Veriuhreja

Onnko Jehovan Todistajien verensiirtokielto aiheuttanut Suomessa ihmisuhreja? Mitään virlisia tilastojahan ainakaan julkisuudessa ei ole, siitä pitää huolen Suomen erittäin tiukka hoitohenkilökuntaa sitova vaitiolovelvollisuus.
11601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

on

Iltalehti on joskus niistä uutisoinutkin.

Rva Rotin kuolema verensirtokiellon vuoksi on käsitelty myös Pasi Turusen kirjassa "Vartiotorni, valtakunta uudessa valossa"

Rva Roti joutui liikenneonnettomuuteen ja vakuutusyhtiö eväsi korvauksen, koska välitön kuolemansyy oli verensiirron kielto, jolla hänet olisi voitu normaaliin tapaan hoitaa ja kuolemalta olisi vältytty.

Äänestä

Tarkkaa määrää en tiedä. Ainakin Turusen Vartiotorni kirjassa kerrottiin yksi tapaus, joka oli aiemmin ollut lehdissäkin.

Jos joku JT kuolee verikeltoon, niin se kyllä kai aina uutisoidaan. Ulkomaalaisista tapauksista on ollut juttua esim iltalehdessä (aiemmin se 2 lapsen äiti joka kuoli synnytyksessä). En tiedä sitten päätyvätkö hoidoista kieltäytymiset (ei uskovien kohdalla) yleensä uutisiin vain raportoidaanko vain jt tapaukset.

Äänestä
  • Luin Turusen kirjan ja voin huoletta sanoa ilman omantunnon tuskaa,etten tässä on taas uusi antikristus joka kieltää omistajansakin.

    Täysi fiasko koko kirja,jonka tarkoitus on imeä ihmisiltä rahat pois.Tekee Jeesuksesta Jumalan.
    Ei mitään uutta auringon alla.
    Heitin kirjan roskikseen.

    Se veri juttu,eipäs niistä kyllä kerrota jotka ovat muusta uskontokunnista kuin todistajista.Se on niin,että niistä saa jopa kuolemaan johtavia sairauksia.Puhumattakaan niistä taudeista mitä ei kokeissa näy.Käykää Jehovan todistajien virallisilla nettisivuilla,niin saatte kunnon tietoa verensiirroista johtaneisiin kuoleman tapauksiin.

    Ei teitä huoleta nuo ihmiset jotka päivittäin tappavat ihmisiä mitä pienimmistä syistä toisiaan.Siten aiheuttaen suurta surua perheille.Perheväkivalta yleistyy tosi paljon,kun ministerikin oli huolestunut asiasta ja sanoi;pitäisi tehdä jotain!Sitä on löytynyt varmaan kaikista uskontokunnista.

    Äänestä

  • ...,.. kirjoitti:

    Luin Turusen kirjan ja voin huoletta sanoa ilman omantunnon tuskaa,etten tässä on taas uusi antikristus joka kieltää omistajansakin.

    Turusen kirja kertoo joitakin asioita lahkon tiimoilta, jotka olisi syytä tietää, ennenkuin vastaa myöntävästi värvärikaksikon hymyyn.

    Turusessa on kaikista esitetyistä asioista lähdeviitteet.

    Myös niistä jotka koskevat asiantuntija-arvioita lahkon Raamatunkäännöksestä Jeesuksen Jumaluuden väärentämisen osalta. Asiantuntija Barclayn lausunto, jossa hän katsoo lahkon tehneen väärennöksen ja jonka lausunnon lahko on edelleen väärentänyt lahkoa itseään kehuvaan muotoon.

    jehovantodistajat eivät ole osoittaneet yhtään virhettä Turusen kirjassa.

    Ei myöskään edellinen kirjoittaja yksilöinyt yhtään virhettä.

    Äänestä

  • ...,.. kirjoitti:

    Luin Turusen kirjan ja voin huoletta sanoa ilman omantunnon tuskaa,etten tässä on taas uusi antikristus joka kieltää omistajansakin.

    Täysi fiasko koko kirja,jonka tarkoitus on imeä ihmisiltä rahat pois.Tekee Jeesuksesta Jumalan.
    Ei mitään uutta auringon alla.
    Heitin kirjan roskikseen.

    Se veri juttu,eipäs niistä kyllä kerrota jotka ovat muusta uskontokunnista kuin todistajista.Se on niin,että niistä saa jopa kuolemaan johtavia sairauksia.Puhumattakaan niistä taudeista mitä ei kokeissa näy.Käykää Jehovan todistajien virallisilla nettisivuilla,niin saatte kunnon tietoa verensiirroista johtaneisiin kuoleman tapauksiin.

    Ei teitä huoleta nuo ihmiset jotka päivittäin tappavat ihmisiä mitä pienimmistä syistä toisiaan.Siten aiheuttaen suurta surua perheille.Perheväkivalta yleistyy tosi paljon,kun ministerikin oli huolestunut asiasta ja sanoi;pitäisi tehdä jotain!Sitä on löytynyt varmaan kaikista uskontokunnista.

    Olipa taas oikein erikoisen propagandasävytteinen viesti.

    >>Täysi fiasko koko kirja,jonka tarkoitus on imeä ihmisiltä rahat pois.

    Esitä yksikin virheellinen tieto kirjasta koskien jehovantodistajuutta.

    >>Se on niin,että niistä saa jopa kuolemaan johtavia sairauksia.

    Milloin viimeksi, esimerkiksi meillä Suomessa?

    >>Puhumattakaan niistä taudeista mitä ei kokeissa näy.

    Tai niistä joita ei ole olemassa, mutta joista jehovantodistajia pelotellaan aivan suotta.

    >>Käykää Jehovan todistajien virallisilla nettisivuilla,niin saatte kunnon tietoa verensiirroista johtaneisiin kuoleman tapauksiin.

    Jehovantodistajat eivät ole perehtyneet lääketieteeseen objektiivisesti. He kuvittelevat tietävänsä siitä jotain, mutta tuo 'tieto' on ainoastaan propagandalla höystettyä jäsenien hallintaa. Verikielto on jatkoa vt-seuran puoskaroinnille lääketieteen saralla, josta sillä ei ole mitään käsitystä. Esimerkkejä vt-seuran sekaantumisesta lääketieteeseen:

    ****

    On osoitettu kiistattomasti, että sellaista asiaa kuin vesikauhua ei ole olemassakaan. (Golden Age 4/22 1923, s.455, #15)

    Jos yli-innokas lääkäri haluaa poistaa kitarisasi, niin mene ja tee itsemurha taskuveitsellä. Se on halvempaa ja paljon kivuttomampaa. (Golden Age 8/5 1926, s.438)

    Ajattelevat ihmiset valitsisivat mieluummin isorokon kuin rokotuksen, sillä jälkimmäinen kylvää jälkeensä syfilistä, syöpää, ihottumaa, ... jopa lepraa ja muita ihnottavia tauteja. Rokottaminen on harha ja rikos ihmisyyttä vastaan... se ei ole koskaan pelastanut yhtäkään elämää. (Golden Age 1/5 1929, s.502)

    Jokainen järkevä ajattelija tekee sen johtopäätöksen, että Jumala ei vastustanut veren syömistä, vaan eläimen veren tuomista kosketuksiin ihmisveren kanssa. (Golden Age 2/4 1931, s.294, #42)

    ****

    Miten minusta tuntuu, että edellä lainattujen 'lääketieteellisten faktojen' tuottajaan ei ole kovinkaan paljon luottamista, eikä henkensä antaminen tuolle taholle ole kovinkaan järkevää?

