Sain upotuskasteen vähän yli 3-vuotiaana

Minulla on suomalainen äiti ja saksalainen isä. Synnyin Saksassa eikä minua kastettu ns. vauvana vaan vasta 3-vuotiaana, koska vanhempani tulivat tällöin uskoon luterilaisen seurakunnan välityksellä. Siellä myös upotuskaste oli vaihtoehtoisena käytössä, jos sitä erityisesti toivottiin kasteen muotona. Perheemme kastettiin vanhempien toivomuksesta upottamalla järvessä. Luterilaisen opetuksen mukaan koko perhe voitiin kastaa ja siis minäkin sain kasteen vanhempien mukana vaikka en aivan ymmärtänyt tuolloin mistä tässä on kysymys. Nykyään olen kyllä uskossa, mutta kasteeni oikeellisuudesta olen kuullut hyvin monenlaisia mielipiteitä. Olen hieman huolestunut että onko saamani kasteeni väärä koska en tuolloin vielä ymmärtänyt kastettani täysin. Sen kyllä muistan että se oli erittäin hyvä kokemus. Nyt olen etsinyt tietoa kasteesta eri seurakuntien taholta enkä ole löytänyt selvyyttä asiaan. Upotuskastemuoto tosin on tuonut minulle rauhan koska karismaattiset yhteisöt ainakin painottavat sitä mutta se että sain kasteeni jo reilut 3-vuotiaana tuottaa monille ongelmia. Minulla on myös vanhempi veli joka kastettiin myös, mutta hänellä ei vastaavanlaisia ongelmia ole kasteestaan syntynyt koska hän oli tuolloin jo 11-vuotias ja ymmärsi paremmin kasteensa.
19568
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

ovat:
1. Kastetaan Isän, Pojan ja Pyhän-Hengen nimeen
2. Kastettava uskoo Jeesukseen Ap 8:37
3. Kaste otetaan vapaaehtoisesti . "Anna kastaa it-
sesi".

Jos nämä ehdot täyttyivät kasteessasi, niin kaikki
on Raamatun mukaista.

Äänestä
  • Sen muistan hyvin että oli erittäin mukavaa ottaa sen kaste. Se kyllä tuntui hyvältä, mutta siinä oli aika paljon mukana sitä että menin vanhemieni ja etenkin vanhemman veljeni "perässä". Sain kyllä opetusta kristinuskosta ja uskoni alkoi kasvaa sitä mukaa kuin kasvoin.

    Äänestä

  • vääräkaste? kirjoitti:

    Sen muistan hyvin että oli erittäin mukavaa ottaa sen kaste. Se kyllä tuntui hyvältä, mutta siinä oli aika paljon mukana sitä että menin vanhemieni ja etenkin vanhemman veljeni "perässä". Sain kyllä opetusta kristinuskosta ja uskoni alkoi kasvaa sitä mukaa kuin kasvoin.

    Eivät he oikeasti välitä, onko kastehetkellä uskoa. Monet ovat nuorina saaneet kasteen helluntailaisiltakin niin, että ovat menneet vanhempiensa suostuttelujen takia tai kavereidensa mukana, mutta nämä kasteet hyväksytään silti oikeiksi.

    Ainoastaan luterilaisille valehdellaan, että uskon pitää aina olla ennen kastetta. Niin he voivat saada omaan joukkoonsa LISÄÄ JÄSENIÄ. Osa heistä ei hyväksy edes aikuisena uskovana saatua upotuskastetta, koska se on saatu väärältä taholta: luterilaisilta eikä heiltä. Tässä näkyy selvemmin, että "uskovien kaste"-opettaminen on POHJIMMILTAAN VAIN JÄSENTEN KALASTELUA OMAAN YHTEISÖÖN.

    Äänestä

  • terence.hill kirjoitti:

    että Terence olisi uskovainen.

    Nyt hänkin valehtelee päin kasvoja:
    "Ainoastaan luterilaisille valehdellaan, että uskon pitää aina olla ennen kastetta."

    Valehtelemallako Terencen pitää puolustaa epäraa-
    matullista oppiaan?

    Äänestä

  • Minä olen luullut, kirjoitti:

    että Terence olisi uskovainen.

    Nyt hänkin valehtelee päin kasvoja:
    "Ainoastaan luterilaisille valehdellaan, että uskon pitää aina olla ennen kastetta."

    Valehtelemallako Terencen pitää puolustaa epäraa-
    matullista oppiaan?

    "Ainoastaan luterilaisille valehdellaan, että uskon pitää AINA olla ennen kastetta."

    Jos kaste saadaan ilman uskoa helluntailaisilta, niin ei siellä EDES SUOSTUTA antamaan myöhemmin uskovien kastetta uskoontulon jälkeen tällaiselle ennen uskoa kastetulle, vaikka opin mukaan pitäisi.

    Mitä valehtelemiseen tulee, niin uskovien kasteen saarnaajat ne siinä hakoja ovat. Heille päämäärä on ainoa tärkeä ja keinot saavat olla muutamille mitä vain.

    Onkohan Terencelle tullut paniikki?

    Äänestä

  • pahenee. kirjoitti:

    Onkohan Terencelle tullut paniikki?

    Eepu on ollut alalla niin kauan, että on jo läpeensä pahentunut. Samanlaisiksi häjyiksi muutkin uuden kasteen vaatijat pikkuhiljaa kehittyvät hänen vanavedessään.

    Ei minulla ole mitään paniikkia, mutta teikäläisille se tulee heti, kun vähänkin jotain tänne joskus kirjoitan.

    Äänestä

  • terence.hill kirjoitti:

    Eepu on ollut alalla niin kauan, että on jo läpeensä pahentunut. Samanlaisiksi häjyiksi muutkin uuden kasteen vaatijat pikkuhiljaa kehittyvät hänen vanavedessään.

    Ei minulla ole mitään paniikkia, mutta teikäläisille se tulee heti, kun vähänkin jotain tänne joskus kirjoitan.

    sinuunkin eepun vanavedessä!

    Äänestä

  • häijyys tullut kirjoitti:

    sinuunkin eepun vanavedessä!

    Jos alat väitellä idiootin (eepu) kanssa, hän vetää sinut tasolleen ja voittaa kokemuksensa turvin!

    Äänestä

Tilanteesi on Suomen olosuhteissa harvinainen ja harvinainen muutenkin. Yleensä kaikki on kastettu vauvoina ja sitten pohditaan kasteen parantamista, kun ymmärtää uskonsa ja uskovansa. Itselläni on luonnollisesti vahva ja mielestäni raamatunmukainen käsitys että ehdottomasti kasteesi on OIKEA! Ei se ole ymmärryksestä eikä tunteista kiinni niinkuin ei ole uskonkaan riittävyys vanhurskauttajana.

Äänestä

Ei missään määrätä uskon saamiselle ja kasteen saamiselle aikajärjestystä. Se on näiden "karismaattisten" omaa keksintöä.

Karismaattiset myös tulkitsevat kasteen vertauskuvalliseksi teoksi, joka vain kuvaa hengellisiä asioita, mutta ei heidän mielestään sisällä yhtään mitään. Heidän oman todistuksensa mukaan heidän uskon jälkeen otetulla toisella kasteella ei ole mitään virkaa missään tapauksessa kuitenkaan!

Uuden kasteen ottaminen on yhtä perusteltua kuin sammutetun tulipalon uudestaan sammuttaminen vuosien päästä. Ensimmäisellä kerralla "sammutettiin väärin", nyt pitää uudelleen sammuttaa näyttävämmin ja oikeaoppisemmin.

Pilkunviilareita ja itserakkaita fariseuksia ovat uudestikastajat, jos suoraan sanotaan. Ja hyvähän se on välillä sanoa.

