IHMISET

Tänään uutisissa, että käteisraha halutaan maksulliseksi, eli toisinsanoen tavoitteena on että käteisestä päästäisiin eroon.

Näin jäljelle jäisivät pankkikortit, eli nämä nykyiset sirukortit, joissa on siis mikrosiru.

Kun käteisestä oltaisiin päästy eroon, ja ihmiset maksaisivat ostoksensa vain pankkikorteilla, niin seuraavaksi ilmoitettaisiin, että turvallisuuden nimissä, luovutaan korteista, ja tuo mikrosiru implantoidaan esim. käden selkämykseen.

Tämä tietysti myydään ihmisille edistyksellisenä, turvallisuutta parantavana, hienona juttuna.
Ja valitettavasti varmaan enemmistö uskoisi tähän markkinointiin.

Mutta uskokaa nyt hyvät ihmiset, että tuo mikrosiru on erittäin vaarallinen ihmiselle, ensinnäkin se aiheuttaa syöpää, toiseksi sillä pystytään vaikuttamaan kehosi elintoimintoihin.

Voisin laittaa tähän linkkejä, mutta valitettavasti minun täytyy todeta kuin Aabrahamin, tai vastaavan, että jos te ette usko eläviä, ette te usko kuolleitakaan.
Tämä oli raamatussa siinä kohdassa, kun rikas mies joutui kuoleman jälkeen tuonelaan, ja joutui siellä ahdistuksen tiloihin, niin hän pyysi että pääsisi varoittamaan vielä eläviä veljiään, että muuttaisivat elämän tapansa, ettei heille kävisi samoin.

Tämä raamatun kertomus on hyvä psykologinen tulkinta ihmisen luonteesta, eli ihminen ei usko, ennen kuin on jo liian myöhäistä.

Mutta takaisin asiaan.

Itse Henry Kissinger on sanonut salaisissa maailmanhallituksen kokouksissa, että tuota mikrosirua tarvitaan, että ihmisiä pystytään kontrolloimaan.

Ja jos tuo agenda toteutuisi, eli käteistä rahaa ei olisi, vaan jokaisella olisi mikrosiru, niin silloin SINÄ kansalainen olet käytännössä orja.

Mikrosiru voidaan de-aktivoida, eli sillä ei ole katetta, eli et voi toimia yhteiskunnassa, jos vallan pitäjät näin haluavat.

Et voi ostaa ruokaa, ym. lukemattomia asioita.

Samoin, jos sinulla on tuo mikrosiru, niin sateelliiteilla isoveliyhteiskunta tietää reaaliajassa, missä olet.

Ja jos niskuroit, niin tuon sirun avulla sinulle voidaan tuottaa fyysisesti tuskallisia tiloja.

Mutta nyt tärkeimpään, eli miten voimme vastustaa ja ehkäistä tuon kauhuskenaarion, eli mikrosiruilla implantoitujen kansalaisyhteiskunnan syntymisen.

Menetelmät ovat yksinkertaisia, mutta jos tietty määrä niitä noudattaa, niin tuo hanke ei voi toteutua, koska eliitin on saatava pelimerkkinsä, millä se voi hallita.

Eli KÄYTÄ AINA KUN MAHDOLLISTA, KÄTEISTÄ RAHAA.

Luovu, tai käytä MAHDOLLISIMMAN VÄHÄN mitään kortteja!

Erittäin tärkeää on mm. se, että älä maksa kauppoihin tulleilla sirukortinlukijoilla ostoksia, vaan maksa käteisellä, kassaneidin välityksellä.

Eli käytä aina MAHDOLLISIMMAN PALJON KÄTEISTÄ, VÄLTÄ KAIKKIA KORTTEJA MAKSUVÄLINEINÄ!

Meille jokaiselle on luoja suonut ajattelukyvyn, on surullista huomata, että moni on heittänyt sen romukoppaan, ja antaa ns. päättäjien ajatella puolestaan.

Vastusta hyvä ihminen orjuutta, vielä kun se on mahdollista!

Et voi ainakaan sanoa, että sinua ei ole varoitettu.
196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei tuohon asiaan nyt mitään raamattua tarvitse mukaan vetäistä. Itse ajattelen enemmänkin käytännön asioita, kuten ihmisten välinen henkilökohtainen rahaliikenne. Vipataan kaverilta muutama euro olueeseen tai kahdenkeskiset vedonlyönnit ja sen sellaiset, joita kaveriporukoissa aina tapahtuu. Täytyykö alkaa pitää korttihöylää mukana vai maksetaanko heti jotenkin suoraan kaverin tilille tälläiset asiat.

Miksi käteinen raha tulevaisuudessa aiheuttaisi muka yhtään enempää kuluja kuin tähänkään mennessä? Maksuvaihtoehtoja on oltava enemmänkin kuin pankkikortti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HERÄTKÄÄ!! kirjoitti:

Tänään uutisissa, että käteisraha halutaan maksulliseksi, eli toisinsanoen tavoitteena on että käteisestä päästäisiin eroon.

Näin jäljelle jäisivät pankkikortit, eli nämä nykyiset sirukortit, joissa on siis mikrosiru.

Kun käteisestä oltaisiin päästy eroon, ja ihmiset maksaisivat ostoksensa vain pankkikorteilla, niin seuraavaksi ilmoitettaisiin, että turvallisuuden nimissä, luovutaan korteista, ja tuo mikrosiru implantoidaan esim. käden selkämykseen.

Tämä tietysti myydään ihmisille edistyksellisenä, turvallisuutta parantavana, hienona juttuna.
Ja valitettavasti varmaan enemmistö uskoisi tähän markkinointiin.

Mutta uskokaa nyt hyvät ihmiset, että tuo mikrosiru on erittäin vaarallinen ihmiselle, ensinnäkin se aiheuttaa syöpää, toiseksi sillä pystytään vaikuttamaan kehosi elintoimintoihin.

Voisin laittaa tähän linkkejä, mutta valitettavasti minun täytyy todeta kuin Aabrahamin, tai vastaavan, että jos te ette usko eläviä, ette te usko kuolleitakaan.
Tämä oli raamatussa siinä kohdassa, kun rikas mies joutui kuoleman jälkeen tuonelaan, ja joutui siellä ahdistuksen tiloihin, niin hän pyysi että pääsisi varoittamaan vielä eläviä veljiään, että muuttaisivat elämän tapansa, ettei heille kävisi samoin.

Tämä raamatun kertomus on hyvä psykologinen tulkinta ihmisen luonteesta, eli ihminen ei usko, ennen kuin on jo liian myöhäistä.

Mutta takaisin asiaan.

Itse Henry Kissinger on sanonut salaisissa maailmanhallituksen kokouksissa, että tuota mikrosirua tarvitaan, että ihmisiä pystytään kontrolloimaan.

Ja jos tuo agenda toteutuisi, eli käteistä rahaa ei olisi, vaan jokaisella olisi mikrosiru, niin silloin SINÄ kansalainen olet käytännössä orja.

Mikrosiru voidaan de-aktivoida, eli sillä ei ole katetta, eli et voi toimia yhteiskunnassa, jos vallan pitäjät näin haluavat.

Et voi ostaa ruokaa, ym. lukemattomia asioita.

Samoin, jos sinulla on tuo mikrosiru, niin sateelliiteilla isoveliyhteiskunta tietää reaaliajassa, missä olet.

Ja jos niskuroit, niin tuon sirun avulla sinulle voidaan tuottaa fyysisesti tuskallisia tiloja.

Mutta nyt tärkeimpään, eli miten voimme vastustaa ja ehkäistä tuon kauhuskenaarion, eli mikrosiruilla implantoitujen kansalaisyhteiskunnan syntymisen.

Menetelmät ovat yksinkertaisia, mutta jos tietty määrä niitä noudattaa, niin tuo hanke ei voi toteutua, koska eliitin on saatava pelimerkkinsä, millä se voi hallita.

Eli KÄYTÄ AINA KUN MAHDOLLISTA, KÄTEISTÄ RAHAA.

Luovu, tai käytä MAHDOLLISIMMAN VÄHÄN mitään kortteja!

Erittäin tärkeää on mm. se, että älä maksa kauppoihin tulleilla sirukortinlukijoilla ostoksia, vaan maksa käteisellä, kassaneidin välityksellä.

Eli käytä aina MAHDOLLISIMMAN PALJON KÄTEISTÄ, VÄLTÄ KAIKKIA KORTTEJA MAKSUVÄLINEINÄ!

Meille jokaiselle on luoja suonut ajattelukyvyn, on surullista huomata, että moni on heittänyt sen romukoppaan, ja antaa ns. päättäjien ajatella puolestaan.

Vastusta hyvä ihminen orjuutta, vielä kun se on mahdollista!

Et voi ainakaan sanoa, että sinua ei ole varoitettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu