Suomen maataloustuet EU anteliaimpia

... tukiaispolitiikan puitteissa ole mitenkään ihmeellistä, että Suomessa, Euroopan karuimmassa maassa, tukiaiset ovat unionin anteliaimmasta päästä. Olen monesti todistanut, että jos tukiaisista maailmanlaajuisesti pystyttäisiin tukiaisista luopumaan, niin kyllä Suomen maatalous tekisi vielä viimeisen ponnistuksen pärjäämällä kansainvälisessä kilpailussa huolimatta karusta ilmastosta. Meillä ovat viljelijät hyvin kouluttautuneita ja muutenkin valistuneita, tilakoko kasvaa nopeasti ja maassa on pääomia investoida koneelliseen ja muutenkin rationaaliseen tuotantoon. Kilpailukykyämme lisäisi myös se, että esimerkiksi Ranskan maatalous vääjäämättä taantuisi; nyt se saa unionin suurimmat tuet.

Minä olen kirjoittanut, että maataloustulo on 1,1 % kansantulosta. Tuo luku on ilman tukiaia. Niinpä tukiaisten väittämäsi osuus 1,2 % tuntuu uskottavalta, koska tukiaiset ovat noin puolet viljelijän tuloista. Mutta sinun ei pidä lähteä tekemään siitä kummoisiakaan johtopäätöksiä, vaan pitää ymmärtää tukiaisten synty ja niiden maailman laajuinen asema. Emme me Suomessa niille yksin mitään mahda.


TUKIAISET

Vuonna 2004 maataloustulo muodostui seuraavasti:
(Suluissa 1000 x € tilaa kohti, aktiivitiloja oli silloin 68896)

Maatalouden tulot 4,061 miljardia € (59), joka jakaantui: markkinahintainen myynti 2,233 (32), tuet 1,709 (25), josta EU:n osuus 44 %.

Kustannukset 3,036 mrd. € (43), joka jakaantui: poistot, varaukset ja korot 0,702 (10) ja muut kustannukset 2,237 (32).

Maataloustuloksi, joka on sama kuin verotettava tulo, muodostuu viljelijälle jäävästä palkasta ja sijoitetun oman pääoman korosta, jäi siis 4,061 – 3,036 = 1,025 mrd. € (14,855).

Maatalouden merkitys kansantaloudelle pienenee nopeasti, vuosittain poistuu tuotannosta tuhansia tiloja. Maatalouden osuus v. 2004 bruttokansantuotteesta oli 1,1 %. Viljelijäväestön osuus työikäisestä väestöstä 2,8 %. Päätoimisia viljelijöitä on nyt enää n. 35000, mikä on 1,0 % aikuisväestöstä.
Suomessa maksettava tuki on asukasta kohti EU-maiden keskitasoa.

Tukien osuus EU-aikana on ratkaisevasti kasvanut, sillä varsinaiset tuottajahinnat määräytyvät pääsääntöisesti maailmanmarkkinoilla. Kuitenkin unionijäsenyyden aikana viljelijöiden tulot ovat pienentyneet, sen sijaan yleinen ansiotaso on noussut roimasti. Nykyään jo yli puolella maatalousyrittäjistä on lisätulon lähteenä muuta yritystoimintaa tai he tekevät palkkatyötä.

Tukia maksetaan käytännössä kaikkialla maailmassa. Se johtuu siitä, että kaikkien maiden pyrkimyksestä jonkinasteiseen omavaraisuuteen elintarviketuotannossa. Se johtaa maailmanlaajuisen ylituotantoon. Ylituotantoa yritetään hillitä maksamalla pääosin tuet viljelypinta-alojen ja kotieläinten pääluvun mukaan eikä tuotettujen määrien mukaan.

Markkinoilla myydään ylijäämäeriä millä hinnalla hyvänsä. Näin määräytyvät maailmanmarkkinahinnat pysyvät niin alhaisena, ettei niillä hinnoilla pystytä missään tuottamaan.

Jos tuista jossakin maassa luovuttaisiin, se johtaisi maatalouden loppumiseen siinä maassa. Jos tukiaisista luovuttaisiin kaikkialla, maailmanmarkkinahinnat nousisivat kannattavalle tasolle suurin piirtein niin, että tukiaiset siirtyisivät suoriin tuottajahintoihin. Kuluttaja aina joutuu maksamaan tuotantokustannuksia vastaavan hinnan. Nyt hän maksaa tukiaisina lähes puolet elintarvikkeiden raaka-aineiden hinnasta.

Tukiaisiin liittyvät vielä maisemanhoito- työllisyys- ja valtakuntien asuttuna pitämiskysymykset. Viime aikoina myös kotimaisen puhtaan elintarvikkeen vaatimus on levinnyt moniin maihin. Voi myös olla, että ajatellaan nykyinen systeemi olevan sosiaalisempi, sehän alentaa kuluttajahintoja. Kaikki syövät yhtä paljon tukemisen kohteena olevia elintarvikkeiden raaka-aineita, mutta pienituloiset eivät maksa paljoakaan valtionveroja, joilla tukiaiset rahoitetaan.

Tukien lopettaminen lopettaisi myös hallitusten pyrkimykset käyttää maataloutta em. monien kansallisten tavoitteiden toteuttamisessa.

EU on ottanut maatalouden suoraan hoitoonsa pyrkimyksenään niin jäsenmaiden kuin sen suoraan maksamien tukien määrän tarkalla rajoittamisella hillitä ylituotantoa. Unionin pyrkimyksenä on myös edellä kuvattujen kansallisten pyrkimysten rajaaminen yhteisten sääntöjen asettamiin puitteisiin. Toisaalta koko EU:a ei olisi syntynytkään, jos elintarvikkeiden raaka-aineiden tuotanto olisi päästetty säätelemättömään vapaakauppaan.

Tätä maailmanlaajuista tukiaisongelmaa yritetään ratkaista WTO:n puitteissa, mutta huonolla menestyksellä: useita vuosia sitten Seattlen kokous ajautui tässäkin suhteessa umpikujaan. Myöhemmässä Duhan kokouksessa päätettiin tutkia asiaa lähivuosina. Nyt niitä on taas tutkittu ja neuvottelut päättyivät taas, kun USA ei halunnut alentaa maissin viljelyn tukiaisia.

Kaikkein eniten maatalousyrittäjät itse haluaisivat päästä siitä byrokraattisesta tukiaisviidakosta eroon ja saada tulonsa tuottajahintoina. Suomen maatalous pohjoisesta sijainnistaan huolimatta kyllä pärjäisi tuettomassakin vapaassa kilpailussa. Meidän viljelijämme ovat valistuneita ja hyvin koulutettuja, meidän tilakoko on noussut ollen nykyään keskimäärin yli 30 ha, tilat toimivat rationaalisesti, ovat koneellistuneita, käyttävät hyväkseen korkeaa tietotekniikkaa, maassa on pääomia pitää yllä korkeaa tuottavuutta ja meidän sateiset, lämpimät ja valoisat kesämme tarjoavat sittenkin aika hyvät kasvuolosuhteet.

Oiva Härkönen, Vantaa

Maatalous on Euroopan unionin pisimmälle integroituneita toimialoja.
Maatalouspolitiikan hoito kuuluu EU:n yksinomaiseen toimivaltaan. Tämä merkitsee sitä, että periaatteessa yksittäisillä jäsenmailla ei voi olla omaa yhteisestä linjasta poikkeavaa maatalouspolitiikkaa.
Useat jäsenmaat tukevat kuitenkin omaa maatalouttaan. Kansallisten toimenpiteiden käyttöönotto vaatii aina komission hyväksynnän.

EU:n jäsenyyden mukaisia maataloustukia kauhistelevan on hyvä tietää, että kansamme elintarvikekulut ovat 17 miljardia euroa. Valtiomme kulut ovat miljardin verran, (kansalliset tuet) eli kuusi prosenttia koko ruokalaskusta.
Onko se liian suuri hinta kansallisen elintarvikehuollon riittävyys- ja laatuturvasta?