Ovatko helluntailaiset

käännyttämässä pakanoita silloin kauan sitten?
5701
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ambomaalla on ollut Luterilainen kirkko. En muista koskaan kuulleeni, että siellä olisi ollut helluntailaisia "silloin kauan sitten".

Yleensä eri seurakunnat ja kirkot hakeutuvat eri alueille, eivät toimineet samalla.

Äänestä
  • Ambomaa on Namibiassa. Ensimmäisiä Suomalaisia Luterilaisia lähetystyöntekijöitä siellä olivat Martti Rautanen (1845−1926) ja Pietari Kurvinen (1842-1925), he saapuivat Afrikkaan n. vuonna 1871.


    Toukokuussa 1937 kertoi Helluntailainen Sanfrid Mattsson, Ambomaasta eräässä kirjoituksessaan, mutta hän mainitsi ainoastaan siellä työtä tekevän Suomen lähetysseuran. Joka oli tuolloin toiminut lähes 70-vuotta alueella.

    Mattsson ei ainakaan tuolloin tiennyt, että Ambomaassa olisi ollut Helluntailaisia "silloin kauan sitten".

    Eikä Helluntaiherätyksen historia kirjakaan näyttänyt tietävän sellaisista.


    Tässä muutamia Helluntailaisia lähetystyöntekijöitä jotka ovat olleet muualla Afrikassa:

    Emil Danielsson, Alma ja Eeva Raatikainen ja Vieno ja Paavo Kusmin, Keniassa

    Sylvi Mömmö Tansaniassa

    Saara Jussila Mosambik, Etelä-Afrikka

    Äänestä

* Onhan lähetys saarnaajia lähetetty jo herätyksen alkumetreillä ja juuri piheimpiin afrikan kolkkiin.
* Kuten mattsonin veljekset abessiiniaan = etiobiaan! Ja monia muita, Mauri Wiksten afrikkaan, ja monia monia muita juuri herätyksen alkuaikoina tuli paloi myös lahetykselle.

Äänestä

keksittykään. Helluntalaiset keksittiin vasta noin 1904-1906.

Äänestä
  • kaikkialla maailmassa?
    Myös eskimoille ja aboriginaaleille?
    Onko päästy eteenpäin kiinassa ja Mongooliassa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


olleet Ambomaalla kirjoitti:

käännyttämässä pakanoita silloin kauan sitten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu