paska trendi

vuosi sitten palstalle tuli keskimäärin 4-6 kirjoitusta. Nyt tulee 35-55.

Vuoden päästä 112.

Kaikki tietävät mitä se tarkoittaa taikauskojen kannalta. Jopa lahkon propagandakeskuskin on jutun funannut ja ei enää juurikaan postaile.

Kuoliaaksi vaikeneminen ei vain toimi.
14589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

tätä silmäillä.

Äänestä

Wake up! Jos kuvittelet uskontojen joskus häviävän olet erehtynyt. Huomaat vielä elävän itsepetoksessa.
Kristinusko tullaan korvaamaan islamilla, mikä tarkoittaa sitä, että uskontojen merkitys ja asema tulee vahvistumaan entisestään.

Äänestä
  • Kristinusko ei lopu, ennenkuin Jeesus tulee noutamaan omansa pois. Silloin, sen jälkeen paha, saatana pääsee todella valtaan, koska estäjät, Jeesuksen Kristuksen ruumis, eli seurakunta ja Pyhä Henki ovat poistuneet maan päältä. Silloin alkaa ihmisten todellinen tuskien taival. Nyt esim. ateistit luulee parempien aikojen koittavan uskisten häviämisen jälkeen, mutta ovat surkesti väärässä. Silloin se kaameus ja sekamelska todenteolla vasta alkaa.

    Äänestä

  • usko ristiin kirjoitti:

    Kristinusko ei lopu, ennenkuin Jeesus tulee noutamaan omansa pois. Silloin, sen jälkeen paha, saatana pääsee todella valtaan, koska estäjät, Jeesuksen Kristuksen ruumis, eli seurakunta ja Pyhä Henki ovat poistuneet maan päältä. Silloin alkaa ihmisten todellinen tuskien taival. Nyt esim. ateistit luulee parempien aikojen koittavan uskisten häviämisen jälkeen, mutta ovat surkesti väärässä. Silloin se kaameus ja sekamelska todenteolla vasta alkaa.

    Kristinusko loppuu ja korvataan islamilla. Itse Jeesus epäili löytävänsä uskoa maan päältä, kun Hän palaa takaisin.
    Tällä Jeesus tarkoitti kristinuskoa.

    "Nyt esim. ateistit luulee parempien aikojen koittavan uskisten häviämisen jälkeen, mutta ovat surkesti väärässä. Silloin se kaameus ja sekamelska todenteolla vasta alkaa."

    Olen samaa mieltä. Ateistit, feministit ja vasemmisto ajavat ymmärtämättömyyttään Suomea kohti islamia.
    Absurdia on, että ihmiset jotka puhuvat tasa-arvon, ihmisoikeuksien, uskonnonvapauden ja demokratian puolesta toimivatkin käytännössä juuri noita arvoja vastaan.

    Äänestä

  • Miksi noin väität?

    Äänestä

  • Aloittaja

    sellainen joka ei ikinä ole ollut taikauskoinen, on vain vauvana vasten tahtoaan liitetty lahkon jäseneksi, ei vaihda taikauskoa toiseen.

    Äänestä

  • UPDATE_7878883 kirjoitti:

    sellainen joka ei ikinä ole ollut taikauskoinen, on vain vauvana vasten tahtoaan liitetty lahkon jäseneksi, ei vaihda taikauskoa toiseen.

    "taikauskottomuus" tulee pysymään vain marginaalisen hihhuli porukan juttuna. Jos islam nousee, niin nassekin on vielä polvillaan Allahin edessä.

    Äänestä

  • tuo mainitsemasi kirjoitti:

    "taikauskottomuus" tulee pysymään vain marginaalisen hihhuli porukan juttuna. Jos islam nousee, niin nassekin on vielä polvillaan Allahin edessä.

    oikein joku missio kun tuollaista täällä saarnaat?

    Mitä oikein ajat takaa tuolla huuhaallasi?

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    oikein joku missio kun tuollaista täällä saarnaat?

    Mitä oikein ajat takaa tuolla huuhaallasi?

    Ei tarvitse säikkyä noin. Ehdit kyllä kuolla ennen kuin islam nousee Suomen valtauskonnoksi, mutta sinun lapsesi tulevat sen näkemään.

    Äänestä

  • tuo mainitsemasi kirjoitti:

    "taikauskottomuus" tulee pysymään vain marginaalisen hihhuli porukan juttuna. Jos islam nousee, niin nassekin on vielä polvillaan Allahin edessä.

    tuo islamin tulo luterilaisuuden tilalle olisi ihan mukavaa vaihtelua, ei tarvitsisi kuunnella iänikuista lätinää jeesuksesta. Samaten olisi ihan vaihtelua väitellä allahista, kun tää tapakristittyjen jutustelu on vähän kuin saman rikkinäisen levyn soittoa.

    Äänestä

  • m.susi kirjoitti:

    muslimille. Koska vain oikea usko oikeaa. Muut on saatanasta.

    Äänestä

  • springman kirjoitti:

    Ei tarvitse säikkyä noin. Ehdit kyllä kuolla ennen kuin islam nousee Suomen valtauskonnoksi, mutta sinun lapsesi tulevat sen näkemään.

    reunamoinen vois mennä vaikka pilkille:)

    Äänestä

  • springman kirjoitti:

    Ei tarvitse säikkyä noin. Ehdit kyllä kuolla ennen kuin islam nousee Suomen valtauskonnoksi, mutta sinun lapsesi tulevat sen näkemään.

    Suomenkaan valtauskonnoksi. Älä hulluja puhele. Uskonnot ovat primitiivisten ihmisten keksintöjä. Eikä islam osaa päivittyä nykyaikaan, mutta ihmiset muuttuvat, kun tieto lisääntyy.

    Äänestä

  • sun on turha vittuilla kirjoitti:

    muslimille. Koska vain oikea usko oikeaa. Muut on saatanasta.

    ero tuollaisella näkemyksellä on esimerkiksi vanhoillis-lestadiolaiseen tai jehovan todistajien maailman katsomukseen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7878883 kirjoitti:

vuosi sitten palstalle tuli keskimäärin 4-6 kirjoitusta. Nyt tulee 35-55.

Vuoden päästä 112.

Kaikki tietävät mitä se tarkoittaa taikauskojen kannalta. Jopa lahkon propagandakeskuskin on jutun funannut ja ei enää juurikaan postaile.

Kuoliaaksi vaikeneminen ei vain toimi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu