arittalle

Tällaisen asian haluaisin sinulle sanoa, että sen vuoksi uskovat sinua varoittavat, kun he välittävät sinusta. Minulla on ihan aidosti huoli sinusta ja sanoinkin Jumalalle, että voi kun osaisin sanoa Arittalle, jotain sellaista, joka vetäisi hänet oikealle tielle. Tuossa lueskelin sinun kirjoittamiasi juttuja ja olet vaihtanut ajatuksia eläinten kanssa ja saanut rukousvastauksia, niin tiedätkö, että se on sielunvihollinen, joka on näitä yliluonnollisia vastauksia ja kokemuksia sinulle antanut. Tiedätkö miten mahtavan ihana yliluonnollinen maailma voisi sinullekin avautua elävän Jumalan kautta. Niin ja sitten, kun olin Jumalalle sanonut tämän, että voi, kun osaisin sinulle sanoa jotain oikeaa, niin otin mannalapun ja sain tällaisen sinulle: Jer 3:13-15 "Tunne kuitenkin rikoksesi: sinä olet luopunut Herrasta, Jumalastasi, olet juossut kaikkialle vieraitten jumalien perässä, vihreän puun alta toisen alle. Minua et ole kuunnellut, sanoo Herra. Palatkaa takaisin te luopuneet lapset, jne."
17810
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ei tarvitse huolta kantaa. Enkä usko sitten laisinkaan siihen että uskovaiset välittäisivät meikäläisen hyvinvoinnista. :-)

Saatanaa ei ole, helvettiä ei ole eikä myöskään sellaista jumalaa mihin uskotte.

En ole huolissani teidän tulevaisuudesta koska tiedän että kaikki ovat Jumalasta ja kaikki olemme ikuisia henkiä. Olemme täällä opettelemassa rakkautta. Uskovaiset luulevat osoittavansa rakkautta muille tällä helvetillä pelottelulla mutta rakkautta on se että antaa muitten uskoa miten haluaa. Annanhan minäkin teidän uskoa saatanaan. Ilmoitan vain aina välillä että se on aivan turhaa. Jos vaikka joku teistä tulisi järkiinsä. :-)

Sekin minua ihmetyttää että kun minä saan rukousvastauksia niin ne ovat automaattisesti saatanalta teidän mielestänne. No, eivät ole. Ne tulevat sieltä mistä kaikkien ihmisten rukousvastaukset tulevat. Vaikka he rukoilisivat Allahia tai Krishnaa tai mitä hyvänsä. On vain yksi Jumala ja tällä Jumalalla on monta nimeä. Jahve ja Jehova eivät kuitenkaan ole hänen nimiään.

Uskovaisilla ei ole yksinoikeutta Jumalaan. Maailmassa on miljardeja ihmisiä jotka eivät usko kristinuskon tavalla. Luuletko tosiaan että he ovat väärässä?

Äänestä
  • "Uskovaisilla ei ole yksinoikeutta Jumalaan. Maailmassa on miljardeja ihmisiä jotka eivät usko kristinuskon tavalla. Luuletko tosiaan että he ovat väärässä?"

    Valitettavasti niin se asia on! Se on kauheaa miten niin paljon ihmisiä, no sanotaan suoraan, joutuu helvettin. Ihan turha Raamatun totuutta väännellä ja käännellä...Asia on justiinsa niinku siinä on! Jos ei usko Horukseen joutuu helvettiin. piste.

    Äänestä

  • totuus......... kirjoitti:

    "Uskovaisilla ei ole yksinoikeutta Jumalaan. Maailmassa on miljardeja ihmisiä jotka eivät usko kristinuskon tavalla. Luuletko tosiaan että he ovat väärässä?"

    tämä ei kertakaikkiaan ole enää totta... Jos ei usko Horukseen joutuu helvettiin? Minä en nyt ihan taida purematta niellä että tämä muinaisen Egyptin haukanpäinen ketään helvettiin toimittaisi... Jumalauta että on pehmeepäistä jengiä!
    Ja vielä kerran Raamattu on kootut Tarinan ja Kertomukset eikä yhtään mitään muuta! Mutta kuinka Raamattu liittyy Horukseen? No jo on merkillinen ajatusyhtälö...

    Ja tämä yksi ristii silmänsä ja siunailee "kadotukseen" joutuvaa Aritta rukkaa :D ja tutkii mannalappuja...
    Voi jumalautasentään.... Sehän on ennustamista saakeli! Luet sinä mannalappuja tai tarotkortteja niin samalla tavalla siinätieto etsitään näkymättömistä!
    No, kristityt ovat peräti kaksnaamaista porukkaa eikä sitä voi parempaa odottakaan.

    Äänestä

  • totuus......... kirjoitti:

    "Uskovaisilla ei ole yksinoikeutta Jumalaan. Maailmassa on miljardeja ihmisiä jotka eivät usko kristinuskon tavalla. Luuletko tosiaan että he ovat väärässä?"

    Valitettavasti niin se asia on! Se on kauheaa miten niin paljon ihmisiä, no sanotaan suoraan, joutuu helvettin. Ihan turha Raamatun totuutta väännellä ja käännellä...Asia on justiinsa niinku siinä on! Jos ei usko Horukseen joutuu helvettiin. piste.

    Mutta minä en väheksyisi muiden ihmisten uskoa tuolla tavoin. En myöskään Jumalan voimaa.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    >Mutta minä en väheksyisi muiden ihmisten uskoa tuolla tavoin.>

    Mitään muutahan sinä et teekään täällä kuin haukut kristittyjä sen oman totuuden toitottamisen ohella.

    minä kenenkään uskoa väheksy! En vaan jaksa käsittää mitä yhteistä on Horuksella ja Raamatulla ja helvettiin joutumisella.
    Enkä myös jaksa käsittää miksi joku ennustelun muoto on kristityistä soveliaampaa kun joku toinen!

    Ja siksi toisekseen... Olen täysin vakuuttunut että jumaluus jota kristityt pitävät totena ja ainoa oikeana auttavana/rakastavana/oikeudenmukaisena jne... on väärennös, feikki tai peräti kuollut jumaluus.
    Eli enhän minä väheksy Elävän Jumalan voimaa! :DDD Hänen toimistaan minulla on paljon omakohtaisia kokemuksia joten älä Aritta kiltti vääristele minun sanomisiani!

    Äänestä

  • DeltaEssiivi kirjoitti:

    >Mutta minä en väheksyisi muiden ihmisten uskoa tuolla tavoin.>

    Mitään muutahan sinä et teekään täällä kuin haukut kristittyjä sen oman totuuden toitottamisen ohella.

    on sanottava että Aritta EI HAUKU TOISIA (KRISTITTYJÄ) MUTTA ON VAKAASTI OMAN LINJANSA EDUSTAJA -MIKÄ ON AIVAN ERI ASIA!!!
    Olen sivustoja nopeasti lueskellut ja eiköhän ne jeesustelijat ole täällä aliarvioimassa toisten uskomuksia?!
    Arittan tyyliin ei kuulu henkilökohtainen haukkuminen mutta häntä kyllä arvostellaan aika törkeästi , taas kerran
    Yleisesti tuon tyypisesti kirjoitteleminen on mielestäni sivistymätöntä:
    "Mitään muutahan sinä et teekään täällä kuin haukut kristittyjä sen oman totuuden toitottamisen ohella"

    RYHTIÄ KESKUSTELUUN JA ANTAAKAA JOKAISELLE ARVO OMIEN MIELIPITEIDENSÄ ESILLE TUOMISEEN :-DD

    Ai mikä minä olen näin kirjoittamaan, no en mikään, mutta täällä ei viitsi enään olla koska taso on laskenut
    lieköhän se jonkun henkilön tarkoituskin?!
    Vai mitä DeltaEssiivi???

    Äänestä

  • Powaqa kirjoitti:

    minä kenenkään uskoa väheksy! En vaan jaksa käsittää mitä yhteistä on Horuksella ja Raamatulla ja helvettiin joutumisella.
    Enkä myös jaksa käsittää miksi joku ennustelun muoto on kristityistä soveliaampaa kun joku toinen!

    Ja siksi toisekseen... Olen täysin vakuuttunut että jumaluus jota kristityt pitävät totena ja ainoa oikeana auttavana/rakastavana/oikeudenmukaisena jne... on väärennös, feikki tai peräti kuollut jumaluus.
    Eli enhän minä väheksy Elävän Jumalan voimaa! :DDD Hänen toimistaan minulla on paljon omakohtaisia kokemuksia joten älä Aritta kiltti vääristele minun sanomisiani!

    linkki, josta selviää mikä yhteys on Horuksella, Jeesuksella, ja muilla neitseestä syntyneillä - joiden kaikkien syntymäpäivä "sattui" olemaan 25.12.

    Filmi on aika pitkä, tekstitetty suomeksi....
    toivottavasti tulee katsottua sillä se on ihan mielenkiintoinen..

    http://video.google.com/videoplay?docid=-7810993921354002750&hl=fi

    Äänestä

  • Powaqa kirjoitti:

    minä kenenkään uskoa väheksy! En vaan jaksa käsittää mitä yhteistä on Horuksella ja Raamatulla ja helvettiin joutumisella.
    Enkä myös jaksa käsittää miksi joku ennustelun muoto on kristityistä soveliaampaa kun joku toinen!

    Ja siksi toisekseen... Olen täysin vakuuttunut että jumaluus jota kristityt pitävät totena ja ainoa oikeana auttavana/rakastavana/oikeudenmukaisena jne... on väärennös, feikki tai peräti kuollut jumaluus.
    Eli enhän minä väheksy Elävän Jumalan voimaa! :DDD Hänen toimistaan minulla on paljon omakohtaisia kokemuksia joten älä Aritta kiltti vääristele minun sanomisiani!

    Aritta vastasi nimimerkille "totuus...." sen ettei väheksyisi jne..
    Luit ilmeisesti väärin sen, mihin viestiviiva johtaa ;)
    Minusta sinulla oli todella hyvät huomiot !

    Äänestä

  • Powaqa kirjoitti:

    minä kenenkään uskoa väheksy! En vaan jaksa käsittää mitä yhteistä on Horuksella ja Raamatulla ja helvettiin joutumisella.
    Enkä myös jaksa käsittää miksi joku ennustelun muoto on kristityistä soveliaampaa kun joku toinen!

    Ja siksi toisekseen... Olen täysin vakuuttunut että jumaluus jota kristityt pitävät totena ja ainoa oikeana auttavana/rakastavana/oikeudenmukaisena jne... on väärennös, feikki tai peräti kuollut jumaluus.
    Eli enhän minä väheksy Elävän Jumalan voimaa! :DDD Hänen toimistaan minulla on paljon omakohtaisia kokemuksia joten älä Aritta kiltti vääristele minun sanomisiani!

    Haloo, Powaga, en ole vääristellyt sinun sanomiasi. Nyt olemme varmaan molemmat erehtyneet jotenkin. :-(

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Haloo, Powaga, en ole vääristellyt sinun sanomiasi. Nyt olemme varmaan molemmat erehtyneet jotenkin. :-(

    siis minä olen... Eli anteeksi! Niin kuin joku tuossa sanoi että minä tutkin tätä viesti puuta väärin. Et sinä minulle sanonut vaan jollekin edelliselle kirjoittajalle.

    Olen aivan liian väsynyt. Elän sellaista aikaa nyt ettei rankeammasta väliä ja tuntuu että voimat ovat kokonaan lopussa. Niin henkiset kuin fyysisetkin. Liian paljon kaikkea pienellä aika välillä.
    Siis luin huolimattomasti! Anteeksi vielä kerran.

    Sattuuhan sitä. Itsekin olen onnistunut vastaamaan väärälle nimmarille. Varsinkin väsyneenä keskellä yötä sen tekee.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Sattuuhan sitä. Itsekin olen onnistunut vastaamaan väärälle nimmarille. Varsinkin väsyneenä keskellä yötä sen tekee.

    Olen huomannut että sinäkin olet yöllä kirjoitellut... Toivon että mikään liian vakava sinun elämääsi koettele! No asia kuin asia niin haluan voimia sinulle toivottaa ja uskotaanhan me kuitenkin että asioilla on taipumus järjestyä!
    Vaikka nyt synkkiä aikoja elämmekin. Ainakin minä. :o(

    Äänestä

  • jarouse kirjoitti:

    on sanottava että Aritta EI HAUKU TOISIA (KRISTITTYJÄ) MUTTA ON VAKAASTI OMAN LINJANSA EDUSTAJA -MIKÄ ON AIVAN ERI ASIA!!!
    Olen sivustoja nopeasti lueskellut ja eiköhän ne jeesustelijat ole täällä aliarvioimassa toisten uskomuksia?!
    Arittan tyyliin ei kuulu henkilökohtainen haukkuminen mutta häntä kyllä arvostellaan aika törkeästi , taas kerran
    Yleisesti tuon tyypisesti kirjoitteleminen on mielestäni sivistymätöntä:
    "Mitään muutahan sinä et teekään täällä kuin haukut kristittyjä sen oman totuuden toitottamisen ohella"

    RYHTIÄ KESKUSTELUUN JA ANTAAKAA JOKAISELLE ARVO OMIEN MIELIPITEIDENSÄ ESILLE TUOMISEEN :-DD

    Ai mikä minä olen näin kirjoittamaan, no en mikään, mutta täällä ei viitsi enään olla koska taso on laskenut
    lieköhän se jonkun henkilön tarkoituskin?!
    Vai mitä DeltaEssiivi???

    Itse olen yli puoli vuotta lukenut eri palstoja ja olen huomannut että Aritta ei kestä kritiikkiä (aiheellista) itseään kohtaan, mutta hyvin herkästi tölvii kristittyjä.

    Sinullekin keskustelun tasosta:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000058&posting=22000000031677578

    Äänestä

  • Powaqa kirjoitti:

    Olen huomannut että sinäkin olet yöllä kirjoitellut... Toivon että mikään liian vakava sinun elämääsi koettele! No asia kuin asia niin haluan voimia sinulle toivottaa ja uskotaanhan me kuitenkin että asioilla on taipumus järjestyä!
    Vaikka nyt synkkiä aikoja elämmekin. Ainakin minä. :o(

    Kello täällä on myös tunnin Suomen kelloa jäljessä joten en minä niin kovin myöhään kirjoittele. :-)

    Asiat järjestyvät aina.

    Äänestä

Minullekin on nostettu kristittyjen lappuja. Olen se ihminen joka Arittan kanssa juttelin siitä miten eläintenkin kanssa voi keskustella ja vaihtaa ajatuksia.
Minulle on useamman kerran nostettu kristittyjen lappuja ja aina tulee rakkaudellisia viestejä joissa Jumala edelleenkin pitää minusta huolta ja rakastaa minua. Luulen että nostajan pitää olla vilpitön ja ilman omanvoitonpyyntöä että voi nostaa oikein toiselle. Muuten saattaa nostaa itselleen tarkoitetun viestin tai pelkästään omia toiveitaan toiselle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pieni liekki kirjoitti:

Tällaisen asian haluaisin sinulle sanoa, että sen vuoksi uskovat sinua varoittavat, kun he välittävät sinusta. Minulla on ihan aidosti huoli sinusta ja sanoinkin Jumalalle, että voi kun osaisin sanoa Arittalle, jotain sellaista, joka vetäisi hänet oikealle tielle. Tuossa lueskelin sinun kirjoittamiasi juttuja ja olet vaihtanut ajatuksia eläinten kanssa ja saanut rukousvastauksia, niin tiedätkö, että se on sielunvihollinen, joka on näitä yliluonnollisia vastauksia ja kokemuksia sinulle antanut. Tiedätkö miten mahtavan ihana yliluonnollinen maailma voisi sinullekin avautua elävän Jumalan kautta. Niin ja sitten, kun olin Jumalalle sanonut tämän, että voi, kun osaisin sinulle sanoa jotain oikeaa, niin otin mannalapun ja sain tällaisen sinulle: Jer 3:13-15 "Tunne kuitenkin rikoksesi: sinä olet luopunut Herrasta, Jumalastasi, olet juossut kaikkialle vieraitten jumalien perässä, vihreän puun alta toisen alle. Minua et ole kuunnellut, sanoo Herra. Palatkaa takaisin te luopuneet lapset, jne."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu