Liityntäpysäköinti

YTV:n sivujen mukaan liityntäpysäköintipaikkoja näyttää olevan Helsingin ympäristössä joukkoliikennereittien ympärillä runsaasti. Kuinka suosittuja ne ovat ruuhka-aikoihin työmatkaliikenteessä? Onnistuuko työmatkat kauempaa helsingin keskustaan hyvin, että jätän auton jonnekin liityntäparkkiin ja jatkan matkaa esim. metrolla? Ovatko parkit sisätiloissa, onko niissä aikarajaa?
11234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuossa alla on se linkki karttaan.

Asun Helsingissä, joten kokemusta liityntäparkista on aika vähän. Kuljen työmatkat julkisilla. Joskus olen ajellut omalla autolla ja jättänyt auton liityntäparkkiin (Itäkeskuksen metroasemalle parkkihalliin), kun on työpäivän jälkeen pitänyt saada se oma outo käyttöön sutjakasti. Myös Puistolan aseman parkkia olen käyttänyt satunnaisesti samaan tarkoitukseen.
Osalla liityntäpaikoista on aikarajoitus, mutat esim. Puistolasta löytyy läheltä asemaa paikkoja, joissa rajoitusta ei ole. Liityntäpysäköintipaikat on nimensä mukaisesti tarkoitettu vain yhden työpäivän kerrallaan tapahtuvaan pysäköintiin, mutta esim. Helsingissä sukuloivat tai muuten vierailevat käyttävät myös niitä.
Vähäisen kokemukseni mukaan paikat ovat suosittuja, mutta tilaa löytyy. Toimiva systeemi siis. Mitä lähemmäs keskustaa jätät autosi, sitä niukemmat ovat markkinat.
Pysököintirajoituksia valvottaneen samaan tapaan kuin muutakin yleistä pysäköintiä.
Suurin osa paikoista on ulkopaikkoja.


http://www.ytv.fi/FIN/liikenne/matkustajan_opas/liityntapysakointi/liityntapysakointialueet/kartalla.htm

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyssäriä kirjoitti:

YTV:n sivujen mukaan liityntäpysäköintipaikkoja näyttää olevan Helsingin ympäristössä joukkoliikennereittien ympärillä runsaasti. Kuinka suosittuja ne ovat ruuhka-aikoihin työmatkaliikenteessä? Onnistuuko työmatkat kauempaa helsingin keskustaan hyvin, että jätän auton jonnekin liityntäparkkiin ja jatkan matkaa esim. metrolla? Ovatko parkit sisätiloissa, onko niissä aikarajaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu