Minulla alkoi viime kesänä olemaan pientä alaselkäkipua ja tuntemuksia alavatsalla. Alaselkäkipu tulee yleensä iltaisin kun rupean nukkumaan, ja se tuntuu silloin eniten kun nukun mahallaan. Ja voi jomottaa välillä päivälläkin. Se on sellaista jomotusta koko alaselän alueella, ja ainakin vasemmalla alaselässä olen tuntenut myös jonkinlaisia pistoja. Tuon lisäksi olen tuntenut pieniä pistoja alavatsassa sekä vasemmalla että oikealla puolella. Ja tänään ihan keskellä siinä alavatsan alapuolella tuntui sen verran kova pisto että sitä jo melkein säikähdin että mikäs nyt.
Minä olen ihmetellyt mitä tämä oikein on.. Olen käynyt yleislääkärillä ja gynekologilla, gynekologi katsoi munasarjat ja kohdun ultraäänellä ja siellä kaikki ok. Sanoi että minun suolisto ehkä aiheuttaa tuon kivun, että se jotenkin siellä painaa (muita elimiä)?? Yleislääkäri sanoi että voisi antaa lähetteen magneettikuvaan, gynekologi taas sanoi että katsoisi tätä vielä jonkin aikaa ennen kuin tekee mitään (mutta tätä on jatkunut jo kuukausitolkulla..). Ja sitä sanoivat myös että minun selässä ei luultavasti ole mitään vikaa.
Onko kenelläkään muulla ollut samanlaisia oireita? Kiitos jo etukäteen vastauksista :)
Onko kellään ollut vastaavaa?
3
419
Vastaukset
Voipi olla vaikka mitä.. Onko tulehdusarvot katottu? Onko sinulla ylipainoa? Väärä asento jaloissa? Lihakset jumissa?
- jjjj666
Hei!
Minulla on vain muutama ylimääräinen kilo. Tulehdusarvot normaalit, jalkojen virheasennoista en tiedä. Harrastan liikuntaa ja kun venyttelen niin olen kyllä huomannut että toiselta puolelta jalan lihakset on jäykemmät vaikka miten venyttelisi. Onkohan se sitten joku virheasento?? - hoidettu
jjjj666 kirjoitti:
Hei!
Minulla on vain muutama ylimääräinen kilo. Tulehdusarvot normaalit, jalkojen virheasennoista en tiedä. Harrastan liikuntaa ja kun venyttelen niin olen kyllä huomannut että toiselta puolelta jalan lihakset on jäykemmät vaikka miten venyttelisi. Onkohan se sitten joku virheasento??Luultavasti on. Se on hyvin yleistä. Käypä vaikka osteopaatilla. Lantiossa virheasento, niin se vaikuttaa moneen ja on erittäin yleistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2723362Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell211853Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.281517- 841401
- 1371048
- 811004
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.64859Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86766Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61707Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗51686