Miksi verkostomarkkinointia vihataan?

Minua on aina hämmästyttänyt se, miten jotkut voivat suuttua verkostomarkkinoijiin ja verkostomarkkinointiin alana. Osa ihmisistä jopa vihaa verkostomarkkinointia ja se on peräti kummallista. Onhan sentään kysymys pelkästään tavaroiden jakelutavasta.
Yritän seuraavassa hiukan katsoa verhon taakse, miksi saamme toisinaan kuraa niskaamme.
Jonkun mielestä se i ole jäänyt ihan kuraankaan.

Lähdetään tästä: On olemassa ihmisiä, jotka eivät viitsi, halua tai jaksa ottaa selvää asioista jotka ovat heille uusia. Jotkut näistä ihmisistä peräti pelkäävät tai vierastavat uusia asioita.
Tällaisilla ihmisillä pyrkii olemaan tapana luokitella asioita ”meidän” jutuiksemme ja ”niitten” jutuiksi. Nämä ihmiset saattavat olla silti sivistyneitä, älykkäitä ja menestyneitäkin.
Voitaisiin vaikka käyttää sanaa fundamentalisti. Tällaisen ihmisen maailma järkkyi silloin, kun juna keksittiin. Tai lentokone, radio, puhelin, auto. Valokuvaankaan ei menty vaikka siippa aneli.

Sitten on tietysti joukko ihmisiä, joita ei vaivaa sen enempää sivistys, äly kuin menestyskään. He ovat oma lukunsa, mutta kumma kyllä nämäkin kuuluvat tähän ryhmään, koska he eivät osaa tai viitsi ja siksi välttävät kaikkea uutta ja tuntematonta.

Näin siis johdateltiin asia siihen, että uutta ja tuntematonta on aina vieroksuttu ja jopa vihattu.

Mutta että tuotteiden jakelutapaa alkaa vihata, tulee tapahtua jotakin sellaista, joka saa vihan esille. Mitä sellainen tapahtuma voisi olla
Sekö, kun myyjä tarjoaa tuotteitaan? Ei, se ei voi eikä saa olla vihan syy, sillä myyjähän tekee vain työtään… Mutta monethan vihaavat juuri siksi puhelinmyyjiä. Hyvä luoja, tunnen monia jotka kiusaavat puhelinmyyjiä törkein sanoin. Heitä en voi kovin kunnioittaa, sillä sivistyneen ihmisen täytyy osata olla vastaamatta silloin, kun on vaikkapa häissä. Mutta jos vastaa, on oltava sivistystä tarpeeksi sanoakseen vaikkapa ”voi, minä en juuri nyt halua tarjoustasi, kiitos ja kuulemiin”.
Mitä se maksaa?

Niin, en oikein pitäisi syynä tätäkään, joten voisiko syynä olla se, että naapuri tavoittelee vihreätä oksaa? Voi olla, sillä sehän on tuttu juttu, että kateus on kiva leikki ja sitä leikkivät vain toiset, en minä. Kun äitini meni aikoinaan torille myymään puutarhansa satoa, oli siellä myös paljon naapuruston muita muijia. Mikään siellä ei kuulemma ollut niin tärkeätä kuin toisen liiketoimien torpedointi. Siitä aidosti nautittiin.
Kuitenkaan, ei se, että joku etsii itselleen lisäansiomahdollisuutta, voi olla syy vihata tätä tai tämän yhtiötä saati tuotteita.

Onko kyse ehkä siitä, että verkostomarkkinointi on huijausta. Se saattaa tulla kyseeseen.
Tosin markkinoilla ja toreilla on aina ollut hevoskauppiaat, helppoheikit, lestinheittäjät ja korttihuijarit, joiden kaikkien palveluksia on aina haluttu ja toivottu.
Nykyisin tiedämme että autokauppiaat ja kiinteistönvälittäjät huijaavat, kodinkonemyyjistä puhumattakaan, mutta eihän heitä kukaan vihaa? Verkostomarkkinoija sen sijaan on aito huijari, vaikka en sellaista ole koskaan tavannutkaan.
Mistä sitten tiedän tämän?

Olen kuullut naapurilta että hänen tuttavansa lähti verkostomarkkinointiin. Miten outo työn nimi.
Tuttava oli tilannut tuotteita pakettiautollisen ja sitten ne jäivät myymättä ja häntähän siis oli huijattu, eihän se muuten olisi mahdollista.
Tässä ehkä se perimmäinen syy: Ihmiset ovat sitä mieltä että verkostomarkkinoinnissa huijataan ja sitä tapahtuu, koska aina joku jää tuotteidensa kanssa yksin istumaan ja niitä on lattiasta kattoon, pesuhuone pullollaan. Ymmärrän.
Mutta sitä en ymmärrä, että tällaista tapahtuu. Verkostomarkkinointiyhtiöt myyvät tuotteitaan heille, jotka aloittavat jälleenmyyjinä. Nämä jälleenmyyjät saavat tuotteet alennuksella ja se alennus tulisi olla heidän myyntivoittonsa, kunhan ensin jotakin myyvät.
Mutta mikseivät myy?

Nyt mennään taas niihin ensimmäisiin ihmisryhmiin: Sieltähän olivat kotoisin tyypit, jotka eivät viitsi, halua tai jaksa ottaa selvää asioista ja he, jotka ovat siihen liian saamattomia.
Kaikilla meillä on kuitenkin yksi yhteinen piirre sivistystasosta, koulutuksesta ja ammatista huolimatta ja se on ahneus.
Kun ihminen on ahne, tarttuu hän helposti tilaisuuteen, jossa hänelle tarjotaan mahdollisuutta saada vaikkapa rahaa. Ahne ihminen ei välitä selvittää mitä ansaitsemiseen kuuluu. Hän ohittaa sanat ”Koulutus, kuluttajasuoja, myyntityö, myyntivoitto jne”.
Hänen korvissaan kaikuvat vain sanat ”Rekrytointi, alamyyjät, provisio, rojaltit ja boonukset sekä tukkumyyntivoitto”. Ahnurin sisintä siis hivelee ajatus:
”Hyödyn toisten työstä tekemättä itse juurikaan mitään”.

Minkäs sille sitten voi, jos ei opettele perusasioita, vaan kertoilee satuja tuotteiden vaikutuksista malliin ”Meidän shampoo sai karvat kasvamaan tyttärenpojan kilpikonnallekin, niin mikä ettei sulle, Paavo, kun olet ollut kalju vasta kymmenen vuotta”.
Minkäs sille sitten voi jos ei viitsi etsiä asiakkaita vaan olettaa että kaikki tutut ja tuntemattomat on luotu täyttämään ahnurin taskuja ja siksi sitä samaa ihmetarinaa kerrotaan kaikille jotka eivät haluaisi shampootaan vaihtaa.
Eikä sekään ole paljolti metsässä, että aletaan etsiä niitä myyjiä jymäytettäväksi: ”Kuule, aloita säkin tässä shampoosumpussa, sillä mä tienasin viime viikolla kaks tonnia, enkä myynyt kun viidelle asiakkaalle”.

Eli tämä ahneus se on joka silmät sokaisee: Useat viitsivät aloittaa kouluttautua ja opiskella yritystoiminnan lainalaisuuksia, mutta voipi olla että kaksi kymmenestä ei siirrä rikkaakaan oppiakseen ansaitsemaan jotakin (voin kertoa kokemuksesta, että tilanne on juuri näin 3/10 ei tee mitään, 3/10 tekee jotakin, mutta lopettaa pian ja 4/10 tekee jotakin, heistä yksi jää jäljelle).
Miksi sitten niin?
Ahnuri haluaa kaiken heti ja mulle ja äkkiä.
Sanavarastoon kun ei kuulunut niitä tarpeellisia sanoja.

Kun ahnuri sitten pettyy, ei syy ole hänessä, eihän suinkaan hän sitä voi tunnustaa. Sitä, että hän valehteli 20:lle ihmiselle tienanneensa kaksi tonnia viikossa ja houkutelleensa samanlaisia ahnureita tekemään samoja ihmeitä jota ei oikeasti tapahtuisikaan. Shampoot jäivät kaikilta autotalliin.
Ei, vaan syy oli yhtiössä, sponsorissa ja toimintatavassa jonka nimi on verkostomarkkinointi.
Tässä yhteydessä tulee käyttöön sana ”kusetus”.
Tämä, sinänsä sivistymätön sana kuvaa hyvin tilannetta jossa simpanssi luulee tulleensa kusetetuksi, kun sille tarjotaan kepin sijasta lapiota toukkien kaivamiseksi kiven alta.

Kun sitten kuulen tämän tarinan naapuriltani, kysyn, että onko mielestäsi yhtiön tai verkostomarkkinoinnin syy tai kusetusta, jos joku tilaa peräkärryllisen shampoota ne myydäkseen, mutta ei sitten myykään? Kuulen tässä vaiheessa aina mutinaa ja sanoja ”huijattiin myytiin väkisin, kusetus jne”

Kysyn sitten vielä: Oletko todellakin sitä mieltä että jos lupaisin sinulle hyvät voitot myymällä shampoot viidelle naapurillesi, ei sinulla olisi tarvetta ottaa selvää tuotteista taustoista, myyntitavoista jne. Eikö sinulla olisi tarvetta kouluttautua ja opetella perusasioita?
Ellet niin tekisi, vaan tilaisit tuotteet, koska myyn ne sinulle väkisin, kenen olisi syy?
Kuulen edelleenkin samaa mutinaa ja sanoja ”Isoja tuloja luvattiin, nopeasti rikkaaksi, helppoa rahaa” jne.
En lannistu, vaan jatkan kysyen: Oletko siis todella sitä mieltä, että jos uskottelen sinulle olevan mahdollista ansaita kaksi tonnia viikossa myymällä shampoota viidelle ja sinä tilaisit sillä tiedolla pakettiautollisen shampoota, syy olisi minussa, eikä Sinun olisi tarvinnut tehdä mitään muuta kuin tilata ja alkaa rikastua.
Voitko sanoa minulle että tällainen kuulostaa uskottavalta?
Onkohan ketään oikeasti kusetettu vai onko taustalla saamaton, laiska ihminen, joka on lisäksi ollut ahne?
Vasta tähän saan selvän vastauksen, että ei kuulosta uskottavalta ja kait joitakin osaamisalueita olisi ollut hyvä ensin hioa myymällä hieman pienempiä määriä jne.

Kun esitän kysymykseni ”Miksi tuttavasi ei sitten palauttanut tuotteita yhtiölle, koska yhtiöt Suomessa ottavat myymättä jääneet varastot takaisin ja hyvittävät niistä 90% ostohinnasta?
Eikö se kuvasta melkoista välinpitämättömyyttä, saamattomuutta ja ahneutta?”

Saan siihen erilaisia reaktioita:
Kaksi kymmenestä uskoo että olen oikeassa ja alkaa ajatella että verkostomarkkinoinnissa toimivat samat myyntilait kuin kenkäkaupassa. He myös ymmärtävät että tuttava saattoi ollakin väärässä.
Kuusi kymmenestä ei oikeastaan kuuntele, eivätkä pysty vetämään johtopäätöksiä, koska olen käyttänyt liian monia sanoja (vähän kuin tämän lukija joka ei jaksa lukea loppuun vaan haukkuu minua kusettajaksi kahden rivin jälkeen, lukekaapa).
Kaksi kymmenestä suuttuu, koska huomaavat tulleensa mielipiteineen pussin perälle.
He suuttuvat minulle, koska eivät voi mitään muutakaan. Eivät ainakaan myöntää vääriä käsityksiään muuttamiskelpoisiksi.
Mitä pitempään he kaivelevat keskusteluamme muististaan, sitä enemmän he alkavat vihata, koska huomaavat, että asioista täytyisi ottaa paljon selvää, ennen kuin muodostaa mielipiteitä
Mutta ei, vihaamiseen he päätyvät pääosin siksi, että se on helppo vaihtoehto.
Siihen kun ei tietoa tarvita.

Sitten vihan kohteeksi otetaan verkostomarkkinointi (ehkä minutkin), kaikki yhtiöt, kaikki tuotteet.
Siellä vihattujen listalla on ennestään vaikka keitä:
Naapurit, volvokuskit, maahanmuuttajat (joita eivät tunne ensimmäistäkään), uskovaiset, kaikenlaiset erilaiset ihmisryhmät jopa eläimet.
Joku vihaa musiikkia, joku kirjallisuutta, toinen vihaa matematiikkaa, toinen kuvaamataitoa, kuka ruotsin kieltä, kuka saksaa, eli vihataan sitä, mitä ei paljo ole käytössä kulutettu.
Vihaamiseen ei todellakaan tarvita mitään järkevää syytä.