Eurooppa takisin Euroopalaisille?
;)
Turvallisuusjohtaja: Euroopasta uhka Yhdysvalloille
Julkaistu 16.01.2008, klo 06.18
Yhdysvaltain turvallisuusjohtaja pitää Euroopasta tulevaa uhkaa yhtenä suurimmista uhista Yhdysvaltain turvallisuudelle. Britannian yleisradioyhtiö BBC:n haastattelussa Michael Chertoff sanoi Euroopassa viime vuosina tehtyjen iskujen osoittaneen, että Euroopasta voi tulla kasvualusta terroristeille.
Chertoffin mukaan Euroopasta Yhdysvaltoihin tulevien matkustajien turvatarkastuksia aiotaan lisätä. Hän kuitenkin lisäsi, että matkailu ja kauppa eivät saa kärsiä turvatarkastusten lisääntymisestä.
YLE Uutiset
;)
Turvallisuusjohtaja: Euroopasta uhka Yhdysvalloille
Julkaistu 16.01.2008, klo 06.18
Yhdysvaltain turvallisuusjohtaja pitää Euroopasta tulevaa uhkaa yhtenä suurimmista uhista Yhdysvaltain turvallisuudelle. Britannian yleisradioyhtiö BBC:n haastattelussa Michael Chertoff sanoi Euroopassa viime vuosina tehtyjen iskujen osoittaneen, että Euroopasta voi tulla kasvualusta terroristeille.
Chertoffin mukaan Euroopasta Yhdysvaltoihin tulevien matkustajien turvatarkastuksia aiotaan lisätä. Hän kuitenkin lisäsi, että matkailu ja kauppa eivät saa kärsiä turvatarkastusten lisääntymisestä.
YLE Uutiset
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyse on yksinkertaisesti yleisestä antipatiasta USA:ta kohtaan.
Erityisesti USA:n sisäisestä.
Tämä tulee nyt taas jälleen presidentinvaalien yhteydessä esille ehdokkaiden aloittaessa äänestäjien kosiskelun rotu-, seksuaali- ja uskontokysymyksissä. Jotkut pimahtavat propagandan velloessa ja saavat päähänsä huonoja ajatuksia.
Vrt. Auvinen/ Jokelan koulu.
Tässä on kyse samasta ilmiöstä kuin Venäjän vaalien alla, silloinhan ärhäkkäästi Venäjä syytti USA:ta tutka-asemien suunnittelusta Tsekkeihin ja Puolaan.
Tosin viesti tuli Matti Vanhasen ollessa USA:ssa.
Tulisiko meidän Suomessa tulkita tämä erityisen huolellisesti?
T. Loanheittoyksikkö 3./ Erill.komp.
.... jos tällä kertaa olisi syytä uudelleen arviointiin? Onko mielestäsi viimeisen 80, entä nyt 20 vuoden aikana maailma tai 2 vuoden? Uskotko satbiliin maailman poliittiseen tilanteeseen? Tarkoittako se Sinulle, että jos venäjä on "paha" niin yhtä paljon usa on hyvä? Kuinka paljon USA demokratiaan voit itse vaikuttaa, ketä äänestät presidentiksi US-persidentin vaaleissa? Oletettavasti et ketään mieti. Onko meidän siis katsottava enemmänpeiliin tai vielä enemmän heidän? Olet aina väärässä – sillä tilanteet vaihtuvat. Sinä lähdet siitä, että kaikki on sitä samaa vuosisadasta toiseen? Katso Historiaa? Tulkitset asiat merkillisesti, teitä on tullut Neuvostoliiton romahdettua taas lisää. ei tarkoita etteikö USA olisi demokratia. Kenen kannan ottoon tässä viitattiin? esim. Suomalaisenko? Oliko Pokeri selitys sinulta jolla ei ole eloa jos ei tyydy pelkään pokeriin…..?
"On mahdottomuus", että kahden Demokratian välille tulisi ulkopoliitisia rasitteita?
väite on epätosi olivatpa ne vaikka identtiset kaksoset - sitä paitsi ole. Kuinka monta sähkötulitapausta "suomessa" tiedät? Oliko romaaneilla suomessa 1960-luvulla omat bussi pysäkitkin puistopaikoista puhumattakaan vaikka sama maa taisteli demoraatiaan puolesta - maa oli enemmänkin entisen Etelä-Afrikan kaltainen oikeus-valtio. Parempi - paitsi ei meidän vaikkemme me olleetkaan sotatilassa ja olimme mekin demokratia. En puhunut Saksasta mitään. Ei siitä kannatakaan puhua. Ei siitä saa puhua – tiedän että kauhea maa oli mutta kuinka kauhea verrattuna Stalinin Nevostollitoon 46 miljoonalla ruumiillaan? Kenen kannalta miten? Onko jonkinlainen talukko? Oliko maailma eri ei usa:kaan ollut sama maa, eikä se ole sama enää huomenna. Kansa on tyytymätön miten se realisoituu maailmalle? Heti se ei tapahdu, kuin johto vaihtuu. Koko haalittu virkakoneisto.