On niin kummallista, että nuorena ja johonkin asiaan hiljattain sisälle päässeenä ihminen höyryää ja touhuaa. Hänellä on olevinaan monenlaisia tärkeitä asioita esitettävänän. Iän karttuessa noiden tärkeiden tai merkittävien lukumäärä vähenee. Elämän kokemukset karsivat näitä näennäisesti tärkeitä asioita. Joistakin tulee vähemmän tärkeitä ja joku tai muutamat säilyttävät vielä paikkansa tärkeiden asioiden ytimessä. Sitten vuosikymmenien saatossa ja lähellä ihmisen eliniän loppuvuosia ain yksi tai kaksi tärkeätä kultajyvää jää käteen. Niitä vaalaitaan. Se tai nämä kaksi kolme ovat sen arvoisia, että niitä ajatellaan ja niiden parissa eletään. Yksi tällainen asia, jonka olen kokenut jäävän jäljelle on se, että ihminen näkee itsensä heikkona ja syntisenä ja Jumalan ainoana, jonka turviin hän haluaa jättäytyä. Voi miten meille puuskuttajille ja niin monista asioista kirjoittaville ja riiteleville olisi hyödyllistä katsoa peiliin ja joskus istua vanhusten vierellä ja kuunnella heitä. Ajasta se on kiinni. Ajan mittaan kaikista tulee vanhoja.
Iän myötä kiinnostavaa tapahtuu!
Oletko huomannut?
4116
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Pahoittelen, että en lukenut tekstiäni ennen lähettämistä.
Tässä korjaukset: ...tärkeitä asioita esitettävänään...eliniän loppuvuosina aina yksi tai kaksi...Niitä vaalitaan.
Avauksen sisällöstä johtuen katson, että kaikki sellaiset, jotka näkevät ihmisen tilanteen epätoivoisena ilman Jumalan apua, ovat minun veljiäni ja sisariani. Minua ei kovinkaan paljon kiinosta monet muut seikat jotka eivät kuulu ihan Kristuksen evankeliumin ytimeen. Kun tuosta ytimestä voin olla yhtä mieltä toisten kanssa, niin silloin tuo Pyhän Hengen tuoma yhteys yhdistää meitä, jotka Jumalan armosta kuulumme Taivaallisen Isän maanpäälliseen perheväkeen. Voimme yhdessä hiljentyä ja yhtyä Isä meidän -rukoukseen
mitä tuohon kirjoitukseesi voisi ehkä lisätä on se että lakkaa pelkäämästä "pöpöjä" siinä samalla kun alkaa saada asioita parempaan järjestykseen. "Näin vanhetessa" tajuaa paremmin myös sen kuinka lyhyen ajan ihminen täällä maan päällä oikeastaan viettää.
Esimerkiksi, lakkaa pitämästä jokaista epäonnistumistaan katastroofina (pienempänä tai suurenpana). Se auttaa myös paremmin ymmärtämään muita ja lakkaa hakemasta virheitä muista ainakin aivan pikkumaisuuteen asti tai sanoisinko "pilkkumaisuuteen" asti.
Uskonasiat ja se "tuon-puoleinen" tulevat aivan luonnostaan kiinnostaviksi, koska kuoleman hetki, mikä on jokaisen kohtalo, alkaa lähestyä. Vaikka oikeastaan, sehän on ollut "lähellä" koko elämän ajan vaikka sitä ei nuorempana jaksanut tunnistaakaan, nuoren elämä kun on usein "loppumaton". Tapaankin kysyä näiltä "kuolemattomilta", että montako "kesälomaa" he luulevat saavansa ennenkuin se on se viimeinen?
Monet meistä tunnistavat vasta näin vanhetessaan oman syntisyytensä, vaikka synti onkin vallinnut elämässä tavallaan koko sen ajan aina pienestä pitäen. Kaikki maailman ja omat hulinat ja pyyteet ovat ikäänkuin olleet esteenä sen toteamiselle ja ihminen alkaa vasta näin vanhenmmiten paremmin ymmärtämään senkin, miten olematon hän oikestaan on Luojansa edessä. Joku viisas sanoi kerran että ihmisen elämää voi verrata siihen, että jos painaa sormensa veteen ja kun nostaa sen nopesti ylös saa aikaan pienen hetkellisen vireen veden pinnassa (mikä on hyvä kuva siitä mitä ihmisestä jäisi jäljelle jos ei Jumala hänestä huolehdi).
Jokainen ihminen on vajavainen ja kenessäkään meistä ei ole iankaikkista elämää joka meissä pysyisi. Olemme kerta kaikkiaan siihen aivan liian vajavaisia, olemme kuin saviastiat joissa ei ole oikeata iankaikkista sisältöä ja siksi tuhoudumme jos ei Iankaikkisen elämän Herra anna meille "täytä meitä" sillä iankaikkisella elämällä joka on vain hänessä eikä missään muualla, vain Jumala joka loimeidät voi täyttää meidät elämällä joka kestää hamaan iankaikkisuuteen asti, se on ainoa toivomme.
Tämä toivo on tietoisuutta Jumalan rakkaudesta ja armosta ja Jumalan vapaudesta, oikeudenmukaisuudesta ja huolenpidosta.
Näin vanhemmiten opimme luottamaan siihen että Isä huolehtii lapsistaan niinkuin jokainen rakastava Isä tekee.
Se kuinka eräät "uskovaiset" vääristelevät Jumalan olemusta ei koska meitä. Enemmänkin harmittaa ja järkyttää koska me tunnemme Isän rakkauden aivan toisin.
He levittävät kauhu tarinoita elämä Luojasta, kuinka hän mukamas piinaa ja kiduttaa niitä luomiaan jotka eivät tee niin kuin käsketään.
Nämä ihmiset ovat todella pelkonsa vankeja ja kuten aina pelko ei ole totuuden ja rakkauden kanssa samalla linjalla. Ei ole sama pelätä rakkauden ja oikeudenmukaisuuden Lähdettä kuin pelätä hirmuvaltiasta joksi nämä ihmiset yrittävät puheillaan Luojansa tehdä.
Sille joka tuntee sen rakkauden mikä on Jumalan olemuksessa ei näillä ihmisen keksimillä Jumalan rangaistuksilla ole mitään tarkoitusta. Voisi kysyä kuka myrkyttää mielet - omansa ja muiden ja maan jossa jokainen asuu, saastuttaa sen vedet joista jokainen on riippuvainen ja niin edelleen. Ja kuka syyttää siitä Luojaansa: "Jos olet kaikkivaltias miksi teit minusta tällaisen"? Ei Jumalan tarvitse enää rangaista jo kuolemaan ajautuneita ihmisiä. Heillä on Jumalan rangaistus jo päällään, mutta Jumala voi ottaa pois rangaistuksen jos ihminen sitä haluaa ja pyytää.
Ihminen saa mitä pyytää jos hän tekee sen Jumalan tahdon mukaan.
Näin vanhemmiten ymmärtää myös paremmin sen että jokaisen elämä on Jumalan lahja ja ihmeellinen asia, mutta ihminen muuttaa elämän tuskalliseksi (omansa ja valitettavasti usein myös muiden) ja pilaa - ei elämän Luoja.
Terveiset sinulle " näin vanhetessa ".
Ymmärtäkäämme näitä nuoria kuolemattomia "virheiden korjaajia" - olimmehan itsekin kerran samanlasia - eikö vaan.
Tulin juuri uimahallista. Olin kellutavyön kannattelemana vedessä kävelemässä. Saunassakin tuli käytyä aluksi ja lopuksi. Vesi kannatti! Jumala on hyvä ja pitää elämäämme yllä. Ei elämä silti ole pelkkää lepoa ja iloa Herrassa. Taistelukin tähän elämään kuuluu. Taistelua käydään ihmisen ulko- ja sisäpuolella. Jumala ei jätä meitä kuitenkaan yksin oman onnemme ja voimiemme varaan. Kirjoitit niin, että saatoin jokaisen lauseen loppuun sanoa, niin juuri. Siunausta sinullekin.