Vapaaksi

Rukoilkaa mun puolesta, että Jeesus vapauttaisi minut synnistä. Aina vain teen samat asiat uudestaan, vaikka haluaisin seurata Jeesusta aivan täydestä sydämestä. Rukoilkaa, että voisin oikeasti seurata Jeesusta täydestä sydämestä ja palvella häntä. Hän on kuollut ristillä sen takia, että mulla voisi olla rauha, niin haluan todellakin, että koko elämäni saisi olla erotettuna täysin Hänelle! Kiitoksia uskovat!
3122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ihanteet? Ei kukaan ihminen tule vapaaksi synnistä, meidän on tyytyminen siihen, että teemme samat virheet uudestaan ja uudestaan. Elleivät ne virheet ole rikoksia ,elä ihan onnellisena vajavaista elämääsi. Niin se menee. Halleluja!

Äänestä
  • jotka ovat ottaneet sen kannan että ei kannata yrittää ja elävät samoin kuin jumalattometkin ja eivät enää kilvoittele, vaan antautuvat synnin valtaan synissä ja kuoulevat syntiensä tähden hengellisen kuoleman ja ajautuvat maailmaan, sillä synnin palkka on kuolema.

    ON mahdollista elää oikein, kun rukoilee Hengen kastetta ja voimaa ja sitä saa ja silloin voi kokea iloa ja on voima vastustaa pahaa ja tulee halu kertoa siitä muillekin ja silloin synti tulee synniksi, eikä se ole vaikeaa elämää, vaan yltäkylläistä elämää.

    Äänestä

Vastustakaa perkelettä, niin hän teistä pakenee!

Jumalan ja maailman ystävyys
----------------------------
4.Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, hänestä tulee Jumalan vihollinen.

5.Vai luuletteko Raamatun turhaan sanovan, että Hän kateuteen asti halajaa henkeä, jonka on pannut meihin?

6.Hänen antamansa armo on kuitenkin vielä suurempi. Siksi hän sanoo: "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon."

7.Olkaa siis Jumalalle alamaisia, mutta vastustakaa Perkelettä, niin hän pakenee teistä.

8.Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset.

9.Tuntekaa kurjuutenne, murehtikaa ja itkekää. Naurunne muuttukoon murheeksi ja ilonne suruksi.
10.Nöyrtykää Herran edessä, niin hän korottaa teidät. [JKR: Jaak. 4:4-10]

Rukous: Kiitos Jeesus, että vapautat synnistä ja varsinkin helmasynneistä tämän rukouksen pyytäjän. Synti täytyy hylätä, niin saa armon.

15.Vapautetut palvelemaan Jumalaa
Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Eihän toki!

16.Ettekö tiedä, että kenen orjiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, te olette sen orjia, jota te tottelette, joko synnin orjia kuolemaksi, tai kuuliaisuuden palvelijoita vanhurskaudeksi*.

17.Kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin orjia, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon teidät on annettu.

18.Synnistä vapautettuina teistä on tullut vanhurskauden palvelijoita!

19.Puhun ihmisten tavalla teidän luontonne* heikkouden tähden. Kuten te ennen annoitte jäsenenne saastaisuuden ja laittomuuden orjiksi pahuuteen, antakaa nyt jäsenenne vanhurskauden palvelijoiksi pyhitykseen.

20.Synnin orjia ollessanne vanhurskaus ei hallinnut teitä.

21.Minkä hedelmän te siitä silloin saitte? Sen, mitä nyt häpeätte. Sen loppuhan on kuolema.

22.Mutta nyt, kun olette synnistä vapautettuina
tulleet Jumalan palvelijoiksi, teidän hedelmänne on pyhitys, ja sen lopputulos on ikuinen elämä.

23.Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on ikuinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
[JKR: Room. 6:15-23]

JATKOA
Uskovien yhteys auttaa. MEne rukousjonoihin voidelluissa kokouksissa, joissa sairaat paranee.
Tai tule paltakiin ja pyydä rukousta, niin puolestasi rukoilaan äänellä.

http://www.jeesusonherra.se/paltalk1.htm

Adminit, eli huoneiden valvojat ovat merkityt @merkillä, joilta voi pyytää rukousta privaattiviestillä

Armolahjojen saaminen kätten päällepanemisen rukouksen kautta auttaa myös, kuten myös Uuden Testamentin lukeminen ääneen itselleen. Se on liittoutumista Jumalan Sanan kanssa ja siitä myös tulee PYhää Henkeä sinuun, kun pidät oppimasi Sanan.


http://www.jeesusonherra.se

Äänestä

Kommentoi aloitusta


synnistä kirjoitti:

Rukoilkaa mun puolesta, että Jeesus vapauttaisi minut synnistä. Aina vain teen samat asiat uudestaan, vaikka haluaisin seurata Jeesusta aivan täydestä sydämestä. Rukoilkaa, että voisin oikeasti seurata Jeesusta täydestä sydämestä ja palvella häntä. Hän on kuollut ristillä sen takia, että mulla voisi olla rauha, niin haluan todellakin, että koko elämäni saisi olla erotettuna täysin Hänelle! Kiitoksia uskovat!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu