HELLUNTALAISUUDESSA KASTETAAN LAPSIA
Helluntaiopin mukaan ei ole olemassa estettä että alle 18-vuotias ei voisi toimia kastajana.
Raamatussa ei ole mainintaa että mallikko ei voisi kastaa.
LAPSI ON ALLE 18-VUOTIAS
"Lapsi on ihminen, jonka katsotaan olevan vielä kehitysvaiheessa. Yhdistyneitten kansakuntien Lastenrahasto UNICEF ja Suomen ratifioima Lapsen oikeuksien sopimus määrittelee lapsen alle 18-vuotiaaksi ihmiseksi. Myös Suomessa vastaava täysi-ikäisyysraja on 18 vuotta. Lapsi tarkoittaa iästä riippumatta käsitteenä myös ihmisen jälkeläistä.
1. Huoltajuus
Alle 18-vuotiaalle on määrätty laissa huoltajat. He ovat yleensä lapsen biologiset vanhemmat. Vanhemmuus voidaan siirtää kirjallisella sopimuksella adoptiovanhemmille".

Vastaukset 8
Vanhimmat
HELLUNTALAISUUDESSA KASTETAAN LAPSIA
---
Helluntailaiset kastavat sellaisia lapsia, jotka suullaan tunnustavat uskonsa.
(Ovat siis ns. ymmärtäväisessä iässä ja pystyvät itse kävelemään.)
Toisaalta he väittävät, ettei Raamatusta löydy lapsen kastetta.
Eikö tässä toimita ristiriitaisesti?
Pitäisi olla johdonmukainen!
Helluntailaiset siis kastaa kaikki jotka ovat tulleet uskoon? Siis kyllä alle 18v tulee uskoon...
Mutta vauva ei ole voinut tulla uskoon...
Vauva on niinku tyhjä tiedosto...
Oletko sinä Tapio syntynyt uudesti? Ymmärrät sitten kai (?) sen, ettei se ole ihmisen teko?
kastettu ja rokotettu: "Helluntailaiset siis kastaa kaikki jotka ovat tulleet uskoon? Siis kyllä alle 18v tulee uskoon..."
---
Jos alle 18-vuotias tulee uskoon, niin tarviiko hänen saada lupa kasteeseensa vanhemmiltaan.
Voiko häntä kastaa ilman vanhempien lupaa?
Gal. 4:1-2
4:1 Mutta minä sanon: niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, ei hän missään kohden eroa orjasta, vaikka hän onkin kaiken herra;
4:2 vaan hän on holhoojain ja huoneenhaltijain alainen isän määräämään aikaan asti.
Milloin juutalaisuudessa alaikäinen vapautui isän holhouksesta?
--
Kysyt, olenko syntynyt uudesti?
Olen (Joh. 3:5, Tiit. 3:5)!
lapseksi, niin saat selkääsi!
tytöillä oli 14-vuotta.
Linkistä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Juutalaisuus
Miespuolisen juutalaisen ensimmäinen velvollisuus toteutuu 8. päivänä syntymästä, jolloin Tooran käskyn mukaan suoritetaan brit mila, ympärileikkaus eli sananmukaisesti sanan liitto merkiksi Israelin kansaan kuulumisesta. Tämä toimitus on yksi tärkeimmistä ja sen puuttuminen katsotaan vakavaksi rikkeeksi; ympärileikkaamattomana kuollut juutalainen voidaan haudata juutalaisella hautausmaalla vain sen erityiseen osaan.
Ympärileikkauksen yhteydessä poika saa nimen. Tyttölapselle annetaan nimi sapattijumalanpalveluksen yhteydessä: isä kutsutaan lukemaan Tooraa, lapselle luetaan erityinen siunaus ja hänelle annetaan nimi.
Uskonnollinen täysi-ikäisyys koittaa pojille 13-vuotiaana ja tytöille 12-vuotiaana.
Juutalainen kasvatus tähtää opettamaan lapselle mitsvojen noudattamista niin, että täysi-ikäisyyteen saavuttaessa he voivat olla itse vastuussa omista teoistaan. Pojasta tulee ns. bar mitsva ("lain poika") ja tytöstä bat mitsva ("lain tytär").
Jumalanpalveluksessa poika kutsutaan ensimmäisen kerran lukemaan Tooraa ja tapausta juhlitaan perusteellisesti. Konservatiivi- ja reformijuutalaisissa seurakunnissa myös tyttö pääsee lukemaan Tooraa.
Juutalaisuus ei ole kristinuskoa. Meitä ei koske juutalaisten perinnäissäännöt.
nimimerkki "tappioksi luettavissa" : "Juutalaisuus ei ole kristinuskoa ".
---
En ole helluntailainen.
Eikö sinusta, nimimerkki "tappioksi luettavissa", Vanhasta Testamentista löydy mitään esikuvia esim. Uuden liiton kasteelle?
Jos löytyy, niin mitä?