Äänestä

kastettu kolminkertaisella veteen upottamisella Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Jos taas sinut on kastettu vain yksinkertaisella upottamisella tai johonkin muuhun nimeen, sinut on kastettu väärin.

Kristityille on sama asia onko sinut kastettu upotus- vai valelukasteella, molemmat kastetavat ovat olleet käytössä varhaiskirkossa.

Ps Lahkolaisilta älä kysele mitään. He eivät tiedä mitään ja ovat itse eksyksissä.

Äänestä
  • Sain kyllä kolme upotusta ja siis jokaisella upotuskerralla sanottiin järjestyksessä ensin kastan sinut Isän sitten Pojan ja viimeiseksi Pyhän Hengen Nimeen. Siellä oli käytössä myös kolme valelua ja nyt siis valelut korvattiin upotustavalla. Upotustapa oli lähinnä sen takia toivomuksesta mahdollinen, että paikallinen kirkko halusi näin kunnioittaa Lutherin sanontaa, että olisi suotavaa mutta ei välttämätöntä kastaa upottamalla.

    Äänestä

  • vääräkaste? kirjoitti:

    Sain kyllä kolme upotusta ja siis jokaisella upotuskerralla sanottiin järjestyksessä ensin kastan sinut Isän sitten Pojan ja viimeiseksi Pyhän Hengen Nimeen. Siellä oli käytössä myös kolme valelua ja nyt siis valelut korvattiin upotustavalla. Upotustapa oli lähinnä sen takia toivomuksesta mahdollinen, että paikallinen kirkko halusi näin kunnioittaa Lutherin sanontaa, että olisi suotavaa mutta ei välttämätöntä kastaa upottamalla.

    oli kyllä oikeassa. Raamatullinen kaste on upotus-
    kaste.
    Mutta Jeesuskin upotettiin vain kerran!

    Äänestä

  • vääräkaste? kirjoitti:

    Sain kyllä kolme upotusta ja siis jokaisella upotuskerralla sanottiin järjestyksessä ensin kastan sinut Isän sitten Pojan ja viimeiseksi Pyhän Hengen Nimeen. Siellä oli käytössä myös kolme valelua ja nyt siis valelut korvattiin upotustavalla. Upotustapa oli lähinnä sen takia toivomuksesta mahdollinen, että paikallinen kirkko halusi näin kunnioittaa Lutherin sanontaa, että olisi suotavaa mutta ei välttämätöntä kastaa upottamalla.

    että luterilaiset tietävät vielä tuon oikean upotuskasteen tavan. Lahkolaiset kastavat väärin, usein vain Jeesuksen nimeen ja vain yhdellä upotuksella.

    Keskiajalla ja vielä pitkään reformaation jälkeenkin pikkulapset kastettiin aina upottamalla. Suomen vanhojen kirkkojen suuret kiviset kasteammeet todistavat tästä tavasta. Vesi lämmitettiin niissä kuumilla kivillä sopivan lämpöiseksi. Kun vesi oli sopivan lämmintä, kivet poistettiin.

    Vanhastaan on ollut kaksi vaihtoehtoista kastetapaa. Joko on kaadettu kannusta tai valeltu kädellä vettä kolmesti kastettavan päälle, tai jos mahdollista, hänet on upotettu kolmesti. Aikuisten kastaminen upottamalla on tapahtunut vain kesäisin joissa tai järvissä.

    Ole ylpeä oikeasta kasteestasi, äläkä anna lahkolaisten häiritä itseäsi. He ovat häpäisseet Kristuksen ottamalla uuden väärän kasteen Kristuksen säätämän kasteen tilalle.

    Äänestä

on kastanut oikea luterailinen pappi Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Olet siis saanut ihan oikeanlaisen kasteen, ja myös luterilaisessa ja esim. ort. kirkossa voidaan kastaa upottamalla.

Myöhemmin on suuri synti Jumalaa kohtaan, jos menee uudestaan kastettavaksi.

Äänestä
  • Mitähän tarkoitan "MENEE UUDESTAAN kastettavaksi"??!!

    Ensinnäkin synti on olla menemättä kasteelle ja hakemasta sitä henkilökohtaista ikiomaa Lahjaansa, sillä kutsu on jokaiselle uskoon tulleelle! :)
    "Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää." (Room.8:13)
    -- Joten synti/himo älköön teitä Kastetuita enää hallitko, turvatkaa Pyhän Hengen Voimaan, niin se teistä väistyy!

    Toiseksi, täällä on jo kerrottukin, että Kastaminen tulee tapahtua Herran Nimeen (Ei kolmeen arvoasemaan) upottamalla kastettava veteen!!!

    Kolmanneksi:
    Vapahtaja, Apostolit he kaikki sanoivat; Uskokaa Evankeliumi ja antakaa pelastaa itsenne jne... ja joka uskoo Evankeliumin ja antaa kastaa itsensä se pelastuu, joten Kyllä se VALITA on ihmisen itsensä päätettävissä!

    Äänestä

  • kaste on ainoa sakramentti, jonka maallikkokin voi toimittaa. Tärkeintä on, että on kastettu kolmikertaisella upottamisella tai kolminkertaisella veden valamisella Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

    Kristilliset kirkot hyväksyvät toistensa kasteet. On siis samantekevää, onko tullut kastetuksi anglikaanisessa, katolisessa, luterilaisessa, ortodoksisessa, reformoidussa tai metodistikirkossa. Vain uudestikastajalahkot eivät hyväksy muiden antamaa kastetta.

    Minusta ne, jotka eivät hyväksy muiden antamaa kastetta, eivät ole kristittyjä. Uudestikastajat pitäisikin jättää kristittyjen välisen yhteistyön ulkopuolelle.

    Äänestä

kyselet.
Tutki Raamattua ja katso, miten apostolit toimivat.

Kaste tai kastamattomuus ei sinällään pelasta ke-
tään. Ainoastaan usko Herraan Jeesukseen.
Ap 16:31.

Kaste, ilman uskoa ei ole Raamatun kaste, joten
kyllä sinä tunnet sydämessäsi, oletko Jeesuksen oma.
Kasteessa ei tuota uskoa saa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

vääräkaste? kirjoitti:

Minulla on suomalainen äiti ja saksalainen isä. Synnyin Saksassa eikä minua kastettu ns. vauvana vaan vasta 3-vuotiaana, koska vanhempani tulivat tällöin uskoon luterilaisen seurakunnan välityksellä. Siellä myös upotuskaste oli vaihtoehtoisena käytössä, jos sitä erityisesti toivottiin kasteen muotona. Perheemme kastettiin vanhempien toivomuksesta upottamalla järvessä. Luterilaisen opetuksen mukaan koko perhe voitiin kastaa ja siis minäkin sain kasteen vanhempien mukana vaikka en aivan ymmärtänyt tuolloin mistä tässä on kysymys. Nykyään olen kyllä uskossa, mutta kasteeni oikeellisuudesta olen kuullut hyvin monenlaisia mielipiteitä. Olen hieman huolestunut että onko saamani kasteeni väärä koska en tuolloin vielä ymmärtänyt kastettani täysin. Sen kyllä muistan että se oli erittäin hyvä kokemus. Nyt olen etsinyt tietoa kasteesta eri seurakuntien taholta enkä ole löytänyt selvyyttä asiaan. Upotuskastemuoto tosin on tuonut minulle rauhan koska karismaattiset yhteisöt ainakin painottavat sitä mutta se että sain kasteeni jo reilut 3-vuotiaana tuottaa monille ongelmia. Minulla on myös vanhempi veli joka kastettiin myös, mutta hänellä ei vastaavanlaisia ongelmia ole kasteestaan syntynyt koska hän oli tuolloin jo 11-vuotias ja ymmärsi paremmin kasteensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu