pohdiskelevaa

Jos ortodoksi kirkossa piispat ovat itsevaltiaita ja kaiken lain yläpuolella, niin onko tutkittu millaiset luonteet valikoituvat piispoiksi?

Onko periaatteessa niin että piispa voi välttyä maalliselta oikeudenkäynniltä vain siksi että on ortodoksi piispa?

Näissä keskusteluissa on outoja ajatuksia piispuudesta. Miten piispat valitaan, tai ketkä valitsevat?

Jos haluaa vastustaa piispaa ja hänen toimintaansa mielestäni ainoa mahdollinen tapa on passiivinen vastarinta ja anteeksianto.
4411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

toisuskoisille. Jokaisella kirkolla on omat sisäpiirijuttunsa.

Äänestä
  • ne eivät kuulu edes meille ortodokseille. Se siitä!

    Äänestä

  • Ortodoksisen piispan toiminnan vaikutus ei rajoitu vain hänen oman kirkkonsa piiriin. Piispa on julkisuuden henkilö ja hänen toimintansa on näkyvää ja vaikuttaa laajalti koko yhteiskuntaan. Siksi toiminnan ja sen takana olevien arvojen tulee olla tasokkaita.
    Kanonit määrittävät piispan toimivaltaa kuten myös mallikoidenkin tekemisiä, mutta kanonien arvovaltaa nakertaa se, että niitä sovelletaan selektiivisesti ja tarkoitushakuisesti eikä johdonmukaisesti.
    Kaikea toimintaa on voitava kritisoida, jos aihetta ilmenee. Kritiikin ollakseen tehokasta on hyvä olla asiakeskeistä eikä parjausta.

    Äänestä

Piispan vaali ortodoksisessa kirkossa (laki nro 985 laki ortodoksisesta kirkosta, annettu 10.11.2006).
43§ Piispan valitsee kirkolliskokous. Kirkolliskokouksen jäsenillä on oikeus esittää ehdokkaita piispan vaaliin. Ehdokkaaksi esittäminen edellyttää asianomaisen suostumusta. Piispainkokous asettaa esitetyistä henkilöistä ehdokkaiksi ansioituneimmat ja tehtävään sopivimmat.
Piispa valitaan salaisella vaalilla. Jokainen kirkolliskokouksen jäsen voi äänestää yhtä ehdokasta. Jos ensimmäisessä äänestyksessä joku ehdokas saa enemmän kuin puolet annetuista äänistä, hän tulee valituksi. Muussa tapauksessa toimitetaan toinen äänestys kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä. Valituksi tulee tällöin enemmän ääniä toisessa äänestyksessä saanut ehdokas.
Kirkon kanonit määräävät, että piispaksi voidaan valita joko pappi, joka ei ole solminut avioliittoa tai on leski tai pappismunkki.

Ortodoksinen piispa on maan lakien alainen siinä, missä muukin väestö.
Hänellä on kanonien määrittelemä auktoriteettiasema vain ortodoksisen kirkon piirissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keskustelua... kirjoitti:

Jos ortodoksi kirkossa piispat ovat itsevaltiaita ja kaiken lain yläpuolella, niin onko tutkittu millaiset luonteet valikoituvat piispoiksi?

Onko periaatteessa niin että piispa voi välttyä maalliselta oikeudenkäynniltä vain siksi että on ortodoksi piispa?

Näissä keskusteluissa on outoja ajatuksia piispuudesta. Miten piispat valitaan, tai ketkä valitsevat?

Jos haluaa vastustaa piispaa ja hänen toimintaansa mielestäni ainoa mahdollinen tapa on passiivinen vastarinta ja anteeksianto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu