Moskovassakin opiskellut elokuvaohjaaja Mikko Niskanen teki ajankuvan elokuvassaan "Syksyllä kaikki on toisin." Sen loppu ei ollut onnellinen: saha paloi ja toiminta loppui.
Suomen ja Venäjän välistä rajaa luonnehditaan yleensä vain sosiologisesti ehkä Teksasin ja Meksikon välisenä Rio Grandena, suurena elintasoerona, joka aiheuttaa siirtolaisuutta.
Suomi ja Venäjä käyvät eri tahtia. Siinä, missä Venäjän oma paperin sekä kartongin käyttö on vähäistä ja teollisuus pientä verrattuna mantereen kokoiseen puuvarantoon, yrittää Venäjä saada puunviejät jalostamaan puut Venäjälle edes laudaksi ja selluloosaksi eli puolivalmisteeksi ennen poisvientiä, yritetään Suomessa parantaa yhtiöiden omistusarvoa supistamalla aikakauslehtipaperituotantoa EU:ssa ja Pohjois-Amerikassa hinnan nostattamiseksi.
Venäjä siis käy "kierrosta jäljessä". Venäjä ei ole postmoderni eli jälkiteollinen- ja samalla jälkisosialidemokraattinenm vaan moderni eli teollinen maa, jossa teollistetaan sodanjälkeisen Suomen tapaan myös valtio-ottein.
Jos Kemijärvi tai Itä-Lappi eivät olisi Euroopan unionissa, vaan tuonpuoleisessa, esimerkiksi Venäjän federaatiossa, sinne houkuteltaisiin StoraEnsoa, m-Realia ja UPM-Kymmeneä, jotka ovat nyt Uruguayssa, investoimaan sellutehtaaseen.
Nähtäväksi jää maailmanmarkkinataloudessa, onnistuuko Venäjä lisäämään selluloosan ja paperintuotantoa enemmän kuin mitä Euroopan unioni ja Pohjois-Amerikka sitä supistaa. Ensiksi Venäjän pitää oppia kuitenkin sanomalehtipaperin valmistajasta aikakauslehtipaperin valmistajaksi.
Tavoitteiden ristiriitaisuus kohtaa Euroopan unionin sisämarkkinoilla, kun tanskalainen paperiagentti myy kirjapainolle venäläistä lisäpaperia, minkä EU:n ja Yhdysvaltain paperiyhtiöt ovat tuotantona supistaneet.
Banaaleinta aiheessa on se, että kun Kemijärvellä siirrytään teolisesta työstä työvoimapoliittiseen aktivointiin verovaroin, pienenee Kemijärven ja kemiläisten ekologinen jalanjälki, ehkä karhuntassusta ketunkäpäläksi. Tämä on työ- ja elinkeinoministeriön työministerin, kauppatieteiden ja tekniikan tohtorin, Tarja Cronbergin, edustaman Vihreän liiton tavoitteiden mukaista. Teollistaminen lienee niin kauppatieteiden kuin tekniikankin opintojen vastaista.
Jos Kemijärvellä jatkettaisiin julkaisuraaka-aineiden puolivalmisteiden, kuten sellun tuottamista, pitäisi siellä oikeastaan valmistaa sähköä verkkojulkaisuja julkaiseviin tietokoneisiin tai taustatoimittaa artikkeleita.
Tätä pidemmälle menevää tuotantoa on elokuvatuotanto, mitä sitäkin on Kemijärvellä harjoitettu ohjelmasarjaksi asti. Elokuva ei ole puolivalmiste, vaan huomiotaloudessa elämys ja lopputuote.
Raaka-ainetta tai energiaa vieviä kehitysmaita on Lapin naapurissa monenlaisia. Vaikka Norjakin vie energiaa kuin köyhä arabimaa niin silti se on erilainen kuin teollistuva Venäjä.
Kohtaloonsa voi jossain määrin vaikuttaa ja poliittisella järjestelmällä on vaikutusta. Sellutehtaalla olisi elinkaarta, jos Kemijärvi olisi tuonpuoleisessa - joko Norjassa tai Venäjällä.
Suomen ja Venäjän välistä rajaa luonnehditaan yleensä vain sosiologisesti ehkä Teksasin ja Meksikon välisenä Rio Grandena, suurena elintasoerona, joka aiheuttaa siirtolaisuutta.
Suomi ja Venäjä käyvät eri tahtia. Siinä, missä Venäjän oma paperin sekä kartongin käyttö on vähäistä ja teollisuus pientä verrattuna mantereen kokoiseen puuvarantoon, yrittää Venäjä saada puunviejät jalostamaan puut Venäjälle edes laudaksi ja selluloosaksi eli puolivalmisteeksi ennen poisvientiä, yritetään Suomessa parantaa yhtiöiden omistusarvoa supistamalla aikakauslehtipaperituotantoa EU:ssa ja Pohjois-Amerikassa hinnan nostattamiseksi.
Venäjä siis käy "kierrosta jäljessä". Venäjä ei ole postmoderni eli jälkiteollinen- ja samalla jälkisosialidemokraattinenm vaan moderni eli teollinen maa, jossa teollistetaan sodanjälkeisen Suomen tapaan myös valtio-ottein.
Jos Kemijärvi tai Itä-Lappi eivät olisi Euroopan unionissa, vaan tuonpuoleisessa, esimerkiksi Venäjän federaatiossa, sinne houkuteltaisiin StoraEnsoa, m-Realia ja UPM-Kymmeneä, jotka ovat nyt Uruguayssa, investoimaan sellutehtaaseen.
Nähtäväksi jää maailmanmarkkinataloudessa, onnistuuko Venäjä lisäämään selluloosan ja paperintuotantoa enemmän kuin mitä Euroopan unioni ja Pohjois-Amerikka sitä supistaa. Ensiksi Venäjän pitää oppia kuitenkin sanomalehtipaperin valmistajasta aikakauslehtipaperin valmistajaksi.
Tavoitteiden ristiriitaisuus kohtaa Euroopan unionin sisämarkkinoilla, kun tanskalainen paperiagentti myy kirjapainolle venäläistä lisäpaperia, minkä EU:n ja Yhdysvaltain paperiyhtiöt ovat tuotantona supistaneet.
Banaaleinta aiheessa on se, että kun Kemijärvellä siirrytään teolisesta työstä työvoimapoliittiseen aktivointiin verovaroin, pienenee Kemijärven ja kemiläisten ekologinen jalanjälki, ehkä karhuntassusta ketunkäpäläksi. Tämä on työ- ja elinkeinoministeriön työministerin, kauppatieteiden ja tekniikan tohtorin, Tarja Cronbergin, edustaman Vihreän liiton tavoitteiden mukaista. Teollistaminen lienee niin kauppatieteiden kuin tekniikankin opintojen vastaista.
Jos Kemijärvellä jatkettaisiin julkaisuraaka-aineiden puolivalmisteiden, kuten sellun tuottamista, pitäisi siellä oikeastaan valmistaa sähköä verkkojulkaisuja julkaiseviin tietokoneisiin tai taustatoimittaa artikkeleita.
Tätä pidemmälle menevää tuotantoa on elokuvatuotanto, mitä sitäkin on Kemijärvellä harjoitettu ohjelmasarjaksi asti. Elokuva ei ole puolivalmiste, vaan huomiotaloudessa elämys ja lopputuote.
Raaka-ainetta tai energiaa vieviä kehitysmaita on Lapin naapurissa monenlaisia. Vaikka Norjakin vie energiaa kuin köyhä arabimaa niin silti se on erilainen kuin teollistuva Venäjä.
Kohtaloonsa voi jossain määrin vaikuttaa ja poliittisella järjestelmällä on vaikutusta. Sellutehtaalla olisi elinkaarta, jos Kemijärvi olisi tuonpuoleisessa - joko Norjassa tai Venäjällä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.