Tervehdys!
Tuotekehitys edellyttää monitasoista ja laaja-alaista tutkimusta ja kehittämistyötä. Meillä on kansallisella tasolla paljon erilaisia tutkimusyksiköitä esim. julkisista mainittakoon metsäntutkimuskeskus, kansanterveyslaitos, yliopistot, osaamiskeskukset, akatemia, ammattikorkeakoulut. Lisäksi monikansalliset yritykset kuten mm. Nokia ja Abloy tekevät omaa kehittämistyötään, johon liittyy myös tutkimusta ainakin joiltakin osin.
Erityisen erityisissä teknologioissa kuten avaruusteknologia on järkevää tehdä yli maan rajojen menevää yhteistyötä. Yhdenkään maan yksittäiset varat eivät riitä koko kakun hoitamiseen.
Mietin täällä käytyjen keskustelujen pohjalta tieteellisen tutkimuksen ja kehittämistoiminnan merkitystä ja tuloksien yleishyödyllisyyttä. Ensimmäisenä tietysti tulee mieleen, että omaa tuotekehitystään tekevät yrityket käyttävät kaiken tiedon omien tuotteidensa kehittämiseen ja markkinaosuuksien valtaamiseen. Raha kiertää siis kuluttajien kautta, on yrityksen omassa hallinassa lukuunottamatta niissä hankkeissa, joissa yritykset saavat kansallista tai kansainvälistä hankerahaa.
Mutta tottahan on myös se, että kaikki, myös yliopistot tarvitsevat rahaa pystyäkseen rakentamaan tutkimusasemia, palkatakseen tutkijoita ja rakentaakseen teknologian, jota tutkintaa. Miten paljon rahoittajilla on sanan valtaa rajata tutkimuksia ja tutkimustulosten hyödentämistä? Ovatko ns. riipumattomat tutkimuslaitokset kuitenkaan riippumattomia vai saneleeko raha, mitä, miten ja missä sekä milloin tehdään?
- kenen leipää syt, sen lauluja laulat..

Vastaukset 1
Vanhimmat
Välillä miettinyt sitä, että yliopiston tutkijoiden pitäisi päästä hyötymään omista tutkimuksistaan myös rahallisesti. Nykyisin yliopistot ovat huonoja palkanmaksajia ja tutkimustulokset vapaasti toisten käytettävissä.
Tutkimustulokset voidaan jättää julkaisematta rahoittajan toimesta, mutta niiden "väärentäminen" ei kuulu tutkijoiden toimintaan. Näin koen.