Kielillä puhuminen on

Mohikaani_27

AINA, merkkinä Pyhän Hengen kasteen saamisesta.
* Jotkut väittvät, että ei ole. Raamattu kuitenkin sanoo, että on!
* Mistäpä muusta voisi tietää, onko joku täyttynyt Hengellä, vaiko ei?

* RistinVoitto-lehdessä on hyvä kirjoitus juuri tästä aiheesta.
* David Petts on erikoistunut Pyhän Hengen olemuksesta ja tutkinut asiaa, josta otan muutamia kohtia tähän.
* DP. sanoo: ""

* Minusta tulisi ottaa huomioon se, mitä tapahtui kun ensimmäisen kerran PH vuodatettiin 120 opetuslapsen ylle.
* Siinä oli monia ulkoisia merkkejä, ettei jäisi epäselväksi, tuliko PH vaiko ei?
* Tuulispää pyyhkäisi koko alueen yli, että jokainen sen huomasi, jotain oli tapahtumassa.
* Sitte Pyhä Henki laskeutui ITSEKUNKIN ylle, siis joakisen 120:nen opetuslapsen, päälle, ja siinä oli isutumassa sekä miehiä että naisia. Ja he kaikki myös puhuivat kielillä, sen mitä Henki heille puhuuttavaksi antoi.
* Eikö ole ihan looginen asioiden kulku, kun he saivat PH-kasteen, ottaen huomioon, että oli ensimmäinen tapaus, kun Pyhän Hengen kaste saatiin, siksi piti näkyä tuliset kielet, se oli näkyvin ja kiistaton merkki Hengen tulosta.
* Eikö ole ihan loogista aisioiden editysmistä se, että tämän ainutkertaisen tapahtuman, kun ilmestyi tuliset kielet, ei sen jälkeen ole tätä ulkoista merkkiä annettu kenellekkään toiselle/toisille, sen sijaan on nyt annettu kielillä puhuminen ulkoiseksi merkikiksi. Sen näkee ja kuulee kaikki paikalla olijat, ja jokainen voi todeta, että Hengellä kastaminen on tapahtunut. Ei siis riitä, että vain todistellaan omin sanoin, saaneensa PH-kasteen, vaikka mitään merkkiä ei ole kuultu eikä nähty.
* Simonkin näki ja kuuli, kun apostolit panivat kätensä uskovaisten päälle, he saivat PH-kasteen ja puhuivat kielillä. Tämä Simon näki, ja kuuli, ja olisi halunnut itsekkin saada sen lahjan apostplien käsien kautta, että kun Simon itsekkin panee kätensä joidenkin ylle, he saisivat Pyhän Hengen. Simonilla vaan oli rikastuminen mielessä. Mutta tämä tapaus todistaa sen, että PH-kasteen tullessa siitä on ulkoinen merkki, näkyvissä ja kuultavissa.
* Tässä Raamatun todistus, että AINA puhutaan kilelillä, PH-kasteen saadessa.
* 1)Apt 1:5 Sillä Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä, ei kauan näitten päivien jälkeen.
*8 vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka."
* 2)1:1-4. 2:1 Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla.
2:2 Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat.
2:3 Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle.
2:4 Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi."

* 3) Apt 19:6 Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat."
* 4) Apt 2:14-21.2:14 Niin Pietari astui esiin niiden yhdentoista kanssa, korotti äänensä ja puhui heille: "Miehet, juutalaiset ja kaikki Jerusalemissa asuvaiset, olkoon tämä teille tiettävä, ja ottakaa minun sanani korviinne.
2:15 Eivät nämä ole juovuksissa, niinkuin te luulette; sillä nyt on vasta kolmas hetki päivästä.
2:16 Vaan tämä on se, mikä on sanottu profeetta Jooelin kautta:
2:17 'Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat.
2:18 Ja myös palvelijaini ja palvelijattarieni päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni, ja he ennustavat.
2:19 Ja minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä, verta ja tulta ja savupatsaita.
2:20 Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen.
2:21 Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."

* 5) Apt 6:3 Valitkaa sentähden, veljet, keskuudestanne seitsemän miestä, joista on hyvä todistus ja jotka ovat Henkeä ja viisautta täynnä, niin me asetamme heidät tähän toimeen.
6:4 Mutta me tahdomme pysyä rukouksessa ja sanan palveluksessa."
6:5 Ja se puhe kelpasi kaikelle joukolle; ja he valitsivat Stefanuksen, miehen, joka oli täynnä uskoa ja Pyhää Henkeä, ja Filippuksen ja Prokoruksen ja Nikanorin ja Timonin ja Parmenaan ja Nikolauksen, antiokialaisen käännynnäisen,
6:6 ja asettivat heidät apostolien eteen, ja nämä rukoilivat ja panivat kätensä heidän päällensä."

* 6) Apt 8:18 Mutta kun Simon näki, että Henki annettiin sille, jonka päälle apostolit panivat kätensä, toi hän heille rahaa
8:19 ja sanoi: "Antakaa minullekin se valta, että kenen päälle minä käteni panen, se saa Pyhän Hengen."

* 7) Apt 11:44-48.10:44 Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.
10:45 Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,
10:46 sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
10:47 "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"
10:48 Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä."

20

511

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paavali ilmoittaa että kielilläpuhuminen perustuu opetteluun joten se ei ole armolahja.

      1.Kor.14:19 Jotta voisin opettaa muitakin(kielillä puhumaan), haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja.

      Helluntaiseurakunnissa on vieläpä kaksivaiheinen Pyhä Henki.

      Seurakunnissa on kaksi arvoasteikkoa "kielillä puhujat ja muut kastetut"

      Olet Mohikaani aiemmin kertonut että vain nuo kielillä puhujat voi pelastua.

      Raamatusta ei vaan löydy kohtaa johon oppi kahdesta hengestä perustuu.

      --------------------------------------------------

      Netmission heittää lisäksi oman valheensa soppaa sekoittamaan:
      http://www.netmission.fi/index.php?id=1817
      "Pyhällä Hengellä täyttynyt, vaikka ei olisi puhunutkaan kielillä, sillä kielillä puhuminen voidaan estää (1. Kor. 14:39)."

      Ja tuo Raamatun kohta johon se vetoaa on tässä:
      1.Kor.14:39
      Sentähden, veljeni, harrastakaa profetoimista älkääkä estäkö kielillä puhumasta.

      Eli netmission opissa kielillä puhumisen voi joku estää mutta kyseinen kohta tarkoittaa Raamatussa ihan jotain muuta eli että vain itse sen voi estää ja sitä ei saisi tehdä.

    • aasipää

      ...opeteltuja loruja.

      ...Ja koko teidän ylistyskulttuuri on opeteltua, liha kyllä oppii kaikkea.

      Mutkat suoriksi sanon minä.

    • En ole koskan "kokenut puhuvani" kielillä. Jumalan Hengen täyttäessä minut (ulkopuoliset) kertoivat minun kuitenkin puhuneen kielillä ja ennustaneen. Ennustukset kävivät myös toteen.

      Tuosta kokemuksesta on kauan. Joskus, kun rukoilen, huomaan sisimpäni puhuvan Jeesukselle sanoja, joita en ymmärrä. Sydän ylistää Herraa.

      Tämän nyt kirjoitin ja sisimpäni palvoo lunastajaani Jeesusta Krisrusta.

      • varmaan sanot

      • Pyhän Hengen saamisesta kuiten ilmenivät.
        * Puhuit kielillä saatuasi PH-kasteen, olit vaan itse niin iloa ja voimaa täynnä, että et ehkä muista koko kielillä puhumistasi.
        * Tottahan se , että kaikille se ei jää lahjaksi, miksi ei, sen tietää vain Jumala.
        * Mutta ulkoisena merkkinä se on aina.
        * Ymmärtäisin tuosta, kokemastasi sisäisestä kemuksesta, että ikäänkuin puhuisit kieltä jota et ymmärrä, sinun tulisi vaan avata suu, Herra sen täyttää, niinhän Sanassakin sanotaan,"Avaa suusi, niin minä sen täytän"!
        * Kyllähän tuo tarkoitta myöskin lupausta Jeesuksen todistajille, jos on arka luonne, niin siitä saa rohkeutta puhua, vaikka uskoon tulostaan vieraille ihmisille.
        * Ole jukka sinäkin rohkea, kun olet rukouksissa, ala vain puhua, niin kielet tulee itsestään, siitä saisit valtavasti rakennusaineta omaankin elämääsi, ja lohtua kun olet sairastellutkin niin kovin paljon, ja yleensä koko elämääsi uutta tuoretta voimaa.
        * Minusta siinä ei ole muuta kuin annat vaan lahjallesi mahdollisuuden, ei sieltä mitään sopimatonta tule, ei huoli "pelätä"! Jumala ei anna pahaa.

      • Tarvittavat merkit
        Mohikaani_27 kirjoitti:

        Pyhän Hengen saamisesta kuiten ilmenivät.

        Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään?

        Pyhän Henki tulee sinuun ,kun otat Jeesuksen vastaan
        Vapahtajanasi,olet pelastettu Jumalan lapsi.l-h

      • J.Edgar

        sitten heti, mitä ennustit ja miten kävi toteen.

        Ei pidä kehua, jos ei pysty todistamaan väitettään.

      • Tarvittavat merkit kirjoitti:

        Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään?

        Pyhän Henki tulee sinuun ,kun otat Jeesuksen vastaan
        Vapahtajanasi,olet pelastettu Jumalan lapsi.l-h

        mutta kun Jeesus sanoi JO opetuslapsille, "älkää lähtekö, ennenkuin saatte VOIMAN, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te tulette olemaan minun todistajani."
        * Ja mitenkäs kävi, tuli ensimmäinen helluntai, ja Jeesuksen lupaama PH tuli, voimalla, tuliset kielet jokaisen odottajavan ylle. He puhuivat kielillä, ja niin puhui kaikki kennen päälle apostolit laittoivat kätensä, he saivat PYHÄN HENGEN kasteen ja PUHUIVAT kaikki joihin Henki tuli, kielillä.
        * Ulkoinen merkki hengen tulosta, ei voida jäljitellä eikä matkia. Siksikin, se täytyy olla.
        * Jos ei olisi, voitaisiin tulla kokukseen vaikka hieman humalassa, ja näyteltäisiin että olisi saatu Pyhä henki, kielillä puhumista ei voi voida näytellä, jos sitä ei ole, niin ei ole.
        * Ja jos matkii, niin sen sopertavan siansaksan kyllä huomaa jokainen, että on pelkkää moskaa, ei mitään sellaista, mitä oikealta puhutulta kileltä odottaa, vaikka ei ymmärtäisikkään.
        * Kielillä puhuttaessa, jokaisessa eri kielessä on oma !snanpatrtensa", eli se sointuu kiellelliseti oikein.

      • tekojen evankeliumia?

        hyvä on jos 'humaus' tulee,mutta aivan yhtä hyvä on jos ei tulekkaan.
        joissain tapauksissa ehkä parempi niin,jää tuo astian maku silloin ainkin pois.

    • hirvas

      vaikkei puhuisi kielillä. Ja Pyhä Henki voi olla ihmisessä, vaikkei olisi kastettukaan.

      Tuo mitä opetat on hellareiden käsitys, eli pitää AINA olla kielilläpuhuva ollakseen täytetty Pyhällä Hengellä. Ihmisoppia siis.

      • eikö sinunkin kantsiis ottaa selvää asioista, ennenkuin annat tuomitsevan mielipiteesi?
        * Ei ole mikään nolo juttu, jos ei kaikkea ymmärrä. Pyhä Henki tulee toki ihmiseen kun hän uudestisyntyy. Siinä uskova kastetaan hengessä Kristukseen, ja saadaan jopa Pyhän hengen sinetti sydämeen, joka on juuri se pelastusvarmuus.
        * Pyhän Hengen kastetta ei voi edes saada, ennenkuin on uudestisyntynyt, eikä ole suinkaan mikään ehto uudestisyntymioslle! Eikä muuta vaaditakkaan, verellä pestyyn sydämeen voi PH tulla, ei tarvitse olla kastettu, ja voi olla kastettu, sillä ei ole mitään merkitystä sille, saako PH vaiko ei.
        * PH-kaste saadaan lahjana niikuin pelastuskin, sitä ei voi ansaita. Ja kuka sen saa, jokainen joka janoaa ja haluaa voi sen saada.
        * 120 opetuslasta yläsalissa ISTUIVAT ja odottivat Jeesuksen lupauksen täyttymistä, ja eivät odottaneet turhaan.
        * tuli väkevä tuulispää, ja tuliset kielet ITSEKUNKIN päälle, ja samoin he puhuivat kielillä ja profetoivat. Tämä sama voiman Henki annetaan yhä vielä tänäänkin, se ei ole muuttunut. Ainostaan se, että tulisia kieliä ei ole kukaan saanut päänsä päälle ensimmäisen PH kasteen jälkeen.
        * Mutta tilalle jäivät puhutut kielet, ja niikuin tulisetkin kielet, oli jokaisen PH kastetun yllä merkkinä Hengen tulosta.
        * Siispä kielillä puhuminen on jokaisen PH kasteen saaneen merki Hengen tulosta, sen näkee ja kuulee, aivan samoin, kuin ekakerralla näkyi tuliset kielet.
        * Ymmärräthän sinä Hirvas nyt, että PH ei ole uudestisyntymisen ehto, vaan päinvastoin, sitä ei voi saada, ellei sydän ole pestynä Jeesuksen verellä!

      • lannenhunttari
        Mohikaani_27 kirjoitti:

        eikö sinunkin kantsiis ottaa selvää asioista, ennenkuin annat tuomitsevan mielipiteesi?

        taas rajattaisi Pyhan Hengen tyota johonkin ihmisen tekemaan ahtaaseen muottiin-----
        kun sanot--* Pyhän Hengen kastetta ei voi edes saada, ennenkuin on uudestisyntynyt,

        tai selitapas sitten tuo historiassakin tunnettu
        Telppäs-niityn ihme - Vastauksia.com

        ja johannes hypahti aitinsa kohdussa P-H..n kosketuksesta
        ei ole RAJAA miten P-H toimii.......... ehka tuo selvittaa sinulle..
        Joh. 3:8
        Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt." blessings..l-h

    • frihet

      ensimmäisen kerran täyttyä Pyhällä Hengellä, eli sain Henki-kasteen.

      Sitä ennen ystäväni kanssa löysimme tuon kohdan Raamatusta, että lahja on luvattu Jumalan omille, eli uudesti syntyneille ja aloimme sitä melkein vaatimaan, Isältämme.

      Sitten Sunnuntain kokouksen päätös rukouksen alkaessa minäkin menin rukous joneen ja polvistuin etupenkkiin ja olisikohan ollut 4-5 ihmistä jotka puolestani rukoilivat ja sain yht`äkkiä avata suuni uusiin kieliin, vaikkei niitä kait niin monia sanoja ollut ja siitä lähtien olen saanut kielinkin rukoilla ja itse en tiedä sanojen merkitystä, tosin kielin rukoilen enimmäkseen omassa kammiossani.

      Hengellä meidän tulisi täyttyä, jotta olisimme vielä voimallisemmin Jeesuksen käytössä.
      Ei kait Jeesus muuten olisi lupauksiaan antaa, jollei, niitä olisi täyttänyt ja lahjat ovat käyttöä varten ja ne kestävät koettelun ja jopa koetukset.

      Jeesus haluaa lapsilleen Hengen hedelmiäkin, mutta kielet ovat yksi merkki ja saadaan henki-kasteen yhteydessä, näin minäkin asian ymmärrän, toisaalta ne eivät kaikille jää eikä huonommaks tee, kuten jotkut palstalla luulevat.(uskosta osattomat,luultavasti).

    • Nimimerkki

      PIeru on varmaa kielilläpuhumista, jonka toiset voivat haistaa..

      ---> Tarpeeksi sisällöllisen myös maistaa!

    • ML213

      Missä kohtaa Raamatussa on ilmoitettu sana Henkikaste.
      Ymmärtänet, ettei kielillä puhuminen eriarvoista hänen uskoaan tai uskonelämää.Ymmärrän, miten Jumala antaa lahjojaan aivoituksensa/tietämyksensä mukaan.Toiselle ihmiselle kielillä puhuminen on merkittävä asia ja toinen ei puhu kielillä lainkaan kuten Raamattu ilmoittaa.

      Kun Raamatussa ilmennetään, miten ihminen oli täynnä pyhää henkeä, niin aina hänen käyttäytymisessään ilmentyy rohkeus puhua Sanaa tai rohkea muu käyttäytyminen.Tämä ainakin on varma merkki "hengentäyteydestä".Siis miten ihmisen sydän ja siten mieli on täynnä Pyhän Hengen innostusta.

      • samaa asiaa neilmentävät. Ja ensiimäisenä helluntaina se ilmeni 120 opetuslapsen kohdalla, ja he kaikki saivat tulisen kielen päänsä päälle, itsekukin sanoo Sana. He myöskin puhuivat kielillä, ja niin puhui kaikki kenestä Raamattu kertoo saaneen Pyhän Hengen kasteen, eli VOIMAN, Pyhällä Hengellä on monia nimejä.
        * Tuuli puhaktaa missä tahtoo, ja tämä tuuli on Pyhän hnegen voima, joka uudestisynntyttä, kastaa Pyhällä hengellä, lohduttaa, parantaa, opettaa, voitelee, joka on yksi nimitys Pyhän hnegen kasteesta.
        * Jos et vielä ole saanut PH täyteyttä, älä missään nimessä ole ylimielinen, ja päättele, että sinulla on jo, en MINÄ sen kummempaa tarvitse!
        * Kyllä tarvitset, jaokainen sen tarvitsee, ja jokaiselle se on tarjolla.
        * "Anova saa, ja kolkuttavalle avataan."
        * Se vielä tähän, että Pyhää henkeä e voi saada, ellei ole uudestisyntynyt, että se ei ole mitään paremmuutta, eikä ole yhtään parempi kuin se, joka ei ole saanut, anomisesta huolimatta.
        * PH-kaste on LAHJA, samoin kuin lahja vanhurskauskin, kielillä puhumisen lahja on sekin armolahja, kaikki on lahjaa, eikä voida ansaita, ei pelastusta, eikä PH-kastetta, eikä armolahjoja. Eikä myskään osoita mitään paremmuutta, eikä huonommuutta, lahjat on annettu kaikille, ketä ikinään meidän Herramme kutsuu, lähellä ja kaukana olevat, ihan kaikki, kuka vaan sitä janoaa ja haluaa.

      • ML213
        Mohikaani_27 kirjoitti:

        samaa asiaa neilmentävät. Ja ensiimäisenä helluntaina se ilmeni 120 opetuslapsen kohdalla, ja he kaikki saivat tulisen kielen päänsä päälle, itsekukin sanoo Sana. He myöskin puhuivat kielillä, ja niin puhui kaikki kenestä Raamattu kertoo saaneen Pyhän Hengen kasteen, eli VOIMAN, Pyhällä Hengellä on monia nimejä.

        Niin, huomioinet, ettei tänä aikana tarvitse odottaa tätä lupauksen täyttymistä eli Pyhän Hengen tulemista ihmisten keskuuteen.

        Nythän ihmiset uudestisyntyvät juuri tästä Hengestä, jota silloin kehoitettiin odottamaan ja tämä Henki antaa voiman tulla Jumalan lapseksi.

        Siis en näe, että uudestisyntyneen ihmisen pitäisi saada lisää Henkeä tai odottaa toista Henkeä tms.Ymmärrän ja uskon, miten ihminen uudestisyntyessään Pyhän Hengen vaikutuksesta saa sen saman Hengen sydämmeensä.Ymmärrän senkin, ettei kaikki puhu kielillä.Toisaalta en aliarvioi kielillä puhumista, jos jollakin tämä lahja on ammettu.

        Niin, tämä Henkikaste kielillä puhumisineen on saman suuntainen asia kuin miten perhekunnan kastamisessa "nähdään" ymmärtämättömät vauvatkin kasteella.
        Samoin Raamatussa on selkeästi ilmoitettu, ettei kaikki puhu kielillä.

        *

        Kun lukee Raamatusta ( 1 Kor 12:28..31) kohdan ja ymmärtää miten Jumala asetti seurakuntaan apostoleita, profeettoja, opettajia jne..., niin en usko miten ihminen voisi vaikuttaa rukouksen kautta Jumnalan suunnitelmiin.Esim. Vaikka kuinka haluaisin ja rukoilisi paimenen/opettajan tehtävää, niin Jumala ei ohjaa, jos hän eio ole sitä aivoitellut tapahtuivaksi.

        Samoin tästä Raamatun kohdasta ilmenee miten kaikki eivät puhu kielillä.

      • ML213
        ML213 kirjoitti:

        Yksinkertaisesti ilmaisten, niin tänä aikana ei kenenkään tarvitse sanoa uudestisyntyneelle ihmiselle, niintä sanoja, joita lausuttiin Ap 1:4 kohdassa.
        Kun silloin Pyhä Henki laskeutui ihmisten keskuuteen, niin se on vielä tänäkin päivänä keskuudessamme eli sitä ei tarvitse enää odottaa.Näin ymmärrän.

        Siis kaikki tärkeät asiat kulminoituu siihen, onko ihminen uudestisyntynyt.Jos ei ole, niin Pyhä Henki ei ole hänen sydämmessään vaikuttamassa/ohjaamassa ja tämä tilanne ei odottamalla parane.

      • ML213
        Mohikaani_27 kirjoitti:

        samaa asiaa neilmentävät. Ja ensiimäisenä helluntaina se ilmeni 120 opetuslapsen kohdalla, ja he kaikki saivat tulisen kielen päänsä päälle, itsekukin sanoo Sana. He myöskin puhuivat kielillä, ja niin puhui kaikki kenestä Raamattu kertoo saaneen Pyhän Hengen kasteen, eli VOIMAN, Pyhällä Hengellä on monia nimejä.
        * Tuuli puhaktaa missä tahtoo, ja tämä tuuli on Pyhän hnegen voima, joka uudestisynntyttä, kastaa Pyhällä hengellä, lohduttaa, parantaa, opettaa, voitelee, joka on yksi nimitys Pyhän hnegen kasteesta.
        * Jos et vielä ole saanut PH täyteyttä, älä missään nimessä ole ylimielinen, ja päättele, että sinulla on jo, en MINÄ sen kummempaa tarvitse!
        * Kyllä tarvitset, jaokainen sen tarvitsee, ja jokaiselle se on tarjolla.
        * "Anova saa, ja kolkuttavalle avataan."
        * Se vielä tähän, että Pyhää henkeä e voi saada, ellei ole uudestisyntynyt, että se ei ole mitään paremmuutta, eikä ole yhtään parempi kuin se, joka ei ole saanut, anomisesta huolimatta.
        * PH-kaste on LAHJA, samoin kuin lahja vanhurskauskin, kielillä puhumisen lahja on sekin armolahja, kaikki on lahjaa, eikä voida ansaita, ei pelastusta, eikä PH-kastetta, eikä armolahjoja. Eikä myskään osoita mitään paremmuutta, eikä huonommuutta, lahjat on annettu kaikille, ketä ikinään meidän Herramme kutsuu, lähellä ja kaukana olevat, ihan kaikki, kuka vaan sitä janoaa ja haluaa.

        Olen monasti miettinyt, miksi Helluntaiyhteisössä korostetaan tätä kielillä puhumista.Jotenkin koko opetus monasti tähtää tämän asian saamiseksi.

        Ymmärtäisin erikoisen hyvin, jos tämä lahja vaikuttaisi positiivisesti ihmisen hedelmiin eli ihminen todella näkyvästi kasvaisi hengellisessä elämässään.

        Itse painotan Raamatun/Jumalan tuntemisessa niitä asioita, joilla on vaikutuksensa hyvien hedelmien syntymiseen.

      • sellainen käytäntö

        että ollakseen kunnon hellari, pitää tietyin väliajoin saada henkikaste eli annos Pyhää Henkeä.
        Saarnaajien suusta tätä kuulee ja missä mahdetaan mennä pilkan tuntumaan.

        Ei kannata vertailla niihin 120 ihmiseen Jerusalemissa, jotka silloin saivat Pyhän Hengen kosketuksen lähetystyötä varten

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      612
      2246
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1098
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      25
      1095
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      5
      944
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      855
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      86
      845
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      752
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      573
    Aihe