uskontoon, jonka perustalle Smith sen rakensi.
Ennen juutalaisiakin oli ihmisillä jumalia joita he palvoivat ja kumartelivat.
Miksi Smith otti juuri juutalaisten uskonnon esikuvaksi?
Miksi hän ei ottanut itämaisia mysteeriuskontoja ja kirjoittanut kirjaansa heidan opetustensa mukaan?
Miksi hänelle eivät kelvanneet amerikan intiaanien jumalat jotka olisivat olleet vallan hyviä esikuvia Smithillekin?
Juutalaiset ovat vieras outo paimentolaisheimo itämailla jotka elivät eristyneinä muista ja sotivat aina kaikkia vastaan
Heidän jumalansakin oli yhtä verenhimoinen kuin juutalaisetkin ovat olleet. Aina piti jumalalle uhrata eläimiä vuodesta toiseen.
Joskus heidän jumalansa hävitti kokonaisia kansoja vihanpuuskassaan.
Minusta Smith otti itselleen väärän väkivaltaisen jumalan ja alkoi palvoa tätä julmaa rakkaudetonta henkiolentoa.

Vastaukset 13
Vanhimmat
että Joseph Smithille ilmestyivät Isä ja Poika. Isä osoitti Poikaa ja sanoi: "Kuule häntä." Sittemmin enkeli Moroni antoi Mormonin kirjan sisältämät levyt. Näin saatiin toinen todistus Kristuksesta.
Kuulun Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon siksi, että jopa tiedän sen olevan palautettu Kristuksen kirkko. Uskontomme perustuu ilmoituksiin eikä kenenkään yksityisajatteluun.
Sinua on vedetty pahasti höplästä. Olet maksanut tuosta höynäytyksestä jo parin omakotitalon hinnan. Uskontosi perustuu nimenomaan Smithin yksitysiajatteluun lainailujen lisäksi.
voi noin kuvitella? Tiedän, että olet aivopesun uhri.
Minulla sen sijaan on vahvat perusteet uskolleni. Jotain niistä kerron profiilissani.
"Olet maksanut tuosta höynäytyksestä jo parin omakotitalon hinnan."
Minkä tulotason ja missä ko. omakotitalot sijaitsevat?
olisi pari ylimääräistä omakotitaloa, ellei hän olisi mormoni?
Onko sinulla?
yksitysiajattelusi perustuu. Ei kovin omaperäistä kuitenkaan.
Kovin ovat heppoiset perusteet tuolla profiilissasi. Toki aivopesu onnistuu niiden kohdalla, jotka löytävät jostain lahkosta sellaisia piirteitä, joista sisimmässään pitävät. Monivaimoisuus on saattanut olla sinulle yksi (vain yksi) vaikutin.
Koetat keksiä psykologisia selityksiä. Niin tehdessäsi syyllistyt psykologian väärinkäyttöön eli psykologismiin ja petät itseäsi.
Minulla oli enimmillään omakotitalo, kaksi kerrostaloasuntoa (toinen vuokralla) ja talviasuttava (aiemmin vakituisena asuntona ollut) kesämökki. Tuon omakotitalon myin, koska se oli kaukana ja sitä oli vaikea vuokrata, samoin myin toisessa kaupungissa olleen kerrostalokolmion, koska siinä oli ongelmia vuokralaisten kanssa (ei meille itsellemme, mutta melusivat niin, että taloyhtiö uhkasi ottaa asunnon haltuunsa, mikäli emme saisi vuokralaisia kuriin tai irtisanoisi vuokrasopimusta).
Noista neljästä kahdessa oli tosin vähän lainaa, mutta nämä jäljelle jääneet (kerrostalokolmio ja talviasuttava kesämökki) ovat velattomia. Tällä hetkellä on lisäksi velaton liikehuoneisto.
Yksikään ei ole tullut perinnön kautta tai muuten "ilmaiseksi". Perikunnan maatila on tosiaan vielä lisäksi osaomistuksessa, mutta se on saatu ansioitta.
Ehkäpä tuo sepustus ei kiinnostanut, mutta vastasin kysymykseen...
Uskonnon valitsemiseen on AINA psykologiset syyt, vaikka kyseessä sitten olisi jopa vanhempien painostus...
Sinä olet tuonut selvästi esiin sen, miten sinä päädyit valintaasi.
....kristinusko perustuu juutalaisten uskontoon ja MAP-kirkko on (omasta mielestään) kristillinen kirkko.
lainatavaraa juutalaisilta sopivasti muokattuna.
Mutta sitä harvempi tulee ajatelleeksi, että juutalaisetkin lainasivat uskontonsa ja maustivat sen omilla mausteillaan.
Mutta ei niistä enempää tällä kertaa.
eipä tietenkään ? keneltä lainasivat ?