PUHDAS MAA

Mielestäni niin uskovien kuin muidenkin tulee voida ilmaista mielipiteensä ja niistä voidaan keskustella yhdessä. Hyvä on myöskin pysyä alkuperäisessä aiheessa, joka tässä tapauksessa liittyy luonnonsuojeluun sekä välttää toisen loukkaamista.

Mielestäni on oikein pitää huolta ja suojella luontoa siinä toimitaan oikein, mutta Raamatun ilmoituksen mukaan se ei tule onnistumaan. Lohdutukseksi kaikille huolestuneille totean, että Jumalalla on kaikki valta ja voima, joten Hän tekee uuden taivaan ja maan.

Tämä lupaus on annettu Raamatussa Vanhassa Testamentissa Jesajan kirjassa luvussa 65 ja jakeessa 17 ja se kokonaisuudessa on seuraava:
Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu.

Olen uskovainen ja mielestäni kaikesta oikein toimimisesta ei ole ainakaan haittaa vaan hyötyä, joten pyrin elämään säästeliäästi luonnon suhteen vaikka tiedän lopputuloksen jo nyt.

Iltasanomissa perjantaina 11.1. 2008 VELHON sarjiksessa luonnonsaastumisongelma nyky sekä ikuisuusnäkökulmasta on tuotu esiin.
Se antaa kuitenkin väärän kuvan todellisuudesta mikä odottaa maan periviä. Tämä väärä käsitys johtuu tiedon puutteesta, joten oikaisen hieman sitä.

Raamatun mukaan nykyiset taivaat ja maa tulevat kuumuudesta sulamaan ja alkuaineet palamaan ja kaikki pauhinalla katoaa.Siis Jeesus sanoo että taivas ja maa katoavat, mutta mukava yllätys. Tulee uusi taivas ja maa missä kaikki on täydellistä. Sinne pääse puhtaalla sydämmellä. Puhtaan sydämmen saa kun pyytää synnit anteeksi Jumalalta. Kaikki vääryys on syntiä, joka likaa sydämmen.

Vaikka tässä on vähän uskontoa kuuluu se silti luonnonsuojeluaiheeseen ja on eräs mielipide.

Olen keskustellut aiheesta jo aiemminkin, mutta palasin asiaan, sillä toivon, että kommentit tässä viestiketjussa olisivat asiallisia ja ketään ei nimitellä sekä pysytään aiheessa joka on luonnonsuojelu.
1274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Maa tyhjentämällä tyhjennetään ja ryöstämällä ryöstetään.

Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.

Sentähden kirous kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät; sentähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat, ja vähän jää ihmisiä jäljelle.

Sinä päivänä Herra kostaa korkeuden sotajoukolle korkeudessa ja maan kuninkaille maan päällä.
Heidät kootaan sidottuina vankikuoppaan ja suljetaan vankeuteen; pitkän ajan kuluttua heitä etsiskellään.

Maa murskaksi musertuu, maa halkee ja hajoaa, maa horjuu ja huojuu.

kuu punastuu, ja aurinko häpeää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


neuvoo kirjoitti:

Mielestäni niin uskovien kuin muidenkin tulee voida ilmaista mielipiteensä ja niistä voidaan keskustella yhdessä. Hyvä on myöskin pysyä alkuperäisessä aiheessa, joka tässä tapauksessa liittyy luonnonsuojeluun sekä välttää toisen loukkaamista.

Mielestäni on oikein pitää huolta ja suojella luontoa siinä toimitaan oikein, mutta Raamatun ilmoituksen mukaan se ei tule onnistumaan. Lohdutukseksi kaikille huolestuneille totean, että Jumalalla on kaikki valta ja voima, joten Hän tekee uuden taivaan ja maan.

Tämä lupaus on annettu Raamatussa Vanhassa Testamentissa Jesajan kirjassa luvussa 65 ja jakeessa 17 ja se kokonaisuudessa on seuraava:
Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu.

Olen uskovainen ja mielestäni kaikesta oikein toimimisesta ei ole ainakaan haittaa vaan hyötyä, joten pyrin elämään säästeliäästi luonnon suhteen vaikka tiedän lopputuloksen jo nyt.

Iltasanomissa perjantaina 11.1. 2008 VELHON sarjiksessa luonnonsaastumisongelma nyky sekä ikuisuusnäkökulmasta on tuotu esiin.
Se antaa kuitenkin väärän kuvan todellisuudesta mikä odottaa maan periviä. Tämä väärä käsitys johtuu tiedon puutteesta, joten oikaisen hieman sitä.

Raamatun mukaan nykyiset taivaat ja maa tulevat kuumuudesta sulamaan ja alkuaineet palamaan ja kaikki pauhinalla katoaa.Siis Jeesus sanoo että taivas ja maa katoavat, mutta mukava yllätys. Tulee uusi taivas ja maa missä kaikki on täydellistä. Sinne pääse puhtaalla sydämmellä. Puhtaan sydämmen saa kun pyytää synnit anteeksi Jumalalta. Kaikki vääryys on syntiä, joka likaa sydämmen.

Vaikka tässä on vähän uskontoa kuuluu se silti luonnonsuojeluaiheeseen ja on eräs mielipide.

Olen keskustellut aiheesta jo aiemminkin, mutta palasin asiaan, sillä toivon, että kommentit tässä viestiketjussa olisivat asiallisia ja ketään ei nimitellä sekä pysytään aiheessa joka on luonnonsuojelu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu