Vain puoli tuntia aikaa... voi voi...

Kepujohtajalle irtosi USA:n varapresidentiltä vain puoli tuntia kepujohtajan tapaamiseen. Mitä puolessa tunnissa ehtii keskustelemaan? Bushilta ei ollut aikaa minuuttiakaan kepujohtajalle. Kaiken lisäksi tapaaminen Cheneynin kanssa pidettiin piilossa. Kepujohtajan uskottavuus on ajat sitten romahtanut.
5191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ohjeet antaa. Siihen kaksi minuuttia ja sitten Matti onkin hiljaa. Pilusta tai sen puutteesta Matti tietysti voisi keskustella. Ja sananvapaudesta... Saako amerikassa "polkea" pääministeri rauhassa? Tai siis siitähän ei ainakaan saisi kirjoittaa? Siinäpä ne meidän "Matin" muailiman polliittiset näkemykset sitten onkin;-))

Äänestä
  • pääse ulkomaankielellä tetetetervehtimistä pitemmälle.

    Äänestä

  • oikein amerikan pääministerinkin?

    On se kova mies tuo Matti Vanhanen - the best.

    Äänestä

kaksi ja puoli tuntia. On Lipponen sen verran hidas mongertaja.

Äänestä

Ei se Bush Lippostakaan sen vertaa kunnioittanut, että olisi kutsunut hänet Valkoisen talon kynnyksen yli, puhumattakaan että oikein peremmälle. Pelkästään siinä pihamaallahan he joulukuisessa koleudessa palttoot tapasivat, eikä keskustelu kestänyt kunnolla sitä puolta tuntiakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


veronmaksaja2 kirjoitti:

Kepujohtajalle irtosi USA:n varapresidentiltä vain puoli tuntia kepujohtajan tapaamiseen. Mitä puolessa tunnissa ehtii keskustelemaan? Bushilta ei ollut aikaa minuuttiakaan kepujohtajalle. Kaiken lisäksi tapaaminen Cheneynin kanssa pidettiin piilossa. Kepujohtajan uskottavuus on ajat sitten romahtanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu