Minkä tasoisia olivat kyseisen organisaation lentäjät kun hartmaan ja muut unohdetaan?
Taisi mennä aina vain taso huonommaksi sodan kuluessa.
Harttman taisi myös saada valtaosan tapoistaan neukkupilotteja vastaan tapellessa...?
Taisi mennä aina vain taso huonommaksi sodan kuluessa.
Harttman taisi myös saada valtaosan tapoistaan neukkupilotteja vastaan tapellessa...?
Vastaukset 34
Vanhimmat
kilpailukykyisiä ihan sodan alusta loppuun saakka. Tietysti ylivoimainen kalusto niin idässä kuin lännessäkin helpotti tätä työtä mutta lopulta lentäjän taidot kuitenkin ratkaisevat. Kaluston suhteen voimasuhteet muuttuivat luonnollisesti liittoutuneiden eduksi. Idässä erityisesti määrällisesti ja lännessä laadullisesti.
Se on tietysti osittain harhakuvitelmaa, että sodan kuluessa laatu olisi jotenkin Luftwaffen piloteilla huonontunut. Taistelu Englannista rokotti ehkä eniten pilotteja ja tämä tapahtui siis jo sodan alkutaipaleella. Saksalaispilottien paremmuussuhde kuitenkin laski sodan kuluessa, sillä vuosien pommitusaallot Saksaan (olihan sota raakaa tuhoamissotaa, jossa siis Saksan kansa tuli tuhota) harjaannuttivat myös näitä siviilikohteisiin keskittyviä pommituslaivueita.
Joten taso ei huonontunut merkittävästi vaan paremmuussuhde pieneni kilpailijoiden eduksi sodan kuluessa.
"Tietysti ylivoimainen kalusto niin idässä kuin lännessäkin helpotti tätä työtä mutta lopulta lentäjän taidot kuitenkin ratkaisevat."
En sanoisi saksalaisten hävittäjäkalustoa ylivoimaiseksi lännessä. Bf109-E3 ja -E4 oli sen aikaisen Spitfire-mallin kanssa tasaväkinen, joissakin suhteissa heikompikin, mutta toki Hurricaneen verrattuna parempi.
"Se on tietysti osittain harhakuvitelmaa, että sodan kuluessa laatu olisi jotenkin Luftwaffen piloteilla huonontunut."
On olemassa tutkimuksia siitä, miten saksalaisten pilottien koulutusaika laski sodan aikana ja sodan lopussa saksalaisilla taisi olla vähän saman kaltainen tilanne kuin briteillä -40, eli väkeä iskettiin puikkoihin aika heppoisella koulutuksella. Taistelussa Englannista saksalaisilla lienee ollut selkeästi paremmin koulutetut lentäjät kuin briteillä.
Niitten mielestä suomalaiset eivät osanneet laskeutua oikeaoppisesti. Göringillä väitetään olleen samanlaisia ongelmia ww I:ssä. Luftwaffessa lentäjä poltettiin loppuun.
"Luftwaffessa lentäjä poltettiin loppuun"
Totta tuokin. Samalla syy miksi sakujen hävittäjälentäjillä on ehdottomasti suurimmat puodotusluvut. RAF ja USAF lennätti pilottia tietyn ajan, systeemi perustui joko operatiiviseen lentotuntimäärään tai rintamalentojen määrään. Jenkkipilotilta usein loppuivat sotalennot kokonaan "tourin" loputtua ja kutsu kävi kotiin, enemmän "sodan etulinjassa" kiinni oleva RAF siirsi miehen etulinjan hävittäjälaivueesta sivuun esim koulutushommiin. Em syystä länsiliittoutuneiden ja Luftwaffen pilottien "paremmuutta" varsin hankala tarkastella vain "tappomäärien" perusteella.
Jos noita pilotteja olisi lennätetty samalla tavalla kuin Luftwaffessa eli "lennot loppuu kun kuolee, haavoittuu liian pahasti, tulee hulluksi tai ammutaan alas ja jää vangiksi" niin varmasti olisi länsiliittoutuneineiden ässillä ollut paljon isommat pudotusluvut kuin em tavalla toimien oli. Heillä ei ollut samalla tavalla "jatkuvaa mahdollisuutta" viholliskoneita ampua alas kuin saksalaisilla.
Itärintama oli oikea aarreaitta sakujen parhaimmille piloteille koska viholliskoneita riitti ilmassa paljon. 301 pudotuksen Gerhard Barkhorn sanoi "taistelit ja kävit välillä lataamassa aseet ja tankkaamassa koneen, sitten takaisin ilmaan, kuusikin kertaa päivässä".
On aika selvää että jos taidoillasi saat vaikka "vain joka toisella lennolla" yhden viholliskoneen alas ja itse pysyt hengissä niin tekee aika hurjan pudotusmäärän ajan kuluessa. Tietenkään taistelut eivät aina olleet mitään "6 lentoa päivässä", hiljaistakin aikaa löytyi.
Saksalaiset ässät eivät olleet mitään voittamattomia, moni ammuttiin alas moneen kertaan ja päätyi voitontähdeksi venäläiskoneen kylkeen, seikka mikä helposti unohtuu. Oma suosikkini on Erich Rudorffer, yli 1000 sotalentoa, 222 pudotusta, ammuttiin alas 16 kertaa josta 9 kertaa hyppäsi laskuvarjolla ja seitsemän kertaa rysäytti ketoon pakkolaskun muodossa. Onnekas mies, useinhan (jopa eka..hehe) alasammutuksi joutuminen tiesi pilotille kuolemaa.
Ei mitenkään vähätellä venäläispilottejakaan Itärintamalla, liittoutuneiden lentäjistä Ivan Kozhedubilla kovin saavutus eli 62 pudotusta. Kesän 1943 ja sodan lopun välillä saavutti tämän tuloksen.
Luftwaffella sekä suhteellisesti että absoluuttisesti eniten ässiä toisessa maailmansodassa.
Myös parhaat pudottajat kautta aikain löytyvät hyvin pitkälti listoissa juuri luftwaffessa.. En muista tarkkaa lukua, mut sanotaan että vähintään kymmenen parasta lentäjään oli Luftwaffen riveissä.
Ja tulosta saivat aikaan tietysti eniten itärintamalla (kymmeniä ja kymmeniä tuhansia koneita tuhottuna, vielä enemmän vaurioituneena), mutta myös länsirintamalla, jossa oli määrän lisäksi myös laatu vastassa. Sodan aikana n. 20 000 lännen konetta pudotettiin SAKSAN hallitseman alueen yllä.. Ja tähän ei lasketa Battle of Britainin about vajaata parin tuhannen koneen pudotusta saati meren yllä käytyjä taisteluita muutenkaan.. näissä pudotusluvut olivat yleensä hiukkasen Saksan puolella, mutta hyvin pienin eroin.
Joka tapauksessa, Saksan pilotit pudottivat enemmän liittoutuneiden koneita, että tuskimpa ne nyt huonojakaan lentäjiä olisivat olleet.
Määrä & tahto voitti laadun & taidon. (tosin ilmassa lännellä oli myös laatu & taito mukana, joten näiden pudotukseen vaadittiin myös niitä Luftwaffenkin uhreja...)
Luftwaffen pudotussuhde ei ole kilpailukykyinen Suomen pudotussuhteiden kanssa. Suomen ilmavoimilla pudotussuhde oli BRewstereillä 1-25 ja Smechersmitheilläkin 1-19. Tähän ei Luftwaffe yltänyt. Kesällä 1944 yhtään suomalaisten hävittejien suojaamaa pommikonetta ei ammuttu alas.
Saksan ja Suomen hävittäjä lentäjien suurin taktinen ero oli käytännöllisyydessä. Saksan hävittäjä muodostelmissa johtaja hyökkäsi aina ensin. Muiden tehtäväksi muodostelmassa tuli enemmän tai vähemmän johtokoneen suojaaminen. Johtokoneena toimi aina se ässä, jolla oli eniten tiputuksia. Katso vaikka Eric Hartmannin parven muiden koneiden tiputus määriä.
Suomalaiset lentomuodostelmassa hyökkäsi yleensä se joka oli parhaassa asemassa, tai näki vihollisen ensin. Arvojärjestyksellä oli vähemmän väliä.
Ei pidä täysin paikkaansa. Johtaja oli siis johtava Luftwaffessa, mutta tämähän ei tietenkään estänyt muidenkaan hävittäjien hyökkäyksiä lainkaan. Johtaja vain määräsi tahdin, ja yleensä ylivoimaisen vihollisen kohdatessaan johtajat antoivat täyden toimintavapauden "siipimiehilleen".
Tietysti on aina huonoja johtajia, kuten myös huonoja sotilaita joka armeijassa, mutta ei Saksan(kaan) ohjesäännöt mitenkään joustamattomia olleet. Johtaja komensi, kaikki hyökkäsivät. As simple as that.
i:p.o
No siis Saksalaiset ässien kilpailu arvomerkeistä Ritaristi, lehvät,miekat, timantit oli niin kovaa, että esimerkiksi maailman paras hävittäjä lentäjä Eric Hartmann ei ampunut yhtään konetta alas puolessa vuodessa toimiessaan siipimiehenä. Saksalaiseen kulttuuriin kuuluu tuo kunnianhimo ja tottelevaisuus vähän toisin kuin meillä ja emme sitä ehkä ymmärrä.
Ehkäpä olet lukenut tai sitten et mutta suosittelen luettavaksi ainakin Suomen parhaan ässän Juutilaisen kirjan, jossa hän ainakin arvosteli Saksalaisten taktiikkaa. Lisäksi todisteita puheilleni saa ainakin Eric Hartmannin elämänkerrasta. Tosin myönnän että esim Juutilainen ampui paineen alla n. 50 konetta kesällä 44. Wind 10 päivässä 25 konetta kesällä 44. Ja saksalis lentäjät kuten JG 52 ässät olivat koko ajan paineen alla. Mutta tuo Saksalaisten huonompi pudotussuhde on ainakin osaksi seliteltävissä Saksalaisten jäykemmästä suhtautumisesta taistelutaktiikkaan.
Tapasin 90-luvun puolivälissä Kemiössä kanadalaisen Mr Samsonin ja hän sotajuttuja muistellessaan kertoi saksalaisten lentäjien olleen "deadly dangerous till the last day of the war". Hän palveli sodan aikana Englannissa ja oli osavastuussa amerikkalaisten uusien lentokoneiden siirtämisestä sotatoimialueille Euroopassa ja afrikassa. Afrikan muistoina hän kertoi omien joukkojensa vyöryttäneen Rommelin esikunnan huoltovarikon ja sen hyvän konjakin mitä sieltä löytyi.RIP
Ylivoimaisesti suurin osa Erich Hartmanin alasampumista koneista oli venäläisiä. Mutta Hartmanin viimeinen pudotus oli muistaakseni US Air Forcen Mustang. Tämän perusteella voitaneen sanoa, ettei Messerschmitt nyt niin huono ollut, kuin mitä täällä muutama päivä sitten väitettiin. Ovathan amerikkalaiset vankasti sitä mieltä, että Mustang oli WW2:n paras hävittäjäkone.
Hartmannin 352 pudotuksesta tasan 350 näkyy olleen venäläisten lentämiä. Ainakin omat lähteeni listaavat 3 amerikkalaista konetta eli Mustang kesäkuussa 1944 ja toinen maaliskuussa 1945, huhtikuussa samana vuonna mainitaan myös B-26 eli Marauder. Hartmannin viimeinen pudotus eli nro 352 on 8.5. 1945 Brunnin alueella pudotettu Jak-9.
Hartmann lensi itärintamalla koko uransa, tosin sodan viime kuukausina länsi- ja itärintama aika vaaruva käsite. Olivat kovin lähellä toisiaan..
Jenkkihävittäjiähän esiintyi jo esim Romanian ilmatilassa 1944 joten niitä hyvin pääsi kohtaamaan tuo Hartmann vaikka kuinka itärintamalla taistelikin.
Amerikkalaiset Mustangit pakottivat kerran Hartmannin hyppäämään laskuvarjolla vaurioitumattomasta koneestaan sodan ihan lopulla. Sitoivat miehen niin kovaan taisteluun että ässä ei päässyt irtautumaan. Messerschmittistä loppui polttoaine jolloin Hartmann joutui poistumaan masiinastaan laskuvarjolla.
Mistähän tuo "Mersu on huono" -väittämä on saanut alkunsa? Tuskin millään pee-vehkeellä olisi tuollaisia tuloksia saatu aikaan. Mikään kone ei virheetön ole, jokaisessa on vahvuudet ja heikkoudet. Voihan joka konetta nokkia sen heikkouksista jos intoa löytyy. Tuo sataysi on aika tuoteperhe, alkusodan jollain E-3 eroaa aika tavalal jostain loppusodan K-4 :stä.
Kyllähän meidän "Taivaan helmi" eli Brewster Buffalo teilataan yleisessä "ilmailutietoudessa" maailmalla hitaaksi, kömpelöksi yms yms kuolemanloukuksi ja aina mainitaan miten Midwaylla jenkkien riveissä konetyyppi revittiin kappaleiksi japsien Zerojen toimesta (mikä ihan totta onkin)ja vedettiin kiireenvilkaan veks taistelutoiminnasta. Aika huonosti pärjäsi myös RAF :n ja Hollannin ilmavoimissa Tyynellämerellä sodan alussa, tosin vaihtosuhde japsikoneisiin oli jo parempi kuin jenkeillä Midwaylla.
Kuitenkin tuo "aivan susi lentokoneeksi" meidän Ilmavoimissamme pärjäsi uskomattoman hyvin, eihän tuollaista voitto/tappiosuhdetta ole varmaan missään saavutettu. Tekiköhän Suomi jotain väärin kun ilmeisen surkealla koneella sai nuo tulokset aikaan...? :))
Se on totta, että lähes kaikki hänen pudottamistaan koneista oli venäläisten lentämiä, mutta näistä suhtellisesti merkittävä osa oli kuitenkin amerikkalaisia, moderneja hävittäjiä [lend & lease -avulla toimitettuja, (tai "sotasaalis" -koneita")].
Lännessä lenteli sitten muita ässiä, joista kuuluisin lienee tämä Afrikassa lennellyt, voittamattomaksi kutsuttu brittilentäjien kauhu ( en muista/jaksa kaivaa nimeä, mutta varmasti tiedät, ketä tarkoitan).
Vaikka pudousluvut ovatkin korkeat, niin nelimoottorisia vastaan oli muistelmien perusteella aika viheliäistä taistella.
Brewsteristä vaikutti myös se ,että he joutuivat lentämään kokemattomilla miehistöillä ketterää Zeroa ja senaikaisia maailman parhaita hävittäjälentäjiä (Japanin laivasto) vastaan.
"Kuitenkin tuo "aivan susi lentokoneeksi" meidän Ilmavoimissamme pärjäsi uskomattoman hyvin, eihän tuollaista voitto/tappiosuhdetta ole varmaan missään saavutettu. Tekiköhän Suomi jotain väärin kun ilmeisen surkealla koneella sai nuo tulokset aikaan...?"
Eihän tuossa konemallissa ollut hurraamista. Verrattuna aiempiin suomalaisten käytössä olleisiin malleihin se tietenkin oli huomattava kohennus. Kyseessä oli venäläisten lentäjien heikko koulutustaso ja suomalaisen hävittäjätaktiikan onnistuminen. Venäläisten ketterien I-16 ja I-153 -hävittäjien kanssa ei lähdetty kaartotaisteluun, vaan käytettiin nopeuden avulla heiluritaktiikkaa. Toisaalta taas venäläiset Brewsteria nopeammat hävittäjät eivät päässeet oikeuksiinsa, koska niiden lentäjät eivät osanneet käyttää nopeutta hyväkseen. Näin esim. Brewsteriin verrattuna onnettoman kankea Hurricane saattoi antautua kaartotaisteluun ja tuli auttamatta ammuttua alas.
Kun tilannetta peilaa Tyynenmeren sotaan, oli siellä vastustaja aivan toinen. En tiedä miten hyvin sikäläiset lentäjät oli koulutettu, mutta koneet ainakin olivat sekä nopeita että ketteriä. Sekä Zero että Ki-43 pesivät varmasti Brewsterin mennen tullen. Jos japanilaiset lentäjät ovat osanneet käyttää koneidensa etuja hyväkseen, ei ole ihme, jos Briteillä ja Hollantilaisilla on ollut nestemäiset paikat.
Meinasin tuossa aiemmassa viestissäni kirjoittaakin että Hartmannin uhreista aika iso osa on noita jenkkien toimittamia Lend-lease koneita, varsinkin P-39 Airacobraa. Jätin sitten maininnan veks kun muutenkin tuli aika tuhti määrä tekstiä, mietin että tarkoittakoon sitten tässä kirjoitukseni tapauksessa "venäläisiä vastaan" venäläisten lentämiä koneita.
Afrikan Tähti, tarkoitat Hans-Joachim Marseillea. Aika persoona. 14 RAF :n konetta yhden päivän aikana taitaa olla miehen suurin päiväsaalis. Tosin en muista tähän hätään kuinka monta lentoa lensi. Sikäli oli voittamaton minun silmissäni tuo Marseille että kuoli uuden G-2 Messerschmittin syttyttyä tuleen matkalennon aikana, hyppäsi mutta törmäsi koneensa peräsimiin. Meni tajuttomaksi (tai kuoli) ja tuli varjo avaamatta alas asti. Monen brittipilotin onni tuo onnettomuus..
"Viermot" -oli paha vastustaja. Suuri osa tappioista tuli saattohävittäjien aiheuttamina mutta kyllä tiiviissä puolustusmuodostelmassa lentävä B-17 -osasto aika määrän nikkeliä pisti silmille. Sakujen ässienkään kokemus ja kymmenet aiemmat pudotukset eivät auttaneet jos ajoi luotisuihkuun mitä oli ilma sakeanaan. Usein vielä suihkuun mikä oli tähdätty johonkin ihan toiseen hävittäjään kuin mihin osui.
Kyllä varmasti vaikuttaa, lisäksi muistelisin että tuo liittoutuneiden käyttämä Brewster olisi aika tavalla painavampi ollut kuin kotimainen mistä riisuttiin veks yhtä sun toista. Vaikuttaa joka kilo pahasti jos hyperketterää Zeroa vastaan kaartelee.
Zero -pilotit olivat "käsinpoimittua" eliittiä sodan alussa. Kovat tappiot sitten pakottivat japsit tinkimään koulutuksen tasosta ja varmasti pääsyvaatimuksistakin ohjaakoulutuksessaan. Sodan lopullahan tuo alkusodan ohjaajien olemattomat reservit kääntyivät pahasti heitä vastaan.
Ei tuo ainakaan sitä kaljatynnyriä zeroa huonompana pitänyt. Ampui 3 alas ennenkuin itse putosi. Zerossa on vähemmän hevosvoimiakin (hp). Tämmösten koneitten olis pitänyt olla syöksypommittajia, niin niillä olisi ollut sotilaallista merkitystä. Curtissit olivat.
http://www.warbirdforum.com/fire.htm
Samaa mieltä siitä että Brewsterin menestykseen vaikutti hyvä taktiikkamme ja varmasti erinomainen lentotaito. Nuo mainitsemasi kaksi neukkujen päätyyppiähän olivat erinomaisesti kääntyvää sorttia joiden kanssa ei voinut lähteä kurvatappeluun. Muistaakseni P.E. Sovelius koelensi Ratan ja piti sitä Brewsteriä parempana.
Hurricanet saivat osakseen melkoisia verilöylyjä varsinkin vuonna 1942 kun noita "Vienan saloille" ilmestyi LendLeasen kautta. Yli 40 noita putosi aika lyhyen ajan sisällä. Tulivoimaa (läheltä ammuttaessa) oli kyllä IIB-versiossa jota neukut saivat paljon, 12 kappaletta konekivääreitä. Tosin pienessä 7,62 -kaliiperissa, läheltä hirmu "hiekkapuhallin" mutta kauempaa ei tuhoavia osumia saa aikaiseksi.
Nopea "väärinkäytetty" neukkukone on meikäläisen mielestä MiG-3, suuri siipikuormitus teki tuosta aika kuolemanloukun jos (ja kun) sillä alettiin matalalla kaartelemaan Brewsteriä vastaan. Korkeallahan tuo em kone oli varsin pitelemätön.
Kyllä, ei mitään lisättävää oikeastaan tuohon alkuun.
Tuosta luotisuihkusta -joka todella ampui minne sattui-, ovat monet sakut kertoneet muistelmissaan. Vaikka ammuseklu oli epätarkkaa, niin määrä teki siitä jos ei järin tehokasta niin kuitenkin pelottavaa.
Silti hävittäjien nopeus & ketteryys oli se valtti, jolla varsinkin kokeneemmat lentäjät osasivat pudottaa "lentävät linnoitukset" alas. Toisin sanoen liittoutuneiden lentäjien pelko sakuhävittäjiä kohtaan ei juuri lieventynyt sodan aikana, näin yleisesti koska tappioita tuli viimeiseen lentoon asti. Joskus enemmän, joskus vähemmän - mutta täysin tappiottomia lentoja ei juurikaan ollut, ja vähäiset tappiot johtuivat suurelta osin itärintaman pahentuvasta tilanteesta (joka söi sakujen resursseja ERITTÄIN paljon).
Olisi kyllä mielenkiintoista päästä hetkeksi joko pommittajan tai hävittäjän asemaan käsittelemään niitä tunnetiloja taisteltaessa korkeuksissa... Dream on..
Nelimoottorilentely Saksan ilmatilassa ei ilmaista puuhaa ollut, "kallein keikka" taisi olla (korjatkaa joku jos meni väärin) se elokuu 1943 Schweinfurtin retki jolloin noita Fortresseja jäi sillen tielleen yli 60 kappaletta. Reilut 600 tyhjää punkkaa Englannissa olleissa tukikohdissa...
Iso määrä pommareita "linkkasi" kotiinsa, kyydissään kuolleita ja haavoittuneita. Suurin osa vaurioituneista korjattiin, osa oli "remontin ulottumattomissa" ja romutettiin varaosiksi.
Totta on että kokeneet pilotit kyllä saivat Fortressin alas, usein yhdellä iskulla. Nuohan olivat aika kinkkisiä putoamaan ellei noin kolmeakymmentä tykinosumaa (tilastojen mukaan) saanut perille koneeseen. Kokemattoman pilotin vaikea yhdellä hyökkäyksellä saada riittävästi osumia pommikoneen pudottamiseksi.
Sakujen taktiikkanahan oli usein iskeä voimalla johonkin pommarimuodostelman osaan ja sitten alkaa napsia noita ensi-iskussa vaurioituneita koneita. Joku kaksi moottoria pimeänä lentävä Fortress joka jäi osastosta jälkeen (ja ilman muiden koneiden konekiväärien antamaa suojaa) oli pahassa jamassa ja jäi usein palaamatta kotiinsa.
Hävittäjiä pelättiin syystä ihan loppuun asti noissa pommikonemiehistöissä. Ilmatorjuntatykistö herätti kauhua ehkä vieläkin enemmän, istut paikallasi ja et voi tehdä muuta kuin odottaa osuuko täysosuma tai räjähtääkö riittävän lähellä.
Ihan kuten ne muut ihmiset siellä viisi kilometriä alempana pommisuojissaan.
Hyvä lainaus. Kertoo juuri sen että kolmosmallin Brewster oli pilattu ylipainolla ja muilla muutoksilla. Kaveri sanoo suoraan kakkosmallin olleen parempi sekä kolmosmallia että Wildcattia. Nuo kolme zerotappoahan siis tulivat Wildcatilla.
On huomattava, että Suomeen hankitut Brewsterit olivat mallia F2F-1, jossa oli 250 hv vähemmän tehoa kuin tuossa F2F-2 -mallissa.
Lontoossa käydessä kannattaa tehdä päivän reissu Royal Air Force -museoon, missä on ilmeisesti kaikkein eniten sotakoneita.
Siellä on myös osasto Saksan pommituksista ja tappioluvut. Muistaakseen 8000 konetta ja 50.000 miestä.
Ilmeisesti Hendonissa oleva museo se mistä puhut? Olisi hienoa tuolla käydä, ehkä joku päivä. Onko siellä "muijaparkkia" mihin voin jättää paremman puoliskoni päiväksi? Pinkka Avotakkaa ja Cosmopolitania sekä virvoketarjoilu ostaisi meikäläiselle monta tuntia hiljaista aikaa tutkia noita koneita.
Eikös se 137 pommituslentoa lentänyt Lancaster PO-S ole juuri tuossa mainitsemassasi museossa? Masiinan suorite aika tilastollinen ihme, pahimpien tappioiden aikaanhan uuden Lancaster -pommarin "eliniänodote" oli muutamia kuukausia.
virallisen totuuden mukaan britit menettivät itse enemmän henkiä noissa pommituksissa kuin saksalaiset. Hah, uskoo ken tahtoo..
No mitäpä viralliselta totuudelta muuta voi odottaakaan kuin edellisen kaltaisia räikeitä valheita. Tässä on keskusteluissa pyöritelty vaikka mitä saatanan älyttömiä teorioita (jotka jätän nyt mainitsematta ihanan sosialisti-sensorin vuoksi). Ja ne kaikki on luonnollisesti totta. Onhan noista ollut telkkarissakin juttua, joten kyllä niiden totta täytyy olla..
Juuri Hendonissahan se mainostamani Royal Air Force museo on. Aivan mahtava paikka, koneita niin runsaasti, ettei tahdo päivä riittää, mutta siellä on kahvila ja ruokala, missä voi välillä pitää taukoa.
Mainitsemasi Lancasterkin on siellä kunniapaikalla. Muijan voit huoleta päästää Harrolds´ille visaa vinguttamaan.
Kannattaa mennä trouble-linen eli mustan linjan metrolla. Päätepysäkki on Edgware, mutta Colindalen pysäkillä pois ja siitä opasteet ohjaa, muutaman sata metriä kävelyä.
Hartman jäi sodan loppuvaiheissa amerikkalaisten vangiksi. Amerikkalaiset luovuttivat hänet edelleen venäläisille. Ja sitä reissua kestikin sitten lähes 10 vuotta. Tiedätkö, mikä oli luovutuksen syynä?
Länsi luovutti sodan jälkeen heidän huomaansa paenneet saksalaiset ja ei-saksalaiset itärintaman sotilaat Neuvostoliiton hellän huolenpidon alaiseksi. Siinä se Eerikki meni sitten tietenkin muiden jatkona. Huomataan hänen taistelleen lännen liittoutuneitakin vastaan, mutta niin taisteli esimerkiksi s.Pz.Abt.507:kin, mutta siitä huolimatta kyseisen yksikön miehet voittivat Venäjän matkan toukokuussa 1945. Nämä poitsut olivat näet tehneet sen anteeksi antamattoman virheen, että he olivat taistelleet sotansa pääosin itärintamalla.
Ellen kamalasti erehdy, niin Jaltassa oli sovittu tästä pienestä luovutusepisodista.
Noista neukkujen vankiloissa ja gulageissa viruneista saksalaisista ässistä aika mielenkiintoinen tapaus on Hermann Graf. Mieshän pääasiassa JG52 :n riveissä saavutti nuo 212 pudotustaan, varmasti olisi ampunut venäläisiä alas enemmänkin (tai kaatunut niin yrittäessään) jos häntä ei olisi Itärintamalta siirretty koulutushommiin Ranskaan.
No enivei, mieshän pääsi pois venäläisten vankeudesta "jo" joulukuussa 1949 ja sai rankat epäilykset niskaansa entisten lentäjäveteraanien taholta yhteistoiminnasta venäläisten kanssa. Grafhan sittemmin suljettiin aika tavalla Luftwaffen veteraanipiirin ulkopuolelle, tämä taisi jatkua ihan hänen kuolemaansa 1988.
Toisaalta jos asiaa katsoo vankien taholta niin se Saksa mitä olivat palvelleet, oli antautunut ja natsihallintoa ei enään ollut.
Eipä noilla piloteilla ole mitään mahdollisuutta ole ollut kieltäytyäkään Itärintaman komennuksesta sodan aikaisessa Saksassa kun käsky on käynyt. Nappuloita isossa pelissä.
luettavaa, suosittelen. Kertoo Japanin lentäjäkoulutuksesta ja taktiikasta ym. aina loppuaikojen kamikaze-meininkiin.
http://www.planet.fi/~mohman/nurkka/kirjanurkka.html#sakai
-Saburo Sakai: Samurai alkup. Samurai. 1957. Kuvitettu. Japanilaisen hävittäjälentäjän muistelmat.
Mielenkiintoinen poikkeus tähän luovutussääntöön tuli H. Rudelin kohdalla, jota ei ei hänen tunnetuista itärintaman toimistaan huolimatta palautettu Idän Karhun syleilyyn. Stalin varmaan kuitenkin mielellään olisi tarjonnut hänelle turvapaikan ja halunnut vähän keskustella eräästä laskusta...
Rudelilta kysyttiin mitä hän tekisi jos joutuisi venäläisten vangiksi. Hän ilmoitti voivansa tulevina vuosina kouluttaa venäläisille 500-600 pst-lentäjää, jotka tuhoisivat vähintään 100 vaunua/näätä. Neuvostoliitosta ei puhuttu enää.
Saksassa oli sotien välisenä aikana ilmavoimat käytännössä kielletty 30-luvun alkuun saakka. Tästä syystä purjelentäminen oli tavattoman suosittua. Useat ässät saivat lentotuntuman sieltä. Sitten 30-luvulla monet lentäjät kävivät Espanjan sisällisodassa hakemassa kokemusta. Noita oppeja käytettiin koulutuksessa. Esimerkiksi isomman osaston vaativia operaatioita harjoiteltiin eri tavalla kuin esim. briteillä. Luulen, että vaativan harjoittelun seurauksena taistelukentän hahmottaminen oli sakuilla parempi kuin naapurimaissa.
Sodan aikana sakemannitkin sortuivat nuorten lentäjien lähettämiseen rintamalle liian pienillä lentotuntimäärillä. Tuosta syystä tappiot olivat myös rajuja. Lisäksi kalusto oli suoraan sanottuna vaarallista kokemattomille, kuten tuo me 109:n onneton laskuteline.
Joku ominaispiirre hyökkäävyydessä ja riskin otossa sakujen ässät tuntui erottavan muista. Brittilentäjät olivat mielestäni urheilijoita ja metsästäjiä, sakut taas täysverisiä sotilaita.
Alun taktinen etu häipyi alle vuodessa brittien omaksuttua saman taktiikan kuin Saksalaisilla. Siihen mennessä vain Espanjan veteraanit Werner Mölders ja Adolf Galland olivat yltäneet korkeisiin tiputusmääriin. Koulutuksesta kertoo tosin, että Mölders ja Galland oli valittu Espanjaan juuri, koska heitä pidettiin Saksan parhaina hävittäjälentäjinä, vaikka kumpikaan ei ollut ampunut konettakaan alas. Samanlaisesta koulutuksesta kertoo Suomen Illu Juutilaisen tapaus, joka sai lentokoulunsa stipendin parhaana oppilaana. Oliko siis yllätys että Illu ampui epävirallisesti 116 voittoa muiden päästessä Windiä lukuunottamatta vajaaseen 50. Koulutus oli siis onnistunut simuloimaan sotatilannetta paremmin kuin hyvin.
Saksalaislentäjillä oli tiputusetuna idässä jatkuva alivoima sekä parempi varsinkin nopeampi kalusto. Lännessä etuna oli pääosin se, että Spitfire oli kuitenkin Sme 109f konetta heikompi. Hawker Hurricanella ei sen sijaan ollut paljon mitään mahdollisuuksia, sen osoitti varsinkin Hans Marseillen 158 pudotusta, pääosin juuri Hurricanea. Kun sitten mustangit tulivat ylivoimallaan, ei Saksalais ässien mahdollisuudet olleet samanlaisia.
Mutta totta on, britit "säästelivät" omia pilottejaan virkistys lomillaan. On laskettu, että parhaat brittilentäjät olisivat samoilla lentokerroilla yltäneet paljon suurempiin ilmavoitto määriin. Nythän heidän parhaansa taisi jäädä siihen 30, kun yli sadan tiputuksen miehiä taisi luftwaffessa olla miltei 200.