    Täältä aiheellista faktaa aiheesta:

    http://www.geocities.com/Athens/Academy/9713/

    Mitä Turusen kirjaan tulee, niin eräs itseäni havahduttavaimmista kohdista oli alta löytyvästä linkistä luettava ote eräästä oikeudenkäynnistä.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000020091299#22000000020091299

    Äänestä

  • tonza1379 kirjoitti:

    "LUOJAN LYKKY" että en tuhlannut elämääni,parhaita vuosiani tuohon lahkoon.
    No,se siitä.
    Täytyy mennä tutustumaan noihin muihin palstoihin.
    Uskominen kyllä kiinnostaa mutta tää jehovan todistaja touhu on kyllä sellaista pullamössöä että:"POIS ALTA".
    Jatkoja teille!!

    Äänestä

  • piipukrassi kirjoitti:

    >>"LUOJAN LYKKY" että en tuhlannut elämääni,parhaita vuosiani tuohon lahkoon.

    Niin on.

    >>Uskominen kyllä kiinnostaa mutta tää jehovan todistaja touhu on kyllä sellaista pullamössöä että:"POIS ALTA".

    Se nyt vain on yksi lahko muiden joukossa, ei sen kummempaa. Tosin suhtautuminen entisiin jäseniinsä ja omia aivoja käyttäviin edustaa vt-seura epäinhimillisten lahkojen kärkipäätä.

    Lahkoilla on tapana olla porukalla väärässä vaikka väkisin. Jäsenet ja entiset sellaisethan siitä kärsivät, ja täysin ilman hyväksyttävää syytä.

    >>Jatkoja teille!!

    Samoin!

    Äänestä

sen sijaan verensiirrosta aiheutuviin komplikaatioihin on kuollut tuhansia.Hommatkaa punaisen ristin tekemä selvitys verensiirron vaaroista,lista on pitkä.

Äänestä
  • kautta pelastuminen takaisin elämälle, kyllä sellainen lista on pitempi, kuin kombilkaatioihin kuolleet.
    Ei yleensä ruveta tekemään veren siirtoja, jos ei ole painavaa syytä.
    Ja mitä pahaa luovutetussa veressä olisi, kun Raamatussa varoitetaan verestä, se on eläimen verta, eli joku eläin on uhrattu, tai kuollut, että on saatu verta, silloin se on eri asia.

    Minä ainakin kiitän Jumalaa siitä että Hän on antanut ihmiselle järjen, jota tämä voi käyttää myös lääketieteessä.

    Äänestä

  • Puhu Pukillie,tietämätön nuija

    Äänestä

  • koo.koo kirjoitti:

    Puhu Pukillie,tietämätön nuija

    Lääketieteen palveluksessa, sekä tutkimuksen että hoitoa antavan parissa, on kaikkiin uskontokuntiin kuuluvia ja myös agnostikkoja.

    Verensiirtohoitoja käytetään kaikissa maailman maissa.

    Ei jehovantodistaja voi vakavissaan uskoa, että jostain syystä tahallaan annettaisi sellaisia hoitoja, jotka olisivat enemmän vaarallisia, ja siten toteuttaisivat sellaisia rikoksen tunnusmerkistöjä kuin henkirikoksien yrityksiä taikka vakavan vaaran aiheuttamisen toisen hengelle ja terveydelle ?

    Lääketieteen piirissä olevat jehovantodistajat eivät kannanotoissaan nojaa itsenäiseen tutkimukseen eikä arvostelukykyyn, vaan yksinomaan vartiotorniseuran kirjoituksiin, ja niin heidän kannnanottonsa on ajan saatossa vaihdellut juuri tarkalleen vartiotorniseuran kirjoituksia noudattaen.

    Joissa myös kaikista aikaisimmin sallittiin rokottaminen, sitten se seuraavaksi kiellettiin, ja sitten sitä seuraava kanta oli taas, että rokotukset sallitaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suomessa? kirjoitti:

Onnko Jehovan Todistajien verensiirtokielto aiheuttanut Suomessa ihmisuhreja? Mitään virlisia tilastojahan ainakaan julkisuudessa ei ole, siitä pitää huolen Suomen erittäin tiukka hoitohenkilökuntaa sitova vaitiolovelvollisuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu