Minulle tuli tänään kaupassa ihan kummallinen tunne, kateuttava vai jotain toivottomuutta, ehkäpä kumpaakin.
Minulle hyvin tuttu rouva samaan aikaan taas kaupoilla ja hänellä oli ihan hurjasti tavaraa:
- siideriä
- mehuja, marjajogurtteja
- kalliita puhdistusaineita jne.
Kas kun ei ollut kahta kärryä!!!!
Niin, minä itse jälleen liikkeellä seitsemällä eurolla. Lasken hurjasti koko ajan jotta raha riittää, vaikka ostan pomminvarmasti aina samoja kotona jo laskettuja elintarvikkeita, jotta ei tulisi nolo tilanne kassalla.
Mistä ihmeestä tää rouva sitä rahaa takoo?
Molemmat kotona työttömiä ja tämä itse rouva koskaan ollutkaan töissä.
Olimme samaan aikaan työkkärin kurssihaastattelussakin, minä pääsin, ja hän kuulemma omin sanoin "rimpuili" irti moisesta!
Hänellä on miehensä kanssa vuokrakaksio, vanhemmat kuolleet, eli ei heiltkään taloudellista tukea.Heillä yksi lapsi 5 v.
Minä ja lapsi, lukiossa, tulot meillä kuukaudessa 567 euroa handuun.
Siis, tiedän, tää koko mun kirjoitelma on ihan kateellisen ihmisen kiihtynyttä sopostusta, niin.
Ehkä vain en osaa olla talouihme.
Oooooh, pakko oli avautua tänne.
Olen kyllä inhottava...........
Minulle hyvin tuttu rouva samaan aikaan taas kaupoilla ja hänellä oli ihan hurjasti tavaraa:
- siideriä
- mehuja, marjajogurtteja
- kalliita puhdistusaineita jne.
Kas kun ei ollut kahta kärryä!!!!
Niin, minä itse jälleen liikkeellä seitsemällä eurolla. Lasken hurjasti koko ajan jotta raha riittää, vaikka ostan pomminvarmasti aina samoja kotona jo laskettuja elintarvikkeita, jotta ei tulisi nolo tilanne kassalla.
Mistä ihmeestä tää rouva sitä rahaa takoo?
Molemmat kotona työttömiä ja tämä itse rouva koskaan ollutkaan töissä.
Olimme samaan aikaan työkkärin kurssihaastattelussakin, minä pääsin, ja hän kuulemma omin sanoin "rimpuili" irti moisesta!
Hänellä on miehensä kanssa vuokrakaksio, vanhemmat kuolleet, eli ei heiltkään taloudellista tukea.Heillä yksi lapsi 5 v.
Minä ja lapsi, lukiossa, tulot meillä kuukaudessa 567 euroa handuun.
Siis, tiedän, tää koko mun kirjoitelma on ihan kateellisen ihmisen kiihtynyttä sopostusta, niin.
Ehkä vain en osaa olla talouihme.
Oooooh, pakko oli avautua tänne.
Olen kyllä inhottava...........
Vastaukset 12
Vanhimmat
Voi olla että ovat perineet tai sitten voittaneet jossain pelissä rahaa, mutta eivät haua kertoa siitä.
Omia rahojaan käyttävät.
Hyvä jos jollain työttömälläkin menee edes vähän paremmin.
Ymmärrän kyllä sen että se voi vituttaakkin jos itse joutuu alituiseen pennejään laskemaan.
Juu, olet inhoittava. Mikä sinusta on noin pahan tehnyt?
Ilman alaikäisiä lapsia on köyhänkin helpompi järjestellä asioitaan.
Tosin oppivelvollisuuden vaatimukset voi täyttää monessakin paikassa Suomen ulkopuolella.
Mutta kateudesta.
Tuolla työttömien palstoilla olen useaan kertaan ihmetellyt, porukan purnatessa matkustusrajoituksia, miksi jengi ei mene johonkin EU-maahan työnhakijaksi!
Me käymme Espanjassa.
Kenellä on halua ja varaa voi sieltä surutta matkustella mihin tahansa tarvitsematta selitellä mitään.
Ilmeistä kateutta on tämä järjestelymme aiheuttanut työllisissä "ystävissämme".
Nyt seuraavat menolennot kahdelta veroineen ovat yhteensä 176E.
Päivittäinen, tarpeellinen kulutuksemme mahtuu tuohon sinun 7E:oon.
Sisältäen minun olueni ja vodkat.
Ulkona sillä ei syödä eikä päivittäin istuta kahvillakaan.
Jos olisi tarvetta niin vähemmälläkin tulisi hyvin toimeen.
Päivärahat ovat kuitenkin sitä luokkaa ettei tarvitse edes tarkemmin ajatella kuluja kunhan tolkku säilyy.
Eli, elämme normaalia elämää.
Jostain syystä tämä joitakin kismittää.
Saattaa näyttää ulospäin jotenkin "äveriäältä" vaaikka itse asiassa kulutamme vähemmän kuin Suomessa.
Meinasi unohtua. Asumme siellä tuttavamme keskustan rantakolmiossa.
Maksamme 80E/kk kulutusmaksut.
Mitään työvelvoitetta ei ole mutta viitsiessäni hieman kohentelen paikkoja.
Viimeeksi maalasin toisen makuuhuoneen.
Samassa talossa asuu toinen suomalainen joutilas pariskunta.
9:s kerros. Parveke merelle kaakkoon. Toinen kaupungin suuntan länteen. 3h k kh.
400E/kk. Paikalliset pitävät sitä asunnon kuntoon nähden korkeana.
En tiedä onko heillä kadehtijoita.
Kaikki ei ole aina sitä miltä se yhdestä vinkkelistä näyttää!
Olimme vaimoni kanssa molemmat työttöminä 80-90 luvun vaihteessa. Silloin minä harrastin silloisessa Neuvostoliitossa matkustamista, jolloin toin tupakkaa ja viinaa myyntiin. Vaimollani oli pari rikasta "asiakasta" joille hän tarjosi palveluita. ittemmin menimme molemmat opiskelemaan ja rahoitimme myös opiskeluaikana elämäämme samoin. Nykyisin olemme onnellisesti naimisissa ja meillä on kaksi ihana lasta. Molemmat olemme johtavissa asemissa kansainvälisissä yrityksissä, vaimoni vielä korkeammassa asemassa kuin minä. Elintasomme on kohtuullinen.
Tarinan opetuksena on, että ei ne "kyseenalaiset" ansion hankinnat ole vaikuttaneet tulevaisuuteemme. Suosittelen ehdottomasti muillekkin vastaavaa.
Voihan se olla että rouva käy vain kerran viikossa kaupassa ja sillä tavalla säästää?!
On aika typerää käydä joka päivä tai edes jokatoinen päivä kaupassa,se vasta kalliiksi tulee.
Mutta mitä kateuteen tulee,niin en koskaan itse ajattelisi tuolla tavalla,olen itse asiassa ylpeä että pienellä rahalla saan tehtyä paljon ruokaa ja sitä paitsi paljon terveellisempää kun nuo puolivalmiit ruoat. Herkutellakin saa aina välillä.
...jottei tarvitse nähdä nälkää.
Anna ihmisten törsätä rahojaan jos heillä sitä on mutta kaikilla ei sitä ole vaikka niin näyttävätkin,eipä ole itsellänikään hirveemmin rahoja mutta en kaupassa kadehdi ihmisten ostoksia.
ihminen. Olet vain inhimillinen. Kyllä se terve kateus välillä iskee itse kuhunkin. Varsinkin jos toisella on jotain sellaisia avuja mitä itsellä ei ole ja tarvitsisi juuri niitä avuja. MUTTA, sinulla on jotain muita avuja, mitä tällä tuttavallasi ei ole.
Itse olin kahden lapsen yksinhuoltaja. Tiedän ettei se ole ruusuilla tanssimista. Onneksi ei, koska niistä ruusuista tulee vain piikkejä jalkoihin. Sinnittelin ilman mitään yhteiskunnan tukia. Luovuin omista tarpeistani. Sain lapset hyviksi veronmaksajiksi maailmalle. Alkoi oma elämä. Tuli sairaus. Tökyvyttömyyseläkkeelle alle köyhyysrajan. Tuli lisäksi syöpä ja viime syksyn veroalet muuttuivat hintojen korotuksiksi.
Ole ihan rauhassa välillä kade. Älä kuitenkaan jää siihen tilaan. Sinäpä pärjäät vähemmällä kun tämä tuttavasi. Ole ylpeä siitä.
Kiitos, olipa kaunis kirjoitus.
Noin yleensä en kateutta tunnusta, se vain iski aivan yllättäen, itsekkin olin siitä äimänä.
Se ei ollut lainkaan mukava tunne.
Ihan oli tunne jotta sarvetkin kasvaa päähän.
Eikä tämän hyvänpäivän tutun ostokset ole minulta milläänlailla pois, hän tosiaan saa ostella rahoillaan ihan mitä vaan.
Kun on tässä kauan tapellut vähien rahojen ja työttömyyden kanssa niin meinaa välillä käämit palaa.
En kadehti toisten ihmisten osakkeita, taloja, autoja, sellaista tunnetta en koskaan kokenut.
Siksi tälläinen kauhea kateudenpuuska, yhden täysinäisen ostoskärryn vuoksi!
Aivan syvältä.
Sinulle ja muille vastanneille kiitos kommenteista ja hyvää illanjatkoa! :)
voihan olla, et tää tuttu osti jollekin toiselle? Käyn itse pari kertaa kk ostoksilla liikuntakyvyttömälle tutulleni. Hänellä on mahtava lista aina kun käyn, koska selviää niillä sitten kauan. En ole ajatellut et ketään ihmettelis ostoksia, elän yksin. Silloin siinäkin kärryssä on mehua ja namia, lastenlasten vierailujen takia.
Hyvää jatkoa.
Toi oli hyvä, itse olen ollut työssä vanhusten apuna, siivosin, kävin apteekissa ja kaupassa.
Kyllä sai käydä kaupassa ihan kyllästymiseen asti. Parhaimmillaan kaksi kertaa päivässä! Ja vieläpä samassa kaupassa!(kaksi eri asiakasta.)
SIINÄ ON VARMAAN OLLUT JOLLEKKIN PÄLLISTELTÄVÄÄ.
Pahaa tekee lukea nuoren naisen moisesta köyhyydestä ja vielä lapsen kanssa..
Mieti onko lukio sinulle oikea paikka - mikä on 3-5v suunnitelmasi elämässä eteenpäin?
Aseta tavotteita jotka suoritat ja nauti palkinnoista.
Näin olemme minä ja avopuolisoni tehneet emmekä ole koskaan kokeneet köyhyyttä tai pulaa. Nykyisin 28-vuotiaina käteen jää kuukaudessa yht. noin 5000 euroa. Avopuoliso kävi lukion ja AMK:n, (minä suoritan nykyisen työantajani tukemana).
Ja niitä lapsia ei ole tehty, vielä.