Karman kierto

Olen nyt näitä juttuja taas lukenut jonkin verran tänä aamuna ja tämä kristittyjen propaganda ja raamatun siteeraaminen pistää vaan aina lisää lukemaan että josko täältä löytyy mistään järjen häivääkään!
Löytyyhän täältä... Täällä on jokunen kirjoittaja jolla on eriäviä, hyviä näkemyksiä eli kiinnostavaa luettavaa kaikkiaan... Vaikka nuo raamatun siteeraukset raivostuttavatkin.

Mutta se asia mikä tuli tuossa äsken mieleen... Me ollaan juteltu täällä jälleensyntymisistä ja elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen.
Minä itse olen vakuuttunut että meistä jokainen joutuu syntymään ihmiseksi niin monta kertaa uudelleen että ne läksyt on opittu mitä ihmisenä täytyy osata kunnes pääsee eteenpäin tässä jälleensyntymien kierrossa.

Minä olen oman vajavuuteni tosi kirkkaasti tiedostanut viime aikoina eli olen täysin vakuuttunut siitä että joudun vielä jonkun kerran palaamaan tämän maan päälle opettelemaan LÄHIMMÄISENRAKKAUTTA! Tai paremminkin ihmisten sietämistä ylipäätään..
Ihmiset ovat lajina jo niin vikaantuneita ja monella tavalla huonosti toimivia perversioineen ja riippuvuuksineen ja sadismikin kuuluu ainoastaan ihmisluontoon. Muut lajit eivät sitä harrasta. Mutta asiasta siis kukkaruukkuun...

Uskon kuitenkin että lähimmäisrakkaus on kuitenkin eri asia. Ja se että joku tekee asioita toisten hyväksi vaikka ei olisi pakko, on tosi outoa tänä päivänä! Minä olen sitä arjen lähimmäisrakkautta toteuttanut olemalla siellä missä minua tarvitaan... Jokaisen meidän lähistöllä on ihmisiä jotka eivät ihan pärjää... Vanhoja tai muuten vajaa kykyisiä... Joku tarvitsee esim kyytiä kaupoille tai sitten voi antaa jollekin puhelin numeron mihin soittaa "jos jotain sattuu" ja vaikka mitä!

Ja sitten taas vastakohtaisesti tässä kristittyjen kylässä en kyllä jumalauta ole saanut apua mihinkään mitä minä olisin tarvinnut. En sitten minkäänlaista apua. Ihan tällaisia pikkujuttuja, jotain korjaamista, pitäisi ehkä koirankoppi siirtää uuteen paikkaan tai vaikka rakentaa uusi... Tai vähän korjata myrskyn repimiä tarhoja.. Mitä vaan mitä voi suuressa koirataloudessa tulla yksin eläessä.
Tai en minä ihan yksin... On minulla poika 11v jonka kanssa aidattiin piha, rakennettiin pennutustarha ja hän on silloin apuna kun jossain välttämättä tarvitaan vähintään sen neljä kättä. Mutta kukaan tästä kahdentuhannen ihmisen kylästä ei tule auttamaan vaikka mitä tapahtuisi. Ja viha ja inho ihmiskuntaa kohtaan vaan kasvaa!

Jutun juonihan on se, etteivät kristityt tosiaan tajua sitä että "sitä saa mitä tilaa" Eli se seitsenkertaisuuden laki on todella voimassa. Annat sinä hyvää tai pahaa niin se palaa moninkertaisesti jossain vaiheessa, jos ei tässä elämässä niin sitten seuraavassa! Ja tietty omaa karmallista velkaa voi paikata hyvää tekemällä... ;)
843081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 84

Vanhimmat

sanoisinko viehättää on se että et vahingossakaan teeskestele mitään ihmisrakkautta. :-) Sanot suoraan mitä ajattelet ja minusta sinä olet rehellisyyden perikuva.

Jos asuisin lähellä niin tulisin auttamaan sinua niitten tarhojen kanssa.

Äänestä
  • tiedän että sinä tulisit... :o)
    Minä vietän tosi paljon aikaa yksin... Siis ilman ihmiskontakteja kun en kertakaikkiaan sellaisia halua niin tulee paljon ajateltua kaikenlaista... Ja tietty kun minulla on se oma vakaumus ja pyrin kohti sitä minun päämäärääni tässä elämässä mistä yhtenä osana on aukoton rehellisyys. Kun kaikesta muusta seuraa jotain huonoa, se on ihan varma asia.

    Tuossa vähän matkan päässä on sellaisia maajusseja.. vanhojapoikia...
    Kävin kevätkesällä kyselemässä pikkukissoja josko heiltä löytyisi kun rotta vaiva oli melkoinen täällä sisällä ja ennen kuin kerkisin mitään edes kysyä, toinen julli huutaa portailta että tänään on sunnuntai eikä mikään kauppoja tehdä! Mikä helvetin sunnuntai... Ei meillä jotka eläinten kanssa tehdään työtä ole erilaisia viikonpäiviä ei edes heillä pitäisi lehmiensä kanssa olla... Mutta kun se kristillisyys sieltä pukkasi!
    Ja hirveitä summia ne kiskoo ylivuotisesta heinästä mikä ei enää rehuksi kelpaa vaan ainoastaan koirien koppien lämmikkeeksi. Eli hinta on sillekin keksitty kun kerran moiselle on kysyntää ja kova!
    Jos minusta olisi kyse sanoisin että tuolla sitä on, mene hakemaan...
    Ja näitä tapauksia riittää ja riittää...

    Äänestä

  • Powaqa kirjoitti:

    tiedän että sinä tulisit... :o)

    Sinä olet tietysti vielä vähän erikoinen kun olet yksinäinen äiti ja sinulla on niitä koiria. Yksinäiset miehet ovat sallittuja. Naisiahan aina katsotaan halveksuen.

    Mutta varmaan on suurin syy pelko sielläkin uskovaisten keskuudessa. Pelkäävät että viettelet heidät pahoille teille. Niin suuri on heidän uskonsa. :-)

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    olla hyvinkin! Mutta ei tulisi mieleenkään kynnetöntä, riippuvuuksien ja muiden ongelmien vaivaamaan äijää tähän ottaa... En minä niin kyllästynyt elämään ole! Oikeastaan tämä on tosi hyvin näin... enkä haluaisi itseasiassa montaakaan muutosta mihinkään jos ihan valitsemaan pääsisin!
    Juu... Totta on että minua ja meidän laumaa pelätään. Toki on hyvä herättää kunnioitusta ympäristössään! ;o)

    Joskus on paras olla yksin. Saa itse komennella itseään. Tietää myös ketä syyttää kun joku on hukassa. :-)

    Äänestä

Aika tutulta kuulostaa.. Päädynköhän itsekin jonnekin maaseudun "rauhaan" itsekseni asustelemaan. Tai siis mulla ei oo lapsia ja tähän tietoon näyttää, etten koskaan niitä haluakaan.

Kuitenkin tuntuu aika monesti, että paras olisi asustaa vain jossain torpassa ja kuunnella takkatulen rätinää. Kesäisin kuuluisi makuuhuoneen ikkunasta haapojen havinaa unimusiikiksi ja voisi pulahtaa järvessä välillä.

Nuo ihmiset tuntuu olevan niin hullua porukkaa, että niille mulla on yhä vähemmän asiaa. =/ Ja jos yritänkin puhua, niin monesti vinoon katsotaan, ehkä en vain osaa puhua tavallisten ihmisten juttuja! No, välillä on ollut kausia, että mulla on paljonkin kavereita, eikä koskaan tarvii olla yksin, jos ei halua. Nyt taas sit aika hiljaista..

Jospa mulle oma torppa järven rannalta löytyis.. =)))

p.s. Powaga: Osasit muuten tosi hyvin ilmaista asiat tuossa "Arittalle tsemppiä" -viestiketjussa! Monenlaista kommenttia itelläkin aina pyörii päässä, mutta se asian muotoileminen sanoiksi niin että muutkin ymmärtää, on monesti hankalaa. =6 Kaikkea hyvää sulle ja koko kotiväellesi!!

Äänestä
  • Minun kotiväkeni käsittää tällä hetkellä 12 koiraa joista 8 on omia. Kerron toki väelle terveiset! Minä kun olen viikonloppuäiti... Eli viikot olen yksin ja mun ihana poika on täällä viikonloput ja loma-ajat. Ja nyt tilanne on sellainen että hyvä onkin että niin on, varsinainen paskaralli tässä neljänkymmenen neliön mökissä kun pennut ovat sisällä! Tää on pitkä juttu mutta tilanne on poikkeuksellinen. Ja kakrujen kuvia pääsee katsomaan kotisivulle jos sille tuntuu! Linkithän löytyvät tuolta profiilin takaa.
    Meidän eläimet ovat arktisia susigeenisiä koiria jotka eivät pääsääntöisesti elä sisällä. Vauvat syntyvät lämpimässä suuressa kopissa missä vietetään elämän ensimmäiset viikot emon hoidossa ja kun enemmän tuntuu liikettä olevan pesässä niin sitten siirrän muksut toiseen paikkaan missä pääsemme niitä paremmin käsittelemään ja ihmisiin totuttautumaan. Ja sitten isoja pentuja otetaan yksi kerrallaan sisään vielä meteliin tottumaan! No ei meillä kovaa meteliä ole mutta normaalin elämänäänet... Mut nyt kaikki meni myttyyn kun näiden vauvojen äiti päättikin että nyt saa riittää lasten hoito ja sai sen emähepulin ja alkoi tarhaa rikkomaan. Eli pennut sisään, kolme näitä vielä on kotona ja emo "naisten tarhaan"...

    Minä en tiedä minkä ikäinen sinä Cosmic olet mutta en minä nuorena olisi näin elänyt kun vilkas olen... Myös en itse valinnut "äidiksi tuloa" joten elähän mitään sano! Joskus lapset tulevat ihan kysymättä! Toki olen ymmärtänyt nyt jälkeenpäin kuinka näin kävi eli toisin ei voisi ollakaan...

    Minä uskon siihen "sieluryhmä" asiaan aukottomasti ja siihen että ihmiset syntyvät kerta toisensa jälkeen samaan perheeseen. Ja onnellisempaa ei ole kun voida edes kappaleen matkaa kulkea oman sieluryhmänsä jäsenen kanssa tässä ajassa!
    Muuten kumma juttu tuokin... Minun omat vanhempani eivät olleet samaa sieluryhmää kanssani eli he eivät koskaan olleet läheisiä. Mutta taas poikani on. Ja pojan isävainaa oli... Tulen kaipamaan häntä ihan viimeiseen päivääni saakka ja olen erittäin vakuuttunut siitä että hän on vastaanottamassa mua kun vihdoin voin tämä väsyneen multamajan heittää nurkkaan!

    Niin kuin jossain yhteydessä sanoin, hän viipyi tässä kotipiirissä ensimmäisen vuorokauden ennen kuin jatkoi matkaa...
    Ehkä siksi kun emme asuneet yhdessä ja meillä oli selvittämättömiä asioita. Mutta sekin on tarina sinänsä.

    Minä ymmärrän että sinusta tuntuu että sinulla on aina vaan vähemmän ja vähemmän asiaa ihmisille... Niin minullakin! Todella outo ja itsetuhoinen laji joka ei tosiaan etsi omaa parastaan... Ja mitä kummallisinta, nauttivat pääsääntöisesti tilanteesta!
    Usein on ollut tunne että minä olen tosiaan vierailija tämän maan päällä enkä jaksa käsittää mitä täällä tapahtuu... Miten alkeellinen olento ihminen on!

    Ja sitten löytyy helmiä... Niin kuin täällä esim Aritta ja Ola... ja on täällä joku muukin. Huomaa että kyse on tosiaan vanhoista edistyneistä sieluista joiden kanssa voisin vaikka pitempään näistä asioista jutella! Ja sinä rakas Cosmic ole selvästi oikealla tiellä. Kiva olisi kuulla sinusta lisää ja jos haluat jutella asioista voit toki kirjoittaa mulle! Osoite löytyy profiilista.

    Äänestä

Esimerkkejä on paljonkin siitä että kristityt (kirkkouskovaiset) auttavat lähinnä vain toisiaan. Toki jos muuten on persoonaltaan avulias niin auttavat muitakin. Kysymys on lähinnä perusluonteesta, onko avulias vai ei.

On kuitekin totta että uskovaisten oppijärjestelmä ei kannusta rakastamaan lähimmäisiään ja kehittymään paremmaksi ihmiseksi. Heille riittää vain usko kristinuskon oppeihin ja Jeesuksen sovituskuolemaan "pelastuakseen".

Täytynee myös muistaa että maailmassa on paljon ns. tavallisia kulkijoita jotka ovat avuliaita ja on myös heitä jotka eivät ole avuliaita jne. Kysymys on tiedostamattomasta kehittymisestä (sielun kypsyydestä) jossa ei paina se mihin uskontokuntaan kuuluu vai kuuluuko mihinkään. Ihminen kehittyy maallisten kokemusten avulla Ihminen matkaa kohti päämääräänsä hitaasti mutta varmasti. Väärät oppijärjestelmät eivät ole esteitä, ne ovat vain hidasteita matkalla vapauteen.

Raamtun siteeraajat tuovat vain esille sen tosiasian että heidän selityksensä on vähissä perustallakseen näkemyksiään.

Äänestä
  • muuten mieleen aamulla että meidän ehkä pitäis jutella... Tiedä sitten mistä. Mut semmoinen tunne tuli Ola

    Äänestä

  • Voi että miten vääristynyttä tietoa voikaan olla kristinuskosta pelkkien ennakkoluulojen ja -olettamusten vuoksi! Ja eletään sentään kristityssä maassa, jossa kyllä kristinuskon opetusta on tarjolla kouluissa, sekä myöhemmin ihan itse hankkien, kiitos hyvän kirjastolaitoksen.

    Ensinnäkin suurin osa luterilaiseen kirkkoon kuuluvista on vain ns. 'tapakristittyjä', eli eivät ole elävässä uskossa. Kirkko on vain pelkkä rituaalien tarjoaja elämän taitekohdissa: kaste, ripillepääsy, häät, hautajaiset, tunnelman tuoja jouluaattoon aattoillan hartauksineen. Jos tällaisten ihmisten perusteella kristityistä tulkinta tehdään, harhaan mennään.

    Vai ei uskovien oppijärjestelmä kannusta rakastamaan lähimmäisiään! Missä olet ollut uskontotuntien ajan? Et ole käskyistä kuullut? Suurin käsky: 'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'. Ja toinen: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.

    Etkö tiedä että kristitty uskoontultuaan astuu tielle, jonka on määrä kasvattaa hänet Kristuksen luonteen kaltaisuuteen. Se on hidas kasvun tie, jolla ei omilla saavutuksilla elämöidä, ei palstoilla kehuskella, ei julkisuudessa pisteitä kerätä, toisin kuin oman oppiensa luojat minänsä kasvua toitottavat.

    Ihmisen luonteen perusvääristymänä oleva synnistä johtuva itsekkyys on juuri se suurin este, joka estää näkemästä lähimmäistään. Jeesus tuli poistamaan esteen ja antamaan kyvyn rakastaa myös vihamiehiä.

    Raamattu on RAVINTOA uudestisyntyneen ihmisen hengelle, ei mikään veruke peittää omia vähiä perusteita!!!!

    Ja sen Raamatun tarve tuli tässäkin viestissä ihan ilmeiseksi: opitpahan kaksi tärkeää rakkauden lakia!

    Huh, huh...

    Äänestä

  • DeltaEssiivi kirjoitti:

    Voi että miten vääristynyttä tietoa voikaan olla kristinuskosta pelkkien ennakkoluulojen ja -olettamusten vuoksi! Ja eletään sentään kristityssä maassa, jossa kyllä kristinuskon opetusta on tarjolla kouluissa, sekä myöhemmin ihan itse hankkien, kiitos hyvän kirjastolaitoksen.

    Essiivin kirjoitukseen vastaan aamulla... Tää Suomi24 on taas täysin tukossa! Ja olen liian väsynyt ajattelemaan ollu vähän rankka päivä eikä terveyskään ihan kohdallaan ole.. Jotain pitkäaikaista mahatautia pitänyt ja paljon työtä. Eli väsyttää!

    Äänestä

  • DeltaEssiivi kirjoitti:

    Voi että miten vääristynyttä tietoa voikaan olla kristinuskosta pelkkien ennakkoluulojen ja -olettamusten vuoksi! Ja eletään sentään kristityssä maassa, jossa kyllä kristinuskon opetusta on tarjolla kouluissa, sekä myöhemmin ihan itse hankkien, kiitos hyvän kirjastolaitoksen.

    Ensinnäkin suurin osa luterilaiseen kirkkoon kuuluvista on vain ns. 'tapakristittyjä', eli eivät ole elävässä uskossa. Kirkko on vain pelkkä rituaalien tarjoaja elämän taitekohdissa: kaste, ripillepääsy, häät, hautajaiset, tunnelman tuoja jouluaattoon aattoillan hartauksineen. Jos tällaisten ihmisten perusteella kristityistä tulkinta tehdään, harhaan mennään.

    Vai ei uskovien oppijärjestelmä kannusta rakastamaan lähimmäisiään! Missä olet ollut uskontotuntien ajan? Et ole käskyistä kuullut? Suurin käsky: 'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'. Ja toinen: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.

    Etkö tiedä että kristitty uskoontultuaan astuu tielle, jonka on määrä kasvattaa hänet Kristuksen luonteen kaltaisuuteen. Se on hidas kasvun tie, jolla ei omilla saavutuksilla elämöidä, ei palstoilla kehuskella, ei julkisuudessa pisteitä kerätä, toisin kuin oman oppiensa luojat minänsä kasvua toitottavat.

    Ihmisen luonteen perusvääristymänä oleva synnistä johtuva itsekkyys on juuri se suurin este, joka estää näkemästä lähimmäistään. Jeesus tuli poistamaan esteen ja antamaan kyvyn rakastaa myös vihamiehiä.

    Raamattu on RAVINTOA uudestisyntyneen ihmisen hengelle, ei mikään veruke peittää omia vähiä perusteita!!!!

    Ja sen Raamatun tarve tuli tässäkin viestissä ihan ilmeiseksi: opitpahan kaksi tärkeää rakkauden lakia!

    Huh, huh...

    Ihmiset yleensä ovat ystävällisiä ja auttavaisia. Eivät he ole sitä lukeneet raamatusta. Te olette mutta silti täällä vilisee töykeitä, ironisia, ilkeitä tyyppejä jotka laskevat itsensä kuitenkin uskovaisiksi. Ja se johtuu siitä että monet uskovaiset pitävät itseään parempina kuin muita koska he ovat Jumalan eliittiporukkaa. Ja he rakastavat lähimmäisiään esim kertomalla rakkaudella helvetistä ja saatanasta. Niin, se on kuulemma rakkautta, minulle on sanottu. Varoitetaan rakkaita lähimmäisiä etteivät joutuisi hukkaan.

    Äänestä

  • DeltaEssiivi kirjoitti:

    Voi että miten vääristynyttä tietoa voikaan olla kristinuskosta pelkkien ennakkoluulojen ja -olettamusten vuoksi! Ja eletään sentään kristityssä maassa, jossa kyllä kristinuskon opetusta on tarjolla kouluissa, sekä myöhemmin ihan itse hankkien, kiitos hyvän kirjastolaitoksen.

    Ensinnäkin suurin osa luterilaiseen kirkkoon kuuluvista on vain ns. 'tapakristittyjä', eli eivät ole elävässä uskossa. Kirkko on vain pelkkä rituaalien tarjoaja elämän taitekohdissa: kaste, ripillepääsy, häät, hautajaiset, tunnelman tuoja jouluaattoon aattoillan hartauksineen. Jos tällaisten ihmisten perusteella kristityistä tulkinta tehdään, harhaan mennään.

    Vai ei uskovien oppijärjestelmä kannusta rakastamaan lähimmäisiään! Missä olet ollut uskontotuntien ajan? Et ole käskyistä kuullut? Suurin käsky: 'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'. Ja toinen: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.

    Etkö tiedä että kristitty uskoontultuaan astuu tielle, jonka on määrä kasvattaa hänet Kristuksen luonteen kaltaisuuteen. Se on hidas kasvun tie, jolla ei omilla saavutuksilla elämöidä, ei palstoilla kehuskella, ei julkisuudessa pisteitä kerätä, toisin kuin oman oppiensa luojat minänsä kasvua toitottavat.

    Ihmisen luonteen perusvääristymänä oleva synnistä johtuva itsekkyys on juuri se suurin este, joka estää näkemästä lähimmäistään. Jeesus tuli poistamaan esteen ja antamaan kyvyn rakastaa myös vihamiehiä.

    Raamattu on RAVINTOA uudestisyntyneen ihmisen hengelle, ei mikään veruke peittää omia vähiä perusteita!!!!

    Ja sen Raamatun tarve tuli tässäkin viestissä ihan ilmeiseksi: opitpahan kaksi tärkeää rakkauden lakia!

    Huh, huh...

    En ole aivan ennakkoluulojen ja vääristyneen tiedon varassa vaikka itse niin väitänkin. Osa sisaruksistani on uskovaisia, siis juuri niitä joita tarkoitetaan uskovaisilla, ei siis tapakritittyjä. Itse olen käynyt raamattupiiriä parikin vuotta aikoinani erään ystävni ollessa siellä. Tiedän siis mistä puhun. Vaikka en olisi käynytkään, niin näilläkin foorumeilla saa aika hyvin kuvan miten kirkkouskovaiset ajattelevat ja opettavat.

    On todellakin niin että se miten ihminen suhtautuu lähimmäisiinsä ei ole kiinni siitä onko "uskis" vai ei. On aika hassua että kehutaan toisia uskovaisia mutta sitten kun käy ilmi että heidän käytös ei aina kestä lähempää tarkastelua niin sitten sanotaankin että he eivät olekaan oikeita uskovaisia....

    Uskontotunnit olin luokassani ja olivat silloin mielenkiintoisia. En ole koskaan ollut ateisti mutta olen vain ajatellut hieman eri tavalla enkä ole uskonut aina sitä mitä kirkon taholta pelotellaan -helvetillä ja kadotuksella ja Jeesuksen ainoalaatuisuudella ym.

    Koen että ns. uskovaisissakin on jonkin verran vanhoja sieluja mutta jostain syytä he eivät ole päässeet siitä helvetin pelosta, jotta uskaltaisivat tunnustaa että teitä lopulliseen määränpäähän on useita ja Opettajia (isolla O:lla) on aina ollut ja aina tulee olemaan joista Jeesus oli vain yksi.

    Kun uskovainen puhuu uskoon tulemisesta niin itse koen asian olevan henkistä heräämistä. Ihminen saa silloin tarkoituksen elämälleen, vapautuu ainakin osittain kuolemanpelosta ja ennenkaikkea hän ymmärtää että elämän lopullinen päämäärä on vapautuminen mielen luomasta kärsimyksestä. Se miten tämä kaikki tapahtuu ja mikä on lopulta se vapaus mitä henkisessä mielessä tarkoitetaan, onkin sitten toinen juttu ja siinä kristitty, uskovainen on minusta hieman kapea-alaisesti ymmärtävä ja oppijärjestelmänä kristinusko saattaa aiheuttaa jopa passiivisuutta oman henkisen elämän suhteen.

    Kritinuskon opinkappaleissa ja maailmankuvassa löytyy paljon ristiriitaisuuksia. Jo heti omassa viestissäsi löytyy sellainen...

    ** **

    "Etkö tiedä että kristitty uskoontultuaan astuu tielle, jonka on määrä kasvattaa hänet Kristuksen luonteen kaltaisuuteen. Se on hidas kasvun tie, jolla ei omilla saavutuksilla elämöidä, ei palstoilla kehuskella, ei julkisuudessa pisteitä kerätä, toisin kuin oman oppiensa luojat minänsä kasvua toitottavat."

    ** **

    Tässä oli hyvä esimerkki kuinka uskovainen perustalee omaa näkemystään aina soveltaen kulloiseennkin tilanteeseen.

    On nimittäin selvää että ihmisen kasvu on hyvin hidas tie varsinkin kun päämääränä on Kristuksen luonteen kaltinen ihminen. Kuinka se tapahtuu yhden elämän aikana? Täysin mahdoton ajatus. Kuitenkin kiellät jälleensyntymisen kirkkouskovaisena. Kiellät siis sen että tulismme tänne maanpäälle useita kertoja? Ihmisen kasvu ei voi tapahtua yhden elämän aikana. Minne muuten kadotit Jeesuksen sovituskuoleman?

    Miksi tärvitsemme henkistä kasvua jos kerran Jeesus on sovittanut syntimme ja uskomalla tähän dogmiin olemme palastuneita? Näinhän kristinusko opettaa tiivistettynä. Jos olet eri mieltä tästä niin silloin et ole sellainen uskovainen mitä yleensä uskovaisella tarkoitetaan.

    Ihmettä, jossa ihminen "pelastuu" sanotaan itämaissa ja nyt myös hyvin yleisesti meilläkin lännessä valaistumiseksi, egon voittamiseksi. Kristuksella ei ollut enää egoa, joka aiheuttaa erillisyyden tunteen. Näin ollen hän saattoi rakastaa lähimmäisiään kuin itseään, olihän hän kaikessa läsnä, hän koki kaiken yhtenä. Tällaisia Jeesuksen tapaisia Suuria Sieluja on aina silloin tällöin keskuudessamme, joista yksi meidän päivinämmekin on Äiti Amma, elävä Mestari, Henkinen Opettaja. Näin ainakin minä ymmärrän.

    Se siitä kristinuskosta.

    Äänestä

  • Ola. kirjoitti:

    etteikö uskovatkin voisi käyttäytyä väärin. Mutta kun täällä niin yleistäen puhutaan vain miten pahoja kristityt ovat, en sellaista yksipuolista näkemystä hyväksy. Koko elämä on kasvua, myös kristityllä, vaikket tunnu oikein bonjaavan sitä. Ero kristityn ja omia uskomuksia keränneen ihmisen henkisessä kasvussa on se, että kristittyä kasvattaa Pyhä Henki, joka tietää millainen kukin on ja millaisen elämänkoulun tarvitsee, kasvu ei siis lähde ihmisen omasta 'minä tässä nyt kasvaa töhötän hyväksi ihmiseksi' -mentaliteetilla, vaan se on usein nöyrtymisen paikka, kun kristittyä kasvatetaan. Eli suostumista Jumalan tahdon tien kulkemiseen, joka ei aina helppo ole sille vanhalle aatulle, jonka mieltymysten mukaan taas ei-uskova omaa henkistä kasvun tietään kulkee. Tässä ero uskovan ja ei-uskovan henkisessä kasvussa.

    En ymmärrä tuota helvetillä pelottelua. Kun se tuntuu olevan ihmisten ainut käsitys uskosta. Ei uskova pinnistele uskossa helvetin pelosta käsin. Uskon kohde on elävä ja hyvä persoona. En edes muista, koska olen kuullut minkäänlaista 'helvettisaarnaa' missään. Minä en ole tullut uskoon helvetin pelosta.

    Kun Jeesus sanoo olevansa ainut tie Jumalan luo, niin minä sen uskon, ei minulla ole kanttia mennä muuttelemaan Jumalan sanaa. Sanot käyneesi raamattupiirissä; oletko itse tullut uskoon, jos niin mitä koit silloin? Tuo oma määritelmäsi uskoontulosta on vähän sekava.

    Uskoontulo on tosiaan ihmisen hengen heräämistä; Jumalan henki yhtyy ihmisen omaan henkeen ja ihminen alkaa ymmärtää hengellisiä so. Raamatun asioita. Sitten tuo määritelmäsi että ihminen vapautuu ainakin osittain kuolemanpelosta uskoontulon seurauksena; no joku jolla on ollut kuolemanpelkoa, vapautuu, mutta ei kaikilla ole mitään kuolemanpelkoja, minulla ei sitä ollut.

    Sitten jatkosi onkin vähän harhaa, mitä kristinuskoon tulee: "ennen kaikkea hän (uskoontullut) ymmärtää että elämän lopullinen päämäärä on vapautuminen mielen luomasta kärsimyksestä". En tiedä mitä tarkoitat. Uskovalle elämän lopullinen päämäärä on päästä taivaaseen Jumalan yhteyteen. Mutta tämä elämä on kaita kärsimyksen tie uskovalle, se ei tarkoita että aina ollaan turpa rullalla, ilon hetkiäkin on.

    Kuten sanoin, usko on kasvun tie. Kaikki uskovat eivät ymmärrä esim. hengen ja sielun eroa ja eksytään kun metsästetään tunnekokemuksia, joita paholainen käyttää eksyttäessään uskovia.

    Kerropa se ristiriita joka oli viestissäni. Tarkoitatko jälleensyntymisiä? Voisitteko te uskoa sellaiseen, että Jeesus olisikin se, johon jälleensyntymiskierto loppuisi? Mitä merkitystä ylipäätään Jeesuksella olisi, jos hänet omaksi syntien sovittajaksi on hyväksynyt ja sitten taas syntyisi tänne. Ja taas hyväksyisi Jeesuksen sovituskuoleman... Menee ulalle...

    Me saamme kasvaa henkimaailmassa, siellä on loputtomat mahdollisuudet kasvuun. Tärkeintä on hyväksyä Jumalan valmistama pelastus omalle kohdalle tässä elämässä, sen jälkeen kukin kasvaa täällä sen mukaan miten pitkään elää, ja sitten hyvästit maapallolle. Ei ole mitään järkeä tulla takaisin kasvamaan...Tuo on vaan sitä syntiinlangenneen ihmisen egoistisen luonnon omatekoista taivaaseen kapuamista omin voimin.

    Kysyt miksi tarvitsemme henkistä kasvua jos Jeesukseen uskomalla pelastumme. Kysymyksesi paljastaa juuri sen, mitä olen ihmetellyt ei-uskovien kommenteissa. Eli tästä siis kumpuaa ne teidän luulonne ettei kristityille ole tärkeää hengellinen kasvu. Teidän mielestä siis ei tarvita hengellistä kasvua, koska Jeesus on sovittanut synnit. Ei se niin ole. Kun ihminen tulee uskoon, hän on samanlainen kuin ennen uskoon tuloaan. Eli aika raakile mitä hengellisiin hyveisiin eli niihin hengen hedelmiin tulee: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys ja itsensähillitseminen. Näitähän meillä oli vanhan aatun vallassa ollessa melko puutteellisesti useimmilla.

    Hindulainen Amma on sitä elämyksellisen hengellisyyden etsintää, jota länsimaissa on nykyisin paljon, mutta Jeesukseen vertaaminen osoittaa vain ettei ole kohdannut oikeasti persoonaa nimeltä Jeesus. Amma-liikkeessä on vahva hierarkia; Amma on jumalatar. Jeesus sen sijaan ei halunnut olla Jumalan kaltainen. Kyllähän Amma rakkauden sanomaa julistaa ja tekee hyväntekeväisyyttä, mutta taustalla hänellä on hindulaisuus ja sen demonivoimat. Suosittelen lukemaan kirjan nimeltä Gurun kuolema. Se avaa silmiä näkemään mitkä voimat hindulaisuudessa vaikuttaa.

    >Tässä oli hyvä esimerkki kuinka uskovainen perustalee omaa näkemystään aina soveltaen kulloiseennkin tilanteeseen.>

    Vielä haluaisin tietää, mitä tarkoitat tuolla?

    Äänestä

  • tosi mukava jos sinä Ola rekkaisit nimimerkkisi koska minä haluan lukea mitä sinä sanot! Sillä tavalla minä ja muut jotka haluamme oppia lisää löytäisimme sinun kirjoituksesi.
    Tässäkin tekstissä oli monta ajatusta mitä itse en koskaan ole tietoisesti ajatellut... Eniten tykkäsin tästä:

    "Kysymys on tiedostamattomasta kehittymisestä (sielun kypsyydestä) jossa ei paina se mihin uskontokuntaan kuuluu vai kuuluuko mihinkään"

    Äänestä

  • DeltaEssiivi kirjoitti:

    Voi että miten vääristynyttä tietoa voikaan olla kristinuskosta pelkkien ennakkoluulojen ja -olettamusten vuoksi! Ja eletään sentään kristityssä maassa, jossa kyllä kristinuskon opetusta on tarjolla kouluissa, sekä myöhemmin ihan itse hankkien, kiitos hyvän kirjastolaitoksen.

    Ensinnäkin suurin osa luterilaiseen kirkkoon kuuluvista on vain ns. 'tapakristittyjä', eli eivät ole elävässä uskossa. Kirkko on vain pelkkä rituaalien tarjoaja elämän taitekohdissa: kaste, ripillepääsy, häät, hautajaiset, tunnelman tuoja jouluaattoon aattoillan hartauksineen. Jos tällaisten ihmisten perusteella kristityistä tulkinta tehdään, harhaan mennään.

    Vai ei uskovien oppijärjestelmä kannusta rakastamaan lähimmäisiään! Missä olet ollut uskontotuntien ajan? Et ole käskyistä kuullut? Suurin käsky: 'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'. Ja toinen: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.

    Etkö tiedä että kristitty uskoontultuaan astuu tielle, jonka on määrä kasvattaa hänet Kristuksen luonteen kaltaisuuteen. Se on hidas kasvun tie, jolla ei omilla saavutuksilla elämöidä, ei palstoilla kehuskella, ei julkisuudessa pisteitä kerätä, toisin kuin oman oppiensa luojat minänsä kasvua toitottavat.

    Ihmisen luonteen perusvääristymänä oleva synnistä johtuva itsekkyys on juuri se suurin este, joka estää näkemästä lähimmäistään. Jeesus tuli poistamaan esteen ja antamaan kyvyn rakastaa myös vihamiehiä.

    Raamattu on RAVINTOA uudestisyntyneen ihmisen hengelle, ei mikään veruke peittää omia vähiä perusteita!!!!

    Ja sen Raamatun tarve tuli tässäkin viestissä ihan ilmeiseksi: opitpahan kaksi tärkeää rakkauden lakia!

    Huh, huh...

    Huh Huh!
    Jotenkin minä uskon että Ola tietää täsmälleen mitä puhuu kun puhuu kristityistä eli kyse ei suinkaan ole "pelkistä ennakkoluulosta" vaan omakohtaisista kokemuksista! Kirjoittaja korjaa jos olen väärässä mutta siltä minusta vaan tuntuu...
    Onhan kyse hyvin kehittyneestä ihmisolennosta joka varmasti on tutkinut monenlaista ja epäilemättä myös kristillisyys on tullut tutuksi omakohtaisesti!

    Niin on kristinuskon opetusta tajolla kouluissa. Onneksi nykyään saa valita laittaako lapsen moisen opetuksen piiriin! Eli vanhemmat haastatellaan ennen kuin lapsi aloittaa koulun mm näistä elämänkatsomus kysymyksissä. Vaihtoehtona uskontotunnille on et tunnit... onkohan tuo lyhennys sitten elämän taito tai jotain. En ole ihan varma mutta kristillistä propagandaa siellä ei syötetä pienille lapsille.

    Ja siinä vaiheessa kun lapsi on jotenkin järjellisessä iässä eli voi liikkua omatoimisesti esim busseilla hän varmasti voi hakeutua jonkin seurakunnan piiriin jos niin haluaa!
    Sanoi tuo minunkin poikani kerran että haluaa käydä kirkkoon tutustumassa... Kai tuo tarkoitti kristillisyyttä. Minä ilmoitin jyrkästi etten minä ainakaan missään nimessä lähde kirkkoihin hänen kanssaan ja selvitin tarkaan miksi ja myös osoitin hänelle henkilön kenen kanssaan hän voi mennä jos niin haluaa!
    Enhän minä lapsen tiedon hankintaa estä tutkikoon mitä tutkii. Lapseni on erittäin vanha sielu. Varmasti vanhempi kuin minä ja hänestä löytyy sellaista ikiaikaista viisautta mitä ei voi järjellä ymmärtää. Eli hän ei ole tosiaan ole 11 vuotias paitsi tämän hetkisen ruumiinsa puolesta. Eli olen varma ettei hän lähde typerehtimään joten ottakoon selvää ihan mistä haluaa. Minä en kättä väliin laita.
    Ja eihän sitä voi elää lapsensa puolesta vaan jokaisen ihmisen on hankittava omat kokemuksensä tämän elämän aikana kunnes jatkaa seuraavaan oppimaan lisää!

    Enpähän usko että kun täällä puhutaan kristityistä kukaan tarkoitaa Suomen luterilaisen kirkon nimikristittyjä! Eli ihmisiä jotka tavan vuoksi käyttävät kirkon palveluita... Vaan ihan tunnustuksellisia yleensä jostain vapaista suunnista.
    Normaalissa jumalanpalveluksessahan kun ei mikään henki liiku... ei pyhä eikä paha... Ja voi niitä virsiä... Loukkaus korvalle ja mielelle! Oi jos mä kurja, matka mies maan... Tuomari Nurmion versio siitäkin biisistä on parempi! Karseita tilaisuuksia!

    Ja ei todellakaan uskovien oppijärjestelmä kannusta rakastamaan lähimmäisiään. Minä vietin nuorempana vuosia helluntaiherätyksen piirissä (kun en paremmasta ymmärtänyt) kävin kaikki kokoukset ja rukostilaisuudet... Olin todella palava Pyhällä Hengellä täytetty kristitty! hihii.... Aika huvittavaa siis oikeesti.
    Täsmälleen samanlaiset kokemukset saa meditaation ym:en tekniikoiden avulla.

    No mutta joka tapauksessa. Kaikkien niiden vuosien aikana ei yhdessäkään puheessa, saarnassa tai yksityisessä keskustelussa tullut puheeksi lähimmäisen tukeminen arjessa! Eli se arjen rakkaus mikä toimii vaikkei sietäisi edes ihmisiä... Menee sinne missä apua tarvitaan esim soittaa jollekin ja kysyy josko tarviisit jotain... tai jotain. Kyllä sinäkin sen ymmärrät vaikket niin toimikaan todennäköisesti!

    Katsos henki joka meitä "pakanoita" liikuttaa on tosiaan se elävän Luoja Jumalan jumalainen henki joka ihan aikuisen oikeesti kehottaa, ohjaa ja nuhtelee! Ja auttaa kasvamaan tässä ajassa kohti seuraavaa päämäärää... Minä ainakin tunnen sisimmässäni aivan selviä kehoituksia soittaa jollekin, mennä käymään jonkun luona enkä minä sulje itseäni tältä ääneltä!
    Ja uskoisin että minulla on paljon vähemmän ns. arjen huolia kun teillä kristityillä kun tosiaan... enpäs sanokaan. Minä en käsittele omaa uskonelämääni tällä palstalla.

    Mutta näihin elävien kristittyjen hommiin palatakseni... Kuvioihin kuului sitten taas esim. julkinen nöyryyttäminen... ja se kamppailu mikä ihmisillä oli pysyäkseen "kaidalla tiellä"... Se oli turhaa ponnistelua. Niin kuin yksikin poika pakotettiin selittämään viikonloppu tekemisiään ihan puhujapöntöstä käsin seurakuntakokouksessa ettei olisi tullut siitä puljusta erotetuksi.
    Ja muutenkin voisi sanoa että nuorempi polvi siinäkin palavassa seurakunnassa kävi pääasiassa kokouksissa persettä kyttäämässä, niin miehet kuin naisetkin ja vanhempi väki siksi kun ei ollut parempaa tekemistä.
    Mm. ehtoollistahan ei voi nauttia jos tupakoi! On se niin suuri synti.... Siis jumalauta mitä touhua kaikenkaikkiaan!

    En minä nähnyt että kenenkään elämä siellä olisi paremmaksi tullut, ei siellä kukaan vapautunut "synnin orjuudesta" niin kuin teikäläiset sanovat, asiat vaan tehtiin piilossa. Eli kukaan ei vapautunut alkoholismista, huumeista, runnkaamisesta, homoudesta tms. vaikka kuinka itki ja huusi rukouskokouksissa! Ja kävi rukousjonoissa "kaatumassa".

    Tahdon vaan sanoa että silkkaa sontaa... Silkkaa sontaa koko kristillisyys! Teidän jumalanne on vähintään kuollut jumala tai väärä... mene ja tiedä mutta elävä Jumala löytyy kyllä ihan muualta kun kristittyjen piireistä!

    "Etkö tiedä että kristitty uskoontultuaan astuu tielle, jonka on määrä kasvattaa hänet Kristuksen luonteen kaltaisuuteen. Se on hidas kasvun tie, jolla ei omilla saavutuksilla elämöidä, ei palstoilla kehuskella, ei julkisuudessa pisteitä kerätä, toisin kuin oman oppiensa luojat minänsä kasvua toitottavat"

    Kuulehan nyt... kristitty uskoontultuaan oppii päivä päivältä paremmin yhteisönsä säännöt ja tavat ja tietty aikansa piireissä pyörittyään oppii siteeraamaan raamattua tälläkin palstalla! Ja tietenkin oppii kätkemään paremmin "henkisesti kasvettuaan" juoppoutensa ja huoruutensa. Esim omassa kaupungissa näitä paheita ei harrasteta vaan niitä varten matkustetaan jonnekin ettei vaan kukaan näe! Ja tämän minä tiedän ihan varmasti. Muunlaista kasvua ei tapahdu, eikä tule tapahtumaan koska sehän olis mahdottomuus!
    Ja mitkä omien oppiensa luojat? Meikäläiset ovat yhteydessä koko universumin alkuun! Ei siinä oppeja tarvita tai mitään jeesuksia vaan meillä on on ihan suora yhteys jatkuvasti sinne mistä kaikki tieto, rakkaus ja hyvyys lähtee!

    Kuollut oppi, kuollut jumala ja tiukat tapa- ja käyttäytymissäännöt. Siinä kristillsyys pähkinän kuoressa.

    paljon olisi vielä sanottavaa mutten enää jaksa kirjoittaa... Jos vaikka myöhemmin enemmän.

    Äänestä

  • DeltaEssiivi kirjoitti:

    etteikö uskovatkin voisi käyttäytyä väärin. Mutta kun täällä niin yleistäen puhutaan vain miten pahoja kristityt ovat, en sellaista yksipuolista näkemystä hyväksy. Koko elämä on kasvua, myös kristityllä, vaikket tunnu oikein bonjaavan sitä. Ero kristityn ja omia uskomuksia keränneen ihmisen henkisessä kasvussa on se, että kristittyä kasvattaa Pyhä Henki, joka tietää millainen kukin on ja millaisen elämänkoulun tarvitsee, kasvu ei siis lähde ihmisen omasta 'minä tässä nyt kasvaa töhötän hyväksi ihmiseksi' -mentaliteetilla, vaan se on usein nöyrtymisen paikka, kun kristittyä kasvatetaan. Eli suostumista Jumalan tahdon tien kulkemiseen, joka ei aina helppo ole sille vanhalle aatulle, jonka mieltymysten mukaan taas ei-uskova omaa henkistä kasvun tietään kulkee. Tässä ero uskovan ja ei-uskovan henkisessä kasvussa.

    En ymmärrä tuota helvetillä pelottelua. Kun se tuntuu olevan ihmisten ainut käsitys uskosta. Ei uskova pinnistele uskossa helvetin pelosta käsin. Uskon kohde on elävä ja hyvä persoona. En edes muista, koska olen kuullut minkäänlaista 'helvettisaarnaa' missään. Minä en ole tullut uskoon helvetin pelosta.

    Kun Jeesus sanoo olevansa ainut tie Jumalan luo, niin minä sen uskon, ei minulla ole kanttia mennä muuttelemaan Jumalan sanaa. Sanot käyneesi raamattupiirissä; oletko itse tullut uskoon, jos niin mitä koit silloin? Tuo oma määritelmäsi uskoontulosta on vähän sekava.

    Uskoontulo on tosiaan ihmisen hengen heräämistä; Jumalan henki yhtyy ihmisen omaan henkeen ja ihminen alkaa ymmärtää hengellisiä so. Raamatun asioita. Sitten tuo määritelmäsi että ihminen vapautuu ainakin osittain kuolemanpelosta uskoontulon seurauksena; no joku jolla on ollut kuolemanpelkoa, vapautuu, mutta ei kaikilla ole mitään kuolemanpelkoja, minulla ei sitä ollut.

    Sitten jatkosi onkin vähän harhaa, mitä kristinuskoon tulee: "ennen kaikkea hän (uskoontullut) ymmärtää että elämän lopullinen päämäärä on vapautuminen mielen luomasta kärsimyksestä". En tiedä mitä tarkoitat. Uskovalle elämän lopullinen päämäärä on päästä taivaaseen Jumalan yhteyteen. Mutta tämä elämä on kaita kärsimyksen tie uskovalle, se ei tarkoita että aina ollaan turpa rullalla, ilon hetkiäkin on.

    Kuten sanoin, usko on kasvun tie. Kaikki uskovat eivät ymmärrä esim. hengen ja sielun eroa ja eksytään kun metsästetään tunnekokemuksia, joita paholainen käyttää eksyttäessään uskovia.

    Kerropa se ristiriita joka oli viestissäni. Tarkoitatko jälleensyntymisiä? Voisitteko te uskoa sellaiseen, että Jeesus olisikin se, johon jälleensyntymiskierto loppuisi? Mitä merkitystä ylipäätään Jeesuksella olisi, jos hänet omaksi syntien sovittajaksi on hyväksynyt ja sitten taas syntyisi tänne. Ja taas hyväksyisi Jeesuksen sovituskuoleman... Menee ulalle...

    Me saamme kasvaa henkimaailmassa, siellä on loputtomat mahdollisuudet kasvuun. Tärkeintä on hyväksyä Jumalan valmistama pelastus omalle kohdalle tässä elämässä, sen jälkeen kukin kasvaa täällä sen mukaan miten pitkään elää, ja sitten hyvästit maapallolle. Ei ole mitään järkeä tulla takaisin kasvamaan...Tuo on vaan sitä syntiinlangenneen ihmisen egoistisen luonnon omatekoista taivaaseen kapuamista omin voimin.

    Kysyt miksi tarvitsemme henkistä kasvua jos Jeesukseen uskomalla pelastumme. Kysymyksesi paljastaa juuri sen, mitä olen ihmetellyt ei-uskovien kommenteissa. Eli tästä siis kumpuaa ne teidän luulonne ettei kristityille ole tärkeää hengellinen kasvu. Teidän mielestä siis ei tarvita hengellistä kasvua, koska Jeesus on sovittanut synnit. Ei se niin ole. Kun ihminen tulee uskoon, hän on samanlainen kuin ennen uskoon tuloaan. Eli aika raakile mitä hengellisiin hyveisiin eli niihin hengen hedelmiin tulee: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys ja itsensähillitseminen. Näitähän meillä oli vanhan aatun vallassa ollessa melko puutteellisesti useimmilla.

    Hindulainen Amma on sitä elämyksellisen hengellisyyden etsintää, jota länsimaissa on nykyisin paljon, mutta Jeesukseen vertaaminen osoittaa vain ettei ole kohdannut oikeasti persoonaa nimeltä Jeesus. Amma-liikkeessä on vahva hierarkia; Amma on jumalatar. Jeesus sen sijaan ei halunnut olla Jumalan kaltainen. Kyllähän Amma rakkauden sanomaa julistaa ja tekee hyväntekeväisyyttä, mutta taustalla hänellä on hindulaisuus ja sen demonivoimat. Suosittelen lukemaan kirjan nimeltä Gurun kuolema. Se avaa silmiä näkemään mitkä voimat hindulaisuudessa vaikuttaa.

    >Tässä oli hyvä esimerkki kuinka uskovainen perustalee omaa näkemystään aina soveltaen kulloiseennkin tilanteeseen.>

    Vielä haluaisin tietää, mitä tarkoitat tuolla?

    taitaa olla ainoa totuuden sana mitä minä tähän mennessä sinun hengentuotteistasi olen lukenut:

    "Uskoontulo on tosiaan ihmisen hengen heräämistä; Jumalan henki yhtyy ihmisen omaan henkeen ja ihminen alkaa ymmärtää hengellisiä so"

    Aivan näin... Mutta tällä ei tosiaan ole MITÄÄN tekemistä kristillisyyden kanssa! Jumalan henki yhtyy ihmisen henkeen ihmisen ollessa siihen valmis enkä nyt puhu teidän jahvestanne... Vaan siitä elävästä Luoja Jumalasta!

    Kaikille se ei kuitenkaan käy tässä elämässä koska osa ihmisistä on niin alkutasolla sielun kehityksessään että pystyy vaan täyttämään perustarpeensa. Jokainen tietää mikä on ihmisen perustarve. Ruoka, juoma, lämpö eli jonkinlainen asumus ja jonkinlainen perusturvallisuuden tuntu.

    Ja mikäli huomaatte, suurimmalle osalle ihmiskunnasta tämä riittää mainiosti! Mutta jos seuraavaan elämään sitten jo mahtuisi muutakin.

    Tietenkään ei ole mahdottomuus että myös kristillisistä piireistä näistä todellisen Jumalan löytäjiä löytyisi. Hassu lause.... Mitenkä Ola tossa edellä sanoi... Väärät opit ei ole kun hidaste todelliseen päämäärään pääsemiseksi. Ei suinkaan este!

    Eli sinullakin Essiivi on siihen mahdollisuus. Ja toivon että sinä tosiaan tulet sen todellisen totuuden tuntoon ettei sinunkaan tosiaan tarvitse keksittyjen ihmistapojen ja säännösten orjuudessa elää loppunikääsi. Tämän elämän ikääsi! LOL

    Ai niin... tämä kohta vielä:

    "Sitten jatkosi onkin vähän harhaa, mitä kristinuskoon tulee: "ennen kaikkea hän (uskoontullut) ymmärtää että elämän lopullinen päämäärä on vapautuminen mielen luomasta kärsimyksestä". En tiedä mitä tarkoitat."

    Minä tosiaan uskon että sinä et tiedä mitä kirjoittaja tarkoitaa. Ihan niin kuin arvelinkin sinä olet tutkimusmatkoillasi vaan raapaissut pintaa... Eli sinä et tosiaan ole päässyt yhtään minkään ajatuksen alkujuurille. Edes kristillisyyden!

    Tuo tuolla on zeniä... Eli se ei koske kristittyjä koska teille ei näitä onnellisen elämän perusteita opeteta! Ja se on sellainen tapa ajatella asioita mitä ei tosiaan omaksu viikossa tai kahdessa... Muuta kärsimystähän ei ole kun oman mielen luoma! Kun tämän ymmärtää on jo tosi pitkällä henkisellä tiellä...

    Ihmistä piinaavat lakkaamatta kaikenlaiset pelot, huolet, himot ja muu sellainen OMAAN LIHAAN liittyvä skeida! Kunhan sinä kertakaikkiaan osaat lakata haluamasta MITÄÄN, sinä lakkaat myös vähän kerrassaan pelkäämästä... Ja tästä tulisi taas aivan liian pitkä kirjoitus!

    Voi olla että jatkan tätä myöhemmin, tai sitten joku muu jatkaa...

    Äänestä

  • Ola. kirjoitti:

    En ole aivan ennakkoluulojen ja vääristyneen tiedon varassa vaikka itse niin väitänkin. Osa sisaruksistani on uskovaisia, siis juuri niitä joita tarkoitetaan uskovaisilla, ei siis tapakritittyjä. Itse olen käynyt raamattupiiriä parikin vuotta aikoinani erään ystävni ollessa siellä. Tiedän siis mistä puhun. Vaikka en olisi käynytkään, niin näilläkin foorumeilla saa aika hyvin kuvan miten kirkkouskovaiset ajattelevat ja opettavat.

    On todellakin niin että se miten ihminen suhtautuu lähimmäisiinsä ei ole kiinni siitä onko "uskis" vai ei. On aika hassua että kehutaan toisia uskovaisia mutta sitten kun käy ilmi että heidän käytös ei aina kestä lähempää tarkastelua niin sitten sanotaankin että he eivät olekaan oikeita uskovaisia....

    Uskontotunnit olin luokassani ja olivat silloin mielenkiintoisia. En ole koskaan ollut ateisti mutta olen vain ajatellut hieman eri tavalla enkä ole uskonut aina sitä mitä kirkon taholta pelotellaan -helvetillä ja kadotuksella ja Jeesuksen ainoalaatuisuudella ym.

    Koen että ns. uskovaisissakin on jonkin verran vanhoja sieluja mutta jostain syytä he eivät ole päässeet siitä helvetin pelosta, jotta uskaltaisivat tunnustaa että teitä lopulliseen määränpäähän on useita ja Opettajia (isolla O:lla) on aina ollut ja aina tulee olemaan joista Jeesus oli vain yksi.

    Kun uskovainen puhuu uskoon tulemisesta niin itse koen asian olevan henkistä heräämistä. Ihminen saa silloin tarkoituksen elämälleen, vapautuu ainakin osittain kuolemanpelosta ja ennenkaikkea hän ymmärtää että elämän lopullinen päämäärä on vapautuminen mielen luomasta kärsimyksestä. Se miten tämä kaikki tapahtuu ja mikä on lopulta se vapaus mitä henkisessä mielessä tarkoitetaan, onkin sitten toinen juttu ja siinä kristitty, uskovainen on minusta hieman kapea-alaisesti ymmärtävä ja oppijärjestelmänä kristinusko saattaa aiheuttaa jopa passiivisuutta oman henkisen elämän suhteen.

    Kritinuskon opinkappaleissa ja maailmankuvassa löytyy paljon ristiriitaisuuksia. Jo heti omassa viestissäsi löytyy sellainen...

    ** **

    "Etkö tiedä että kristitty uskoontultuaan astuu tielle, jonka on määrä kasvattaa hänet Kristuksen luonteen kaltaisuuteen. Se on hidas kasvun tie, jolla ei omilla saavutuksilla elämöidä, ei palstoilla kehuskella, ei julkisuudessa pisteitä kerätä, toisin kuin oman oppiensa luojat minänsä kasvua toitottavat."

    ** **

    Tässä oli hyvä esimerkki kuinka uskovainen perustalee omaa näkemystään aina soveltaen kulloiseennkin tilanteeseen.

    On nimittäin selvää että ihmisen kasvu on hyvin hidas tie varsinkin kun päämääränä on Kristuksen luonteen kaltinen ihminen. Kuinka se tapahtuu yhden elämän aikana? Täysin mahdoton ajatus. Kuitenkin kiellät jälleensyntymisen kirkkouskovaisena. Kiellät siis sen että tulismme tänne maanpäälle useita kertoja? Ihmisen kasvu ei voi tapahtua yhden elämän aikana. Minne muuten kadotit Jeesuksen sovituskuoleman?

    Miksi tärvitsemme henkistä kasvua jos kerran Jeesus on sovittanut syntimme ja uskomalla tähän dogmiin olemme palastuneita? Näinhän kristinusko opettaa tiivistettynä. Jos olet eri mieltä tästä niin silloin et ole sellainen uskovainen mitä yleensä uskovaisella tarkoitetaan.

    Ihmettä, jossa ihminen "pelastuu" sanotaan itämaissa ja nyt myös hyvin yleisesti meilläkin lännessä valaistumiseksi, egon voittamiseksi. Kristuksella ei ollut enää egoa, joka aiheuttaa erillisyyden tunteen. Näin ollen hän saattoi rakastaa lähimmäisiään kuin itseään, olihän hän kaikessa läsnä, hän koki kaiken yhtenä. Tällaisia Jeesuksen tapaisia Suuria Sieluja on aina silloin tällöin keskuudessamme, joista yksi meidän päivinämmekin on Äiti Amma, elävä Mestari, Henkinen Opettaja. Näin ainakin minä ymmärrän.

    Se siitä kristinuskosta.

    minä tykkään sinun tavasti nähdä tätä maailmaa!
    Ja kun sinä vielä osaat kirjoittaa niin selkästi.. mitä minä en taas osaa. Tämä oli ihan huippu:

    "Ihmettä, jossa ihminen "pelastuu" sanotaan itämaissa ja nyt myös hyvin yleisesti meilläkin lännessä valaistumiseksi, egon voittamiseksi. Kristuksella ei ollut enää egoa, joka aiheuttaa erillisyyden tunteen. Näin ollen hän saattoi rakastaa lähimmäisiään kuin itseään, olihän hän kaikessa läsnä, hän koki kaiken yhtenä."

    Tässä tuli myös mun oman elämän "kynnyskysymys" eli erillisyyden tunne lajitovereihin nähden... Ja nähtävästi pullistunut ego. Ei sitä muustakaan oikein voi olla kysymys... Eli mulla tosiaan on vielä monen elämän matka tähän tilaan.. Valaistumiseen, nirvanaan... Miten kukin sen haluaa sanoa.

    Äänestä

  • Powaqa kirjoitti:

    taitaa olla ainoa totuuden sana mitä minä tähän mennessä sinun hengentuotteistasi olen lukenut:

    "Uskoontulo on tosiaan ihmisen hengen heräämistä; Jumalan henki yhtyy ihmisen omaan henkeen ja ihminen alkaa ymmärtää hengellisiä so"

    Aivan näin... Mutta tällä ei tosiaan ole MITÄÄN tekemistä kristillisyyden kanssa! Jumalan henki yhtyy ihmisen henkeen ihmisen ollessa siihen valmis enkä nyt puhu teidän jahvestanne... Vaan siitä elävästä Luoja Jumalasta!

    Kaikille se ei kuitenkaan käy tässä elämässä koska osa ihmisistä on niin alkutasolla sielun kehityksessään että pystyy vaan täyttämään perustarpeensa. Jokainen tietää mikä on ihmisen perustarve. Ruoka, juoma, lämpö eli jonkinlainen asumus ja jonkinlainen perusturvallisuuden tuntu.

    Ja mikäli huomaatte, suurimmalle osalle ihmiskunnasta tämä riittää mainiosti! Mutta jos seuraavaan elämään sitten jo mahtuisi muutakin.

    Tietenkään ei ole mahdottomuus että myös kristillisistä piireistä näistä todellisen Jumalan löytäjiä löytyisi. Hassu lause.... Mitenkä Ola tossa edellä sanoi... Väärät opit ei ole kun hidaste todelliseen päämäärään pääsemiseksi. Ei suinkaan este!

    Eli sinullakin Essiivi on siihen mahdollisuus. Ja toivon että sinä tosiaan tulet sen todellisen totuuden tuntoon ettei sinunkaan tosiaan tarvitse keksittyjen ihmistapojen ja säännösten orjuudessa elää loppunikääsi. Tämän elämän ikääsi! LOL

    Ai niin... tämä kohta vielä:

    "Sitten jatkosi onkin vähän harhaa, mitä kristinuskoon tulee: "ennen kaikkea hän (uskoontullut) ymmärtää että elämän lopullinen päämäärä on vapautuminen mielen luomasta kärsimyksestä". En tiedä mitä tarkoitat."

    Minä tosiaan uskon että sinä et tiedä mitä kirjoittaja tarkoitaa. Ihan niin kuin arvelinkin sinä olet tutkimusmatkoillasi vaan raapaissut pintaa... Eli sinä et tosiaan ole päässyt yhtään minkään ajatuksen alkujuurille. Edes kristillisyyden!

    Tuo tuolla on zeniä... Eli se ei koske kristittyjä koska teille ei näitä onnellisen elämän perusteita opeteta! Ja se on sellainen tapa ajatella asioita mitä ei tosiaan omaksu viikossa tai kahdessa... Muuta kärsimystähän ei ole kun oman mielen luoma! Kun tämän ymmärtää on jo tosi pitkällä henkisellä tiellä...

    Ihmistä piinaavat lakkaamatta kaikenlaiset pelot, huolet, himot ja muu sellainen OMAAN LIHAAN liittyvä skeida! Kunhan sinä kertakaikkiaan osaat lakata haluamasta MITÄÄN, sinä lakkaat myös vähän kerrassaan pelkäämästä... Ja tästä tulisi taas aivan liian pitkä kirjoitus!

    Voi olla että jatkan tätä myöhemmin, tai sitten joku muu jatkaa...

    Jatka vain. :-)

    Äänestä

  • DeltaEssiivi kirjoitti:

    etteikö uskovatkin voisi käyttäytyä väärin. Mutta kun täällä niin yleistäen puhutaan vain miten pahoja kristityt ovat, en sellaista yksipuolista näkemystä hyväksy. Koko elämä on kasvua, myös kristityllä, vaikket tunnu oikein bonjaavan sitä. Ero kristityn ja omia uskomuksia keränneen ihmisen henkisessä kasvussa on se, että kristittyä kasvattaa Pyhä Henki, joka tietää millainen kukin on ja millaisen elämänkoulun tarvitsee, kasvu ei siis lähde ihmisen omasta 'minä tässä nyt kasvaa töhötän hyväksi ihmiseksi' -mentaliteetilla, vaan se on usein nöyrtymisen paikka, kun kristittyä kasvatetaan. Eli suostumista Jumalan tahdon tien kulkemiseen, joka ei aina helppo ole sille vanhalle aatulle, jonka mieltymysten mukaan taas ei-uskova omaa henkistä kasvun tietään kulkee. Tässä ero uskovan ja ei-uskovan henkisessä kasvussa.

    En ymmärrä tuota helvetillä pelottelua. Kun se tuntuu olevan ihmisten ainut käsitys uskosta. Ei uskova pinnistele uskossa helvetin pelosta käsin. Uskon kohde on elävä ja hyvä persoona. En edes muista, koska olen kuullut minkäänlaista 'helvettisaarnaa' missään. Minä en ole tullut uskoon helvetin pelosta.

    Kun Jeesus sanoo olevansa ainut tie Jumalan luo, niin minä sen uskon, ei minulla ole kanttia mennä muuttelemaan Jumalan sanaa. Sanot käyneesi raamattupiirissä; oletko itse tullut uskoon, jos niin mitä koit silloin? Tuo oma määritelmäsi uskoontulosta on vähän sekava.

    Uskoontulo on tosiaan ihmisen hengen heräämistä; Jumalan henki yhtyy ihmisen omaan henkeen ja ihminen alkaa ymmärtää hengellisiä so. Raamatun asioita. Sitten tuo määritelmäsi että ihminen vapautuu ainakin osittain kuolemanpelosta uskoontulon seurauksena; no joku jolla on ollut kuolemanpelkoa, vapautuu, mutta ei kaikilla ole mitään kuolemanpelkoja, minulla ei sitä ollut.

    Sitten jatkosi onkin vähän harhaa, mitä kristinuskoon tulee: "ennen kaikkea hän (uskoontullut) ymmärtää että elämän lopullinen päämäärä on vapautuminen mielen luomasta kärsimyksestä". En tiedä mitä tarkoitat. Uskovalle elämän lopullinen päämäärä on päästä taivaaseen Jumalan yhteyteen. Mutta tämä elämä on kaita kärsimyksen tie uskovalle, se ei tarkoita että aina ollaan turpa rullalla, ilon hetkiäkin on.

    Kuten sanoin, usko on kasvun tie. Kaikki uskovat eivät ymmärrä esim. hengen ja sielun eroa ja eksytään kun metsästetään tunnekokemuksia, joita paholainen käyttää eksyttäessään uskovia.

    Kerropa se ristiriita joka oli viestissäni. Tarkoitatko jälleensyntymisiä? Voisitteko te uskoa sellaiseen, että Jeesus olisikin se, johon jälleensyntymiskierto loppuisi? Mitä merkitystä ylipäätään Jeesuksella olisi, jos hänet omaksi syntien sovittajaksi on hyväksynyt ja sitten taas syntyisi tänne. Ja taas hyväksyisi Jeesuksen sovituskuoleman... Menee ulalle...

    Me saamme kasvaa henkimaailmassa, siellä on loputtomat mahdollisuudet kasvuun. Tärkeintä on hyväksyä Jumalan valmistama pelastus omalle kohdalle tässä elämässä, sen jälkeen kukin kasvaa täällä sen mukaan miten pitkään elää, ja sitten hyvästit maapallolle. Ei ole mitään järkeä tulla takaisin kasvamaan...Tuo on vaan sitä syntiinlangenneen ihmisen egoistisen luonnon omatekoista taivaaseen kapuamista omin voimin.

    Kysyt miksi tarvitsemme henkistä kasvua jos Jeesukseen uskomalla pelastumme. Kysymyksesi paljastaa juuri sen, mitä olen ihmetellyt ei-uskovien kommenteissa. Eli tästä siis kumpuaa ne teidän luulonne ettei kristityille ole tärkeää hengellinen kasvu. Teidän mielestä siis ei tarvita hengellistä kasvua, koska Jeesus on sovittanut synnit. Ei se niin ole. Kun ihminen tulee uskoon, hän on samanlainen kuin ennen uskoon tuloaan. Eli aika raakile mitä hengellisiin hyveisiin eli niihin hengen hedelmiin tulee: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys ja itsensähillitseminen. Näitähän meillä oli vanhan aatun vallassa ollessa melko puutteellisesti useimmilla.

    Hindulainen Amma on sitä elämyksellisen hengellisyyden etsintää, jota länsimaissa on nykyisin paljon, mutta Jeesukseen vertaaminen osoittaa vain ettei ole kohdannut oikeasti persoonaa nimeltä Jeesus. Amma-liikkeessä on vahva hierarkia; Amma on jumalatar. Jeesus sen sijaan ei halunnut olla Jumalan kaltainen. Kyllähän Amma rakkauden sanomaa julistaa ja tekee hyväntekeväisyyttä, mutta taustalla hänellä on hindulaisuus ja sen demonivoimat. Suosittelen lukemaan kirjan nimeltä Gurun kuolema. Se avaa silmiä näkemään mitkä voimat hindulaisuudessa vaikuttaa.

    >Tässä oli hyvä esimerkki kuinka uskovainen perustalee omaa näkemystään aina soveltaen kulloiseennkin tilanteeseen.>

    Vielä haluaisin tietää, mitä tarkoitat tuolla?

    On totta että kristityt ovat ihmisiä siinä missä muutkin. Joka toisin väittää niin tuskin väittää aivan tosissaan. Itse en ole väittänyt että elämä ei olisi kasvua myös kristityillä vaan pikemminkin päinvastoin. Tiedän että se on sitä -meillä kaikilla. On vain niin että jotkut uskovaiset tullessaan uskoon olettavat että nyt ovat pelastuneet.

    Ihminen kasvaa ja oppii vaikeuksien kautta. Ihminen kohtaa erilaisia haasteita elämänsä aikana jolloin joudutaan tekemään valinoja. Sillä ei ole merkitystä onko kasvun takana Pyhä Henki, Jumalallinen tietoisuus, henkiopas tai jokin muu. Merkitystä on vain sillä mitä me opitaan ja miten ymmärryksemme kasvaa ja miten otamme huomioon kanssaihmiset elämässämme ja valintoja tehdessämme.

    Tiedät hyvin että kristinuskon oppiin kuulu kadotus tai helvetti. On turha kiertää tosiasiaa. Tämä on jokaisen tiedossa. Taidat olla samanlainen kuin julkkispapit ja piispat jotka vastailevat ympäripyöreitä kun helvetistä kysytään.

    Kun Jeesus sanoo olevansa ainut tie Jumalan luo niin on selvää että tuohon aikaan ei muita Mestareita ollut lähimainkaan. Tätä asiaa voidaan tulkita monella tapaa, riippuen ihmisen ymmärryksestä, miten hän ymmärtää oman todellisen olemuksensa.

    Taivas ei ole paikka vaan olotila. Ihminen voi olla taivaassa vaikka hän olisi maanpäällä. Tämä on asia joka selkiytyy ymmärryksen lisääntyessä.

    Ristiriidoista:

    Otetaan vielä toistamiseen:

    Tarkoitin tällä todellakin sitä että kristinuskon oppiin ei kuulu henkinen kasvu. Kristinuskon oppiin kuuluu usko Jeesuksen syntien sovitukseen.

    Tämä on juuri se seikka joka hämää useaa. Kirkon oppi on pelastuksen oppi ja se että me olemme syntisiä emmekä voi syntiämme poistaa ilman että uskoisimme kristinuskon opit.

    Kirjoitat kuitenkin henkisestä kasvusta joka on oikea asenne sinänsä. Sitähän varten me olemme tänne maanpäälle tulleet. Eräs ristiriita syntyy siitä että et pidä henkistä kasvua oikeana kasvuna jos omana opettajana on jokin muu henkinen opettaja kuin Jeesus.

    Olet ymmärtänyt oikein kun toteat että

    Näinhän se on mutta mitä ihmettä sitten Jeesuksella syntien sovituksella on tässä tekemistä vai oletko lainkaan sellainen uskovainen kuin oletan? Me siis kasvamme henkimaailmassa edelleen, joten emme ole valmiita?

    Kirjoitat että < Tärkeintä on hyväksyä Jumalan valmistama pelastus omalle kohdalle tässä elämässä, > Mistä me siis palastumme? ..tässä elämässä.... uskotko siis jälleensyntymiseen kuitenkin? Olenko ymmärtänyt väärin?

    Myönnät että Amma julistaa rakkauden sanomaa ja tekee hyväntekeväisyyttä ja sitten toteat että taustalla on demonivoimat ?? Jälleen yksi ristiriita. Tämä on sitä kirkkouskovaisten ajatuksenjuoksua jota en ole koskaan ymmärtänyt.

    Mitä tarkoitan lauseella:
    >Tässä oli hyvä esimerkki kuinka uskovainen perustalee omaa näkemystään aina soveltaen kulloiseennkin tilanteeseen.>

    Tarkoitan tällä sitä että esimerkiksi viesteissäsi et mainitse helvettiä etkä kadotusta joka on oleellinen asia kristinuskossa. Itämaiseen filosofiaan ja jälleensyntymiseen perehtyneet ymmärtävät henkinen kasvun merkityksen oleellisena tekijänä saavuttaakseen päämäärän ymmärtäen samalla että kaikki "pääsevat taivaaseen" ennemmin tai myöhemmin.

    Kristinoppi ei sitä kuitenkaan opeta. Ihminen pelastuu vain ottamalla vastaan Jeesuksen ja uskomalla että hän on kuollut puolestamme. Me olemme niin syntisiä että emme voi vapautua synneistämme ilman Jeesuksen sovintoverta. Meidän syntimme on tullut jo äidinmaidossa (perisynti)

    Tällainen oppi johtaa helposti siihen -hieman kärjistäen- että uskovainen voi elää kuin sika pellossa kunhan ”uskoo”. On turha huomauttaa että asiaa en ymmärtäisi. Jos tiedät kristinuskon perusdogmit niin ymmärrät tämän. Jos olet eri mieltä niin et ymmärrä kristinusko ydin sanomaa.

    Kirjoitat kuitenkin henkisetä kasvusta ja kun todetaan että ihminen ei voi saavuttaa Kristuksen kaltaista tilaa yhden elämän aikana niin sen jälkeen toteatkin jatkavasi henkistä kasvua henkimaailmassa.

    Kysymykseesi:

    Vastaus:

    Jälleensyntymiskierto loppuu kun ihminen vapautuu egostansa. Ego on se joka saa aikaan kaiken erillisyyden tunteen ja sitä kautta itsekeskeisyyden. Ego saa aikaan haluja halujen jälkeen ja se luo myös pelkoja "tyhjästä".

    Kun saat haluamasi niin heti kohta kyllästyt saamaasi ja haluat lisää tai alat pelätä menettavasi mitä sait. Jos saat jotain niin kohta haluat lisää. Siihen perustuu nykyinen länsimainen markkinatalous ja mainonta. Luodaan haluja tyhjästä.

    Olet tavallaan oikeassa että jälleensyntymisen kierto loppuu Kristukseen, minusta oikeammin Kristuksen olemukseen. Kristus oli egostansa vapaa, yhtä Jumalan, kaikkialla läsnä olevan tietoisuuden kanssa. Näihän hän sanoi ja uskon asian niin myös olleen.

    Kaikki Mestarit ovat egottomia, yhtä Jumalan kanssa. Näin ollen ei ole väliä kenen "kautta" vapaus saavutetaan koska heidän todellinen olemuksensa on samaa Jumalaista alkuperää, heidän sanomansa on samaa ikuista totuutta, sitä totuutta mistä kaikki aikaisemmat Mestarit ja suuret Opettajat ovat puhuneet.

    Jumala ei ole jätä koskaan lapsiaan yksin tietämättömään pimeyteen. Siksi todellisen totuuden tuojia on ollut aika ajoin keskuudessamme. Tämä päivänäkin heitä on maanpäällä. Oman näkemykseni mukaan yksi heistä on Äiti Amma jota epäilit demoniseksi hahmoksi. Kaikki teot ja opit kannattaa kuitenkin puntaroida elävän elämän vaa'assa ja muistaa Jeesuksen hyvä lausahdus "hedelmistään puut tunnetaan"

    On hyvä huomata että Jeesus opetti ikuista totuutta mutta sitävastoin kristinusko ja sen opit ovat kirkolliskokousten ja ihmisten aikaannosta. Jeesus syntien sovittajana ei ole siis Jeesuksen sanomaa. Jeesuksen sovituskuolema ja siitä kumpuavat muut opit ja käsitteet ovat ihmisten aikaansaama "oppijärjestelmä"

    Mua vähän ärsyttää tälläset Amman tyypiset hyväntekeväisyydellään kerskaavat 'gurut'.

    Jessekin sanoo siellä Raamatussa ulkokultaisista ihmisistä, jotka näyttävästi muiden edessä esiintyvät hurskaina. Jos tekee hyvää, niin se pitäisi tehdä salassa muiden katseilta, tai muuten siitäkin tulee vain helposti egomme pönkitystä.

    Toisaalta on ihan hyvä, että autetaan köyhiä, muuta en väitä, mutta en kyllä lähtis pitämään tällaisia Amman tyyppisiä sieluja egottomina ja minään henkisinä mestareina.

    Joku Aiti Teresakin oli todellisuudessa fanaattinen uskovainen, jolle ihmistyn kärsimys oli pelkkää peeärrää. Ei hänkään todellisuudessa juuri ihmisten kärsimyksestä piitannut. Sanoikin, että häntä kiinnostaa "ihmisten sielujen voittaminen Jumalalle". Rahat pisti uusien nunnaluostareiden perustamiseen ja se hänen Intiaan perustamansa 'saattokotikin' oli lähinnä kova kivilattia ja asperinia.

    En lähtis näitä tällaisia hyväntekijöitä liikaa ihailemaan. Karmaansa nekin vaan todennäkösesti on täällä sillä tavallaan sovittamassa.

    Äänestä

  • Raaka totuus kirjoitti:

    Ja hohhoijaa......

    Totuutesi oli niin raaka että melkein tuli vatsanpuruja raakasta totuudestasi.

    Mikä sinua niin ärsyttää jos joku toteuttaa hyväntekeväisyyttä niin laajamittaisesti kuin Amma? Ammalla on useita koluja, orpokotia, länsimaisen tekniikan omaava AIMS- sydänsairaala joka on köyhiille maksuton, orpokoteja, leskeneläkejärjestelmä ym. lukematon määrä eri alueen hyväntekeväisyyslaitoksia. Amman hyväntekeväisyys on tällä hetkellä kaikkein laajin yksittäisen ihmisen harjoittama hyväntekväisyysorganisaatio. Kuinka tällainen organisaatio voi pysyä salassa?

    Amma ei ole suinkaan vain hyväntekijä. Hän on myös Henkinen Opettaja. Hyväntekeväisyys jossa on mukana lukematon määrä Amman oppilaita on vain yksi henkisen harjoituksen muoto jossa harjoitellaan epäitsekästä palvelua lähimmäisiä kohtaan.Ei tämänkaltaista toimintaa todellakaan voida toteuttaa salassa, jos mukana on tuhansia oppilaita.

    Amman henkinen suuruus havaittiin hänen olessa hyvin nuori. Et ole nähtävästi kovin perehtynyt kyseiseen Opettajaan ja hänen monimuotoiseen toimintaansa ja henkisiin opetuksiinsa jossa hyväntekeväisyys on vain yksi osa hänen toiminnastaan.

    Kaikki ymmärtävät kuitenkin omalla tavallaan ja siihen jokaisella on oikeus.

    Äänestä

  • Ola. kirjoitti:

    On totta että kristityt ovat ihmisiä siinä missä muutkin. Joka toisin väittää niin tuskin väittää aivan tosissaan. Itse en ole väittänyt että elämä ei olisi kasvua myös kristityillä vaan pikemminkin päinvastoin. Tiedän että se on sitä -meillä kaikilla. On vain niin että jotkut uskovaiset tullessaan uskoon olettavat että nyt ovat pelastuneet.

    Ihminen kasvaa ja oppii vaikeuksien kautta. Ihminen kohtaa erilaisia haasteita elämänsä aikana jolloin joudutaan tekemään valinoja. Sillä ei ole merkitystä onko kasvun takana Pyhä Henki, Jumalallinen tietoisuus, henkiopas tai jokin muu. Merkitystä on vain sillä mitä me opitaan ja miten ymmärryksemme kasvaa ja miten otamme huomioon kanssaihmiset elämässämme ja valintoja tehdessämme.

    Tiedät hyvin että kristinuskon oppiin kuulu kadotus tai helvetti. On turha kiertää tosiasiaa. Tämä on jokaisen tiedossa. Taidat olla samanlainen kuin julkkispapit ja piispat jotka vastailevat ympäripyöreitä kun helvetistä kysytään.

    Kun Jeesus sanoo olevansa ainut tie Jumalan luo niin on selvää että tuohon aikaan ei muita Mestareita ollut lähimainkaan. Tätä asiaa voidaan tulkita monella tapaa, riippuen ihmisen ymmärryksestä, miten hän ymmärtää oman todellisen olemuksensa.

    Taivas ei ole paikka vaan olotila. Ihminen voi olla taivaassa vaikka hän olisi maanpäällä. Tämä on asia joka selkiytyy ymmärryksen lisääntyessä.

    Ristiriidoista:

    Otetaan vielä toistamiseen:

    Tarkoitin tällä todellakin sitä että kristinuskon oppiin ei kuulu henkinen kasvu. Kristinuskon oppiin kuuluu usko Jeesuksen syntien sovitukseen.

    Tämä on juuri se seikka joka hämää useaa. Kirkon oppi on pelastuksen oppi ja se että me olemme syntisiä emmekä voi syntiämme poistaa ilman että uskoisimme kristinuskon opit.

    Kirjoitat kuitenkin henkisestä kasvusta joka on oikea asenne sinänsä. Sitähän varten me olemme tänne maanpäälle tulleet. Eräs ristiriita syntyy siitä että et pidä henkistä kasvua oikeana kasvuna jos omana opettajana on jokin muu henkinen opettaja kuin Jeesus.

    Olet ymmärtänyt oikein kun toteat että

    Näinhän se on mutta mitä ihmettä sitten Jeesuksella syntien sovituksella on tässä tekemistä vai oletko lainkaan sellainen uskovainen kuin oletan? Me siis kasvamme henkimaailmassa edelleen, joten emme ole valmiita?

    Kirjoitat että < Tärkeintä on hyväksyä Jumalan valmistama pelastus omalle kohdalle tässä elämässä, > Mistä me siis palastumme? ..tässä elämässä.... uskotko siis jälleensyntymiseen kuitenkin? Olenko ymmärtänyt väärin?

    Myönnät että Amma julistaa rakkauden sanomaa ja tekee hyväntekeväisyyttä ja sitten toteat että taustalla on demonivoimat ?? Jälleen yksi ristiriita. Tämä on sitä kirkkouskovaisten ajatuksenjuoksua jota en ole koskaan ymmärtänyt.

    Mitä tarkoitan lauseella:
    >Tässä oli hyvä esimerkki kuinka uskovainen perustalee omaa näkemystään aina soveltaen kulloiseennkin tilanteeseen.>

    Tarkoitan tällä sitä että esimerkiksi viesteissäsi et mainitse helvettiä etkä kadotusta joka on oleellinen asia kristinuskossa. Itämaiseen filosofiaan ja jälleensyntymiseen perehtyneet ymmärtävät henkinen kasvun merkityksen oleellisena tekijänä saavuttaakseen päämäärän ymmärtäen samalla että kaikki "pääsevat taivaaseen" ennemmin tai myöhemmin.

    Kristinoppi ei sitä kuitenkaan opeta. Ihminen pelastuu vain ottamalla vastaan Jeesuksen ja uskomalla että hän on kuollut puolestamme. Me olemme niin syntisiä että emme voi vapautua synneistämme ilman Jeesuksen sovintoverta. Meidän syntimme on tullut jo äidinmaidossa (perisynti)

    Tällainen oppi johtaa helposti siihen -hieman kärjistäen- että uskovainen voi elää kuin sika pellossa kunhan ”uskoo”. On turha huomauttaa että asiaa en ymmärtäisi. Jos tiedät kristinuskon perusdogmit niin ymmärrät tämän. Jos olet eri mieltä niin et ymmärrä kristinusko ydin sanomaa.

    Kirjoitat kuitenkin henkisetä kasvusta ja kun todetaan että ihminen ei voi saavuttaa Kristuksen kaltaista tilaa yhden elämän aikana niin sen jälkeen toteatkin jatkavasi henkistä kasvua henkimaailmassa.

    tee liian hätäisiä johtopäätöksiä näiden lyhyiden viestieni perusteella. Olet ehtinyt jo niitä tekemään, kun ihmettelet mihin olen kadottanut Jeesuksen sovituskuoleman sekä leimatessasi minut julkkispappien kaltaiseksi liberaaliksi, koska en julista helvetin kauhuja. Ensinnäkin yritän vastata kulloisessakin viestissäni sinun asettamiin kysymyksiin ja kirjoittaa mietteitäni sinun tulkintoihin. Enhän voi kaikkea kristinuskoon liittyvää ahtaa samaan viestiin! Jotta tästä ei tulisi kovin pitkää viestiä, laitan viisi-sivuisen linkin, jossa erittäin selkeästi tuodaan kristinuskon totuus, johon minäkin uskon. Näin et tarvitse aprikoida, minkä sortin uskovainen olen:
    http://www.tiekotiin.net/

    Toinen linkki viestiini, josta saat sitä helvettijulistusta, kun sitä kaipailet:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000057&posting=22000000031796471

    Jos kirjoitat helvetistä, olet helvetillä pelottelija. Jos et kirjoita, olet liberaali kaikkien myötäilijä. — Kaikkia ei voi miellyttää.

    Kun sanot ettei Jeesuksen aikaan ollut muita mestareita, mistä voit sen tietää? Maailmanuskonnoista hindulaisuus muotoutui 2000-1000 eKr., buddhalaisuus, taolaisuus, kungfutselaisuus 500 eKr. Kyllä niitä 'mestareita' on ollut ennen Jeesustakin, jotka Jeesuksen olisi pitänyt tunnustaa samanveroisiksi itsensä kanssa, jos Jeesus ei olisi ollut ainoa tie.

    Jos Raamattua ei olisi meille annettu, olisimme totisesti eksyksissä. Raamattu todistaa itse itsestään. Jos tutkit Ivan Paninin löytöä Raamatun numeriikasta, voisi ihan järjelläkin ymmärtää ettei sellaista kykene ihmiset luomaan 1500 vuoden aikana toisistaan tietämättä.

