Evankeelinen vapaus

Monet protestanttiset kirkkokunnat (luterilaisetkin) ja teologit ovat historian aikana olettaneet erheellisesti,että uuden liiton aikana sunnuntaista olisi tullut "kristillinen sapatti" tai että VT:n sapattikäskyn velvoitteet olisivat siirtyneet sunnuntaille.
Varhaiskristityt eivät koskaan pitäneet sunnuntaita lepopäivänä tai ns. uutena sapattina. Ensimmäisen kerran kristikunnassa mainitaan sunnuntaista lepopäivänä vuonna 220 jKr. kirkkoisä Origeneen kirjoituksissa. Tästä alkoi harhaanjohtava, vieläkin monissa kirkkokunnissa vallalla oleva käsitys, että sunnuntai on "kristillinen sapatti" ja että sunnuntaita pitäisi viettää lepopäivänä ja että olisi syntiä jos ei lepää nimenomaan sunnuntaina.

Koko Uudessa testamentissa ei ole mitään tällaisia määräyksiä luettavissa, eikä UT:n teologiassa ole mitään toista pyhäpäivää asetettu sapatin paikalle pakolliseksi lepo- tai jumalanpalveluspäiväksi. Paastopäivistä puhumattakaan, vaikka juutalaisilla oli omat paastopäivänsä perinteisesti.

Päivien viettämisessä vallitsee nimenomaan evankeelinen vapaus - kuten siinäkin mitä kristityt saavat syödä, eli mitä tahansa haluat (kunhan eivät loukkaa jotain heikkouskoista uskovaa).

http://www.argumentti.fi/adventistit_sunnuntai/sunnuntai_sapatti_adventismi.php?id=38
292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jumalan käskyt". Just joo. Emme seuraa sinua ja logiikkaasi.

Äänestä

hieman eri käsitys sapatin "velvotteista" kuten sen ilmaisit. Olen luterilainen ja uskon että luterilaisen kirkon asenne on hyvä Jumalan edessä koska luterilainen pitää lepopäivänsä kerran viikossa Jumalan käskyjen tähden (eikä minkään muun tähden - kuten niin virheellisesti usein väitetään).

Näen tämän suunnilleen samoin kuin sen ruoka asian mistä täällä aina silloin tällöin riidellään.
Ratkaisevaa on - Uskotko itse tekeväsi oikein Jumalan silmissä vai et. Jos uskot tekeväsi Jumalaa vastaan ja kuitenkin teet - teet itsellesi vahingon koska sydämmessäsi teet tahallasi Jumalaa vastaan.

Siis omasta puolestani en usko että adventisti tekee väärin pitäessään lauantain tai luterilainen pitäessään sunnuntain tai jonkun muun päivän jos he tekevät sen uskossa.

Sapatti (siis viikottainen lepopäivä) on ihmistä varten - se on tärkeää muistaa. Se tarkoittaa ainakin minulle että esimerkiksi ne jotka työskentelevät sairaaloissa (myös adventistien sairaaloissa) ovat oikeutettuja lepopäivään kerran viikossa vaikka tekevätkin työtään lauantaisin. Tästä Jeesus puhui kun hän sanoi että ihminen saa lepopäivänäänkin tehdä hyvää.

Näin ymmärrän minä tämän sapatti asian.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kristitty** kirjoitti:

Monet protestanttiset kirkkokunnat (luterilaisetkin) ja teologit ovat historian aikana olettaneet erheellisesti,että uuden liiton aikana sunnuntaista olisi tullut "kristillinen sapatti" tai että VT:n sapattikäskyn velvoitteet olisivat siirtyneet sunnuntaille.
Varhaiskristityt eivät koskaan pitäneet sunnuntaita lepopäivänä tai ns. uutena sapattina. Ensimmäisen kerran kristikunnassa mainitaan sunnuntaista lepopäivänä vuonna 220 jKr. kirkkoisä Origeneen kirjoituksissa. Tästä alkoi harhaanjohtava, vieläkin monissa kirkkokunnissa vallalla oleva käsitys, että sunnuntai on "kristillinen sapatti" ja että sunnuntaita pitäisi viettää lepopäivänä ja että olisi syntiä jos ei lepää nimenomaan sunnuntaina.

Koko Uudessa testamentissa ei ole mitään tällaisia määräyksiä luettavissa, eikä UT:n teologiassa ole mitään toista pyhäpäivää asetettu sapatin paikalle pakolliseksi lepo- tai jumalanpalveluspäiväksi. Paastopäivistä puhumattakaan, vaikka juutalaisilla oli omat paastopäivänsä perinteisesti.

Päivien viettämisessä vallitsee nimenomaan evankeelinen vapaus - kuten siinäkin mitä kristityt saavat syödä, eli mitä tahansa haluat (kunhan eivät loukkaa jotain heikkouskoista uskovaa).

http://www.argumentti.fi/adventistit_sunnuntai/sunnuntai_sapatti_adventismi.php?id=38

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu