Luin että Suomi sai Petsamon Tarton rauhansopimuksessa, sen tähden, että Suomelle oltiin luvattu sieltä alueita, korvaukseksena Venäjälle vuonna 1864 luovutetusta Rajajoen-alueesta. Rajajoen asetehtaan alue erotettiin Viipurin läänistä ja yhdistettiin Pietarin kuvernementtiin. Tuon korvauksen saaminen viivästyi lähes kuusikymmentä vuotta.
Petsamon saaminen oli erikoinen poikkeus Suomen historiassa, siihen nähden, että Suomi on ottanut tavakseen luovuttaa alueitaan muille. Onhan se ymmärrettävää, pieni kansa, joka ei kykene pitämään puoliaan ja jonka väkimäärä ei riitä asuttamaan omia alueitaan.
Ehkä tilanne muuttuu toiseksi, kun Suomi kansainvälistyy ja saa siirtolaisista uudet asukkaat, Suomalaisten lopulta jäädessä vähemmistöksi.
Petsamon saaminen oli erikoinen poikkeus Suomen historiassa, siihen nähden, että Suomi on ottanut tavakseen luovuttaa alueitaan muille. Onhan se ymmärrettävää, pieni kansa, joka ei kykene pitämään puoliaan ja jonka väkimäärä ei riitä asuttamaan omia alueitaan.
Ehkä tilanne muuttuu toiseksi, kun Suomi kansainvälistyy ja saa siirtolaisista uudet asukkaat, Suomalaisten lopulta jäädessä vähemmistöksi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
propagandaa, jolla vain oikeutetaan totaalinen rähmälläänolo idän suureen sosialismiin. Jos katsoo ketkä tätä maata ja sen keskeisiä tukipaikkoja miehittävät niin asian pitäisi olla aika selvä. Halonen istuu vieläkin presidenttinä. Tuomioja saatiin vasta nyt kammettua ulkoministerin pallilta pois istuttuaan siinä 12 vuotta. Plus muut hallinnoissa ja ministereinä olleet sosialistit siihen päälle.
Esimerkiksi Suomessa (ja vain Suomessa) on sanonta, että minkä suurvallalta ottaa sen heikkona hetkenä pois niin se ottaa sen vahvana ollessaan takaisin. Voiko valheellisempaa ja typerämpää lausetta edes olla? Siinä on oikeastaan pohjattomalle perseennuolennalle luotu hyvät edellytykset tuon lauseen sisällöllä.
Ensinnäkään koskaan kukaan suurvalta ei ole ottanut mitään takaisin keneltäkään tullessaan takaisin suurvallaksi. Sanottakoon nyt, että 2MS:ään on turha vedota, koska kyseessä oli yhtenäinen tapahtuma. Tämä tarkoittaa, että otettiin sitä puolin ja toisin aikapaljonkin toisilta takaisin.
Toisekseen jos mielii jotakin suurvallalta ottaa niin juuri silloin kun se on heikko niin se on otettava. Eihän kukaan ole niin tyhmä, että odottaa suurvallan vahvistumista ja sitten menee vaatimaan niitä saataviaan. Hyvä esimerkki Suomen itsenäistyminen: Itsenäistyimme juuri Venäjän ollessa heikoimmillaan ja siltikään he eivät ole olleet sitä vaatimassa meiltä takaisin (Siis itsenäisyyttä ei sinänsä ole vaadittu takaisin sillä perusteella, että se ei edes kuuluisi meille). Sama päti Karjalaan ja persettä nuolevat presidenttimme ja munattomat ministerit ryssivät senkin mahdollisuuden saada nuo meiltä varastetut alueet takaisin.
Se on myös Suomen vähä-älyisten sosialistien paatosta siitä, että Suomi olisi jotenkin heikko ja pieni valtio. Tästä hokemisesta saa väistämättä sellaisen kuvan, että meillä ei olisi sitten mitään oikeuksiakaan missään asiassa. Omanarvontunnon tuo hokeminen on kyllä tehokkaasti tuhonnutkin ja se sitten näkyy suomalaisten käyttäytymisessä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Kumartelu niin itään kuin länteekin tulee jo aivan luonnostaan. Veikkaan, että isovanhemmillamme asia ei näin ollut.
Puolemme olemme kyenneet pitämään ehkä paremmin kuin kukaan muu valtio tässä maailmassa. Joten turvattomuuskin on vain sosialistien oman nöyristelyn oikeutusta.
Vaihtoehtoja nimittäin on. Kukaan ei ole pakottanut pysymään heikkona vaan Naton ovet ovat vieläkin auki. Ideologisista syistä emme kuitenkaan sinne ole liittynyt. Tuokin liittymättömyys on itse asiassa typerintä mitä kukaan valtio ikinä on tehnyt.
Ehkä tosiaankin tilanne muuttuu joskus kun tänne toivottavasti muuttaa sellaista väkeä, joilla on vielä omanarvontunto tallella. Mikäli näitä tulisi kylliksi niin ehkä he saisivatkin positiivista kehitystä aikaiseksi.
Edelleen.Sosialismi on Suomen huonoimpia puolia.