Miten...

kaiken voisi saada ennalleen?
Miksi tämä on näin vaikeaa?
Minä Rakastan Sinua
Tunnen, että Sinäkin välität minusta.

Mikä tässä sitten on?

Ahdistus kasvaa kokoajan, ei helpota kuin nukahtaessa...vain palatakseen heti, kun herään.
4684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos kaikkea ei yrittäisikään saada ennalleen.
Ei vettä kerran sormen ohi virrannutta pakottaa takaisin ylävirtaan.
Ei tuulenhenkäystä saada tulemaan itseänsä vasten.
Ei kasvua pakottaa päinvastaiseksi.
Jo irronnutta lehteä saada leijailemaan takaisin oksaansa.

Pitääkö kaikki saada ennalleen ?

Välittäminen ja rakkaus kulkevat joskus eri vuoroissa vaikka samaa työtä tekevätkin.

Annetaan näiden tehdä työtänsä rauhassa.
Tehtäviä näille uurastajille kai jo tarjoamme riittävästi.

Tulee vielä aika. Tulee vielä hetki, kun ahdistus on voitettu.

Ei kokonaan. Mutta niin, että se on siedettävää.

-yksin-...-mutta yhdessä-

Äänestä

Mennyt on mennyttä. Kaikkea ei voi saada ennalleen. Jotkut muutokset ovat peruuttamattomia. Mutta mitä tapahtuu tulevaisuudessa? Ympäri käydään ja yhteen tullaan tai sitten ei.

Mikä siinä on? Miksi on niin vaikeaa? Mikä on vaikeaa sinulle, entä mikä hänelle? Usein tuntuu olevan vaikeata itse kullekin.

"onneton se on ken rakkautta turhaan tunnustaa ja onneton ken pakenee kun jäädä haluaa"

Äänestä
  • kukaan voita, ei edes piru... Otan sen minkä haluan, joskus....vaikken heti, ehkä myöhemmin, sääli.......

    Äänestä

jos tietäisin sen myös kertoisin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TuskaSydän kirjoitti:

kaiken voisi saada ennalleen?
Miksi tämä on näin vaikeaa?
Minä Rakastan Sinua
Tunnen, että Sinäkin välität minusta.

Mikä tässä sitten on?

Ahdistus kasvaa kokoajan, ei helpota kuin nukahtaessa...vain palatakseen heti, kun herään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu