PAAVALI JA BARNABAS PALAAVAT SYYRIAN ANTIOKIAAN
Apt. 14:21-28
--
14:21 Ja julistettuaan evankeliumia siinä kaupungissa ja tehtyään monta opetuslapsiksi he palasivat Lystraan ja Ikonioniin ja Antiokiaan
14:22 ja vahvistivat opetuslasten sieluja ja kehoittivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat: "Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan".
14:23 Ja kun he olivat valinneet heille vanhimmat jokaisessa seurakunnassa, niin he rukoillen ja paastoten jättivät heidät Herran haltuun, johon he nyt uskoivat.
14:24 Ja he kulkivat läpi Pisidian ja tulivat Pamfyliaan;
14:25 ja julistettuaan sanaa Pergessä he menivät Attaliaan.
14:26 Ja sieltä he purjehtivat Antiokiaan, josta he olivat lähteneet, annettuina Jumalan armon haltuun sitä työtä varten, jonka he nyt olivat suorittaneet.
14:27 Ja sinne saavuttuaan he kutsuivat seurakunnan koolle ja kertoivat, kuinka Jumala oli ollut heidän kanssansa ja tehnyt suuria ja kuinka hän oli avannut pakanoille uskon oven.
14:28 Ja he viipyivät pitkän aikaa opetuslasten tykönä.
--
Paavali ja Barnabas käyvät kaikilla niillä paikkakunnilla, joissa olivat aikaisemmin toimineet (21-25).
Oli kyse ns. jälkihoidosta.
He ”vahvistivat opetuslasten sieluja ja kehoittivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat: "Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan" (22).
Jokaiseen seurakuntaan asetetaan ”vanhimmat” (23) rukoillen ja paastoten.
Vanhinten joukossa oli varmaan myös niitä , joita toisissa yhteyksissä kutsutaan ”paimeniksi ja opettajiksi”.
Paavali kirjoittaa Timoteukselle: ”Vanhimpia, jotka seurakuntaa hyvin hoitavat, pidettäköön kahdenkertaisen kunnian ansainneina, varsinkin niitä, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät” (1.Tim. 5:17 ).
Joukossa saattoi myös olla muunlaisia seurakunnan johtajia (taloudenhoitajia tai luottamushenkilöitä).
Saavuttuaan purjehtien Antiokiaan he kutsuvat seurakunnan koolle. Heillä oli rohkaisevaa kerrottavaa: Jumala oli tehnyt suuria tekoja pakanoitten keskuudessa ja paljon oli ihmisiä tullut uskoon (27).
Tällaisia viestejä olisi ilo kuulla tänäänkin.
--
1.
Herää, Herran seurakunta
lähellä ja kaukana!
Huuto "Katso, ylkä saapuu!"
kohta on jo kaikuva.
Herää taistoon, vaivannäköön,
rakkauteen, elämään.
Rohkeuden suo hän sulle,
ostetulle verellään.
2.
Herää ylistämään Herraa!
Armon sade lankeaa.
Hengen lahja virran lailla
janoavat virvoittaa.
Maasta maahan Herran sana
niin kuin liekki etenee,
sytyttäen, lämmittäen
sydämiä valaisee.
(Virsi 148:1,2)
Seurakuntiin vanhimmat, Apt. 14:21-28
4
158
Vastaukset 4
- johtajuudesta
http://koti.phnet.fi/petripaavola/Johtajuus Jumalan seurakunnassa
Kandee lukea- Paholaisen luokse.
Mitä tarkoittaa "Kandee"?
- nimeäsi
Paholaisen luokse. kirjoitti:
Mitä tarkoittaa "Kandee"?
Teuvo?
- linkistä
Paholaisen luokse. kirjoitti:
Mitä tarkoittaa "Kandee"?
Raamattuun perustuvat perustelut oliko Paavolan linissä harhaa vai ei, kiitosta.
Ilman Raamatun todistusta on turha huudella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.881313Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu37853- 13807
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40798Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.80706- 90705
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17697- 46688
- 58638
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27637- 65610
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan86600- 43591
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56575Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47556Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129537- 43534
- 9515
Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13512Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31495