Ahdas portti sulkeutuu, pidä kiirettä!

Ahdas portti sulkeutuu välittömästi, kun viimeinenkin J-lan valittu on tullut Yeshuan kautta sisälle pelastukseen.

Nooan arkki oli todellinen pelastuksen arkki, mutta samalla myös esikuva ahtaasta portista meille: Vain arkkiin menneet pelastuivat. Arkkiin voitiin mennä vain yhden oven kautta. Kun valitut olivat menneet sisälle, niin J-la sulki oven. Kaikki ulkopuolelle jääneet ihmiset hukkuivat!

Samoin Vapahtajamme Yeshua on meille ahdas portti: Vain uskomalla Häneen saamme syntimme anteeksi ja voiman tulla J-lan lapsiksi. Vain Hänen kauttaan meillä on pääsy Isä J-lan luo. Hän itse sanoi: (Joh.10:7-9)

"7. "Totisesti, totisesti minä sanon teille: MINÄ OLEN lammasten OVI.

8. Kaikki, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat varkaita ja ryöväreitä; mutta lampaat eivät ole heitä kuulleet.

9. MINÄ OLEN OVI; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen..."

On aivan ilmeistä, että Yeshua tarkoittaa ahtaalla portilla itseään, sillä Hän on ainoa ovi ja ainoa tie Isä J-lan luo. Kaikenlaiset ihmistekoiset 'kidustus'-portit vievät ihan muuhun osoitteeseen kuin taivaan kotiin!

Riennä ahdistettu sielu rakkaan Vapahtajasi Yeshuan luo ja anna Hänen pestä pois syntisi ja johdattaa sinut rakkaan taivaallisen Isämme luo ennen kuin pelastuksen ahdas portti sulkeutuu edessäsi ikuisesti!

PS. Palailen foorumille iltasella...ZZZZZzzzzz


Siunausta Yeshuassa!

14

440

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "ahdasta porttia" ihmisille kaupittelet joka ei ole edes ahdas vaan lavean uskon tien avara portti.

      • äiti.

        Niin kauan kuin paha riippuu meissä kiinni, synnyttää se meissä myös pahoja ajatuksia ja pahoja himoja, jopa pahoja tekoja, kuten harkitsemattomia sanoja,"

        Mutta kun JEESUS SAA ihmisen vapauttaa SYNNIN JA SAATANAN VALLASTA onkin asia toisin, ja tästä sinä et voi tietää mitään kun tahdot pahassa riippua kiinni.


      • siihen

        "ahtaan portin kaupitteluun"?
        Oletpas Armi lapsellinen ja jopa peräti naurettava!
        Itket täällä ettei Yakovin kaupittelema "ahdas portti" täytä teidän sunilaisten "ahtaan portin" kaupittelijoiden asettamia laatuvaatimuksia!
        Te sunilaiset ette voi omia "ahdasta porttia" itsellenne, vaatien, etteivät muutkin saisi siitä puhua!
        Oletko sinä Armi metrinmitalla käynyt mittaamassa Yakovin kaupitteleman ahtaan portin ja teidän itsenne kaupitteleman ahtaan portin mitat?
        Paljonko oli eroa?
        Oliko muita laatueroja?
        Voi pyhä sylvi sentään kun on lapsellisuus huipussaan!


      • Kun kerran UT:ssa tarjottu AINOA ahdas portti - Yeshua-portti - ei tytölle kelpaa, niin et kai aio jonkin vieraan portin kautta mennä sisälle taivaaseen?

        Se ei onnistu sitten alkuunkaan!


        Siunausta Yeshua-portin löytämiseen ja sen hyväksymiseen!


    • kastetta harkitseva

      kun Perämeren vesi on kylmää, enkä harrasta avantouintia?

      • ...lähintä kastepaikkaa?

        Muista kuitenkin, että ennen sitä sinun on tehtävä elämässäsi aito parannus ja tunnustettava syntisi ja suullasi sydämesi usko Yeshuaan Messiaanasi ja että uskot Hänet J-lan Pojaksi, sillä epäuskoisia emme kasta!


        Siunausta Yeshuassa!


      • Kyllä minä nuo uskon
        Yakov kirjoitti:

        ...lähintä kastepaikkaa?

        Muista kuitenkin, että ennen sitä sinun on tehtävä elämässäsi aito parannus ja tunnustettava syntisi ja suullasi sydämesi usko Yeshuaan Messiaanasi ja että uskot Hänet J-lan Pojaksi, sillä epäuskoisia emme kasta!


        Siunausta Yeshuassa!

        miten kauas minun on matkustettava?


      • Kyllä minä nuo uskon kirjoitti:

        miten kauas minun on matkustettava?

        ...ja pyydä lähimmästä uudestisyntyneitten srk:sta luotettavaa uskonveljeä toimimaan kastajana :D

        Voitte kumpikin olla ihan uimahousuisillanne ja odottaa sopivaa hetkeä, jolloin muut eivät kiinitä teihin huomiota. "Viisas voittaa sieluja!"

        Voit toki matkata kesällä sieltä tänne Turkuun, niin kastan sinut upottamalla eräässä kirkasvetisessä pienessä järvessä täysin apostolien opetusten mukaisesti.

        Kaikki ei-apostoliset kasteet ovat arvottomia ja ovat kuin olisi vain uimassa käynyt, kuten hindut Gangesissa.

        PS. Ettet vaan huijaa asuinpaikkasi suhteen... ?


      • kasteelle haluava
        Yakov kirjoitti:

        ...ja pyydä lähimmästä uudestisyntyneitten srk:sta luotettavaa uskonveljeä toimimaan kastajana :D

        Voitte kumpikin olla ihan uimahousuisillanne ja odottaa sopivaa hetkeä, jolloin muut eivät kiinitä teihin huomiota. "Viisas voittaa sieluja!"

        Voit toki matkata kesällä sieltä tänne Turkuun, niin kastan sinut upottamalla eräässä kirkasvetisessä pienessä järvessä täysin apostolien opetusten mukaisesti.

        Kaikki ei-apostoliset kasteet ovat arvottomia ja ovat kuin olisi vain uimassa käynyt, kuten hindut Gangesissa.

        PS. Ettet vaan huijaa asuinpaikkasi suhteen... ?

        miten tämä asia tästä hoituu?

        Nyt minä yllätyin, kun sanot, että se pitää tehdä salaa, etteivät muut huomaa.

        Jääkö tuo uimahousujen alla oleva alue sitten paholaiselle?

        Taitaa tuo touhu sittenkin olla saatanan touhuja, sille sehän
        on valheen lisäksi myöskin pelkuri?


      • kuuleppas
        kasteelle haluava kirjoitti:

        miten tämä asia tästä hoituu?

        Nyt minä yllätyin, kun sanot, että se pitää tehdä salaa, etteivät muut huomaa.

        Jääkö tuo uimahousujen alla oleva alue sitten paholaiselle?

        Taitaa tuo touhu sittenkin olla saatanan touhuja, sille sehän
        on valheen lisäksi myöskin pelkuri?

        kasteelle ei tuolla mielellä parane lähtee.
        Tokkopa Jaakoppikaan tuollasii..


      • kysyväinen
        kuuleppas kirjoitti:

        kasteelle ei tuolla mielellä parane lähtee.
        Tokkopa Jaakoppikaan tuollasii..

        ja sitäpaitis, etkö ole lukenut, mitä mieltä tuo parjattu mies on
        tästä uskovien kasteesta:

        Todella kova hinku
        Kirjoittanut: TeuvoSuni 15.1.2008 klo 22.27


        noilla uudestikastetuilla helluntailaisilla ja adventisteilla on saada minut
        riveihinsä, kun ovat nähneet miten hyvän totuuden puolesta puhujan
        Kristus on minusta tehnyt, kun jatkuvasti houkuttelevat minua altaisiinsa.

        Unohtavat kuitenkin erään tärkeän seikan, ettei Jeesus Kristus tule minua
        ikinä sinne päästämään, koska on luvannut:

        "Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat
        minua. Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät joudu hukkaan, eikä
        kukaan riistä heitä minulta.

        Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä
        kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä."


      • kasteelle haluava kirjoitti:

        miten tämä asia tästä hoituu?

        Nyt minä yllätyin, kun sanot, että se pitää tehdä salaa, etteivät muut huomaa.

        Jääkö tuo uimahousujen alla oleva alue sitten paholaiselle?

        Taitaa tuo touhu sittenkin olla saatanan touhuja, sille sehän
        on valheen lisäksi myöskin pelkuri?

        ...(ovat kaksi eskimokansaa): Me apostolisesti uskovat emme kasta ketään ilkosillaan.

        Jollei sulla hävyn peitteeksi yleisessä uimahallissa kelpaa simmarit, niin tule sitten tänne Turkuun kesällä, niin kastan sut upotuskasteella. Päätäsi pidän veden alla niin kauan, että varmaan 'vanha ihminen kuolee', joten turha pelätä senkään ruumiinosan joutumista paholaisen omaksi!


        :D


    • Kuten Lasse Heimonen laulaa. "Älkää olko kenellekään
      mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte - synti on heitettävä Jeesuksen päälle, eikä lain taakkojakaan mahdu (synnin laki).
      Siksi sitä sanotaan ahtaaksi, kun omavanhurskaus
      paisuttaa ja synti turvottaa, kuvakieltä käyttääkseni.

      • ...reilusti eväitä. Niitä vastaa meillä nykyajassa viisaan neitsyen varustukset: Ylkää odottava valvova mieli, öljyllä täytetty palava lamppu mukana ja astia täynnä öljyä... :D


        Siunausta Yeshuassa!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      55
      1820
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      53
      1162
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1147
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1107
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1039
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      980
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      955
    8. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      952
    9. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      92
      911
    10. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      114
      898
    Aihe