Köyhät on liian

Äänestäjinä köyhät on luokkaa mitätön, koska ei äänestetä tai äänestetään sitä puoluetta mitä aina ennenkin. Taloudellinen vaikutusvalta on köyhiltä ja vaivaisilta otettu viimeisen 20:n vuoden aikana käytännössä kokonaan pois, tulot ovat sitä kokoluokkaa että ne ovat lähinnä läpivirtausta ruokaan, vuokraan, sähköön ja terveydenhoitoon, tällaisen ihmisen kulutusvaikutushan yhteiskuntaan on tuollaista kotieläimen luokkaa.

Viime vaalien alla, kerätessäni kannattajia, tuli ilmi yksi aivan käsittämätön ongelma miksi ei voi äänestää, hyvin monilla ihmisillä ei ole mitään henkilötodistusta koska ne maksaa liikaa!

Toivoisinkin että syksyllä katsoisitte kunkin puolueen tekoja ja kävisitte äänestämässä kerrankin toisin tai että edes kävisitte siellä uurnalla, on olemassa muitakin vaihtoehtoja kuin ne kolme suurinta.

Tämä on lähinnä keskustelunavaus siitä onko köyhillä ylipäänsä mitään keinoja vaikuttaa?
21839
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

esim, yleensä äänestävät. Ensimmäisen kerran viime eduskuntavaaleissa, protestoin tyhjällä lipulla.
Miksi?
Koska seuraan aktiivisesti aikaa, myös luen tarkkaan eri ehdokkaista, en vaan voinut antää ääntäni, koska se olisi voinut hyödyttää sellaista ehdokasta, mitä en missään nimessä haluaisi hoitamaan yhteisiä asioita.
Puolueet voisivat tarkemmin miettiä, keitä ottavat listoilleen.

Äänestä
  • ehdokkaita, ajattelinkin lähinnä sitä mitä puolue itsessään edustaa. Kun se yksi ehdokas ei isossa puolueessa voi yhtään mitään, sen takia kannatan pienempiä ympyröitä. Oma ehdokkaani joka meni peräti läpi, niin ollaan jo aika hyviä tuttujakin. Näin olen saanut omia kantojani esille eduskuntaa myöten, niin sen tulisi ollakin useammankin kohdalla! Tyhjä lappu voisi olla ihan järkeväkin jos sillä voisi esimerkiksi vähentää vaikka edustajien määrää, nykytilanteessa siinä ei ole mitään järkeä. Tiesittekö että koko eduskunta edustaa vain reilua miljoonaa suomalaista, se on vähän se!

    Äänestä

  • puolueille niin asia alkaa korjaantua. Viime vaalien jälkeen laitoin puoluetoimistoille viestejä missä mättää. Tarpeeksi monen kritiikki vaikuttaa siellä enemmän kun tällä palstalla. Pitää hyökätä suoraan, miten ne vetraanit sanoivat "just siihen arimpaan kohtaan".

    Oletan, että meillä eläkeläisillä on kiinnostusta, kokemusta ja aikaa laittaa palautetta sinne suden pesään. Olen huomannut, että laittamani ( monen muun) kritiikki on kantanut hedelmää.

    Äänestä

  • enemmän kirjoitti:

    puolueille niin asia alkaa korjaantua. Viime vaalien jälkeen laitoin puoluetoimistoille viestejä missä mättää. Tarpeeksi monen kritiikki vaikuttaa siellä enemmän kun tällä palstalla. Pitää hyökätä suoraan, miten ne vetraanit sanoivat "just siihen arimpaan kohtaan".

    Oletan, että meillä eläkeläisillä on kiinnostusta, kokemusta ja aikaa laittaa palautetta sinne suden pesään. Olen huomannut, että laittamani ( monen muun) kritiikki on kantanut hedelmää.

    aiemmin ei ollut nettiä. Lähetin suoraan muutamalle ehdokkaalle kysymyksiä, ja mainitsin epäkohdista.
    Sain puoluetoimistoilta vastauksen, en suinkaan ehdokkaalta, vaikka luulin kysymykseni heille menevän.

    Eduskuntaan on turha lähetellä, heidän suodattimensa,ja avustajansa käsittelevät ne, ja vastausta ei saa.

    Todennäköisesti, kunnallisvaalitkin tuottavat vaikeuksia, jos listoilla on täysin epäpäteviä henkilöitä, joiden läpimenoa en halua avittaa, äänestämällä hyvää, koska se ääni on samalla puolueelle.
    Pitäisi olla äänestys, missä voisi antaa ja - äänen. Tämän haluaisin ja tätä en missään nimessä.

    Äänestä

  • koetin sitä, kirjoitti:

    ensimmäisenä jos äänestää saisi-ääntä olisi
    aika nuori kundi joka tullaan muistamaan pitkään
    köyhien sortajana.

    Äänestä

  • kuka putoaisi kirjoitti:

    ensimmäisenä jos äänestää saisi-ääntä olisi
    aika nuori kundi joka tullaan muistamaan pitkään
    köyhien sortajana.

    Vaalipiirissä? Vai löytyykö niitä joka kunnasta?

    Äänestä

Minä en koskaan ole jättänyt äänestämättä (paitsi nuo europarlamenttivaalit), vaikka tiedänkin että ei sillä ihmeitä vaikuteta. Voi kuitenkin edes sen vähän vakuttaa, ja kun ei se mitään maksa ja vaivatontakin on.
Ison puolueen henkilöä en koskaan ole äänestänyt sillä perusteella, että hänellä on oikean tuntuiset puheet ja luotettavaltakin vaikuttaa, koska tiedän että politiikka on valtapeliä ja puolueen linja(se todellinen poliittinen ohjelma eikä vaaliohjelma tai vaalipuheet) ratkaisee eikä siinä niin paljon isommassa puolueessa yhden sooloilijan mietteet paina. Olen aina koittanut löytää puolueen joka edes vähän ottaisi intressejäni huomioon, ja änestänyt sen listoilta sopivaksi katsomaani. Olen varma siitä että monen muun on vielä helpompikin löytää parhaiten intressejään vastaava puolue kuin minun.

Äänestä
  • yksi ääni. Viime vaalien alla moni nuori sanoi "ei se yksi ääni mitään vaikuta". Jos kelataan historiaa vähän taaksepäin niin juuri se yksi ääni ratkaisi. Se tapahtui Lapin vaalipiirissä.

    Äänestä

tuo terveyden huolto, minulla kuten monella muullakaan sairaalla eläkeiläisellä ei ole ollut enää vuosikausiin varaa riittävään terveydenhuoltoon. Lääkkeitä ei ole varaa ostaa kaikkia tarvittavia ja ulosotossa lojuu korkoa kasvamassa terveyskeskus ja sairaalapäivälaskuja hamaan loppuun saakka. ( sosiaalitoimiston mukaan kun nuo kaikki kuuluvat "perusosaan" jota ei korvata).
Näillä sähköhinnan korotuksilla listasta saa seuraavaksi poistaa sähkön, lopulta sen ruuankin joka nyt jo tekee monelle todella tiukkaa saada, edes sitä halvinta ja epäterveellisintä mitä alennuksesta löytyy.

Äänestä
  • kansanedustaja joka olisi jotain tehnyt köyhien hyväksi,niin äänestän häntä heti.
    Edustaja joka saa liksaa yli 5000e kaikki edeut
    elää aivan toissa maailmassa,kun alle tonnin tuloilla elävä,eikä voi käsittää todellista köyhyyttä.

    Äänestä

niin palataan tasapinoon.

Äänestä

Se jo kertoo isojen asenteesta köyhiä kohtaan.
Orjatyölakia vastustivat PS, KD, Vaseli ja osa vihreistä. Siinä siis puolueet joita voin edes teoriassa kuvitella äänestäväni paitsi pressanvaalien toisella kierroksella.

Sen lisäksi on nämä pienpuolueet, joita olen äänestänyt kanssa. KTP, SKP ja erinäiset listat.

Äänestä
  • että äänestäisi jotakin ehdokasta joka on itsekin köyhä, niitäkin on, vaikkakin todella vähän!

    Äänestä

  • siinä järkeä kirjoitti:

    että äänestäisi jotakin ehdokasta joka on itsekin köyhä, niitäkin on, vaikkakin todella vähän!

    Turhaa äänestää köyhää ehdokasta, jos menee läpi, sen jälkeen on rikas.Yhtä asiaa ihmettelen suuresti, miksi vasemmistoliitto saa aina niin vähän ääniä? Kun käy Kansan uutisten sivuilla, on ainoa paikka missä välillä muistetaan vähempi osaisia. Se nyt ainakin on varmaa,nämä nykyiset hallituspuolueet, on pienille paha.

    Äänestä

  • sekään. kirjoitti:

    mielestäni mitenkään rehvakasta ole tullut, työtön ja entinen alkoholisti, kivasti on pitänyt mekkalaa.

    Äänestä

  • sekään. kirjoitti:

    Turhaa äänestää köyhää ehdokasta, jos menee läpi, sen jälkeen on rikas.Yhtä asiaa ihmettelen suuresti, miksi vasemmistoliitto saa aina niin vähän ääniä? Kun käy Kansan uutisten sivuilla, on ainoa paikka missä välillä muistetaan vähempi osaisia. Se nyt ainakin on varmaa,nämä nykyiset hallituspuolueet, on pienille paha.

    Ja sekin kummallisuus vielä tuossa vasemmistossa että ainakin osa sen äänestäjistä ei edes ole ihan kaikkein köyhempiä vaan jotkut jopa hyvätuloisia teollisuuden työntekijöitä tai sitten jotain kulttuuripuolen väkeä ja siinä eliittiäkin.
    Vaikka olen aina kavahtanut joidenkin vasemmistolaisten kovaa kielenkäyttöä pieniäkin pääomatuloja ja perintöjä saavia kohtaan, niin silti olen sitä aina eduskuntavaaleissa äänestänyt, paitsi kerran -80 luvulla SMP:tä
    Minusta se on hyvä asia jos kansallakin on vähän omaa varallisuutta ja pääomatulojakin. Erityisen hieno asia se on jos jollain muuten köyhällä on edes tällaisia tuloja vähän lisänä tai sitten vähän perintöjä saa.
    Mutta jos kuitenkin selvästi köyhiä on satoja tuhansia niin mitä he sitten äänestävät jos äänestävät.

    Äänestä

  • oikein äänestävät kirjoitti:

    puolueen ehdokasta. Aiemmin tein niin. Nyt katson millainen Eduskunnan tasapaino on ja äänestän sen mukaan.

    Sanotaan "sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistaa". Toisaalta "historia toistaa itseään". Mitä oikeistolaisuus aikoinaan toi? Vuoden 1918. Sotien jälkeen pueluesuhteet olivat tasaisemmat. Kaikesta piti neuvotella kompromissi. Siinä ei hävinnyt kukaan/ketkään eikä voittanut kukaan/ketkään.

    Aikoinaan Veikko Vennamo piti kovaa älämölöötä "kyllä kansa tietää" ja kannettiin istuntosalista ulos. Hänellä oli tuloja ja omaisuutta enemmän kun isolla työläisryhmällä yhteensä. Tässä on se asian juju HÄN HERÄTTELI KANSALAISIA AJATTELEMAAN JA ÄÄNESTÄMÄÄN. Toinen oli Johannes Virolainen. Hän katsoi asioita pitkällä tähtäimellä ja laajalti.

    Kuka/ketkä nyt pitävät älämölöötä tai katsovat asioita koko kansan näkövinkkelistä?

    Pidemmän aikaa meillä on ollut vain oikeito ja keskusta. Demaritkin on oikeitolaisempia kun Kokoomuslaiset. Vasemmalla on pelkkää hyttysen ininää. Syy; vanhakantaisuudessa pitäytyminen. Ei haluta uusiutua ajan mukana.

    KD teki hyvän tempun kun pyysi Tarja Talqvistin ehdokkaksi. Hän on ihminen, joka on kokenut omakohtaisesti loiston ja laskun köyhyyteen. Sopii vain toivoa, että hän jaksaa pitää köyhien asiaa esillä.

    Niillä nukkuvien puolueen köyhien äänillä on suuri meskitys. Ja ne sähköpostit ja kirjeet suoraan PUOLUETOIMISTOIHIN, ei ehdokkaille. Iso kasa samanlaisia valituksia pistää puolueen pohtimaan vakavasti ohjelmansa uudistamista.

    Äänestä

Olen aina äänestänyt kaikissa vaaleissa 60-luvun alkupuolelta lähtien.

Puoluekantaa olen vaihtanut ainakin 7-kertaa.

Tulos on aina yhtä lohduton.

Eräs puolituttuni pääsi aikoja sitten eduskuntaan ja jopa melko näkyvään asemaan.
Ensimmäisen ministerikauden aikana tytön mielipiteet muuttuivat.
Tervehtiminen on jäänyt meidän miesten keskeiseksi!

Valta turmelee.
Onneksi ei ole ehdotonta valtaa joka turmelisi ehdottomasti.

Äänestä
  • puoluetta joka köyhienkin etuja ajaa,nyt ei aja kukaan,joten en äänestä.

    Äänestä

Siitä vaan äänestän kuten ennenkin!

Äänestä
  • äänestäisin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

helppo saalis! kirjoitti:

Äänestäjinä köyhät on luokkaa mitätön, koska ei äänestetä tai äänestetään sitä puoluetta mitä aina ennenkin. Taloudellinen vaikutusvalta on köyhiltä ja vaivaisilta otettu viimeisen 20:n vuoden aikana käytännössä kokonaan pois, tulot ovat sitä kokoluokkaa että ne ovat lähinnä läpivirtausta ruokaan, vuokraan, sähköön ja terveydenhoitoon, tällaisen ihmisen kulutusvaikutushan yhteiskuntaan on tuollaista kotieläimen luokkaa.

Viime vaalien alla, kerätessäni kannattajia, tuli ilmi yksi aivan käsittämätön ongelma miksi ei voi äänestää, hyvin monilla ihmisillä ei ole mitään henkilötodistusta koska ne maksaa liikaa!

Toivoisinkin että syksyllä katsoisitte kunkin puolueen tekoja ja kävisitte äänestämässä kerrankin toisin tai että edes kävisitte siellä uurnalla, on olemassa muitakin vaihtoehtoja kuin ne kolme suurinta.

Tämä on lähinnä keskustelunavaus siitä onko köyhillä ylipäänsä mitään keinoja vaikuttaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu