Eli olen hankkimassa kuningaspytonia tai -boaa. Jos olet luopumassa tai myymässä kyseistä lajia niin ota yhteyttä. Mielellään terraarion tarvikkeiden kanssa. Ja mielellään Etelä-Suomesta. Tai jos sinulla on kyseistä lajia kotona, haluaisin myös mielelläni tulla katsomaan ja tutustumaan lajiin. Ensimmäinen käärme hankinnassa, ollut jo pidemmän aikaa, siksi siis haluaisin tutustua lähemmin. Olen ottanut aika paljon tietoa netistä ym. keskustelupalstoilta.
Siksi olisikin hienoa jos pääsisin tutustumaan täysikasvuiseen yksilöön koska liikkeissä nuoret ja pienet boat ja pytonit ei anna sitä kuvaa mitä ne ovat aikuisena. Mutta vastailkaapa!
Joonas
[email protected]
040 831 8165
Käärmettä hankkimassa
2
438
Vastaukset 2
- hekake
Moi!
Mukavaa, että olet päättänyt aloittaa käärmeharrastuksen. Minulla on aikuinen 11-vuotias kuningasboa uros. Mittaa on kertynyt noin 2,5 metriä, mutta ei ole niin massiivinen kuin naaraat. Olen etsinyt jo jonkin aikaa käärmeelle uutta kotia, koska minulla ei ole tarpeeksi aikaa hänen hoitamisekseen.
Kuningasboa on aika iso käärme ensimmäiseksi käärmeeksi, mutta jos sinua kiinnostaa niin laittelepa viestiä.- vaan
Kiitos vaan, hankin kyllä jo itselleni käärmeen tuossa muutama viikko sitten ja kuningasboa täältäkin löytyy! Tosin pieni vasta kun n.7kk vanha. Mukava hän on! Toivottavasti löydät käärmeellesi hyvän kodin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 138866
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?83718- 58676
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha83659Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät55571Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!26553Kuhan lie kuollu auto-onnettomuudessa kylillä?
Joku nuorimies löytyny kuolleena kylän liepeillä ulos ajetusta autosta.Kenen poikahan lienee?4523- 152471
Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett41464- 42459