”Jos olet vanhurskas, mitä sillä Jumalalle annat, tahi ottaako hän mitään sinun kädestäsi?” (Job 35:7).
Tässä lauseessa puhutellaan sinua sillä edellytyksellä, että olet vanhurskas. Vanhurskaalle tehdään tässä tärkeä kysymys.
Senpä vuoksi ensimmäiseksi rohkenen tiedustella: Oletko sinä vanhurskas?
Varmaan joku kuulijoistani vastaa: ”En toki ole vanhurskas, vaan syntinen.” Tililläsi on törkeitä synnin tekoja. Omastatunnostasi ja ihmisten arvosteluista kaikuu korviisi tuomion sana. Raamatusta tiedät, ettei syntinen kelpaa Jumalalle. Hänen silmänsä etsivät vanhurskasta.
Varmaan kuitenkin teissä on monta sellaistakin, jotka omissa ja toisten silmissä ovat vanhurskaita. Job oli vanhurskas sillä tavoin, että hän oli ”nuhteeton ja rehellinen” (Job 1:1). Hänen ulkonaisessa elämässään ei ollut nuhteen sijaa, hän ”pelkäsi Jumalaa ja karttoi pahaa”. Jumalan tähden hän tahtoi elää vanhurskaasti. Saulus oli ”lain vanhurskauteen nähden nuhteeton” (Fil. 3:6). Lain kirjaimen mukaan on vanhurskas se, joka ei pystytä epäjumalankuvia, ei käytä voimasanoja, ei tapa, ei varasta, ei elä luvattomissa suhteissa, karttaa ulkonaisia rikoksia. Semmoisia vanhurskaita on sentään meidänkin epävanhurskaassa ajassamme. Ehkä sinäkin olet sellainen.
Nyt kysytään: Mitä sillä Jumalalle annat?
Ihmisten edessä, maallisen elämän kannalta ulkonainen vanhurskaus on tärkeää. Muuten yhteiskunta luhistuu ja syttyy ”kaikkien sota kaikkia vastaan”. Jumalalle kelvataksesi ei sinun ulkonainen vanhurskautesi riitä. Hän vaatii paljon enemmän. Siihen vanhurskauteen, joka on parempi kuin kirjanoppineitten ja fariseusten, sisältyy se, että vastaat lain hengellisiä vaatimuksia. Sydämesi on oleva irti rahasta, nautinnoista, kunniasta. Rukouksesi on tapahtuva hengessä ja totuudessa. Vihan sijasta tulee sydämessäsi asua rakkauden – jopa vihamiehiin. Silmästäsi ei saa lähteä yhtään epäpuhdasta katsetta. Jumalalle ei riita vähempi vanhurskaus kuin täydellinen.
Oletko sillä tavoin vanhurskas? ”Kuinka voisi ihminen olla puhdas, kuinka vaimosta syntynyt olla vanhurskas?” (Job 15:14). Kirjoitettu on: ”Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan” (Room. 3:10). Et sinäkään ole.
Ainoa keino, jota käyttäen me syntiset ihmiset voimme olla vanhurskaita Jumalan edessä, on usko. ”Ihminen vanhurskautetaan uskon kautta ilman lain tekoja” (Room. 3:28). Uskovan ihmisen Jumala lukee vanhurskaaksi, ikään kuin hänellä ei olisi yhtään syntiä. Oletko sinä uskosta vanhurskas?
Jos olet, mitä sillä Jumalalle annat? Ei uskokaan ole mikään raha, jolla maksaisimme syntivelkamme ja ostaisimme taivaan. Moni päivittelee: ”Kunpa löytäisin uskon sydämestäni, kyllä sitten kelpaisi.” Hän etsii uskoa kuin jotakin hyvää ominaisuutta, jolla ansaitsisi armon. Ei niin. ”Ei mulla rahtua Herralle antaa” – ei edes uskoa.
Uskon vanhurskaus on lahjavanhurskautta. He ”saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan” (Room. 3:24). Vanhurskaus on lahja, jonka Jumala on antanut meille. Me olemme ansainneet sitä yhtä vähän kuin köyhä tavaraa, joka hänelle annetaan lahjaksi. Jopa vielä vähemmän. Olemme kuin rikollinen, joka armahdetaan vastoin ansiota. ”Joka ei töitä tee” (Room. 4:5) – niin kuvataan uskovan asennetta. Itsellä ei ole mitään kelvollista työtä. On uskottava häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman.
”Ottaako hän mitään sinun kädestäsi?” Ei sinun, mutta kyllä Kristuksen kädestä. Kristus on antanut itsensä lahjaksi ja uhriksi (Ef. 5:2). Jumala on ottanut hänen kädestään lunastushinnan. Hänen ansiossaan Jumalan vanhurskaus on lahjoitettu meille kaikille. Sinä saat ottaa vastaan sen lahjana, josta kasteessasi olet saanut kiinnekirjan.
Vanhurskauttava usko on vaikutuksista rikas. Se vaikuttaa lapsellista jumalanpelkoa ja pahan karttamista. Se vaikuttaa tekoja, joista Jaakobin mukaan ihminen osoitetaan vanhurskaaksi (Jaak. 2:24), ja Paavalin mukaan se kasvattaa elämään vanhurskaasti (Tiit. 2:12).
Jos uskosta vanhurskaana näin harjoitat vanhurskasta elämää, mitä sillä Herralle annat? Et siitäkään pääse saamaan kerskauksen aihetta Herran edessä. Elämässäsi ilmenevä vanhurskaus on armon vaikuttamaa – ei omaa aikaansaannostasi. Ja Jumalan mittoihin sijoitettuna se on niin vajavaista, että se kelpaa vain Kristuksen tähden, ikään kuin kiitoksena saadusta lahjasta (Luuk. 17:10).
”Se vaikka vahvast’ vaikuttaa, Ei pyydä kunniaa;
se kunniaa ei tunnekaan Kuin Jumalassa vaan” (SK 148:2).
Tämä sana riisuu sinulta, vanhurskaalta, kaiken oman kerskauksen ja jättää sinut syntiseksi. Sinut syntisen se pukee omassatunnossasi siihen vanhurskauteen, jota kutsutaan ”Herra, meidän vanhurskautemme”. ”Joka kerskaa, hän kerskatkoon Herrasta.” Kun Hänestä kerskaat, vaelluksesi on ”vanhurskaan vaellusta”.
Tässä lauseessa puhutellaan sinua sillä edellytyksellä, että olet vanhurskas. Vanhurskaalle tehdään tässä tärkeä kysymys.
Senpä vuoksi ensimmäiseksi rohkenen tiedustella: Oletko sinä vanhurskas?
Varmaan joku kuulijoistani vastaa: ”En toki ole vanhurskas, vaan syntinen.” Tililläsi on törkeitä synnin tekoja. Omastatunnostasi ja ihmisten arvosteluista kaikuu korviisi tuomion sana. Raamatusta tiedät, ettei syntinen kelpaa Jumalalle. Hänen silmänsä etsivät vanhurskasta.
Varmaan kuitenkin teissä on monta sellaistakin, jotka omissa ja toisten silmissä ovat vanhurskaita. Job oli vanhurskas sillä tavoin, että hän oli ”nuhteeton ja rehellinen” (Job 1:1). Hänen ulkonaisessa elämässään ei ollut nuhteen sijaa, hän ”pelkäsi Jumalaa ja karttoi pahaa”. Jumalan tähden hän tahtoi elää vanhurskaasti. Saulus oli ”lain vanhurskauteen nähden nuhteeton” (Fil. 3:6). Lain kirjaimen mukaan on vanhurskas se, joka ei pystytä epäjumalankuvia, ei käytä voimasanoja, ei tapa, ei varasta, ei elä luvattomissa suhteissa, karttaa ulkonaisia rikoksia. Semmoisia vanhurskaita on sentään meidänkin epävanhurskaassa ajassamme. Ehkä sinäkin olet sellainen.
Nyt kysytään: Mitä sillä Jumalalle annat?
Ihmisten edessä, maallisen elämän kannalta ulkonainen vanhurskaus on tärkeää. Muuten yhteiskunta luhistuu ja syttyy ”kaikkien sota kaikkia vastaan”. Jumalalle kelvataksesi ei sinun ulkonainen vanhurskautesi riitä. Hän vaatii paljon enemmän. Siihen vanhurskauteen, joka on parempi kuin kirjanoppineitten ja fariseusten, sisältyy se, että vastaat lain hengellisiä vaatimuksia. Sydämesi on oleva irti rahasta, nautinnoista, kunniasta. Rukouksesi on tapahtuva hengessä ja totuudessa. Vihan sijasta tulee sydämessäsi asua rakkauden – jopa vihamiehiin. Silmästäsi ei saa lähteä yhtään epäpuhdasta katsetta. Jumalalle ei riita vähempi vanhurskaus kuin täydellinen.
Oletko sillä tavoin vanhurskas? ”Kuinka voisi ihminen olla puhdas, kuinka vaimosta syntynyt olla vanhurskas?” (Job 15:14). Kirjoitettu on: ”Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan” (Room. 3:10). Et sinäkään ole.
Ainoa keino, jota käyttäen me syntiset ihmiset voimme olla vanhurskaita Jumalan edessä, on usko. ”Ihminen vanhurskautetaan uskon kautta ilman lain tekoja” (Room. 3:28). Uskovan ihmisen Jumala lukee vanhurskaaksi, ikään kuin hänellä ei olisi yhtään syntiä. Oletko sinä uskosta vanhurskas?
Jos olet, mitä sillä Jumalalle annat? Ei uskokaan ole mikään raha, jolla maksaisimme syntivelkamme ja ostaisimme taivaan. Moni päivittelee: ”Kunpa löytäisin uskon sydämestäni, kyllä sitten kelpaisi.” Hän etsii uskoa kuin jotakin hyvää ominaisuutta, jolla ansaitsisi armon. Ei niin. ”Ei mulla rahtua Herralle antaa” – ei edes uskoa.
Uskon vanhurskaus on lahjavanhurskautta. He ”saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan” (Room. 3:24). Vanhurskaus on lahja, jonka Jumala on antanut meille. Me olemme ansainneet sitä yhtä vähän kuin köyhä tavaraa, joka hänelle annetaan lahjaksi. Jopa vielä vähemmän. Olemme kuin rikollinen, joka armahdetaan vastoin ansiota. ”Joka ei töitä tee” (Room. 4:5) – niin kuvataan uskovan asennetta. Itsellä ei ole mitään kelvollista työtä. On uskottava häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman.
”Ottaako hän mitään sinun kädestäsi?” Ei sinun, mutta kyllä Kristuksen kädestä. Kristus on antanut itsensä lahjaksi ja uhriksi (Ef. 5:2). Jumala on ottanut hänen kädestään lunastushinnan. Hänen ansiossaan Jumalan vanhurskaus on lahjoitettu meille kaikille. Sinä saat ottaa vastaan sen lahjana, josta kasteessasi olet saanut kiinnekirjan.
Vanhurskauttava usko on vaikutuksista rikas. Se vaikuttaa lapsellista jumalanpelkoa ja pahan karttamista. Se vaikuttaa tekoja, joista Jaakobin mukaan ihminen osoitetaan vanhurskaaksi (Jaak. 2:24), ja Paavalin mukaan se kasvattaa elämään vanhurskaasti (Tiit. 2:12).
Jos uskosta vanhurskaana näin harjoitat vanhurskasta elämää, mitä sillä Herralle annat? Et siitäkään pääse saamaan kerskauksen aihetta Herran edessä. Elämässäsi ilmenevä vanhurskaus on armon vaikuttamaa – ei omaa aikaansaannostasi. Ja Jumalan mittoihin sijoitettuna se on niin vajavaista, että se kelpaa vain Kristuksen tähden, ikään kuin kiitoksena saadusta lahjasta (Luuk. 17:10).
”Se vaikka vahvast’ vaikuttaa, Ei pyydä kunniaa;
se kunniaa ei tunnekaan Kuin Jumalassa vaan” (SK 148:2).
Tämä sana riisuu sinulta, vanhurskaalta, kaiken oman kerskauksen ja jättää sinut syntiseksi. Sinut syntisen se pukee omassatunnossasi siihen vanhurskauteen, jota kutsutaan ”Herra, meidän vanhurskautemme”. ”Joka kerskaa, hän kerskatkoon Herrasta.” Kun Hänestä kerskaat, vaelluksesi on ”vanhurskaan vaellusta”.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Saatana omansa syntiin ja epäuskoon sitoo. Ja syntiin "armahdetut"
- siivosyntiset - kun eivät pysty ymmärtämään edes tätä:
"Kun olitte synnin orjia, ette voineet palvella vanhurskautta.
Minkä sadon te siitä korjasitte? Kaikkea sellaista mitä nyt
häpeätte, sillä sen loppuna on kuolema.
Mutta nyt kun olette päässeet vapaiksi synnistä ja tulleet Jumalan
palvelijoiksi, te korjasitte satona pyhityksen ja saatte lopuksi
ikuisen elämän."