Idols kakkonen

Tätä on moni pohtinut, että miksi Suomessa aina idols kakkonen tai kolmonen menestyy voittajaa paremmin. Kysymys on puhtaasti markkinoinnillinen.

Ensinnäkin kakkonen saa kilpailun jälkeen hieman hengähtää ja pitää jopa lomaa. Ykkösen tulee paitsi jakaa haastatteluja yms niin tehdä siinä sivussa kiireellä omaa levyä. Aikaa hengähtää ei ole. Kun esimerkiksi pohtii, mihin kaikkeen uuteen Ari Koivunen laitettiin lähes kylmiltään viime keväänä ja alkukesästä, ei voi kun ihmetellä jätkän pään ja fysiikan kestävyyttä.

Toisekseen idols tuotteet ovat aikalailla suunnattu samoille kohderyhmille. Eli paljon musiikkia kuluttavat varhaisteinit ovat ykkös kohderyhmä.

Arin levyn ns massakululus ikä päättyi siihen, kun Annan levy ilmestyi. Anna taas sai levylleen lisäpotkua vielä onnistuneesta joulumarkkinoinnista. Eikä uutta tuotetta, joka tekisi tästä vanhan ole tulossakaan tilalle, koska Kristiinakaan ei ollut ns vastakkain asettelussa.

Ne jotka oikeasti jotain musiikista tietävät ja sitä kriittisesti kuuntelevat niin totuushan on, että Arin levyllä kuuluu selvästi se kiire millä se on tehty. Ari ei ole saanut sellaista tunnetta biiseihin mitä se livenä niihin saa. Annan levyssä taas on selkeästi kuultavissa Annan keskeneräinen laulutekniikka, se joka ei sitä kuule esimerkiksi Ivory Tover kappaleessa, ei ole sitä kunnolla kuunnellut.

Se miten nämä loistavat tähdet tulevaisuudessa pärjäävät, jää nähtäväksi. Itse veikkaan molemmille erittäin pitkää uraa, kunhan vaan päät kestävät.
611980
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

ja pohdintaa. Luulen että myös Kride on tullut jäädäkseen Suomen musarintamalle. Menestystä on vaikea tietää, kun ei oiken ole vielä tiedossa genre ja kohderyhmä, mutta veikkaisin ainakin samanlaista menestystä kuin Jani Wickholmilla.

Kristiinakin saattaa vielä yllättää, vaikka hänellä on Suomessa enemmän kilpailijoita kuin Annalla, mutta Kristiina on hyvännäköinen ja jännä ääni. Siihen vielä lisäksi keikkojen tuoma esiintymiskokemus, niin voi yltää vaikka mihin. Kristiina voi olla Annalle kova haastaja, jos ja kun rupeaa laulamaan englanninkielellä.

Arin uraa on yhtä vaikea ennustaa kuin Kridenkin. Idols-skaba näyttää olevan hevigenressä suurempi taakka kuin coverbändinä aloittaminen, joka onkin itseasiassa aika yleistä. Luulen kyllä että jos Arin bändeineen tekemä musiikki on tarpeeksi hyvää, hän pystyy helposti karistamaan idolstaakan. TrOOhevarit on vain pieni typerä jengi, jotka tuskin ostaa edes omien idoliensa levyjä, vaan varettaa kaiken laittomasti.

Veikkaisin itse Annalle ainakin lyhyellä tähtäimellä suurinta menestystä, juurikin sen takia, että hänellä ei ole suomalaista kilpailijaa omassa genressään. Lisäksi pop, r&b sekä lattarimusiikki on suosittua niin Suomessa kuin muuallakin.

Äänestä
  • sitten kun idols-julkisuus on laskeutunut. Kukaan ei toistaiseksi ole tehnyt erityisen mielenkiintoista musiikkia, joten menestys on idolsin aikana saatujen fanien ja markkinoinnin varassa. Arin ja Annan suosio on kyllä sitä luokkaa, etteivät he ihan heti putoa.

    Toisen kauden tähdistä pinnalla taitaa olla enää vain Katri. Kristiina ja Katri ovat muuten aikalailla samassa lokerossa, kumpikin esittää suomenkielistä pehmopoppia. Toistaiseksi Katri on menestynyt paremmin, saa nähdä miten käy.

    Kride on porukasta se suurin arvoitus. Kriden ongelma on, että teinifaneja on niukasti ja aikuiset eivät oikein idols-tähdestä innostu. Levy-yhtiön pitäisi satsata isosti tai sitten pitäisi pärjätä ihan hyvien biisien voimin. Voipi olla vaikeaa.

    Äänestä

  • yllättänyt jo. Muistan miten kauhistelin kisan aikana että millä ihmeen avuilla tuokin tyttö etenee. Noh - tässä päivänä muutamana pysähdyin kuulemaan radiosta soivaa biisiä ja ajattelin että onpa siinä tytöllä taivaallisen suloinen ääni ja miten tunteella se osasi laulaa. Niinpä niin - selvishän tuo, se oli juuri tuo Kristiina.

    Äänestä

  • että Kride EI SEURAA Wickholmin jalanjälkiä sen paremmin suosion kuin musatyylinkään suhteen. Mielestäni Kridellä on omaperäinen ääni ja hän osaa käyttää sitä monipuolisesti. Ajautuminen samalle pehmorock-/iskelmä rintamalle kuin Jani olisi hirveää tuhlausta miehen kyvyille (aivan kuten on Janinkin kyvyille).

    Äänestä

  • toivoa kirjoitti:

    että Kride EI SEURAA Wickholmin jalanjälkiä sen paremmin suosion kuin musatyylinkään suhteen. Mielestäni Kridellä on omaperäinen ääni ja hän osaa käyttää sitä monipuolisesti. Ajautuminen samalle pehmorock-/iskelmä rintamalle kuin Jani olisi hirveää tuhlausta miehen kyvyille (aivan kuten on Janinkin kyvyille).

    Haluaisiko SonyBMG kaksi täysin samaan lokeroon menevää idols-artistia? Ehkä, jos markkinat ovat hyvät. Pehmorockissa ei sinänsä ole vikaa, jos siinä on jokin persoonallinen ote. Janin musiikki on aika persoonatonta.

    Äänestä

että Idols on sellanen kisa, jota EI kannata mennä voittamaan, juuri noiden mainitsemiesi poittien takia.

Tänä vuonna on ollut todella tasaista, enkä nyt menisi sanomaan että Anna on menestynyt Aria paremmin?? Levymyynnissä ei ainakaan ole Aria ohittanut. Mutta jos meinaat noita Emma-pystejä, niin tuo oli ihan odotettavissa ettei Ari tule olemaan ehdolla "vuoden metallilevy" tai "vuoden biisi" kategorioissa. Annalla on vähemmän kilpailua omassa genressään ja pääsee siinä mielessä helpommalla.

Molemmat on muuten tekemässä jo uutta levyä, jotka varmaan julkaistaan syksyllä. Kisa siis jatkuu ja jatkuu...

Äänestä
  • jatku. Kisa on ollutta ja mennyttä, ollut kohta jo vuoden päivät.

    Voi kunpa nyt kummankin fanileirissä tajuttaisiin tämä ja lopetettaisiin järjetön vertailu. Ari ja Anna edustavat TÄYSIN eri musiikkigenrejä, he eivät ole verrattavissa ja heillä ei ole enää mitään tekemistä keskenään. Aivan sama toiselle, miten toinen menestyy tai ei menesty, sillä ei ole väliä, KOSKA KISA ON OHI!

    Pakko oli vaan mainita, rupee kyrsimään tuo tyhmä vertailu...

    Äänestä

  • EI enää kirjoitti:

    jatku. Kisa on ollutta ja mennyttä, ollut kohta jo vuoden päivät.

    Voi kunpa nyt kummankin fanileirissä tajuttaisiin tämä ja lopetettaisiin järjetön vertailu. Ari ja Anna edustavat TÄYSIN eri musiikkigenrejä, he eivät ole verrattavissa ja heillä ei ole enää mitään tekemistä keskenään. Aivan sama toiselle, miten toinen menestyy tai ei menesty, sillä ei ole väliä, KOSKA KISA ON OHI!

    Pakko oli vaan mainita, rupee kyrsimään tuo tyhmä vertailu...

    Samasta kisasta pongahtaneet taitaa kuitenkin jatkuvasti joutua sekä edellisten että tulevien kisaajien kanssa vertailuun.

    Laulajan ei ehkä kannata osallistua idolsiin, jos ei hyväksy sitä. Ja ilman idolsia nämä tässäkin mainitut olisivat jotain tuntemattomia yrittäjiä.

    Äänestä

  • ja tullaan kai ikuisesti ve... kirjoitti:

    Samasta kisasta pongahtaneet taitaa kuitenkin jatkuvasti joutua sekä edellisten että tulevien kisaajien kanssa vertailuun.

    Laulajan ei ehkä kannata osallistua idolsiin, jos ei hyväksy sitä. Ja ilman idolsia nämä tässäkin mainitut olisivat jotain tuntemattomia yrittäjiä.

    vertailua tulee sekä mediassa että fanien kesken.

    Ihmettelen että Arin fanit aina itkevät vertailusta ja pitävät suurinta ääntä siitä että IDOLS on ohi, mutta kuitenkin lähtevät aina kiihkeästi inttämään selvien provojen kanssa. Jos asialla ei ole heille merkitystä genren yms vuoksi, miksi provosoitua lapsellisista provoista?;D

    Äänestä

  • mieltä kirjoitti:

    kirjoittaja Ari-fani? Aivan yhtä hyvin saattaa olla Anna-fani. Tosin itse olen kyllä havainnut, että Anna-fanit ovat hanakampia vertailemaan Anna joka kääntessä Ariin, koko ajan on muka joku revanssin paikka. Mutta onko tämä vertailu muka kummankaan kannalta välttämätöntä? Tuo Idols-peruste on aika riittämätön. Idols on ohi, nyt olisi tarkoitus pärjätä omillaan. Artistit sen luultavasti jo ymmärtävät, toivottavasti pian myös kovapäisimmät fanitkin. Olivatpa sitten Ari- TAI Anna-faneja!

    päätellä, kenen fani sinä olet... Miksi itse provoilet? Turha sitten ITKEÄ, kun tulee takkiin Ari-faneilta (esim. nämä viime päivien "ei mua saa haukkuu dissaajax!!!11", mutta hei, kyllähän sä tiedät, eix jeah??)...

    Äänestä

  • onko 13:11 kirjoitti:

    ketjussa, vaan noin yleisellä tasolla.

    Veikkaanpa että kaikki tälläkin forkalla roikkuvat silloin tällöin stalkkaavat sekä Annan että Arin palstoja.

    Arin fanit ovat olevinaan niin cool, mutta kuitenkin vetävät aina herneen nenään provoaloituksista, vaikka TIETÄVÄT ne provoiksi!!! Ihmeellisen agressiivista sakkia, varmaan Arin kuuntelu tekee vihaiseksi?

    Etten nyt vaikuttaisi joltain Arin "dissaajalta", jota en missään nimessä ole, annan Arin faneille propsit siitä, että he eivät ole lähteneet millekään laajamittaiselle kostosotaretkelle Annan palstalle.

    Annaa ja Aria vastaan mulla ei todellakaan ole mitään, toivon molemmille parasta menestystä ja pitkää uraa.

    Näyttihän toi Annakin nauttivan nimenomaan siitä, että päihitti Arin Emma-ehdokkuuksissa. "Kosto on suloinen", luki jossain haastattelussa. Aika lapsellista tuommonen, oli sitten median värittämä juttu tai ei, niin kannattaisi pikkasen varoa lietsomasta lisää fanien pyhää sotaa.

    Äänestä

  • ei ole vaikea kirjoitti:

    päätellä, kenen fani sinä olet... Miksi itse provoilet? Turha sitten ITKEÄ, kun tulee takkiin Ari-faneilta (esim. nämä viime päivien "ei mua saa haukkuu dissaajax!!!11", mutta hei, kyllähän sä tiedät, eix jeah??)...

    kuitenkin toi arvaaminen. En nimittäin ole kenenkään "fani", enkä myöskään provo tai trolli, vaan ihan puhtaasta mielenkiinnosta luen ko palstoja ja osallistun joskus jopa "keskusteluun".

    Yleensä ottaen pidän Arin ja Annan aikuisia faneja ihan fiksuina. Selvästi Arilla on ainakin s-24:ssä enemmän aikuisia faneja, joten ihmettelen, miksi pitää lähteä johonkin inttämiskisaan teiniangstaajien ja teinien tasolle jääneiden jankuttajien kanssa. Tiedän kyllä että Arin palstalla provotaan ankarasti, mutta kun ne tiedetään provoiksi, eikö ne kannattaisi jättää omaan arvoonsa?

    Jos luet viestini uudestaan, rauhallisesti ilman "dissaajatutkaa", huomaat itsekin, että olen oikeassa.

    Äänestä

  • ketään tässä kirjoitti:

    ketjussa, vaan noin yleisellä tasolla.

    Veikkaanpa että kaikki tälläkin forkalla roikkuvat silloin tällöin stalkkaavat sekä Annan että Arin palstoja.

    Arin fanit ovat olevinaan niin cool, mutta kuitenkin vetävät aina herneen nenään provoaloituksista, vaikka TIETÄVÄT ne provoiksi!!! Ihmeellisen agressiivista sakkia, varmaan Arin kuuntelu tekee vihaiseksi?

    Etten nyt vaikuttaisi joltain Arin "dissaajalta", jota en missään nimessä ole, annan Arin faneille propsit siitä, että he eivät ole lähteneet millekään laajamittaiselle kostosotaretkelle Annan palstalle.

    Annaa ja Aria vastaan mulla ei todellakaan ole mitään, toivon molemmille parasta menestystä ja pitkää uraa.

    ei tee vihaiseksi. Vaan minua hen.koht suorastaan vituttaa Arin haukkuminen mitä Arin S24:lla jotkut harrastaa. Se on joskus niin kuvottavaa luettavaa. Ihmettelen keitä ne ihmiset oikeastaan on?
    Toinen asia on, että Ari ei sais menestyä. Ihankuin se olis joltain pois. Haukutaan tuleva levykin jo valmiiks. Kyllä tollanen saa kannattajien niskavillat pystyyn ja puolustus kannalle.

    Se miks en oo lähtenyt sotakostoretkelle on se, että Anna on minulle ei kukaan. Tiedän kyllä tyypin, ja pakosta olen joutunut kuuntelemaan yhden kappaleen ja se riitti.

    Äänestä

  • kuuntelu kirjoitti:

    > Se miks en oo lähtenyt sotakostoretkelle on
    > se, että Anna on minulle ei kukaan. Tiedän
    > kyllä tyypin, ja pakosta olen joutunut
    > kuuntelemaan yhden kappaleen ja se riitti.

    Tämän perusteella ainakin sinut Arin kuuntelu on tainnut tehdä vihaiseksi. Tai sitten olit vihainen jo ennen sitä.

    Äänestä

  • Arin kuuntelunko vuoksi? kirjoitti:

    > Se miks en oo lähtenyt sotakostoretkelle on
    > se, että Anna on minulle ei kukaan. Tiedän
    > kyllä tyypin, ja pakosta olen joutunut
    > kuuntelemaan yhden kappaleen ja se riitti.

    Tämän perusteella ainakin sinut Arin kuuntelu on tainnut tehdä vihaiseksi. Tai sitten olit vihainen jo ennen sitä.

    Arin kuuntelu vihaiseksi vaan ne ihmiset jotka käyvät haukkumassa Ari sen S24-palstalla.

    Arin laulua kun kuuntelee, niin tulee leijuva olo. Aivan huippu fiilis;)

    Äänestä

  • edelleenkään kirjoitti:

    Arin kuuntelu vihaiseksi vaan ne ihmiset jotka käyvät haukkumassa Ari sen S24-palstalla.

    Arin laulua kun kuuntelee, niin tulee leijuva olo. Aivan huippu fiilis;)

    Kyllä se niin on, että vain vihainen ja aggressiivinen henkilö kirjoittaa tällaisia:

    > Se miks en oo lähtenyt sotakostoretkelle on
    > se, että Anna on minulle ei kukaan. Tiedän
    > kyllä tyypin, ja pakosta olen joutunut
    > kuuntelemaan yhden kappaleen ja se riitti.

    Äänestä

  • Kirjoituksistasi päätellen kirjoitti:

    edellisessä viestissä ole mitään agressiivista. siinähän vain todetaan ettei joku kiinnosta.

    agressiivista on nimittely, haukkuminen ja uhkailu. ymmärrät kai eron..?

    Äänestä

  • ei tuossa kirjoitti:

    edellisessä viestissä ole mitään agressiivista. siinähän vain todetaan ettei joku kiinnosta.

    agressiivista on nimittely, haukkuminen ja uhkailu. ymmärrät kai eron..?

    Sorry vaan, näin kirjoittaa vain vihainen ja aggressiivinen ihminen:

    > pakosta olen joutunut
    > kuuntelemaan yhden kappaleen ja se riitti

    Minulle ei tulisi mieleenikään kirjoittaa noin sellaisista artisteista, joiden musiikki ei satu miellyttämään. Maailmassahan riittää erilaista musiikkia, erilaisia lauluääniä ja -tyylejä.

    Kyseinen kirjoittaja teilaa Annan ihan ihmisenäkin ("Anna on minulle ei kukaan") sen sijaan, että sanoisi vain että pitää erilaisesta musiikista.

    Ei Arin elämä siitä parane, että hänen kannattajansa kirjoittavat noin Annasta.

    Äänestä

  • ja aggressiivinenkin kirjoitti:

    Annalta toivoisin hieman hillitympiä kommentteja, mitä häneltä kysytään. Ari Koivusen on "luokiteltu" rääväsuiseksi rokkariksi, joten turha siitä jauhaa enempää.

    Eli noita kahta ei kannata luonteen tai musan tyylin perusteella. Ei faneja kiinnosta, mitä heidän idolinsa seuraavaksi meinaa tehdä.

    Tuleehan joltain rap-artistilta kohta gospel levy. Ja näitä on monia esimerkkejä. Joku vaihtaa tyyliä. Hyppää elokuvan genrestä toiseen jne..

    Äänestä

  • Kirjoituksistasi päätellen kirjoitti:

    Kyllä se niin on, että vain vihainen ja aggressiivinen henkilö kirjoittaa tällaisia:

    > Se miks en oo lähtenyt sotakostoretkelle on
    > se, että Anna on minulle ei kukaan. Tiedän
    > kyllä tyypin, ja pakosta olen joutunut
    > kuuntelemaan yhden kappaleen ja se riitti.

    hyvä tekemään johtopäätöksiä netti kirjotusten perusteella. Sinä et kuitenkaan tiedä minusta mitään joten metsään meni ja pahasti.

    Sanon edelleen, että Anna on minulle ei kukaan. Se siitä ja heippa!

    Äänestä

  • sinä kirjoitti:

    Kukaan ei uskalla tehdä mitään uutta ja nöyristelevät helvetin paljon. Ehkä pari on sellaista, jotka haluavat pois Idols "leimasta" ja kulkea omaa polkuaan. Mutta media muistuttaa aina Idols ajoista.

    Viekää vaan rapakon taakse esiintymään, mutta menestystä ei taida tulla. Seuraava on Pakarinen, jota ollaan viemässä.

    Okei oikeastaan myös nämä massa teini-poppi paska bändit voisivat heittää menemään

    Yritä rauhoittua. Eläminen vihaisena ja aggressiivisena on raskasta.

    Mitäpä jos kuuntelisit jotain hieman rauhallisempaa musiikkia`?

    Äänestä

  • viha vie voimasi kirjoitti:

    Yritä rauhoittua. Eläminen vihaisena ja aggressiivisena on raskasta.

    Mitäpä jos kuuntelisit jotain hieman rauhallisempaa musiikkia`?

    täysin sielun ja ruumiin voimissa. Ei mulla oo mitään hätää. Ei sun kannata huolestua olleskaan:)
    Arin musiikki on sieltä rauhallisimmasta päästä, mitä mä kuuntelen. Joten ei enää rauhallisemmaksi ei voi enää mennä.

    Edelleen Anna on minulle ei kukaan.

    Äänestä

  • näin se menee. kirjoitti:

    Annalta toivoisin hieman hillitympiä kommentteja, mitä häneltä kysytään. Ari Koivusen on "luokiteltu" rääväsuiseksi rokkariksi, joten turha siitä jauhaa enempää.

    Eli noita kahta ei kannata luonteen tai musan tyylin perusteella. Ei faneja kiinnosta, mitä heidän idolinsa seuraavaksi meinaa tehdä.

    Tuleehan joltain rap-artistilta kohta gospel levy. Ja näitä on monia esimerkkejä. Joku vaihtaa tyyliä. Hyppää elokuvan genrestä toiseen jne..

    Miten niin "faneja ei kiinnosta mitä heidän idolinsa seuraavaksi aikoo tehdä"??? Eikö se nyt juuri ole sitä todellista fanittamista, että on aivan h**vetin kiinnostunut kaikesta, mitä idoli tekee.

    Äänestä

  • Eli se siitä. kirjoitti:

    Kukaan ei uskalla tehdä mitään uutta ja nöyristelevät helvetin paljon. Ehkä pari on sellaista, jotka haluavat pois Idols "leimasta" ja kulkea omaa polkuaan. Mutta media muistuttaa aina Idols ajoista.

    Viekää vaan rapakon taakse esiintymään, mutta menestystä ei taida tulla. Seuraava on Pakarinen, jota ollaan viemässä.

    Okei oikeastaan myös nämä massa teini-poppi paska bändit voisivat heittää menemään

    jossain muussa kilpailussa etsitään erilasempia, kuin mitä tulee joka kolosta D: Pieni muutos voi jopa tehdäkin hyvää. Niin siis, joka pystyisi samalla menestyä ulkomailla.

    Äänestä

  • ihan kirjoitti:

    täysin sielun ja ruumiin voimissa. Ei mulla oo mitään hätää. Ei sun kannata huolestua olleskaan:)
    Arin musiikki on sieltä rauhallisimmasta päästä, mitä mä kuuntelen. Joten ei enää rauhallisemmaksi ei voi enää mennä.

    Edelleen Anna on minulle ei kukaan.

    No hyvä juttu, jos kaikki on hyvin!

    Mutta ketkä muut ihmiset Annan lisäksi ovat sinulle "ei kukaan" tässä maailmassa?

    Äänestä

loistava tulevaisuus, jos hän olisi sitä itse tahtonut. Ari on itse muovannut tiensä ja typerät ari-fanit mm. ari-sivulla ovat tehneet kaikkensa, jotta Arin idiotismi korostuu entisestään. Ari on "kauppias" joka ei halua menestyä. Siis suotakoon hänelle mitä hän haluaa. Vanha sanonta "sitä saa mitä tilaa" sopii hyvin kuvaan.

Äänestä
  • eikä häntää. Tarkenna, mitä ihmettä tarkoitat. Ja perustele toki oudot väitteesi myös.

    Äänestä

  • ei ole päätä kirjoitti:

    eikä häntää. Tarkenna, mitä ihmettä tarkoitat. Ja perustele toki oudot väitteesi myös.

    että Arin sivuilla korostuu Anna- ja Kridefanien kateus ja idiotismi, mutta ei raukka oikein osannut ilmaista itseään, teinix-raukka;D

    Äänestä

  • tarkoitti kirjoitti:

    että Arin sivuilla korostuu Anna- ja Kridefanien kateus ja idiotismi, mutta ei raukka oikein osannut ilmaista itseään, teinix-raukka;D

    ihan kivasti keskelle maalia:)))

    Äänestä

vai kuinka?
Lähetä linkkiä, missä toisin kerrottu.

Äänestä
  • Eihän avauksessa puhuttu mitään levynmyyntiennätyksistä suuntaan tai toiseen. Kukaan ei ole väittänyt, että Annan tai Arin levy olisi jo ohittanut Antin ekan levyn myynnin.

    Todennäköisesti näin tulee kuitenkin tapahtumaan. Oma veikkaukseni on että sekä Annan että Arin levyt ohittavat Antin levymyynnissä. He ovat nyt niin suosittuja.

    Äänestä

  • hillut? kirjoitti:

    Eihän avauksessa puhuttu mitään levynmyyntiennätyksistä suuntaan tai toiseen. Kukaan ei ole väittänyt, että Annan tai Arin levy olisi jo ohittanut Antin ekan levyn myynnin.

    Todennäköisesti näin tulee kuitenkin tapahtumaan. Oma veikkaukseni on että sekä Annan että Arin levyt ohittavat Antin levymyynnissä. He ovat nyt niin suosittuja.

    Tais tehdä mielikuvitus sulle nyt tepposet.Hah!
    Minähän vaan kysyin, että Anttiko edelleen johtaa levynmyynnissä ja pyysin lähettämään linkin, jos asia on toisin.Katsos minä ku en kenenkään sanomisiin usko, vaan kaikki pitää itse nähdä ja kokea.
    En väittänyt mitään, enkä ollut eri mieltä kenenkään kanssa.

    Ihan pienenä vinkkinä vaan, että joskus kannattaa pysähtyä hetki miettimään, mitä se toinen haluaa sanoa, eikä ruveta heti höyryämään "pää kolmantena jalkana"

    Äänestä

  • Missä noin olen väittänyt? kirjoitti:

    on tainut myydä eniten? Ari Koivunen, Jääskeläinen, Pakarinen on siinä mielessä floppeja.

    Äänestä

  • levy-yhtiön mannekiini kirjoitti:

    Vain ykkönen merkitsee sulle jotain, muut on "floppeja" vaikka myisivät ihan helvetisti?

    Tässä sulle linkki josta voit hakea myydyimmät levyt: http://www.ifpi.fi/tilastot/kultajaplatina.html

    Huomioitavaa tuossa on se, että siinä ei ole mukana elokuun 2007 jälkeisiä myyntejä.
    Tällä hetkellä Arin levy on myynyt yli 70 000 kpl ja Annan yli 60 000 kpl. Antin ensimmäinen cd on myynyt noin 71 000 kpl.

    Tästä voimme päätellä, että Ari on todennäköisesti myydyin jos katsotaan vain yhden levyn myyntejä. Anttihan on ehtinyt julkaisemaan levyjä vaikka kuinka monta tuon ensimmäisen jälkeen, mutta ne eivät ole menestyneet niin hyvin.

    Äänestä

  • levy-yhtiön mannekiini kirjoitti:

    on tainut myydä eniten? Ari Koivunen, Jääskeläinen, Pakarinen on siinä mielessä floppeja.

    Ei kannata ottaa kaikkea vakavasti.

    Äänestä

Se menestyy, kenen levyä ostetaan....
Idosl-finalistit, ne kolme parasta ovat kyllä mielestäni aika tasoissa, joten se ratkaisee, miten osaavat hyödyntää voittonsa.
Ihmisten mielipide saattaa muuttua ajan kanssa, joten ku verrataankin vaan kolmea kilpailijaa, niin mielipiteet saattavat muuttua ihan toiseen suuntaan, näin minullekin kävi.

Äänestä

En osaa sitä kummemmin kommentoida. Levy on tosi hyvä ja Kristiinan lavakarisma huippuluokkaa, joten olettaisin, että keikkojakin riittää.
Toivon myös Arille ja Annalle menestystä.
Näiden kolmen musiikkihan on niin erilaista.
Kristiinan keikat alkaa, joten pidetään Kristiinalle peukkuja.
http://www.kristiinabrask.fi/keikat.php

Äänestä

Anna Abreulla ei kyllä pää tule kestämään. On jo nyt niin ollakseen. Kusi noussu päähän. Eikä Suomeen tarvita mitään latinokiekujia. Veikkaan, että kukaan ei muista enää kahden vuoden päästä kuka koko Anna Abreu on.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä tuosta Annan pään kestämisestä. Ilmeisesti se on tehty mediallekin selväksi, koska mediahan on käsitellyt Annaa silkkihansikkain. On todella monta musiikillista mokaa, jota ei ole uutisoitu.

    Annan edustama genre on nyt ns pissismusaa, mutta ei sitä enää aikuiset kuuntele. Ja kun Anna vanhenee muutaman vuoden, on sen vaikea enää olla vakuuttava ja uskottava pissiksien keskuusessa.

    Äänestä

  • > jo nyt niin ollakseen. Kusi noussu päähän.

    Sinun harhasi eivät ole meidän murheitamme. Käänny vaikka naapurisi puoleen. Hän voi ehkä auttaa.

    Jos eivät olisi harhoja, voisit antaa esimerkkejä, miten tuo ilmenee, mutta etpä voi.

    Äänestä

  • Yritä kestää! kirjoitti:

    > jo nyt niin ollakseen. Kusi noussu päähän.

    Sinun harhasi eivät ole meidän murheitamme. Käänny vaikka naapurisi puoleen. Hän voi ehkä auttaa.

    Jos eivät olisi harhoja, voisit antaa esimerkkejä, miten tuo ilmenee, mutta etpä voi.

    "Jos eivät olisi harhoja, voisit antaa esimerkkejä, miten tuo ilmenee, mutta etpä voi."

    Ei todellakaan mitään harhoja. On kaikissa haastatteluissa niin ollakseen, että huh huh. Sen huomaa jo sokeakin. Sitäpaitsi Abreun asenne Suomea kohtaan on halventava. Esim. "muutan Portugaliin, jos en pääse Suomessa julkkisartistiksi". Menkööt sinne Portugaliin diivailemaan ja kiekumaan.

    Äänestä

  • ainakin miljoona kirjoitti:

    Sinulta jäi taas esimerkit antamatta, joten kyseessä ovat vain harhat.

    Anna ei ole koskaan sanonut tuollaista Portugali-juttua, joten sekin vale kertoo vain sinun luonteestasi.

    Äänestä

  • Sinun luonteesi alkaa selvitä kirjoitti:

    Sinulta jäi taas esimerkit antamatta, joten kyseessä ovat vain harhat.

    Anna ei ole koskaan sanonut tuollaista Portugali-juttua, joten sekin vale kertoo vain sinun luonteestasi.

    Mihin tämä maailma on mennyt, kun 17-vuotias on kohulehtien kansissa suhdekiemurojen yms. takia. Anna Abreusta tulee vielä uusi Britney Spears, Lindsay Lohan tai Amy Winehouse, jos nyt pysyy edes julkisuudessa. Muutenkin koko Idols on pelkkää rahastusta, jossa tyhjennetään teinien rahapussit tehokkaasti.

    Äänestä

  • Mummi37 kirjoitti:

    Jos ei tee kovasti töitä, niin ei tule pitkää uraa. Idols-leiman avullakaan ei pitkälle potkita.

    Ja sitten nämä mm..Big Brother visiitti, Huumassa jne.. Ja nämä kaiken maailman lehtien haastattelut.

    Annan ei ole pakko mennä joka paikkaan tai vastata aina kysymyksiin, suostua kaiken maailman lehtiin poseerattavaksi. Lisäksi ei kannata joka paikassa heitellä omia mielipiteitään, koska hän on aika nuori, eikä varmastikaan vielä tajua, miten viihdeteollisuudessa toimitaan.

    Koulu loppuun ja hankkia siviili-ammatin. Tehdä työnsä eli musiikki bisneksessä. Silloin tällöin osallistua haastatteluihin ja fanitapamisiin. Siinä on tärkeimmät.

    Ei tarvitse tunkea nenäänsä joka paikkaan, jotta jengi tietää, että tälläinen artisti on olemassa. Anna on artisti, mutta kohta voidaan sanoa Hollywoodin tapaiseksi julkkikseksi, jos samaa tahtia jatkaa.

    Luulen, että edellisen viestin kirjoittajasta tulee uusi sarjamurhaaja ja eläimiin sekaantuja.

    Vai voiko arvoisa kirjoittaja todistaa, ettei hänestä tule sellaista?

    Äänestä

  • hän musa-alalla. kirjoitti:

    Jos ei tee kovasti töitä, niin ei tule pitkää uraa. Idols-leiman avullakaan ei pitkälle potkita.

    Ja sitten nämä mm..Big Brother visiitti, Huumassa jne.. Ja nämä kaiken maailman lehtien haastattelut.

    Annan ei ole pakko mennä joka paikkaan tai vastata aina kysymyksiin, suostua kaiken maailman lehtiin poseerattavaksi. Lisäksi ei kannata joka paikassa heitellä omia mielipiteitään, koska hän on aika nuori, eikä varmastikaan vielä tajua, miten viihdeteollisuudessa toimitaan.

    Koulu loppuun ja hankkia siviili-ammatin. Tehdä työnsä eli musiikki bisneksessä. Silloin tällöin osallistua haastatteluihin ja fanitapamisiin. Siinä on tärkeimmät.

    Ei tarvitse tunkea nenäänsä joka paikkaan, jotta jengi tietää, että tälläinen artisti on olemassa. Anna on artisti, mutta kohta voidaan sanoa Hollywoodin tapaiseksi julkkikseksi, jos samaa tahtia jatkaa.

    Kirjoituksestasi paistoi läpi kateus, ei voi muuta sanoa.
    Kyllä teitä neuvojia riittää, huh heijaa!

    Äänestä

  • Anna itse tiedä, mitä tekee. kirjoitti:

    Kirjoituksestasi paistoi läpi kateus, ei voi muuta sanoa.
    Kyllä teitä neuvojia riittää, huh heijaa!

    pitäs olla Annalle kateellinen? Kysyisin ihan näin ulkopuolisena!

    Äänestä

  • hän musa-alalla. kirjoitti:

    Jos ei tee kovasti töitä, niin ei tule pitkää uraa. Idols-leiman avullakaan ei pitkälle potkita.

    Ja sitten nämä mm..Big Brother visiitti, Huumassa jne.. Ja nämä kaiken maailman lehtien haastattelut.

    Annan ei ole pakko mennä joka paikkaan tai vastata aina kysymyksiin, suostua kaiken maailman lehtiin poseerattavaksi. Lisäksi ei kannata joka paikassa heitellä omia mielipiteitään, koska hän on aika nuori, eikä varmastikaan vielä tajua, miten viihdeteollisuudessa toimitaan.

    Koulu loppuun ja hankkia siviili-ammatin. Tehdä työnsä eli musiikki bisneksessä. Silloin tällöin osallistua haastatteluihin ja fanitapamisiin. Siinä on tärkeimmät.

    Ei tarvitse tunkea nenäänsä joka paikkaan, jotta jengi tietää, että tälläinen artisti on olemassa. Anna on artisti, mutta kohta voidaan sanoa Hollywoodin tapaiseksi julkkikseksi, jos samaa tahtia jatkaa.

    > Ja sitten nämä mm..Big Brother visiitti,
    > Huumassa jne.. Ja nämä kaiken maailman lehtien
    > haastattelut

    Kuinka sinua voi noin kauheasti harmittaa se, että Anna halutaan televisioon ja hänen haastatteluistaan ollaan kiinnostuneita. Minkä lisäksi hän osaa aina sanoa jotakin mielenkiintoista haastatteluissaan.

    Ei kai se ole Annan vika, että sinä et kiinnosta ketään eikä kukaan ole kiinnostunut mielipiteistäsi?

    Äänestä

  • mistä kirjoitti:

    pitäs olla Annalle kateellinen? Kysyisin ihan näin ulkopuolisena!

    Tavis Harmaavarpuset ovat kovin usein kateellisia niille ihmisille, jotka ovat julkisuudessa ja joiden mielipiteistä ollaan kiinnostuneita.

    Niin sinua kuin hieman aiemmin kirjoittanutta kadehtijaa harmittaa se, että Anna saa sen huomion, joka teidän mielestänne "kuuluisi" teille ja teidän nerokkaille mielipiteillenne.

    Yritä vaan kestää elämäsi vaikka sinä et olekaan kiinnostava suuren yleisön silmissä.

    Äänestä

  • tavisten helmasynti kirjoitti:

    Hollywoodin julkkiks tähdistä kuten Paris Hiltonista?

    Suomalaiset nimenomaan käyttävät artistia tai näyttelijää, koska se on heidän työnsä. Julkkikseksi pääsee KUKA TAHANSA, varsinkin tuolla rapakon takana. Pistät vaan jonkun sekoilu videon YouTubeen, niin saat näkyvyyttä.

    Suomessa ei ole sillein julkkiksta. Tai no näitä turhanpäiväisiä missejä ja se Alaston Hollywood juontajan kaltaiset ovat.

    Muuten nämä ammattilaiset tekevät työnsä, mutta siinä tulee se näyttelijän/laulajan ja julkkiksen ero.

    Lindsay Lohania otettiin ennen vakavasti laulajana ja näyttlijänä, mutta entäs nyt? Nykyään häntä pidetään pelkkänä julkkiksena.

    Eli käytäs järkeä, jos haluat jotain sanoa.

    Totta kai sitä tähteys kiinnostaa, mutta ei julkkiksena. Haluaisitko ite olla vaikka näyttelijä tai julkkis?

    Äänestä

  • Kuinka se voisi olla Annan ... kirjoitti:

    > Ja sitten nämä mm..Big Brother visiitti,
    > Huumassa jne.. Ja nämä kaiken maailman lehtien
    > haastattelut

    Kuinka sinua voi noin kauheasti harmittaa se, että Anna halutaan televisioon ja hänen haastatteluistaan ollaan kiinnostuneita. Minkä lisäksi hän osaa aina sanoa jotakin mielenkiintoista haastatteluissaan.

    Ei kai se ole Annan vika, että sinä et kiinnosta ketään eikä kukaan ole kiinnostunut mielipiteistäsi?

    Noo, jos ollaan sinisilmäisiä. Olkoot sitten.

    Äänestä

  • hän musa-alalla. kirjoitti:

    Jos ei tee kovasti töitä, niin ei tule pitkää uraa. Idols-leiman avullakaan ei pitkälle potkita.

    Ja sitten nämä mm..Big Brother visiitti, Huumassa jne.. Ja nämä kaiken maailman lehtien haastattelut.

    Annan ei ole pakko mennä joka paikkaan tai vastata aina kysymyksiin, suostua kaiken maailman lehtiin poseerattavaksi. Lisäksi ei kannata joka paikassa heitellä omia mielipiteitään, koska hän on aika nuori, eikä varmastikaan vielä tajua, miten viihdeteollisuudessa toimitaan.

    Koulu loppuun ja hankkia siviili-ammatin. Tehdä työnsä eli musiikki bisneksessä. Silloin tällöin osallistua haastatteluihin ja fanitapamisiin. Siinä on tärkeimmät.

    Ei tarvitse tunkea nenäänsä joka paikkaan, jotta jengi tietää, että tälläinen artisti on olemassa. Anna on artisti, mutta kohta voidaan sanoa Hollywoodin tapaiseksi julkkikseksi, jos samaa tahtia jatkaa.

    Tuskin Anna sentään tarvitse verrata johonkin Paris Hiltoniin?

    Vai onko tälläkin palstalla, jotka hehkuttavat kaikkia nuoria?

    Äänestä

  • Oletteko ottanut mallia kirjoitti:

    Hollywoodin julkkiks tähdistä kuten Paris Hiltonista?

    Suomalaiset nimenomaan käyttävät artistia tai näyttelijää, koska se on heidän työnsä. Julkkikseksi pääsee KUKA TAHANSA, varsinkin tuolla rapakon takana. Pistät vaan jonkun sekoilu videon YouTubeen, niin saat näkyvyyttä.

    Suomessa ei ole sillein julkkiksta. Tai no näitä turhanpäiväisiä missejä ja se Alaston Hollywood juontajan kaltaiset ovat.

    Muuten nämä ammattilaiset tekevät työnsä, mutta siinä tulee se näyttelijän/laulajan ja julkkiksen ero.

    Lindsay Lohania otettiin ennen vakavasti laulajana ja näyttlijänä, mutta entäs nyt? Nykyään häntä pidetään pelkkänä julkkiksena.

    Eli käytäs järkeä, jos haluat jotain sanoa.

    Totta kai sitä tähteys kiinnostaa, mutta ei julkkiksena. Haluaisitko ite olla vaikka näyttelijä tai julkkis?

    Vaikka ihmiset eivät itse haluaisikaan olla julkkiksia, he helposti kadehtivat sitä huomiota mitkä Annan tapaiset julkkikset saavat.

    Oma mitättömyys tulee niin helposti esille, kun lukee lehdestä 17-vuotiaan Annan haastattelua ja keittiössä odottavat pesemättömät astiat ja kaljakin on loppu.

    Eli kyllä vähän julkkisten elämän kuviteltua glamouriakin kadehditaan.

    paljon pärjätäkseen alalla. Eli ei ole, kuten Hilton, joka tarvitsee vapaa-ajallakin päästä julkisuuteen. Jos ei muuten pääse, niin sitten myydään kuvia.

    Onneksi siellä on niitäkin, jotka tekevät työnsä, eivätkä pakoile paparazzeja, muuten he kiinnostuvat enemmän.

    Noh! Oscar gaalassa isot yhtiöt ja tähdet pääosassa eli uskotaan vievän kaikki palkinnot. Sit nämä Independ leffat ja näyttelijät varastavat shown.

    Eli ei tarvitse olla suuri tähti menestyäkseen elokuva-alalla esimerkiksi. Tai ainakaan kinuta joka paikassa huomiota.

    Paris Hiltonit ja muut sen kaltaiset vain antavat väärän kuvan, miten siellä toimitaan.

    Äänestä

  • ja vähän glamouriakin kirjoitti:

    Vaikka ihmiset eivät itse haluaisikaan olla julkkiksia, he helposti kadehtivat sitä huomiota mitkä Annan tapaiset julkkikset saavat.

    Oma mitättömyys tulee niin helposti esille, kun lukee lehdestä 17-vuotiaan Annan haastattelua ja keittiössä odottavat pesemättömät astiat ja kaljakin on loppu.

    Eli kyllä vähän julkkisten elämän kuviteltua glamouriakin kadehditaan.

    Hollywood-tähdet. Ahaa, sä jo pidät Abreuta julkkiksena?

    Jos joku haluaa saada elokuva tai musiikki-alasta ammatin. Ei se heti automaattisesti tee artistista julkkista. Omat teot määrittelevät sen. Sanokoot media, mitä haluaa. Väärässä kuitenkin.

    Äänestä

  • unelmoidaan, kuin kirjoitti:

    Hollywood-tähdet. Ahaa, sä jo pidät Abreuta julkkiksena?

    Jos joku haluaa saada elokuva tai musiikki-alasta ammatin. Ei se heti automaattisesti tee artistista julkkista. Omat teot määrittelevät sen. Sanokoot media, mitä haluaa. Väärässä kuitenkin.

    Koska sinäkin olet täällä puhumassa Annasta, hän on julkkis.

    Kukaan ei puhu missään sinusta, joten sinä et ole julkkis.

    Sinä olet harmaa tavis ja Anna julkkis. Yritä nyt vain kestää se.

    Mutta muuten kirjoituksestasi ei saanut selvää.

    Äänestä

  • Anna ei sinusta kirjoitti:

    Koska sinäkin olet täällä puhumassa Annasta, hän on julkkis.

    Kukaan ei puhu missään sinusta, joten sinä et ole julkkis.

    Sinä olet harmaa tavis ja Anna julkkis. Yritä nyt vain kestää se.

    Mutta muuten kirjoituksestasi ei saanut selvää.

    Jos on elokuva tai musiikki-ala ammattina ja tienaa. Myös menestyy hyvin.

    Se ei tee julkkikseksi. Ymmäräsitkö?

    Äänestä

  • eikä julkkis. kirjoitti:

    Jos on elokuva tai musiikki-ala ammattina ja tienaa. Myös menestyy hyvin.

    Se ei tee julkkikseksi. Ymmäräsitkö?

    Totta kai sekä elokuva- että musiikkialan kuuluisat ihmiset ovat samalla julkkiksia. Niinpä Annakin on julkkis ja itse asiassa aika iso julkkis Suomessa. Varmasti pääsisi iltalehtien etusivulle välittömästi, jos esimerkiksi töppäisi jotenkin tai jos mennä tupsahtaisi naimisiin.

    Sitten on erikseen ns. "turhat julkkikset", jotka ovat julkisuudessa ilman mitään ansiota. Kuten esimerkiksi Martina Aitolehti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

miksi helpompi? kirjoitti:

Tätä on moni pohtinut, että miksi Suomessa aina idols kakkonen tai kolmonen menestyy voittajaa paremmin. Kysymys on puhtaasti markkinoinnillinen.

Ensinnäkin kakkonen saa kilpailun jälkeen hieman hengähtää ja pitää jopa lomaa. Ykkösen tulee paitsi jakaa haastatteluja yms niin tehdä siinä sivussa kiireellä omaa levyä. Aikaa hengähtää ei ole. Kun esimerkiksi pohtii, mihin kaikkeen uuteen Ari Koivunen laitettiin lähes kylmiltään viime keväänä ja alkukesästä, ei voi kun ihmetellä jätkän pään ja fysiikan kestävyyttä.

Toisekseen idols tuotteet ovat aikalailla suunnattu samoille kohderyhmille. Eli paljon musiikkia kuluttavat varhaisteinit ovat ykkös kohderyhmä.

Arin levyn ns massakululus ikä päättyi siihen, kun Annan levy ilmestyi. Anna taas sai levylleen lisäpotkua vielä onnistuneesta joulumarkkinoinnista. Eikä uutta tuotetta, joka tekisi tästä vanhan ole tulossakaan tilalle, koska Kristiinakaan ei ollut ns vastakkain asettelussa.

Ne jotka oikeasti jotain musiikista tietävät ja sitä kriittisesti kuuntelevat niin totuushan on, että Arin levyllä kuuluu selvästi se kiire millä se on tehty. Ari ei ole saanut sellaista tunnetta biiseihin mitä se livenä niihin saa. Annan levyssä taas on selkeästi kuultavissa Annan keskeneräinen laulutekniikka, se joka ei sitä kuule esimerkiksi Ivory Tover kappaleessa, ei ole sitä kunnolla kuunnellut.

Se miten nämä loistavat tähdet tulevaisuudessa pärjäävät, jää nähtäväksi. Itse veikkaan molemmille erittäin pitkää uraa, kunhan vaan päät kestävät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu