Maantieteiden opiskelijat kertokaa

Nimetön

Aluetiede, kulttuurimaantiede..Tarvitaanko näissä matemaattisten aineiden osaamista? Millaisiin ammatteihin voi valmistua? Millaista alan opiskelu ylipäätään on?

12

8507

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Opiskellut76

      Kaikilla luonnontieteen aloilla tarvitaan jonkin verran tai paljon matematiikan; erityisesti tilastomatikan osaamista.

      Yliopistosta ei valmistu (lääkäreitä ja pappeja ja opettajia lukuun ottamatta) mihinkään ammattiin. Tällä hetkellä työtilanne on huono ja koko ajan huononemaan päin. Samoin tutkijana on hyvin vaikea elättää itsensä. Seuraile avoimia työpaikkoja sivuilta www.mol.fi. Työtä toki olisi tässä maassa vaikka kuinka paljon tehtäväksi ja isolle joukolle, mutta kun kukaan ei halua maksaa niiden hommien tekemisestä palkkaa! Sama tilanne on biologeilla ja muilla sellaisilla aloilla, joilla ei ole merkittävää teollisuutta. Ennen maantieteilijöitä sijoittui esimerkiksi kuntien ympäristösihteereiksi, mutta nykyään suurin osa näistä viroista on lakkautettu. Opettajanpaikoistakin on hävinnyt iso osa lasten vähentyessä.

      Opiskelu on kyllä kivaa, mutta jollain ne laskutkin on maksettava. Suosittelen vakavasti harkitsemaan, jotain varmemmin työllistävää alaa. Maantiedettä voi opiskella vaikka sivuaineeksi!

      • Nimetön

        Kiva kuulla mielipiteitä..tää nyt oli tälläinen jonkinlainen haave joka on muhinut mun päässä. Ja tuokin tosiasia, että ei valmistu ammattiin epäilytyttää, kun poukkoilen siinä vaiheilla, että haluanko itselleni oikeasti jonkun käytännöllisemmän ammatin sitten tulevaisuudessa, sellaisen, jossa voi nähdä selvästi oman käden jälkensä...vai sitten ihan jotain muuta, ja tiedä siitä sitten!

        Mutta mitä meinaat sillä, että opiskelu on kivaa? Onko useinkin?


      • Opiskellut76
        Nimetön kirjoitti:

        Kiva kuulla mielipiteitä..tää nyt oli tälläinen jonkinlainen haave joka on muhinut mun päässä. Ja tuokin tosiasia, että ei valmistu ammattiin epäilytyttää, kun poukkoilen siinä vaiheilla, että haluanko itselleni oikeasti jonkun käytännöllisemmän ammatin sitten tulevaisuudessa, sellaisen, jossa voi nähdä selvästi oman käden jälkensä...vai sitten ihan jotain muuta, ja tiedä siitä sitten!

        Mutta mitä meinaat sillä, että opiskelu on kivaa? Onko useinkin?

        Ryhdy muuraamaan takkoja, niin voit saada neljän kuukauden työn tekemisellä saman vuosiansion kuin tutkija maantieteilijä saa vuodessa!


      • Sivusta seurannut

        "Yliopistosta ei valmistu (lääkäreitä ja pappeja ja opettajia lukuun ottamatta) mihinkään ammattiin."

        Voit ottaa papit pois listalta, sillä yliopistosta ei valmistuta papin ammattiin. Teologisesta valmistutaan teologian maisteriksi, ja mikäli tietyllä teologian maisterilla on vakaumus ja kutsu moiseen työhön voi hän tietysti papin virkaan hakea (pappisvihkimys annetaan vain henkilölle jolle on osoittaa työpaikka ja on hyväksytty virkaan). Tarkkoja tilastoja en tiedä, mutta papin työhön hakeutuvia on tietääkseni kuitenkin alle puolet teologian maistereista.


      • Filosofian_maisteri_ja_jatt...
        Nimetön kirjoitti:

        Kiva kuulla mielipiteitä..tää nyt oli tälläinen jonkinlainen haave joka on muhinut mun päässä. Ja tuokin tosiasia, että ei valmistu ammattiin epäilytyttää, kun poukkoilen siinä vaiheilla, että haluanko itselleni oikeasti jonkun käytännöllisemmän ammatin sitten tulevaisuudessa, sellaisen, jossa voi nähdä selvästi oman käden jälkensä...vai sitten ihan jotain muuta, ja tiedä siitä sitten!

        Mutta mitä meinaat sillä, että opiskelu on kivaa? Onko useinkin?

        Maisterin tutkinto yliopistosta antaa laajat valmiudet sijoittua monenlaisiin tehtäviin yhteiskunnassa. Ne, jotka eivät ole opiskelleet yliopistossa, hokevat mantraa "yliopistosta ei valmistu mihinkään ammattiin". No, ammattikoulussa opiskellaan jokin kapean sektorin käytännän taito, kuten putkimieheksi. Yliopistosta valmistuu tehtäviin, jossa vaaditaan laajojen projektien hallintaa, laajaa yleistietoa, abstraktien asioiden hallintaa, kykyä johtaa ja tehdä päätöksiä, kykyä suunnitella jne.

        Opiskelu on kivaa, kun saa opiskella alaa josta on oikeasti kiinnostunut ja innostunut. Jos opiskelu tuntuu pakkopullalta, joka ei ole kivaa, niin sitten kannattaa ajatella noita käsityöammatteja.


      • ,,,

        joo, kannattaa harkita vaikka geologiaa. Niille on kuulemma töitä enemmän kun jengiä valmistuu...ja mantsa käy siihen hyvin sivuaineeksi.


    • mantieteilijä_gaia

      Minä olen valmistunut filosofian maisteriksi maantieteen laitokselta. Heti alkuun voin kertoa, että matematiikkaa et tarvitse. Geofyysikot ovat erikseen, heidän täytyy osata laskea.
      Lukion lyhyt matematiikka on riittävä.

      Se, miten työelämään sijoittuu, riippuu paljon sivuaineista. Minä luin sivuainena mm. viestintää ja ympäristötieteitä. Pääsin toimittajaksi lehteen jo opiskeluaikana ja pidän työstäni tosi paljon. Maantieteen opiskelu antoi todella hyvän pohjan työhöni, minulla on nyt laaja näkemys maailmasta yleensä.

      Jos olet oikeasti kiinnostunut maantieteestä niin pyri ihmeessä opiskelemaan. Ekan vuoden jälkeen voit sitten päättää mihin erikoistut (geoinformatiikka, kulttuurimaantiede, luonnonmaantiede, opettajankoulutus, kaupunkimaantiede, kehitysmaantiede, matkailumaantiede, suunnittelumaantiede). Tokana vuonna valitset sitten sivuaineet, jotka saa valita aika vapaasti.

      • pärjää aina

        Opiskelen maantiedettä, enkä hetkeäkään epäile etten työllistyisi tälle alalle. Valmistuin nelisen vuotta sitten tradenomiksi ja - yllätys yllätys - en ole ollut valmistumisen jälkeen päivääkään työttömänä, itse asiassa työllistyin jo opiskeluaikana enkä ole päivääkään istunut kaupan kassalla vaan tehnyt ihan kunnon hommia. Tradenomeja valmistuu tunnetusti enemmän kuin tarpeeksi ja kortistossa riittää porukkaa.

        Pointtina tässä on siis se, että uskomalla itseesi ja omiin kykyihisi pärjäät varmasti. Tietenkään oikeassa paikassa oikeaan aikaan oleminenkaan ei ole huono juttu, mutta voit vaikuttaa myös siihen että päädyt siihen oikeaan paikkaan juuri sopivalla hetkellä - ja oikein valmiuksin.

        Gaia: oli mukava lukea tarinasi, se vahvisti jälleen uskoani siihen, että olen valinnut hyvän ja oikean alan :)


    • Opiskellut76

      Yleisesti ottaen vasta opiskeluvaiheessa olevat ovat hyvin positiivisella mielellä työpaikan saannin suhteen. Ja totta onkin, että vielä opiskeleva saa helpommin töitä (pätkiä tietysti) kuin jo valmistunut.

      Itse olen valmistunut neljä vuotta sitten ja olen pääsyt seurailemaan opiskelutoverieni vaikeaa työllistymistä. Monialalahjakkuudet toki työllistyvät heti ja helposti, mutta ei heitä ole kuin muutama sadasta! Itse olen työllistynyt omassa yrityksessä opinnoista huolimatta....

      • Qqwqqqqqqqq

        Moi!


        Nostelen tässä tätä vanhaa keskutelua, mutta samoja asioita mietin.. Mua kiinnostais lähteä opiskelemaan kulttuurimaantiedettä, mutta työllisyys mietityttää.. Minkälaisissa töissä voi valmistuttuaan olla?


    • siitävaan

      Kulttuurimaantieteen opiskelu antaa eväitä monelle alalle, mutta oma kiinnostus ja sivuaineet vaikuttaa paljon työmahdollisuuksiin. Itse vaihdoin pääaineen kulttuurimaantieteestä aluetieteeseen (enkä ollut ainoa), sillä kulttuurimaantiede on todella laaja-alaista. Jos kuitenkin olet kiinnostunut esimerkiksi antropologiasta, historiasta, taloudesta tai politiikasta, kulttuurimaantieteen tutkintoon voi yhdistellä tosi monenlaisia sivuaineita ja sitten kandissa ja maisterissa voi yhdistellä itseään kiinnostavia aiheita. Mahdollisia työtehtäviä tosiaan ovat muun muassa: tutkija, opettaja ja "asiantuntija". Tämä viimeinenhän taitaa olla monella alalla kaikkein mitäänkertomattomin ja yleisin tehtävänimike. Mutta esimerkiksi johonkin tiettyyn maantieteelliseen alueeseen erikoistuminen sivuaineiden avulla voi tuoda töitä kansalaisjärjestöistä, virastoista tai ministeriöistä. Myös monet yritykset palkkaavat maantieteilijöitä. Jos haluaa kuitenkin tutkinnon, joka vie selkeesti johonkin suuntaan, kannattaa harkita jotain muuta suuntautumisvaihtoehtoa. Maantietiede on tuo tosi hyvää ja monipuolista pohjaa, mutta tutkintoon on hyvä liittää eksaktimpeja sivuaineita, joilla itseään voi sitten markkinoida työtä etsiessä. Maantieteilijän perusosaamiseen kuuluu lähinnä alueellinen tarkastelu (erityisesti geoinformatiikka!!), joka erottaa kulttuurimaantieteilijän juuri sitten ekonomeista ja antropologeista. Mutta fuksikurssin opettajaa lainaten, pitää lukea sitä mistä tykkää niin siinä tulee hyväksi! :) Ja hyvä löytää kyllä työnsä. Eli jos kulttuurimantsa kiinnostaa, niin siitä vaan lukemaan,kyllä monipuolisella tutkinnolla aina johonki pääsee.

    • utalainen

      Suunnittelumaantiede ja ympäristöarkkitehdin kombo on ainoa joita tuolla lukisin, jos pitäisi työllistymistä miettiä. Itse luen aluetieteitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3475
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1878
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1188
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe