Hyvinvointipalvelut ja EU

Suomalaisten mielestä hallituksen tärkeimpiä tavoitteita pitäisi olla hyvinvointipalvelujen turvaaminen, köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen sekä ilmastonmuutoksen hillitseminen. Näin kertoi tuore mielipidetutkimus. Sama tutkimus paljasti, että 64 prosenttia vastaajista piti erittäin tai melko epätodennäköisenä, että hallitus saavuttaa nämä tavoitteet.
Miten tämä voi olla mahdollista, kun vain vajaa vuosi sitten maahan valittiin uusi eduskunta - ja sen valitsivat samat Suomen kansalaiset, jotka vastasivat tuoreeseen gallupiin - ja hallitus nauttii eduskunnan luottamusta? Miksi äänestäjät katsovat tärkeimpien asioiden jäävän hoitamatta, kun vaaleista on kulunut vain muutama kuukausi?
Selitys on yksinkertainen. Eduskunnan enemmistö - jota johtaa suurimpien puolueiden johdosta koostuva pieni klikki - on luopunut tehtävästään ja velvollisuudestaan edustaa kansaa. Nykyiset vallanpitäjät ovat toimillaan osoittaneet, että he edustavat ensisijaisesti Euroopan Unionia ja pyrkivät toteuttamaan sen päätöksiä ja Unionia taustalta ohjaavan raha- ja pääomavallan toiveita. Vallanpitäjien hätä asemastaan näkyi vuosi sitten mm. siinä, että eduskuntaan pyrkiviä uusia ryhmiä syrjittiin mm. estämällä ensimmäisen
kerran niiden edustajien osallistuminen samoihin vaalikeskusteluihin vallanpitäjien kanssa ja jakamalla ylimääräistä vaalirahaa eduskuntapuolueille.
Kansalaisten ja poliittisen eliitin erilaiset tavoitteet osoittavat, että pelkkä vaalien järjestäminen ei takaa kansan vallan toteutumista.
Poliittinen eliitti on alistunut suuryritysten etujen ajajaksi. Nöyryys Euroopan Unionin edessä on nöyryyttä EU:n tärkeimpien taustavoimien edessä. Mikä voisi selvemmin kuvata EU-Suomen nykytilaa, kuin se, että öljy-yhtö Shellin ja Nokian hallitusten puheenjohtaja Jorma Ollila valittiin pääministerin suosittelemana Suomen edustajana EU:n ns. "viisaiden" ryhmään. Ollila on myös ERT:n eli eurooppalaisten suuryritysten johtajien pyöreä pöytä -järjestön puheenjohtaja. Juuri ERT:n piirissä laadittiin 1980-luvulla EU:n keskeiset
perustamisasiakirjat ja ns. neljän vapauden oppi, joka toteutettuna merkitsee pääomien kasautumista ja vie pohjaa hyvinvointipalveluilta.
Suomea johtavat tai pikemminkin hallinnoivat EU:n alaisuudessa poliitikot, jotka ovat tehneet lopun suomalaisesta kansanvallasta ja luoneet sen tilalle näennäisdemokratian, rahavallan pikku apulaisen. Tämä on ollut mahdollista, koska meiltä puuttuu avoin julkinen
keskustelu ja todellinen sananvapaus.
Hyvinvointipalvelujen turvaaminen, köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen ja ilmastonmuutoksen hillitseminen vaativat toisenlaista politiikkaa. Sitä ei voida toteuttaa suuryritysten ehdoilla. Yhteistä kakkua on jaettava oikeudenmukaisemmin.
Ahneudelle on pantava rajat lainsäädännöllä.
Toteutunut politiikka osoittaa tyhjäksi ne väitteet, joiden mukaan EU-jäsenyys merkitsee parempaa kansainvälistä yhteistyötä. Suomi on pelkkä pelinappula ja käskyläinen EU-pöydissä. Suomella olisi kaikki edellytykset olla hyvänä esimerkkinä siirtymisessä
uusiutuvien energialähteiden käyttöön ja kestävään talouteen, mikä osaltaan hillitsisi ilmastonmuutosta. Valitettavasti vain maamme nykyjohto näyttää tekevän kaikkensa, jotta näin ei tapahdu. Syynä tähän on poliittisen johdon kyvyttömyys ja kuuliaisuus suurteollisuuden edessä.
3227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joku sentään vetää kotiin ja on parempi kaveri kansalaisten kuin ison rahan kanssa.

Äänestä
  • Jokaisen ihmisen on tehtävä yksityinen liitto "ison rahan" kanssa, että hän pärjäisi elämässä. Se liitto tehdään muita vastaan. Se on luonnon laki.

    Äänestä

Hyvä että muistutit Ollilan politiikasta, mahtavatkohan kaikki meidän edustajamme pystyä kriittisesti arvioimaan hänen puheitaan ja kannanottojaan, vai uppoaako "viisaan" viesti täydestä. Ollila on taitava manipuloija, sensijaan hänen viisaudestaan voi olla eri mieltä, äly ja viisaus kun eivät ole aivan sama asia.
Omatunto taitaa sekin olla vanhanaikainen käsite, ahneus ja oman edun tavoittelu on vallannut paikan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


copy kirjoitti:

Suomalaisten mielestä hallituksen tärkeimpiä tavoitteita pitäisi olla hyvinvointipalvelujen turvaaminen, köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen sekä ilmastonmuutoksen hillitseminen. Näin kertoi tuore mielipidetutkimus. Sama tutkimus paljasti, että 64 prosenttia vastaajista piti erittäin tai melko epätodennäköisenä, että hallitus saavuttaa nämä tavoitteet.
Miten tämä voi olla mahdollista, kun vain vajaa vuosi sitten maahan valittiin uusi eduskunta - ja sen valitsivat samat Suomen kansalaiset, jotka vastasivat tuoreeseen gallupiin - ja hallitus nauttii eduskunnan luottamusta? Miksi äänestäjät katsovat tärkeimpien asioiden jäävän hoitamatta, kun vaaleista on kulunut vain muutama kuukausi?
Selitys on yksinkertainen. Eduskunnan enemmistö - jota johtaa suurimpien puolueiden johdosta koostuva pieni klikki - on luopunut tehtävästään ja velvollisuudestaan edustaa kansaa. Nykyiset vallanpitäjät ovat toimillaan osoittaneet, että he edustavat ensisijaisesti Euroopan Unionia ja pyrkivät toteuttamaan sen päätöksiä ja Unionia taustalta ohjaavan raha- ja pääomavallan toiveita. Vallanpitäjien hätä asemastaan näkyi vuosi sitten mm. siinä, että eduskuntaan pyrkiviä uusia ryhmiä syrjittiin mm. estämällä ensimmäisen
kerran niiden edustajien osallistuminen samoihin vaalikeskusteluihin vallanpitäjien kanssa ja jakamalla ylimääräistä vaalirahaa eduskuntapuolueille.
Kansalaisten ja poliittisen eliitin erilaiset tavoitteet osoittavat, että pelkkä vaalien järjestäminen ei takaa kansan vallan toteutumista.
Poliittinen eliitti on alistunut suuryritysten etujen ajajaksi. Nöyryys Euroopan Unionin edessä on nöyryyttä EU:n tärkeimpien taustavoimien edessä. Mikä voisi selvemmin kuvata EU-Suomen nykytilaa, kuin se, että öljy-yhtö Shellin ja Nokian hallitusten puheenjohtaja Jorma Ollila valittiin pääministerin suosittelemana Suomen edustajana EU:n ns. "viisaiden" ryhmään. Ollila on myös ERT:n eli eurooppalaisten suuryritysten johtajien pyöreä pöytä -järjestön puheenjohtaja. Juuri ERT:n piirissä laadittiin 1980-luvulla EU:n keskeiset
perustamisasiakirjat ja ns. neljän vapauden oppi, joka toteutettuna merkitsee pääomien kasautumista ja vie pohjaa hyvinvointipalveluilta.
Suomea johtavat tai pikemminkin hallinnoivat EU:n alaisuudessa poliitikot, jotka ovat tehneet lopun suomalaisesta kansanvallasta ja luoneet sen tilalle näennäisdemokratian, rahavallan pikku apulaisen. Tämä on ollut mahdollista, koska meiltä puuttuu avoin julkinen
keskustelu ja todellinen sananvapaus.
Hyvinvointipalvelujen turvaaminen, köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen ja ilmastonmuutoksen hillitseminen vaativat toisenlaista politiikkaa. Sitä ei voida toteuttaa suuryritysten ehdoilla. Yhteistä kakkua on jaettava oikeudenmukaisemmin.
Ahneudelle on pantava rajat lainsäädännöllä.
Toteutunut politiikka osoittaa tyhjäksi ne väitteet, joiden mukaan EU-jäsenyys merkitsee parempaa kansainvälistä yhteistyötä. Suomi on pelkkä pelinappula ja käskyläinen EU-pöydissä. Suomella olisi kaikki edellytykset olla hyvänä esimerkkinä siirtymisessä
uusiutuvien energialähteiden käyttöön ja kestävään talouteen, mikä osaltaan hillitsisi ilmastonmuutosta. Valitettavasti vain maamme nykyjohto näyttää tekevän kaikkensa, jotta näin ei tapahdu. Syynä tähän on poliittisen johdon kyvyttömyys ja kuuliaisuus suurteollisuuden edessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu