Olen kärsinyt nyt alaselkäkivuista jo puolen vuoden ajan.
Toinen munuaiseni toimii täysin, ja toinen vain osittain (ei juuri ollenkaan). Toinen munuainen siis synnynnäisesti vajaatoimintainen ja todella pienikokoinen.
Kreatiniiniarvot jne kaikki ovat ok.
Nyt minulla on ollut pissavaivoja, elikkä tuntuu välillä että pissa ei kunnolla lähde. Joudun käymään usein vessassa, ja sillon lirahtaa vain vähän. Toki pissa välillä lähtee paremminkin.
Nyt on tehty virtsarakon tähystys, ja myös munuaisten kunto tutkittu, ja kaikki ok. Myös pissanäytteet jatkuvasti puhtaat.
Mistä tälläinen siis voi johtua? esim. tänään alaselkäkipu todella paha, ja pissa lähtee huonosti.
Joskus herään aamuyöstä pissahätään, ja silloin koskee selkään todella lujaa. Kun käyn pissalla, niin alaselkäkipu hellittää hieman jos pissa sillä hetkellä paremmin irtoaa. Mutta jos ei, niin alaselkäkipu jatkuu.
Lääkäreiden mielestä kaikki on kunnossa...koska kokeet ja tutkimukset näyttävät näin.
Sain jokin aika sitten eräältä lääkäriltä kuurin virtsarakon tulehdukseen, vaikka sellaista ei pissakokeen mukaan ollutkaan.
Lääkitys auttoi joksikin aikaa. Mutta oireet palasivat jonkin ajan päästä takaisin.
Siis onko minulla koko ajan jokin tulehdus päällä joka ei kokeissa näy?
Alaselkäkipu ja pissavaivat
3
5778
Vastaukset
- vaikeutta
että en voinut pissata ja olin todella sairas ja kipeä. Ja alapää oli tosikipeä, ja tuntui että aivan kuin joku painais siihen.
En silloin voinut muuta kuin maata, kun tämä vaiva oli päällä.
Virtsarakon tulehdustakin oli samassa yhteydessä, ja välillä virtsa otettiin katerdilla, kun ei tullut muuten olleenkaan.
Tämä vaiva tuli kohtauksittain ja se uusi monta kertaa.
Tätä kesti noin 2-3 vuotta.
Sitten tuli sokeritauti, siis D-2 ja tämä edellä mainitsemani vaiva voi olla Diabeteksen esiaste, ymmärttäkseni.
Sitten kun pyysin sain vielä ajan gynegologille ja tutkittiin vielä uudelleen, kun tunsin että kaikki ei ole kohdallaan.
Sain vastauksen;" Kohdunkaulan eteen päin kallistuma"
Sain sellaisen kumirenkaan ja lääkäri laittoi sen paikalleen alapään kautta.
Seuraavalla kerralla kun kävin tarkastuksella, sen laittoi sairaanhoitaja, kun ensin oli huuhtonut sen.
Sitten se tuli kotona pois. Ja en saanut sitä itse oikeinpäin paikoilleen.
Se pitäis kai olla vaaka-asennossa, mutta sen saa ite vaan pystyasentoon.
Nyt olen ilman sitä renasta, ja selkä on kipeä.
Mutta kyllä minulle sanottiin, että ei tarvi muuta kuin tulla vaan takasin jos se lähtee irti ja hoitja laittaa sen takasin paikoilleen. - samoja
kuulostaapi tutulta..jotain aamuja kun herää ja alaselkä sekä alavatsa kipeä,rakko tosi täynä,ja kun veskiin menee niin lähtee huonosti..ja ei tyhjene kunnolla..menee puol tuntia niin sit taas vessaan ja sit rakko tyhjenee normaalisti..pissikoe puhas!olen huomannut että jos päästän rakon tosi täyteen siis en mene heti kun on hätä niin silloin pissa ei meinaa lähteä,liruuttaa vaa ilman painetta..mutta jos menen heti kun vähänki tuntuu niin sit ok..nyt olen huomannut että kun en juo illalla juuri mitään niin aamulla ei kipuja,pystyis jopa vatsalihasliikkeitä tekeen ;) mutta tosin se kipu mikä jsokus on niin on kyllä tosi kurja..mene ja tiedä missä mättää kun tulehusarvot ok ja pissi puhas..hävettää jo ravata lekuril valittamas kun ei mitään missään näy..gynelläkin käynyt ja sielkin kaik ok..
- roosa
Hei!
onko teillä selkää tutkittu paremmin? esim. magneettikuvaa otettu? joskus välilevyn pullistumalla ja pissa vaivalla voi olla yhteyttä toisiinsa. Eli jos selässä on välilevyn pullistuma voi se hankaloittaa joissakin tapauksissa pissan tuloa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3073015Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka612343Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3492033- 1191806
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1261729Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121385- 661359
- 661337
- 681263
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781233