Uskonnollisilla syillä ihmiset voivat kieltäytyä erilaisista jutuista. Eräs Suomessa asuva latino kieltäytyi viime vuosituhannella armeijassa vessojen siivoamisesta vetoamalla uskonnollisiin syihin. Hän oli kylläkin lähinnä ateisti, mutta käytti hyväkseen poikkeavaan ulkonäköönsä liittyviä ennakkoluuloja onnistuneesti (-;
Niin on siis oikeasti vähän vaikeaa vetää rajaa, mitkä uskonnolliset syyt ovat kelvollisia kieltäytyä vaikka aseista tai hernekeitosta yms.
Suomeahan voisi kaiketi pitää kristillisen, luterilaisen kulttuurin maana, missä enemmistöuskonnon edustaja törmää harvoin, jos koskaan tarpeeseen kieltäytyä uskonnisilla perusteilla. (Tarkemmin ajatellen ei nyt tule mieleen, mistä tavallinen suomalainen luterilainen edes osaisi kieltäytyä uskontoon vedoten edes ulkomailla?) Vähemmistöuskontojen harjoittajillehan nämä kieltäytymiset tulevat useammin vastaan.
Jos henkilön A uskonto kieltää osallistumasta demokraattisen enemmistön päättämään velvollisuuteen, niin mitä pitäisi tehdä? Näkisin, että ratkaisuna on jollakin tavalla hinnoitella nämä velvollisuudet ja niiden laistaminen. Tällöin voitaisiin ehkä teettää korvaavia tehtäviä tms.
Jos taas uskonto tai aate vaatisi poikkeusjärjestelyjä esim. työpaikalle, poikkeusjärjestelyjen aiheuttaja maksaisi kustannukset jne. Jos maksajaa ei löytyisi, ei olisi poikkeusjärjestelyjäkään. Esim. jos ateisti vaatisi seinällä olevan ristin poistamista, muuttofirman tms. lasku tehdystä työstä laitettaisiin ateistille itselleen, mikäli tähän toimeen päädyttäisiin (melko hypoteettinen esimerkki, älkää ateistit hermostuko mulle ;-)
Ääritilanteessahan uskontoon tai periaatteeseen vetoava menee vaikka vankilaan. Em. vaihtoehdot (korvaava velvollisuus, aiheutetun vaivan hyvittäminen) olisivat tämän vankeuden vähentämiseen pyrkiviä. Toinen juttu on sitten se, ettei toisen vakaumusta ole kovinkaan helppoa mitata. Jos on omaansakaan?
Tiedä sitten, voisiko esim. kettutyttöjen aatteeseen soveltaa mitään kustannusvastaavuutta tms?
Niin on siis oikeasti vähän vaikeaa vetää rajaa, mitkä uskonnolliset syyt ovat kelvollisia kieltäytyä vaikka aseista tai hernekeitosta yms.
Suomeahan voisi kaiketi pitää kristillisen, luterilaisen kulttuurin maana, missä enemmistöuskonnon edustaja törmää harvoin, jos koskaan tarpeeseen kieltäytyä uskonnisilla perusteilla. (Tarkemmin ajatellen ei nyt tule mieleen, mistä tavallinen suomalainen luterilainen edes osaisi kieltäytyä uskontoon vedoten edes ulkomailla?) Vähemmistöuskontojen harjoittajillehan nämä kieltäytymiset tulevat useammin vastaan.
Jos henkilön A uskonto kieltää osallistumasta demokraattisen enemmistön päättämään velvollisuuteen, niin mitä pitäisi tehdä? Näkisin, että ratkaisuna on jollakin tavalla hinnoitella nämä velvollisuudet ja niiden laistaminen. Tällöin voitaisiin ehkä teettää korvaavia tehtäviä tms.
Jos taas uskonto tai aate vaatisi poikkeusjärjestelyjä esim. työpaikalle, poikkeusjärjestelyjen aiheuttaja maksaisi kustannukset jne. Jos maksajaa ei löytyisi, ei olisi poikkeusjärjestelyjäkään. Esim. jos ateisti vaatisi seinällä olevan ristin poistamista, muuttofirman tms. lasku tehdystä työstä laitettaisiin ateistille itselleen, mikäli tähän toimeen päädyttäisiin (melko hypoteettinen esimerkki, älkää ateistit hermostuko mulle ;-)
Ääritilanteessahan uskontoon tai periaatteeseen vetoava menee vaikka vankilaan. Em. vaihtoehdot (korvaava velvollisuus, aiheutetun vaivan hyvittäminen) olisivat tämän vankeuden vähentämiseen pyrkiviä. Toinen juttu on sitten se, ettei toisen vakaumusta ole kovinkaan helppoa mitata. Jos on omaansakaan?
Tiedä sitten, voisiko esim. kettutyttöjen aatteeseen soveltaa mitään kustannusvastaavuutta tms?
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Jos henkilön A uskonto kieltää osallistumasta demokraattisen enemmistön päättämään velvollisuuteen, niin mitä pitäisi tehdä? Näkisin, että ratkaisuna on jollakin tavalla hinnoitella nämä velvollisuudet ja niiden laistaminen. Tällöin voitaisiin ehkä teettää korvaavia tehtäviä tms."
Tuo on sivistynyt ja suvaitsevainen tapa ratkaista ongelma. Tulee vain mieleen, lääkäreillä Suomessa ei taida olla oikeutta kieltäytyä huvikseen teetetystä abortista uskontoonsa ja omaantuntoonsa vedoten. Se siitä sivistyksestä suomalaisessa terveydenhoitosysteemissä.
"Tiedä sitten, voisiko esim. kettutyttöjen aatteeseen soveltaa mitään kustannusvastaavuutta tms?"
Ollaan vaarallisilla poluilla kun loukataan toisen omaisuutta omaan vakaumukseen vedoten. Näkyy myös Israelin historiassa ja nykyajassa.
suomalainen luterilainen kieltäytyy vakaumukseen vedoten aseista. Ja perustelee sen Vuorisaarnalla.
aseistakieltäytyjä joka on pitänyt kristinuskon perusajatuksena aseettomuutta joutuukin huomaamaan ettei ev.lut.kirkko ajattele kristinususkosta niin. Päinvastoin hänelle ilmoitetaan aika suoraan (ennen saman asian takia joutui vankilaan) että hänellä on virheellinen käsitys kristinuskosta. Kun samaisen asian yhteydessä ilmenee ettei kirkko muutenkaan kannata Jeesuksen näkemysksiä, lopputuloksena onkin sitten kirkosta eroaminen.
Tässä vaiheessa onkin käynyt jo selväksi että kirkko on aina kuuliainen poliittiselle johdolle eikä voi ottaa itsenäiesti kantaa mihinkän vaan muuttaa omia näkemyksiään aina tarvittaessa sen mukaan kenen kakkua kulloinkin syö.Typerintä koko hommassa on se että kirkko kyllä kauniisti saarnaa Jeesuksenkin opetuksia mutta käytännössä vastustaa niitä; ei ymmärrä omia oppejaan.(mielipde vailla uskontoa pasifismin puolesta)
Me veronmaksajat maksamme, vaikkemme saa uimaan mennä, nämä islamin uskonnosta johtuvat uimahallien poikkeusjärjestelyt. Tarkoitatko, että jos haluaa tuollaiselle vuorolle uimaan, pitäisi maksaa vaikka kolminkertainen uimalipun hinta? Jos ei tavallinen uimahallivuoro kelpaa?
Jos esim. lauantaiksi merkitään uimahalli suljetuksi, sen vuoksi, että siellä ui joku erityisryhmä, niin tuleehan siitä kuluja ja sen lisäksi haittaa niille, joille tuo aika muuten sopisi uimiseen hyvin. Mikä sitten on oikeudenmukainen kulujen perintätapa ja pitäisikö sisämelojien maksaa enemmän vai vähemmän kuin vaikka naku-uijien (jos jollakin olisi aate, joka kieltäisi vaatteissa uinnin, vaikkapa)? Toisaalta yhteiskunta on pyrkinyt edistämään erilaisia liikuntaharrastuksia, kuten nyt uintia ja melontaa. Mutta jossakin tulee sitten se raja vastaan, että yhteiskunta alkaa tukea jotakin uskonnollista tai aatteellista toimintaa toisten kustannuksella.
Selkeähkö järjestys olisi, että uimahallia voisi erilaiset yhdistykset vuokrata tiettyinä aikoina ja tuntivuokra olisi kaikille sama mutta vähintään kustannuksia vastaava. Yksittäisiltä käyttäjiltä voitaisiin periä vakiomaksua? (Onhan siellä kuitenkin oltava valvovaa henkilökuntaa, rahastaminen ei siis aiheuttasi ongelmaa) Ehkä nämä käyttäjien maksut voisi sitten vielä vähentää siitä vakiovuokrasta? Meloja mahtunee altaaseen vähemmän kuin uimareita, joten heidän yhdistykselleen tulisi ehkä kalliimaksi kärsää kohti? Tämä on nyt monimutkaisempi laskutusjärjestelmä kuin ehdottamasi 3-kertainen hinta, mutta kun ryhmät voivat olla kovastikin erikokoisia, niin ehkä tässä monimutkaisuus olisi oikeudenmukaisuutta lisäävä?
Tuo yhdistyksen maksama vuokra tai varausmaksu olisi korvaus kaikille veronmaksajille siitä, että heidän uimahalliaan käytetään muut käyttäjät poissulkevasti.