    Raamattuun ei voi lisätä tai pois ottaa mitään.
    "Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu." Gal.1:9

    Taivas, josta Raamattu puhuu, ei ole täällä maanpäällä nyt syntiinlangenneen ihmiskunnan keskellä. Sana paikka tai olotila, samantekevää sinällään.

    Huolimatta raamattupiirissä käynnistäsi ilmeisesti et sitten ollut uudestisyntynyt, koska väität ettei kristityn tarvitse kasvaa.
    Kyllä kristinuskoon kuuluu kasvu. Voi olla että sanan henkinen kasvu tulkitset eri tavalla kuin mitä Raamattu sillä tarkoittaa. Eihän syntien sovitus ja hengellinen kasvu sulje pois toisiaan.

    "Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa" Room.8:29

    Laitan tähän linkkiä hengellisestä kasvusta, toiselta nimeltään pyhityksestä:

    http://www.vantaa.svk.fi/?sid=11&tid=148

    http://www.kan.fi/usko_keskella_elamaa/opetuspaketti_-_kristinuskon_perusta/pyhityksesta/

    http://www.tscpulpitseries.org/finnish/ts050411.htm

    >Eräs ristiriita syntyy siitä että et pidä henkistä kasvua oikeana kasvuna jos omana opettajana on jokin muu henkinen opettaja kuin Jeesus.>

    Sanoin että ERO uskovan kasvun ja ei-uskovan kasvun välillä on siinä että ei-uskovan kasvu on minäkeskeinen, itsetiedostuksen tie, uskovalla kasvattajana on Pyhä Henki, jos ihminen sen vain sallii. En puhunut mitään oikeammasta kasvusta.

    Tuo henkimaailmassa kasvu; tarkoitin tietysti taivaan mahdollisuuksia kasvamiseen. Koska taivaasta puuttuu synti, joka täällä maan päällä kaikessa vääristää elämäämme, sen puuttuminen antaa vaan sellaisen valtavan kasvun mahdollisuuden, jota minäkin synnin himmentämällä mielellä kuvailen taivaan todellisuudeksi. Selvää kuvaahan Raamattu ei taivaasta anna, vain jonkinlaisen aavistuksen sen ihanuudesta.

    Vaikka esitinkin kysymyksen että jälleensyntymiskierto loppuisi Jeesukseen, en sillä kuitenkaan tarkoita että itse uskoisin jälleensyntymiseen.

    Ei Amman rakkauden teoissa ja demonivoimissa ole ristiriitaa.
    Kas kun ne pahuuden voimat esiintyvät hyvän lähettiläinä. Raamattu sen ilmoittaa että itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.

    Laitan tähän erittäin hyvän kirjoituksen, johon törmäsin. Se on pitkähkö, mutta kannattaa varata kuppi juotavaa vierelle ja lukea se. Myös muut saman kirjoittajan kirjoitukset siinä ketjussa kannattaa lukea:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000058&posting=22000000023147382

    Uskova ei saa elää kuin sika pellossa. Tämä on aivan väärä luulo. Ei uskova saa tehdä syntiä tahallaan ja sitten vaan pyytää anteeksi, ja ei kun menoksi taas synnintielle. Tällaiset käsitykset osoittaa, ettei tunneta kristinuskon sanomaa.

    "Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee (=harjoita jatkuvasti) syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä (=harjoittaa), sillä hän on Jumalasta syntynyt. 1.Joh.3:9

    "Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
    vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat." Hebr.10:26-27

    Kristitty lankeaa yksittäisiin synteihin, mutta ei tee sitä jatkuvasti tarkoituksella.

    Äänestä

  • Ola. kirjoitti:

    Totuutesi oli niin raaka että melkein tuli vatsanpuruja raakasta totuudestasi.

    Mikä sinua niin ärsyttää jos joku toteuttaa hyväntekeväisyyttä niin laajamittaisesti kuin Amma? Ammalla on useita koluja, orpokotia, länsimaisen tekniikan omaava AIMS- sydänsairaala joka on köyhiille maksuton, orpokoteja, leskeneläkejärjestelmä ym. lukematon määrä eri alueen hyväntekeväisyyslaitoksia. Amman hyväntekeväisyys on tällä hetkellä kaikkein laajin yksittäisen ihmisen harjoittama hyväntekväisyysorganisaatio. Kuinka tällainen organisaatio voi pysyä salassa?

    Amma ei ole suinkaan vain hyväntekijä. Hän on myös Henkinen Opettaja. Hyväntekeväisyys jossa on mukana lukematon määrä Amman oppilaita on vain yksi henkisen harjoituksen muoto jossa harjoitellaan epäitsekästä palvelua lähimmäisiä kohtaan.Ei tämänkaltaista toimintaa todellakaan voida toteuttaa salassa, jos mukana on tuhansia oppilaita.

    Amman henkinen suuruus havaittiin hänen olessa hyvin nuori. Et ole nähtävästi kovin perehtynyt kyseiseen Opettajaan ja hänen monimuotoiseen toimintaansa ja henkisiin opetuksiinsa jossa hyväntekeväisyys on vain yksi osa hänen toiminnastaan.

    Kaikki ymmärtävät kuitenkin omalla tavallaan ja siihen jokaisella on oikeus.

    >>Mikä sinua niin ärsyttää jos joku toteuttaa hyväntekeväisyyttä niin laajamittaisesti kuin Amma?>Amman hyväntekeväisyys on tällä hetkellä kaikkein laajin yksittäisen ihmisen harjoittama hyväntekväisyysorganisaatio. Kuinka tällainen organisaatio voi pysyä salassa? >Amma ei ole suinkaan vain hyväntekijä. Hän on myös Henkinen Opettaja. Hyväntekeväisyys jossa on mukana lukematon määrä Amman oppilaita on vain yksi henkisen harjoituksen muoto jossa harjoitellaan epäitsekästä palvelua lähimmäisiä kohtaan.Ei tämänkaltaista toimintaa todellakaan voida toteuttaa salassa, jos mukana on tuhansia oppilaita. >Amman henkinen suuruus havaittiin hänen olessa hyvin nuori. Et ole nähtävästi kovin perehtynyt kyseiseen Opettajaan ja hänen monimuotoiseen toimintaansa ja henkisiin opetuksiinsa jossa hyväntekeväisyys on vain yksi osa hänen toiminnastaan.>Kaikki ymmärtävät kuitenkin omalla tavallaan ja siihen jokaisella on oikeus.

    Äänestä

  • Ola. kirjoitti:

    Kysymykseesi:

    Vastaus:

    Jälleensyntymiskierto loppuu kun ihminen vapautuu egostansa. Ego on se joka saa aikaan kaiken erillisyyden tunteen ja sitä kautta itsekeskeisyyden. Ego saa aikaan haluja halujen jälkeen ja se luo myös pelkoja "tyhjästä".

    Kun saat haluamasi niin heti kohta kyllästyt saamaasi ja haluat lisää tai alat pelätä menettavasi mitä sait. Jos saat jotain niin kohta haluat lisää. Siihen perustuu nykyinen länsimainen markkinatalous ja mainonta. Luodaan haluja tyhjästä.

    Olet tavallaan oikeassa että jälleensyntymisen kierto loppuu Kristukseen, minusta oikeammin Kristuksen olemukseen. Kristus oli egostansa vapaa, yhtä Jumalan, kaikkialla läsnä olevan tietoisuuden kanssa. Näihän hän sanoi ja uskon asian niin myös olleen.

    Kaikki Mestarit ovat egottomia, yhtä Jumalan kanssa. Näin ollen ei ole väliä kenen "kautta" vapaus saavutetaan koska heidän todellinen olemuksensa on samaa Jumalaista alkuperää, heidän sanomansa on samaa ikuista totuutta, sitä totuutta mistä kaikki aikaisemmat Mestarit ja suuret Opettajat ovat puhuneet.

    Jumala ei ole jätä koskaan lapsiaan yksin tietämättömään pimeyteen. Siksi todellisen totuuden tuojia on ollut aika ajoin keskuudessamme. Tämä päivänäkin heitä on maanpäällä. Oman näkemykseni mukaan yksi heistä on Äiti Amma jota epäilit demoniseksi hahmoksi. Kaikki teot ja opit kannattaa kuitenkin puntaroida elävän elämän vaa'assa ja muistaa Jeesuksen hyvä lausahdus "hedelmistään puut tunnetaan"

    On hyvä huomata että Jeesus opetti ikuista totuutta mutta sitävastoin kristinusko ja sen opit ovat kirkolliskokousten ja ihmisten aikaannosta. Jeesus syntien sovittajana ei ole siis Jeesuksen sanomaa. Jeesuksen sovituskuolema ja siitä kumpuavat muut opit ja käsitteet ovat ihmisten aikaansaama "oppijärjestelmä"

    Tuo egon kahleista vapautuminen on kyllä sellaista hinduhöttöä, joka eksyttää ihmiset itsetutkistelun loputtomaan suohon. On vaarallista vapauttaa oma mieli tietoisen minän kontrollista, koska sitä tilaa juuri paholaisen henkivallat käyttää hyväkseen; ihminen suorastaan antaa luvan näille hengille tulla omaan mieleen.

    Raamattu ei opeta egosta vapautumista, vaan me olemme vahvasti omia persooniamme. Kun henkemme on uudestisyntynyt, alkaa kasvu kohti sitä oikeata alkuperäistä ihmistä, miksi ihminen luotiin. Tosin sitä tilaa me emme tässä elämässä saavuta, koska meissä on se vanha langennut minämme loppuun saakka. Lue kirja Gurun kuolema. Tuolla on siitä pieni pätkä (2 osaa):

    http://hesekieli.suntuubi.com/?cat=17

    Kun sanot että Jeesus opetti ikuista totuutta, niin mistä ihmeestä tiedät, mikä se ikuinen totuus on? Kun Jeesus ilmoittaa että ihmisen on uudestisynnyttävä, jotta saa Pyhän Hengen, jolla ollaan yhteydessä häneen, on harhaoppia väittää, että muilta hengiltä saisi oikeaa tietoa. Kristinusko ei ole kirkolliskokousten aikaansaama oppirakennelma. Höpönlöpön historia-tietämättömyys! Raamatun kirjoitukset olivat alkuseurakunnan käytössä jo paljon ennen kirkolliskokouksia! Uskovilla oli Pyhä Henki, jonka johtamana he valitsivat kaiken harhaoppisen kirjallisuuden joukosta Jumalan hengen inspiroimat kirjoitukset.

    http://www.opiskelijakirjasto.lib.helsinki.fi/eres/teol/veijola53-71.pdf

    Olen kuullut usein Gurun kuolemasta. Joskus olen aikonut lukeakin sen mutta motivaationi on ollut hieman huonoa johtuen siitä että kirjaa ovat suositelleet vain kirkkouskovaiset. Niinpä lukaisinkin antamaasi linkkiä ja jo alussa mietin että kuinka pikälle pääsen että jotain tavanomaista saaraamista esiintyy.

    pääsin neljänteen kappaleeseen heti eka sivulla....

    AINOA TIE SIIHEN RAUHAAN JA TYYDYTYKSEEN, JOTA TE ETSITTE, ON RISTIINNAULITTU, JEESUS KRISTUS"

    Joopa, joo ja sitten lopetin lukemisen...

    --

    Ikuinen totuus on sitä totuutta joka on ollut keskuudessamme niin kauan kun ihmiskunta on ollut maanpäällä. Esim. Bhagavat Gitassa taitaa olla ensimmäisiä kirjalliseen muotoon saatettua ikuista totuutta, noin 5000 vuotta vanhaa tietoa (jos muistan oikein).

    Kirjallisesa muodossa oleva teksti ei ole kuitenkaan koskaan täydellistä vaan sitä täytyy osata tulkita oikein. Suuret sielut ovat pitäneet ikuisen totuuden muutumattomana totuutena ihmiskunnan keskuudessa . Ikuinen totuus on sitä totuutta miten maailma oikeasti on järjestynyt. Se ei ole oppirakennelma, se on selitys siitä mikä on todellista ja mikä ei. Ikuinen totuus on elämän sinfoniaa

    Jeesus ei ole ollut poikkeus totuuden tuojien keskuudessa. Hänen sanomansa on joissakin piireissä vain ymmärretty väärin johtuen osittan siitä että evankeliumit on kirjoitettu muistinvaraisesti noin 80 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen, eikä sitä näin ollen voi otta kirjaimellisesti joka lauseelta totuudenmukaisena.

    Samoin Jeesus puhui sen ajan ihmisille ottaen huomioon heidän henkisen tietämyksensä ja uuden tiedon vastaanottokyvyn. Näin ollen hänen sanomansa soveltuu heille tarkoituksenmukaisella tavalla mutta se ei välttämättä sovellu täysin sellaisenaan enää meille.

    Olisi hyvä perehtyä myös muihin pyhiin kirjoituksiin ja kenties itämaisen filosofiaan ja tehdä vasta sitten omia johtopäätöksiä elämän tosiasioista

    Äänestä

  • DeltaEssiivi kirjoitti:

    tee liian hätäisiä johtopäätöksiä näiden lyhyiden viestieni perusteella. Olet ehtinyt jo niitä tekemään, kun ihmettelet mihin olen kadottanut Jeesuksen sovituskuoleman sekä leimatessasi minut julkkispappien kaltaiseksi liberaaliksi, koska en julista helvetin kauhuja. Ensinnäkin yritän vastata kulloisessakin viestissäni sinun asettamiin kysymyksiin ja kirjoittaa mietteitäni sinun tulkintoihin. Enhän voi kaikkea kristinuskoon liittyvää ahtaa samaan viestiin! Jotta tästä ei tulisi kovin pitkää viestiä, laitan viisi-sivuisen linkin, jossa erittäin selkeästi tuodaan kristinuskon totuus, johon minäkin uskon. Näin et tarvitse aprikoida, minkä sortin uskovainen olen:
    http://www.tiekotiin.net/

    Toinen linkki viestiini, josta saat sitä helvettijulistusta, kun sitä kaipailet:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000057&posting=22000000031796471

    Jos kirjoitat helvetistä, olet helvetillä pelottelija. Jos et kirjoita, olet liberaali kaikkien myötäilijä. — Kaikkia ei voi miellyttää.

    Kun sanot ettei Jeesuksen aikaan ollut muita mestareita, mistä voit sen tietää? Maailmanuskonnoista hindulaisuus muotoutui 2000-1000 eKr., buddhalaisuus, taolaisuus, kungfutselaisuus 500 eKr. Kyllä niitä 'mestareita' on ollut ennen Jeesustakin, jotka Jeesuksen olisi pitänyt tunnustaa samanveroisiksi itsensä kanssa, jos Jeesus ei olisi ollut ainoa tie.

    Jos Raamattua ei olisi meille annettu, olisimme totisesti eksyksissä. Raamattu todistaa itse itsestään. Jos tutkit Ivan Paninin löytöä Raamatun numeriikasta, voisi ihan järjelläkin ymmärtää ettei sellaista kykene ihmiset luomaan 1500 vuoden aikana toisistaan tietämättä.

    Raamattuun ei voi lisätä tai pois ottaa mitään.
    "Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu." Gal.1:9

    Taivas, josta Raamattu puhuu, ei ole täällä maanpäällä nyt syntiinlangenneen ihmiskunnan keskellä. Sana paikka tai olotila, samantekevää sinällään.

    Huolimatta raamattupiirissä käynnistäsi ilmeisesti et sitten ollut uudestisyntynyt, koska väität ettei kristityn tarvitse kasvaa.
    Kyllä kristinuskoon kuuluu kasvu. Voi olla että sanan henkinen kasvu tulkitset eri tavalla kuin mitä Raamattu sillä tarkoittaa. Eihän syntien sovitus ja hengellinen kasvu sulje pois toisiaan.

    "Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa" Room.8:29

    Laitan tähän linkkiä hengellisestä kasvusta, toiselta nimeltään pyhityksestä:

    http://www.vantaa.svk.fi/?sid=11&tid=148

    http://www.kan.fi/usko_keskella_elamaa/opetuspaketti_-_kristinuskon_perusta/pyhityksesta/

    http://www.tscpulpitseries.org/finnish/ts050411.htm

    >Eräs ristiriita syntyy siitä että et pidä henkistä kasvua oikeana kasvuna jos omana opettajana on jokin muu henkinen opettaja kuin Jeesus.>

    Sanoin että ERO uskovan kasvun ja ei-uskovan kasvun välillä on siinä että ei-uskovan kasvu on minäkeskeinen, itsetiedostuksen tie, uskovalla kasvattajana on Pyhä Henki, jos ihminen sen vain sallii. En puhunut mitään oikeammasta kasvusta.

    Tuo henkimaailmassa kasvu; tarkoitin tietysti taivaan mahdollisuuksia kasvamiseen. Koska taivaasta puuttuu synti, joka täällä maan päällä kaikessa vääristää elämäämme, sen puuttuminen antaa vaan sellaisen valtavan kasvun mahdollisuuden, jota minäkin synnin himmentämällä mielellä kuvailen taivaan todellisuudeksi. Selvää kuvaahan Raamattu ei taivaasta anna, vain jonkinlaisen aavistuksen sen ihanuudesta.

    Vaikka esitinkin kysymyksen että jälleensyntymiskierto loppuisi Jeesukseen, en sillä kuitenkaan tarkoita että itse uskoisin jälleensyntymiseen.

    Ei Amman rakkauden teoissa ja demonivoimissa ole ristiriitaa.
    Kas kun ne pahuuden voimat esiintyvät hyvän lähettiläinä. Raamattu sen ilmoittaa että itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.

    Laitan tähän erittäin hyvän kirjoituksen, johon törmäsin. Se on pitkähkö, mutta kannattaa varata kuppi juotavaa vierelle ja lukea se. Myös muut saman kirjoittajan kirjoitukset siinä ketjussa kannattaa lukea:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000058&posting=22000000023147382

    Uskova ei saa elää kuin sika pellossa. Tämä on aivan väärä luulo. Ei uskova saa tehdä syntiä tahallaan ja sitten vaan pyytää anteeksi, ja ei kun menoksi taas synnintielle. Tällaiset käsitykset osoittaa, ettei tunneta kristinuskon sanomaa.

    "Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee (=harjoita jatkuvasti) syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä (=harjoittaa), sillä hän on Jumalasta syntynyt. 1.Joh.3:9

    "Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
    vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat." Hebr.10:26-27

    Kristitty lankeaa yksittäisiin synteihin, mutta ei tee sitä jatkuvasti tarkoituksella.

    Lopulta on todettava että on tietenkin selvää että jos ihminen on sinut oman maailamankatsomuksensa kanssa niin silloin asiat ovat ok.

    Näin ymmärrän asioiden oleva sekä sinulla ja minulla.

    Äänestä

  • raaka reiska kirjoitti:

    >>Mikä sinua niin ärsyttää jos joku toteuttaa hyväntekeväisyyttä niin laajamittaisesti kuin Amma?>Amman hyväntekeväisyys on tällä hetkellä kaikkein laajin yksittäisen ihmisen harjoittama hyväntekväisyysorganisaatio. Kuinka tällainen organisaatio voi pysyä salassa? >Amma ei ole suinkaan vain hyväntekijä. Hän on myös Henkinen Opettaja. Hyväntekeväisyys jossa on mukana lukematon määrä Amman oppilaita on vain yksi henkisen harjoituksen muoto jossa harjoitellaan epäitsekästä palvelua lähimmäisiä kohtaan.Ei tämänkaltaista toimintaa todellakaan voida toteuttaa salassa, jos mukana on tuhansia oppilaita. >Amman henkinen suuruus havaittiin hänen olessa hyvin nuori. Et ole nähtävästi kovin perehtynyt kyseiseen Opettajaan ja hänen monimuotoiseen toimintaansa ja henkisiin opetuksiinsa jossa hyväntekeväisyys on vain yksi osa hänen toiminnastaan.>Kaikki ymmärtävät kuitenkin omalla tavallaan ja siihen jokaisella on oikeus.

    Usein kuulee sanottavan että joku opettaa sitä ja tätä ja tekee itse kuitenkin toisin, vieläpä saatetaan ruotia julkisuudessakin jos mahdollista hänen tekemisiään.

    Kun sitten on henkilö joka toimii siten kuin opettaa niin sit pitäis olla hiljaa ja tehdä kaikki salassa eikä saisi siitä kertoa kenellekään.

    Hyvätekeväisyys on eräs henkisen harjoituksen muoto. Se että sanotaan julkisesti mitä Amma on tehnyt hyväntekeväisyyden suhteen, niin sen on tarkoitus vain inpspiroida itse toimimaan samoin ja pohtimaan samalla miksi ihminen toimii itsekkäästi. Itsekkyydestähän on kysymys kun toinen puoli maapalloa elää köyhyydessä ja toinen puoli kuluttaa niin että maapallo tukehtuu.

    Jos Amman hyvätekväisyyden esille tuominen saa aikaan negatiivisia tunne-elämyksiä niin syytä voinee etsiskellä aika läheltä itseään. Kysymys ei ole kenenkään egon pönkittämisestä -ei ainakaan Amman egon, eihän hänellä sitä edes ole. Näin itse koen hieman usemmin kuin yhden kerran Kaapelitehtaalla käyneenä.

    Jos koet Amman tosi kovaksi guruksi, niin mikäpäs siinä sitten. Itse vaan vierastan vähän sellasta 'persoonien palvontaa' ja muuta sellasta.

    Saahan sitä diggailla mitä haluaa.

    Kuten sanoin, niin tällainen naisguru on toki aina 'raikkaampi tuulahdus' näiden kaikenmaailman äijien keskellä.

    Mutta tuota salassapitämisjuttua voisit hieman vielä miettiä. Asian voi aina hoitaa vähemmillä 'fanfaareilla'. Tukien esimerkiksi jo valmiina olevia auttamisjärjestöjä, kuten Punaista Ristiä ja muita vastaavia. Miksi pitäs perustaa omaa nimeä kantavaa avustusjärjestelmää?

    >>Hyvätekeväisyys on eräs henkisen harjoituksen muoto.>Itsekkyydestähän on kysymys kun toinen puoli maapalloa elää köyhyydessä ja toinen puoli kuluttaa niin että maapallo tukehtuu.>Jos Amman hyvätekväisyyden esille tuominen saa aikaan negatiivisia tunne-elämyksiä niin syytä voinee etsiskellä aika läheltä itseään. Kysymys ei ole kenenkään egon pönkittämisestä -ei ainakaan Amman egon, eihän hänellä sitä edes ole. Näin itse koen hieman usemmin kuin yhden kerran Kaapelitehtaalla käyneenä.

    Syy miksi Amman hyväntekeväisyytä ja sen laajuutta on hyvä tuoda esille julkisesti on tietenkin se että ihmiset tietävät minne rahansa laittavat ja mitä niillä tehdään.

    Äänestä

  • Raaan reiskan kosto kirjoitti:

    Sinulla on omat näkemykset eivätkä ole uusia. Jotakuinkin tuollaisia ajatuksia olen kuullut aikaisemminkin.

    Et ole ainoa joka pitää Amma tavallisena egon omaavan ihmisenä. Onko hän todellinen Mestari ja Avatara kuten jotkut väittävät, niin sitä ei voida koskaan osoittaa objetiivisin keinoin. Siksi kyseinen asia on aina lopulta henkilökohtanen näkemys.

    Hyvätekväisyyden salassa pitäminen, kuten jo lisäsinkin omaan kommentiini olisi väärin niitä kohtaan jotka haluavat tietää minne rahansa laittavat.

    Henkiset asiat ovat aina lopulta sisäisiä vakaumuksia. Ei ole merkitystä sillä keskustallaanko siitä mikä uskonto on oikea vai onko oikeaa uskontoa edes olemassa. Samoin jonkun Gurun "oikeellisuudesta" ollaan aina vähintään kahta eri mieltä.

    Keskustelu ja mielipiteiden vaihto näistä asioista on useimmiten jokaiselle hyväksi jotta oma näkökulma asiaan laajentuisi ja osaisi ottaa huomioon asioita joita kenties on jäänyt huomioimatta.

    Amman tapauksessa ainakaan vielä en näe syytä muuttaa omaa näkemystäni.

    Jos ihmiset hyvinvointi jakautuisi tasaisemmin niin ei se tarkoita että kaikki eläisivät kuten länsimaissa. Itämainen folosofia jota Ammakin tuo esille tähdentää juuri sitä että materiaalinen hyvinvointi ei ole lopullisen tyytyväisyyden tae.

    On kuitenkin selvää että jos nälkää nähdään niin ei sekään ole hyvä. Länsimaalaiselta ja nykyään usealta itämaalaiseltakin on kadonnut elämisen taito ja sen päämäärä jota Henkiset Opettajat pyrkivät tuomaan esille -Amma yhtenä heidän joukossansa.

    Kukaan ei kuitenkaan muutu ja muuta tapojaan kertaheitolla. Kysymys on henkisestä kasvusta jossa oma arvomaailma muuttuu ja sitä kautta myös oma toiminta ulkoisessa maailmassa muuttuu kestävämpään suuntaan ja maailmakin saattaa pelastua.

    Äänestä

  • Ola. kirjoitti:

    Syy miksi Amman hyväntekeväisyytä ja sen laajuutta on hyvä tuoda esille julkisesti on tietenkin se että ihmiset tietävät minne rahansa laittavat ja mitä niillä tehdään.

    että yleensä rahaa pidetään likaisena ja syntisenä juttuna vaikka se oikeastaan ei ole sen kummempaa kuin mikään muukaan energia. Se on sitä minkä merkityksen sille laittaa.

    Muuten kirjoitat hienosti ja asiantuntevasti (niin asiantuntevasti kuin nyt voi).

    Jahas, nyt on sitten tämmönen ääni kellossa. Tuolla toisella palstalla jänkäät arvon ja merkityksen antamista vastaan!

    raha olisi likainen tai syntinen juttu? Vahinko vaan että TÄSSÄ maailmassa raha ei ole jakaantunut mitenkään tasapuolisesti eikä kaikilla ole samlaisia edellytyksiä elämään. Köyhyys on todellinen rasite!
    Minä esim asun talossa joka on määrätty purkuun jo 20 vuotta sitten... ja nyt sitten vielä sähkötkin reistailevat eli huonommaksi vaan menee.
    Olisi todella kiva että tulisi maailman järjestys jossa kaikilla olisi tasapuolisesti kaikkea! Ihan riippumatta siitä missä maassa tai kulttuurissa elää.

    Kai raha on sitten energia koska sen avulla saa ihmisten perustarpeet pitkälti tyydytettyä. Ne alkeelliset perustarpeet!

    Äänestä

  • DeltaEssiivi kirjoitti:

    Jahas, nyt on sitten tämmönen ääni kellossa. Tuolla toisella palstalla jänkäät arvon ja merkityksen antamista vastaan!

    Ei tule nyt heti mieleen missä kohtaa arvoja vastaan olisin jänkännyt? Oletan että olet jossain kohtaa ymmärtänyt asiat väärin tai minä olen ilmaissut asian epäselväsi. Henkisen kasvun ytimenä on juuri arvojen muutos maallisesta henkiseen.

    Äänestä

  • Ola. kirjoitti:

    Sinulla on omat näkemykset eivätkä ole uusia. Jotakuinkin tuollaisia ajatuksia olen kuullut aikaisemminkin.

    Et ole ainoa joka pitää Amma tavallisena egon omaavan ihmisenä. Onko hän todellinen Mestari ja Avatara kuten jotkut väittävät, niin sitä ei voida koskaan osoittaa objetiivisin keinoin. Siksi kyseinen asia on aina lopulta henkilökohtanen näkemys.

    Hyvätekväisyyden salassa pitäminen, kuten jo lisäsinkin omaan kommentiini olisi väärin niitä kohtaan jotka haluavat tietää minne rahansa laittavat.

    Henkiset asiat ovat aina lopulta sisäisiä vakaumuksia. Ei ole merkitystä sillä keskustallaanko siitä mikä uskonto on oikea vai onko oikeaa uskontoa edes olemassa. Samoin jonkun Gurun "oikeellisuudesta" ollaan aina vähintään kahta eri mieltä.

    Keskustelu ja mielipiteiden vaihto näistä asioista on useimmiten jokaiselle hyväksi jotta oma näkökulma asiaan laajentuisi ja osaisi ottaa huomioon asioita joita kenties on jäänyt huomioimatta.

    Amman tapauksessa ainakaan vielä en näe syytä muuttaa omaa näkemystäni.

    Jos ihmiset hyvinvointi jakautuisi tasaisemmin niin ei se tarkoita että kaikki eläisivät kuten länsimaissa. Itämainen folosofia jota Ammakin tuo esille tähdentää juuri sitä että materiaalinen hyvinvointi ei ole lopullisen tyytyväisyyden tae.

    On kuitenkin selvää että jos nälkää nähdään niin ei sekään ole hyvä. Länsimaalaiselta ja nykyään usealta itämaalaiseltakin on kadonnut elämisen taito ja sen päämäärä jota Henkiset Opettajat pyrkivät tuomaan esille -Amma yhtenä heidän joukossansa.

    Kukaan ei kuitenkaan muutu ja muuta tapojaan kertaheitolla. Kysymys on henkisestä kasvusta jossa oma arvomaailma muuttuu ja sitä kautta myös oma toiminta ulkoisessa maailmassa muuttuu kestävämpään suuntaan ja maailmakin saattaa pelastua.

    >>Et ole ainoa joka pitää Amma tavallisena egon omaavan ihmisenä. Onko hän todellinen Mestari ja Avatara kuten jotkut väittävät, niin sitä ei voida koskaan osoittaa objetiivisin keinoin. Siksi kyseinen asia on aina lopulta henkilökohtanen näkemys. >Hyvätekväisyyden salassa pitäminen, kuten jo lisäsinkin omaan kommentiini olisi väärin niitä kohtaan jotka haluavat tietää minne rahansa laittavat. >Henkiset asiat ovat aina lopulta sisäisiä vakaumuksia. Ei ole merkitystä sillä keskustallaanko siitä mikä uskonto on oikea vai onko oikeaa uskontoa edes olemassa. Samoin jonkun Gurun "oikeellisuudesta" ollaan aina vähintään kahta eri mieltä.>Keskustelu ja mielipiteiden vaihto näistä asioista on useimmiten jokaiselle hyväksi jotta oma näkökulma asiaan laajentuisi ja osaisi ottaa huomioon asioita joita kenties on jäänyt huomioimatta.>Amman tapauksessa ainakaan vielä en näe syytä muuttaa omaa näkemystäni. >Jos ihmiset hyvinvointi jakautuisi tasaisemmin niin ei se tarkoita että kaikki eläisivät kuten länsimaissa. Itämainen folosofia jota Ammakin tuo esille tähdentää juuri sitä että materiaalinen hyvinvointi ei ole lopullisen tyytyväisyyden tae.
    > On kuitenkin selvää että jos nälkää nähdään niin ei sekään ole hyvä. Länsimaalaiselta ja nykyään usealta itämaalaiseltakin on kadonnut elämisen taito ja sen päämäärä jota Henkiset Opettajat pyrkivät tuomaan esille -Amma yhtenä heidän joukossansa. >Kukaan ei kuitenkaan muutu ja muuta tapojaan kertaheitolla. Kysymys on henkisestä kasvusta jossa oma arvomaailma muuttuu ja sitä kautta myös oma toiminta ulkoisessa maailmassa muuttuu kestävämpään suuntaan ja maailmakin saattaa pelastua.

    Äänestä

  • DeltaEssiivi kirjoitti:

    Jahas, nyt on sitten tämmönen ääni kellossa. Tuolla toisella palstalla jänkäät arvon ja merkityksen antamista vastaan!

    uskovaisena on minua vastaan kun vääristelet sitä mitä kirjoitan. Nytkään en tajua tuosta viestistä yhtään mitään.

    Äänestä

  • Ola. kirjoitti:

    Ei tule nyt heti mieleen missä kohtaa arvoja vastaan olisin jänkännyt? Oletan että olet jossain kohtaa ymmärtänyt asiat väärin tai minä olen ilmaissut asian epäselväsi. Henkisen kasvun ytimenä on juuri arvojen muutos maallisesta henkiseen.

    Täällä menee viestit aivan sekaisin.

    Äänestä

  • Powaqa kirjoitti:

    raha olisi likainen tai syntinen juttu? Vahinko vaan että TÄSSÄ maailmassa raha ei ole jakaantunut mitenkään tasapuolisesti eikä kaikilla ole samlaisia edellytyksiä elämään. Köyhyys on todellinen rasite!
    Minä esim asun talossa joka on määrätty purkuun jo 20 vuotta sitten... ja nyt sitten vielä sähkötkin reistailevat eli huonommaksi vaan menee.
    Olisi todella kiva että tulisi maailman järjestys jossa kaikilla olisi tasapuolisesti kaikkea! Ihan riippumatta siitä missä maassa tai kulttuurissa elää.

    Kai raha on sitten energia koska sen avulla saa ihmisten perustarpeet pitkälti tyydytettyä. Ne alkeelliset perustarpeet!

    Vaikka on köyhä niin jos vain pystyy ajattelemaan kuin rikas niin rahaa alkaa tulla. Se on sitä atraktiolakia. :-) Sama menee saman luo. Siksi rikkaatkin pysyvät rikkaina kun he eivät päästä köyhyys-ajatuksia itseensä.

    Olen onnistunut itse siinä ajattelutavassa molempiin suuntiin.

    Nyt en sitten mitenkään aikonut panna halvalla sellaisia joilla ei ole rahaa. En ole itsekään rikas, mutta uskon tuohon atraktiolakiin. Tuntuu vain vaikealta ajatella itseään rikkaaksi kun laskuja on enemmän kuin tuloja.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    uskovaisena on minua vastaan kun vääristelet sitä mitä kirjoitan. Nytkään en tajua tuosta viestistä yhtään mitään.

    kirjoituksiasi, vaan pyrin osoittamaan kirjoitustesi köykäisyyden. Kun yhtenä hetkenä olet yhtä mieltä, toisena jotain muuta mieltä. Toki ihminen voi mielipiteitään muuttaa, mutta esim. tämän viestini pointti on, että vähän aikaa sitten tuolla toisessa ketjussa vänkäät vastaan sitä ajatusta, että raha on neutraalia niin kauan kunnes sille annetaan arvo. Ja nyt sitten sanotkin samaa: "Se on sitä minkä merkityksen sille (rahalle) laittaa." Miksi et voinut olla samaa mieltä kirjoittajan kanssa jo tuolloin vaan vänkäsit kummallisesti vastaan.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000058&posting=22000000031520006

    Äänestä

  • Ola. kirjoitti:

    Olen kuullut usein Gurun kuolemasta. Joskus olen aikonut lukeakin sen mutta motivaationi on ollut hieman huonoa johtuen siitä että kirjaa ovat suositelleet vain kirkkouskovaiset. Niinpä lukaisinkin antamaasi linkkiä ja jo alussa mietin että kuinka pikälle pääsen että jotain tavanomaista saaraamista esiintyy.

    pääsin neljänteen kappaleeseen heti eka sivulla....

    AINOA TIE SIIHEN RAUHAAN JA TYYDYTYKSEEN, JOTA TE ETSITTE, ON RISTIINNAULITTU, JEESUS KRISTUS"

    Joopa, joo ja sitten lopetin lukemisen...

    --

    Ikuinen totuus on sitä totuutta joka on ollut keskuudessamme niin kauan kun ihmiskunta on ollut maanpäällä. Esim. Bhagavat Gitassa taitaa olla ensimmäisiä kirjalliseen muotoon saatettua ikuista totuutta, noin 5000 vuotta vanhaa tietoa (jos muistan oikein).

    Kirjallisesa muodossa oleva teksti ei ole kuitenkaan koskaan täydellistä vaan sitä täytyy osata tulkita oikein. Suuret sielut ovat pitäneet ikuisen totuuden muutumattomana totuutena ihmiskunnan keskuudessa . Ikuinen totuus on sitä totuutta miten maailma oikeasti on järjestynyt. Se ei ole oppirakennelma, se on selitys siitä mikä on todellista ja mikä ei. Ikuinen totuus on elämän sinfoniaa

    Jeesus ei ole ollut poikkeus totuuden tuojien keskuudessa. Hänen sanomansa on joissakin piireissä vain ymmärretty väärin johtuen osittan siitä että evankeliumit on kirjoitettu muistinvaraisesti noin 80 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen, eikä sitä näin ollen voi otta kirjaimellisesti joka lauseelta totuudenmukaisena.

    Samoin Jeesus puhui sen ajan ihmisille ottaen huomioon heidän henkisen tietämyksensä ja uuden tiedon vastaanottokyvyn. Näin ollen hänen sanomansa soveltuu heille tarkoituksenmukaisella tavalla mutta se ei välttämättä sovellu täysin sellaisenaan enää meille.

    Olisi hyvä perehtyä myös muihin pyhiin kirjoituksiin ja kenties itämaisen filosofiaan ja tehdä vasta sitten omia johtopäätöksiä elämän tosiasioista

    olet noin ennakkoluuloinen, kun luet kristinuskosta. Jos pidät Jeesusta opettajanasi, etkö ole kiinnostunut tietämään, miten joku hinduguru on hänet kokenut?

    Kirjan esittelystä:
    "Rabi Maharaj syntyi bramiiniksi. Kolmivuotiaana hän alkoi opiskella hindulaisuutta. Mietiskelyn hän aloitti viisivuotiaana. Hänestä tuli joogi, jota palvottiin guruna.
    Väistämättä Rabi joutui kuitenkin kohtaamaan vaikeat kysymykset: Miten suhtaudun pahaan, joka riehuu minussa itsessäni? Ehkä minä en olekaan jumala? Entä Jeesus, jonka rukoileminen on pelastanut minut varmasta kuolemasta - voisiko hän olla ratkaisu?"

    Rabi Maharaj, entinen hinduguru uskoi käyneensä mietiskelyn avulla mm.
    "tuntemattomien planeettojen salaisessa universumissa Kirkastuneiden Mestarien luona. Se oli valhetta, pahojen henkien temppu, jolla ne saivat yliotteen minusta, kun vapautin mieleni omasta hallinnastani."
    "Opin, että huumeet aiheuttivat tajunnanmuutoksia, jotka olivat samankaltaisia kuin meditaation aiheuttamat. Ne tekivät demoneille mahdolliseksi manipuloida aivojen neuroneja ja luoda kaikenlaisia näennäisesti todellisia kokemuksia, jotka oikeastaan olivat petollisia harhoja. Samat pahat henget, jotka olivat johtaneet minut yhä syvempään mietiskelyyn saadakseen minusta yliotteen, olivat ilmeisesti huumeliikkeen takana, ja samasta saatanallisesta syystä."

    ———

    "Nuori Rabi kävi erään kerran aineita käyttävän ystävänsä luona ja kauhistui. Sisältä kuului äänekästä rock-musiikkia. Psykedeeliset valot valaisivat huonetta ja keskellä lattiaa hänen ystävänsä huojui transsitilassa ollen täysin tietämätön Rabin läsnäolosta. Rabi oli järkyttynyt, sillä hänen ystävänsä Patin vartalon huojunta oli täsmälleen samanlaista kuin hindutemppelin tanssityttöjen demonien vaikutuksessa ollessaan.
    Pat olikin kiinnostunut hinduismista huumeita nautittuaan. Rab totesi Patin olevan huumematkallaan samanlaisessa tilassa kuin hän itse oli ollut meditoituaan. Hänen ystävänsä ei ollut koskaan opiskellut hindulaisuutta eikä hänellä ollut mitään yhteyttä hinduihin. Kuitenkin hänen käsityksensä Jumalasta, maailmasta ja ihmisen olemassaolosta olivat täsmälleen samat kuin Rabilla hänen ollessaan joogi. Huumekokemukset olivat avanneet hänen mielensä vastaanottamaan pahojen henkien syöttämän hindufilosofian. "

    "Eniten Rabia järkytti havainto, että koko huumeiden, kapinan ja rock-musiikin protestikulttuurin filosofia oli hindulainen: samat valheet kaiken elämän ykseydestä, vegetarismista, kehittymisestä ylöspäin kohti maailmankaikkeuteen yhtymistä ja siitä, että jokainen sai valita minkä tien tahansa. Jokainen tie vei siihen väitökseen, että ihminen on jumala ilman Jeesuksen uhria heidän edestään."

    "Poikkeuksetta jokainen transendenttistä mietiskelyä tai joogaa harrastava jossakin elämänsä vaiheessa alkaa uskoa jälleensyntymiseen. Usko jälleensyntymiseen tappaa ylösnousemususkon. Nämä kaksi ovat toistensa täydellisiä vastakohtia, reinkarnaation eli jälleensyntymisopin edustaessa täydellistä pimeyttä. Paholainen on keksinyt erittäin älykkään juonen soluttaessaan länteen idän mystiikkaa."

    http://hesekieli.suntuubi.com/?cat=17

    ———

    Nykyisin arvellaan että evankeliumit olisi kirjoitettu ennen vuotta 60 (tai 70 - 90) eli kolmisenkymmentä vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen eikä 80 vuotta kuten sanot.
    UT:n teksteistä on löydetty yli 5000 kopiota, n. 60 kertaa enemmän kuin antiikin ajan muita tekstejä.

    British Museumin entinen johtaja ja Uuden testamentin tutkija Sir Frederic G. Kenyon:

    "Alkuperäisen kokoamisen ja varhaisimpien olemassaolevien todistekappaleiden välinen aika on niin pieni, että sitä voidaan pitää käytännössä olemattomana. Viimeinenkin peruste epäilylle, jonka mukaan Kirjoitukset eivät olisi tulleet meille siinä muodossa kuin ne on kirjoitettu, on nyt poistettu. Sekä Uuden testamentin kirjojen autenttisuus että niiden yleinen luotettavuus voidaan katsoa lopullisesti vahvistetuksi."

    En taaskaan ymmärrä mitä tarkoitat. En ole kenellekään väittänyt vastaan etteikö raha olisi neutraalia kunnes sille annetaan arvo. Kylläkin siitä mammona-ajatuksesta väitin vastaan.

    Mielenkiintoista että sinä jaksat etsiä kirjoituksiani ja niistä virheitä. Eikö sinulla ole muuta tekemistä elämässäsi?

    • Miksi olisi väärin tavoitella rikkautta?
    Kirjoittanut: Aritta 25.12.2007 klo 12.21

    Itsensä takia tai toisten? Mitä väärää rahassa on?
    ------------
    •Mammonan
    Kirjoittanut: houkutus 27.12.2007 klo 00.33
       
    Ei rahassa sinällään mitään väärää ole,
    se on neutraalia niin kauan kunnes ihminen
    sille arvon antaa.

    Mutta väärää siitä helposti tulee, jos ihminen
    kiintyy rahaan liikaa; siitä tulee tärkein asia
    ja alkaa ahnehtia sitä vain itselleen.
    ------------
    •Niin?
    Kirjoittanut: Aritta 27.12.2007 klo 01.43
       
    Miksi olisi väärin omistaa paljon rahaa? Raha ei ole sen kummempaa kuin mikään muukaan keräilytavara. Ei se muutu itsestään pahaksi ihmisten omistuksessa.
    ------------
    •Luehan
    Kirjoittanut: vielä... 27.12.2007 klo 11.51
       
    viesti 'Mammonan houkutus'.

    Siinähän se oli sanottu!
    ------------
    •   Ja...
    Kirjoittanut: Aritta 27.12.2007 klo 12.31
       
    edelleen. Entäs sitten?
    ------------
    •äsfgägä
    Kirjoittanut: däsfä 27.12.2007 klo 17.20
       
    Sinullehan siinä ei ole mitään väärää, vaikka itse tukehtuisit mammonaan ja naapurisi kuolisi nälkään.
    ------------
    •   Olikohan
    Kirjoittanut: Aritta 27.12.2007 klo 18.21
       
    siitä kyse edes?
    ------------

    Älä teeskentele tyhmää!
    En etsi virheitäsi, mutta vakiokirjoittajien mielipiteet jäävät mieleen ja erityisesti sinun ristiriitaiset viestisi ovat silmään iskeneet. Itsehän altistat vapaaehtoisesti itsesi kritiikille.

    Gurun kuolema on nähtävästi jonkinlainen henkilökohtainen uskoontulokertomus.

    Se on varmaankin hyvä kirja joillekin mutta itse en koe siitä saavani mitään. Kirja ei esitelyn pohjalta ymmärtääkseni sinänsä pyri todistmaan mitään uskontoa tai folosofiaa oikeasksi tai vääräksi. En tiedä, esittely tuntui kuitenkin hieman oudolta. Ymmärsin että Rabbi oli käyttänyt huumeita tai ainakin jotkut hänen ystävistään ja häntä palvotiin guruna....

    Jokaisella on oma tiensä kuljettavana ja oppiläksynsä käytävä läpi .

    Gurun kuolema näyttää mitä on hinduismin takana, mitkä voimat siellä vaikuttaa. Se on uskoontulokertomus, mutta pelkäätkö että se voisi vaikuttaa omaa uskoasi heikentävästi?
    Hän syntyi perheeseen, jossa hänen isänsä oli guru, valaistunut 'jumala' ja hänestä oli määrä tulla samanlainen. Isänsä oli saavuttanut korkeamman tietoisuuden meditoimalla eli 'vapautunut egostaan': hän istuu nirvanassa tiedottomana ja puhumattomana. Isä ei puhunut mitään pojalleen tämän elinaikana.

    Kirjan kirjoittaja kertoo että hän saavutti samoja näkyjä ja tietoisuuden tiloja meditaatiolla kuin mitä huumeiden käyttäjät. Kun te itsetietoisuuden kehittäjät puhutte egosta vapautumisesta, joka kuuluu hindulaisuuteen, tuo kirja kertoo juuri siitä, miten vaarallista on oman mielen hallinnan vapauttaminen. Eikö sinua todellakaan kiinnosta tietää eri ilmiöiden taustoista?

    Laitan vielä Ammasta linkin. Olepa ennakkoluuloton ja lue, mitä Amman liikkeessä mukana ollut kertoo:

    "Aistin, että parikymmentä metriä Amman ympärillä on voimakenttä, jossa henget vaikuttivat. Valitettavasti kyseessä ei ole Pyhä Henki, vaan aivan muut voimat."

    http://www.sana.fi/etusivu/ajassa/aiti_amman_sylista_takaisin_kristuksen_syliin/

    Äänestä

  • DeltaEssiivi kirjoitti:

    • Miksi olisi väärin tavoitella rikkautta?
    Kirjoittanut: Aritta 25.12.2007 klo 12.21

    Itsensä takia tai toisten? Mitä väärää rahassa on?
    ------------
    •Mammonan
    Kirjoittanut: houkutus 27.12.2007 klo 00.33
       
    Ei rahassa sinällään mitään väärää ole,
    se on neutraalia niin kauan kunnes ihminen
    sille arvon antaa.

    Mutta väärää siitä helposti tulee, jos ihminen
    kiintyy rahaan liikaa; siitä tulee tärkein asia
    ja alkaa ahnehtia sitä vain itselleen.
    ------------
    •Niin?
    Kirjoittanut: Aritta 27.12.2007 klo 01.43
       
    Miksi olisi väärin omistaa paljon rahaa? Raha ei ole sen kummempaa kuin mikään muukaan keräilytavara. Ei se muutu itsestään pahaksi ihmisten omistuksessa.
    ------------
    •Luehan
    Kirjoittanut: vielä... 27.12.2007 klo 11.51
       
    viesti 'Mammonan houkutus'.

    Siinähän se oli sanottu!
    ------------
    •   Ja...
    Kirjoittanut: Aritta 27.12.2007 klo 12.31
       
    edelleen. Entäs sitten?
    ------------
    •äsfgägä
    Kirjoittanut: däsfä 27.12.2007 klo 17.20
       
    Sinullehan siinä ei ole mitään väärää, vaikka itse tukehtuisit mammonaan ja naapurisi kuolisi nälkään.
    ------------
    •   Olikohan
    Kirjoittanut: Aritta 27.12.2007 klo 18.21
       
    siitä kyse edes?
    ------------

    Älä teeskentele tyhmää!
    En etsi virheitäsi, mutta vakiokirjoittajien mielipiteet jäävät mieleen ja erityisesti sinun ristiriitaiset viestisi ovat silmään iskeneet. Itsehän altistat vapaaehtoisesti itsesi kritiikille.

    vaan ilmeisesti sitten olen tyhmä kun en näe mitään ristiriitaista näissä. Kai minä nyt itse älyän parhaiten mitä tarkoitan.

    No, sinä tunnut olevan ekspertti ristiriitaisuuksien etsimisessä joten mitäpä siihen silloin on sanomista.

    Äänestä

  • DeltaEssiivi kirjoitti:

    Gurun kuolema näyttää mitä on hinduismin takana, mitkä voimat siellä vaikuttaa. Se on uskoontulokertomus, mutta pelkäätkö että se voisi vaikuttaa omaa uskoasi heikentävästi?
    Hän syntyi perheeseen, jossa hänen isänsä oli guru, valaistunut 'jumala' ja hänestä oli määrä tulla samanlainen. Isänsä oli saavuttanut korkeamman tietoisuuden meditoimalla eli 'vapautunut egostaan': hän istuu nirvanassa tiedottomana ja puhumattomana. Isä ei puhunut mitään pojalleen tämän elinaikana.

    Kirjan kirjoittaja kertoo että hän saavutti samoja näkyjä ja tietoisuuden tiloja meditaatiolla kuin mitä huumeiden käyttäjät. Kun te itsetietoisuuden kehittäjät puhutte egosta vapautumisesta, joka kuuluu hindulaisuuteen, tuo kirja kertoo juuri siitä, miten vaarallista on oman mielen hallinnan vapauttaminen. Eikö sinua todellakaan kiinnosta tietää eri ilmiöiden taustoista?

    Laitan vielä Ammasta linkin. Olepa ennakkoluuloton ja lue, mitä Amman liikkeessä mukana ollut kertoo:

    "Aistin, että parikymmentä metriä Amman ympärillä on voimakenttä, jossa henget vaikuttivat. Valitettavasti kyseessä ei ole Pyhä Henki, vaan aivan muut voimat."

    http://www.sana.fi/etusivu/ajassa/aiti_amman_sylista_takaisin_kristuksen_syliin/

    Eihän tämä aikamme ole hinduillekaan mitään varsinaista loiston aikaa. Elämmehän pahamaineista Kali-Yugaa, pimeyden aikakautta, joka muistuttaa muuten aikalailla Ilmestyskirjan juttuja.

    Lainaus Wikipediasta:

    Kali Yugan aikana ihmiskunnan henkisyys rappeutuu ja on lopulta vain neljännes siitä, mitä se oli kulta-ajalla Satya Yugan aikana. Kali Yugan aikana ilmestyy maan päälle maailmanlopun hahmo, valkoisella hevosella ratsastava Vishnun kymmenes ja viimeinen inkarnaatio Sri Kalki.

    Aika jänskää, kunhan ei vaan jo liiankin jänskää aikaa tämä elämämme siis?

    Parempi pysyy vaan erossa kaikesta vinksahtaneesta. Ja tämä koskee ihan kaikkia uskontoja. Valitettavasti...

    :-/

    Äänestä

  • DeltaEssiivi kirjoitti:

    Gurun kuolema näyttää mitä on hinduismin takana, mitkä voimat siellä vaikuttaa. Se on uskoontulokertomus, mutta pelkäätkö että se voisi vaikuttaa omaa uskoasi heikentävästi?
    Hän syntyi perheeseen, jossa hänen isänsä oli guru, valaistunut 'jumala' ja hänestä oli määrä tulla samanlainen. Isänsä oli saavuttanut korkeamman tietoisuuden meditoimalla eli 'vapautunut egostaan': hän istuu nirvanassa tiedottomana ja puhumattomana. Isä ei puhunut mitään pojalleen tämän elinaikana.

    Kirjan kirjoittaja kertoo että hän saavutti samoja näkyjä ja tietoisuuden tiloja meditaatiolla kuin mitä huumeiden käyttäjät. Kun te itsetietoisuuden kehittäjät puhutte egosta vapautumisesta, joka kuuluu hindulaisuuteen, tuo kirja kertoo juuri siitä, miten vaarallista on oman mielen hallinnan vapauttaminen. Eikö sinua todellakaan kiinnosta tietää eri ilmiöiden taustoista?

    Laitan vielä Ammasta linkin. Olepa ennakkoluuloton ja lue, mitä Amman liikkeessä mukana ollut kertoo:

    "Aistin, että parikymmentä metriä Amman ympärillä on voimakenttä, jossa henget vaikuttivat. Valitettavasti kyseessä ei ole Pyhä Henki, vaan aivan muut voimat."

    http://www.sana.fi/etusivu/ajassa/aiti_amman_sylista_takaisin_kristuksen_syliin/

    Kaiken takana on todellakin Jumala. Meidä jokaisen kulkuamme ohjaa Jumalallinen tietoisuus, joka ohjaa meitä aina tarkoituksenmukaisiin paikkoihin ja piireihin.

    Gurun Kuoleman kirjoittaja oli nähtävästi jossain vaiheessa huumeiden käyttäjä koska pystyy vertaamaan huumeiden käyttäjien näkyjä ja meditaatiossa saatuja näkyjä keskenään. Hieman omituinen käsitys on nähtävästi pojalla ollut meditaatiosta ja sen päämääristä.
    Egonsa voittanut ei enää tarvitse meditoida. Isänsäkin oli nähtävästi pöpi.

    Aito meditaatio ei aiheuta näkyja eikä siihen edes pyritä. Aidossa meditaatiossa pyritään Jumalan yhteyteen. "Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä", sanoi Jeesus aikoinaan.

    Eipä kovin vakuuta Gurun kuolema. Ei kuule taida kirja oikein kiinnostaa.

    Egosta vaputuminen kuuluu ikuiseen totuuteen. Se ei ole ainoastaan hindulaisuudessa. Hindulaisuus ei sinänsä ole edes uskonto vaan pikemminkin maailman katsomus, elämän filosofia vaikka siihen hieman uskonnollisia vaikutteita kuuluukin.

    Jos oletat että oman henkisen tien lähtöpisteenä on Amma niin erehdyt pahasti. Ilmiöiden taustoista minulla on tietoa enemmän kuin ehkä osaat kuvitellakaan -kristilliset piirit mukaanlukien.

    Sana lehdessä olevan artikkelin jonka laitoit linkiksi on minulle tuttu tarina jo entuudestaan. Kysymyksessä on todennäköisesti hieman psyykkisesti tasapainoton ihminen joka kaikenlisäksi pyrki pitämään kristinuskon opit ja itämaisen filosofian "saman katon alla". Mahdoton yhtälö.

    Jos miljoonat kokee Ammassa jotain rauhaa ja rakkaudellista ja yksi kokee jotain negatiivista niin normaali tervejärkinen ihminen ymmärtää että ongelma on kokijassa, ei Ammassa.

    Sana lehden artikkeli on minusta lähinnä vitsi ja varsinkin sen loppuosa.

    Tuo henkilö ajautui ammalaisuuteen syystä että halusi enemmän yhteisöllisyyttä ja keskustelua hengellisen elämän kysymyksistä, joita ei luterilainen seurakunta tarjonnut. En artikkelin perusteella puhuisi mitään psyykkisestä tasapainottomuudesta, koska henkilö itse oivalsi meditaatiovihkimyksen otettuaan ristiriidan ammalaisuuden ja kristinuskon välillä.

    Kirkon uskontokasvatussihteeri P. Y. Hiltusen mukaan ammalaisuus on uushindulaisuuteen pohjautuva uskonnollinen liike, joka opettaa että Jumalan luokse on monta tietä, koska kaikki uskonnot ovat perimmältään yhtä. Hindulaisuus sisältää kaikki muut uskonnot eli on uskonto.

    Eipä Amman tilaisuuksissa kovin paljon kristittyjä liiku, joten ei niitä negatiivisia kokemuksiakaan täten saada. Ei-uskovathan eivät tietenkään pysty ilman Pyhää Henkeä aistimaan mitään pahan läsnäoloa. Olen minäkin ollut erään ulkomaisen kristityn puhujan tilaisuudessa, jossa koin pahan hengen, joka yritti jäljitellä hyvän olon tuntemuksia. Näitä väärän hengen johdettavissa olevia kristittyjä on nykyään pilvin pimein. Ilman tietoa oikeasta hengellisyydestä ja ilman Jumalan Pyhää Henkeä tästä henkien sekamelskasta ei ota tolkkua ja eksyminen uskonnollisiin hurmosliikkeisiin ja ammalaisuuden tapaisiin näennäishyvyysliikkeisiin on taattu. Kun ollaan eksytty fyysisten tuntemusten perässä lahkoihin, joissa pahat henget ovat kokemusten lähteenä, ja ollaan vuosien kuluttua hengellisesti ja sielullisesti raunioina, puheet vitsistä on makaaberia.

    "Ei-uskovathan eivät tietenkään pysty ilman Pyhää Henkeä aistimaan mitään pahan läsnäoloa."

    No eivät tietenkään.

    Itse olleena kristittynä useita kertoja Amman läheisyydessä ja useiden muidenkin kristittyjen kokemusten mukaan Amman läheisyydessä ei koeta pahaa oloa paitsi joskus jos on riivaajien (raamatun termein ilmaistuna) omaava henkilö.

    Samoin jotkut henkisesti tasapainottomat (riippuen syistä) tai negatiivisen ajatusmallin omaavat henkilöt saattavat tuntea outoa tuntoa johtuen Amman erittäin voimakkaasta pyhän hengen läsnäolosta ja kenties omien negatiivisten tunnepurkausten johdosta.

    Ammaa käyvät tapaamassa monenlaiset ihmiset aina kristityistä muslimeihin, kaikki uskontokunnat mukaanlukien. Amma ei erottele ketään. Kaikki ovat Ammalle kuten myös Jumalalle samanarvoisia.

    Suomessa suurin osa vierailijoista on kristittyjä aina Piisapa Ambrodiuksesta lähtien, jotka ovat käyneet Amman darshanissa eikä kukaan ole valittanut pahaa oloa Amman läheisyydessä eikä kokevansa mitään pahoja voimia.

    Hindulaisuus ei sisällä kaikkia muita uskontoja. Se on mahdottomuus. Uskonto on oppijärjestelmä, hindulaisuus on maailamankatsomus. Nämä ovat kuitenkin vain käsiitteitä. Hiltusen mainitsema uushindulaisuus on aivan hänen oma käsitteensä. Se ei ole virallinen termi.

    Nähtävästi et itse ole käynyt Ammaa tapaamassa koska oletat että Amman tilaisuuksissa ei liiku juurikaan kristittyjä. Amman tilaisuudessa suurin osa on kristittyjä järjestäjät mukaalukien.

    Kannattaisi tutustua tällaiseen suureen sieluun kuin Amma kun vielä on mahdollista meidän elinpäivinämme niin tiedät mistä puhut ettei tarvitse vain arvailla ja tehdä vääriä johtopäätöksiä väärien arvailujesi ja olettamuksiesi pohjalta.

    Tarkoitin kristityillä uudestisyntyneitä, terveen raamatullisen opin omaksuneita. Mutta aivan niin kuin Sana-lehden artikkelissa mainittu henkilökin, on kristittyjä, jotka eivät tiedä esim. ammalaisuudesta. Ihmisillä ei ole tarpeeksi Raamatun opetusta. Piispuus ei ole tae mistään oikeaoppisuudesta.

    Minulle kertoo ihmisen kokonaisopetus sen, kannattaako henkilön sanoihin luottaa. Koska Amma yrittää yhdistää kaikki uskonnot samanarvoisina, se herättää epäluulon. Kaikki uskonnot eivät ole teitä Jumalan luo, tähän kristitty ei voi yhtyä.

    Jos tapaat Amman, kysy seuraavan kerran häneltä, onko Jeesus lihaan tullut Jumala, joka on kuollut kaikkien ihmisten syntien puolesta, onko Jeesuksen veri sovittanut myös Amman synnit. Ja ala ääneen ylistää Amman edessä Jeesuksen verta: Blessed be the holy blood of Jesus Christ. Tämän pitäisi selventää mikä henki hänessä vaikuttaa.

    "Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
    ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa." 1.Joh.2-3

    Miksi menisin Amman halattavaksi kokeakseni Pyhän Hengen kosketuksen, kun voin sen kokea omassa seurakunnassakin? Ei, kyllä minulle riittää tietoni hindulaisuudesta, omat kokemukseni eri hengistä sekä artikkelin henkilön kokemukset meditaatiovihkimyksen jälkeen alkaneesta alamäestä sekä hänen sanansa: "En suosittele tätä kierrosta kenellekään."

    Sanot että kristinuskon opit ja itämainen filosofia saman katon alla on mahdoton yhtälö.
    Kuitenkin puolustelet Amman tilaisuuksia sillä, että suurin osa vierailijoista on kristittyjä, jopa piispa, luokittelet itsesikin kristityksi.

    Siis jos sanot olevasi kristitty, miten se kristinusko ja hindulaisuus oikein yhteen skulaa?

    Hän joka on omaksunut terveen raamatullisen opin ja kuka ei ole, on aika subjetiivinen käsitys.

    Jollakin se herättää epäluulon, jollakin ei....

    En näe mitään syytä kysyä kyseistä kysymystä.

    Amma pitää myös Jeesusta Avatarana, Mestarina, Suurena Sieluna.

    Jos et koe tarvetta mennä niin sitten et mene.

    ja

    Olen kastettu luterilaisen seurakunnan jäseneksi. Olen siis kristitty, avarakatseinen kristitty. Pidän Jeesusta Jumalallisena, Jumaltietoisena Opettajana, Suurena Sieluna, Avatarana joka tiedostaa kaiken olevan yhtä mutta koen samalla että Jeesus ei ole ollut ainoa Avatara, Suuri Opettaja. Vastaavia Jumalan lähettiläitä on toki ollut aikaisemminkin ja myös myöhemmin, nykyäänkin, meidän elinpäivinämme, Amma on yksi heistä.

    Avarakatseinen kristitty näkee eron Jeesuksen opetusten ja kristinuskon oppien ja dogmien välillä. Ne eivät vastaa toisiaan. Jeesuksen opetukset ovat universaaleja eivätkä ole ristiriidassa ikuisen totuuden kanssa mistä kaikki aikaisemmat ja myöhemmät ”viisaat” ovat kertoneet.

    Näin ollen en näe ristiriitaa muidenkaan elämänfilosofien ja uskontojen välillä. Ne kaikki pyrkivät selittämään suurta Jumalallista järjestelmää omalla tavallaan ja omalla ymmärryksellään. Kaikissa on totuuden siementä - joissakin enemmän, joissakin vähemmän. Mikään uskonto ei ole kuitenkaan täysin oikea uskonto koska totuus on aina kaikkia uskontoja suurempi.

    ei ole subjektiivinen käsitys, vaan se on löydettävissä Raamatusta, jonka opiskelu lisää ymmärrystä ja viisautta. Sanan pitää antaa muuttaa oma mieli kuuliaiseksi sen julistamalle totuudelle eikä päinvastoin:

    "Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
    ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin."
    2.Tim.4:3-4

    Ei tarvitse lähteä etsimään mistään muualta totuutta kuin Raamatusta. Huomaa sinustakin ettet edes tiedä, miten sen oikean hengen voi tietää, kun kieltäydyt asettamaani kysymystä Ammalle esittämästä. Et näemmä edes halua tietää totuutta. Ja itseäsi kristityksi kutsut. Jokin tässä yhtälössäsi mättää. Et vastannut siihen ristiriitaasi että kristinuskon opit ja itämainen filosofia saman katon alla on mahdoton yhtälö. Taidatkin olla niitä liberaaleja kristittyjä, joista minua alussa syytit.

    Pitääkö Amma Jeesusta syntien sovittajana, se on se ratkaisevin kysymys. On helppo puhua suuresta opettajasta, mutta jos ohittaa tämän, on harhateillä.

    Totuus on todellakin kaikkia uskontoja suurempi. Uskonnot ovat ihmisten luomia, mutta usko Jeesukseen omana pelastajana on se totuus. Koska Jeesus sanoo olevansa AINOA tie, silloin puheet toisista opettajista ovat puuta heinää.
    Tässähän tätä Jeesuksen opetusta olisi, miksi vänkäät sitä joksikin muuksi?

    Äänestä

  • Ola. kirjoitti:

    Hän joka on omaksunut terveen raamatullisen opin ja kuka ei ole, on aika subjetiivinen käsitys.

    Jollakin se herättää epäluulon, jollakin ei....

    En näe mitään syytä kysyä kyseistä kysymystä.

    Amma pitää myös Jeesusta Avatarana, Mestarina, Suurena Sieluna.

    Jos et koe tarvetta mennä niin sitten et mene.

    ja

    Olen kastettu luterilaisen seurakunnan jäseneksi. Olen siis kristitty, avarakatseinen kristitty. Pidän Jeesusta Jumalallisena, Jumaltietoisena Opettajana, Suurena Sieluna, Avatarana joka tiedostaa kaiken olevan yhtä mutta koen samalla että Jeesus ei ole ollut ainoa Avatara, Suuri Opettaja. Vastaavia Jumalan lähettiläitä on toki ollut aikaisemminkin ja myös myöhemmin, nykyäänkin, meidän elinpäivinämme, Amma on yksi heistä.

    Avarakatseinen kristitty näkee eron Jeesuksen opetusten ja kristinuskon oppien ja dogmien välillä. Ne eivät vastaa toisiaan. Jeesuksen opetukset ovat universaaleja eivätkä ole ristiriidassa ikuisen totuuden kanssa mistä kaikki aikaisemmat ja myöhemmät ”viisaat” ovat kertoneet.

    Näin ollen en näe ristiriitaa muidenkaan elämänfilosofien ja uskontojen välillä. Ne kaikki pyrkivät selittämään suurta Jumalallista järjestelmää omalla tavallaan ja omalla ymmärryksellään. Kaikissa on totuuden siementä - joissakin enemmän, joissakin vähemmän. Mikään uskonto ei ole kuitenkaan täysin oikea uskonto koska totuus on aina kaikkia uskontoja suurempi.

    Se on sinun oma subjektiivinen käsitys asiasta

    Sekin on sinun oma subjektiivinen käsitys kyseisetä asiasta

    < Et vastannut siihen ristiriitaasi että kristinuskon opit ja itämainen filosofia saman katon alla on mahdoton yhtälö. >

    Et joko haluakaan ymmärtää tai sitten muuten vain et ymmärrä. Kyllä minä vastasin. Lue toiseksi viimeinen kappale uudestaan.

    Jos pitäisi niin minä en silloin pitäisi Ammaa viisaana Opettajana.

    Tämäkin sinun oma subjetiivinen tulkintasi

    Terve subjetiivisuus ei ole pahasta kunhan muistaa että se on kuitenkin vain subjetiiivista.

    Äänestä

  • Ola. kirjoitti:

    Olen kuullut usein Gurun kuolemasta. Joskus olen aikonut lukeakin sen mutta motivaationi on ollut hieman huonoa johtuen siitä että kirjaa ovat suositelleet vain kirkkouskovaiset. Niinpä lukaisinkin antamaasi linkkiä ja jo alussa mietin että kuinka pikälle pääsen että jotain tavanomaista saaraamista esiintyy.

    pääsin neljänteen kappaleeseen heti eka sivulla....

    AINOA TIE SIIHEN RAUHAAN JA TYYDYTYKSEEN, JOTA TE ETSITTE, ON RISTIINNAULITTU, JEESUS KRISTUS"

    Joopa, joo ja sitten lopetin lukemisen...

    --

    Ikuinen totuus on sitä totuutta joka on ollut keskuudessamme niin kauan kun ihmiskunta on ollut maanpäällä. Esim. Bhagavat Gitassa taitaa olla ensimmäisiä kirjalliseen muotoon saatettua ikuista totuutta, noin 5000 vuotta vanhaa tietoa (jos muistan oikein).

    Kirjallisesa muodossa oleva teksti ei ole kuitenkaan koskaan täydellistä vaan sitä täytyy osata tulkita oikein. Suuret sielut ovat pitäneet ikuisen totuuden muutumattomana totuutena ihmiskunnan keskuudessa . Ikuinen totuus on sitä totuutta miten maailma oikeasti on järjestynyt. Se ei ole oppirakennelma, se on selitys siitä mikä on todellista ja mikä ei. Ikuinen totuus on elämän sinfoniaa

    Jeesus ei ole ollut poikkeus totuuden tuojien keskuudessa. Hänen sanomansa on joissakin piireissä vain ymmärretty väärin johtuen osittan siitä että evankeliumit on kirjoitettu muistinvaraisesti noin 80 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen, eikä sitä näin ollen voi otta kirjaimellisesti joka lauseelta totuudenmukaisena.

    Samoin Jeesus puhui sen ajan ihmisille ottaen huomioon heidän henkisen tietämyksensä ja uuden tiedon vastaanottokyvyn. Näin ollen hänen sanomansa soveltuu heille tarkoituksenmukaisella tavalla mutta se ei välttämättä sovellu täysin sellaisenaan enää meille.

    Olisi hyvä perehtyä myös muihin pyhiin kirjoituksiin ja kenties itämaisen filosofiaan ja tehdä vasta sitten omia johtopäätöksiä elämän tosiasioista

    Ola heitti viisautta:"että evankeliumit on kirjoitettu muistinvaraisesti noin 80 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen"

    Evankeliumit on kirjoitettu Pyhän Hengen inspiroimana.

    Äänestä

sinäkö olet jokin opettaja niinkuin kaverisi Aritta. Sitä paitsi täällä kirjoittelee moni muukin kuin uskovaiset, että älä typerys yleistä.

Äänestä
  • minä olen opettaja niin kuin kaverini Aritta! Ja jos sinä typerys rekkaisit vaikka nimimerkkisi niin olisit vähän uskottavampi vai mitä?

    "Sitä paitsi täällä kirjoittelee moni muukin kuin uskovaiset"

    Aivan niin... Ja monilla on tosi hyvä näkemys asioista! Ja ymmärrätkö sinä edes mitä sana "uskovainen" pitää sisällään? Katsos... Meitä on monia uskossa olevia joiden elämään ei mitenkään liity kristillisyys! Joten voisit tarkentaa termistöä mikäli sinulla on mitään oikeeta sanottavaa.

    Äänestä

  • suuri opettaja.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    suuri opettaja.

    Ehkä oikeassa elämässä hän voi olla pullea ala-asteen opettaja, mutta henkimaailmasta hän tietää yhtä vähän kuin me kaikki. Eli ei mitään. Uskoa voi mihin tahansa, mutta turha tuputtaa uskoaa 100% totuutena. En sano etteikö mitään olisi tuonpuoleisessa, mutta varmaksi emme voi tietää.

    Äänestä

  • FengShuiPrkle kirjoitti:

    mitään henkimaailmaa vaan sitä että hänellä on paljon viisasta sanottavaa.

    Ja lasken hänet mieluimmin yläasteen opettajaksi jos ei peräti korkeammaksikin.

    Äänestä

  • Powaqa kirjoitti:

    minä olen opettaja niin kuin kaverini Aritta! Ja jos sinä typerys rekkaisit vaikka nimimerkkisi niin olisit vähän uskottavampi vai mitä?

    "Sitä paitsi täällä kirjoittelee moni muukin kuin uskovaiset"

    Aivan niin... Ja monilla on tosi hyvä näkemys asioista! Ja ymmärrätkö sinä edes mitä sana "uskovainen" pitää sisällään? Katsos... Meitä on monia uskossa olevia joiden elämään ei mitenkään liity kristillisyys! Joten voisit tarkentaa termistöä mikäli sinulla on mitään oikeeta sanottavaa.

    suksi kuuseen, tämä on oikeaa tekstiä sinulle.
    Paljonko on yks yks.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    mitään henkimaailmaa vaan sitä että hänellä on paljon viisasta sanottavaa.

    Ja lasken hänet mieluimmin yläasteen opettajaksi jos ei peräti korkeammaksikin.

    sinä sanot, kun hän sinua kehui ensin.
    Kaksi narsistia.

    Äänestä

  • öööööööööööööö kirjoitti:

    suksi kuuseen, tämä on oikeaa tekstiä sinulle.
    Paljonko on yks yks.

    on vielä paljon opittavaa.

    Äänestä

  • öööööööööööööööö kirjoitti:

    sinä sanot, kun hän sinua kehui ensin.
    Kaksi narsistia.

    Mikä on sinun ongelmasi?

    Äänestä

  • öööööööööööööööö kirjoitti:

    sinä sanot, kun hän sinua kehui ensin.
    Kaksi narsistia.

    se sinun persettäsi kaivelee jos minun ja Arittan ajatukset kulkevat liki toisiaan ja olemme aika monesta asiasta samaa mieltä!

    Ja en ole ala-asteen opettaja. Olen jotain aivan muuta... ;o)

    Mikä sinä olet? Muuta kun ääliö joka anonyymina huutelee tyhmyyksiä...

    Ai että minä tykkäisin jos tälläkin palstalla niin kuin monessa muussa joutuisi rekisteröitymään mikäli haluaa sanoa jotain! Tosin tämmöiset Suomi24 tyyppiset palstat loppuisivat lyhyeen kun pelkurimulkerot häviäsivät kirjoituksineen. Mutta ainakin linja muuttuisi asiallisemmaksi!

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    on vielä paljon opittavaa.

    ja aina täältä tulee löytymään näitä neanderthalin ihmisestä seuraavia kehitysmuotoja! ;o)

    Äänestä

  • Powaqa kirjoitti:

    ja aina täältä tulee löytymään näitä neanderthalin ihmisestä seuraavia kehitysmuotoja! ;o)

    Powaga on mestari, kun heti huomaa.

    Äänestä

  • Powaqa kirjoitti:

    se sinun persettäsi kaivelee jos minun ja Arittan ajatukset kulkevat liki toisiaan ja olemme aika monesta asiasta samaa mieltä!

    Ja en ole ala-asteen opettaja. Olen jotain aivan muuta... ;o)

    Mikä sinä olet? Muuta kun ääliö joka anonyymina huutelee tyhmyyksiä...

    Ai että minä tykkäisin jos tälläkin palstalla niin kuin monessa muussa joutuisi rekisteröitymään mikäli haluaa sanoa jotain! Tosin tämmöiset Suomi24 tyyppiset palstat loppuisivat lyhyeen kun pelkurimulkerot häviäsivät kirjoituksineen. Mutta ainakin linja muuttuisi asiallisemmaksi!

    pattiin kun sanotaan suorat sanat typerykselle.

    Äänestä

  • Podaca kirjoitti:

    sanottu.

    Äänestä

  • Podaca kirjoitti:

    pattiin kun sanotaan suorat sanat typerykselle.

    sinun täytyy kyllä ihan tykönäsi miettiä. Tosin voi olla pienen pieni mahdollisuus että sinunkin typeryytesi vähenee kun ikää vähän lisää tulee eikä sitten ainakaan niin paljon pattiin ota, vai mitä? ;o) Eli toivomme parasta!

    Äänestä

  • Powaqa kirjoitti:

    se sinun persettäsi kaivelee jos minun ja Arittan ajatukset kulkevat liki toisiaan ja olemme aika monesta asiasta samaa mieltä!

    Ja en ole ala-asteen opettaja. Olen jotain aivan muuta... ;o)

    Mikä sinä olet? Muuta kun ääliö joka anonyymina huutelee tyhmyyksiä...

    Ai että minä tykkäisin jos tälläkin palstalla niin kuin monessa muussa joutuisi rekisteröitymään mikäli haluaa sanoa jotain! Tosin tämmöiset Suomi24 tyyppiset palstat loppuisivat lyhyeen kun pelkurimulkerot häviäsivät kirjoituksineen. Mutta ainakin linja muuttuisi asiallisemmaksi!

    Ei rekisteröityminen takaa yhtään mitään. Törkeää kieltä käyttävät niin rekisteröityneet kuin rekisteröimättömätkin kirjoittajat.

    Äänestä

Toiveajattelua, että kristityt jotenkin joutuisivat tilille siitä että he toimivat kaksinaismoralisesti suhteessa raamatatun loputtomiin käskyihin ja kehotuksiin.

Ei maailmassa mitään karmaa ole. Jos listin jäniksen autolla, vaikka vähän tahallani niin en minä siitä mitään pahaa karmaa saa. Jos taas olen täysi mulkero niin tottakai ihmiset rupeavat kohtelemaan minua kuin mulkeroa. Sitäkään en osaa sanoa synnymmekö uudestaan ja tuskin osaa kukaan muukaan.

Äänestä
  • Se taas on uskontojen opetusta.

    Karma on luonnollinen reaktio: mitä annat ulospäin, sitä saat takaisin, hyvää ja pahaa. Ja oikeastaan ei edes ole mitään hyvää ja pahaa vaan vain kokemuksia jotka ovat tärkeitä meille. Meitä ei rankaise tekemisistämme kukaan eikä mikään, ei Jumala eikä karma.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Se taas on uskontojen opetusta.

    Karma on luonnollinen reaktio: mitä annat ulospäin, sitä saat takaisin, hyvää ja pahaa. Ja oikeastaan ei edes ole mitään hyvää ja pahaa vaan vain kokemuksia jotka ovat tärkeitä meille. Meitä ei rankaise tekemisistämme kukaan eikä mikään, ei Jumala eikä karma.

    ei sua kukaan ota tosissaan.

    Äänestä

  • Dkkll kirjoitti:

    ei sua kukaan ota tosissaan.

    Pieni kysymys: Oletko vielä aikuisen kirjoissa? En viitsisi lasten kanssa alkaa kinaamaan.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Pieni kysymys: Oletko vielä aikuisen kirjoissa? En viitsisi lasten kanssa alkaa kinaamaan.

    lapset ole jumalan etuoikeutettuja kinaajia.

    Äänestä

  • llkkjj kirjoitti:

    lapset ole jumalan etuoikeutettuja kinaajia.

    Keskustelen kyllä mielelläni lasten kanssa. He ovat usein järkevämpiä kuin monet aikuiset. Mutta kinaamaan en heidän kanssaan ala. Se ei ole rakentavaa.

    Äänestä

.. kiteytettynä ihminen on itsekäs ja vallanhimoinen "rotu". Ihminen ajaa pääsääntöisesti vain omia etujaan. Sielulle ihmisruumis on todellinen haaste elää, mutta hyvä niin, vain vaikeuksien kautta opimme eniten.

Äänestä
  • Näinhän se tuppaa ihmisillä menee joten ei paljoo
    pahemmaksi enää saa,joten ruvetaan tekemään enemmän hyviä tekoja,ajatuksia ym niin enerkiatkin muuttuvat sen myötä positiiviseen suuntaan,josta
    taas seuraa että esim positiivinen rakkauden
    ajatus johonkin kohteeseen.... palaa aina lähtöpisteeseen monin kertaisena
    jotenka suosittelen kokeilemaan......

    Tässä vielä linkki tärkeisiin ihmisiä koskeviin
    tietoihin jotka jokaisen pitäisi käydä lukemassa
    ja kopioimassa sivut jotta saa rauhassa lukea ja
    omaksua tiedon itseensä.....

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=679&posting=22000000023856950

    Äänestä

Oleks ilmottanut et apuu tartteet vai ajatteleks et muut osaa sun ajatuksiasi lukea.
se on vauva joka olettaa että äiti osaa hänen ajatuksensa lukea.
Sehän on hienoa että itse autat lähimmäistäsi se on tosi kristillistä. Mutta älä tuomitse veljeäsi ja sisartasi. Et tiedä mitä he tekevät.
Kyllähän usein ei- uskovat ovat kristillisempiä kuin kristityt. Jos kristitty ei ole kuuliainen Jumalalle niin eihän hedelmääkään ole.
Älä katkeroidu jos autat, älä odota vastalahjaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Powaqa kirjoitti:

Olen nyt näitä juttuja taas lukenut jonkin verran tänä aamuna ja tämä kristittyjen propaganda ja raamatun siteeraaminen pistää vaan aina lisää lukemaan että josko täältä löytyy mistään järjen häivääkään!
Löytyyhän täältä... Täällä on jokunen kirjoittaja jolla on eriäviä, hyviä näkemyksiä eli kiinnostavaa luettavaa kaikkiaan... Vaikka nuo raamatun siteeraukset raivostuttavatkin.

Mutta se asia mikä tuli tuossa äsken mieleen... Me ollaan juteltu täällä jälleensyntymisistä ja elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen.
Minä itse olen vakuuttunut että meistä jokainen joutuu syntymään ihmiseksi niin monta kertaa uudelleen että ne läksyt on opittu mitä ihmisenä täytyy osata kunnes pääsee eteenpäin tässä jälleensyntymien kierrossa.

Minä olen oman vajavuuteni tosi kirkkaasti tiedostanut viime aikoina eli olen täysin vakuuttunut siitä että joudun vielä jonkun kerran palaamaan tämän maan päälle opettelemaan LÄHIMMÄISENRAKKAUTTA! Tai paremminkin ihmisten sietämistä ylipäätään..
Ihmiset ovat lajina jo niin vikaantuneita ja monella tavalla huonosti toimivia perversioineen ja riippuvuuksineen ja sadismikin kuuluu ainoastaan ihmisluontoon. Muut lajit eivät sitä harrasta. Mutta asiasta siis kukkaruukkuun...

Uskon kuitenkin että lähimmäisrakkaus on kuitenkin eri asia. Ja se että joku tekee asioita toisten hyväksi vaikka ei olisi pakko, on tosi outoa tänä päivänä! Minä olen sitä arjen lähimmäisrakkautta toteuttanut olemalla siellä missä minua tarvitaan... Jokaisen meidän lähistöllä on ihmisiä jotka eivät ihan pärjää... Vanhoja tai muuten vajaa kykyisiä... Joku tarvitsee esim kyytiä kaupoille tai sitten voi antaa jollekin puhelin numeron mihin soittaa "jos jotain sattuu" ja vaikka mitä!

Ja sitten taas vastakohtaisesti tässä kristittyjen kylässä en kyllä jumalauta ole saanut apua mihinkään mitä minä olisin tarvinnut. En sitten minkäänlaista apua. Ihan tällaisia pikkujuttuja, jotain korjaamista, pitäisi ehkä koirankoppi siirtää uuteen paikkaan tai vaikka rakentaa uusi... Tai vähän korjata myrskyn repimiä tarhoja.. Mitä vaan mitä voi suuressa koirataloudessa tulla yksin eläessä.
Tai en minä ihan yksin... On minulla poika 11v jonka kanssa aidattiin piha, rakennettiin pennutustarha ja hän on silloin apuna kun jossain välttämättä tarvitaan vähintään sen neljä kättä. Mutta kukaan tästä kahdentuhannen ihmisen kylästä ei tule auttamaan vaikka mitä tapahtuisi. Ja viha ja inho ihmiskuntaa kohtaan vaan kasvaa!

Jutun juonihan on se, etteivät kristityt tosiaan tajua sitä että "sitä saa mitä tilaa" Eli se seitsenkertaisuuden laki on todella voimassa. Annat sinä hyvää tai pahaa niin se palaa moninkertaisesti jossain vaiheessa, jos ei tässä elämässä niin sitten seuraavassa! Ja tietty omaa karmallista velkaa voi paikata hyvää tekemällä... ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu