olisi kysyttävää

Kun lapsi syntyy ja kasvaa, niin hänelle ei tarvitse opettaa olemaan paha ja syntinen. Se on olemassa jokaisessa syntyvässä ihmisessä.

Syntisyys tulee esiin lapsella jo hyvin nuorena, vaikka sellaista ei olisi koskaan hänelle opetettu tai vaikka lapsi ei olisi saanut mitään muuta kasvatusta kuin rakkautta ja hyvää. Silti pahus on hänessä ja jokaisessa meissä.

Eikös olekin asia näin? Se kyllä puhuu syntiinlankeemuksen puolesta minusta hyvin vahvasti.
Saa olla toistakin mieltä ja joku voisikin oman käsityksensä siitä miksi paha asuu jokaisessa ihmisessä, ilman että sitä "opetetaan" Se ei voi olla basillikaan mikä tarttuu ilmasta, kun lapsi syntyy, vaan se on hänessä.

Aika ihme juttu kyllä. Onko evoluutio saanut ihmiseen pahuuden, jotta se selviäisi taistelussa bakteereja vastaan??

Kukaan ei omaan lapseensa varmasti halua pahuutta iskostaa ja opettaa, mutta ei kovinkaan kauaa, kun itsekkyys ja jopa ilkeys tulee lapsen käytöksessä esiin.

Mistä tämä johtuu ja MIKSI näin on??
291162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Lapselle kuuluu normaaliin kehitykseen esim. pojalle
housumatonsa löytäminen, ja kun kieroutuneet aikuiset
opettavat, että "sen" näpelöinti on syntiä, sinulle
todistaa siis raamatunasiat todeksi kiinnostus
tuohon hauskaan heijariin?

Jos nenän kaivuu olisi perisynti, niin eiköhän
perkele viekottelisi niin tytön kuin pojankin
jossain vaiheessa tuolle helvetin tielle?

Tai jos koiralle olisi syntiä karata isäntänsä
viereltä, se tekee silti niin, kunnes rangaistus
ja palkitsemisperiaatteella, sekin oppii luopumaan
vietistään.

Eli lyhyesti :Kun vaadit ihmisen luonnon vastaista,
niin silti lapsi tekee niin, kunnes jatkuva
painostus saa hänet luopumaan tuosta synnistä:

Äänestä
  • Enhän toki tarkoittanut nenän kaivamista tai seksuaalisuuden heräämistä...

    Tarkoitin sitä itsekkyyttä ja pahuuttakin mikä ihmiseen on sisään rakennettu tai laitettu. Se pahuus tulee ilmi hyvinkin nuorella lapsella, ilman että sitä opetetaan. Ymmärrätkö?

    Mietipä asiaa uudelleen...

    Äänestä

  • ei ihan noin kirjoitti:

    Enhän toki tarkoittanut nenän kaivamista tai seksuaalisuuden heräämistä...

    Alkoi kiinnostamaan tämä "sisään rakennettu
    tai laitettu pahuus" joka tulee sanojesi
    mukaan lapsilla ilmi ilman opetusta l.
    tarkoittanet ilman ympäristön vaikutusta.

    Saako lisäselvennystä mitä tämä tällainen
    "pahuus" on tai miten se ilmenee?

    "Pahuus" ja "hyvyys" ovat kulttuurisidonnaisia
    käsitteitä, joten lukisin mielelläsi käsityksiäsi
    siitä, mitä "pahuus" tai "hyvyys" mielestäsi
    esiintyvät nuorilla lapsilla eri kulttuureissa.

    Onko mahdollista, että väitteessäsi on kyse
    itse sisäänrakentamistasi ennakkokäsityksistä?

    Äänestä

  • ei ihan noin kirjoitti:

    Enhän toki tarkoittanut nenän kaivamista tai seksuaalisuuden heräämistä...

    Tarkoitin sitä itsekkyyttä ja pahuuttakin mikä ihmiseen on sisään rakennettu tai laitettu. Se pahuus tulee ilmi hyvinkin nuorella lapsella, ilman että sitä opetetaan. Ymmärrätkö?

    Mietipä asiaa uudelleen...

    Se itsekkyys, mitä sinä, ja lahkosi kutsutte synniksi,
    on ollut, ja on yhä yksi tärkeimpiä elämisen ehtoja.

    Kuinka kauan ihmisen esi-isistä selvisi
    hengissä ne kohteliaimmat? Ne jotka käänsivät
    toisen posken, ja ne jotka antoivat vähästäänkin?
    (siis todellisista, kuten homoerectus jne. ei
    niistä raamatun paimentolaistarinoiden sankareista)

    Pahuuden on keksinyt ihminen aivan itse, ja
    lahkosi kannattaisikin tehdä matka afrikkaan,
    ja mennä neuvomaan leijonalaumaa, joka kiusaa
    saaliiksi saamaansa seepravarsaa, ennen kuin syö
    sen parempiin suihin. Sinne vaan koko sakki,
    saarnaamaan, mikä on oikein, ja mikä väärin.

    Eli vielä kerran, kun keksit luonnonvastaisia
    lakeja (syntejä) eliöt, tekevät kuitenkin vaistojensa
    mukaan, kunnes rangaistus/palkinto-käytäntö opettaa
    olemaan yhteisön mieliksi.

    Äänestä

  • Evoluution kukkanen kirjoitti:

    Itsekkyys on eräs turmiollisimmista asioista maailmassa. Kumma kun et pysty sitä näkemään. Hieman huolestuttaa tällainen sokeus.(:

    Äänestä

  • maa_tiainen kirjoitti:

    Perustele kuinka esimerkiksi minun itsekkyys on turmiollista?

    PS:Oletko huomannut, olet kova heittämään noita
    "se on väärin" "ajattele sydämellä" "huolestun
    puolestasi" jne. heittoja, mutta perusteluja noihin
    et kykene esittämään.

    Tuntuuko Jumalalliselta? Eikös ihan vähän tunnu
    siltä että olisit pikkuisen parempi? ;-)
    pikkusen vaan, eikö? ihan vähän muita parempi?
    pikkuriikkisen paimen olo?

    Tarkoitin ihan yleisellä tasolla, en mitenkään henkilökohtisesti sinua. Itse olen pitänyt itsekkyyttä syynä esimerkiksi moniin epätasa-arvoisuuksiin maailmassa. Epätasa-arvo johtaa puolestaan helposti konflikteihin jne... .

    Jos kyseessä on "yleisellä tasolla" käytävä keskustelu,
    miksi olet huolissasi minun silmien avautumisesta?

    Voi milloinkahan sinun silmäsi aukeaa näkemään
    uskonnon tuoman kärsimyksen maailmassa?

    Kuulostaako tutulta? Minä tässä syyttelen
    elämänkatsomustasi. En tosin ollut tosissani,
    koska minusta nähden saat istua illat rukoilemassa,
    vaikka piikkimatolla, en kritisoi tekemisiäsi, jos
    ne ei kiusaa ketään, sinä taas uskot minun olevan
    itsekeskeinen mulkku (saatan ollakin) koska kirjoitin
    sen olleen/olevan yhä kantava voima eliön selviytymisessä.

    Olen käynyt lukemassa niin "hellujen" kuin VL:n
    sivuja, ja huomannut, kuinka "vittumaisesti" VL:n
    naiset käyttäytyvät toisiaan kohtaan (koska miehiä
    on vähän lahkossa, kateellisuus rehoittaa)
    Hellujen sivuilla taas ihmetellään, miksi uudet
    uskovat pääsee eturiviin taistelussa syntiä
    vastaan, vaikka meitä pitkään uskoneita pitäisi kunnioittaa
    enemän? Eli jos haluat puhua itsekkyydestä, niin
    esimerkkejä löytyy varmaan lähempääkin, kuin annat
    ymmärtää.

    Eikö niin?

    Äänestä

  • Evoluution kukkanen kirjoitti:

    Se itsekkyys, mitä sinä, ja lahkosi kutsutte synniksi,
    on ollut, ja on yhä yksi tärkeimpiä elämisen ehtoja.

    Kuinka kauan ihmisen esi-isistä selvisi
    hengissä ne kohteliaimmat? Ne jotka käänsivät
    toisen posken, ja ne jotka antoivat vähästäänkin?
    (siis todellisista, kuten homoerectus jne. ei
    niistä raamatun paimentolaistarinoiden sankareista)

    Pahuuden on keksinyt ihminen aivan itse, ja
    lahkosi kannattaisikin tehdä matka afrikkaan,
    ja mennä neuvomaan leijonalaumaa, joka kiusaa
    saaliiksi saamaansa seepravarsaa, ennen kuin syö
    sen parempiin suihin. Sinne vaan koko sakki,
    saarnaamaan, mikä on oikein, ja mikä väärin.

    Eli vielä kerran, kun keksit luonnonvastaisia
    lakeja (syntejä) eliöt, tekevät kuitenkin vaistojensa
    mukaan, kunnes rangaistus/palkinto-käytäntö opettaa
    olemaan yhteisön mieliksi.

    Maailmassa tapahtuvista järkyttävistä veriteoista muodostuu meille salamannopeasti ikäänkuin ikkunoita siihen karmeaan todellisuuteen, mitä syntiinlankeemus on tuonut maailmaan ihan syvimmältään. paha vaikuttaa tässä maan piirissä; viime aikoina sen valta on selvästi lisääntynyt huikeasti. jumala kuitenkin valitsee, onhan lutherkin sanonut, että "saatana on Jumalan saatana". Minä haluan evoluution kukkaselle sanoa ihan rakkaudellisesti, että jos Jumalan pyhä Henki ei varjelisi ollenkaan täällä maailmassa meitä - myös sinua - meidät tuhottaisiin nopeasti (siihen ei tarvittaisi kuin pimeyden voimien vaikutuksesta häiriintynyT Rotweiler, tai pienempikin koira kaupungin kadulla) - eli kannattaa muistaa, että meillä on rakastava Luoja.

    Äänestä

  • ei ihan noin kirjoitti:

    Enhän toki tarkoittanut nenän kaivamista tai seksuaalisuuden heräämistä...

    Tarkoitin sitä itsekkyyttä ja pahuuttakin mikä ihmiseen on sisään rakennettu tai laitettu. Se pahuus tulee ilmi hyvinkin nuorella lapsella, ilman että sitä opetetaan. Ymmärrätkö?

    Mietipä asiaa uudelleen...

    "Tarkoitin sitä itsekkyyttä ja pahuuttakin mikä ihmiseen on sisään rakennettu tai laitettu."

    - Voisitko täsmentää, millaista itsekkyyttä ja pahuutta tarkoitat? Mitä on ihmisen "sisään laitettu"?

    Määritteletkö synniksi ihmisen itsekkäät piirteet, sen että ihminen pyrkii pitämään puolensa ja ottamaan osansa? Ihminen ei tässä suhteessa poikkea muista eläimistä. Onko syntiä se, että luonnossa se joka pystyy syö sen mitä pystyy saamaan. Samoin tekee ihminen.

    Mikä olisi ideaalista "synnitöntä" käyttäytymistä? Antaa kaikki toisille ja itse kuolla nälkään. Jossain menee raja. Kaikesta ei voi luopua jos haluaa itse säilyä. Ja sekin vähä minkä hengenpitimikseen ottaa, on aina joltain toiselta pois. Onko se siis syntiä?

    Puhut synnistä pystymättä määrittelemään syntiä tai synnittömyyttä. Koko synnin käsite on olematon ja tarpeeton. On olemassa hyvät tavat ja epäitsekkyys, joka koituu omaksi eduksi ja on sekin siis välillistä itsekkyyttä (syntiäkö siis?)

    Mieti siis itse ensin mitä synnillä ja synnittömyydellä tarkalleen tarkoitat, ennen kuin päästelet kaikenlaisia aivopieruja lisää.

    Äänestä

  • Ristinkantaja kirjoitti:

    Maailmassa tapahtuvista järkyttävistä veriteoista muodostuu meille salamannopeasti ikäänkuin ikkunoita siihen karmeaan todellisuuteen, mitä syntiinlankeemus on tuonut maailmaan ihan syvimmältään. paha vaikuttaa tässä maan piirissä; viime aikoina sen valta on selvästi lisääntynyt huikeasti. jumala kuitenkin valitsee, onhan lutherkin sanonut, että "saatana on Jumalan saatana". Minä haluan evoluution kukkaselle sanoa ihan rakkaudellisesti, että jos Jumalan pyhä Henki ei varjelisi ollenkaan täällä maailmassa meitä - myös sinua - meidät tuhottaisiin nopeasti (siihen ei tarvittaisi kuin pimeyden voimien vaikutuksesta häiriintynyT Rotweiler, tai pienempikin koira kaupungin kadulla) - eli kannattaa muistaa, että meillä on rakastava Luoja.

    >>jos Jumalan pyhä henki ei varjelisi meitä, esim.
    saatanan riivaama rotweiler söisi meidät

    Äänestä

  • Evoluution kukkanen kirjoitti:

    >>jos Jumalan pyhä henki ei varjelisi meitä, esim.
    saatanan riivaama rotweiler söisi meidät

    Totuuden voi löytää. kuulostaako kliseiseltä ? Nin se kuitenkin on. Jeesus on Persoonana totuus.Sinä, Evoluution kukkanen, tarvitset nyt minulta ainakin yhden selvityksen: en etsi maailmankuvaani vastauksia ensimmäiseksi tieteeltä. tiede ei ole minun uskontoni. Moitit minua siitä, ettei kirjoitukseni kestä tieteellistä tarkastelua. Varmasti niin onkin, mutta ei ole tarkoituskaan. tiede - eräiltä kohdin - tukee uskoani, mutta sen varaan en rakenna näkemyksiäni. Arvostan useiden tiedemiesten tukimuksia, jotka tukevat raamatullista ilmoitusta. Pidän tiedettä tärkeänä - mutta en t ä r k e i m p ä n ä. Sitäpaitsi jo avarakatseisen tutkimuksen luonteeseenkin kuuluu olla valmis ehkä muuttamaankin käsityksiään. tänä päivänä on paljonkin viestejä siitä, että tukijat eivät välttämättä enää niin uskokaan Kehitysoppiin - ( usein nämä todella älykkäät ihmiset eivät pidä paljon melua itsestään - he tutkivat, koska heitä todellakin kiinnosta tietää totuus ).

    Tää se vielä puuttui, pitäisi pyrkiä olemaan yhtä
    avarakatseinen, kuin sinä!

    Tiede ei ole uskontosi, mutta arvostat sellaisia
    "tiedemiehiä" joiden tutkimustulokset tukee
    raamatun väitteitä?

    Siinähän sitä onkin avarakatseisia tiedemiehiä. ;-)

    Ja vaatimattomiakin, kun eivät pidä melua itsestään!

    Tarkoitat varmaankin korteista ennustajia, aaveiden
    torjujia, eläinten terapeutteja ja muita tiedemiehiä,
    jotka eivät vaatimattomuutensa takia mene yhteenkään
    tieteelliseen kokeeseen testaamaan "järisyttäviä"
    tutkimustuloksiaan?

    Eli lyhennettynä kirjoituksesi: En usko tieteeseen,
    paitsi sellaiseen mikä todistaa raamatun olevan
    oikeassa.

    Siinä sitä on avarakatseisuutta.

    Totuus ei pala...eiku...ei kestä lähempää tarkastelua.

    Äänestä

"synti" on naurettava käsite, mutta erittäin tarpeellinen kirkolle, koska se on ihmisten kyykyttämiskeino. Sinulle vakuutetaan että olet syntinen ja saat syntisi anteeksi vain, jos otat kirkon toimimaan itsesi ja jumalasi välimiehenä. Puheesi jopa lasten "syntisyydestä" osoittaa, että aivopesu on kohdallasi onnistunut sataprosenttisesti. Lasten itsekkyys ja ilkeys ovat tapoja koetella rajojaan, miten pitkälle voi mennä ennen kuin asiaan puututaan, ei yhtään sen enempää. Häiriintyneet yksilöt ovat sitten ihan eri asia.

Äänestä

kammottavaa hölöpölöä - että lapsella valmiina "pahuus", "ahneus" ja ilkeys..huhhuh. Kyllähän meillä on geeneissä taipumusta lihomiseen tai diabetesalttius tai isoisältä peritty piirustustai-
pumus tai jotain muuta perinnöllistä kamaa, mutta itsessään joku pahuus syntinä on taas sitä uskiksien höpönlöpöä. Perimä ja ympäristö vaikuttanevat meistä tulemaan siksi mitä olemme. Sitäpaitsi meillä on olemassa taipumus hengissäselviytymiseen mikä lienee vaistoperäistä, sen jälkeen suvunjatkaminen - eikös se niin menny. Erilaiset vaikkapa nyt "huonot" tavat voivat liittyä ihmisen(tai lapsen) kykyyn selviytyä tilanteissa, agressio, hyökkäys, pako.. ja verbaalinen ilmaisu jossain seassa. Mutta että ne olisivat jotain taas jumalan luomaa ihmisen sisään rakennettua, kuten nenä ulkopuolelle, niin sehän on ihan käsittämätöntä höpinää, varsinkin että se juuri on jotain "syntistä">pahaa>ilkeätä...höh.
Jos joku haluaisi lapsensa olevan kyvytön puolustautumaan sanallisesti tai tarvittaessa fyysisesti henkeään,jos häntä uhataan, niin kyllä sellaiselle yksilölle tulee kurja elämä kiusattuna ja "potkittuna" ja toisten sylkykuppina olona. Ja sen päälle vielä joku vanhempi, kuka ajattelisi lapsestaan, kuten jutun kirjoittaja - minä en ainakaan haluaisi moista säkkiä selkääni vanhempieni taholta. Käsittämätöntä. Syntiä,joopa joo.

Äänestä
  • Ymmärrän hyvin, että se kuulostaa raadolliselta ja on vaikeaa ottaa vastaan. Sehän tarkoittaisi sitä, että jokainen on kerran Jumalan edessä tekemässä tiliä elämästään. Silloin ei tosin hyvillä tai pahoilla teoilla ole enää merkitystä, vaan ainoa mikä merkitsee on suhtautuminen elämänsä aikana ainoaan Elävään Vapahtajaan, Jeesukseen Kristukseen.

    Asia oli käännetty ehkä tahallaan vääräksi. Toki ihminen saa puolustaa itseään jne. Lapsi kuitenkin omaa pahan tahdon ja esimerkiksi oman minän ennen muita käsitteen, joka taas johtaa tönimiseen ja muuhun sellaiseen toimintaan, mitä voi pitää pahana ja ei hyväksyttävänä toimintana.

    Se vaan on ihmisessä jo hänen synnyttyään. Kun asiaa osaa pohtia avoimesti, niin tajuaa, että niinhän asia juuri on.
    Onko olemassa ihmistä, joka ei omaisi pahoja ja itsekkäitä ajatuksia?? Onko? eipä ole ja ei koskaan tule olemaan...

    Lapset ovat ihania ja rakkaita, mutta se ei tee sitä tosi asiaa, että jokainen elävä ihmisalku omaa syntisyyden ja taipumuksen tehdä myös pahaa muuksi.

    Asia tosiaan herätti tunteita ja siksi se kannatti kirjoittaa. Pilkka ja lahko haukkumiset jätän omaan arvoon.

    Kiitos ja hyvää lumen odotus aikaa kaikille :)

    Äänestä

  • taisi kolahtaa... kirjoitti:

    Ymmärrän hyvin, että se kuulostaa raadolliselta ja on vaikeaa ottaa vastaan. Sehän tarkoittaisi sitä, että jokainen on kerran Jumalan edessä tekemässä tiliä elämästään. Silloin ei tosin hyvillä tai pahoilla teoilla ole enää merkitystä, vaan ainoa mikä merkitsee on suhtautuminen elämänsä aikana ainoaan Elävään Vapahtajaan, Jeesukseen Kristukseen.

    Ihminen kuka ei omaa omia vapaita ajatuksia on zombie. Vihannes. Ja luultavasti kirjoittaja itse nimenomaan ei osaa pohtia asioita avoimesti, koska
    alkupuhujana on tainnut olla tämä "elävä vapahtaja, jeesus kristus"... Muussa tapauksessa ehkä voisitkin ajatella asioita muiltakin puolilta. Kuten joku tuossa jo mainitsi, hyvin ovat taas menneet jakeluun nuo aivopesun tuotteet. Valitettavaa.

    Äänestä

  • taisi kolahtaa... kirjoitti:

    Ymmärrän hyvin, että se kuulostaa raadolliselta ja on vaikeaa ottaa vastaan. Sehän tarkoittaisi sitä, että jokainen on kerran Jumalan edessä tekemässä tiliä elämästään. Silloin ei tosin hyvillä tai pahoilla teoilla ole enää merkitystä, vaan ainoa mikä merkitsee on suhtautuminen elämänsä aikana ainoaan Elävään Vapahtajaan, Jeesukseen Kristukseen.

    Asia oli käännetty ehkä tahallaan vääräksi. Toki ihminen saa puolustaa itseään jne. Lapsi kuitenkin omaa pahan tahdon ja esimerkiksi oman minän ennen muita käsitteen, joka taas johtaa tönimiseen ja muuhun sellaiseen toimintaan, mitä voi pitää pahana ja ei hyväksyttävänä toimintana.

    Se vaan on ihmisessä jo hänen synnyttyään. Kun asiaa osaa pohtia avoimesti, niin tajuaa, että niinhän asia juuri on.
    Onko olemassa ihmistä, joka ei omaisi pahoja ja itsekkäitä ajatuksia?? Onko? eipä ole ja ei koskaan tule olemaan...

    Lapset ovat ihania ja rakkaita, mutta se ei tee sitä tosi asiaa, että jokainen elävä ihmisalku omaa syntisyyden ja taipumuksen tehdä myös pahaa muuksi.

    Asia tosiaan herätti tunteita ja siksi se kannatti kirjoittaa. Pilkka ja lahko haukkumiset jätän omaan arvoon.

    Kiitos ja hyvää lumen odotus aikaa kaikille :)

    Jos joskut saat omia lapsia, niin hakkaa heistä synti pois raamatulla.
    Pari kunnon tälliä paksulla raamatulla ennen ja jälkeen joka aterian, niin kyllä lapsista synti lähtee.
    Testattu on ja toimii.
    julmalan siunausta kaikille
    Ps.Pistetään ne Saatanan lapset herran pelkoon.

    Äänestä

  • Lihomisen voi pysäyttää kuluttamalla enemmän kuin syö ja diabetesriskin voi alentaa liikkumalla jne.

    Miten voit poistaa pahuuden itsestäsi? Miten poistat sen, että et enää ajattele itsekkäästi tai ole kateellinen? Et mitenkään, niin se vain on.

    Osaat selittää asiat itsellesi mieluisalla tavalla, mutta se ei muuta tosi asiaa miksikään.

    Kun ihminen esimerkiksi haluaa loukata toista tietoisesti, niin on kysymys ihan eri asiasta kuin hengissäselviytymisen takia tarpeellisesta toiminnasta. Eikö?

    Vertaat asiaa kiusattuun henkilöön ja toisten sylkykuppina oloon. Eikös pitäisi ajatella tässä pointissa juuri niitä kiusaajia ja sylkijöitä? Mikä saa heidät tekemään niin. Puolustautuminen on ihan eri asia kuin toisen kiusaaminen?

    Meneekö yhtään perille? Älä käännä ja väännä selvää asiaa itselle mieluisaksi, vaan katso asiaa rehellisesti.

    Äänestä

  • tuota noin... kirjoitti:

    Lihomisen voi pysäyttää kuluttamalla enemmän kuin syö ja diabetesriskin voi alentaa liikkumalla jne.

    Miten voit poistaa pahuuden itsestäsi? Miten poistat sen, että et enää ajattele itsekkäästi tai ole kateellinen? Et mitenkään, niin se vain on.

    Osaat selittää asiat itsellesi mieluisalla tavalla, mutta se ei muuta tosi asiaa miksikään.

    Kun ihminen esimerkiksi haluaa loukata toista tietoisesti, niin on kysymys ihan eri asiasta kuin hengissäselviytymisen takia tarpeellisesta toiminnasta. Eikö?

    Vertaat asiaa kiusattuun henkilöön ja toisten sylkykuppina oloon. Eikös pitäisi ajatella tässä pointissa juuri niitä kiusaajia ja sylkijöitä? Mikä saa heidät tekemään niin. Puolustautuminen on ihan eri asia kuin toisen kiusaaminen?

    Meneekö yhtään perille? Älä käännä ja väännä selvää asiaa itselle mieluisaksi, vaan katso asiaa rehellisesti.

    otetaanpa tytteli vaikka Australiasta ja poika Grönlannista. He tapaavat sattumalta Frankfurthissa ja harrastavat yhdyntää, minkä seurauksena syntyy aivan vahingossa 9kk päästä sitten napero. Tämä napero siis omistanee puolet vanhempiensa geeneistä, oliko niin. Ja omaa siis joitain hänelle periytyneitä ominaisuuksia. Nyt kun hän sitten kasvaa 1v..2v...3...4... ja jossain kohtaa vaikka leikkikentällä leikkii lapion kanssa ja tekee hiekkalinnaa - ja sitten naapurin tenava tulee siihen ja vie tältä meidän naperolta hänen lapionsa niin kyllähän siitä napero suuttuu. Eikö suutu?? No, tämä menee psykkaosastoon, miksi napero ei halua luopua omastaan,, mutta et kai nyt tosissasi väitä, että lapsen käyttäytyminen johtuu hänelle syntymässä tungetusta valmiista synnistä ja pahuudesta?? Kyllä mä silti ihmettelen teidän uskisten ajatusrakennelmia hyvin suuresti. Eivät itsekkyys ja kateellisuus ole mitään kummosia asioita, niitä on uskiksillakin vai etkö todellakaan ole huomannut? Me olemme ihmisiä, emmekä koneita.

    Äänestä

  • käsittämätöntä kirjoitti:

    En ole ollenkaan väittänyt, ettei uskovillakin olisi kateutta jne. Ihan varmasti on. Tässä yhteydessä olisikin tarpeen korjata virheluulo, että uskovat pitävät muka itseään synnittöminä. Asia on päinvastainen. Uskoon tullut ihminen juuri tunteekin itsensä syntiseksi, kun Jumala on herättänyt synnin tunnon ja tätä kestää niin kauan kuin tässä turmeltuneessa liharuumiissamme vaellamme.

    Et vain halua käsittää tuota taipumustamme pahaan. Selität sen millä haluat, mutta totuus kuitenkin on se, että jo pienikin lapsi alkaa näyttämään synninlankeemuksen merkkejä jo hyvin pienenä.

    Ei tässä asiassa ole väliä onko lapsi Australiasta tai Frankfurtista sama toistuu ihmisellä aina.

    Kun pohdit asiaa niin ymmärrät.

    Jos siis tahdot ymmärtää...

    Äänestä

  • ihan niin... kirjoitti:

    Ei ole väliä onko ihminen Australiasta, vai Frankfurtista,
    synnillinen on silti?

    Sinä kirjoitat "jos tahdot ymmärtää" Uskosiko tekee
    sinusta niin paljon paremman, ettei sinun tarvitse
    yrittääkään ymmärtää?

    Onko kaikki fundamentalistit todella henkisesti
    tuolla tasolla, ettei luetun ymmärtäminen onnistu?

    Siis (noin) kahdeksannen kerran:

    Kun ihmiset keksii itse asioita (nojautuen vaikka
    noihin paimentolaistarinoihin, joista raamattu
    koostuu) joita ei sovi tehdä, ja jos nämä asiat
    on luonnollista käyttäytymistä vastaan, niin
    kyllä se lapsi niin tekee, ennen kuin yhteisö
    nujertaa luonnollisen vietin.

    Eli tekee syntiä.

    Päättäkää seuraavassa kokouksessa, että nenän kaivuu
    on perisynti, niin hupsista vaan, taas joku lapsi
    osoittaa että sinnehän se oli piilotettuna
    nenän kaivuun perisynti.

    Halle lujaa.

    Mistä ihmeen nenänkaivamisesta höpötät??

    Onhan sinunkin ymmärrettävä, että on asioita mitkä ovat väärin.
    Esimerkkejä:

    Toisen lapsen lyöminen
    Toisen pilkkaaminen
    Toisen lapsen lelun varastaminen
    "Minulle, eikä muille mitään" asenne
    Kateellisuus, kun toinen lapsi osaa vaikka laulaa tai on saanut uuden paidan.
    Jne. jne.. jen...

    Ymmärrätkö? Ei tässä mistään yhteisön painostuksesta tai nenän kaivamisesta ole kyse.

    Jotkut asiat on vaan väärin ja niitä asioita jo pieni lapsi osaa tehdä, vaikka niitä ei kukaan ole hänelle opettanut.

    Meneekö kukkaistytölle perille :)

    Miksi yrität pilkata uskovia? Tai toki jatka vain jos se auttaa :)

    Mihinkään lahkoon en kuulu, vaan olen ihan ev.lut ollut. Tai jos se on lahko niin sitten olen lahkolainen.

    Syntinen olen myös, mutta onnellinen kuin aropupu, kun olen saanut syntini anteeksi :)

    Äänestä

  • ihan niin... kirjoitti:

    En ole ollenkaan väittänyt, ettei uskovillakin olisi kateutta jne. Ihan varmasti on. Tässä yhteydessä olisikin tarpeen korjata virheluulo, että uskovat pitävät muka itseään synnittöminä. Asia on päinvastainen. Uskoon tullut ihminen juuri tunteekin itsensä syntiseksi, kun Jumala on herättänyt synnin tunnon ja tätä kestää niin kauan kuin tässä turmeltuneessa liharuumiissamme vaellamme.

    Et vain halua käsittää tuota taipumustamme pahaan. Selität sen millä haluat, mutta totuus kuitenkin on se, että jo pienikin lapsi alkaa näyttämään synninlankeemuksen merkkejä jo hyvin pienenä.

    Ei tässä asiassa ole väliä onko lapsi Australiasta tai Frankfurtista sama toistuu ihmisellä aina.

    Kun pohdit asiaa niin ymmärrät.

    Jos siis tahdot ymmärtää...

    ymmärtämistä. Kuten jo sanoin, käsite "synti" on se, jolla sinua hallitaan mielin määrin, viedään kuin pässiä narussa. Olen itse elänyt hyvin ja huonosti, tehnyt oikein ja väärin, mutta syntiä en ole tehnyt koskaan, koska syntiä ei ole paitsi kirkon oppi-isien aivopesemien ihmisparkojen päässä.

    Äänestä

  • mietitäänpä lisää... kirjoitti:

    Mistä ihmeen nenänkaivamisesta höpötät??

    Onhan sinunkin ymmärrettävä, että on asioita mitkä ovat väärin.
    Esimerkkejä:

    Toisen lapsen lyöminen
    Toisen pilkkaaminen
    Toisen lapsen lelun varastaminen
    "Minulle, eikä muille mitään" asenne
    Kateellisuus, kun toinen lapsi osaa vaikka laulaa tai on saanut uuden paidan.
    Jne. jne.. jen...

    Ymmärrätkö? Ei tässä mistään yhteisön painostuksesta tai nenän kaivamisesta ole kyse.

    Jotkut asiat on vaan väärin ja niitä asioita jo pieni lapsi osaa tehdä, vaikka niitä ei kukaan ole hänelle opettanut.

    Meneekö kukkaistytölle perille :)

    Miksi yrität pilkata uskovia? Tai toki jatka vain jos se auttaa :)

    Mihinkään lahkoon en kuulu, vaan olen ihan ev.lut ollut. Tai jos se on lahko niin sitten olen lahkolainen.

    Syntinen olen myös, mutta onnellinen kuin aropupu, kun olen saanut syntini anteeksi :)

    Saat minulta lahjaksi ikiliikkujan. Aloita koko tämä
    keskustelu alusta.

    Näin se kulkee:
    -Ensin kysytään miksi lapset on syntisiä.
    -Vastaan: koska synti on ihmisen keksimä juttu, joka
    väittää luonnollista käyttäytymistä sopimattomaksi.
    -Sitten kysytään miksi
    -Vastaan itsekkyys auttaa/auttoi selviytymään
    -Ei ymmärretä vastausta
    -Annan "nenänkaivuu" esimerkin
    -Kysytään mitä nenänkaivuu tähän liittyy?
    -Tähänkin löytyy jo vastaus, lue ja yritä tajuta lukemasi

    Nyt, sen sijaan että kerrot kuinka kauheaa on, koska
    olen itsekäs, alat lukea koko rimpsua alusta.

    Siitä vaan, tässä sulle tekemistä ikuisuudeksi,
    aina tulee sama kysymyksesi "Hölmö etkö tajua, että
    puhun kiusaamisesta, lyömisestä jne."

    Sitten vaan etsit vastauksen alusta, siitä se lähtee

    Pidä hauskaa.

    Mutta rakas kukkanen... ei ole mitään hätää jos annat pelastaa itsesi.

    Jeesus odottaa ja tuntee sinut.

    Jeesus rakastaa sinua. Juuri sinunkin takiasi Hän meni ristille.

    Äänestä

  • tajuta asian :) kirjoitti:

    Mutta rakas kukkanen... ei ole mitään hätää jos annat pelastaa itsesi.

    Jeesus odottaa ja tuntee sinut.

    Jeesus rakastaa sinua. Juuri sinunkin takiasi Hän meni ristille.

    Totuus ei pala...eiku...ei kestä lähempää tarkastelua. ;-)

    Äänestä

  • ihan niin... kirjoitti:

    En ole ollenkaan väittänyt, ettei uskovillakin olisi kateutta jne. Ihan varmasti on. Tässä yhteydessä olisikin tarpeen korjata virheluulo, että uskovat pitävät muka itseään synnittöminä. Asia on päinvastainen. Uskoon tullut ihminen juuri tunteekin itsensä syntiseksi, kun Jumala on herättänyt synnin tunnon ja tätä kestää niin kauan kuin tässä turmeltuneessa liharuumiissamme vaellamme.

    Et vain halua käsittää tuota taipumustamme pahaan. Selität sen millä haluat, mutta totuus kuitenkin on se, että jo pienikin lapsi alkaa näyttämään synninlankeemuksen merkkejä jo hyvin pienenä.

    Ei tässä asiassa ole väliä onko lapsi Australiasta tai Frankfurtista sama toistuu ihmisellä aina.

    Kun pohdit asiaa niin ymmärrät.

    Jos siis tahdot ymmärtää...

    on kiinnostava "Rakas Jumala, pyydän anteeksi, että loit minut syntiseksi ihmispoloksi". Kenen tässä pitäisi antaa anteeksi ja mitä?

    Äänestä

voluutioteorian mukaan:

Syntyy kivoja, sydämellisiä ja sinisilmäisiä(eivät valehtele) ihmisiä ja syntyy toinen populaatio huiputtajia ja itsekeskeisiä ihmisiä.
=> sekoitetaan populaatiot

Lopputulos näyttää muutaman sukupolven päästä suurinpiirtein tältä...Huiputtajat ja ilkeät ihmiset ovat huiputtaneet ja käyttäneet hyväkseen hyväuskoisia ja kilttejä ihmisiä. Huiputtajat ovat eläneet mukavien ihmisten kustannuksella ja pienentäneet heidän elinmahdollisuuksiaan.

Luonnonvalinta on tehnyt meistä sellaisia kuin olemme, itseasiassa harrastat itsekin juuri tätä luonnonvalintaa!
Mietippä tilannetta jossa hankit itsellesi elinkumppania, minkälaiset otat, eli mitkä ovat valintakriteerisi puolisollesi... On sekin valintakriteeri että joillekin kelpaa vain se eka eteen sattuva...itselläni on valintakriteerit ja näillä toimilla myönnän alistuvani luonnonvalinnalle

Joskus on ollut aika jolloin heikot ihmiset eivät pystyneet/uskaltaneet osallistua ruuanhankintaan ja naispuoliset olivat (ovat edelleenkin) kiinostuneita vahvoista (henkisesti kuin fyysisesti) miehistä ja siksi jää pojat rannalle ruikuttamaan...luonnonvalintaa

Joskus on ollut aika myös jolloin ruuasta on ollut pulaa joka on johtanut myös itsekeskeisyyden kehittämiseen (onhan tuo joka oliolla vaisto, mutta ehkä kärjistetymmin)...nälkäpula edisti sivilisaatioiden synnyn!

jännää, eikö

Äänestä

Kommentoi aloitusta

synnistä... kirjoitti:

Kun lapsi syntyy ja kasvaa, niin hänelle ei tarvitse opettaa olemaan paha ja syntinen. Se on olemassa jokaisessa syntyvässä ihmisessä.

Syntisyys tulee esiin lapsella jo hyvin nuorena, vaikka sellaista ei olisi koskaan hänelle opetettu tai vaikka lapsi ei olisi saanut mitään muuta kasvatusta kuin rakkautta ja hyvää. Silti pahus on hänessä ja jokaisessa meissä.

Eikös olekin asia näin? Se kyllä puhuu syntiinlankeemuksen puolesta minusta hyvin vahvasti.
Saa olla toistakin mieltä ja joku voisikin oman käsityksensä siitä miksi paha asuu jokaisessa ihmisessä, ilman että sitä "opetetaan" Se ei voi olla basillikaan mikä tarttuu ilmasta, kun lapsi syntyy, vaan se on hänessä.

Aika ihme juttu kyllä. Onko evoluutio saanut ihmiseen pahuuden, jotta se selviäisi taistelussa bakteereja vastaan??

Kukaan ei omaan lapseensa varmasti halua pahuutta iskostaa ja opettaa, mutta ei kovinkaan kauaa, kun itsekkyys ja jopa ilkeys tulee lapsen käytöksessä esiin.

Mistä tämä johtuu ja MIKSI näin on??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu