kuolemaa ei ole!!!!

miksi jumala ei syökse ketään helvettiin

Olen äiti!
siis minulla on lapsia!
Rakkaus joka syntyy lapseen hänen tullessaan maailmaan on niin suurta
että tiedän ,että jos lapseni tekisi mitä tahansa tässä maailmassa
vaikka rikoksen niin se rakkaus lastaan kohtaan ei häviäisi
kärsisin kyllä ja suuttuisin hänen teostaan (mikä se sitten olisikaan)
ja en rikosta (tietenkään)hyväksyisi
mutta rakkaus on pysyvää

-tämä vain esimerkkinä siksi että ei jumala meitä helvettiin heitä
kukaan tosi vanhempi ei jätä lastaan
vaikka tämä tekisi mitä

jos minä tiedän että rakkauteni lapsiini pysyy koko elämäni ajan
tapahtui mitä tahansa (voisin kuolla heidän puolestaan)
niin
Jumalan rakkaus on vielä paljon suurempi
joten , ajattele järjellä, luojamme ei tietenkään
koskaan jätä meitä
ja heitä muka johonkin tulijärveen/helvettiin
jos me ihmisetkään heikkouksinemme emme sitä voisi tehdä lapsillemme

tulijärvet ja helvetit ovat luettavissa vertauskuvin
ihmisten omista sielutuskista ja henkisistä kärsimyksistä
johon he itse itsensä lukitsevat

rakkauden vuoksi meillä on myös vapaa tahto
ja tässä minäkin nyt olen
monta elämää eläneenä
enkä minä tähän lopeta
minun sielunkarttani ei ole vielä kotimatkalla

MUISTAKAA MITÄÄN EI TARVITSE PELÄTÄ :-DD
rakkauden ovi on aina edessänne
kunhan vain avaatte
1444305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 144

Vanhimmat

Jumala rakastaa meitä suunnattomasti ja kärsii pahoista teoistamme. Jumala on myös ankara niitä kohtaan jotka jatkavat pahoja tekojaan.

Maallistaen: Mukavat tyypit haluavat ykköshuoneeseen ikävät kakkoshuoneeseen.

Mitä teet sillon kun lapsesi tappelevat?
Erotat heidät.

Olet oikeassa siinä että Jumala ei syökse ketään helvettiin. Ihmisellä itsellään on tähän valta.

Äänestä

Mutta vaikka Jumala ei ketään helvettiin pakota niin sinne voi silti joutua

Äänestä

Kuolemaa ei ole eikä mitään helvettiä. Ne jotka niin väittävät elävät Jahven pelossa.

Äänestä

Matteuksen evankeliumi:
25:41 Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.

Ilmestyskirja:
20:10 Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.

Uskokaa Raamattua ja uskokaa Jeesukseen, niin ei tarvi uskoa omia! On kirjoitettu "heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti." se ei ole vertaus, sillä mihin vertaat iankaikkisuutta. Saatana kyllä kuiskii korvaan "ei ole helvettiä, ei kadotusta, ei tarvi tehdä parannusta". Mutta on kirjoitettu: "Johanneksen evankeliumi:
3:3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.
3:5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan." Eli sinun siulunvaellusoppisi on siis Saatanasta!

Äänestä
  • jokainen uskokoon miten haluaa
    kaikilla on valinnan vapaus
    kuka on hellareissa
    ja ken muistaa elämiään ennen tätä elämäää

    mutta tuo saatana on niin kärkäästi uskovaisten huulilla
    rakkauden asein kun pitäisi taistella
    niin saatanalla lyödään

    Äänestä

  • varmaan kaikki tutustuneet raamattuun. Olen huomannut että moni meistä ei-uskiksista on ollut uskovaisia aikaisemmin. Siis ne "kirjoitukset" ovat tuttuja. Ja sen takia ne ei sitten kiinnostakaan kun emme löydä niistä sitä totuutta. Olemme aikamme etsineet.

    Jos raamattu olisi käännetty oikein niin siinä olisi jonkin verran enemmän totuuksia kuin mitä siitä nyt löytyy kun sen ottaa vertauskuvana. Kun sen ottaa kirjaimellisesti ei siinä ole oikeastaan totuuksia lainkaan.

    Äänestä

  • ..heidän telttanuoransa irroitetaan ja he kuolevat, viisaudesta osattomina" Job 4: 21

    " Heidän perustus on maan tomussa! He rusentuvat kuin koiperhonen! (19 jae) " Sillä katso: se päivä on tuleva joka palaa kuin pätsi. ja kaikki julkeat ja kaikki. jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia; ja heidät polttaa se PÄIVÄ, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta ( saatanaa) eikä oksaa (hänen kannattajansa) Mal 4:1

    ja (te) tallaatte jumalattomat; sillä he tulevat tomuksi teidän jalkapohjienne alle sinä päivänä, jonka minä teen, sanoo Herra Sebaot. (3 jae)

    Jos jumalattomat palaisivat iankaikkisesti helvetissä, niin silloinhan pelastetutkin joutuisivat olemaan helvetissä, sillä miten he muutoin voisivat tallata sitä tomua, eli jumalattomia jaloillaan?? ei Mitenkään!
    Hekin polttaisivat itsensä.
    Jos et ymmärrä iankaikkisen ja loppumamatoman merkityst, niin ole ymmärttämättä.
    Suosittelen kuitenkin silloin etsimään selvän tekstin, jolla voit tulkita sitä tekstiä jota et ymmärrä!

    Sillä täysin selkeillä teksteillä samasta asiasta tulkitaan epäselvät ja vaikeat tekstit!!

    " Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajoitetaankin maahan, meillä on asumus jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa joka ei ole käsin tehty. 2 Kor. 5:1

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    varmaan kaikki tutustuneet raamattuun. Olen huomannut että moni meistä ei-uskiksista on ollut uskovaisia aikaisemmin. Siis ne "kirjoitukset" ovat tuttuja. Ja sen takia ne ei sitten kiinnostakaan kun emme löydä niistä sitä totuutta. Olemme aikamme etsineet.

    Jos raamattu olisi käännetty oikein niin siinä olisi jonkin verran enemmän totuuksia kuin mitä siitä nyt löytyy kun sen ottaa vertauskuvana. Kun sen ottaa kirjaimellisesti ei siinä ole oikeastaan totuuksia lainkaan.

    "varmaan kaikki tutustuneet raamattuun. Olen huomannut että moni meistä ei-uskiksista on ollut uskovaisia aikaisemmin. Siis ne "kirjoitukset" ovat tuttuja. Ja sen takia ne ei sitten kiinnostakaan kun emme löydä niistä sitä totuutta. Olemme aikamme etsineet."

    Meistä monet ovat tosiaan tutkineet kristillisyyttä toiset enemmän tai vähemmän.. Ja tutustuneet eri kristillisiin suuntauksiin ja lukeneet Raamattua, minäkin varmaan olen sen lukenut läpi useamman kerran.

    Sum summarum.... Tutkittu on ja köykäiseksi havaittu! Eli totuus ei tosiaan löydy Raamatun kansien välistä eikä yhdestäkään kirkkokunnasta tai lahkosta. Ja kuka siihen tulokseen päätyy jatkaa todennäköisesti etsimistä koska johinkin meihin on sisäänrakennettuna tarve löytyy totuus!
    Se kun ei riitä kuulua lammaslaumaan jota sokea pässi ohjaa... Ei ainakaan minulle.

    Äänestä

  • Powaqa kirjoitti:

    Voihan koiralaumaakin ohjata sokea pässi.

    Äänestä

  • hauuuuuuuu kirjoitti:

    Voihan koiralaumaakin ohjata sokea pässi.

    Siitä olen eri mieltä. :-)

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Siitä olen eri mieltä. :-)

    Entä puolisokea?

    Äänestä

  • Powaqa kirjoitti:

    "varmaan kaikki tutustuneet raamattuun. Olen huomannut että moni meistä ei-uskiksista on ollut uskovaisia aikaisemmin. Siis ne "kirjoitukset" ovat tuttuja. Ja sen takia ne ei sitten kiinnostakaan kun emme löydä niistä sitä totuutta. Olemme aikamme etsineet."

    Meistä monet ovat tosiaan tutkineet kristillisyyttä toiset enemmän tai vähemmän.. Ja tutustuneet eri kristillisiin suuntauksiin ja lukeneet Raamattua, minäkin varmaan olen sen lukenut läpi useamman kerran.

    Sum summarum.... Tutkittu on ja köykäiseksi havaittu! Eli totuus ei tosiaan löydy Raamatun kansien välistä eikä yhdestäkään kirkkokunnasta tai lahkosta. Ja kuka siihen tulokseen päätyy jatkaa todennäköisesti etsimistä koska johinkin meihin on sisäänrakennettuna tarve löytyy totuus!
    Se kun ei riitä kuulua lammaslaumaan jota sokea pässi ohjaa... Ei ainakaan minulle.

    Jeesus tiesi miten tulee käymään:

    18. "Kuulkaa siis te vertaus kylväjästä:
    19. Kun joku kuulee valtakunnan sanan eikä ymmärrä, niin tulee paha ja tempaa pois sen, mikä hänen sydämeensä kylvettiin. Tämä on se, mikä kylvettiin tien oheen.
    20. Mikä kallioperälle kylvettiin, on se, joka kuulee sanan ja heti ottaa sen ilolla vastaan;
    21. mutta hänellä ei ole juurta itsessään, vaan hän kestää ainoastaan jonkun aikaa, ja kun tulee ahdistus tai vaino sanan tähden, niin hän heti lankeaa pois.
    22. Mikä taas orjantappuroihin kylvettiin, on se, joka kuulee sanan, mutta tämän maailman huoli ja rikkauden viettelys tukahuttavat sanan, ja hän jää hedelmättömäksi.
    23. Mutta mikä hyvään maahan kylvettiin, on se, joka kuulee sanan ja ymmärtää sen ja myös tuottaa hedelmän ja tekee, mikä sata jyvää, mikä kuusikymmentä, mikä kolmekymmentä." Matt.13

    >Se kun ei riitä kuulua lammaslaumaan jota sokea pässi ohjaa>

    Lammaslauman johtajana ei ole pässi vaan Jeesus:
    "Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä." Joh.10:11

    Siksihän te olettekin eksyneet, kun kadotitte johtajanne. Joku lähti seuraamaan ihmisten oppeja, joku loukkaantui ihmisiin...

    Äänestä

  • DeltaEssiivi kirjoitti:

    Tuo on kyllä ihan täyttä asiaa.

    Minä ainakin ymmärrän kokonaan sen mitä tuolla kylvämisellä tarkoitetaan. Sitä vaan olen miettinyt voiko "maaperää" millään muokata vai ei.

    Äänestä

  • mä mää mä kirjoitti:

    Entä puolisokea?

    Ei ole hyvä antaa lapsille kaikkia vastauksia. Eivät opi käyttämään omia aivojaan.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Ei ole hyvä antaa lapsille kaikkia vastauksia. Eivät opi käyttämään omia aivojaan.

    Harjoittelitko lausetta peilin edessä?

    Oikea uskoontulo on juuri sitä että pitää itse ymmärtää.

    Olishan se helppoa jos voisi vain hyppiä elämästä toiseen ajattelematta mitään ja tulla koko ajan tyhmemmäksi. Moni luulee että voi sitten seuraavassa elämässä päättää tärkeimmistä asioista
    ja nyt voi olla miten sattuu. Ja tulla tyhmemmäksi koko ajan. Ikävä kyllä sellaisen henkilön tyhmyys on huipussaan silloin kun sydän lyö viimeisen kerran. Tämän nykyisen elämän lopussa.

    Äänestä

  • K&R kirjoitti:

    kuin kokemuksista. Jos sinulle sanotaan että vesi on kuumaa niin et voi tietää sitä varmasti ennenkuin olet kokeillut itse. Tai jos et edes tiedä mitä kuuma tarkoittaa, tai kylmä.

    Eli ihminen on mielestäsi kone.

    Äänestä

  • auttakaa jo kirjoitti:

    Eli ihminen on mielestäsi kone.

    niin ei tarvitsisi kokea yhtään mitään.

    Äänestä

  • K&R kirjoitti:

    Tuo on kyllä ihan täyttä asiaa.

    Minä ainakin ymmärrän kokonaan sen mitä tuolla kylvämisellä tarkoitetaan. Sitä vaan olen miettinyt voiko "maaperää" millään muokata vai ei.

    Maaperää voi muokata rakkaudella, viisaudella ja antaa suukkoja lopuksi. Siitä kasvaa lapsi aikuiseksi, rehelliseksi ja ymmärtäväiseksi toisiaan kohtaan

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    niin ei tarvitsisi kokea yhtään mitään.

    Nainen!
    Ota järki käteen. Älä ole tyhmä!

    Äänestä

  • iso VOI kirjoitti:

    Nainen!
    Ota järki käteen. Älä ole tyhmä!

    tässä tyhmä on?

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    tässä tyhmä on?

    Nainen vaikene seurakunnassa!

    Tämä lause on vain sinusta ja yhtä tyhmistä lähtöisin.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    tässä tyhmä on?

    Tiedät varmaan olevasi tyhmä ämmä. Kukaan ei varmaan halua seuraasi kuin se naaraskoira powaga.

    Äänestä

  • ja hullu kirjoitti:

    Nainen vaikene seurakunnassa!

    Tämä lause on vain sinusta ja yhtä tyhmistä lähtöisin.

    Se lause on lähtöisin Paavalista. Minä en satu olemaan sitä mieltä.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Se lause on lähtöisin Paavalista. Minä en satu olemaan sitä mieltä.

    Olet varmasti sitä mieltä kunhan katsot peiliin.

    Äänestä

  • horo...... kirjoitti:

    Tiedät varmaan olevasi tyhmä ämmä. Kukaan ei varmaan halua seuraasi kuin se naaraskoira powaga.

    kuinka paljon minulla on ystäviä. :-)

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    kuinka paljon minulla on ystäviä. :-)

    Nolla!
    ...on nimesi

    .......vitun lapsi

    :))))

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    kuinka paljon minulla on ystäviä. :-)

    kiva kun meet helkuttiin...eipä nähä ikuna!

    Äänestä

  • vielä tämä...... kirjoitti:

    kiva kun meet helkuttiin...eipä nähä ikuna!

    taivaaseen pääsisi jos sellainen olisi olemassa.

    Mikähän ongelma sinulla oikein on? Eikö ole leikkikavereita?

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    taivaaseen pääsisi jos sellainen olisi olemassa.

    Mikähän ongelma sinulla oikein on? Eikö ole leikkikavereita?

    Taitaapi nuo uskovaiset ja"paremmat ihmiset"olla tosi vihasia haukkuvat ja suorastaan tuomitsevat,eikö se niilläkin pitäisi olla sillä tavalla,että ei olisi varaa ruveta ketään tuomitsemaan..?

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    taivaaseen pääsisi jos sellainen olisi olemassa.

    Mikähän ongelma sinulla oikein on? Eikö ole leikkikavereita?

    En usko että tuo tyyppi on uskovainen. Vähän lapsellinen vain. Mutta olen kyllä saanut sen tapaista viestiä uskovaisilta myös. Se johtuu siitä että he luulevat että Jumalalla on tarpeita tuomita ja asettaa sääntöjä ja vihata. Silloin heidän mielestään heilläkin on samat oikeudet. He ovat unohtaneet tai oikeastaan he eivät ole koskaan oppineetkaan sitä että Jumala on vain rakkaus joka ei vaadi meiltä mitään.

    Joten "anna heille anteeksi koska he eivät tiedä mitä tekevät". :-)

    Äänestä

niin, miksi on hautausmaita?
Tai, miksi Jumala kirosi Kainin Aabelin surmaamisesta?
Tai miksi käräjäoikeus lanketta 10- vuoden tuomioita kuolemaan johtaneesta puukoniskusta?

Tai, miksi Jumala valehteli meille? Jos te siitä puusta syötte te tulette kuolemalla kuolemaan"?

Miksi Jumala valehteli meille, ja miksi saatana puhui totta? " Ette suinkaan kuole#!!?

Miksi Jeesus väitti saatanaa valheen isäksi, jos kerran itse valehteli , heti alussa.

Miksi kerrotaan että: " puoliyön aikoihin Herra surmasi, kaikki Egyptin maan esikoiset...? jos hän vain suisti heidät elämään? ..Miksi alkoi hirveä valitus Egyptissä?...Ja aivan suotta!

Miksi pitäisi sitten valita " Elämän ja kuoleman välillä? Silloinhan valinta on helppo, valitset kumman tahansa..tuloksena on elämä, eikä kuolema!

Miksi Raamattu kertoo, että jos "joku koskee vuoreen, tai nousee vuorelle, se kivitettäköön tahi ammuttakoon, ei se SAA JÄÄDÄ ELOON"? 2. Moos 19:12

Raamattu on siis valhetta ja jarousen puhe totta..kun ihminen tai eläin ammutaan..se jää eloon!!
Miksi te sitten sanotte: " koko elinaikasi muista tämä ohje, ja tuo?

" Miksi jos joku pelastaa, jonkun kuolemasta, niin hän saa mitali, kuten minäkin sain Kekkoselta?

Mitaliko näille ämmille pitäisi antaa insuliini surmista?
Tai elämäänkö, se Auvinen ampui koulun oppilaita?
Ja lopulta itsenäkin?

Elämäänköhän se Hitler kaasutteli useamman miljoonaa juutalaista? Entä Stalin?

Oletteko samaa mieltä kanssani, että tällaiset henkilöt, jotka julistavat " kuolemaa ei ole"
Heidät pitäisi vankita, yksinteoin tehdystä teosta, yllytykseen!

Monet jotka uskovat " kuolemaa ei ole" ...saattavat tehdä lisää näitä auvisen tekoja..ja voivat yrittää saada ihmisiä surmaamalla heitä--elämään!
Mielstäni Poliisin tulisi reagoida tällaiseen kirjoitteluun, koska se tekee samantekeväksi, surmaako jonkun vai jättää eloon!!

Julistakoon jarouse sanomaansa vankilassa...kaiken varalta!! Tuollaiset julistajat eivät vain herjaa Jumalaa, he saattavat yhteiskuntarauhan vaaralle alttiiksi.
En minä ainakaan haluaisi olla samassa tilassa kahdestaan jarousen kanssa.. joka julistaa kuolemaa ei ole...ja katsoo minua kiiluvin silmin, kättä pitempää katselle,
Kavahtakaa tällaista opetusta, se voi käydä teidän itsenne kohtaloksi, ennen aikaanne!

Äänestä
  • Hei benedi, ethän sinä nyt niin yksinkertainen ole, että ymmärsit tuon aloituksen niin, ettei kuolemaa olisi ollenkaan? Kuolema on tosiasia. Siis että jätämme kehomme, kuolemme, jonain päivänä on tosiasia. Mutta *me* (se osa meistä, joka tietää olevansa olemassa) emme kuole, vaikka kuinka uskoisimme toisin! Kaikkihan luonnossa lakkaa olemasta "elossa" jossain vaiheessa ja palaa alkuaineisiin ja loppujen lopuksi tarkemmin sanottuna uuden kvanttifysiikan mukaan alkuenergiohin.

    Kaikki materia, aineeksi ilmennyt, on todellisuudessa aineeksi 'tiivistynyttä' valoenergiaa. Ihmeellistä "tietoista/tiedostavaa" energiaa jota tieteemme ei pysty vielä havainnoimaan, mutta tietää sen olevan olemassa ja ovat laskeneet sen määräksi n. 70% koko maailmankaikkeuden 'massasta'. Nimittävät sitä harhaanjohtavasti "pimeäksi energiaksi" , koska se näkymätöntä ja kaikin tavoin havaitsematonta sähkömagneettisen (meidän valomme) tason laitteilla ja ainakin ihmisten aisteilla (kuka tietää eläimistä tai muista elämän muodoista?).

    Siis jos kerran kaikki materiakin palaa johonkin vielä määrittelemättömään "energiavarastoon" kuoltuaan (käytän tätä kuolema-käsitettä tarkoituksessa, jonka kaikki ymmärrämme, eikö?), niin jo pieni logiikkakin sanoo, että se tietoisuus ja voima, joka meissä jokaisessa on ja elää, täytyy olla vähintään ikuista, muuntuvaa maailmankaikkeuden energiaa, "pimeää energiaa" ja kuolematonta näin ollen.

    Entä tietoisuus, mitä sille käy kehon kuollessa? Ateistit uskovat, että se on vain aivoissamme ja häviää kuollessamme, kun taas kaikki he, jotka uskovat jollain tavalla elämän pyhyyteen ja Jumalaan, uskovat elämän jatkuvan toisella tasolla jossain muodossa. Näin ollen voimme sanoa todellakin, ettei kuolemaa ole. Uskomme tai tiedämme, että meillä on sielu ja henki (huom.! eivät ihan sama asia)ja että ne ovat kuolemattomia, ikuisia ja osia Ikuista Kaiken Alkulähdettä (niin kuin kaikki muukin on), jota Jumalaksi sanotaan.
    Elämä on jatkuvaa ja luonnon tapaan aina uusiutuvaa. Ja me kaikki olemme osaltamme tätä Elämän ikuista kiertokulkua.

    Paradoksiko: Kuolema on tosiasia ja kuolemaa ei ole, on tosiasia?

    "Syntymä ja kuolema ovat Elämän Suuren Seikkailupelin eri ovia; toisesta peli alkaa ja toisesta loppuu." ...ja sen jälkeen lasketaan pisteet...ja mennään juhlimaan.

    Ps. Raamatun tarinat ovat vain todistus vuosituhansia sitten eläneiden ihmisten uskomuksista, ei muuta! Silti jokainen saa uskoakin niihin, jos se tuntuu itselle oikealta. Minunkin kirjoittelemani 'tarinat' ovat vain minun ajatuksiani, eikä kenenkään tarvitse niitä uskoa!

    Äänestä

  • Sinua ressukkaa
    minun tulee ihan oikeasti sääli sinua tuon
    valtavan vihaisen kirjoituksesi takia

    nyt on kyllä mennyt puurot ja vellit sekaisin
    eihän ketään saa tappaa
    jos minä kirjoitan mielipiteenäni
    että kuolemaa ei ole
    niin eihän se hyvä ystävä tarkoita fyyysistä kuolemaa
    hengestähän minä kirjoitan

    toisen ihmisen hengen riistäminen on suuuri rikos!!!
    minä en hyväksy turhaa eläinten tappamistakaan
    johon monet metsästäjät syyllistyvät "murhan himossaa" ja vain halusta päästä tappamaan ja kokemaan siihen liittyvää hallinnan tunnetta
    se on kuvottavaa

    Mutta Benedi!
    eräs neuvo :
    ei sinun tarvitse lukea näitä kirjoituksiani
    niin et kiusaa itseäsi turhaan

    ja jos kerran olet uskovainen
    niin rukoile!
    Rukous auttaa aina :-DD

    Minä en ole täällä kenenkään uskoa haukkumassa
    kirjoitan vain ja ainoastaan omia tuntemuksiani
    yleisesti hyväksyn tai kunnioitan kaikkia uskontoja tai uskomuksia, kunhan ne eivät sorra ihmisyytä ja yksilön vapautta
    ja pyydän sitä samaa muilta

    -pienet eroavaisuudet ovat rikkaus-

    rakkaus voittaa vihan

    Äänestä

  • Enk-el kirjoitti:

    Hei benedi, ethän sinä nyt niin yksinkertainen ole, että ymmärsit tuon aloituksen niin, ettei kuolemaa olisi ollenkaan? Kuolema on tosiasia. Siis että jätämme kehomme, kuolemme, jonain päivänä on tosiasia. Mutta *me* (se osa meistä, joka tietää olevansa olemassa) emme kuole, vaikka kuinka uskoisimme toisin! Kaikkihan luonnossa lakkaa olemasta "elossa" jossain vaiheessa ja palaa alkuaineisiin ja loppujen lopuksi tarkemmin sanottuna uuden kvanttifysiikan mukaan alkuenergiohin.

    Kaikki materia, aineeksi ilmennyt, on todellisuudessa aineeksi 'tiivistynyttä' valoenergiaa. Ihmeellistä "tietoista/tiedostavaa" energiaa jota tieteemme ei pysty vielä havainnoimaan, mutta tietää sen olevan olemassa ja ovat laskeneet sen määräksi n. 70% koko maailmankaikkeuden 'massasta'. Nimittävät sitä harhaanjohtavasti "pimeäksi energiaksi" , koska se näkymätöntä ja kaikin tavoin havaitsematonta sähkömagneettisen (meidän valomme) tason laitteilla ja ainakin ihmisten aisteilla (kuka tietää eläimistä tai muista elämän muodoista?).

    Siis jos kerran kaikki materiakin palaa johonkin vielä määrittelemättömään "energiavarastoon" kuoltuaan (käytän tätä kuolema-käsitettä tarkoituksessa, jonka kaikki ymmärrämme, eikö?), niin jo pieni logiikkakin sanoo, että se tietoisuus ja voima, joka meissä jokaisessa on ja elää, täytyy olla vähintään ikuista, muuntuvaa maailmankaikkeuden energiaa, "pimeää energiaa" ja kuolematonta näin ollen.

    Entä tietoisuus, mitä sille käy kehon kuollessa? Ateistit uskovat, että se on vain aivoissamme ja häviää kuollessamme, kun taas kaikki he, jotka uskovat jollain tavalla elämän pyhyyteen ja Jumalaan, uskovat elämän jatkuvan toisella tasolla jossain muodossa. Näin ollen voimme sanoa todellakin, ettei kuolemaa ole. Uskomme tai tiedämme, että meillä on sielu ja henki (huom.! eivät ihan sama asia)ja että ne ovat kuolemattomia, ikuisia ja osia Ikuista Kaiken Alkulähdettä (niin kuin kaikki muukin on), jota Jumalaksi sanotaan.
    Elämä on jatkuvaa ja luonnon tapaan aina uusiutuvaa. Ja me kaikki olemme osaltamme tätä Elämän ikuista kiertokulkua.

    Paradoksiko: Kuolema on tosiasia ja kuolemaa ei ole, on tosiasia?

    "Syntymä ja kuolema ovat Elämän Suuren Seikkailupelin eri ovia; toisesta peli alkaa ja toisesta loppuu." ...ja sen jälkeen lasketaan pisteet...ja mennään juhlimaan.

    Ps. Raamatun tarinat ovat vain todistus vuosituhansia sitten eläneiden ihmisten uskomuksista, ei muuta! Silti jokainen saa uskoakin niihin, jos se tuntuu itselle oikealta. Minunkin kirjoittelemani 'tarinat' ovat vain minun ajatuksiani, eikä kenenkään tarvitse niitä uskoa!

    Lähetä tilinumerosi, niin maksan heti 100e kun etsit Raamatusta Jumalan sanan, sielu on kuolematon.
    Sitä sanaa kun ei ole Raamatun kansien välissä.

    Tiedämme että ihminen on elävä sielu, ja tiedämme että saatana, tuo enkeliruhtinas väitti jo paratiisissa: " Ette suinkaan kuole"!!
    Jumala taas: " Te tulette kuolemalla kuolemaan" Ainakin 2 kertaa.

    Tarkoitin, ettei kuolemaa ole aina: " Eikä kuolema ole enää oleva" (raamattu
    Viittasin siis tuohon päivään, jolloin " Kuolema on nielty ja voitto saatu"!! (raamattu)

    Enhän minä tietääkseni ihan yksinkertaisimmasta päästä liene...jos tämän verran saa kissa häntäänsä nostaa.
    Kuolema on tosia asia...olet oikeassa Enk-el, mutta oletko musta vai valkea, siitä en päässyt selville.
    Tai itseasiassa pääsin, mutta kun on kirjoitettu myös: " Noita tietämättömyyden aikoja on Jumala kärsinyt, niin ei siitä enempää.

    No niin, henkipalajaa Jumalan tykö , joka on sen antanutkin, ja sielu eli ruumis , kuollut sellainen palaa tietenkin maan kiertoon..kasvien yms. ravinnoksi...näinhän se menee. Ok.

    Äänestä

  • jarouse kirjoitti:

    Sinua ressukkaa
    minun tulee ihan oikeasti sääli sinua tuon
    valtavan vihaisen kirjoituksesi takia

    nyt on kyllä mennyt puurot ja vellit sekaisin
    eihän ketään saa tappaa
    jos minä kirjoitan mielipiteenäni
    että kuolemaa ei ole
    niin eihän se hyvä ystävä tarkoita fyyysistä kuolemaa
    hengestähän minä kirjoitan

    toisen ihmisen hengen riistäminen on suuuri rikos!!!
    minä en hyväksy turhaa eläinten tappamistakaan
    johon monet metsästäjät syyllistyvät "murhan himossaa" ja vain halusta päästä tappamaan ja kokemaan siihen liittyvää hallinnan tunnetta
    se on kuvottavaa

    Mutta Benedi!
    eräs neuvo :
    ei sinun tarvitse lukea näitä kirjoituksiani
    niin et kiusaa itseäsi turhaan

    ja jos kerran olet uskovainen
    niin rukoile!
    Rukous auttaa aina :-DD

    Minä en ole täällä kenenkään uskoa haukkumassa
    kirjoitan vain ja ainoastaan omia tuntemuksiani
    yleisesti hyväksyn tai kunnioitan kaikkia uskontoja tai uskomuksia, kunhan ne eivät sorra ihmisyytä ja yksilön vapautta
    ja pyydän sitä samaa muilta

    -pienet eroavaisuudet ovat rikkaus-

    rakkaus voittaa vihan

    ...tai kysy poliisilta, miten se on...jos riistät hengen toiselta,,,mitä siitä saa?
    Tuskin kahvikuppia ja pullaa!

    Kuolema muodostuu siten, että ensin riistetään henki..ja jäljelle jää ruumis...kuollut sielu...joka haudataan sitten joko ruuan ja kahvin kanssa.. tai pelkän kahvin seurassa, halvemalla...riippuen miten paljon hautajaisiin uhrataan varoja!

    Äänestä

Niin ei Jumala heitäkkään ketään helvettiin, vaan pahat ihmiset menevät sinne vapaehtoisesti. Tämä sen tähden, että uudestisyntymätön eli vääryydessä ja pahuudessa elävä ihminen rakastaa vain pahaa ja väärää, siksi hän menee omaa pahuuttaan kohti eli helvettiin.

Fyysisen kuoleman jälkeen ihmisen sielu ei voi enää uudestisyntyä.

Äänestä
  • joka rakastaisi pahuutta. Ja siksi ei helvettiä voi olla olemassa.

    Äänestä

  • ...sillä mitäs heittämistä siihen tarvitaan,

    " Sillä nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään" 2 Piet 3: 7

    Jos sinä olisit jumala, kaikkivaltias, ja haluaisit että sinun omistamamassasi maa-alueella kaikki on siistiä ja puhdasta..ja sangen hyvää, ja sinä annat sen toisten hoteisiin, violjeltäväksi ja varjeltavaksi, ...ja kun nämä hoitavat heille annettua maata näin kuten sitä on hoidettu , viimeiset 100-200v, siten että kaikki on paskaa täynnä, kuten tiedätte olevan:

    Millä kumman ihmeellä, ettekö te suostu tajuamaan, tämä maa saadaan puhtaaksi saasteista, muutoin kuin polttamalla??

    Vesi ei ole ratkaisu, vaan katasrofi....ainoataan sammumaton, ja alkuaineetkin sulamaan saava tuli..on ratkaisu!

    Maapoltetaan, koska se on välttämätöntä, ja ihmiset palavat siinä mukana, ei heitä heitetä, pikemminkin jätetään tulen ruuaksi.

    Maapallon polttaminen, hehkuvaksi planeetaksi, ei ole ihan pikkujuttu.
    Tulen on pakko polttaa maan kuorta todella syvältä, sillä maan sisässä on vaikka mitä, ihmiskäsien jälkiä...öljylähteistä puhumattakaan.

    Vakaa käsitykseni on , että maapallo on pakko polttaa tuliliejuksi, satojen jopa kilometrien syvyydeltä, onhan merenpohjassa laivojen romuja useitten tuhansien metrien syvyydessä...kaikki on poltettava!

    Se, miten se tehdään, sitä en tiedä, niinkuin en tiedä miten vedenpaisumuskaan saatiin aikaan.

    " Mutta Herran päivä on tuleva kuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki mitä, mitä SIIHEN ON TEHTY, palavat" 2 Piet. 3: 10

    Kyllä te tiedätte mitä kaikkea tänne on tehty, ja Jumala ainakin tietää-- kaikki ne palavat.
    Jos alkuaineet palavat ja hajoavat, eivätkö ne silloin muutu atomeiksi?...ja eivätkö atomit palaa omille paikoilleen?

    Ja kun kaikki atomit ovat omilla alkuperäisillä paikoillaan, maa on puhdistettu, niin jumalattomista, kuin kaatopaikoistakin, ja kaikesta siitä mitä tänne oli tehty!!

    Jos maata ei ole vielä poltettu, niin lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi!!

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    joka rakastaisi pahuutta. Ja siksi ei helvettiä voi olla olemassa.

    Kylläpä olet kaunosielu ja katsot maailmaa vaaleanpunaisten silmälasien läpi!

    Pahuus on hyvin kiehtovaa ja siihen mennään mukaan ihan vapaaehtoisesti. Iltapäivälehdet menevät sitä paremmin kaupaksi, mitä rankempia rikosjuttuja lööpit kirkuvat. Murhat, pahoinpitelyt, raiskaukset, koulu- ja työpaikkakiusaamiset, pedofilia, keskustelupalstojen ilkeys, väkivaltaviihde, sodat, rasismi; jos ei kykene näkemään pahuutta ympärillään, terve ja analyyttinen järki on kyllä pahasti hakusessa.

    Äänestä

  • benedi kirjoitti:

    ...sillä mitäs heittämistä siihen tarvitaan,

    pessimistinen ihminen uskovaiseksi ihmiseksi. Taidat olla niitä äärifundamentalisteja?

    Pahuutta ei ole kenessäkään. Ja kukaan ei sitä rakasta. Se mitä maailmassa katsotaan pahuutena on ymmärryksen puutetta.

    Sitten on myös niin että kun siihen "pahuuteen" kiinnitetään oikein paljon huomiota, niin kuin esim uskovaiset tekevät, niin se kasvaa. Minulla on muutama uskova-naapuri ja he oikein rypevät näissä pahuus-uutisissa. Melkein voisi luulla että he rakastavat sitä, mutta heidän mielestään kaikki uutiset vain vahvistavat raamatun opit. Ja mitä enemmän pahuutta he löytävät sitä onnellisempia he tuntuvat olevan.

    Joten he luovat pahuutta koska he eivät ymmärrä tekevänsä niin.

    Nyt on vain niin että sitä pahuuden vastakohtaa on paljon enemmän maailmassa. Siitä ei vain kukaan viitsi kirjoittaa kun meediat luulevat että pahuus myy.

    En tiedä mitä kaunosielu-sana tarkoittaa mutta en todellakaan katsele maailmaa vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Olen realisti ja kun tiedän hyvyyttä olevan niin näen sen myös.

    Mainitsit myös tämän keskustelupalstojen ilkeyden. Se ei ole ilkeyttä vaan lapsellisuutta. Ymmärtämättömyyttä, oppimattomuutta.

    "Anna heille anteeksi koska he eivät ymmärrä mitä tekevät."

    Äänestä

  • hyvin kirjoitti:

    pessimistinen ihminen uskovaiseksi ihmiseksi. Taidat olla niitä äärifundamentalisteja?

    ...Siitäkö kun aiheet ovat pessimistisiä...kadotusta ja helvettiä?
    Vai onko joku muu syy siihen että olisin pessimisti?
    Luehan Jesajaa ja Jeremiaa , ...niin olenko sittenkin pessimsiti...tai Ilmestyskirjan loppupuolta.
    En ole mielestäni pessimisti...aiheet voivat olla, mutta onhan kaikki laskettu toivon ja uskon varaan, mutta ei tietämättömyyden varaan

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Pahuutta ei ole kenessäkään. Ja kukaan ei sitä rakasta. Se mitä maailmassa katsotaan pahuutena on ymmärryksen puutetta.

    Sitten on myös niin että kun siihen "pahuuteen" kiinnitetään oikein paljon huomiota, niin kuin esim uskovaiset tekevät, niin se kasvaa. Minulla on muutama uskova-naapuri ja he oikein rypevät näissä pahuus-uutisissa. Melkein voisi luulla että he rakastavat sitä, mutta heidän mielestään kaikki uutiset vain vahvistavat raamatun opit. Ja mitä enemmän pahuutta he löytävät sitä onnellisempia he tuntuvat olevan.

    Joten he luovat pahuutta koska he eivät ymmärrä tekevänsä niin.

    Nyt on vain niin että sitä pahuuden vastakohtaa on paljon enemmän maailmassa. Siitä ei vain kukaan viitsi kirjoittaa kun meediat luulevat että pahuus myy.

    En tiedä mitä kaunosielu-sana tarkoittaa mutta en todellakaan katsele maailmaa vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Olen realisti ja kun tiedän hyvyyttä olevan niin näen sen myös.

    Mainitsit myös tämän keskustelupalstojen ilkeyden. Se ei ole ilkeyttä vaan lapsellisuutta. Ymmärtämättömyyttä, oppimattomuutta.

    "Anna heille anteeksi koska he eivät ymmärrä mitä tekevät."

    Pahuutta ON jokaisessa. Sinä et voi sitä pois-ajatella millään hyvillä ajatuksilla. Minä en kiinnitä pahuuteen huomiota sen enempää kuin mitä uutisista kuulen ja luen. Vaikka ajattelisi pelkkää hyvää kaiken aikaa, ei se estä pahoja asioita tapahtumasta. Joukkomurhia ja lasten ja naisten raiskauksia ei ajattelulla ehkäistä, vaan noiden tekojen tekijät itse valitsevat väärintekonsa.

    Ei se että nimeät pahan jollain toisella nimellä, poista sen olemassaoloa.

    Raamattu kertoo hyvin selvästi pahuuden töiden lisääntyvän lopun aikoina ja siitä miten ihmiset rakastavat enemmän valhetta kuin totuutta.

    jos haluat. En viitsi alkaa väittelemään.
    Mutta ajattele sitä mitä sanoin ymmärtämisestä.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    jos haluat. En viitsi alkaa väittelemään.
    Mutta ajattele sitä mitä sanoin ymmärtämisestä.

    Eihän pahuuden tajuamisessa ole kysymys uskosta siihen mitä haluaa vaan tietämisestä, realiteettien näkemisestä! Siitä ettei sulje silmiään kun naapurin mies mäiskii nyrkillä vaimoaan tai nuoriso hakkaa ja potkii eläkeläisen, ja vieno hymy huulillaan vain julista naapurin vaimolle: eihän maailmassa pahuutta ole.

    Sinä nimität pahuutta ymmärryksen puutteeksi. Ei se poista pahuutta, for jäkätys sake!

    Eikä tässä ole mitään väittelyn tarvettakaan, vain avata _omat_ silmänsä näkemään ympärillä tapahtuva pahuus ja nimeämään se sellaisena kuin se on. Eikä tyytyä vaan toistelemaan henkisen kasvun oppaiden toistamia, reaalimaailmasta irrallaan olevia laastariklönttejä.

    mutta se mikä olisi tärkeintä on avata sydämensä. Kokeilepa.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    mutta se mikä olisi tärkeintä on avata sydämensä. Kokeilepa.

    Onhan se päivän selvä asia että täällä maailmassa on pahuutta että hyvyyttä niin kuin on valhetta että totuuttakin.

    Pahuus (valhe) on niin vakava asia että helvetti kielikuvana, onko se edes tarpeeksi raflaava, herättämään ihmisiä pahuuden vaarallisuudesta? Pahuuden (tai helvetin, sama asia) kieltämisellä tekee karhunpalveluksen totuudelle.

    Äänestä

  • uskoo kirjoitti:

    mieluimmin sydämelläsi niin näet totuuden.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    mieluimmin sydämelläsi niin näet totuuden.

    >>mieluimmin sydämelläsi

    Äänestä

  • uskoo kirjoitti:

    >>mieluimmin sydämelläsi

    tai oikeastaan katsominen näkee enemmän hyvyyttä kuin pahuutta ja samalla se ymmärtää mitä pahuus oikeastaan on, eli vain pelkoa ja ymmärtämättömyyttä.

    Kun näkee vain pahuutta ja varsinkin sen lisääntymistä tekee sen että ei pysty muuta näkemäänkään ja silloin tulee helposti katkeraksi ja tuomitsevaksi.

    Tärkeintä meidän on antaa anteeksi eikä tuomita.

    Hyvä ajatella näin: "Mitä rakkaus tekisi tässä tilanteessa?"

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    mutta se mikä olisi tärkeintä on avata sydämensä. Kokeilepa.

    Ja höpö höpö sun jaaritteluja! 0-O/

    Kun sanon että pahuutta on, sinä heität että usko niin jos haluat. Kun sanon ettei siihen uskomista tarvita vaan näkemistä, letkautat siihen silmien avaamisesta!
    No minähän NÄEN ja yritän saada sinua näkemään.

    Ja nyt venkuloit sydämellä näkemisestä...

    Minä NÄEN ja itken sydämessäni kaikkea sitä pahuutta, jota uutiset silmieni eteen tuo.

    Et sinä pahuutta piiloon pääse vaikka kovasti yritätkin. Niin kuin sanoin ei pahan nimeäminen toisella nimellä poista sen olemassaoloa. Se mikä olisi tärkeintä on tunnistaa itsessään valheen ote. Kokeilepa.

    En minä ole täällä kääntämässä kenenkään päätä mihinkään suuntaan. Sinä et usko siihen mitä kirjoitan joten ole uskomatta. Maailmani ei kaadu siihen.

    "Et sinä pahuutta piiloon pääse vaikka kovasti yritätkin. Niin kuin sanoin ei pahan nimeäminen toisella nimellä poista sen olemassaoloa. Se mikä olisi tärkeintä on tunnistaa itsessään valheen ote. Kokeilepa."

    En ole juoksemassa pakoon mitään. Meidän on otettava vastaan kaikki mikä on tulossa, myös se "paha". Siitä tulemme vahvemmiksi.

    Ja mitään valheen otetta ei minussa ole. Paha on pelkoa ja ymmärtämättömyyttä. Niin kuin kirjoitin niin sen oppii tuntemaan sydämen kautta.

    Mitä ajattelet kun näet uutisissa "pahuutta"?

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    tai oikeastaan katsominen näkee enemmän hyvyyttä kuin pahuutta ja samalla se ymmärtää mitä pahuus oikeastaan on, eli vain pelkoa ja ymmärtämättömyyttä.

    Kun näkee vain pahuutta ja varsinkin sen lisääntymistä tekee sen että ei pysty muuta näkemäänkään ja silloin tulee helposti katkeraksi ja tuomitsevaksi.

    Tärkeintä meidän on antaa anteeksi eikä tuomita.

    Hyvä ajatella näin: "Mitä rakkaus tekisi tässä tilanteessa?"

    >>Hyvä ajatella näin: "Mitä rakkaus tekisi tässä tilanteessa?"

    Äänestä

  • DeltaEssiivi kirjoitti:

    Ja höpö höpö sun jaaritteluja! 0-O/

    Kun sanon että pahuutta on, sinä heität että usko niin jos haluat. Kun sanon ettei siihen uskomista tarvita vaan näkemistä, letkautat siihen silmien avaamisesta!
    No minähän NÄEN ja yritän saada sinua näkemään.

    Ja nyt venkuloit sydämellä näkemisestä...

    Minä NÄEN ja itken sydämessäni kaikkea sitä pahuutta, jota uutiset silmieni eteen tuo.

    Et sinä pahuutta piiloon pääse vaikka kovasti yritätkin. Niin kuin sanoin ei pahan nimeäminen toisella nimellä poista sen olemassaoloa. Se mikä olisi tärkeintä on tunnistaa itsessään valheen ote. Kokeilepa.

    Kysyisin vain teiltä "uskovilta", kuinkahan monta tosi pahaa ihmistä tunnette omasta lähipiiristänne?

    Enkä kelpuuta sitä vastausta, että ette yhtään kun liikutte muiden "uskovaisten" joukoissa.

    Entä ennen uskoontuloanne?

    Enkä kelpuuta vastaukseksi mitään entisiä saatanan palvojia, koska he ovat marginaalijengiä.

    Omassa lähipiirissäni ei ole yhtään murhaajaa, raiskaajaa tai pedofiilia. Enkä ole edes "uskovainen".

    Onhan se käynyt täällä useaan otteeseen selväksi, että "yksisilmäisyydessänne" näytätte vain saavan kaikesta inhimillisestä pahuudesta lisää vahvistusta sairaalle maailmanlopunuskollenne.

    Saatanahan on kaiken takana! Pakko olla!

    Voi teitä 'yksisilmäisiä'!

    Aritta ei ole täysin väärässä. Sanoihan Jeesuskin ristillä sen "anna heille anteeksi, koska he eivät tiedä mitä tekevät".

    Asia on suurimmassa osassa pahuutta todellakin näin. Vain pieni osa on mieleltään todella häiriintyneitä ja todella haluaa vahingoittaa muita. Olisiko heitä korkeintaan n. 1 % kaikista ihmisistä?

    Teillä "uskovilla" näyttää olevan kovasti tapana tuomita koko omenapuu yhden mädän omenan perusteella arvottomaksi. Hedelmistäänhän tosin puu usein tunnetaan, mutta suhteellisuus kaikessa.

    Ottakaa kaikki vain kirjaimellisesti ja tuomitkaa tuomitsemisen päälle. Miettikää vain aina ensin onko se kovinkaan hedelmällistä ja järkevää. Kukaan ei tule teitä siitä tuomitsemaan ja sen te jonain päivänä tulette ymmärtämään ja samalla sen mitä Jumalan Rakkaus ja Armo todella ovat.

    ;)

    Äänestä

  • uskoo kirjoitti:

    >>Hyvä ajatella näin: "Mitä rakkaus tekisi tässä tilanteessa?"

    on rakkaus. Kaikki muu on illuusiota.

    Ehkä et tiedä mitä oikea rakkaus on.

    Äänestä

  • DeltaEssiivi kirjoitti:

    Ja höpö höpö sun jaaritteluja! 0-O/

    Kun sanon että pahuutta on, sinä heität että usko niin jos haluat. Kun sanon ettei siihen uskomista tarvita vaan näkemistä, letkautat siihen silmien avaamisesta!
    No minähän NÄEN ja yritän saada sinua näkemään.

    Ja nyt venkuloit sydämellä näkemisestä...

    Minä NÄEN ja itken sydämessäni kaikkea sitä pahuutta, jota uutiset silmieni eteen tuo.

    Et sinä pahuutta piiloon pääse vaikka kovasti yritätkin. Niin kuin sanoin ei pahan nimeäminen toisella nimellä poista sen olemassaoloa. Se mikä olisi tärkeintä on tunnistaa itsessään valheen ote. Kokeilepa.

    Niinpä. näkemiseen ei tarvita uskoa, vaan siihen jota ei näe.
    Kun Herra puhuu sanansa kautta meille, me uskomme että hän puhuu totta ja toteuttaa sanansa.

    Delta Essiivi on oikeassa siinä " Kun Herra puhuu, olkaa te hiljaa"!!

    Kun luette Jumalan puhetta Raamatusta, olkaa hiljaa ja ääneti ja tutkistelkaa lukemaanne sanaa sydämessänne, hiljaa, ja uskokaa saaneenne minkä Jumala on luvannut.
    Kiittäkää siitä etukäteen, vaikka ette ole vielä luvattua saaneet.
    " Usko on luja luottamus siihen, mikä ei näy, ojentautuminen sen mukaan mitä toivotaan"

    Luettuanne Herran sanan, uskokaa se saaneenne, ryhtykää toimiin saadaksenne sen mikä luvattu on.
    Mitä nämä toimet ovat: Tunnustakaa ja hyljätkää syntinne, ja tehkää itsellenne uusi sydä ja uusi mieli..ja ottakoon kukin teistä kasteen.

    Jos olet varatanut, palauta ja pyydä antteksi.
    Jos olet valehdellut, tunnusta valehdelleesi ja pyydä anteeksi.
    Jos olet velkaa, sovi velallisesi kanssa!
    Jos olet tehnyt huorin, lopeta sellainen, ja pyydä anteeksi ja sovi aviorikoksesi..
    äläkä enää petä.
    Nöyrry Jumalan väkevän käden alle, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta sinua kohtaan. kun aloitat vaikka siitä hätävalheesta ja jatkat kunnes kaikki on pois pyyhitty.

    Jumala näkee taivaasta että olet ojentautunut, eli uskoa seuraa teot..ja se on todellista uskoa.

    " Usko ilman tekoja on kuollut usko! Se, ei ole uskoa, vaan luulottelua!

    Äänestä

  • tosi pahis kirjoitti:

    Kysyisin vain teiltä "uskovilta", kuinkahan monta tosi pahaa ihmistä tunnette omasta lähipiiristänne?

    Enkä kelpuuta sitä vastausta, että ette yhtään kun liikutte muiden "uskovaisten" joukoissa.

    Entä ennen uskoontuloanne?

    Enkä kelpuuta vastaukseksi mitään entisiä saatanan palvojia, koska he ovat marginaalijengiä.

    Omassa lähipiirissäni ei ole yhtään murhaajaa, raiskaajaa tai pedofiilia. Enkä ole edes "uskovainen".

    Onhan se käynyt täällä useaan otteeseen selväksi, että "yksisilmäisyydessänne" näytätte vain saavan kaikesta inhimillisestä pahuudesta lisää vahvistusta sairaalle maailmanlopunuskollenne.

    Saatanahan on kaiken takana! Pakko olla!

    Voi teitä 'yksisilmäisiä'!

    Aritta ei ole täysin väärässä. Sanoihan Jeesuskin ristillä sen "anna heille anteeksi, koska he eivät tiedä mitä tekevät".

    Asia on suurimmassa osassa pahuutta todellakin näin. Vain pieni osa on mieleltään todella häiriintyneitä ja todella haluaa vahingoittaa muita. Olisiko heitä korkeintaan n. 1 % kaikista ihmisistä?

    Teillä "uskovilla" näyttää olevan kovasti tapana tuomita koko omenapuu yhden mädän omenan perusteella arvottomaksi. Hedelmistäänhän tosin puu usein tunnetaan, mutta suhteellisuus kaikessa.

    Ottakaa kaikki vain kirjaimellisesti ja tuomitkaa tuomitsemisen päälle. Miettikää vain aina ensin onko se kovinkaan hedelmällistä ja järkevää. Kukaan ei tule teitä siitä tuomitsemaan ja sen te jonain päivänä tulette ymmärtämään ja samalla sen mitä Jumalan Rakkaus ja Armo todella ovat.

    ;)

    Pahuutta ei ole vain murhat, raiskaukset ja pedofilia. Pahuus on syntiinlangenneen ihmisen luonnossa, vaikka ei juuri noita väkivallantekoja tekisikään. Ajatuksin voi tehdä pahaa. Kukaan ei voi sanoa itsestään etteikö olisi langennut pahoihin ajatuksiin.

    - - -

    20. "Ja hän sanoi: Mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen.
    21. Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat,
    22. aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys.
    23. Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen."
    Mark.7

    "mutta kieltä ei kukaan ihminen voi kesyttää; se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä.
    Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno." Jaak.3:8,16

    "Mutta nyt te kerskaatte ylvästelyssänne. Kaikki sellainen kerskaaminen on paha." Jaak.4:16

    5. "Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta,
    6. sillä niiden tähden tulee Jumalan viha,
    7. ja niissä tekin ennen vaelsitte, kun niissä elitte.
    8. Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne." Kol.3

    19. "Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
    20. Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi." Joh.3

    "Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa."
    Matt.5:11

    "Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa." 1.Joh.5:19

    "Myös pani hän poikansa kulkemaan tulen läpi, ennusteli merkeistä, harjoitti noituutta ja hankki itsellensä vainaja- ja tietäjähenkien manaajia; hän teki paljon sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, ja vihoitti hänet." 2.Kun.21:6

    - - -

    Vainaja- ja tietäjähengiltä kysely eli kanavoinnit on pahaa Herran silmissä.
    Uskovat eivät tuomitse vaan sen tekee Raamatun sana.

    Koska syntiä ei ole. Vain erehdyksiä, ymmärtämättömyyttä ja tietämättömyyttä.

    "Uskovat eivät tuomitse vaan sen tekee Raamatun sana."

    Ja raamattu edessänne suojana te tuomitsette kaikki muut ihmiset ja uskot tässä maailmassa. Mutta raamattu ei ole Jumalan sana.

    >>Pahuutta ei ole vain murhat, raiskaukset ja pedofilia. Pahuus on syntiinlangenneen ihmisen luonnossa, vaikka ei juuri noita väkivallantekoja tekisikään. Ajatuksin voi tehdä pahaa. Kukaan ei voi sanoa itsestään etteikö olisi langennut pahoihin ajatuksiin.>Vainaja- ja tietäjähengiltä kysely eli kanavoinnit on pahaa Herran silmissä.

  • Aina samaa vanhaa tuubaa kirjoitti:

    Ei meidän tarvitse kuulaa kalloomme ampua, koska pahat teot saa anteeksi uskomalla Jeesukseen. Ja ne joilla ymmärrys on vajaa, esim. syvästi kehitysvammaiset, eivät tietenkään voi olla vastuussa itsestään.

    Ihmisen sivistys ei ohita Jumalan lakia.

    Juuri niin, kannattaisi ajatella ihan itse, ja valita vapaalla tahdolla vapaasti kuoleman jälkeinen määränpäänsä.

    Ja sitten tuota samaa saivartelua tiedosta ja maan muodosta ja...

    >Mitä hiton vainja- ja tietäjähenkiä sä olet tähän oikein sekoittamassa?>

    Kun sanoit (jos se olit sinä) "Aritta ei ole täysin väärässä", niin pyrin vain jälleen kerran muistuttamaan että kanavointien kautta saatu tieto on väärää.

    Viimeistään viimeisellä tuomiolla vastaukset kelpaa jos nyt niille naureskeletkin.

    http://www.nic.fi/~cstone/kirjeet.htm

    24. "Kun minä kutsuin ja te estelitte, kun ojensin kättäni eikä kenkään kuunnellut,
    25. vaan te vieroksuitte kaikkia minun neuvojani, ette suostuneet minun nuhteisiini,
    26. niin minäkin nauran teidän hädällenne, pilkkaan, kun tulee se, mitä te kauhistutte;
    27. kun myrskynä tulee se, mitä te kauhistutte, kun hätänne saapuu tuulispäänä, kun päällenne tulee vaiva ja ahdistus.
    28. Silloin he minua kutsuvat, mutta minä en vastaa, etsivät minua, mutta eivät löydä.
    29. Koska he vihasivat tietoa, eivät valinneet osaksensa Herran pelkoa
    30. eivätkä suostuneet minun neuvooni, vaan katsoivat kaiken minun nuhteluni halvaksi,
    31. saavat he syödä oman vaelluksensa hedelmiä ja saavat kyllänsä omista hankkeistaan.
    32. Sillä yksinkertaiset tappaa heidän oma luopumuksensa, ja tyhmät tuhoaa heidän oma suruttomuutensa.
    33. Mutta joka minua kuulee, saa asua turvassa ja olla rauhassa onnettomuuden kauhuilta." Snl.1

    saatu tieto on väärää? :-) Mitenkä luulet raamatun ilmestyneen?

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    saatu tieto on väärää? :-) Mitenkä luulet raamatun ilmestyneen?

    Henki näyttää ilmestyvän vain kristityille. Meille muille - vaikka kokemus ja sieltä tuleva tieto on positiivista - ilmestyy vain itse Saatana valepuvussa :(.

    Äänestä

  • Erjuth kirjoitti:

    Vaikka kuinka yrittäisi selittää että se mitä saan on positiivista ja rakkaudellista niin saatanalta se tulee kuitenkin.

    Mutta jos saatana onkin Jumala ja Jumala on saatana. :-) Siltä välillä vaikuttaa kun lukee noita fanaattisten uskovaisten viestejä.

    Äänestä

  • DeltaEssiivi kirjoitti:

    Ei meidän tarvitse kuulaa kalloomme ampua, koska pahat teot saa anteeksi uskomalla Jeesukseen. Ja ne joilla ymmärrys on vajaa, esim. syvästi kehitysvammaiset, eivät tietenkään voi olla vastuussa itsestään.

    Ihmisen sivistys ei ohita Jumalan lakia.

    Juuri niin, kannattaisi ajatella ihan itse, ja valita vapaalla tahdolla vapaasti kuoleman jälkeinen määränpäänsä.

    Ja sitten tuota samaa saivartelua tiedosta ja maan muodosta ja...

    >Mitä hiton vainja- ja tietäjähenkiä sä olet tähän oikein sekoittamassa?>

    Kun sanoit (jos se olit sinä) "Aritta ei ole täysin väärässä", niin pyrin vain jälleen kerran muistuttamaan että kanavointien kautta saatu tieto on väärää.

    Viimeistään viimeisellä tuomiolla vastaukset kelpaa jos nyt niille naureskeletkin.

    http://www.nic.fi/~cstone/kirjeet.htm

    24. "Kun minä kutsuin ja te estelitte, kun ojensin kättäni eikä kenkään kuunnellut,
    25. vaan te vieroksuitte kaikkia minun neuvojani, ette suostuneet minun nuhteisiini,
    26. niin minäkin nauran teidän hädällenne, pilkkaan, kun tulee se, mitä te kauhistutte;
    27. kun myrskynä tulee se, mitä te kauhistutte, kun hätänne saapuu tuulispäänä, kun päällenne tulee vaiva ja ahdistus.
    28. Silloin he minua kutsuvat, mutta minä en vastaa, etsivät minua, mutta eivät löydä.
    29. Koska he vihasivat tietoa, eivät valinneet osaksensa Herran pelkoa
    30. eivätkä suostuneet minun neuvooni, vaan katsoivat kaiken minun nuhteluni halvaksi,
    31. saavat he syödä oman vaelluksensa hedelmiä ja saavat kyllänsä omista hankkeistaan.
    32. Sillä yksinkertaiset tappaa heidän oma luopumuksensa, ja tyhmät tuhoaa heidän oma suruttomuutensa.
    33. Mutta joka minua kuulee, saa asua turvassa ja olla rauhassa onnettomuuden kauhuilta." Snl.1

    >>Ja ne joilla ymmärrys on vajaa, esim. syvästi kehitysvammaiset, eivät tietenkään voi olla vastuussa itsestään. >Juuri niin, kannattaisi ajatella ihan itse, ja valita vapaalla tahdolla vapaasti kuoleman jälkeinen määränpäänsä.>Kun sanoit (jos se olit sinä) "Aritta ei ole täysin väärässä", niin pyrin vain jälleen kerran muistuttamaan että kanavointien kautta saatu tieto on väärää.>Viimeistään viimeisellä tuomiolla vastaukset kelpaa jos nyt niille naureskeletkin.

    Äänestä

  • väärinpäin kirjoitti:

    Idealisti en ole. Kun sanon että pahuutta ei ole niin tarkoitan että sitä ei ole ikuisuudessa mikä tarkoittaa että me henkinä emme tunne pahuutta emmekä hyvyyttä koska ne ovat vain kokemuksia jotka vievät meitä eteenpäin.

    Pahuus on pahuutta materiassa, mutta ihminen joka tekee tätä pahaa ei ole paha. Häneltä puuttuu ymmärrys siihen että se mitä hän tekee on pahaa. Tietenkin me jotka ymmärrämme mitä pahuus on emme voi käsittää sitä että joku ei ymmärrä mutta jos hän tekisi sen niin hän ymmärtäisi (jälleen kerran) että niin ei voi tehdä.

    Ymmärrys siis puuttuu niiltä jotka tekevät pahaa. He ovat vähän niin kuin pieniä lapsia jotka leikkivät tulitikuilla. He tajuavat mitä tapahtuu kun sen tulitikun sytyttää, mutta sen seurauksia he eivät ymmärrä.

    Ja heidän on tietenkin tajuttava myös että teoilla on seurauksia, mutta jos heidät vain heitetään vankilaan niin he eivät opi mitään. Vain kun he kokevat itse pahuutta he tulevat ymmmärtämään tekonsa. Rangaistuksista ei siis ole mitään iloa koska ne vain kasvattavat uhmaa ja lisäävät väkivaltaa.

    Tietenkin on vaaralliset rikolliset suljettava pois muitten ihmisten läheltä ja estettävä että he jatkavat väkivallan tekoa.

    Juu, ei sun mulle tartte mitään todistella. Ollaanhan me joskus täällä enemmänkin keskenämme pulistu.

    Ei oikein ole viime aikoina jaksanut tänne kirjoitella, kun se on jotenkin niin turhaa touhua. Mutta nyt vaan iski jälleen turhamaisuus ja päätin vähän taas kirjotella tänne.

    Kaipa se vanha juttu vaan täällä menee niin, että ilman pahuutta, emme tunnistaisi hyvyyttäkään.

    Vastakohdathan vain täydentävät toisensa, eivätkä suinkaan sulje toisiaan pois.

    Tämän asian ymärtämiseen taitaa vaan mennä aika kauan itse kultakin sielulta...

    ;)

    Äänestä

  • Enola Gay kirjoitti:

    että en oikein tykkää kun sanotaan että katselen maailmaa vaaleanpunaisten silmälasien läpi. :-)

    Ai että ollaan kirjoiteltu. Millähän nimellä olet kirjoittanut? Jästipää? Ehkä? :-)

    Minä olen välillä niin lopen kyllästynyt tähän jankkaamiseen mutta sitten taas joku kirjoittaa jotain mihin on pakko (!) vastata ja here we go again. Egohan se on joka täällä keskustelee. Sieluillamme ei ole sitä tarvetta. :-)

    Pahuudesta se että itse pitää kokea se pahuus että siitä jotain oppii. Ja varmaan joutuu syntymään tänne vielä kerran ennenkuin se oppi menee kalloon asti.

    Äänestä

  • väärinpäin kirjoitti:

    >>Ja ne joilla ymmärrys on vajaa, esim. syvästi kehitysvammaiset, eivät tietenkään voi olla vastuussa itsestään. >Juuri niin, kannattaisi ajatella ihan itse, ja valita vapaalla tahdolla vapaasti kuoleman jälkeinen määränpäänsä.>Kun sanoit (jos se olit sinä) "Aritta ei ole täysin väärässä", niin pyrin vain jälleen kerran muistuttamaan että kanavointien kautta saatu tieto on väärää.>Viimeistään viimeisellä tuomiolla vastaukset kelpaa jos nyt niille naureskeletkin.

    Mikäs jahkaaja sinä sitten olet?
    Käännät näkökulmaa kuin mikäkin helppoheikki.

    Olit sitten kuvaavan otsikko-nimimerkinkin valinnut. Eli sanonpa mitä tahansa, väännät sen aina väärinpäin. Ja sehän johtuu siitä kun ei ole mitään vankkaa ja ehdotonta omien hatarien käsitysten tueksi.

    Ei uskovat ole ketään heittämässä helvettiin, mistä ihmeessä näitä harhoja oikein sikiää. Kait sinä nyt sillä paljon mainostetulla omalla järjelläsi jollain tavalla pystyt käsittämään kuitenkin ettei maailmankaikkeuden luoja ihmisille sitä valtuutta ole antanut. Jonkinlaista älyllisyyttä odottaisi; kannattaisi mieluummin olla liian varovainen aiheista, joista itsellä ei omakohtaista kokemusta ole kuin julistaa kuvitelmiaan toisista.

    Luehan linkkini tuosta ylempää. Siinä ateisti-isä ja kristitty poika käyvät kirjeenvaihtoa, aiheena on helvetti.

    Ei uskovat sen takia pidättäydy julistamasta kehitysvammaisia ja lapsia helvettiin jotteivat saisi ihmisten vihoja niskaansa! Julistuksen syy on Raamatun sana, ei hengellisesti raittiit sitä kenenkään korvasyyhyn mukaan saarnaa. Poikkeuksen tekevät liberaaliteologit ja henkisen kasvun kristus-tietoisuutta julistavat kaiken hyväksyvät rakkaus-hymistelijät, jotka korvasyyhyynsä ottavat sen mikä itseä miellyttää ja jättävät mieltänsä häiritsevät kohdat huomioimatta tai vääntävät ne 'muka-symbolisiksi'.

    Oletko minkäkin moisessa uskossa, kun tiedät julistaa kompromissittomuutta. Taidat nyt vain, kuten niin yleistä uskon ulkopuolella eläville on, julistaa vain omaa tietämättömyyttäsi ja ennakkoluulojasi uskovien oletetusta hengellisestä elämästä.

    Pitäisikö totuuden olla ihmiselle mieluinen ennen kuin se olisi totuus? Raamattu ilmoittaa ykskantaan että Jeesus on tie Jumalan yhteyteen. Ihminen voi sanoa hänelle kyllä tai ei, jolloin ihmisen oma valinta tuomitsee hänet joko taivaaseen tai helvettiin.

    C.S. Lewis:
    ""Jos et hyväksy helvettiä, niin mitä sinä sitten vaadit Jumalaa tekemään? Antamaan kaikille ihmisille anteeksi? Poistamaan heidän syyllisyytensä? Auttamaan heitä uuden elämän alkuun? Tukemaan heitä voimallaan? Opettamaan heitä elämään oikein esimerkin kautta? ... Tämän kaiken Hän on jo tehnyt, mutta hehän eivät halua vastaanottaa sitä. Ehkä vaadit Jumalaa jättämään ihmiset yksin omaan rauhaansa? Eikö helvetti olekin juuri sitä?""

    Daniel Nylund:
    ""Ilman lopullista tilinteon päivää historia, joka on täynnä julmuutta ja hyvyyttä, olisi kuin narrin nauru. Maailma ilman viimeistä tuomiota olisi maailma, jossa paha jäisi vaille rangaistusta ja hyvä vaille palkkaa; kärsimys vaille kompensaatiota ja loputon suru ilman lopullista lohdutusta. Ääretön määrä rikkomuksia oikeutta, totuutta ja ihmisarvoa vastaan saisi iloita menestyksestään; sorto ja riisto ja kaikkinainen vääryys saisi riemuita voitostaan. Totisesti pahuuden ongelma on entistäkin vaikeampi ymmärtää, jos emme voi uskoa sen lopulliseen häviöön ja oikeudenmukaiseen tuomioon.

    Ihmiselle annettu vapaus on häkellyttävän paljon suurempi kuin mitä eksistentialismi hänelle antaa: ihmisellä on vapaus ratkaista ikuinen kohtalonsa. Helvetti on monumentti vapaudelle, joka on todellinen ikuisia seurauksiaan myöten, vastuulle, joka pysyy, rikokselle, joka hulluudessaan ja vääryydessään vaatii ikuisen tuomion. Helvetti on se tuomio, jonka Kristus kärsi kaikkien puolesta. Helvetti on niitä varten, jotka eivät sanoneet Jumalalle: "Tapahtukoon sinun tahtosi" ja joille Jumala siksi sanoi: "Tapahtukoon teidän tahtonne. """

    Sen sijaan että pohtii itsensä uuvuksiin helvetin mahdollisella olemassaololla kannattaisi mieluummin etsiä Jeesusta ja yhteyttä häneen.

    >Jos kirjoitan, että Aritta ei ole TÄYSIN väärässä, niin sinä ymmärrät sen niin, että Aritta on täysin oikeassa. Mut kyl mä ymmärrän teikäläisten järjenjuoksun. Tollasta sopiikin just odottaa.>

    Älä sentään ymmärrä minun puolestani, riittää kun huolehdit omasta ymmärtämisestäsi!
    Sinä kysyit että "mitä hiton vainja- ja tietäjähenkiä sä olet tähän oikein sekoittamassa?"
    Tähän ihmettelyysi vastaan syyn miksi ne tietäjähenget otin puheeksi ELI se sinun "Aritta ei ole täysin väärässä". Tuon lauseesi takia otin henget esiin. Comprendre?
    Ei tässä ole sen enempää kyse siitä tarkoititko Arittan oppien olevan täysin oikeita vai osittain oikeita!

    Henkilökohtainen usko ei ole mitään massojen uskoa! Jokainen ihminen saa henkilökohtaisesti uskon lahjaksi, sitä ei anna saurakunnat ei papit eikä evankelistat vaan Jumala.

    Jokainen uskova on AJATELLUT uskon asioita, etsinyt kuka pitempään kuka lyhyemmän aikaa elämän tarkoitusta, mutta päätös ryhtyä seuraamaan Jeesusta on AINA yksilön OMA järjellinen päätös. Mistään massojen hallitsemisesta ei siinä ole kyse!

    >Miksi naureskelisin kenenkään onnettomuudelle? En ole sitä ihmislajia, joka sellaista tekee. >
    ——>
    >Pitäskö nauraa vain itkee?>

    Nyt kysyn vuorostani minä että mihin liittyy lasten ottaminen tähän keskusteluun? Puhut rakkaudesta heidän yhteydessään? Todellinen rakkaus? Siis yritätkö sanoa että vain lapset opettavat rakastamaan?

    Uskovahan saa yhteyden siihen todelliseen rakkauden lähteeseen ja saa kasvaa hänen johdossaan. Kyllä Jumalalla on omat kasvatuskeinonsa jokaiselle.

    Johdonmukaisuutesi jatkaa häränpyllyilyään.
    Sanot "Uskossa ei tehdä kompromisseja, vaan siinä ollaan ehdottomia." Ja sitten toisaalla "Raamatullahan voi leikkiä niin, että ajattelet kysymyksen päässäsi ja sitten avaat Raamatun jostain satunnaisesta kohdasta ja osoitat sitä sormella."

    Raamatulla EI leikitä eikä tehdä kompromisseja. Se ei ole mikään lottopysti, jota pyöräyttämällä saadaan elämänohjeita!

    >Ymmärrystä, ymmärrystä ja vielä lisää ymmärrystä.>

    Sitä Raamattukin meitä kehottaa hankkimaan.

    Äänestä

  • Erjuth kirjoitti:

    Henki näyttää ilmestyvän vain kristityille. Meille muille - vaikka kokemus ja sieltä tuleva tieto on positiivista - ilmestyy vain itse Saatana valepuvussa :(.

    Kyllä se näin on.
    Miten saisi teidät ymmärtämään, että paholainen pukeutuu valkeuden enkeliksi, eli voi näyttäytyä valo-olentona ja antaa hyvänolon tunteita ja hengellisiä kokemuksia.
    Väärän hengen antama tieto hivelee ihmisen omaa egoa ja tunne-elämää: olet osa jumaluutta ja universaalista energiaa, jota voit hallita.

    Voit luulla nähneesi vaikka Jeesuksen näköisen valo-olennon, mutta jos häneltä tullut tieto on ristiriidassa Raamatun kanssa, silloin ilmestys on valheen enkeli.

    Meille on annettu järki, jolla koetella hengelliset kokemukset; ei kokemuksia tunteilla määritellä oikeiksi.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Koska syntiä ei ole. Vain erehdyksiä, ymmärtämättömyyttä ja tietämättömyyttä.

    "Uskovat eivät tuomitse vaan sen tekee Raamatun sana."

    Ja raamattu edessänne suojana te tuomitsette kaikki muut ihmiset ja uskot tässä maailmassa. Mutta raamattu ei ole Jumalan sana.

    syntiä eli lainrikkomista kutsutaan!
    Tuomari ja valamiehet siis katsovat että henkilö raiskasi arittoja , erehdyksessä, ymmärtämättömyyttään ja tietämättömyyttään.

    Aritat huutavat! " Pyydän, älä revi vaatteitani" etkö ymmärrä? Et sinä saa minua naida ja raiskata kun kerta kiellän!
    Johon raiskaaja: " Juu, mutta Aritta opetti minua että tää on erehdys, ja enkä minä ymmärräkään, miksi en saisi naida sinua, kun kerran mieli tekee!
    En minä mistään Jumalan enkä suomen laista tiedä...olen ihan tietämätön, kysy vaikka opettajaltani Arittalta?

    Joka tapauksessa minä nyt sinut raiskaan ja sillä sipuli, ja eihän tää mitään syntiä ole, heitä nyt vain vaatteet päältäsi, tai revin ne!

    Tällä tavalla ne Arittan oppilaat touhuavat tyttöjen parissa

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    on rakkaus. Kaikki muu on illuusiota.

    Ehkä et tiedä mitä oikea rakkaus on.

    Rakkaus on 10-käskyn lain täyttymys!

    Kun varastat lähimmäisesi auton, teet huorin lähimmäisesi puolison kanssa, ja valehtelet, ettette naineet vaan nukuitte vain muutoin yhdessä jne...siinä se todelline rakkaus näkyy!! Ja tuntuu, kun saat puukosta keuhkoihis, kun kajosit toisen vaimoon, tai mieheen!

    Eli rakkaus on lain täyttymys!!

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    että en oikein tykkää kun sanotaan että katselen maailmaa vaaleanpunaisten silmälasien läpi. :-)

    Ai että ollaan kirjoiteltu. Millähän nimellä olet kirjoittanut? Jästipää? Ehkä? :-)

    Minä olen välillä niin lopen kyllästynyt tähän jankkaamiseen mutta sitten taas joku kirjoittaa jotain mihin on pakko (!) vastata ja here we go again. Egohan se on joka täällä keskustelee. Sieluillamme ei ole sitä tarvetta. :-)

    Pahuudesta se että itse pitää kokea se pahuus että siitä jotain oppii. Ja varmaan joutuu syntymään tänne vielä kerran ennenkuin se oppi menee kalloon asti.

    >>Minä olen välillä niin lopen kyllästynyt tähän jankkaamiseen mutta sitten taas joku kirjoittaa jotain mihin on pakko (!) vastata ja here we go again. Egohan se on joka täällä keskustelee. Sieluillamme ei ole sitä tarvetta. :-) >Pahuudesta se että itse pitää kokea se pahuus että siitä jotain oppii. Ja varmaan joutuu syntymään tänne vielä kerran ennenkuin se oppi menee kalloon asti.

    Äänestä

  • benedi kirjoitti:

    Rakkaus on 10-käskyn lain täyttymys!

    Kun varastat lähimmäisesi auton, teet huorin lähimmäisesi puolison kanssa, ja valehtelet, ettette naineet vaan nukuitte vain muutoin yhdessä jne...siinä se todelline rakkaus näkyy!! Ja tuntuu, kun saat puukosta keuhkoihis, kun kajosit toisen vaimoon, tai mieheen!

    Eli rakkaus on lain täyttymys!!

    Kirjoittaisit välillä asiallisesti. Vai etkö osaa.

    Äänestä

  • benedi kirjoitti:

    syntiä eli lainrikkomista kutsutaan!
    Tuomari ja valamiehet siis katsovat että henkilö raiskasi arittoja , erehdyksessä, ymmärtämättömyyttään ja tietämättömyyttään.

    Aritat huutavat! " Pyydän, älä revi vaatteitani" etkö ymmärrä? Et sinä saa minua naida ja raiskata kun kerta kiellän!
    Johon raiskaaja: " Juu, mutta Aritta opetti minua että tää on erehdys, ja enkä minä ymmärräkään, miksi en saisi naida sinua, kun kerran mieli tekee!
    En minä mistään Jumalan enkä suomen laista tiedä...olen ihan tietämätön, kysy vaikka opettajaltani Arittalta?

    Joka tapauksessa minä nyt sinut raiskaan ja sillä sipuli, ja eihän tää mitään syntiä ole, heitä nyt vain vaatteet päältäsi, tai revin ne!

    Tällä tavalla ne Arittan oppilaat touhuavat tyttöjen parissa

    Tule aikuiseksi.

    Äänestä

  • DeltaEssiivi kirjoitti:

    Kyllä se näin on.
    Miten saisi teidät ymmärtämään, että paholainen pukeutuu valkeuden enkeliksi, eli voi näyttäytyä valo-olentona ja antaa hyvänolon tunteita ja hengellisiä kokemuksia.
    Väärän hengen antama tieto hivelee ihmisen omaa egoa ja tunne-elämää: olet osa jumaluutta ja universaalista energiaa, jota voit hallita.

    Voit luulla nähneesi vaikka Jeesuksen näköisen valo-olennon, mutta jos häneltä tullut tieto on ristiriidassa Raamatun kanssa, silloin ilmestys on valheen enkeli.

    Meille on annettu järki, jolla koetella hengelliset kokemukset; ei kokemuksia tunteilla määritellä oikeiksi.

    teidät ymmärtämään että paholaista ei ole?

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    että en oikein tykkää kun sanotaan että katselen maailmaa vaaleanpunaisten silmälasien läpi. :-)

    Ai että ollaan kirjoiteltu. Millähän nimellä olet kirjoittanut? Jästipää? Ehkä? :-)

    Minä olen välillä niin lopen kyllästynyt tähän jankkaamiseen mutta sitten taas joku kirjoittaa jotain mihin on pakko (!) vastata ja here we go again. Egohan se on joka täällä keskustelee. Sieluillamme ei ole sitä tarvetta. :-)

    Pahuudesta se että itse pitää kokea se pahuus että siitä jotain oppii. Ja varmaan joutuu syntymään tänne vielä kerran ennenkuin se oppi menee kalloon asti.

    Aina on liian pitkä hierarkia kun me kirjoitellaan.

    Tuo filmi on hyvä. Joku sen jo näytti täällä kerran. Se selittää paljon.

    Me ei kyllä natsiksi synnytä enää koska luultavasti olemme jo olleet sitä.

    Äänestä

  • DeltaEssiivi kirjoitti:

    Mikäs jahkaaja sinä sitten olet?
    Käännät näkökulmaa kuin mikäkin helppoheikki.

    Olit sitten kuvaavan otsikko-nimimerkinkin valinnut. Eli sanonpa mitä tahansa, väännät sen aina väärinpäin. Ja sehän johtuu siitä kun ei ole mitään vankkaa ja ehdotonta omien hatarien käsitysten tueksi.

    Ei uskovat ole ketään heittämässä helvettiin, mistä ihmeessä näitä harhoja oikein sikiää. Kait sinä nyt sillä paljon mainostetulla omalla järjelläsi jollain tavalla pystyt käsittämään kuitenkin ettei maailmankaikkeuden luoja ihmisille sitä valtuutta ole antanut. Jonkinlaista älyllisyyttä odottaisi; kannattaisi mieluummin olla liian varovainen aiheista, joista itsellä ei omakohtaista kokemusta ole kuin julistaa kuvitelmiaan toisista.

    Luehan linkkini tuosta ylempää. Siinä ateisti-isä ja kristitty poika käyvät kirjeenvaihtoa, aiheena on helvetti.

    Ei uskovat sen takia pidättäydy julistamasta kehitysvammaisia ja lapsia helvettiin jotteivat saisi ihmisten vihoja niskaansa! Julistuksen syy on Raamatun sana, ei hengellisesti raittiit sitä kenenkään korvasyyhyn mukaan saarnaa. Poikkeuksen tekevät liberaaliteologit ja henkisen kasvun kristus-tietoisuutta julistavat kaiken hyväksyvät rakkaus-hymistelijät, jotka korvasyyhyynsä ottavat sen mikä itseä miellyttää ja jättävät mieltänsä häiritsevät kohdat huomioimatta tai vääntävät ne 'muka-symbolisiksi'.

    Oletko minkäkin moisessa uskossa, kun tiedät julistaa kompromissittomuutta. Taidat nyt vain, kuten niin yleistä uskon ulkopuolella eläville on, julistaa vain omaa tietämättömyyttäsi ja ennakkoluulojasi uskovien oletetusta hengellisestä elämästä.

    Pitäisikö totuuden olla ihmiselle mieluinen ennen kuin se olisi totuus? Raamattu ilmoittaa ykskantaan että Jeesus on tie Jumalan yhteyteen. Ihminen voi sanoa hänelle kyllä tai ei, jolloin ihmisen oma valinta tuomitsee hänet joko taivaaseen tai helvettiin.

    C.S. Lewis:
    ""Jos et hyväksy helvettiä, niin mitä sinä sitten vaadit Jumalaa tekemään? Antamaan kaikille ihmisille anteeksi? Poistamaan heidän syyllisyytensä? Auttamaan heitä uuden elämän alkuun? Tukemaan heitä voimallaan? Opettamaan heitä elämään oikein esimerkin kautta? ... Tämän kaiken Hän on jo tehnyt, mutta hehän eivät halua vastaanottaa sitä. Ehkä vaadit Jumalaa jättämään ihmiset yksin omaan rauhaansa? Eikö helvetti olekin juuri sitä?""

    Daniel Nylund:
    ""Ilman lopullista tilinteon päivää historia, joka on täynnä julmuutta ja hyvyyttä, olisi kuin narrin nauru. Maailma ilman viimeistä tuomiota olisi maailma, jossa paha jäisi vaille rangaistusta ja hyvä vaille palkkaa; kärsimys vaille kompensaatiota ja loputon suru ilman lopullista lohdutusta. Ääretön määrä rikkomuksia oikeutta, totuutta ja ihmisarvoa vastaan saisi iloita menestyksestään; sorto ja riisto ja kaikkinainen vääryys saisi riemuita voitostaan. Totisesti pahuuden ongelma on entistäkin vaikeampi ymmärtää, jos emme voi uskoa sen lopulliseen häviöön ja oikeudenmukaiseen tuomioon.

    Ihmiselle annettu vapaus on häkellyttävän paljon suurempi kuin mitä eksistentialismi hänelle antaa: ihmisellä on vapaus ratkaista ikuinen kohtalonsa. Helvetti on monumentti vapaudelle, joka on todellinen ikuisia seurauksiaan myöten, vastuulle, joka pysyy, rikokselle, joka hulluudessaan ja vääryydessään vaatii ikuisen tuomion. Helvetti on se tuomio, jonka Kristus kärsi kaikkien puolesta. Helvetti on niitä varten, jotka eivät sanoneet Jumalalle: "Tapahtukoon sinun tahtosi" ja joille Jumala siksi sanoi: "Tapahtukoon teidän tahtonne. """

    Sen sijaan että pohtii itsensä uuvuksiin helvetin mahdollisella olemassaololla kannattaisi mieluummin etsiä Jeesusta ja yhteyttä häneen.

    >Jos kirjoitan, että Aritta ei ole TÄYSIN väärässä, niin sinä ymmärrät sen niin, että Aritta on täysin oikeassa. Mut kyl mä ymmärrän teikäläisten järjenjuoksun. Tollasta sopiikin just odottaa.>

    Älä sentään ymmärrä minun puolestani, riittää kun huolehdit omasta ymmärtämisestäsi!
    Sinä kysyit että "mitä hiton vainja- ja tietäjähenkiä sä olet tähän oikein sekoittamassa?"
    Tähän ihmettelyysi vastaan syyn miksi ne tietäjähenget otin puheeksi ELI se sinun "Aritta ei ole täysin väärässä". Tuon lauseesi takia otin henget esiin. Comprendre?
    Ei tässä ole sen enempää kyse siitä tarkoititko Arittan oppien olevan täysin oikeita vai osittain oikeita!

    Henkilökohtainen usko ei ole mitään massojen uskoa! Jokainen ihminen saa henkilökohtaisesti uskon lahjaksi, sitä ei anna saurakunnat ei papit eikä evankelistat vaan Jumala.

    Jokainen uskova on AJATELLUT uskon asioita, etsinyt kuka pitempään kuka lyhyemmän aikaa elämän tarkoitusta, mutta päätös ryhtyä seuraamaan Jeesusta on AINA yksilön OMA järjellinen päätös. Mistään massojen hallitsemisesta ei siinä ole kyse!

    >Miksi naureskelisin kenenkään onnettomuudelle? En ole sitä ihmislajia, joka sellaista tekee. >
    ——>
    >Pitäskö nauraa vain itkee?>

    Nyt kysyn vuorostani minä että mihin liittyy lasten ottaminen tähän keskusteluun? Puhut rakkaudesta heidän yhteydessään? Todellinen rakkaus? Siis yritätkö sanoa että vain lapset opettavat rakastamaan?

    Uskovahan saa yhteyden siihen todelliseen rakkauden lähteeseen ja saa kasvaa hänen johdossaan. Kyllä Jumalalla on omat kasvatuskeinonsa jokaiselle.

    Johdonmukaisuutesi jatkaa häränpyllyilyään.
    Sanot "Uskossa ei tehdä kompromisseja, vaan siinä ollaan ehdottomia." Ja sitten toisaalla "Raamatullahan voi leikkiä niin, että ajattelet kysymyksen päässäsi ja sitten avaat Raamatun jostain satunnaisesta kohdasta ja osoitat sitä sormella."

    Raamatulla EI leikitä eikä tehdä kompromisseja. Se ei ole mikään lottopysti, jota pyöräyttämällä saadaan elämänohjeita!

    >Ymmärrystä, ymmärrystä ja vielä lisää ymmärrystä.>

    Sitä Raamattukin meitä kehottaa hankkimaan.

    >>Ei uskovat ole ketään heittämässä helvettiin, mistä ihmeessä näitä harhoja oikein sikiää. Kait sinä nyt sillä paljon mainostetulla omalla järjelläsi jollain tavalla pystyt käsittämään kuitenkin ettei maailmankaikkeuden luoja ihmisille sitä valtuutta ole antanut. Jonkinlaista älyllisyyttä odottaisi; kannattaisi mieluummin olla liian varovainen aiheista, joista itsellä ei omakohtaista kokemusta ole kuin julistaa kuvitelmiaan toisista. >Luehan linkkini tuosta ylempää. Siinä ateisti-isä ja kristitty poika käyvät kirjeenvaihtoa, aiheena on helvetti. >Ei uskovat sen takia pidättäydy julistamasta kehitysvammaisia ja lapsia helvettiin jotteivat saisi ihmisten vihoja niskaansa! Julistuksen syy on Raamatun sana, ei hengellisesti raittiit sitä kenenkään korvasyyhyn mukaan saarnaa. Poikkeuksen tekevät liberaaliteologit ja henkisen kasvun kristus-tietoisuutta julistavat kaiken hyväksyvät rakkaus-hymistelijät, jotka korvasyyhyynsä ottavat sen mikä itseä miellyttää ja jättävät mieltänsä häiritsevät kohdat huomioimatta tai vääntävät ne 'muka-symbolisiksi'. >Oletko minkäkin moisessa uskossa, kun tiedät julistaa kompromissittomuutta. Taidat nyt vain, kuten niin yleistä uskon ulkopuolella eläville on, julistaa vain omaa tietämättömyyttäsi ja ennakkoluulojasi uskovien oletetusta hengellisestä elämästä. >Pitäisikö totuuden olla ihmiselle mieluinen ennen kuin se olisi totuus? Raamattu ilmoittaa ykskantaan että Jeesus on tie Jumalan yhteyteen. Ihminen voi sanoa hänelle kyllä tai ei, jolloin ihmisen oma valinta tuomitsee hänet joko taivaaseen tai helvettiin. >C.S. Lewis:
    ""Jos et hyväksy helvettiä, niin mitä sinä sitten vaadit Jumalaa tekemään? Antamaan kaikille ihmisille anteeksi? Poistamaan heidän syyllisyytensä? Auttamaan heitä uuden elämän alkuun? Tukemaan heitä voimallaan? Opettamaan heitä elämään oikein esimerkin kautta? ... Tämän kaiken Hän on jo tehnyt, mutta hehän eivät halua vastaanottaa sitä. Ehkä vaadit Jumalaa jättämään ihmiset yksin omaan rauhaansa? Eikö helvetti olekin juuri sitä?">Nyt kysyn vuorostani minä että mihin liittyy lasten ottaminen tähän keskusteluun? Puhut rakkaudesta heidän yhteydessään? Todellinen rakkaus? Siis yritätkö sanoa että vain lapset opettavat rakastamaan? >Uskovahan saa yhteyden siihen todelliseen rakkauden lähteeseen ja saa kasvaa hänen johdossaan. Kyllä Jumalalla on omat kasvatuskeinonsa jokaiselle. >Johdonmukaisuutesi jatkaa häränpyllyilyään.
    Sanot "Uskossa ei tehdä kompromisseja, vaan siinä ollaan ehdottomia." Ja sitten toisaalla "Raamatullahan voi leikkiä niin, että ajattelet kysymyksen päässäsi ja sitten avaat Raamatun jostain satunnaisesta kohdasta ja osoitat sitä sormella."

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    että en oikein tykkää kun sanotaan että katselen maailmaa vaaleanpunaisten silmälasien läpi. :-)

    Ai että ollaan kirjoiteltu. Millähän nimellä olet kirjoittanut? Jästipää? Ehkä? :-)

    Minä olen välillä niin lopen kyllästynyt tähän jankkaamiseen mutta sitten taas joku kirjoittaa jotain mihin on pakko (!) vastata ja here we go again. Egohan se on joka täällä keskustelee. Sieluillamme ei ole sitä tarvetta. :-)

    Pahuudesta se että itse pitää kokea se pahuus että siitä jotain oppii. Ja varmaan joutuu syntymään tänne vielä kerran ennenkuin se oppi menee kalloon asti.

    >>Me ei kyllä natsiksi synnytä enää koska luultavasti olemme jo olleet sitä.

    Äänestä

  • benedi kirjoitti:

    Rakkaus on 10-käskyn lain täyttymys!

    Kun varastat lähimmäisesi auton, teet huorin lähimmäisesi puolison kanssa, ja valehtelet, ettette naineet vaan nukuitte vain muutoin yhdessä jne...siinä se todelline rakkaus näkyy!! Ja tuntuu, kun saat puukosta keuhkoihis, kun kajosit toisen vaimoon, tai mieheen!

    Eli rakkaus on lain täyttymys!!

    Minä koetan pysyä kaukana tuollaisesta...sillä se joka nousee aamulla toisen miehen vaimon sängystä...on todella typerä!!

    Ennen sanottiin: " Mitäs muuta, kuin nuoli lävistää maksasi"!!

    Äänestä

  • DeltaEssiivi kirjoitti:

    Kyllä se näin on.
    Miten saisi teidät ymmärtämään, että paholainen pukeutuu valkeuden enkeliksi, eli voi näyttäytyä valo-olentona ja antaa hyvänolon tunteita ja hengellisiä kokemuksia.
    Väärän hengen antama tieto hivelee ihmisen omaa egoa ja tunne-elämää: olet osa jumaluutta ja universaalista energiaa, jota voit hallita.

    Voit luulla nähneesi vaikka Jeesuksen näköisen valo-olennon, mutta jos häneltä tullut tieto on ristiriidassa Raamatun kanssa, silloin ilmestys on valheen enkeli.

    Meille on annettu järki, jolla koetella hengelliset kokemukset; ei kokemuksia tunteilla määritellä oikeiksi.

    Deltaessiivi hän näkyy oppineen jo jotakin, saatanan juonista!
    Monille ihmisille tuottavat synnin alkuperä ja syy sen olemassaoloon, paljon päänvaivaa!
    He näkevät ja kuulevat TV:n kautta tms. pahuuden toiminnan kaikkine kauheine kurjuutta ja tuhoa tuottavine surauksineen ja he kysyvät,
    " Kuinka tätä kaikkea voi olla olemassa, jos ylimpänä hallitsijana on olento, jonka viisaus, voima ja rakkaus ovat äärettömät"

    Tämä on salaisuus, johon he eivät löydä selitystä!

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    teidät ymmärtämään että paholaista ei ole?

    ...ota miekka käteesi, ja sodi häntä vastaan ja surmaa hänet, niin voit sanoa: " Saatanaa ei enää ole"!!

    Kun ihmiset havaisevat, ettei kukaan enää. varasta. valehtele, huoraa, homoilem lesboile, ei tapa jne...
    niin he uskovat ettei saatanaa ole, koska " opettaja" hänet surmasi!!

    Riemuitse taivas ja maa, sillä pettäjä on surmattu ja henkiruumis, poltettu..ja arittako sen teki!!??

    Äänestä

  • benedi kirjoitti:

    Minä koetan pysyä kaukana tuollaisesta...sillä se joka nousee aamulla toisen miehen vaimon sängystä...on todella typerä!!

    Ennen sanottiin: " Mitäs muuta, kuin nuoli lävistää maksasi"!!

    kirjoitat lapsellisesti. Ymmärrät tahallasi väärin toisten kirjoitukset ja vastaat sitten kuin loukattu pikkuipana. Tietääkseni olet aikuinen kuitenkin.

    Mitä hiton väliä sillä on kenen vierestä sitä aamuisin herää? Ja jos tarkoitat sillä minua niin erehdyt ankarasti. Olen niin laiska etten viitsisi alkaa touhuta toisten miesten kanssa kun omassakin on aivan tarpeeksi.

    #Ennen sanottiin: " Mitäs muuta, kuin nuoli lävistää maksasi"!!#

    Koskahan niin sanottiin kun en ole koskaan kuullut. Ja mitähän sillä tarkoitettiin?

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    että en oikein tykkää kun sanotaan että katselen maailmaa vaaleanpunaisten silmälasien läpi. :-)

    Ai että ollaan kirjoiteltu. Millähän nimellä olet kirjoittanut? Jästipää? Ehkä? :-)

    Minä olen välillä niin lopen kyllästynyt tähän jankkaamiseen mutta sitten taas joku kirjoittaa jotain mihin on pakko (!) vastata ja here we go again. Egohan se on joka täällä keskustelee. Sieluillamme ei ole sitä tarvetta. :-)

    Pahuudesta se että itse pitää kokea se pahuus että siitä jotain oppii. Ja varmaan joutuu syntymään tänne vielä kerran ennenkuin se oppi menee kalloon asti.

    On niin hauskaa juu. Joskus ainakin. :-)

    Äänestä

  • Jästihousu kirjoitti:

    >>Ei uskovat ole ketään heittämässä helvettiin, mistä ihmeessä näitä harhoja oikein sikiää. Kait sinä nyt sillä paljon mainostetulla omalla järjelläsi jollain tavalla pystyt käsittämään kuitenkin ettei maailmankaikkeuden luoja ihmisille sitä valtuutta ole antanut. Jonkinlaista älyllisyyttä odottaisi; kannattaisi mieluummin olla liian varovainen aiheista, joista itsellä ei omakohtaista kokemusta ole kuin julistaa kuvitelmiaan toisista. >Luehan linkkini tuosta ylempää. Siinä ateisti-isä ja kristitty poika käyvät kirjeenvaihtoa, aiheena on helvetti. >Ei uskovat sen takia pidättäydy julistamasta kehitysvammaisia ja lapsia helvettiin jotteivat saisi ihmisten vihoja niskaansa! Julistuksen syy on Raamatun sana, ei hengellisesti raittiit sitä kenenkään korvasyyhyn mukaan saarnaa. Poikkeuksen tekevät liberaaliteologit ja henkisen kasvun kristus-tietoisuutta julistavat kaiken hyväksyvät rakkaus-hymistelijät, jotka korvasyyhyynsä ottavat sen mikä itseä miellyttää ja jättävät mieltänsä häiritsevät kohdat huomioimatta tai vääntävät ne 'muka-symbolisiksi'. >Oletko minkäkin moisessa uskossa, kun tiedät julistaa kompromissittomuutta. Taidat nyt vain, kuten niin yleistä uskon ulkopuolella eläville on, julistaa vain omaa tietämättömyyttäsi ja ennakkoluulojasi uskovien oletetusta hengellisestä elämästä. >Pitäisikö totuuden olla ihmiselle mieluinen ennen kuin se olisi totuus? Raamattu ilmoittaa ykskantaan että Jeesus on tie Jumalan yhteyteen. Ihminen voi sanoa hänelle kyllä tai ei, jolloin ihmisen oma valinta tuomitsee hänet joko taivaaseen tai helvettiin. >C.S. Lewis:
    ""Jos et hyväksy helvettiä, niin mitä sinä sitten vaadit Jumalaa tekemään? Antamaan kaikille ihmisille anteeksi? Poistamaan heidän syyllisyytensä? Auttamaan heitä uuden elämän alkuun? Tukemaan heitä voimallaan? Opettamaan heitä elämään oikein esimerkin kautta? ... Tämän kaiken Hän on jo tehnyt, mutta hehän eivät halua vastaanottaa sitä. Ehkä vaadit Jumalaa jättämään ihmiset yksin omaan rauhaansa? Eikö helvetti olekin juuri sitä?">Nyt kysyn vuorostani minä että mihin liittyy lasten ottaminen tähän keskusteluun? Puhut rakkaudesta heidän yhteydessään? Todellinen rakkaus? Siis yritätkö sanoa että vain lapset opettavat rakastamaan? >Uskovahan saa yhteyden siihen todelliseen rakkauden lähteeseen ja saa kasvaa hänen johdossaan. Kyllä Jumalalla on omat kasvatuskeinonsa jokaiselle. >Johdonmukaisuutesi jatkaa häränpyllyilyään.
    Sanot "Uskossa ei tehdä kompromisseja, vaan siinä ollaan ehdottomia." Ja sitten toisaalla "Raamatullahan voi leikkiä niin, että ajattelet kysymyksen päässäsi ja sitten avaat Raamatun jostain satunnaisesta kohdasta ja osoitat sitä sormella."

    Melkoisen köyhää piiloutua surkean
    ironiasi / sarkasmisi taakse. O/

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Tule aikuiseksi.

    sokea näkemään omien oppiesi käytäntöön soveltamisen. Et edes kykene puolustamaan oppejasi muuta kuin lapsellisella lällätyksellä tyyliin 'sä oot tyhmä'.

    Äänestä

  • DeltaEssiivi kirjoitti:

    Melkoisen köyhää piiloutua surkean
    ironiasi / sarkasmisi taakse. O/

    Ole hyvä vaan!

    Sääli, olisin niin halunnut vielä vähän vängätä kanssasi. :/

    Tai oikeastaan en. Onhan ihan tervettä lopettaa kuitenkin aina ajoissa.

    Äänestä

  • benedi kirjoitti:

    syntiä eli lainrikkomista kutsutaan!
    Tuomari ja valamiehet siis katsovat että henkilö raiskasi arittoja , erehdyksessä, ymmärtämättömyyttään ja tietämättömyyttään.

    Aritat huutavat! " Pyydän, älä revi vaatteitani" etkö ymmärrä? Et sinä saa minua naida ja raiskata kun kerta kiellän!
    Johon raiskaaja: " Juu, mutta Aritta opetti minua että tää on erehdys, ja enkä minä ymmärräkään, miksi en saisi naida sinua, kun kerran mieli tekee!
    En minä mistään Jumalan enkä suomen laista tiedä...olen ihan tietämätön, kysy vaikka opettajaltani Arittalta?

    Joka tapauksessa minä nyt sinut raiskaan ja sillä sipuli, ja eihän tää mitään syntiä ole, heitä nyt vain vaatteet päältäsi, tai revin ne!

    Tällä tavalla ne Arittan oppilaat touhuavat tyttöjen parissa

    sulla on SAIRASMIELI!!

    kun kirjoittelet tuollaisia
    aina jotain törkeetä

    Äänestä

  • DeltaEssiivi kirjoitti:

    sokea näkemään omien oppiesi käytäntöön soveltamisen. Et edes kykene puolustamaan oppejasi muuta kuin lapsellisella lällätyksellä tyyliin 'sä oot tyhmä'.

    ja mikä "besservisseri" sinäkään olet
    etkö pärjää muualla kuin täällä bittimaailmassa?!
    toi koulukisaamis tyyli/naljailu , ja aina rivien välistä, vaikkuttaa vallanhaluiselta
    ja aina tuollaista typerää
    ja miksi Arittalle?!
    Aritta ei vastaa edes inhottavasti
    hän vain on omaa mieltään
    niinkuin myös minä
    suksi jonnekkin raamattuines
    tänään olen kiukkuinen
    ja sinä olet ärsyttävä!!!!
    tuo mitä kirjoitit on vit..maista
    (siis...Olet harvinaisen sokea näkemään omien)
    ai että harvinaisen sokea?!!
    Mitä itse olet?!jeesuksenmorsian -niinkö?

    Mielestäni me olemme harvinaisen laaja katseisia

    tämä on lapsellista
    mutta ah!!
    joskus niin mukavaa

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    kirjoitat lapsellisesti. Ymmärrät tahallasi väärin toisten kirjoitukset ja vastaat sitten kuin loukattu pikkuipana. Tietääkseni olet aikuinen kuitenkin.

    Mitä hiton väliä sillä on kenen vierestä sitä aamuisin herää? Ja jos tarkoitat sillä minua niin erehdyt ankarasti. Olen niin laiska etten viitsisi alkaa touhuta toisten miesten kanssa kun omassakin on aivan tarpeeksi.

    #Ennen sanottiin: " Mitäs muuta, kuin nuoli lävistää maksasi"!!#

    Koskahan niin sanottiin kun en ole koskaan kuullut. Ja mitähän sillä tarkoitettiin?

    vaan tätä avionrikkoja sukukuntaa, Jumalan rakkaus eli Käskyt tulevat syyttämään.

    " Jos tahdot päästä elämään sisälle, pidä käskyt"
    Tarkoitin sillä sitä, kun tämä avionrikkoja sukukunta rikkoo avion, niin yleensä entinen mies ampuu nuolen maksan läpi...voi olla puukko tai luotikin!

    Tästä oli kyse,

    Jos vanhurskas saa palkkansa maan päällä niin saati jumalaton ja syntinen

    Äänestä

  • jarouse-piruilija kirjoitti:

    ja mikä "besservisseri" sinäkään olet
    etkö pärjää muualla kuin täällä bittimaailmassa?!
    toi koulukisaamis tyyli/naljailu , ja aina rivien välistä, vaikkuttaa vallanhaluiselta
    ja aina tuollaista typerää
    ja miksi Arittalle?!
    Aritta ei vastaa edes inhottavasti
    hän vain on omaa mieltään
    niinkuin myös minä
    suksi jonnekkin raamattuines
    tänään olen kiukkuinen
    ja sinä olet ärsyttävä!!!!
    tuo mitä kirjoitit on vit..maista
    (siis...Olet harvinaisen sokea näkemään omien)
    ai että harvinaisen sokea?!!
    Mitä itse olet?!jeesuksenmorsian -niinkö?

    Mielestäni me olemme harvinaisen laaja katseisia

    tämä on lapsellista
    mutta ah!!
    joskus niin mukavaa

    >voi sinun tuskaasi!!
    Kirjoittanut: jarouse 19.1.2008 klo 10.48

    Minä en ole täällä kenenkään uskoa haukkumassa>

    Äänestä

  • DeltaEssiivi kirjoitti:

    >voi sinun tuskaasi!!
    Kirjoittanut: jarouse 19.1.2008 klo 10.48

    Minä en ole täällä kenenkään uskoa haukkumassa>

    mitä muuta olen kirjoittanut??!! :-DD
    tänään on paha päivä ja olen kiukkuinen
    kuka meistä on joka päivä samanlainen
    enkä uskoasi haukukkaan
    suhtautumistasi muihin täällä oleviin minä "räksytän"
    että näin tänään

    Äänestä

  • DeltaEssiivi kirjoitti:

    sokea näkemään omien oppiesi käytäntöön soveltamisen. Et edes kykene puolustamaan oppejasi muuta kuin lapsellisella lällätyksellä tyyliin 'sä oot tyhmä'.

    asiallisesti niin pystyn kyllä kertomaan "opeistani" aivan normaalista. Nyt "keskustelin" benedin kanssa ja hän ei ole tippaakaan asiallinen.

    Ja en myöskään ole kutsunut häntä tyhmäksi vaan typeräksi ja sillä tarkoitin oikeastaan hänen tyyliään kirjoittaa. Ja mitä hittoa se sinulle kuuluu?

    Äänestä

  • benedi kirjoitti:

    syntiä eli lainrikkomista kutsutaan!
    Tuomari ja valamiehet siis katsovat että henkilö raiskasi arittoja , erehdyksessä, ymmärtämättömyyttään ja tietämättömyyttään.

    Aritat huutavat! " Pyydän, älä revi vaatteitani" etkö ymmärrä? Et sinä saa minua naida ja raiskata kun kerta kiellän!
    Johon raiskaaja: " Juu, mutta Aritta opetti minua että tää on erehdys, ja enkä minä ymmärräkään, miksi en saisi naida sinua, kun kerran mieli tekee!
    En minä mistään Jumalan enkä suomen laista tiedä...olen ihan tietämätön, kysy vaikka opettajaltani Arittalta?

    Joka tapauksessa minä nyt sinut raiskaan ja sillä sipuli, ja eihän tää mitään syntiä ole, heitä nyt vain vaatteet päältäsi, tai revin ne!

    Tällä tavalla ne Arittan oppilaat touhuavat tyttöjen parissa

    Minustakin se on sama, millä nimellä lainrikkomista kutsutaan. Olen koko ajan ihmetellyt miksi tuollaisesta intetään ettei syntiä ole. Ollaanko edes oltu kiinnostuneita ymmärtämään mitä se sanaa tarkoittaa vai syljetäänkö sen päälle omien traumojen takia.

    Tässä raiskausesimerkissä tulee hyvin esille myös se huoli mikä on yhteen elämään uskovilla ja se maailmankatsomuksellinen ero mikä on new agesilaislla, teosofeilla ym jälleensyntymiseen uskovilla vs. yhteen elämiseen uskovilla.

    Koska kuitenkin kummassakin uskossa on tosiasiallisesti taivaansa ja helvettinsä mikä tarkkaan luettuna ja jos on halunnut ymmärtää, olisi kaikista kielloista huolimatta jo pitänyt selvitä kristityillekin, niin eihän siitä seuraa että kukaan järkevä ihminen joka itselleen mitä kykenee, toimisi noin kuin tuossa raiskausjutussa sanotaan.
    Jos toimii niin miettikääpä ovatko kaikki kristitytkään tervepäisiä? Olen ainakin itse tavannut ihmisiä jotka puolustavat sairaita tekojaan raamatulla, helvetillä yms.

    On yhtä väärin sanoa että sitten ihminen tekee mitä vain jos on monta elämää vain siksi että se teistä siltä tuntuu. Ei se kuitenkaan tee sitä suhtautumistapaa todeksi.

    Yhtä vähän kuin täällä olevien new agesilaisten hokema että kristityt uskovat jumalaan helvetinpelosta tulee todeksi sen hokemisesta, vaikka se heistä näyttäisikin loogiselta seuraukselta.

    Se mikä kaikkia pitäisi yhdistää, on se kokemuksellinen rakkaus. Mutta onko sitä koettu ? Ihan oikeasti ? Vai onko täällä vain samasta muotista puettuja ihmisiä eri leireissä hoitamassa missiotaan eli väittelemässä (haukkumassa)ja käännyttämässä toisiaan. Onko se todellakin se päätehtävä, ja näinkö se neuvottiin raamatussa tekemään ?
    Itse kunnioitan syvästi Raamattua enkä tiedä mistä new agesilaiset tähän ohjeensa ottavat, mutta raamatussa sanottiin että jos ei joku ota teitä (apostoleita) vastaan, pyyhkikää heidän tomunsakin jaloistanne (eli unohtakaa heidät?) ja poistukaa koko kaupungista (eli tältä saitilta ?).

    Vai onko niin että te olette netti tai väittelyriippuvaisia kaikki ?

    Ihan pohdiskelin vain...

    Äänestä

  • Aina samaa vanhaa tuubaa kirjoitti:

    >>Pahuutta ei ole vain murhat, raiskaukset ja pedofilia. Pahuus on syntiinlangenneen ihmisen luonnossa, vaikka ei juuri noita väkivallantekoja tekisikään. Ajatuksin voi tehdä pahaa. Kukaan ei voi sanoa itsestään etteikö olisi langennut pahoihin ajatuksiin.>Vainaja- ja tietäjähengiltä kysely eli kanavoinnit on pahaa Herran silmissä.
    Uskovat eivät tuomitse vaan sen tekee Raamatun sana.

    >Mitä hiton vainja- ja tietäjähenkiä sä olet tähän oikein sekoittamassa?<

    enpä usko että tuolla tai muullakaan mitä tuossa kirjoitettiin saa ketään ymmärtämään mitään vaikka "valistaisi" maailman tappiin.

    Aiemmin meediot kysyivät vainajahengiltä. Nykyään meediot kanavoivat vainajilta viestejä joten vain sana on vaihtunut kanavoinniksi. Kysymykset esitetään kuitenkin heille. Samoin kuin tietäjähengille eli oppaille yms.
    Se että Jeesukselle ilmestyi Mooses ym. ei ole sama asia koska he mitä ilmeisimmin ilmestyivät Jumalan lähettäminä samoin kuin Jeesus sanoi Jumalan voivan lähettää enkelitkin palvelemaan jos Jeesus niin pyytäisi.
    Hän ei siis kysynyt vainajahengiltä vaan otti vastaan sen mitä Jumala lähetti. Ylipäätään Jumala kehotti kaiken pyytämään Jumalalta. Sitä neuvoi myös Jeesus.

    Äänestä

  • jarouse kirjoitti:

    sulla on SAIRASMIELI!!

    kun kirjoittelet tuollaisia
    aina jotain törkeetä

    kohtaan kun tuossa ylempää ketju tökkäsi.

    Jos on paha päivä, pitääkö se tulla palstoille purkamaan?
    Kovin on perin lapsellista ja palstan sääntöjenkin vastaista.

    Itse en toisiin ihmisiin omaa pahaa oloani pura.
    Kokeilepa seuraavan kerran kun persoonani ärsyttää varjonyrkkeilyä: Nouse seisomaan ja kuvittele minut eteesi ja ala nyrkillä mäiskimään ja puhku paha tunne ulos. Viisikin minuuttia ja avot; ikuisesti netin syövereihin jäävät sielun oksennukset ovat tipotiessään.
    Hyvä keino on myös liikunta luonnossa.

    Outoa on henkisen kasvun uskomuksenne, joka sallii oman pahan olon purkamisen toisiin henkilöihin, mutta jos tuo helpotti oloasi, niin voin olla ilomielin sylkykuppinasi.

    Mutta tälläkin tavalla voi asioihin suhtautua:

    http://www.youtube.com/watch?v=x3Rw_3ky-uo&feature=related

    jospa onkin niin että sinä tarvitsit minun "pottuiluani"
    että saisit virtaa
    tännehän on hyvä tulla kiukuttelemaan
    tämä on kuitenkin niin persoonaton alue

    ei henkisenkasvun tie tarkoita sitä että omat tunteet olisi kiellettävä
    jollei tunteitaan osoita niin on robotti
    kyllä minullekkin saa pottuilla -ei se tapa
    ja kyllä, myönnetään, minä olen erittäin lapsellinen
    mutta en tyhmä

    Äänestä

  • DeltaEssiivi kirjoitti:

    kohtaan kun tuossa ylempää ketju tökkäsi.

    Jos on paha päivä, pitääkö se tulla palstoille purkamaan?
    Kovin on perin lapsellista ja palstan sääntöjenkin vastaista.

    Itse en toisiin ihmisiin omaa pahaa oloani pura.
    Kokeilepa seuraavan kerran kun persoonani ärsyttää varjonyrkkeilyä: Nouse seisomaan ja kuvittele minut eteesi ja ala nyrkillä mäiskimään ja puhku paha tunne ulos. Viisikin minuuttia ja avot; ikuisesti netin syövereihin jäävät sielun oksennukset ovat tipotiessään.
    Hyvä keino on myös liikunta luonnossa.

    Outoa on henkisen kasvun uskomuksenne, joka sallii oman pahan olon purkamisen toisiin henkilöihin, mutta jos tuo helpotti oloasi, niin voin olla ilomielin sylkykuppinasi.

    Mutta tälläkin tavalla voi asioihin suhtautua:

    http://www.youtube.com/watch?v=x3Rw_3ky-uo&feature=related

    olipa ihanat naurut vauvoilla :-D
    siitä kiitos

    että tällä palstalla on sinunlaisiasi poliiseja pitämässä kuria ja katsomassa miten kirjoitellaan.

    Sorry nyt mutta mitä sinulle kuuluu toisten kiukkuiset päivät?

    "Outoa on henkisen kasvun uskomuksenne, joka sallii oman pahan olon purkamisen toisiin henkilöihin, mutta jos tuo helpotti oloasi, niin voin olla ilomielin sylkykuppinasi."

    Niin, onhan tässä saatu olla sinun sylkykuppinasi muutaman kerran. Meillä ei kuitenkaan ole tapana etsiä toisista vikoja. Emme myöskään yritä näytellä erinomaisempaa kuin mitä olemme. Emme tietenkään ole täydellisiä johon sinun on tyydyttävä.

    Äänestä

  • kovin valistava vastaus... kirjoitti:

    >Mitä hiton vainja- ja tietäjähenkiä sä olet tähän oikein sekoittamassa?<

    enpä usko että tuolla tai muullakaan mitä tuossa kirjoitettiin saa ketään ymmärtämään mitään vaikka "valistaisi" maailman tappiin.

    Aiemmin meediot kysyivät vainajahengiltä. Nykyään meediot kanavoivat vainajilta viestejä joten vain sana on vaihtunut kanavoinniksi. Kysymykset esitetään kuitenkin heille. Samoin kuin tietäjähengille eli oppaille yms.
    Se että Jeesukselle ilmestyi Mooses ym. ei ole sama asia koska he mitä ilmeisimmin ilmestyivät Jumalan lähettäminä samoin kuin Jeesus sanoi Jumalan voivan lähettää enkelitkin palvelemaan jos Jeesus niin pyytäisi.
    Hän ei siis kysynyt vainajahengiltä vaan otti vastaan sen mitä Jumala lähetti. Ylipäätään Jumala kehotti kaiken pyytämään Jumalalta. Sitä neuvoi myös Jeesus.

    vaikka nytkin Jumala lähettäisi henget juttelemaan meidän kanssamme.

    Minä en usko että Jumala on koskaan sitä tehnyt koska meillä on vapaa tahto tehdä niin kuin haluamme. Jumala ei sekoile asioihimme.

    Äänestä

  • tämä on hieno ja kuvaava ki... kirjoitti:

    Minustakin se on sama, millä nimellä lainrikkomista kutsutaan. Olen koko ajan ihmetellyt miksi tuollaisesta intetään ettei syntiä ole. Ollaanko edes oltu kiinnostuneita ymmärtämään mitä se sanaa tarkoittaa vai syljetäänkö sen päälle omien traumojen takia.

    Tässä raiskausesimerkissä tulee hyvin esille myös se huoli mikä on yhteen elämään uskovilla ja se maailmankatsomuksellinen ero mikä on new agesilaislla, teosofeilla ym jälleensyntymiseen uskovilla vs. yhteen elämiseen uskovilla.

    Koska kuitenkin kummassakin uskossa on tosiasiallisesti taivaansa ja helvettinsä mikä tarkkaan luettuna ja jos on halunnut ymmärtää, olisi kaikista kielloista huolimatta jo pitänyt selvitä kristityillekin, niin eihän siitä seuraa että kukaan järkevä ihminen joka itselleen mitä kykenee, toimisi noin kuin tuossa raiskausjutussa sanotaan.
    Jos toimii niin miettikääpä ovatko kaikki kristitytkään tervepäisiä? Olen ainakin itse tavannut ihmisiä jotka puolustavat sairaita tekojaan raamatulla, helvetillä yms.

    On yhtä väärin sanoa että sitten ihminen tekee mitä vain jos on monta elämää vain siksi että se teistä siltä tuntuu. Ei se kuitenkaan tee sitä suhtautumistapaa todeksi.

    Yhtä vähän kuin täällä olevien new agesilaisten hokema että kristityt uskovat jumalaan helvetinpelosta tulee todeksi sen hokemisesta, vaikka se heistä näyttäisikin loogiselta seuraukselta.

    Se mikä kaikkia pitäisi yhdistää, on se kokemuksellinen rakkaus. Mutta onko sitä koettu ? Ihan oikeasti ? Vai onko täällä vain samasta muotista puettuja ihmisiä eri leireissä hoitamassa missiotaan eli väittelemässä (haukkumassa)ja käännyttämässä toisiaan. Onko se todellakin se päätehtävä, ja näinkö se neuvottiin raamatussa tekemään ?
    Itse kunnioitan syvästi Raamattua enkä tiedä mistä new agesilaiset tähän ohjeensa ottavat, mutta raamatussa sanottiin että jos ei joku ota teitä (apostoleita) vastaan, pyyhkikää heidän tomunsakin jaloistanne (eli unohtakaa heidät?) ja poistukaa koko kaupungista (eli tältä saitilta ?).

    Vai onko niin että te olette netti tai väittelyriippuvaisia kaikki ?

    Ihan pohdiskelin vain...

    On kerran, mahdotonta kuvitella niiden kauhua ja epätoivoa, jotka ovat polkeneet jalkoihinsa Jumalan pyhät ja vanhurskaat, iankaikkiset vaatimukset.

    Herra antoi heille lakinsa, ja vieläpä lupasi " uudessa liitossa" kirjoittaa sen heidän mieliinsä ja sydämeensä.
    He olisivat voineet päivittäin verrata luonnettaan siihen, ja oppia tuntemaan puutteellisuutensa, kun oli vielä aikaa katumukseen ja parannukseen.

    Olihan Jeesuksen lähettämä apu vielä paikalla " Ilman minua te ette voi mitään tehdä"

    Mutta voittaakseen maailman suosiota he syrjäyttivät sen vaatimukset ja määräykset, ja opettivat muitakin rikkomaan niitä.

    Jotkut jopa kehittivät opin, että tulemme tänne monta kertaa harjoittelemaan Jumalan lain vaatimuksilla!

    Saatanan yxi petoksista, jolla hän siirtää ratkaisun teon, kuoleman tuolle puolen.
    Hän opettaa ettei kuolemaa ole, joten , Jeesuksen sanat; " Tänäpäivänä kun kuulet Hänen äänensä , älkää paaduttako sydämiänne"...hän syrjäyttää opettamalla: " Vielä on oleva aikaa"!!

    Jumalan lakiin suhtaudutaan halveksivasti, ja sen määräyksiä pidetään vanhanaikaisina...epäjumalankuvat koristavat kirkkojen ja uskovien kotien seiniä...IV-käskyn laki, sapatin päivästä, on jo aikoja polettu lokaan.

    " Ne jotka lain alaisena syntiä tekevät, ne lain mukaan tuomitaankin , kerran.
    Jeesus itse sanoo Matt 25: 41 " Menkää pois minun tyköäni te, kirotut, siihen tuleen...

    Uskonnon opettajat opettavat Jumalan lain vaatimuksia vastaan , ja siten eivät itse mene sisälle Jumalan valtakuntaan, eivätkä salli meneväistenkään sisälle mennä"

    Jeesus sanoi: " Älkää estäkö heitä"!!

    Jeesus jatkoi: " Jos tahdot päästä elämään sisälle pidä käskyt"

    Mutta tämän päivän uskovat sanovat: " Emmepäs pidä"

    :D:D

    mitä pohdiskelin ?

    Äänestä

  • tämä on hieno ja kuvaava ki... kirjoitti:

    Minustakin se on sama, millä nimellä lainrikkomista kutsutaan. Olen koko ajan ihmetellyt miksi tuollaisesta intetään ettei syntiä ole. Ollaanko edes oltu kiinnostuneita ymmärtämään mitä se sanaa tarkoittaa vai syljetäänkö sen päälle omien traumojen takia.

    Tässä raiskausesimerkissä tulee hyvin esille myös se huoli mikä on yhteen elämään uskovilla ja se maailmankatsomuksellinen ero mikä on new agesilaislla, teosofeilla ym jälleensyntymiseen uskovilla vs. yhteen elämiseen uskovilla.

    Koska kuitenkin kummassakin uskossa on tosiasiallisesti taivaansa ja helvettinsä mikä tarkkaan luettuna ja jos on halunnut ymmärtää, olisi kaikista kielloista huolimatta jo pitänyt selvitä kristityillekin, niin eihän siitä seuraa että kukaan järkevä ihminen joka itselleen mitä kykenee, toimisi noin kuin tuossa raiskausjutussa sanotaan.
    Jos toimii niin miettikääpä ovatko kaikki kristitytkään tervepäisiä? Olen ainakin itse tavannut ihmisiä jotka puolustavat sairaita tekojaan raamatulla, helvetillä yms.

    On yhtä väärin sanoa että sitten ihminen tekee mitä vain jos on monta elämää vain siksi että se teistä siltä tuntuu. Ei se kuitenkaan tee sitä suhtautumistapaa todeksi.

    Yhtä vähän kuin täällä olevien new agesilaisten hokema että kristityt uskovat jumalaan helvetinpelosta tulee todeksi sen hokemisesta, vaikka se heistä näyttäisikin loogiselta seuraukselta.

    Se mikä kaikkia pitäisi yhdistää, on se kokemuksellinen rakkaus. Mutta onko sitä koettu ? Ihan oikeasti ? Vai onko täällä vain samasta muotista puettuja ihmisiä eri leireissä hoitamassa missiotaan eli väittelemässä (haukkumassa)ja käännyttämässä toisiaan. Onko se todellakin se päätehtävä, ja näinkö se neuvottiin raamatussa tekemään ?
    Itse kunnioitan syvästi Raamattua enkä tiedä mistä new agesilaiset tähän ohjeensa ottavat, mutta raamatussa sanottiin että jos ei joku ota teitä (apostoleita) vastaan, pyyhkikää heidän tomunsakin jaloistanne (eli unohtakaa heidät?) ja poistukaa koko kaupungista (eli tältä saitilta ?).

    Vai onko niin että te olette netti tai väittelyriippuvaisia kaikki ?

    Ihan pohdiskelin vain...

    joka ikinen. Täällä ei ole yhtäkään täysin perille tullutta kirjoittajaa koska sitten kun egoa ei enää ole ei tarvitse kirjoittaa yhtään mitään. Meillä ei sen jälkeen ole enää tarvetta todistella mitään vaan ymmärrämme että kaikilla on oma tie kuljettavana.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    vaikka nytkin Jumala lähettäisi henget juttelemaan meidän kanssamme.

    Minä en usko että Jumala on koskaan sitä tehnyt koska meillä on vapaa tahto tehdä niin kuin haluamme. Jumala ei sekoile asioihimme.

    Arittakin on kova kuin Saatana, kun luottaa itseensä, ei kannata kuunnella Jumalaa.

    Äänestä

  • tämä on hieno ja kuvaava ki... kirjoitti:

    Minustakin se on sama, millä nimellä lainrikkomista kutsutaan. Olen koko ajan ihmetellyt miksi tuollaisesta intetään ettei syntiä ole. Ollaanko edes oltu kiinnostuneita ymmärtämään mitä se sanaa tarkoittaa vai syljetäänkö sen päälle omien traumojen takia.

    Tässä raiskausesimerkissä tulee hyvin esille myös se huoli mikä on yhteen elämään uskovilla ja se maailmankatsomuksellinen ero mikä on new agesilaislla, teosofeilla ym jälleensyntymiseen uskovilla vs. yhteen elämiseen uskovilla.

    Koska kuitenkin kummassakin uskossa on tosiasiallisesti taivaansa ja helvettinsä mikä tarkkaan luettuna ja jos on halunnut ymmärtää, olisi kaikista kielloista huolimatta jo pitänyt selvitä kristityillekin, niin eihän siitä seuraa että kukaan järkevä ihminen joka itselleen mitä kykenee, toimisi noin kuin tuossa raiskausjutussa sanotaan.
    Jos toimii niin miettikääpä ovatko kaikki kristitytkään tervepäisiä? Olen ainakin itse tavannut ihmisiä jotka puolustavat sairaita tekojaan raamatulla, helvetillä yms.

    On yhtä väärin sanoa että sitten ihminen tekee mitä vain jos on monta elämää vain siksi että se teistä siltä tuntuu. Ei se kuitenkaan tee sitä suhtautumistapaa todeksi.

    Yhtä vähän kuin täällä olevien new agesilaisten hokema että kristityt uskovat jumalaan helvetinpelosta tulee todeksi sen hokemisesta, vaikka se heistä näyttäisikin loogiselta seuraukselta.

    Se mikä kaikkia pitäisi yhdistää, on se kokemuksellinen rakkaus. Mutta onko sitä koettu ? Ihan oikeasti ? Vai onko täällä vain samasta muotista puettuja ihmisiä eri leireissä hoitamassa missiotaan eli väittelemässä (haukkumassa)ja käännyttämässä toisiaan. Onko se todellakin se päätehtävä, ja näinkö se neuvottiin raamatussa tekemään ?
    Itse kunnioitan syvästi Raamattua enkä tiedä mistä new agesilaiset tähän ohjeensa ottavat, mutta raamatussa sanottiin että jos ei joku ota teitä (apostoleita) vastaan, pyyhkikää heidän tomunsakin jaloistanne (eli unohtakaa heidät?) ja poistukaa koko kaupungista (eli tältä saitilta ?).

    Vai onko niin että te olette netti tai väittelyriippuvaisia kaikki ?

    Ihan pohdiskelin vain...

    ...parempi on hyvää tehdä kuin pahaa tehdä!

    ja sitä että: että parempi on henki pelastaa kuin tappaa se"!

    Ja on mieletöntä rakastaa Jumalaa siksi, että ehkä joutuu kadotukseen!

    Ottakaahan puolisoksenne henkilö, jota pelkäätte koko ajan!!? Miksi te sen jälkeen kuitenkin valehtelette ja sanotte " Minä rakstan häntä"?

    Ettekö tiedä, ettei rakkaudessa ole pelkoa! , mutta rangaistuksessa on pelkoa...ei kait kukaan voi rakastaa sellaista jota pelkää koko ajan!!

    " Se mitä kaikkia pitäisi yhdistää, on kokemuksellinen rakkaus" AMEN tähän.
    Ymmärsinhän minä mitä kirjoitit!

    sinä sittenkin ymmärsit oikein :)))

    Äänestä

  • tämä on hieno ja kuvaava ki... kirjoitti:

    Minustakin se on sama, millä nimellä lainrikkomista kutsutaan. Olen koko ajan ihmetellyt miksi tuollaisesta intetään ettei syntiä ole. Ollaanko edes oltu kiinnostuneita ymmärtämään mitä se sanaa tarkoittaa vai syljetäänkö sen päälle omien traumojen takia.

    Tässä raiskausesimerkissä tulee hyvin esille myös se huoli mikä on yhteen elämään uskovilla ja se maailmankatsomuksellinen ero mikä on new agesilaislla, teosofeilla ym jälleensyntymiseen uskovilla vs. yhteen elämiseen uskovilla.

    Koska kuitenkin kummassakin uskossa on tosiasiallisesti taivaansa ja helvettinsä mikä tarkkaan luettuna ja jos on halunnut ymmärtää, olisi kaikista kielloista huolimatta jo pitänyt selvitä kristityillekin, niin eihän siitä seuraa että kukaan järkevä ihminen joka itselleen mitä kykenee, toimisi noin kuin tuossa raiskausjutussa sanotaan.
    Jos toimii niin miettikääpä ovatko kaikki kristitytkään tervepäisiä? Olen ainakin itse tavannut ihmisiä jotka puolustavat sairaita tekojaan raamatulla, helvetillä yms.

    On yhtä väärin sanoa että sitten ihminen tekee mitä vain jos on monta elämää vain siksi että se teistä siltä tuntuu. Ei se kuitenkaan tee sitä suhtautumistapaa todeksi.

    Yhtä vähän kuin täällä olevien new agesilaisten hokema että kristityt uskovat jumalaan helvetinpelosta tulee todeksi sen hokemisesta, vaikka se heistä näyttäisikin loogiselta seuraukselta.

    Se mikä kaikkia pitäisi yhdistää, on se kokemuksellinen rakkaus. Mutta onko sitä koettu ? Ihan oikeasti ? Vai onko täällä vain samasta muotista puettuja ihmisiä eri leireissä hoitamassa missiotaan eli väittelemässä (haukkumassa)ja käännyttämässä toisiaan. Onko se todellakin se päätehtävä, ja näinkö se neuvottiin raamatussa tekemään ?
    Itse kunnioitan syvästi Raamattua enkä tiedä mistä new agesilaiset tähän ohjeensa ottavat, mutta raamatussa sanottiin että jos ei joku ota teitä (apostoleita) vastaan, pyyhkikää heidän tomunsakin jaloistanne (eli unohtakaa heidät?) ja poistukaa koko kaupungista (eli tältä saitilta ?).

    Vai onko niin että te olette netti tai väittelyriippuvaisia kaikki ?

    Ihan pohdiskelin vain...

    Jos olikin tuo raiskausesimerkki vahvasti karrikoitu, niin ylipäänsä koko oppi karmanlakiin on järjetön. Sen perusteellahan on väärin auttaa heikossa asemassa olevaa, koska kärsivä ihminenhän sovittaa omaa karmallista kertymäänsä ja hänen auttamisensa tekisi tyhjäksi tuon henkilön elämän tarkoituksen ja koko karman lain. Täten höpötys universaalisesta rakkaudesta, josta ollaan osa, on ristiriitainen itse käytännön tekojen kanssa.

    Karman lakiin uskovat voitaisiin kuvata seuraavan kertomuksen miehellä. Vaikka historialliset todisteet Jeesuksesta ja Raamatun kirjoitusten luotettavuudesta ja muuttumattomuudesta ovat vankat, silti omat ennakko-oletukset ja -luulot asioiden tolasta niittaavat johtopäätökset oletusten mukaisiksi, koska ei kestetä sitä ristiriitaa, mikä tulisi jos vastaanotettaisiin omista ennakko-oletuksista poikkeavaa tietoa, koska se romuttaisi koko elämännäkemyksen. Sen joka kykenee tiedostamaan omat ennakko-oletuksensa, on helpompi myös uutta tietoa vastaanottaa vakavasti tarkasteltavaksi entisten käsitysten rinnalle ja on kykenevä kiihkottomasti niistä myös ajatuksia vaihtamaan ilman tunnetason tuiskahduksia ja toisen henkilötasolle meneviä huomautuksia. Jokainenhan meistä antaa itsestään tietynlaisen kuvan ja kenties, toivottavasti, joku lukija voisi mielessään pohtia eri näkemysten aitoutta ja näkyviksi realisoituneita hedelmiä uskonnäkemyksen valintatilanteessaan:

    "Kerrotaan miehestä, joka eräänä rumana päivänä sai päähänsä ajatuksen, että hän on kuollut. Hänen oletuksensa kasvoi vakaumukseksi, jota tuntui mahdottomalta järkyttää. Psykiatri käytti monta tuntia todistaakseen hänelle lääketieteellisiä teoksia apunaan käyttäen että kuolleessa ruumiissa ei virtaa veri. Mies nyökkäsi auliisti ja sanoi uskovansa sen. Lopulta psykiatri otti neulan, pisti sillä miehen sormeen, puristi siitä muutaman pisaran verta ja kysyi voitonvarmana: "No, uskotko nyt, että et ole kuollut?" Potilas valahti tuhkanharmaaksi ja vastasi hämmentyneenä: "Taivas ja pannukakku, kuolleessa sittenkin virtaa veri!" (Daniel Nylund)

    Mutta onhan niin ettei kukaan ihminen toiselle uskoa voi luoda, sen työn tekee Isä itse. Mutta tietoa uskosta voimme jakaa. Se että onko keskustelupalstat se oikeampi tai väärempi tapa tietoa jakaa, on mielipidejuttu. Koska tekninen kehitys tällaisenkin tavan tiedon jakamiseen on tuottanut, miksei sitä voisi käyttää. Paha vaan että keskustelut menee helposti tunnetasolla kinaamiseksi; jos kyettäisiin perustelemaan järjellisesti paremmin sanottavansa töksäytysten - olet väärässä, olet tyhmä - sijaan, voisi keskustelujen henki pysyä antoisampana.

    Ilmaisit hyvin miten ennakkoluulot eivät kykene todellistamaan asioita reaalimaailmaan, vaikka itämaisten oppien mukaan ihminen luo maailmaa omin ajatuksin! Tässähän onkin erinomainen todiste tuota ajatusluomista vastaan! Tuskin kaikki sitä kuitenkaan tajuavat, vaan jatkavat edelleen omien ennakkoluulojen julistamista tyyliin usko on pelkoa tmv. kykenemättä näkemään omien uskomusten käytäntöön sovellutusten järjettömyyttä.

    Jatkuvaan henkiseen kasvuun uskovien älyllinen rehellisyys osoittaa esim. miljoonien aborttien oikeutuksen tässä kehitysvaiheessa. Eli abortti ei ole murha vaan sitä tarvitaan, jotta kehitys pääsee jatkumaan; aborttien estäminen olisi kehityksen jarruttamista. Tällaiset joskus ehkä rajutkin esimerkit tarvitaan osoittamaan uskomusten ristiriitaisuutta.

    Kristillinen rakkaus ei kuitenkaan tarkoita kaiken suvaitsemista; päinvastoin väärän ja valheen sanomatta jättäminen on suurinta välinpitämättömyyttä lähimmäisestä.
    Ja siihen kokemukselliseen rakkauteenhan me olemme kaikki matkalla, kompastellen, toisia sättien, anteeksipyydellen?

    Niin, lueskelet itsekin näitä palstoja, oletko siis itsekin jollakin tavalla riippuvainen... ;)
    Itse työttömänä ollessa on tähänkin aikaa; kun töitä taas ilmaantuu, varmasti tänne kirjoittelut jäävät.

    jos ottaisit asioista selvää ennenkuin kirjoitat mitään esim karman laista.

    Ei ole väärin auttaa ketään kärsivää koska olemme yksi ja sama henki ja kun autamme toista autamme itseämme. Tämä kärsivä on voinut valita elämänsä siksi että joku toinen voisi kokea auttamisen ilon.

    Ja muutenkin näköjään et ole ymmärtänyt universaalista rakkautta etkä mitään muutakaan.

    Jos haluat välttämättä kirjoittaa näistä aiheista niin suosittelisin alan kirjallisuutta luettavaksi.

    Vastapainoksi voisin ihmetellä että kun on kärsiviä ihmisiä jotka eivät uskonnoista tule kuulemaan mitään niin he joutuvat automaattisesti helvettiin. Ja niin myös ne jotka heitä auttavat vaikka hekään eivät olisi ikinä kuulleet puhuttavan mistään evankeliumista. Tai ne jotka ovat erittäin rakastavaisia mutta uskovat "väärin" teikäläisten mukaan. Ja taas ne kristinuskovat jotka käyttäytyvät sikamaisesti pääsevät automaattisesti taivaaseen.

    Mikähän mahtaa olla ristiriitaista uskoa?

    Äänestä

  • Pillu Pekka kirjoitti:

    Arittakin on kova kuin Saatana, kun luottaa itseensä, ei kannata kuunnella Jumalaa.

    kenties sitä jumalaa jota sinä kuuntelet? Olet oikeassa, en kuuntele sitä jumalaa. Minulla on suora yhteys Luojaamme.

    Äänestä

  • DeltaEssiivi kirjoitti:

    Jos olikin tuo raiskausesimerkki vahvasti karrikoitu, niin ylipäänsä koko oppi karmanlakiin on järjetön. Sen perusteellahan on väärin auttaa heikossa asemassa olevaa, koska kärsivä ihminenhän sovittaa omaa karmallista kertymäänsä ja hänen auttamisensa tekisi tyhjäksi tuon henkilön elämän tarkoituksen ja koko karman lain. Täten höpötys universaalisesta rakkaudesta, josta ollaan osa, on ristiriitainen itse käytännön tekojen kanssa.

    Karman lakiin uskovat voitaisiin kuvata seuraavan kertomuksen miehellä. Vaikka historialliset todisteet Jeesuksesta ja Raamatun kirjoitusten luotettavuudesta ja muuttumattomuudesta ovat vankat, silti omat ennakko-oletukset ja -luulot asioiden tolasta niittaavat johtopäätökset oletusten mukaisiksi, koska ei kestetä sitä ristiriitaa, mikä tulisi jos vastaanotettaisiin omista ennakko-oletuksista poikkeavaa tietoa, koska se romuttaisi koko elämännäkemyksen. Sen joka kykenee tiedostamaan omat ennakko-oletuksensa, on helpompi myös uutta tietoa vastaanottaa vakavasti tarkasteltavaksi entisten käsitysten rinnalle ja on kykenevä kiihkottomasti niistä myös ajatuksia vaihtamaan ilman tunnetason tuiskahduksia ja toisen henkilötasolle meneviä huomautuksia. Jokainenhan meistä antaa itsestään tietynlaisen kuvan ja kenties, toivottavasti, joku lukija voisi mielessään pohtia eri näkemysten aitoutta ja näkyviksi realisoituneita hedelmiä uskonnäkemyksen valintatilanteessaan:

    "Kerrotaan miehestä, joka eräänä rumana päivänä sai päähänsä ajatuksen, että hän on kuollut. Hänen oletuksensa kasvoi vakaumukseksi, jota tuntui mahdottomalta järkyttää. Psykiatri käytti monta tuntia todistaakseen hänelle lääketieteellisiä teoksia apunaan käyttäen että kuolleessa ruumiissa ei virtaa veri. Mies nyökkäsi auliisti ja sanoi uskovansa sen. Lopulta psykiatri otti neulan, pisti sillä miehen sormeen, puristi siitä muutaman pisaran verta ja kysyi voitonvarmana: "No, uskotko nyt, että et ole kuollut?" Potilas valahti tuhkanharmaaksi ja vastasi hämmentyneenä: "Taivas ja pannukakku, kuolleessa sittenkin virtaa veri!" (Daniel Nylund)

    Mutta onhan niin ettei kukaan ihminen toiselle uskoa voi luoda, sen työn tekee Isä itse. Mutta tietoa uskosta voimme jakaa. Se että onko keskustelupalstat se oikeampi tai väärempi tapa tietoa jakaa, on mielipidejuttu. Koska tekninen kehitys tällaisenkin tavan tiedon jakamiseen on tuottanut, miksei sitä voisi käyttää. Paha vaan että keskustelut menee helposti tunnetasolla kinaamiseksi; jos kyettäisiin perustelemaan järjellisesti paremmin sanottavansa töksäytysten - olet väärässä, olet tyhmä - sijaan, voisi keskustelujen henki pysyä antoisampana.

    Ilmaisit hyvin miten ennakkoluulot eivät kykene todellistamaan asioita reaalimaailmaan, vaikka itämaisten oppien mukaan ihminen luo maailmaa omin ajatuksin! Tässähän onkin erinomainen todiste tuota ajatusluomista vastaan! Tuskin kaikki sitä kuitenkaan tajuavat, vaan jatkavat edelleen omien ennakkoluulojen julistamista tyyliin usko on pelkoa tmv. kykenemättä näkemään omien uskomusten käytäntöön sovellutusten järjettömyyttä.

    Jatkuvaan henkiseen kasvuun uskovien älyllinen rehellisyys osoittaa esim. miljoonien aborttien oikeutuksen tässä kehitysvaiheessa. Eli abortti ei ole murha vaan sitä tarvitaan, jotta kehitys pääsee jatkumaan; aborttien estäminen olisi kehityksen jarruttamista. Tällaiset joskus ehkä rajutkin esimerkit tarvitaan osoittamaan uskomusten ristiriitaisuutta.

    Kristillinen rakkaus ei kuitenkaan tarkoita kaiken suvaitsemista; päinvastoin väärän ja valheen sanomatta jättäminen on suurinta välinpitämättömyyttä lähimmäisestä.
    Ja siihen kokemukselliseen rakkauteenhan me olemme kaikki matkalla, kompastellen, toisia sättien, anteeksipyydellen?

    Niin, lueskelet itsekin näitä palstoja, oletko siis itsekin jollakin tavalla riippuvainen... ;)
    Itse työttömänä ollessa on tähänkin aikaa; kun töitä taas ilmaantuu, varmasti tänne kirjoittelut jäävät.

    >>Sen perusteellahan on väärin auttaa heikossa asemassa olevaa, koska kärsivä ihminenhän sovittaa omaa karmallista kertymäänsä ja hänen auttamisensa tekisi tyhjäksi tuon henkilön elämän tarkoituksen ja koko karman lain. Täten höpötys universaalisesta rakkaudesta, josta ollaan osa, on ristiriitainen itse käytännön tekojen kanssa. >Vaikka historialliset todisteet Jeesuksesta ja Raamatun kirjoitusten luotettavuudesta ja muuttumattomuudesta ovat vankat, silti omat ennakko-oletukset ja -luulot asioiden tolasta niittaavat johtopäätökset oletusten mukaisiksi, koska ei kestetä sitä ristiriitaa, mikä tulisi jos vastaanotettaisiin omista ennakko-oletuksista poikkeavaa tietoa, koska se romuttaisi koko elämännäkemyksen.>Paha vaan että keskustelut menee helposti tunnetasolla kinaamiseksi; jos kyettäisiin perustelemaan järjellisesti paremmin sanottavansa töksäytysten - olet väärässä, olet tyhmä - sijaan, voisi keskustelujen henki pysyä antoisampana. >Jatkuvaan henkiseen kasvuun uskovien älyllinen rehellisyys osoittaa esim. miljoonien aborttien oikeutuksen tässä kehitysvaiheessa. Eli abortti ei ole murha vaan sitä tarvitaan, jotta kehitys pääsee jatkumaan; aborttien estäminen olisi kehityksen jarruttamista. Tällaiset joskus ehkä rajutkin esimerkit tarvitaan osoittamaan uskomusten ristiriitaisuutta.>Kristillinen rakkaus ei kuitenkaan tarkoita kaiken suvaitsemista; päinvastoin väärän ja valheen sanomatta jättäminen on suurinta välinpitämättömyyttä lähimmäisestä.
    Ja siihen kokemukselliseen rakkauteenhan me olemme kaikki matkalla, kompastellen, toisia sättien, anteeksipyydellen? >Niin, lueskelet itsekin näitä palstoja, oletko siis itsekin jollakin tavalla riippuvainen... ;)

    Tuli vielä sellainenkin asia tästä kärsimyksestä mieleeni, että sitähän on vaikeaa poistaa, vaikka kuinka tahtoisimmekin sitä.

    Ajatellaanpa vaikka tätä Suomenkin tilannetta, hyvinvointivaltiota, jossa ei pitäisi mitään kärsimystäkään enää olla. Silti täälläkin on edelleen paljonkin kärsimystä, vaikka asiat päällisinpuolin näyttäisivät olevan jo aika hyvin.

    Täällähän on edelleen alkoholismia, huumeita, syrjäytyneitä, skitsofreenikoita ja vaikka miten eri tavoin kärsiviä ihmisiä. Monia heitä on vielä hyvin vaikeaa yrittää edes auttaa. Moni ei halua, että heidän valintoihinsa puututaan. Vaikka ne olisivat hyvinkin vahingollisia itselle ja muille.

    Karman laki toimii silti, vaikka kuinka yrittäisimme järjestää asiat niin, että kenenkään ei tarvitsisi täällä enää kärsiä.

    Joku voisi sanoa jopa, että kärsimyksen määrä maailmassa on vakio. Vaikka kuinka yrittäisimme päästä siitä eroon, niin aina vaan sitä kuitenkin riittäisi.

    Kannattaa vähän pohtia syvällisemmin näitä asiota, eikä yksinkertaistaa niitä liiaksi. Totuushan on usein yksinkertainen, mutta ei kuitenkaan liian yksinkertainen.

    Ihminen kyllä keksii aina uusia tapoja kärsiä. Eikä kukaan mahda sille juuri mitään, jos ihminen ei millään halua apua vastaanottaa.

    Karman lain kannalta ei ole mitään ongelmaa, vaikka kuinka yrittäisimme auttaa lähimmäisiämme. Vaikka tekisimme mitä! Liikaakaan emme voi lähimmäisiämme auttaa, varsinkaan silloin kun he eivät edes halua apuamme vastaanottaa ja saattavat jopa kiivastua jos joku yrittää heille apuaan tarjota.

    Se on vaan heidän karmaansa! ;) Annetaan heidän siis sovittaa se haluamallaan tavalla! ;)

    Autetaan vaan sen minkä pystytään ja toivotaan, että ihminen itse tajuaa tarvitsevansa vähän muiden apua.

    Maailmaa ei voi auttaa, ellei maailma itse halua sitä! ;)

    Tuosta..

    >Niin, lueskelet itsekin näitä palstoja, oletko siis itsekin jollakin tavalla riippuvainen... ;)
    Itse työttömänä ollessa on tähänkin aikaa; kun töitä taas ilmaantuu, varmasti tänne kirjoittelut jäävät.<

    En tarkoittanut loukkaukseksi tuota kohtaa miksi teette tätä vaan todellakin kysyin että miksi ? Kun minusta näytti että täällä väitellään joskus aivan tuleksettomasti, haluamattakaan tai kykenemättäkään ymmärtämään toinen toisianne. Joskus ehkä toisianne pahasti läimienkin ?

    En ole nimenomaisesti riippuvainen juuri tällaisesta keskustelusta ja olen täällä käynyt mielenkiinnosta, ymmärtääkseni.Sillä sinänsähän täällä joka tapauksessa kaksi mielenkiintoista ihmisryhmää kohtaa ja jopa keskustelee. Kyllä tämä jonkinlaisen keskustelun kriteerin kuitenkin täyttää:) Joskus kyllä nähdäkseni ihan nippa nappa :))) Ja olen ollut hahmottelevani että kyllä tässä kaikki kai hyvään kuitenkin pyrkivät, joten en ehkä enää tarvitsekaan vastausta siihen, että miksi te , kumpikin ryhmä, tätä teette :)

    Äänestä

  • Vänkääjä! kirjoitti:

    >>Sen perusteellahan on väärin auttaa heikossa asemassa olevaa, koska kärsivä ihminenhän sovittaa omaa karmallista kertymäänsä ja hänen auttamisensa tekisi tyhjäksi tuon henkilön elämän tarkoituksen ja koko karman lain. Täten höpötys universaalisesta rakkaudesta, josta ollaan osa, on ristiriitainen itse käytännön tekojen kanssa. >Vaikka historialliset todisteet Jeesuksesta ja Raamatun kirjoitusten luotettavuudesta ja muuttumattomuudesta ovat vankat, silti omat ennakko-oletukset ja -luulot asioiden tolasta niittaavat johtopäätökset oletusten mukaisiksi, koska ei kestetä sitä ristiriitaa, mikä tulisi jos vastaanotettaisiin omista ennakko-oletuksista poikkeavaa tietoa, koska se romuttaisi koko elämännäkemyksen.>Paha vaan että keskustelut menee helposti tunnetasolla kinaamiseksi; jos kyettäisiin perustelemaan järjellisesti paremmin sanottavansa töksäytysten - olet väärässä, olet tyhmä - sijaan, voisi keskustelujen henki pysyä antoisampana. >Jatkuvaan henkiseen kasvuun uskovien älyllinen rehellisyys osoittaa esim. miljoonien aborttien oikeutuksen tässä kehitysvaiheessa. Eli abortti ei ole murha vaan sitä tarvitaan, jotta kehitys pääsee jatkumaan; aborttien estäminen olisi kehityksen jarruttamista. Tällaiset joskus ehkä rajutkin esimerkit tarvitaan osoittamaan uskomusten ristiriitaisuutta.>Kristillinen rakkaus ei kuitenkaan tarkoita kaiken suvaitsemista; päinvastoin väärän ja valheen sanomatta jättäminen on suurinta välinpitämättömyyttä lähimmäisestä.
    Ja siihen kokemukselliseen rakkauteenhan me olemme kaikki matkalla, kompastellen, toisia sättien, anteeksipyydellen? >Niin, lueskelet itsekin näitä palstoja, oletko siis itsekin jollakin tavalla riippuvainen... ;)
    Itse työttömänä ollessa on tähänkin aikaa; kun töitä taas ilmaantuu, varmasti tänne kirjoittelut jäävät.

    Älä romskuja rimmaa, emmie jaksa lukea kilometritehtailijan ajatusripulointeja!

    >Luuletkos, että vain uskossa olevat viitsivät oikeasti auttaa lähimmäisiään ja muut ovat sitä tehdessään vain korkeintaan teeskentelijöitä.
    Aika köyhää ajattelua. >

    Miksi laitat sanoja suuhuni ja ajatuksia päähäni?
    Miksi kerrytät karmallista velkaasi?
    Koska esim. harhaluulot toisista (esim. kristityistä) aiheuttaa huonoa karmaa, miksi niitä viljelette keskustelupalstoilla?
    Samoin pahat sanat, jotkut täällä jopa sanovat vihaavansa kristittyjä, tuottavat huonoa karmaa. Miksi ihminen ei toistele tarpeeksi lauseita, joissa toivoo tulevansa hyväksi ihmiseksi, jolloin voisi jopa vapautua karman kierrosta? Jos kerran ne kosmiset lait toteuttavat kaiken ihmisen ajatusenergian?

    Miten persoonaton karman laki voi erotella teot toisistaan. Mikä on se mittari, ylin tuomari? Kun suurin osa ihmisistä ei edes muista edellisiä elämiään, miten he voivat parantaa tapojaan, kun eivät edes tiedä mistä heitä on rankaistu? Miten suuret sairausepidemiat selittyvät karmalla? Eikö joukkokarma ole epäoikeudenmukainen? Entä henkiparantaminen, tai tavallinen lääkärissäkäynti, jotka kumoavat karman lain?

    Siinähän se onkin, mistä tietää milloin ihminen kärsii karmallisesti tai jonkun muun syyn takia? Miten tietää auttaa? Jos kerran Jumala on teillekin, mihin tarvitaan persoonatonta karmanlakia, vai onko se persoonaton sinun mielestäsi? Ja onko Jumala sinulle persoonaton voima?

    Miten ihminen voi suunnitella syntyvänsä vaikka pedofiiliksi ja mitä hän oppii sellaisesta elämästä? Mitä Hitler oppi ihmisten surmaamisesta? Miksi hän valitsi tehdä pahaa edellisen elämän perusteella, vai oliko hän harvinaisen kovapäinen oppimaan? Millä tavalla hän sovittaa seuraavassa elämässä hirmutekonsa? Siittämällä paljon lapsia antaakseen mahdollisimman monelle elämän mahdollisuuden? Vai tulemalla itse tapetuksi mahdollisimman pitkään kiduttamalla?

    Kun jälleensyntymisen ja karman lain erilaisia teorioita eri uskonnoissa on runsaasti, kuka määrittelee mikä niistä on oikeampi? Henkimaailman hyvinkin erilaiset viestitkään eivät pysty mitään oikeampaa totuutta tuomaan.

    Ja kumpi karmannäkemys on oikeampi, itämainen vai läntinen, ja kuka sen määrittelee? Joku uskoo syntyvänsä eläimeksi. Miten eläimen tietoisuudesta voi oppia? Entä se joka uskoo syntyvän vaikka kiveksi. Mikä saa elottomassa kappaleessa olevan 'hengen' taas aktivoituman ylemmille tasoille? KUKA määrittelee mikä näkemys on oikein näkemys? Jokainen itse omaan sisimpään tuijottamalla?

    Jos kaikki on harhaa, miten persoonaton karma määrittelee hyvän ja pahan? Jos et tiedä mitä olet edellisessä elämässäsi tehnyt, mitä voit oppia tässä elämässä, jos et tiedä kärsimystesi syytä?
    Jos sotilas tappaa vihollisia ja seuraavassa elämässä joutuu itse sotilaan tappamaksi, tämä ketjuhan on loputon. Millä tavalla tappaja sovittaa pahan tekonsa?
    Miten ne kosmiset lait? Jos sanot toiselle: olet sitä tai tätä, etkö silloin heijasta itsestäsi jotain?

    Miksi suut silmät täyteen Raamattua olisi jokin peruste Raamatun epäluotettavuudesta? Eikö tällainen tunnetason asettaminen järkiargumenttien edelle ole pahinta lajia epä-älyllisyyttä?

    Miksi on kärsimystä? Aina vaan kaikkina aikoina? Karma on minusta lohduton selittäjä. Parempi vastaus löytyy kristinuskosta: syntiinlankeemus ja ero Jumalasta, ihmisen itsekkyys.
    Karman lakia vastaan puhuu selvästi mm. pahuuden lisääntyminen. Kaikkinainen rikollisuus on kasvanut räjähdysmäisesti jo yhden sukupolven aikana.

    Ainoa asia mikä saa paatuneimmankin rikollisen pysyvästi muuttumaan on uskoontulo. Tästä voivat vankilaviranomaiset todistaa.

    Raamattu on n. 1500 vuoden aikana kirjoitettu 66 kirjan kokoelma kolmella eri mantereella n. neljänkymmenen kirjoittajan voimin. Tällaisella taustalla pelkillä inhimillisillä voimilla kirjoitetut teokset olisivat yhtä ristiriitaisia kuin ovat itämaisiin uskontoihin perustuvat henkisen kasvun kymmenet erilaiset tulkinnat. Sen sijaan Raamatun läpi alusta loppuun kulkee selkeä päälinja pelastusteosta.

    Haluut sittenkin jatkaa?

    Oikke kiva! ;)

    Huomaan, että olet kyllä ajatellut asioita! Sori, että kesti näin kauan. :/

    Tiesinhän mä sut fiksuksi! :)

    Mistähän tässä pitäs alottaa tuon kaiken purkaminen? Oot sä nyt ihan täysin varma, että haluat luopua uskostasi? :[

    Ei sun tartte ainkaan mun mielestäni mistään luopua! Hiukan vain päivität tietojas. Oonhan mäkin oikeastaan kristitty, joka nyt vain sattuu uskomaan myös karman lakiin, tai kuten uskovat tapaavat sitä sanoa, Jumalan sanaan, sekä reinkarnaatioon. Reinkarnaatiohan ei ollut se sielunvaellus, se on eri juttu. Senhän sä varmaankin jo tiesitkin. Kyl sä tiesit! Jep! :]

    >>Miksi laitat sanoja suuhuni ja ajatuksia päähäni?
    Miksi kerrytät karmallista velkaasi?
    Koska esim. harhaluulot toisista (esim. kristityistä) aiheuttaa huonoa karmaa, miksi niitä viljelette keskustelupalstoilla? >Samoin pahat sanat, jotkut täällä jopa sanovat vihaavansa kristittyjä, tuottavat huonoa karmaa. Miksi ihminen ei toistele tarpeeksi lauseita, joissa toivoo tulevansa hyväksi ihmiseksi, jolloin voisi jopa vapautua karman kierrosta? Jos kerran ne kosmiset lait toteuttavat kaiken ihmisen ajatusenergian? >Miten persoonaton karman laki voi erotella teot toisistaan. Mikä on se mittari, ylin tuomari?>Kun suurin osa ihmisistä ei edes muista edellisiä elämiään, miten he voivat parantaa tapojaan, kun eivät edes tiedä mistä heitä on rankaistu? Miten suuret sairausepidemiat selittyvät karmalla? Eikö joukkokarma ole epäoikeudenmukainen? Entä henkiparantaminen, tai tavallinen lääkärissäkäynti, jotka kumoavat karman lain?>Siinähän se onkin, mistä tietää milloin ihminen kärsii karmallisesti tai jonkun muun syyn takia? Miten tietää auttaa? Jos kerran Jumala on teillekin, mihin tarvitaan persoonatonta karmanlakia, vai onko se persoonaton sinun mielestäsi? Ja onko Jumala sinulle persoonaton voima? >Miten ihminen voi suunnitella syntyvänsä vaikka pedofiiliksi ja mitä hän oppii sellaisesta elämästä? Mitä Hitler oppi ihmisten surmaamisesta? Miksi hän valitsi tehdä pahaa edellisen elämän perusteella, vai oliko hän harvinaisen kovapäinen oppimaan? Millä tavalla hän sovittaa seuraavassa elämässä hirmutekonsa?>Millä tavalla hän sovittaa seuraavassa elämässä hirmutekonsa? Siittämällä paljon lapsia antaakseen mahdollisimman monelle elämän mahdollisuuden? Vai tulemalla itse tapetuksi mahdollisimman pitkään kiduttamalla? >Kun jälleensyntymisen ja karman lain erilaisia teorioita eri uskonnoissa on runsaasti, kuka määrittelee mikä niistä on oikeampi? Henkimaailman hyvinkin erilaiset viestitkään eivät pysty mitään oikeampaa totuutta tuomaan. >Ja kumpi karmannäkemys on oikeampi, itämainen vai läntinen, ja kuka sen määrittelee? Joku uskoo syntyvänsä eläimeksi. Miten eläimen tietoisuudesta voi oppia? Entä se joka uskoo syntyvän vaikka kiveksi. Mikä saa elottomassa kappaleessa olevan 'hengen' taas aktivoituman ylemmille tasoille? KUKA määrittelee mikä näkemys on oikein näkemys? Jokainen itse omaan sisimpään tuijottamalla? >Jos kaikki on harhaa, miten persoonaton karma määrittelee hyvän ja pahan? Jos et tiedä mitä olet edellisessä elämässäsi tehnyt, mitä voit oppia tässä elämässä, jos et tiedä kärsimystesi syytä? >Jos sotilas tappaa vihollisia ja seuraavassa elämässä joutuu itse sotilaan tappamaksi, tämä ketjuhan on loputon. Millä tavalla tappaja sovittaa pahan tekonsa?
    Miten ne kosmiset lait? Jos sanot toiselle: olet sitä tai tätä, etkö silloin heijasta itsestäsi jotain? >Miksi suut silmät täyteen Raamattua olisi jokin peruste Raamatun epäluotettavuudesta? Eikö tällainen tunnetason asettaminen järkiargumenttien edelle ole pahinta lajia epä-älyllisyyttä? >Miksi on kärsimystä? Aina vaan kaikkina aikoina? Karma on minusta lohduton selittäjä. Parempi vastaus löytyy kristinuskosta: syntiinlankeemus ja ero Jumalasta, ihmisen itsekkyys. >Karman lakia vastaan puhuu selvästi mm. pahuuden lisääntyminen. Kaikkinainen rikollisuus on kasvanut räjähdysmäisesti jo yhden sukupolven aikana.>Ainoa asia mikä saa paatuneimmankin rikollisen pysyvästi muuttumaan on uskoontulo. Tästä voivat vankilaviranomaiset todistaa. >Raamattu on n. 1500 vuoden aikana kirjoitettu 66 kirjan kokoelma kolmella eri mantereella n. neljänkymmenen kirjoittajan voimin. Tällaisella taustalla pelkillä inhimillisillä voimilla kirjoitetut teokset olisivat yhtä ristiriitaisia kuin ovat itämaisiin uskontoihin perustuvat henkisen kasvun kymmenet erilaiset tulkinnat. Sen sijaan Raamatun läpi alusta loppuun kulkee selkeä päälinja pelastusteosta.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    että tällä palstalla on sinunlaisiasi poliiseja pitämässä kuria ja katsomassa miten kirjoitellaan.

    Sorry nyt mutta mitä sinulle kuuluu toisten kiukkuiset päivät?

    "Outoa on henkisen kasvun uskomuksenne, joka sallii oman pahan olon purkamisen toisiin henkilöihin, mutta jos tuo helpotti oloasi, niin voin olla ilomielin sylkykuppinasi."

    Niin, onhan tässä saatu olla sinun sylkykuppinasi muutaman kerran. Meillä ei kuitenkaan ole tapana etsiä toisista vikoja. Emme myöskään yritä näytellä erinomaisempaa kuin mitä olemme. Emme tietenkään ole täydellisiä johon sinun on tyydyttävä.

    >Sorry nyt mutta mitä sinulle kuuluu toisten
    kiukkuiset päivät?>

    >Niin, onhan tässä saatu olla sinun sylkykuppinasi muutaman kerran.>

    Mitäs sitten sinulle kuuluu toisten kiukkuiset päivät? Heh...
    (Tosin kiukkuani en ole purkanut vaan yrittänyt sada keskustelut pois henkilöistä itse asiaan, mutta älyttömän jankkaamisesi vuoksi se on toivotonta).

    >Meillä ei kuitenkaan ole tapana etsiä toisista vikoja.>

    Vai ei —>

    On se kumma kun eräs kertoo vihaavansa kristittyjä ja sinä myötäilet häntä ja suorastaan ihailet hänen suorasukaista kielenkäyttöään. Entäpä jos se viha kohdistuisi itseesi?

    että et ehkä ole huomannut että oma käyttäytymisesi on myös alakantissa.

    Ja minä en myötäile ketään enkä myöskään ihaile. Powagan kielenkäyttö ei tietenkään ole sellaista jota itse käyttäisin mutta se on hänen tapansa sanoa suoraan mitä ajattelee ja hän on rehellinen, mitä ei voi sanoa monesta täällä olevasta ns kristitystä ja se viha on kohdistunut minuun. Eikä vain tällä palstalla vaan joka ikisellä palstalla missä on kristittyjä ja jossa minä olen kirjoittanut. Minulla ei myöskään ole tapana olla agressiivinen mutta riittää kun kirjoitan että kuolemaa ei ole ja tärkeintä on rakkaus niin saan uskovaisten vihat päälleni.

    Aloitin tämän kirjoittelun aikoja sitten ja silloin olin jonkin verran naiivi ja luulin löytäneeni jotain sellaista josta monikaan ei ollut tietoinen, varsinkaan uskovaiset. Löysin erään sivun netistä ja kirjoitin sinne tämän "suuren uutisen" eli että kuolemaa ei ole. Sain reilusti siipiini sen palstan porukalta ja varsinkin häneltä jonka sivu se oli. Ja minä en ymmärtänyt mitään. Minä puhuin rakkaudesta ja he puhuivat kostosta ja helvetistä.

    Ja sama uhoaminen jatkuu edelleen.

    Äänestä

  • vänkis kirjoitti:

    Tuli vielä sellainenkin asia tästä kärsimyksestä mieleeni, että sitähän on vaikeaa poistaa, vaikka kuinka tahtoisimmekin sitä.

    Ajatellaanpa vaikka tätä Suomenkin tilannetta, hyvinvointivaltiota, jossa ei pitäisi mitään kärsimystäkään enää olla. Silti täälläkin on edelleen paljonkin kärsimystä, vaikka asiat päällisinpuolin näyttäisivät olevan jo aika hyvin.

    Täällähän on edelleen alkoholismia, huumeita, syrjäytyneitä, skitsofreenikoita ja vaikka miten eri tavoin kärsiviä ihmisiä. Monia heitä on vielä hyvin vaikeaa yrittää edes auttaa. Moni ei halua, että heidän valintoihinsa puututaan. Vaikka ne olisivat hyvinkin vahingollisia itselle ja muille.

    Karman laki toimii silti, vaikka kuinka yrittäisimme järjestää asiat niin, että kenenkään ei tarvitsisi täällä enää kärsiä.

    Joku voisi sanoa jopa, että kärsimyksen määrä maailmassa on vakio. Vaikka kuinka yrittäisimme päästä siitä eroon, niin aina vaan sitä kuitenkin riittäisi.

    Kannattaa vähän pohtia syvällisemmin näitä asiota, eikä yksinkertaistaa niitä liiaksi. Totuushan on usein yksinkertainen, mutta ei kuitenkaan liian yksinkertainen.

    Ihminen kyllä keksii aina uusia tapoja kärsiä. Eikä kukaan mahda sille juuri mitään, jos ihminen ei millään halua apua vastaanottaa.

    Karman lain kannalta ei ole mitään ongelmaa, vaikka kuinka yrittäisimme auttaa lähimmäisiämme. Vaikka tekisimme mitä! Liikaakaan emme voi lähimmäisiämme auttaa, varsinkaan silloin kun he eivät edes halua apuamme vastaanottaa ja saattavat jopa kiivastua jos joku yrittää heille apuaan tarjota.

    Se on vaan heidän karmaansa! ;) Annetaan heidän siis sovittaa se haluamallaan tavalla! ;)

    Autetaan vaan sen minkä pystytään ja toivotaan, että ihminen itse tajuaa tarvitsevansa vähän muiden apua.

    Maailmaa ei voi auttaa, ellei maailma itse halua sitä! ;)

    Laitan tähän kohtaan, kun viimeisimmän viestisi ketju on liian syvä.

    Noista nimityksistä: miten itse selität reinkarnaation ja sielunvaelluksen? Kun niistäkin on eri uskomusten erilaisia tulkintoja.

    Entä geeniperimässä olevat sairaudet ja vajavuudet, siis kaikki ei ole karman lain alaista?
    Entä henkilö, joka valittaa eri palstoilla kokemaansa 'vainoa' omia mielipiteitään kohtaan, eikö hän ole juuri itse valinnut ne olosuhteet, joihin syntyy jotta oppisi senhetkiselle kehitystasolleen tarpeellisia asioita? Jos kokee useilla palstoilla vastustusta, eikö se ole merkki että hänen pitäisi ruveta opiskelemaan keskustelutaitoja? Eikä vaan valitella että hänen persoonaansa vastaan 'hyökätään'? Kova pää?

    Ja siitä kainaloiden haistelusta ei näemmä saa muuta kuin pönttönsä sekaisin; se keisari ei ollutkaan paha vaan hyvä, joka halusi ziljoonia vuosia avaruuden syövereissä totaalisesti eksyksissä vaeltaneet alamaisensa koota luokseen todellisen tiedon hallintaan.

    Vai ite saa rangaistuksen valita. Ilmankos kukaan ei itseään haluakaan rangaista, vaan vallesmannit on valittu varalle! KUKAAN ei HALUA syntyä pedofiiliksi, murhaajaksi, hitleriksi. Se on varma se.

    Eihän niitä paskaduuneja tartte tehdä kun voi valita tehdä hyvää.

    >Syö kaalia viis kiloo päivässä viis vuotta ja kysy sitten. Katos liika on liikaa. Ja kaikki ei edes pidä kaalista.>

    Mutta ei ylensyönti tai vastenmielisyys tee tyhjäksi kaalin vankkaa ravitsemuksellista arvoa!
    Ah hapankaali, ah...

    >Kai sulla on telkkari?>

    Kerran oli kolme kuukautta, mutta sitten se päätyi realisointikeskukseen. En ole koskaan tykännyt telkkarista välineenä, se sitoo liikaa fyysisesti ja henkisesti, töhkäyttää tajuntaa, ja ei viitti maksaa aivan liikaa kehnonpuoleisesta sisällöstä. Mieluummin valitsen valtavirrasta sivussa olevat laadukkaat leffat, joista voi oppia eri kulttuureista. Onhan nyt sitten netti, jonka tarjonta riittää asiaohjelmien nälkään. (Mutta totuuden nimessä, kyllä tää nettikin töhkäyttää... Lopetan... joskus...)

    Sepä onkin mestarimanne, joka Raamatun kaltaisen opuksen, toisistaan mitään tietämättömien kirjoittajien luoman johdonmukaisen sisällön, pystyy osoittamaan jonkun toisen uskonnon pyhistä kirjoituksista.

    Ehkä tarkoitit mm minua tällä:

    "Entä henkilö, joka valittaa eri palstoilla kokemaansa 'vainoa' omia mielipiteitään kohtaan, eikö hän ole juuri itse valinnut ne olosuhteet, joihin syntyy jotta oppisi senhetkiselle kehitystasolleen tarpeellisia asioita? Jos kokee useilla palstoilla vastustusta, eikö se ole merkki että hänen pitäisi ruveta opiskelemaan keskustelutaitoja? Eikä vaan valitella että hänen persoonaansa vastaan 'hyökätään'? Kova pää?"

    Minä nyt tietysti koen vastustusta eri palstoilla, mutta se ei tarkoita että pitäisi ruveta opiskelemaan keskustelutaitoja vaan sitä että nämä vastustajat ovat eri mieltä. Se ei tarkoita myöskään että karmahomma olisi jotenkin epäonnistunut vaan karma opettaa miten suhtautua tuohon vastustukseen.

    Kirjoitin sinulle että ensi alkuun kun halusin kertoa kaikille tästä hyvästä sanomasta ja sain vain epäkohteliaisuutta takaisin niin olin aika maassa. Nykyään en ole. Olen siis oppinut suhtautumaan eri lailla negatiivisuuteen. Karma on toiminut ja minä olen kehittynyt eteenpäin.

    Että kristityt yhä edelleen vastustavat kirjoituksiani ei ole minun syyni vaan he eivät ole samalla aaltopituudella kanssani eivätkä ymmärrä mistä kirjoitan. Ei sen kummempaa.

    Ja minä en valita vaan totean. Minua ei siis paljon liikuta tuo negatiivisuus. Olen vain joskus hieman ihmeissäni kun tämä negatiivisuus näyttäytyy ilkeytenä varsinkin uskovaisilta. Onhan täällä sellaisiakin jotka eivät muuta tee kuin kirjoittavat ilkeyksiä, enkä tiedä heidän uskomuksistaan yhtään mitään. Mutta uskovaisten viha on minua ihmetyttänyt.

    No, oikeastaan ei enää koska nykyään ymmärrän mistä se johtuu.

    Äänestä

  • DeltaEssiivi kirjoitti:

    Laitan tähän kohtaan, kun viimeisimmän viestisi ketju on liian syvä.

    Noista nimityksistä: miten itse selität reinkarnaation ja sielunvaelluksen? Kun niistäkin on eri uskomusten erilaisia tulkintoja.

    Entä geeniperimässä olevat sairaudet ja vajavuudet, siis kaikki ei ole karman lain alaista?
    Entä henkilö, joka valittaa eri palstoilla kokemaansa 'vainoa' omia mielipiteitään kohtaan, eikö hän ole juuri itse valinnut ne olosuhteet, joihin syntyy jotta oppisi senhetkiselle kehitystasolleen tarpeellisia asioita? Jos kokee useilla palstoilla vastustusta, eikö se ole merkki että hänen pitäisi ruveta opiskelemaan keskustelutaitoja? Eikä vaan valitella että hänen persoonaansa vastaan 'hyökätään'? Kova pää?

    Ja siitä kainaloiden haistelusta ei näemmä saa muuta kuin pönttönsä sekaisin; se keisari ei ollutkaan paha vaan hyvä, joka halusi ziljoonia vuosia avaruuden syövereissä totaalisesti eksyksissä vaeltaneet alamaisensa koota luokseen todellisen tiedon hallintaan.

    Vai ite saa rangaistuksen valita. Ilmankos kukaan ei itseään haluakaan rangaista, vaan vallesmannit on valittu varalle! KUKAAN ei HALUA syntyä pedofiiliksi, murhaajaksi, hitleriksi. Se on varma se.

    Eihän niitä paskaduuneja tartte tehdä kun voi valita tehdä hyvää.

    >Syö kaalia viis kiloo päivässä viis vuotta ja kysy sitten. Katos liika on liikaa. Ja kaikki ei edes pidä kaalista.>

    Mutta ei ylensyönti tai vastenmielisyys tee tyhjäksi kaalin vankkaa ravitsemuksellista arvoa!
    Ah hapankaali, ah...

    >Kai sulla on telkkari?>

    Kerran oli kolme kuukautta, mutta sitten se päätyi realisointikeskukseen. En ole koskaan tykännyt telkkarista välineenä, se sitoo liikaa fyysisesti ja henkisesti, töhkäyttää tajuntaa, ja ei viitti maksaa aivan liikaa kehnonpuoleisesta sisällöstä. Mieluummin valitsen valtavirrasta sivussa olevat laadukkaat leffat, joista voi oppia eri kulttuureista. Onhan nyt sitten netti, jonka tarjonta riittää asiaohjelmien nälkään. (Mutta totuuden nimessä, kyllä tää nettikin töhkäyttää... Lopetan... joskus...)

    Sepä onkin mestarimanne, joka Raamatun kaltaisen opuksen, toisistaan mitään tietämättömien kirjoittajien luoman johdonmukaisen sisällön, pystyy osoittamaan jonkun toisen uskonnon pyhistä kirjoituksista.

    Ihan hyviä kysymyksiä esität. Pinnat siitä sulle.

    Nää jutut on yksinkertasuudessaan välillä vähän monimutkaisia. ;]

    Paradoksaalista.

    >>Noista nimityksistä: miten itse selität reinkarnaation ja sielunvaelluksen? Kun niistäkin on eri uskomusten erilaisia tulkintoja. >Entä geeniperimässä olevat sairaudet ja vajavuudet, siis kaikki ei ole karman lain alaista? ihminen
    -Vastasyntynyt sielu -->vauva
    -lapsisielu --->lapsi
    -nuori sielu ---> nuori
    -kypsä sielu --->keski-ikäinen
    -vanha sielu ---> vanhus

    Hyvin yksinkertaista siis. ;]

    Täällä on runsaasti vajavaisuutta ja sairautta, koska emmehän täällä elä vielä paratiisissa. Se kaikki kuuluu kuitenkin vain asiaan. Joskus tietenkin joudumme jonkin äärimmäisyyden kanssa täällä tekemisiin, mutta onneksi ne ovat harvinaisempia. Yleensä sairauksia ja vajavaisuuksia voidaan hoitaa ja ehkäistä. Mutta se vaatii tietenkin sitä tieteenkin kehitystä. Jumala on tehnyt maailmasta selvästi tahallaan epätäydellisen, jotta me ihmiset voisimme parantaa sitä, mutta siinä samalla myös oppia Jumalasta ja itsestämme.

    Jumalan luomistyö on todellakin nerokas.

    Joku voi yksinkertaisesti sanoa, että jos ei olisi pahuutta ja vääryyttä, emme tietäisi hyvyydestä ja oikeasta yhtään mitään. Siksi pahuutta ja vääryyttä on aina oltava jonkin verran olemassa. Sitä ei kuitenkaan ole ollenkaan niin paljon, kuin välillä tuntuu. Pahuus ja vääryys saavat vain niin paljon meiltä huomiota, että välillä tuntuu siltä, kuin maailma olisi pelkkää pahuutta ja vääryyttä pullollaan.

    >>Entä henkilö, joka valittaa eri palstoilla kokemaansa 'vainoa' omia mielipiteitään kohtaan, eikö hän ole juuri itse valinnut ne olosuhteet, joihin syntyy jotta oppisi senhetkiselle kehitystasolleen tarpeellisia asioita? Jos kokee useilla palstoilla vastustusta, eikö se ole merkki että hänen pitäisi ruveta opiskelemaan keskustelutaitoja? Eikä vaan valitella että hänen persoonaansa vastaan 'hyökätään'? Kova pää?>Ja siitä kainaloiden haistelusta ei näemmä saa muuta kuin pönttönsä sekaisin; se keisari ei ollutkaan paha vaan hyvä, joka halusi ziljoonia vuosia avaruuden syövereissä totaalisesti eksyksissä vaeltaneet alamaisensa koota luokseen todellisen tiedon hallintaan.>Vai ite saa rangaistuksen valita. Ilmankos kukaan ei itseään haluakaan rangaista, vaan vallesmannit on valittu varalle! KUKAAN ei HALUA syntyä pedofiiliksi, murhaajaksi, hitleriksi. Se on varma se.>Eihän niitä paskaduuneja tartte tehdä kun voi valita tehdä hyvää.>Mutta ei ylensyönti tai vastenmielisyys tee tyhjäksi kaalin vankkaa ravitsemuksellista arvoa!
    Ah hapankaali, ah...>Kerran oli kolme kuukautta, mutta sitten se päätyi realisointikeskukseen. En ole koskaan tykännyt telkkarista välineenä, se sitoo liikaa fyysisesti ja henkisesti, töhkäyttää tajuntaa, ja ei viitti maksaa aivan liikaa kehnonpuoleisesta sisällöstä. Mieluummin valitsen valtavirrasta sivussa olevat laadukkaat leffat, joista voi oppia eri kulttuureista. Onhan nyt sitten netti, jonka tarjonta riittää asiaohjelmien nälkään. (Mutta totuuden nimessä, kyllä tää nettikin töhkäyttää... Lopetan... joskus...) >Sepä onkin mestarimanne, joka Raamatun kaltaisen opuksen, toisistaan mitään tietämättömien kirjoittajien luoman johdonmukaisen sisällön, pystyy osoittamaan jonkun toisen uskonnon pyhistä kirjoituksista.

    Äänestä

  • Vänkääjä! kirjoitti:

    >>Sen perusteellahan on väärin auttaa heikossa asemassa olevaa, koska kärsivä ihminenhän sovittaa omaa karmallista kertymäänsä ja hänen auttamisensa tekisi tyhjäksi tuon henkilön elämän tarkoituksen ja koko karman lain. Täten höpötys universaalisesta rakkaudesta, josta ollaan osa, on ristiriitainen itse käytännön tekojen kanssa. >Vaikka historialliset todisteet Jeesuksesta ja Raamatun kirjoitusten luotettavuudesta ja muuttumattomuudesta ovat vankat, silti omat ennakko-oletukset ja -luulot asioiden tolasta niittaavat johtopäätökset oletusten mukaisiksi, koska ei kestetä sitä ristiriitaa, mikä tulisi jos vastaanotettaisiin omista ennakko-oletuksista poikkeavaa tietoa, koska se romuttaisi koko elämännäkemyksen.>Paha vaan että keskustelut menee helposti tunnetasolla kinaamiseksi; jos kyettäisiin perustelemaan järjellisesti paremmin sanottavansa töksäytysten - olet väärässä, olet tyhmä - sijaan, voisi keskustelujen henki pysyä antoisampana. >Jatkuvaan henkiseen kasvuun uskovien älyllinen rehellisyys osoittaa esim. miljoonien aborttien oikeutuksen tässä kehitysvaiheessa. Eli abortti ei ole murha vaan sitä tarvitaan, jotta kehitys pääsee jatkumaan; aborttien estäminen olisi kehityksen jarruttamista. Tällaiset joskus ehkä rajutkin esimerkit tarvitaan osoittamaan uskomusten ristiriitaisuutta.>Kristillinen rakkaus ei kuitenkaan tarkoita kaiken suvaitsemista; päinvastoin väärän ja valheen sanomatta jättäminen on suurinta välinpitämättömyyttä lähimmäisestä.
    Ja siihen kokemukselliseen rakkauteenhan me olemme kaikki matkalla, kompastellen, toisia sättien, anteeksipyydellen? >Niin, lueskelet itsekin näitä palstoja, oletko siis itsekin jollakin tavalla riippuvainen... ;)
    Itse työttömänä ollessa on tähänkin aikaa; kun töitä taas ilmaantuu, varmasti tänne kirjoittelut jäävät.

    Alkaa mennä jo niin syvyyksiin, että viisasta on lopettaa tältä erää. Mutta yksi oikaisu: kun sanoin ettei niitä paskaduuneja tartte tehdä kun voi valita tehdä hyvää, tarkoitin sillä että voi valita pahantekemisen sijaan hyväntekemisen. Tottahan täällä erilaisia työtehtäviä riittää, itsekin olen siivonnut, muun muassa.

    Olen tehnyt kysymyksiä karmasta yrittääkseni osoittaa sen mielettömyyden tai toivottomuuden, vaikken kuvittele ollenkaan että olisin siinä onnistunut.

    Kun me täällä elämäämme suunnittelemme eteenpäin, kuka suunnittelee sitä niin, että ajatuksena olisi oman itsen kehitys esim. vaikeuksien kautta. Ei kait kukaan suunnittele itselleen vaikeuksia, vaan päinvastoin toivotaan mahdollisimman hyvää omaan elämään: opiskelua, jotta saadaan paremmin palkattua työtä, jotta saadaan kohtuullinen elintaso. Ainakin suurimmalla osalla ihmisistä; näin oli itsellänikin nuorempana, nyt on kyllä ajatukset muuttuneet ja aineellisen haaliminen on menettänyt merkitystään.

    Miten ihminen sitten sillä tietotaidolla, jolla täällä materiassa suunnittelee hyviä asioita elämäänsä, kykenisi henkimaailmassa samalla sielun viisauskertymällä suunnittelemaan ottavansa pahoja asioita seuraavaan elämäänsä? Eihän ihminen viisaammaksi rajan toisella puolella muutu, ja jos muuttuisi, mitä järkeä on tulla tänne 'alemmalle' tasolle, kun kerran tarkoituksena on kehitys ylemmäksi?

    Kun kerran on niin ylhäällä, kuin alhaallakin.

    Vai onks se kehityksen rytmi kuten sielut tervatulla sillalla: pyrstö nousi, nokka tarttui...

    Ei vakuuta minua. Raamattu sanoo että alussa kaikki oli hyvin. Mistä ja mitä varten kaikki rappeutuminen? Minusta hyvän voi ymmärtää ilman pahuuttakin, pahuus vaan on pakollinen seuralaisemme sen alkunyrjähdyksen vuoksi.

    En ole itse valinnut uskovan osaa, vaan
    "Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi." Joh. 15:16

    Mitä menettäisit, jos hyväksyisit Jeesuksen sovitustyön omalle kohdallesi. Jos kuoleman jälkeen ilmenee että tänne synnytään uudelleen kehittymään, ethän menettäisi mitään. Jos kuitenkin olisi niin kuin kristinusko opettaa, voittaisit iankaikkisen elämän.

    Varma nakki, molempi parempi...

    >>Alkaa mennä jo niin syvyyksiin, että viisasta on lopettaa tältä erää. Mutta yksi oikaisu: kun sanoin ettei niitä paskaduuneja tartte tehdä kun voi valita tehdä hyvää, tarkoitin sillä että voi valita pahantekemisen sijaan hyväntekemisen. Tottahan täällä erilaisia työtehtäviä riittää, itsekin olen siivonnut, muun muassa. >Olen tehnyt kysymyksiä karmasta yrittääkseni osoittaa sen mielettömyyden tai toivottomuuden, vaikken kuvittele ollenkaan että olisin siinä onnistunut.>Kun me täällä elämäämme suunnittelemme eteenpäin, kuka suunnittelee sitä niin, että ajatuksena olisi oman itsen kehitys esim. vaikeuksien kautta. Ei kait kukaan suunnittele itselleen vaikeuksia, vaan päinvastoin toivotaan mahdollisimman hyvää omaan elämään: opiskelua, jotta saadaan paremmin palkattua työtä, jotta saadaan kohtuullinen elintaso.>Ainakin suurimmalla osalla ihmisistä; näin oli itsellänikin nuorempana, nyt on kyllä ajatukset muuttuneet ja aineellisen haaliminen on menettänyt merkitystään. >Vai onks se kehityksen rytmi kuten sielut tervatulla sillalla: pyrstö nousi, nokka tarttui...>Ei vakuuta minua. Raamattu sanoo että alussa kaikki oli hyvin. Mistä ja mitä varten kaikki rappeutuminen? Minusta hyvän voi ymmärtää ilman pahuuttakin, pahuus vaan on pakollinen seuralaisemme sen alkunyrjähdyksen vuoksi.>En ole itse valinnut uskovan osaa, vaan
    "Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi." Joh. 15:16 >Mitä menettäisit, jos hyväksyisit Jeesuksen sovitustyön omalle kohdallesi. Jos kuoleman jälkeen ilmenee että tänne synnytään uudelleen kehittymään, ethän menettäisi mitään. Jos kuitenkin olisi niin kuin kristinusko opettaa, voittaisit iankaikkisen elämän.

    Äänestä

  • Vänkääjä! kirjoitti:

    >>Sen perusteellahan on väärin auttaa heikossa asemassa olevaa, koska kärsivä ihminenhän sovittaa omaa karmallista kertymäänsä ja hänen auttamisensa tekisi tyhjäksi tuon henkilön elämän tarkoituksen ja koko karman lain. Täten höpötys universaalisesta rakkaudesta, josta ollaan osa, on ristiriitainen itse käytännön tekojen kanssa. >Vaikka historialliset todisteet Jeesuksesta ja Raamatun kirjoitusten luotettavuudesta ja muuttumattomuudesta ovat vankat, silti omat ennakko-oletukset ja -luulot asioiden tolasta niittaavat johtopäätökset oletusten mukaisiksi, koska ei kestetä sitä ristiriitaa, mikä tulisi jos vastaanotettaisiin omista ennakko-oletuksista poikkeavaa tietoa, koska se romuttaisi koko elämännäkemyksen.>Paha vaan että keskustelut menee helposti tunnetasolla kinaamiseksi; jos kyettäisiin perustelemaan järjellisesti paremmin sanottavansa töksäytysten - olet väärässä, olet tyhmä - sijaan, voisi keskustelujen henki pysyä antoisampana. >Jatkuvaan henkiseen kasvuun uskovien älyllinen rehellisyys osoittaa esim. miljoonien aborttien oikeutuksen tässä kehitysvaiheessa. Eli abortti ei ole murha vaan sitä tarvitaan, jotta kehitys pääsee jatkumaan; aborttien estäminen olisi kehityksen jarruttamista. Tällaiset joskus ehkä rajutkin esimerkit tarvitaan osoittamaan uskomusten ristiriitaisuutta.>Kristillinen rakkaus ei kuitenkaan tarkoita kaiken suvaitsemista; päinvastoin väärän ja valheen sanomatta jättäminen on suurinta välinpitämättömyyttä lähimmäisestä.
    Ja siihen kokemukselliseen rakkauteenhan me olemme kaikki matkalla, kompastellen, toisia sättien, anteeksipyydellen? >Niin, lueskelet itsekin näitä palstoja, oletko siis itsekin jollakin tavalla riippuvainen... ;)
    Itse työttömänä ollessa on tähänkin aikaa; kun töitä taas ilmaantuu, varmasti tänne kirjoittelut jäävät.

    Taas saatiin muistutus siitä, miten tärkeää on tarkka ja eksakti viestintä! Ei ole yhdentekevää, miten sanoja viskelee ja erityisesti täällä kirjallisen viestinnän alueella. Kun puhuin syvyyksiin menosta, tarkoitin tätä viestiketjua, joka menee liian syväksi! Minä kelvoton oikopolkujen tallaaja! En ole jaarittelija, koulussakin oli aina vaikeuksia saada aineelle pituutta, kun kirjoitan niin pelkistetysti.

    Sanojen sävy ON erityisen tärkeä, ei se ole hällä väliä, mitä keskustelupalstoilla töräyttelee. ;)

    Mutta ei minua hirvitä jälleensyntymisjutut ym. Olen saanut niin vahvan kokemuksen henkimaailmasta, että vaikka en kokisi loppuelämäni aikana minkäänlaista hengellistä kokemusta enää, se ei uskoani Raamattuun veisi. Sanon näin että jos kaikille annettaisiin samanlainen kokemus kuin minulle, kaikki maailman ihmiset tulisi uskoon. Miksi sitten jokaiselle annetaan erilainen kokemus, ihmettelen sitä itsekin.

    >Jos meinaat, että olen matkalla helvettiin, niin koetan lähettää sulle sieltä helvetistä sitten onnittelukirjeen sinne taivaaseen siitä, että olit oikeassa. Olen puolestasi vilpittömän onnellinen!>

    Älä edes puhu noin! Muista, viime henkäykselläsi voit vielä kääntyä Jeesuksen puoleen: Muista minua.

    Eihän meiltä ajattelua ole kielletty, mutta "Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä." Room.12:2
    Ajatukset pitäisi mukauttaa Raamatun sanan mukaan. Ja sehän se vaikeaa onkin. Tähän niin monet kompastuvat, kun sana ei ole saanut sijaa sydämessä, se ei ole saanut itää ja tehdä tehtäväänsä. Sitten petytään, jätetään kristinusko ja lähdetään etsimään oman mielenmukaista oppia.

    Kun sanoin etten ole valinnut uskovan osaa, taas se loikkiva kenguru aivoissa teki tepposet. Siis Jumala meitä vetää puoleensa, lähdemme hapuillen etsimään häntä ja tähän kutsuun vastaamme kyllä. Tämä on se ainoa oma valintamme koko uskon syntymisen prosessissa. Jumala meidät on valinnut ensin.

    Tietenkään ei voi teeskennellä uskovaa taivaspaikan toivossa, kyllä meidän tosissamme täytyy olla. En vaan oikein ymmärrä näitä lipilaaripappeja, miksi oma järki olisi koko maailmankaikkeuden peruspilari? Ihminen siinä asettaa itsensä aikamoiselle jalustalle ja kuitenkin lopultakin vetää itse jalustan altaan hylätessään jumalallisen viisauden. Ei minulle tuota vaikeuksia uskoa neitseestäsyntymiseen, kuolleista nousemiseen ym. yliluonnollisiin asioihin. Ja esim. joku maapallon ikä on aivan toisarvoinen asia uskonelämässä.

    Pelkoa minulla on ollut joutuessani ihan konkreettisesti pahojen henkivaltojen kynsiin. Ja varmasti pelkoa tuntisin, jos marjametsässä törmäisisin karhuun. Mutta uskonasioita en ole pelosta käsin tutkinut ja omaksunut.

    Krooh...öitä...

    >>Taas saatiin muistutus siitä, miten tärkeää on tarkka ja eksakti viestintä! Ei ole yhdentekevää, miten sanoja viskelee ja erityisesti täällä kirjallisen viestinnän alueella. Kun puhuin syvyyksiin menosta, tarkoitin tätä viestiketjua, joka menee liian syväksi!>Mutta ei minua hirvitä jälleensyntymisjutut ym. Olen saanut niin vahvan kokemuksen henkimaailmasta, että vaikka en kokisi loppuelämäni aikana minkäänlaista hengellistä kokemusta enää, se ei uskoani Raamattuun veisi.>Älä edes puhu noin! Muista, viime henkäykselläsi voit vielä kääntyä Jeesuksen puoleen: Muista minua.>Eihän meiltä ajattelua ole kielletty, mutta "Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä." Room.12:2 >Kun sanoin etten ole valinnut uskovan osaa, taas se loikkiva kenguru aivoissa teki tepposet. Siis Jumala meitä vetää puoleensa, lähdemme hapuillen etsimään häntä ja tähän kutsuun vastaamme kyllä.>Tietenkään ei voi teeskennellä uskovaa taivaspaikan toivossa, kyllä meidän tosissamme täytyy olla. En vaan oikein ymmärrä näitä lipilaaripappeja, miksi oma järki olisi koko maailmankaikkeuden peruspilari? Ihminen siinä asettaa itsensä aikamoiselle jalustalle ja kuitenkin lopultakin vetää itse jalustan altaan hylätessään jumalallisen viisauden.>Ei minulle tuota vaikeuksia uskoa neitseestäsyntymiseen, kuolleista nousemiseen ym. yliluonnollisiin asioihin. Ja esim. joku maapallon ikä on aivan toisarvoinen asia uskonelämässä.>Pelkoa minulla on ollut joutuessani ihan konkreettisesti pahojen henkivaltojen kynsiin. Ja varmasti pelkoa tuntisin, jos marjametsässä törmäisisin karhuun. Mutta uskonasioita en ole pelosta käsin tutkinut ja omaksunut.

    Äänestä

  • Vänkääjä! kirjoitti:

    >>Sen perusteellahan on väärin auttaa heikossa asemassa olevaa, koska kärsivä ihminenhän sovittaa omaa karmallista kertymäänsä ja hänen auttamisensa tekisi tyhjäksi tuon henkilön elämän tarkoituksen ja koko karman lain. Täten höpötys universaalisesta rakkaudesta, josta ollaan osa, on ristiriitainen itse käytännön tekojen kanssa. >Vaikka historialliset todisteet Jeesuksesta ja Raamatun kirjoitusten luotettavuudesta ja muuttumattomuudesta ovat vankat, silti omat ennakko-oletukset ja -luulot asioiden tolasta niittaavat johtopäätökset oletusten mukaisiksi, koska ei kestetä sitä ristiriitaa, mikä tulisi jos vastaanotettaisiin omista ennakko-oletuksista poikkeavaa tietoa, koska se romuttaisi koko elämännäkemyksen.>Paha vaan että keskustelut menee helposti tunnetasolla kinaamiseksi; jos kyettäisiin perustelemaan järjellisesti paremmin sanottavansa töksäytysten - olet väärässä, olet tyhmä - sijaan, voisi keskustelujen henki pysyä antoisampana. >Jatkuvaan henkiseen kasvuun uskovien älyllinen rehellisyys osoittaa esim. miljoonien aborttien oikeutuksen tässä kehitysvaiheessa. Eli abortti ei ole murha vaan sitä tarvitaan, jotta kehitys pääsee jatkumaan; aborttien estäminen olisi kehityksen jarruttamista. Tällaiset joskus ehkä rajutkin esimerkit tarvitaan osoittamaan uskomusten ristiriitaisuutta.>Kristillinen rakkaus ei kuitenkaan tarkoita kaiken suvaitsemista; päinvastoin väärän ja valheen sanomatta jättäminen on suurinta välinpitämättömyyttä lähimmäisestä.
    Ja siihen kokemukselliseen rakkauteenhan me olemme kaikki matkalla, kompastellen, toisia sättien, anteeksipyydellen? >Niin, lueskelet itsekin näitä palstoja, oletko siis itsekin jollakin tavalla riippuvainen... ;)
    Itse työttömänä ollessa on tähänkin aikaa; kun töitä taas ilmaantuu, varmasti tänne kirjoittelut jäävät.

    Nyt alkaa ketjut olla syviä, niin että viestien loogisuushierarkia alkaa muistuttaa varsinaista risusavottaa.

    Luin kyllä mystikoista. Se on alue, jossa sietää olla varuillaan. Nythän kristillisiin seurakuntiinkin on tuotu buddhalaistyyppistä mietiskelyä, onpa jopa nimeltäänkin kristillinen Zen-meditaatioryhmä! Sitä se kaiken salliminen teettää. Meditaation avulla saavutetut kokemukset voivat olla myös ihmisen omasta alitajunnasta tulevia tai mikä vielä pahempaa, erilaiset henget saavat ihmisen tahtokontrollista vapautuneen mielen hallintaansa.

    Kyllähän kaikenlaisia sielullisia tunnekokemuksia voi saada kuka tahansa, ihmisen psyykenrakenne on sellainen. En tietenkään voi sanoa kokemuksistasi mitään, kun en tunne niitä lähemmin.

    Jaa-a, kaikki pelastuvat...
    En itse ainakaan uskalla moista sanoa, koska sitä ei löydy Raamatusta. On niin inhimillisen oikeustajun mukaista ajatella että hyvin elämällä voi taivaspaikan lunastaa.
    Avarakatseisuus ei kuitenkaan tarkoita kaiken hyväksymistä, vääryys on uskallettava sanoa.

    "Jos olemme harhautuneet pitämään Jeesusta taivaallisena joulupukkina tai kosmisena namusetänä, niin meidän pitäisi lukea ne kohdat, joissa Hän käsitteli tulevaa tuomiota. Niiden sanoma on yhtä selvä kuin se on pelottavakin. Kaikkivaltiasta leikkivän tyrannin sanomana ne voisi käsittää sadistisen mielen hekumointina. Mutta kun helvetistä puhuu Hän, joka on vapaaehtoisesti riisuutunut jumaluudestaan, kärsinyt, kuollut ja ylösnoussut pelastaakseen meidät helvetiltä, niin se täytyy ottaa erittäin vakavasti. Olkoonkin, että osa helvettiä kuvaavista sanoista voidaan mahdollisesti ymmärtää symbolisesti, ne sellaisenaankin välittävät meille mahdollisimman vakavan varoituksen. Meitä varoittaa sama opettaja jonka oma elämä ja ns. vuorisaarna ovat moraaliselta sisällöltään vailla vertaa maailman historiassa." (Daniel Nylund)

    >Et pahemmin korosta Jeesuksen merkitystä puhuessasi Jumalasta.>

    Kun sanoin että Jumala meitä vetää, se on raamatullinen totuus, koska Jeesus sanoi ettei kukaan voi tulla hänen luokseen, ellei Isä häntä vedä. Vain Jeesuksen kautta meillä on yhteys Jumalaan, eli vastaanottamalla hänen pelastustekonsa henkilökohtaisesti.

    Järjestä vielä.
    Tarkoitin että ne teologisen tiedekunnan ihmisjärjen päätelmät ovat ohjaamassa pappeja luopumaan uskostaan eli oma järki asetetaan auktoriteetiksi Jumalan sanan sijaan. Uskoon kuuluu myös oman epätäydellisyyden ja tietämättömyyden sietäminen.

    Minusta on hassua että muista uskonnoista löytyvät samanlaiset tarinat kuin Raamatussa romuttaisivat, niin kuin sanoit Raamatun omaperäisyyttä tai jopa romuttaisivat sen totuudellisuuden, kuten ateistien palstalla atet riekkuvat. Kun asian voi nähdä toisin päin että ne muissa kulttuureissa olevat samankaltaiset tarinat ovat merkkinä Raamatun luotettavuudesta: että eri kansoilla on säilynyt muistissaan ihmisen alkuperän tapahtumat. Tai Jumala on vaikuttanut muiden kansojen kertomuksiin ja siten valmistanut eri kansoja siihen ilmoitukseen, joka juutalaisten kautta lopullisesti annettiin. Antropologien mukaan 90% maailman kansanuskonnoista on yksijumalaisia, ja että maailman eri uskonnot ovat kehittyneet monoteismista, vaikka ateistinen tiede tätä tutkimustietoa on yrittänyt vääristellä.

    Seuraavassa linkissä sivun puolenvälin jälkeen, luvussa 'Kadotetun Jumalan odottajat' on mielenkiintoista tietoa eri kansojen uskomuksista:

    http://www.netikka.net/mpeltonen/siirretyt/tekstit/daniel/luku3.htm

    En sentään saatananpalvoja ole ollut!
    Paha tuli itsestä riippumattomista syistä.

    Mutta nyt riittäköön tällä erää.
    Olitkin sitten fiinimpi Fänkis kuin alkuun näytti! ;)

    >>Luin kyllä mystikoista. Se on alue, jossa sietää olla varuillaan. Nythän kristillisiin seurakuntiinkin on tuotu buddhalaistyyppistä mietiskelyä, onpa jopa nimeltäänkin kristillinen Zen-meditaatioryhmä! Sitä se kaiken salliminen teettää. Meditaation avulla saavutetut kokemukset voivat olla myös ihmisen omasta alitajunnasta tulevia tai mikä vielä pahempaa, erilaiset henget saavat ihmisen tahtokontrollista vapautuneen mielen hallintaansa. >Jaa-a, kaikki pelastuvat...
    En itse ainakaan uskalla moista sanoa, koska sitä ei löydy Raamatusta. On niin inhimillisen oikeustajun mukaista ajatella että hyvin elämällä voi taivaspaikan lunastaa.
    Avarakatseisuus ei kuitenkaan tarkoita kaiken hyväksymistä, vääryys on uskallettava sanoa.

    Äänestä

..hyvin on Jarouse läksynsä lukenut, sillä Raamattu todellakin kertoo: "kuolemaa ei ole"

" Ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, EIKÄ KUOLUMAA OLE ENÄÄ OLEVA, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt" Ilm. 21:4

Oletteko kanssani samaa mieltä, että kohta jarouse hyökkää viestini kimppuun ja sanoo: " Minä käännän takkini, minä käännän takkini, kyllä kuolema onkin aina ja inakaikkisesti?

" En halua, en halua, että minun julistukseni on yhtä Jumalan julistuksen kanssa"!! ?
tai onko hän vain hiljaa?
tai hän käänttä ja sanoo: enhän minä samaa asiaa tarkoittanut?

Äänestä
  • kuolemaa ei ole -se on totta
    ja mitä jumalaan tulee niin
    minulla on häneen suora yhteys
    hyvää päivän jatkoa vain sinullakkin

    Äänestä

Jumala rakastaa meitä. Lue raamatusta.
Ei Jumala meitä kadotukseen halua, hänhän lähetti oman poikansa kuolemaan syntiesi tähden.
Mutta Hän on Pyhä, Hän ei voi sallia syntiä.
Siksi Hän lähetti poikansa Jeesuksen sinunkin edestäsi kuolemaan, jottei sinulla olisi edesssä ikuinen ero Isästä. Hän on tehnyt kaikkensa sen eteen ettet joutuisi eroon Hänestä.
Mutta valinta on sinulla.
Lue raamatusta mikä on totuus älälä päättele itse miten asiat menisivät.

Äänestä
  • en ole erossa jumalassta!!
    kyllä minun on pakko päätellä
    sillä olen syntynyt epäilijäksi
    ja uskovaksi

    en niele kenenkään juttuja pureksimatta

    ja raamattua olen lukenut oman aikani

    tulkintoja vain en usko

    Äänestä

Matt 25: 41 " Sitten hän myös sanoo vasemalla puolellaan oleville: " Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleilleen"

> miksi jumala ei syökse ketään helvettiin< (jarouse.

Jarouse taitavasti väisteli totuutta. " Ei Jumala ketään "syöksekään" iankaikkiseen tulee, vaan hän kehotta " menkää"!!

Jarousen opetuslapsethanm tottelevat tätä Herraa ja kuningasta!
> tämä vain esimerkkinä siksi että ei jumala meitä helvettiin heitä< (jarouse)....vaan he menevät itse!
Tottelevaisia lapsia! Jarouse puhuu meidän "Luojastamme" eikös meidän luojamme ole Jeesus.

" Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään mikä syntynyt on" Joh. 1: 3
Johannes puhuu tässä Jeesuksesta joka onkin yllättäen Jumala, joka itse sanoo näille vasemmallapuolella oleville tuossa Matt 25: 41

Jarouse puuu kuitenkin Jumalan lapsista...ja heille onkin varattu " uusi koti ja uusi maa!

Ei heitä polteta!

Äänestä
  • sen vain tiedoksi
    että ei minulla ole opetuslapsia
    miksi sellaista kirjoittelet?

    itsenäiseen ajatteluun kykeenee moni meistä

    minä kirjoitin mitä kirjoitin
    eikä siitä ole väitöksen aiheeksi

    se on vain minun totuuteni

    Äänestä

  • jarouse kirjoitti:

    sen vain tiedoksi

    ...jos joku silti sydämessään sinua seuraa?

    Kun puhutte puhukaa totta toinen toisillenne!
    Mikä on totuus? Kyseli jo Pilatuskin ja monet muut.

    Ei meistä todellisuudessa kukaan tiedä taivaasta ja helvetistä mitään muuta kuin on kirjoitettu.
    Pakanat ovat saaneet evankeliumin ja Kaanonin..juutalaisilta...ei Raamattua Jumalan sanaa ole aiemmin näissä pakanamaissa ollut, me olemme sen saaneet...lahjana...joskin alkuperäiset käsin kirjoitetut / jäljennetyt Raamatut maksoivat
    jopa maatilan hinnan.

    Raamatusta voimme lukea ja opiskella Taivaasta, ja Pelastuksesta, jonka Jumala lahjoitti Jeesuksessa.
    Ei meille syntymälahjana anneta mitään taivas ja helvetti tietoutta..me olemme sen oppineet.

    Jos on oikeita opettajia, on myös valheopettajia. Jos on oikeita profeettoja on myös valhe profeettoja!
    Kenelle on paljon annettu , siltä paljon vaaditaankin...
    Samoin Lutherkin sanoi ja vaati, ettei hänen nimelleen tule perustaa mitään oppirakennelmaa...mutta turhaan kaikuivat tämän suurmiehen sanat.

    " Olkoon sanasi harvat" Jos heittelemme sanoja kuin miekanpistoja, emmekä varmista puhummeko totta, niin monet voivat eksyä sanojemme takia!

    On sinullakin vastuu, jos kirjoitat siitä, mistä Jumalakin on jo kirjoittanut, tai mitä Hän on puhunut.
    Miksi ryhtyisit taisteluun Jumalaa vastaan, en minä etkä sinä ole sitä taistelua voittava!

    Älä sinä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä!!

    Äänestä

Niinpä ei Jumala ketään helvettiin heittäskään siksi hän antoi ainokaisen poikansa jottei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi vaan hänellä olisi iänkaikkinen elämä.

Ja Jeesus antoi seuraajilleen tehtävän viedä evankeliumia eteenpäin(ilosanomaa) ja sitä me Jeesuksen omat teemmekin.

Miltä mahtoi tuntua Jumalasta antaa ainoa poikansa meidän hakattavaksi ja pilkattavaksi,mutta niinhän teki koska RAKASTI meitä niin paljon.

Äänestä

NIINPÄ NIIN(et sinä)VAAN SAATANAHAN NÄI SANOO:ÄLKÄÄÄÄ MITÄÄÄN PELÄTKÖ

JA SITTEN VEDETÄÄN MATTO JALKOJEN ALLA SIELLÄ HELVETTI ODOTTAA JA IKUINEN ITKU JA KIDUTUS.
HUH MILTÄHÄN MAHTAA TUNTUA IKUINEN KIDUTUS KUN FINNIEN PURISTELUSTAKI JOTKU HUUTAA

Äänestä

" Katso minä sanon teille salaisuuden: emme me kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme"

" Yhtäkkiä, silmänräpäyksessä....sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme" 1. Kor 15: 51, 52

Jos kuolemaa ei kerran ole, niin mitäs sitä sitten noustaan haudoista ylös, katoamattomina?

" Minä olen ylösnousemus ja elämä" (Jeesus)

Jarouse ensin tahallaan valehtelle, ja sitten kuitenkin on itku kurkussa kun Jumala sanoo:
" Menkää pois minun tyköäni te kirotut (valehtelijat) siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä!
Matt 25: 41

" Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää, eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämän kirjaan! Ilm. 21: 27

Jos Jarouse valehtelee ettei kuolemaa, ole , vaikka juuri näytin Raamatulla toteen että on, ja mysö sen että Jarouse on valehtelija, ja valehtelijan nimi ei ole Karitsan elämänkirjassa, vaan hän on kirottu ja " Menkää siihen tuleen...

Kun tuli polttaa nämä valehtelijat hetkessä poroksi Malakia 4: 1, ja 3
niin eikö ole totta Jumalan sana sen jälkeen?

" Kuolema on nielty ja voitto saatu" 1 kor 15: 54
Vasta jumalattomien tuomion täytäntöönpanon jälkeen , kuolema niellään"

" Eikä kuolema enää ole oleva" Ilm. 21: 4

Onhan tietysti olemassa se mahdollisuus että jarouse tarkoitti , että kuolema on, mutta se niellään , kun lopulta ei ole ketään jäljellä
"
Tämä on toinen kuolema tulinen järvi" ( Raamattu
) , Jos jumalattomia ei enää ole, " sillä kaikki entinen on mennyt"

Niin ketähän varten kuolemaa pitäis pitää varastossa?? Ei ketään, sillä pelastetuthan saavat ikuisen elämän, joten heitä varten ei kuolemaa enää tarvita...se voidaan " niellä"!!

Taivassa ei ole ketään epäpyhää. " Eikä sinne ole pääsevä ketään epäpyhää, eikä ketään kauhistusten tekijää, eikä valhettelijaa...

Jarouse? Valehtelitko tarkoituksella ja tahallasi? vai olitko tietämätön, ettei kuolemaa ole!

Aiotko pyytää anteeksi Jumalalta? Ja meiltä, koska me olemme Jumalan luomia ja Hänen " silmäteränsä"
Miksi oikein valehtelet Jumalan luomille ihmisille? meillä on sama henki ja sama Isä??.

" Ette ole itsenne omat" (raamattu.
Jos olemme Jumalan omaisuutta, et ole valehdellut vain meille vaan olet valehdellut Hänelle joka on meidät luonut...vai onko joku paja, jossa ihmisä käsin tehdään??

Onko kiva käydä levolle kun on valehdellut jo usealle tuhannelle ihmiselle? Olihan sinulla etsikkoaikasi ottaa selvää totuudesta ja puhua tottakin...vai Jumalastako lähti kiusaus valehdella???

Äänestä
  • näkyjäkö näet?!
    kun kerrot jarousen itkukurkussa tulevaisuudessa olevan?

    totuuden, niinkuin minä sen näen, olen kirjoittanut

    Jumalan sylissä on hyvä olla
    ja tiedän että jumala rakastaa minua
    olenhan hänen lapsensa

    en minä pelkää rakkautta jota jumala on
    en minä pelkää sinun kuvaillemaasi helvettiä
    sillä sitä ei ole

    helvetti on oma luomuksemme
    ja me itse voimme siitä irtautua kun olemme siihen valmiit

    saatana ei ole irrallaan meistä
    myös se on oma luomuksemme
    se katsoo meitä peilistä
    jos annamme sille sen vallan näkyä

    sinä kasvatat saatanaa
    ja sinun tulee se myös nujertaa
    kunhan ymmärrys on täysi

    tämän olen kokenut
    ja siksi kirjoitan
    niinkuin olen kirjoittanut

    Äänestä

  • jarouse kirjoitti:

    näkyjäkö näet?!

    ...mille opinmuodolle sinä olet sydämestäsi kuuliainen?
    ja minkä opinmuodon johtoon sinut on annettu?
    Onko sinut synnistä vapautettu, ja tullut vanhurskauden palvelijaksi?
    Kenen vanhurskautta pidät esillä?

    Oletko vapaa vanhurskaudesta tänään? Kenenkä palvelija oikein olet? Minkä hedelmän se palvelus sinulle tuottaa, sillä eikö työmies ole palkkansa ansainnut?

    Kuka sinua hallitsee, sinun kuolevaista ruumistasi? Kerro se!
    Kiitos vastauksestanne!

    kirjoitan myöhemmin kun minulla on aikaa vastailla :-DD

    Äänestä

  • benedi kirjoitti:

    ...mille opinmuodolle sinä olet sydämestäsi kuuliainen?
    ja minkä opinmuodon johtoon sinut on annettu?
    Onko sinut synnistä vapautettu, ja tullut vanhurskauden palvelijaksi?
    Kenen vanhurskautta pidät esillä?

    Oletko vapaa vanhurskaudesta tänään? Kenenkä palvelija oikein olet? Minkä hedelmän se palvelus sinulle tuottaa, sillä eikö työmies ole palkkansa ansainnut?

    Kuka sinua hallitsee, sinun kuolevaista ruumistasi? Kerro se!
    Kiitos vastauksestanne!

    että jokaiseen kysymykseesi on vastaus RAKKAUS kunhan vain taivuttelet ne sopiviin sijamuotoihin (päätteisiin)

    Äänestä

  • sinulle selvinnyt kirjoitti:

    että jokaiseen kysymykseesi on vastaus RAKKAUS kunhan vain taivuttelet ne sopiviin sijamuotoihin (päätteisiin)

    no eipä tarvitse vastailla :-DD
    rakkaus on vastaus ja uudentestamentin perusviesti

    Äänestä

..miksi Raamattu sanoo: " Kuolema on nielty ja voitto saatu"
tai " eikä kuolema ole enää oleva" Ilm.21:4

Jos sitä ei enää ole, kun Johtaja Jeesus on täällä piipahtanut, niin onhan se ainakin ollut, ja on vielä tänäänkin!!

Äänestä

..kutenon kirjoitettu: " Että valheen kaikella voimalla saatana pyrkii eksyttämään , jos mahdollista valitutkin"

Luehan 2 Moos. 34: 6, 7

Äänestä
  • jos kirjoitan niinkuin sydämeni rehellisesti sanoo
    niin missä on se eksytys?
    Minä olen jumalassa kiinni ja näen näyt
    jotka näen
    et sinä tiedä minusta mitään
    et tiedä kamppailuista mitä olen käynyt
    ja siksi uskon niinkuin uskon
    ja pelon olen jättänyt taakseni

    ASIAT EIVÄT OLE HELPPOJA
    ja minä en opeta koska se ei ole minun tehtäväni

    kysymys: jos Jeesus tulisi sinua vastaan tiellä ja pyytäisi rahaa
    antaisitko ja
    tuntisitko sinä hänet?
    vai käveletkö ohi ja.....?
    Kristushenki voi tulla milloin vain
    ja näyttäytyä
    mutta osaisitko sinä uskoa
    sitä todeksi

    helpompi on lukea kuin elää raamatunsanaa

    pelastusarmeija ja Hurstin porukka ovat elävää esimerkkiä lähimmmäisenrakkaudesta jossa mielestäni näkyy oikea usko ja kuitenkaan ei siellä pakoteta mihinkään
    heitä ei voi muuta kuin kunnioittaa :-DD

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

jarouse julistaja kirjoitti:

miksi jumala ei syökse ketään helvettiin

Olen äiti!
siis minulla on lapsia!
Rakkaus joka syntyy lapseen hänen tullessaan maailmaan on niin suurta
että tiedän ,että jos lapseni tekisi mitä tahansa tässä maailmassa
vaikka rikoksen niin se rakkaus lastaan kohtaan ei häviäisi
kärsisin kyllä ja suuttuisin hänen teostaan (mikä se sitten olisikaan)
ja en rikosta (tietenkään)hyväksyisi
mutta rakkaus on pysyvää

-tämä vain esimerkkinä siksi että ei jumala meitä helvettiin heitä
kukaan tosi vanhempi ei jätä lastaan
vaikka tämä tekisi mitä

jos minä tiedän että rakkauteni lapsiini pysyy koko elämäni ajan
tapahtui mitä tahansa (voisin kuolla heidän puolestaan)
niin
Jumalan rakkaus on vielä paljon suurempi
joten , ajattele järjellä, luojamme ei tietenkään
koskaan jätä meitä
ja heitä muka johonkin tulijärveen/helvettiin
jos me ihmisetkään heikkouksinemme emme sitä voisi tehdä lapsillemme

tulijärvet ja helvetit ovat luettavissa vertauskuvin
ihmisten omista sielutuskista ja henkisistä kärsimyksistä
johon he itse itsensä lukitsevat

rakkauden vuoksi meillä on myös vapaa tahto
ja tässä minäkin nyt olen
monta elämää eläneenä
enkä minä tähän lopeta
minun sielunkarttani ei ole vielä kotimatkalla

MUISTAKAA MITÄÄN EI TARVITSE PELÄTÄ :-DD
rakkauden ovi on aina edessänne
kunhan vain avaatte

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu