Polttoaineen nykyhinta on aivan liian korkea

Hyvä autoilijat

Oletteko tulleet ajatelleeksi asiaa polttoaineen hinnan muodostumisesta nykypäivänä.

Raakaöljyn hinta yleensä dollareissa. Dollarin hinta muutettuna euroihin on muuttunut huomattavasti siitä kun siirryttiin suomenmaassa käyttämään tätä ihanaa uutta rahayksikköä.

En tarkalleen muista mitä raakaöljyn hinta oli kun euroon siirryttiin mutta sen verran kuitenkin muistan että bensiini 95 oktaaninen maksoi noin 1 euro/litra ja veikkaisin että se öljytynnyri dollareissa maksoi noin 60 dollaria.Euron ja dollarin suhde taisi olla silloin 1 dollari= 1 euro.
Nykypäivänä tynnyrin hinta on noin 100 dollarin paikkeilla ja bensiini 95 maksaa noin 1,45 euroa/litra. ja kun taasen 0.7 dollari = noin 1 euroa.
Joku matematiikan osaaja varmaan pystyisi laskemaan sutjakkaasti mitä todellisesti maksaisi se bensiini nykypäivänä noiden em. hintojen mukaan.
Lisäksi öljy-yhtiöt tuntuvat keplottelevan kaikkien sodanuhkien ja luonnonmullistuksien takia tuota polttoaineen hintaa ylöspäin.
Todellisuus kuitenkin taitaa olla se että näillä öljy-yhtiöillä on tarkoitus tuottaa entistä suurempia voittoja ja tuloja vaikka raakaineen hinta ei sinällään muutu jos ajatellaan dollarin ja euron suhdetta, tietysti se raakaöljytynnyrin hinnan muutos tulee huomioida.
Vielä kysymys miksi valtion johtoisen yrityksen pitää joka vuosi tuottaa miljardien voittoja, eikö näitä voitto-osuuksia voisi pienentää ja pitää se polttoaineen hinta alhaalla.
Mietityttää myös valtion tarve nostaa polttoaineveroa, sillä omistaahan vatio esim. neste oilista hieman yli 50 % eikö sieltä tule tuottoa valtiolle ?
Toivottavasti tästä herää suuri keskustelu joka voisi poikia adresseja valtion suuntaan polttoaineen hinnan laskemiseksi.
142009
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Hyvin nasevasti ja täysin asiallisesti kirjoitettu.
Ei se raaka-aine paljon maksa vaan Suomen valtio suurimman osan ryövääkin poltto-aineista veroina itselleen.Tietysti hintaan vaikuttaa myös valuuttojen suhde.

Äänestä

pieleen, raakaöljyn tynnyrihinta oli silloin reippaasti alle 30$.

Toinen asia on että erilaisten öljytuotteiden hinnat vaihtelevat kysynnän ja tarjonnan mukaan, tynnyrihinta ei ole siinä ratkaisevaa. Kuten tässsä näkee rikkipitoisen raskasöljyn maailmanmarkkinahinta on jotain aivan muuta kuin rikitön dieseli hinta.

http://www.kauppalehti.fi/4/i/raha/raakaaineet/oljy.jsp

Vielä sanoisin että nämä hinnat ovat vasta alkusoittoa siitä mitä tulossa on.

Äänestä

alkoholin hinta se nousi liian vähän.

Olis voinu nostaa alkoholin ja etenkin oluen hintaa enemmän, niin polttoaineiden hintaa ei olis tarvinnu nostaa niin paljon.

Äänestä
  • Miksei bensiinin hinta laske? Kartelli taas menossa?

    Hinnan noustessa näin korkealle öljy maksoi 98 dollaria/100litraa ja dollarin ja euron väli oli pienempi.

    Nyt öljytynnyri maksaa vain 91,25 dollaria ja euron arvo on noussut +0,55% eli nyt 1e=1,49dollaria.

    Normaalisti bensan pitäisi maksaa taas 1,25-1,34e/litra, mutta mikseivät hinnat jo tipu? Kartelli taas menossa kaiken järjen mukaan.

    Äänestä

  • 7.0 kirjoitti:

    Miksei bensiinin hinta laske? Kartelli taas menossa?

    Raakaöljyn hinta on eri asia kuin bensiinin tai dieselin hinta....

    Äänestä

  • Härpäkkä kirjoitti:

    Raakaöljyn hinta on eri asia kuin bensiinin tai dieselin hinta....

    Miten niin raakaöljy on eriasia kuin diesel tai bensa?
    Mielestäni raakaöljystä valmistetaan nämä tuotteet, ei niitä noin vaan maasta tule.

    Sama on että maito maitopurkissa tulee lehmän tuotoksesta eli lehmän maidosta jalostamalla.

    Taitaa kommentin laittaja elää laatikossa.

    Äänestä

  • epätietoinen autoilija kirjoitti:

    Miten niin raakaöljy on eriasia kuin diesel tai bensa?
    Mielestäni raakaöljystä valmistetaan nämä tuotteet, ei niitä noin vaan maasta tule.

    Sama on että maito maitopurkissa tulee lehmän tuotoksesta eli lehmän maidosta jalostamalla.

    Taitaa kommentin laittaja elää laatikossa.

    Jos viitsisit lukea mitä edellä on kirjoitettu. Hän kirjoitti että raakaöljyn HINTA on eri asia kuin dieselin tai bensiini¨.

    Kun maitolinjalla olet, niin sä voisit ajatella sitä vaikka niin että vaikka "raakamaito" tulee lehmästä niin siitä jalostetuilla tuotteilla on eri hinnat.

    Siis jos juuston kysyntä kasvaa voimakkaasti mutta juuston tuotanto ei, niin sen juuston hinta tuppaa nousemaan riippumatta siitä kuinka monta lehmää lypsetään ja kuinka halpaa se raakamaito on. Ei sitä valmista juustoa noin vaan maasta tule.

    Ja muutenkin tämä on niitä tavallisia "miksi ihmeessä"-viestiketjuja. OTTAKAA HYVÄT IHMISET SELVÄÄ ASIOISTA, EI NE SALAISUUKSIA OLE!.
    Bensan hinnasta kiinteää veroa on n. 62,5 senttiä ALV päälle... siis vaikka bensiiniä saisi maailmalta ihan ilmaiseksi ja yhtiöt sitä jakaisi autoilijoille ihan ilmaiseksi niin SILTI se kiitos valtiomme verotuksen maksaisi yli 0,76 euroa per litra.

    ...mutta kun emme elä utopiassa vaan tuolla bensiinillä on ihan hintakin, niin silloin 0,625 0,60 (600 EUR per 1000Ltr) * 1,22 (ALV) = 1,49 eur / litra

    Äänestä

  • 7.0 kirjoitti:

    Miksei bensiinin hinta laske? Kartelli taas menossa?

    Hinnan noustessa näin korkealle öljy maksoi 98 dollaria/100litraa ja dollarin ja euron väli oli pienempi.

    Nyt öljytynnyri maksaa vain 91,25 dollaria ja euron arvo on noussut +0,55% eli nyt 1e=1,49dollaria.

    Normaalisti bensan pitäisi maksaa taas 1,25-1,34e/litra, mutta mikseivät hinnat jo tipu? Kartelli taas menossa kaiken järjen mukaan.

    kuukausi ostamatta kaikille kamppanja läpi niin hinta laskee (hinnan lasku on meistä kuluttajista kiinni.

    Äänestä

Oma mielipide on että liian halpaa se on, edelleen. Itse ajamme vain viikonloppuna lapsiperheen ruokaostokset sekä kesällä kesämökille, emme muuta. Vien lapsemme tarhaan jalan ja siitä sitten bussilla töihin, samoin vaimo. Ekologinen jalanjälkemme on siis auton suhteen alhainen. Kunpa kaikki tekisivät samoin! Tätä menoa maapallo tuhoutuu eikä lapsemme saa elää siellä normaalisti. Olen sitä mieltä, että polttoaineen tulisi maksaa 10 euroa litralta ja lisäksi kilometrimaksut aikaansaatava koska gps.teknologia on jo olemassa.

Äänestä
  • Kaikilla ei ole kaikki kävelymatkan päässä. Toki heitä siitä pitää rangaista niin että tuntuu!

    Äänestä

  • vetabix kirjoitti:

    Kaikilla ei ole kaikki kävelymatkan päässä. Toki heitä siitä pitää rangaista niin että tuntuu!

    olla halvempi siellä missä pitkät etäisyydet eikä julkisista ole apua.(pohjois-suomi)
    ja isoissa kaupungeissa kalliimpi, lyhyet matkat eli auton tarve ei välttämätön.

    Äänestä

  • pitäisi kirjoitti:

    olla halvempi siellä missä pitkät etäisyydet eikä julkisista ole apua.(pohjois-suomi)
    ja isoissa kaupungeissa kalliimpi, lyhyet matkat eli auton tarve ei välttämätön.

    Ostakaa maakaasu auto... vaikkapa volvolla on noita bi-fuel autoja.

    ELi bensa/maakaasu

    Äänestä

  • tälläisiltä tyypeiltä pitäis ottaa auto kokonaan pois jos ei tarvitse esim työmatkoihin tai vastaavaan eli haittaveroa päälle vaan viherpipertäjälle, tilaa taksi sinne mökkikeikalle tai pyöraile, sekin kuitenkin on kivenheiton päässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sitä vaan että onko järkeä kirjoitti:

Hyvä autoilijat

Oletteko tulleet ajatelleeksi asiaa polttoaineen hinnan muodostumisesta nykypäivänä.

Raakaöljyn hinta yleensä dollareissa. Dollarin hinta muutettuna euroihin on muuttunut huomattavasti siitä kun siirryttiin suomenmaassa käyttämään tätä ihanaa uutta rahayksikköä.

En tarkalleen muista mitä raakaöljyn hinta oli kun euroon siirryttiin mutta sen verran kuitenkin muistan että bensiini 95 oktaaninen maksoi noin 1 euro/litra ja veikkaisin että se öljytynnyri dollareissa maksoi noin 60 dollaria.Euron ja dollarin suhde taisi olla silloin 1 dollari= 1 euro.
Nykypäivänä tynnyrin hinta on noin 100 dollarin paikkeilla ja bensiini 95 maksaa noin 1,45 euroa/litra. ja kun taasen 0.7 dollari = noin 1 euroa.
Joku matematiikan osaaja varmaan pystyisi laskemaan sutjakkaasti mitä todellisesti maksaisi se bensiini nykypäivänä noiden em. hintojen mukaan.
Lisäksi öljy-yhtiöt tuntuvat keplottelevan kaikkien sodanuhkien ja luonnonmullistuksien takia tuota polttoaineen hintaa ylöspäin.
Todellisuus kuitenkin taitaa olla se että näillä öljy-yhtiöillä on tarkoitus tuottaa entistä suurempia voittoja ja tuloja vaikka raakaineen hinta ei sinällään muutu jos ajatellaan dollarin ja euron suhdetta, tietysti se raakaöljytynnyrin hinnan muutos tulee huomioida.
Vielä kysymys miksi valtion johtoisen yrityksen pitää joka vuosi tuottaa miljardien voittoja, eikö näitä voitto-osuuksia voisi pienentää ja pitää se polttoaineen hinta alhaalla.
Mietityttää myös valtion tarve nostaa polttoaineveroa, sillä omistaahan vatio esim. neste oilista hieman yli 50 % eikö sieltä tule tuottoa valtiolle ?
Toivottavasti tästä herää suuri keskustelu joka voisi poikia adresseja valtion suuntaan polttoaineen hinnan laskemiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu