Ihmetellä

Mihin perustuu suomalaisten lapsenomainen luottamus Venäjää kohtaan? Kun Viro Latvia ...Puola Unkari ym. valtiot itsenäistyivät NL.n miehityksestä, he eivät tarvinneet harkinta-aikaa, he tunsivat venäläiset, me emme. Meidän turvamme on emävalhe, "nato-optio", ja kansa uskoo.


Nato on
Kirjoittanut: parasta. 23.7.2007 klo 16.31


Moni haluaa eurooppalaisen puolustusliiton, eikä huomaa miten eurooppalainen Nato tosiaan on. EU.n asukkaista nyt jo asuu 95% natomaassa, ja ovat tyytyväisiä Naton antamaan suojaan. Minä en usko että meitä varten aletaan uutta puolustusliittoa rakentaa, sehän se kallista olisi. Kun Naton päältä raaputetaan pois paskakuorutus, jonka suomalaiset kommunistit ovat siihen vuosikymmenien aikana taputelleet, alta paljastuu maailman demokraattisin kansainvälinen järjestö, josta Suomi saa oikeudenmukaisen ja moraalisesti korkeatasoisen rauhan takaajan.
7205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Nato-jorinoilla suhteessa Suomeen on kansainvälisesti lähes nollan arvoinen merkitys.

Tietystihän jenkit kauppamiehinä ottaa jos ilmaiseksi saa tai jopa toinen osapuoli (= Suomi) on niin hullu, että vielä maksaa!

Äänestä

Virolaiset ovat neukkuja vieläkin. Johtavat liberaalipolitiikot ovat Neuvostoliiton kommunistisen puolueen nuorisojärjestön kasvatteja.

Viron hallituksen ja venäläisen vähemmistön riidat ovat kommunistien jäsentenvälisiä.

Äänestä

Mihin perustuu suomalaisten lapsenomainen luottamus usaa kohtaan sillä sehän on toisella puolella maapalloa, eihän se piittaa suomesta pätkääkään. Haluaa vain natonsa suomen itärajalle.

Äänestä

NATO ei ole eurooppalainen puolustusliitto.

NATO:n menetelmät kriisinhallintatehtävissä Afganistanissa eivät tunnu moraaliltaan kovin korkeilta. NATO käyttää mm. kenttätykistöä taisteluissa, ja täsmäpommitusten uhrit eivät rajoitu kapinallisiin.

Äänestä
  • Natomaista 24 sijaitsee fyysisesti Euroopassa, taustansa perusteella myös USA ja Kanada ovat moraaliltaan eurooppalaisia. Afganistanin sodassa Talebaneja vastaan on YK:n turvallisuusneuvoston yksimielinen päätös.

    ISAF (International Security Assistance Force) on vuonna 2002 perustettu kriisinhallintaoperaatio Afganistanissa (YK:n turvallisuusneuvoston pl. 1386, 1413 ja 1444). Se siirtyi Naton johtoon elokuussa 2003. Operaatioon osallistuu 26 Nato-maata ja 10 Naton ulkopuolista maata. ISAF-operaatio kattaa koko Afganistanin alueen ja sen tämän hetkinen vahvuus on noin 32 000 sotilasta.

    Äänestä

  • eurooppalainen. kirjoitti:

    Natomaista 24 sijaitsee fyysisesti Euroopassa, taustansa perusteella myös USA ja Kanada ovat moraaliltaan eurooppalaisia. Afganistanin sodassa Talebaneja vastaan on YK:n turvallisuusneuvoston yksimielinen päätös.

    ISAF (International Security Assistance Force) on vuonna 2002 perustettu kriisinhallintaoperaatio Afganistanissa (YK:n turvallisuusneuvoston pl. 1386, 1413 ja 1444). Se siirtyi Naton johtoon elokuussa 2003. Operaatioon osallistuu 26 Nato-maata ja 10 Naton ulkopuolista maata. ISAF-operaatio kattaa koko Afganistanin alueen ja sen tämän hetkinen vahvuus on noin 32 000 sotilasta.

    Venäjä on rikas maa. Sen kaverit, P-Korea, Iran, Valkovenäjä, Serbia, Syyria, Hizbollah, ja Venezuela, pystyvät tarjoamaan meille halpaa energiaa, ja ostamaan kaikki teollisuustuotteemme "rahamiehen" hinnoilla. Tajutaan lopultakin, ei demokratiaa voi syödä, ystävät sieltä missä on rahaa ja raketteja.

    Äänestä

Nato-optio on Halosen hämäysoperaatio, jolla hän selittää kansalle, että meillä olisi joku ennennäkemätön mahdollisuus vaaran uhatessa liittyä nopeasti Natoon. Tämähän on täyttä valhetta, Natoon liittyminen kesti NL:n miehityksestä vapautuneilla Keskieuroopan mailla 5-7v, eikä kaikkien 26 natomaan positiivinen (yksimielinen) suhtautuminen Suomen jäsenhakemukseen ainakaan kriisitilanteessa ole ollenkaan varmaa. Ainoa mahdollisuus päästä Naton jäseneksi on hakea jäsenyyttä rauhanaikana ja lobata huolellisesti nykyisiä jäsenmaita, että he meidät jäseniksi huolisivat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


täytyy... kirjoitti:

Mihin perustuu suomalaisten lapsenomainen luottamus Venäjää kohtaan? Kun Viro Latvia ...Puola Unkari ym. valtiot itsenäistyivät NL.n miehityksestä, he eivät tarvinneet harkinta-aikaa, he tunsivat venäläiset, me emme. Meidän turvamme on emävalhe, "nato-optio", ja kansa uskoo.


Nato on
Kirjoittanut: parasta. 23.7.2007 klo 16.31


Moni haluaa eurooppalaisen puolustusliiton, eikä huomaa miten eurooppalainen Nato tosiaan on. EU.n asukkaista nyt jo asuu 95% natomaassa, ja ovat tyytyväisiä Naton antamaan suojaan. Minä en usko että meitä varten aletaan uutta puolustusliittoa rakentaa, sehän se kallista olisi. Kun Naton päältä raaputetaan pois paskakuorutus, jonka suomalaiset kommunistit ovat siihen vuosikymmenien aikana taputelleet, alta paljastuu maailman demokraattisin kansainvälinen järjestö, josta Suomi saa oikeudenmukaisen ja moraalisesti korkeatasoisen rauhan takaajan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu