Eksytyksen pelko!

HuijariSaarnaajista kirjoitti:

Olemme eräässä hyvin karismaattisessa seurakunnassa, tervetuloa kokoukseen, meneillään on sunnuntai-illan melko vauhdikas ylistyskokous.

Yhtä ja toista on mennyt, olemme hiukan myöhässä. Menetimme alkuylistyksen, mutta olkoot lohtunamme se, että korvamme ja silmämme säästyivät melko paljolta.

Pieni ryhmä hiukan vanhempia ihmisiä keskusteli hiukan liian kovalla äänellä kokouksen aikana, muutamia sanoja sattui seurakunnan pastorinkin likaisiin korviin.

Muutama pieni, mutta niin vastenmieliseltä kuulostava, sana takertui muutaman harmaan aivosolun ympärille, aiheuttaen sen verran kitkaa ja kuumuutta, että koko pastori alkoi puhisemaan ja vaihtamaan ihonsa harmaata pintaväriä hiukan punaisempaan. Viha, tuo tunteiden synnyttämä aggressiivisuus etsi tietään ulos, ohitettuaan kielen, se työntyi ilmoille tuimina ja rakkaudettomina sanoina.

Hän ei voinut sietää sanoja; harha, harhaoppi, eksytys, petkutus, huijarisaarnaaja. Hän suorastaan inhosi näitä niin ikäviä sanoja, jotka ikäänkuin olivat henkilökohtainen loukkaus hänen palvelustyötään kohtaan.

Pastori Kalle Vilunki "Aina te vanhat höpötätte siitä eksytyksestä keskenänne!"

Lukuisat silmät kääntävät päitään kohti muutamaa vanhaa miestä ja naista, seuraten pastorin heitä kohti tähtäilevää syyttävää sormea.

Pastori Kalle Vilunki "Minä en SALLI tässä seurakunnassa sellaista, uskokaa nyt täällä ei ole eksytystä!" Hän pomppii lattialla ja huutaa, ettei hän salli sellaista, ei tule ikinä sallimaan.


Pastori Kalle Vilunki "Tämä on ylistävä seurakunta, enkö minä ole sanonut teille jo monen monta kertaa, etteivät demonit kestä Jumalan ylistystä. Ylistysbändiläiset, teidän vuoronne tuoda sanaa tästä asiasta"

Tässä vaiheessa Kalle Vilunki, pyyhki pitsisellä, voiko tuota sanoa nenäliinaksi, joka kuitenkin, oli se sitten mikä tahansa, kuitenkin se sattui olemaan kirkkaanpunainen, laajalle levinnyttä otsaansa jonka värisävyt sopivat taiteellisesti samoihin sävyihin tuon minkä lie kanssa.

Eräs nuorehko tyttö, kiinnitti hyvin pitkät tummat silmäripsensä ja siniset silmänsä tuohon otsaa lääppivään kankaiseen, hänen silmänsä olisivat voineet pudota päästä jonnekin pois, mikäli ne olisivat olleet hiukankin huonommin kiinnitettyinä, sillä nyt hän tiesi minne hänen alushousunsa ovat viimeöisen vauhdikkaan yöylistyksen jäljiltä päätyneet.

Seurakuntalaiset olivat muutamaa vanhaa miestä ja naista lukuunottamatta tietysti suuressa
innostuksessa, kaikki lajit sielullisuutta ja mukavaa höpötystä, olivat olleet heille tarjolla
kokouksen alusta saakka ja vielä saisi tunnin verran nauttia opetusta rahan antamisesta ja puolisen tuntia oli odotettavissa arvostelijoiden pilkkaamista ja parjaamista.

Veka, kaksikymmentäviisi kesää nähnyt helluntailaisista vanhemmista syntynyt kolmannen polven helluntailainen. Pitkä musta takki, pitkä epäsiisti parta, vasemmassa korvassa riippuu pääkallo korvakoru, oikeassa ranteessa niittiranneke ja joka puolella paljon tatuointeja, nenässä heiluu hopeinen rengas. Veka huomaa, että nyt hänen pitäisi kai sanoa jotakin. Se ottaa hiukan päähän, ei hänestä ole lässyttämään. Hän mulkoilee vihamielisesti pastoria, mutta nähdessään muiden bändiläisten kannustavat katseet, hän aukaisee suunsa.

Veka "Joo, tää on aika nastaa juttuu, kato ku mä diggaan Jimi Hendrixii ja Venomii
ja Bathoryyy ja Mayhemii ja sitte jotkut kääpät tulee niinku sössättään ett se on jotaki eksyst
tai jotaki pahaa kamaa, mitä vanhat kääpät ei niinku tajuu."

Veka "Ne, kato pyörii nii ahtais kuvioiss... ettei ne tajuu, ett me niiku ollaa jo kakstuhat luvull.. Ne vahat homeiset kääpät, ei sponjaa, ett pitää olla ajan suoness kii"


Kalle Vilunki huokaa syvällä sisimmässään, huomatessaan ettei edes jatkuva harjoitus tee
tuosta bändiläisestä kelvollista puhujaa. No, osasi hän ainakin soittaa, nyt varsinkin kun alkoholi ongelma oli saatu hoidettua kuntoon. Olihan hän kuullut, että jotakin muuta oli tullut tilalle, mutta mitä hän sellaisia miettisi, pääasia oli, että hänellä on käytettävissään bändi, josta seurakunnan nuoret tykkää.

Vekan lopetettua todistuksensa jos sitä sellaiseksi voi sanoa, Kalle Vilunki pyytää Sonjaa, ylistysbändin naissolistia puhumaan muutaman sanan illan aiheesta.

Sonja Hemaisevatipu, aukaisi suunsa, niin että monet suurikokoiset ja upean valkoiset hampaat pääsivät loistamaan ja tekemään joistakin toisista suista hiukan kateellisia.
Sieltä, jostakin kielen yltä, kurkusta raikui innokas todistus seurakunnan, isänmaan ja ylistysbändin kunniaksi.

Sonja "Tää on mun paras mesta, oon ollut vaikk missä seurakunnassa, täällä on mun mielestä, ollu kaikkein parasta, se ett saa olla oma ittensä, eikä kukaa niuhota mistään, on mun mielestä ihan jeeees."

Hetken Sonja nuolee huuliaan, kääntyilee somasti hymyillen mikkifooni kädessään ja sitten hän jatkaa puhettaan samassa innoituksessa: "Mä en oikein jaksa ymmärtää niitä harhaoppien metsästäjii, joista Kalle aina saarnaa, ne aina kyylää, jos joku tekee jonkun lipsahduksen ja kirjoittaa sen jonnekin paperille ja kohta ne on sit kimpus ku yleinen syyttäjä, musta meidän mesta on siit yliveto, ett täällä ei oo ahdast, vaan kuka hyvänsä saa julistaa ja opettaa, mitä ikinä vaan diggaa ja keksii."

Kalle Vilunki silmäilee pitkän todistuspuheenvuoron aikana seurakuntaa, jonka hän on omin käsin muokannut juuri tällaiseksi, avarahenkiseksi ja suvaitsevaiseksi rakkauden pesäksi.

Hän on pitkäaikaisella syyttelemisellä ja parjaamisella ja pilkkaamisella saanut suurimman osan turhista niuhottajista ja pilkunviilaajista vaihtamaan maisemaa. Hän ei suvaitse hajottavaa käyttäytymistä omassa seurakunnassaan, se ei rakenna. Hän määrää, onhan tämä hänen seurakuntansa ja jos muut eivät alistu hänen auktoriteettinsa alle, niin he saavat mennä.
Moni on lähtenytkin, eikä hän itke heidän peräänsä. Parempi että menivät.

Siellä täällä hän näkee uusia kasvoja, vain muutama, liekö kymmentäkään, on niistä ihmisistä jäljellä, jotka olivat seurakunnassa ennen hänen tuloaan.

Hänen silmänsä ovat jättäneet onnelliset ja hurmioituneet seurakuntalaiset ja ovat kohdistuneet seurakunnan puhujalavan seinustalle, jossa Kenneth Haginin kuva on riippumassa parhaalla paikalla, tuolla ristin vasemmalla puolella. Hän katsoo ihastusta tuntien Kenneth Haginin kuvaa, miettiessään miten paljon, taloudellista siunausta hän on saanut itselleen tuon opin kautta.

Hänen silmissä vilahtaa jotakin häikäisevän kirkasta, hän horjahtaa tasapainostaan, mutta ei kuitenkaan saa silmiänsä irti Kenneth Haginin kuvasta.. ei, hänen on pakko, katsoa suoraan kuvan silmiin. Jotenkin niin elävä ja todellinen läsnäoleva vaikutelma. Aivan kuin Kenneth seisoisi siinä vieressä ja rohkaisi katsellaan häntä jatkamaan samalla tavalla. Hän tuntee ylpeyttä, siitä mitä hän on ja kaikista aikaansaannoksistaan. Hetken hän näkee jotakin outoa, mikä saa hänen ihonsa kananlihalle ja kylmänväreet kulkemaan pitkin hänen pulleaa olemustaan. Pilkallinen ja ivallinen nauru tunkeutuu hänen korviinsa, hän kokee jotakin suurta vihaa suuntautuvan itseänsä kohti. Aivan kuin Kenneth Haginin käsi olisi taputtanut häntä olalle ja käskenyt jatkamaan samalla tavalla. Hän voi vaikka vannoa, että nauru ja ääni tuli taulusta.

Nyt hän ei pysty puhumaan, Sonja on lopettanut todistusvuoronsa, ihmiset odottavat, että hän sanoisi jotakin. Hän on aivan kalpea, sydän hakkaa. Hän viittoo kädellään, jotta bändi Luopumuksen Kukkatarha, soittaisi jotakin. Vihdoinkin, Remex, bändin perustaja ja nykyinen johtaja, edellisen kuoltua heroiinin yliannostukseen hetkellisen lipsahduksensa aikana, huomaa tilanteen ja komentaa bändin soittamaan.

Ihana biisi, kunhan vain saisi sanoista jotakin selvää, mutta yritän, jotakin tuollaista "Yes Loord, mä hyvä oon, mä hyvä oon. Yes Loooord, mä hyvä oon." ja "rakastellaan kaiket yöt" ja olkoot, saisivat laulaa jotakin, sellaista mitä kehtaisi tässäkin kirjoittaa, mokomat.

Seurakuntalaiset tanssivat ja Sonja huokailee käheesti mikkifooniin ja huudahtelee lavalla tanssahdellen "Hallelujaa" ja "Amen" ja "baila, baila".

Kuitenkin musiikin voimakkuuden ollessa varmasti riittävä ja musiikin rauhattomuuden ja rytmin osuessa useimman paikalla olevan nuoren ihmisen ylistyksen odotuksien ja toiveiden kanssa kohtaloa uhmaavalla tavalla yhteen törmäten, tuntuu siltä että tämä seurakunta saa mitä se tahtoo. Vaikka tämä seurakunta ei usko kärsimyksiin ja sairauksiin, juuri tässä hetkessä, ylistyksen pauhatessa, moni korva saa kärsimyksiä ja lääkäreitäkin joskus tullaan tarvitsemaan muutamille korville.

Seurakunnan toimistossa, lukittujen ovien takana, on pino pahasti pölyttyneitä seurakunnan historiikkejä, ne ovat sellaisia kirjoja, joissa on kerrottu mitä seurakunnassa milloinkin on tapahtunut. Nyt nämä kirjat suorastaan tärisevät, toimisto on aika lähellä ylistyksen suurinta mekkalaa.

Antti Fossiilius ja Pekka Viipurilainen ja Elma Käpy ja Ernst Grönlund, sekä Eino Kääpä, nämä kokousta pahasti häirinneet ja pastorin jalon mielen rauhaa järkyttäneet vanhat ihmiset, supisevat taas keskenään, nyt heihin ei kukaan muu, onneksi, kiinnitä huomiota.

Antti Fossiilius "Katsokaa nyt, tuota seurakuntamme ristiä, miten pieneksi se on käynyt"

Ernst Grönlund "Niimpä näyttää, vai muistammeko me vain sen suuremmaksi."

Elma Käpy "Ei, kyllä se on pienempi kuin aikaisemmin. Siivosin toissa päivänä ja luuttusin lattiat, ristin luona oli sahanpurua ja ristinpuun päitä oli maalattu tuoreella maalilla."

Eino Kääpä "Jo on kumma, ettei risti saa olla rauhassa. Olen asiasta usiasti kysynyt, mutta ovat sanoneet, ettei asia kuulu sinulle vanha kääpä."

Pekka Viipurilainen "Mie muistan, ett risti näkkyy seurakunnan historiikiss, ja silloin alkuun, se ol tosi suur, mutta on vaan niin pieneks käynyt"

Antti Fossiilius "Sanohaan tuo meitin pastorimme, että risti on tappion ja häpeän paikka"

Eino Kääpä "Niinhän tuo tekkee."

Ylistys vaikenee, tällä kertaa hiukan yllättävän jyrkästi, osa ihmisistä hätkähtää, ikäänkuin lumouksen ilmapiiri olisi särkynyt, mutta jotta arvostelijoiden parjaaminen voisi alkaa, oli ylistyksen astuttava taakse ja jäätävä odottamaan vuoroaan.

Valaistusta sammutetaan seurakunnan puhujalavan yllä. Bändiläiset vetäytyvät takahuoneeseen. Hämärässä en oikein näe mitä kaikkea siellä tapahtuu, mutta joku heistä on hiukan väsähtänyt, kun näyttävät raahaavan häntä rumpujen tyköä kohti takahuonetta.

Kalle Vilunki on saanut takaisin oman henkisen tasapainonsa ja yrittää katsella muualle kuin Kenneth Haginin kuvaa kohti. Onhan täällä rakkaita seurakuntalaisia joita katsella, näkeepä miten he ottavat vastaan sen mitä hän heille ammentaa, ties mistä sen kaiken ottaen.

Kalle Vilunki "Hullutusta se alituinen puhe rististä, minä en sitten kestä sitä jatkuvaa samassa asiassa junnaamista, me olemme jo päässeet Pyhään Henkeen, mutta nuo parjaajat, ne vain junnaat vielä siellä ristillä ja jauhavat kokouksissaan rististä ja parannuksen tekemisestä"


Kalle Vilunki "Meillä on Isän rakkaus, meillä on armon ylenpalttius, ja avoimuuden kentät, rajattoman uskon avaruudet, kaikki lukuisat siunaukset ja uskon lupaukset. Meillä on auktoriteettimme Jeesuksen nimessä, meillä on kaikki valta, me olemme kuninkaallisia."


Kalle Vilunki "Mutta, rakkaat seurakuntalaiset, naurakaa kanssani, nuo jotka luulevat jotakin olevansa, kun tyytyvät evankeliumiinsa ja pyörivät sen ympärillä, menettävät kaikki ilmestystiedon tuomat mahdollisuudet, nyhjöttävät kurjallisto evankeliumissaan."


Kalle Vilunki "Te kaikki tiedätte Matias Ikianderin, tuo helluntailainen naapurikylästämme, laiha ruipeloinen mieheksi, hän joka aina niistä kaiken maailman eksytyksistä vaahtoaa. Hän asuu vanhassa talossa, hänen vaimonsa on aina sairas, lapset kaikki kolme, kulkevat käytetyissä vaatteissa, aina hekin sairastelevat. Sama auto on ollut kymmenen vuotta. "

Yleisö taputtaa innoissaan, osa nauraa.

Kalle Vilunki "Katsokaa hänen seurakuntaansa, moni teistä on varmaan käynyt siellä tai ainakin kuullut siitä, vain alle sata jäsentä, ei ihmeitä, eikä merkkejä, ei tietoakaan mistään ylistyksestä. Voi miten kuivia ovat heidän kokouksensa, pelkkää raamattua, sieltä yhtä ja toista jauhavat, kerta toisensa jälkeen, uutta ja vanhaa testamenttia. Todella kuivaa!"

Kalle Vilunki "Katsokaa minua. Asun isossa talossa, kaksikymmentä huonetta, sauna ja uima-allas. Suuri piha. Auton olen vaihtanut jo kymmenen kertaa, joka kerta kalliimpi ja parempi auto. Vaimonikin olen vaihtanut jo kahdeksan kertaa, joka kerralla nuorempaan ja kauniimpaan."

Kalle Vilunki "Te tiedätte miten siunattu mies minä olen, olette kuulleet miten olen tämän seurakunnan tehnyt tunnetuksi ja kuinka tämä onkaan kasvanut."


Kalle Vilunki "Minä en koskaan käy lääkärissä, eikä perheenikään. Me emme ota vastaan sairauksia ja kärsimyksiä. Meillä on Uskon Sana ja me pidämme sen lupauksista kiinni."

Kalle Vilunki "Rakkaat kuulijat, meillä kaikki on niin paljon parempaa kuin niillä jotka meitä arvostelevat ja jotka sanovat että olemme eksyneet. Meidän seurakunnassamme tulee valtavasti ihmisiä uskoon, minun toimistossani on satoja sivuja parantumistodistuksia, kopio koneeni vieressä."

Kalle Vilunki "Siitä lähtien kun ajoin pois ne lakihenkiset, jotka jauhoivat aina siitä parannuksen tekemisestä ja uskon kuuliaisuudesta, seurakuntamme on kasvanut räjähdysmäisesti. "

Kalle Vilunki "Kun meidän seurakuntamme otti vastaan ylistysherätyksen ja hävitti vanhanaikaiset kitara kuorot, ovat nuorten kokouksemme tulleet niin suosituiksi, että monesta seurakunnasta ovat nuoret siirtyneet meille."

Kalle Vilunki "Silloin kun minä ja vaimoni ja seurakuntamme vanhemmisto kävi Torontossa, toimme sieltä tullessamme sellaisen voiman ja voitelun, että alkoivat ihmeet ja merkit houkuttelemaan ennennäkemättömän paljon väkeä, niin että me jouduimme laajentamaan kolmesti seurakuntaamme."

Kalle Vilunki "Silloin kun minä aloitin täällä, kolehtihaavit olivat aivan pikkaraisia, nyt jokaiseen kolehtihaaviin mahtuu puoliämpärillistä kahisevaa ja kolikoita, niin ettei heiveröinen ihminen jaksa sitä kannatella käsissään."

Kalle Vilunki "Rakkaat seurakuntalaiset, olette olleet hyvässä kokouksessa, olette saaneet kuulla parasta mahdollista sananjulistusta ja mitä ihaninta ylistystä. Tunnen teidän sydämenne, tiedän miten jaloa tekoa te olette. Kuten tiedätte, en ole teitä kiusannut turhilla nuhteilla ja syyttelyillä. Olenhan vain aina tahtonut teidän parastanne. "

Kalle Vilunki "Olen opettanut, että autuaampi on antaa kuin ottaa. Muistattehan, miten paljon iloista antajaa Jumala rakastaa. Te tahdotte kokea rakkautta, lupaan sitä teille paljon. Minun vallassani on antaa teille ylitsevuotavia siunauksia, ottakaa ne uskossa vastaan. Kylväkää runsas siemenuhri, osoittaaksenne uskonne."

Voi, voi. Korvani eivät jaksaneet kuunnella tämän enempää opetusta rahan antamisesta ja niitä vakuutteluja, miten rikkaaksi voisin tulla, jos antaisin enemmän, tai jos vaikka antaisin sitäkin enemmän. Joten hyppäämme tuon opetuksen ylitse kertaloikalla.

Sitten oli vuorossa loppuylistys. Eino Kääpä istui paikallaan ja mietti miksi tuo seurakunnan pastori Kalle Vilunki ei tuntunut tykkäävän siitä, että puhutaan eksytyksistä, vaan oli aina kovin vaivaantunut kun tuo ikävä asia otettiin esille. Olihan Kalle Vilunkille näytetty raamatusta monia kertoja, muutamia kohtia, jotka hän opetti aivan väärin, mutta yleensä hänen kärsivällisyytensä ei riittänyt asiaan syventymiseen tai sitten hänelle tuli kiire, muihin tärkeimpiin asioihin. Monesti hän suorastaan suuttui, heittipä kerran Einon raamatun lattialle ja hyppi sen päällä ja talloi sitä.

Eino Kääpä ei paljoa piitannut mitä muut hänestä puhuivat selkänsä takana, ei siitäkään, että hänen maineensa oli seurakunnassa saatettu kyseenalaiseksi, eikä siitäkään, että häntä oltiin uhkailtu. Hänelle riitti se, että hän sai seurata Jeesusta Kristusta ja tehdä hänen tahtoaan, sen tähden hän oli monesti nuhdellut Kalleakin.

Antti Fossiilius toimi samalla tavalla, hän oli uudestisyntynyt ja Pyhällä Hengellä täyttynyt helluntailainen. Olipa kerran Kalle Vilunki syyttänyt häntä ihmisten edessä, siitä että hän kieltää Pyhän Hengen ja on kuiva fariseus, joka ei tee muuta kuin arvostelee. Mutta kun Jumalan Pyhä Henki antoi Antille siinä hetkessä oikeat sanat sanottavaksi, pastori Kalle sopertaen pyyteli anteeksi ja asia jäi siihen.

Siitä lähtien Kalle Vilunki oli ollut varovaisempi näiden vanhuksien kanssa, yritti sietää heitä, vaikka olisi tahtonut päästä heistä lopullisesti eroon.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä