Telepatia is back

einari3

Tieteen kuvalehressä 1/2008 oli artikkeli telepatiasta. Toivottavasti patologiset skepot tai muuten telepatiaan kielteisesti suhtautuvat lukivat sen. Noh, saahan sen hörhömmätkin lukea. Kuten olen sanonut: näiden asioiden olemassa olo tuntuu olevan viimekädessä kiinni siitä mihin uskotaan. Asenteista on joskus hyvä keskustella ihan siksikin, että valmiiksi kielteinen asenne haittaa tutkimista. Telepatiaa ei ilmeisesti ole koettu niihin asioihin joihin erityisesti kannattaisi tiedeyhteisöissä satsata. Ja asiaan.

Artikkelissa kerrottiin erilaisista kokeista, joita oli äskettäin vaihteeksi tehty laboratorio-olosuhteissa, jotka julmasti nyt referoin tähän.

Edinburghin yliopiston psykologi Marios Kittens teki kokeen, jossa oli lähettäjä ja vastaanottaja eri huoneissa, niin ettei kumpikaan voinut tehdä toisistaan aistihavaintoja, ja molempien aivojen sähköistä aktiivisuutta mitattiin (EEG).

Kokeessa lähettäjälle näytettiin 15 min ajan valonvälähdyksiä. Aina kun lähettäjä näki valonvälähdyksen, myös vastaanottajan näköaistimusta käsittelevät aivoalueet vilkastuivat. Todennäköisyys tähän on alle yksi prosentti. Sama toistettiin myös viidellä vastaanottajalla ilman lähettäjää, jossa vastaanottajille kerrottiin että lähettäjä kuitenkin olisi. Aivokäyrässä ei haivaittu muutkosia valon välkkyessä tyhjässä huoneessa.

Yhdysvaltalainen radiologi Todd Richards Washingtonin yliopistosta on tutkinut telepatiaa magneettikuvauksella. Hän valitsi koehenkilönsä edellä mainitun kaltaisella EEG-kokeella. Koehenkilöt laitettiin taas eri huoneisiin ja lähettäjälle näytettiin tietyin väliajoin kuvaa vilkkuvasta šakkilaudasta. Tuloksista ilmeni, että vastaanottajan aivotoiminta väheni aivokuoren näköalueilla aina kun lähettäjä yritti siirtää kuvaa šakkilaudasta. Richards uskoo että lasku voi johtua siitä, että lähettäjä reagoi lähettäjän ajatuksiin eikä lähetettyyn kuvaan.

Vaikka mitään varmaa ei voi vielä sanoa, tutkijat ovat kuitenkin vakuuttuneita siitä, että ilmiöön vaikuttaa tuntemattomia tekijöitä.

Kolmas koe on myös USA:sta. Saybrookin tutkimuskeskusksen psykologian professori Jeanne Achterberg on tehnyt myös huomionarvoisen magneettikuvauskokeen. Siinä lähettäjinä toimi 11 henkiparantajaa ja vastaanottajina henkiparantajien valitsemat henkilöt, jotka koettiin erityisen läheiseksi. Toisessa huoneessa olleet henkiparantajat yrittivät lähettää "myönteisiä ajatuksia". Monissa aivojen osissa ilmeni vilkastunutta toimintaa juuri silloin kun parantajat koittivat luoda telepaattista yhteyttä. Todennäköisyys aivoalueiden aktivoitumiseen sattumalta on pienempi kuin kaksi 10000:sta.

**********************************

Ilmiöiden selittäminen nykyfysiikan keinoin on erittäin hankalaa. Aivosolujen sähkömagneettinen kenttä sitä ei ainakaan selitä, sillä kenttä ei yllä tarpeeksi kauas vaikka lähettäjä ja vastaanottaja olisivat otsat vastakkain.

Monillehan telepatia saattaa olla arkipäivää, mutta lisää kokeita kuitenkin tarvitaan, ennen kuin asia saadaan tieteellisesti todistettua.

30

4444

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Markku.S

      Hei einari3,tässä omia käsityksiä ns.telepatiasta.Itseasiassa me olemme koko ajan sähkömangeettisessa kentässä,siis maapallon luomassa kentässä.Kun puhutaan telepatiasta tai yleensä energian luomisesta siirrosta aivojen kautta se tapahtuu Alfa-Beeta tumakkeiden kautta ja otetaan kytöön astraalikehon energian kautta jolloin rajoitteita ei ole sen liikkumisessa.Ongelma on tieteen kannalta ettei tunneta astraalikehon energiavirtauksia ja lainalaisuuksia.Siis kaikki on energiaa jota vain muunnellaan joko ns.selvänäölliseksi,ajatusten lukeminen(skannaus)energian välittäminen j.n.e.Tässäpä alkuun pohdittavaa.

      • Uskon ajatusenergian olevan sähköistä, myös salama-ilmiölle sukua.
        Myös kehittyneet eläimet voivat aistia näitä kollektiivisen tietoisuuden tiloja.

        Suurin osa ihmisistä elää päivittäin telepaattisessa yhteydessä rakkaimpiinsa.
        Niin simppelistä ilmiöstä on kysymys.

        Voisi käänteisesti ennakoida vaikeuksia ihmisillä, joilla ei olisi tätä intuitiivistä näkökykyä.

      • m-au

        Voitko markku.s kurkata ennustukset palstalle?

        Tuosta telepatiasta. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta minulla on tapana keskustella tp:sesti kissani kanssa. Jos nukun ja hän tahtoo ulos, hän tulee uneeni ilmoittamaan että voisin herätä. Jos hän on ulkona ja tahtoo sisälle, minä vain tiedän milloin hän pyytää avaamaan oven. Tälle viimeiselle on todistajienkin kanssa naurettu, että miten voikin olla noin helppoa. Se vain toimii.

        Se on kuin automaattinen taito, joka kaikilla on. Tuo tieteellinen koe oli mielenkiintoinen. Taidanpa käydä lukemassa lehden.

      • melkein
        m-au kirjoitti:

        Kun kerroit telepatiastasi kissan kanssa, kerron omista kokemuksistani koirien kanssa.

        Minulla oli aiemmin kolme venäjänvinttikoiraa. Ne on jalostettu aikanaan tappamaan susia ja ne ovat luonteeltaan hyvin suden kaltaisia.

        Aamuisin, ennen töihin lähtöä, minulla oli kiire ja tapanani oli viedä ne suureen koiratarhaan, jossa ne saivat juosta itsensä uuvuksiin. Koirani olivat saaneet tottelevaisuuskoulutuksen.

        Talviaamuisin oli pilkkopimeää, enkä nähnyt lainkaan missä koirani olivat. Kun oli aika lähteä kotiin, lähetin nopean päättäväisen AJATUSkäskyn, TÄNNE SIVULLE. Ja silmänräpäyksessä koirani ISTUIVAT vasemmalla puolellani kotiinlähtöä varten.

        Uskomatonta, mutta totta. Tämä oli joka-aamuinen rutiini.

      • "ns.telepatiasta.Itseasiassa me olemme koko ajan sähkömangeettisessa kentässä,siis maapallon luomassa kentässä."

        Rivien välistä:
        Tarkoitatko nyt että maan magneettikenttä ylläpitää jotain kollektiivista alitajuntaamme (ja samalla telepatiaa) tms..?

        Mielestäni yleensäkin telepatian olemassa olon todistaminen tieteellisesti olisi hienoa. Se ravistelisi tiedemaailmaa ja tieteen tekijät joutuisivat keksimään jotain selittämään ilmiötä, jolloin he joutuisivat ehkäpä virittelemään tietoisuuttaan lähemmäksi astraali- ja muita energiatasoja - tietenkin tieteen termein.

        Siinä vähän lisää pohdittavaa..

        Tässähän joutuu rajatiedon harrastajan alkaa aivospesialistiksikin.. Täytynee varmaan aluksi tarkistaa mitä nuo Alfa-Beeta tumakkeet ovat.. :D

      • Markku.S
        einari3 kirjoitti:

        "ns.telepatiasta.Itseasiassa me olemme koko ajan sähkömangeettisessa kentässä,siis maapallon luomassa kentässä."

        Rivien välistä:
        Tarkoitatko nyt että maan magneettikenttä ylläpitää jotain kollektiivista alitajuntaamme (ja samalla telepatiaa) tms..?

        Mielestäni yleensäkin telepatian olemassa olon todistaminen tieteellisesti olisi hienoa. Se ravistelisi tiedemaailmaa ja tieteen tekijät joutuisivat keksimään jotain selittämään ilmiötä, jolloin he joutuisivat ehkäpä virittelemään tietoisuuttaan lähemmäksi astraali- ja muita energiatasoja - tietenkin tieteen termein.

        Siinä vähän lisää pohdittavaa..

        Tässähän joutuu rajatiedon harrastajan alkaa aivospesialistiksikin.. Täytynee varmaan aluksi tarkistaa mitä nuo Alfa-Beeta tumakkeet ovat.. :D

        Maapallon magneettikenttä on erillinen ilmiö ei liity varsinaisesti aivoenergiaan.
        Mutta Alfa-Beta tumakkeet sijaitsevat aivojen otsalohkossa jossa ne ottavat vastaan impulsseja muualta kaikkeudesta esim.akaasisisen tason kirjoista.
        Nämä tumakkeet ovat samalla lähetinyksikkö jossa aivoenergia vahvistuu joko telepaattiseen yhteyteen tai energian välittämiseen esim.kaukoparannus.Sanottakoon vielä että kaukoparannuksessa energiankulku on kymmenkertainen verrattuna käsistä lähtevään energiaan.Toivottavasti vähän selkeni.

      • m-au
        melkein kirjoitti:

        Kun kerroit telepatiastasi kissan kanssa, kerron omista kokemuksistani koirien kanssa.

        Minulla oli aiemmin kolme venäjänvinttikoiraa. Ne on jalostettu aikanaan tappamaan susia ja ne ovat luonteeltaan hyvin suden kaltaisia.

        Aamuisin, ennen töihin lähtöä, minulla oli kiire ja tapanani oli viedä ne suureen koiratarhaan, jossa ne saivat juosta itsensä uuvuksiin. Koirani olivat saaneet tottelevaisuuskoulutuksen.

        Talviaamuisin oli pilkkopimeää, enkä nähnyt lainkaan missä koirani olivat. Kun oli aika lähteä kotiin, lähetin nopean päättäväisen AJATUSkäskyn, TÄNNE SIVULLE. Ja silmänräpäyksessä koirani ISTUIVAT vasemmalla puolellani kotiinlähtöä varten.

        Uskomatonta, mutta totta. Tämä oli joka-aamuinen rutiini.

        Helppo uskoa :)

        Minusta tuntuu että ihmiset joskus vähän aliarvioi eläimiemme ymmärryskykyä ja -taitoja.

        Ja lapset... heilläkin tuntuu olevan luontainen kyky telepatioida. ;)

      • Markku.S kirjoitti:

        Maapallon magneettikenttä on erillinen ilmiö ei liity varsinaisesti aivoenergiaan.
        Mutta Alfa-Beta tumakkeet sijaitsevat aivojen otsalohkossa jossa ne ottavat vastaan impulsseja muualta kaikkeudesta esim.akaasisisen tason kirjoista.
        Nämä tumakkeet ovat samalla lähetinyksikkö jossa aivoenergia vahvistuu joko telepaattiseen yhteyteen tai energian välittämiseen esim.kaukoparannus.Sanottakoon vielä että kaukoparannuksessa energiankulku on kymmenkertainen verrattuna käsistä lähtevään energiaan.Toivottavasti vähän selkeni.

        "Maapallon magneettikenttä on erillinen ilmiö ei liity varsinaisesti aivoenergiaan. "

        Mihin se sitten mielestäsi liittyy (muuhun kuin suojaamaan vaaralliselta säteilyltä)? Magneettikentäskin on sen verran esoteerista juttua liikenteessä että olisi mielenkiintoista kuulla käsityksesi.

        "Nämä tumakkeet ovat samalla lähetinyksikkö jossa aivoenergia vahvistuu joko telepaattiseen yhteyteen tai energian välittämiseen esim.kaukoparannus."

        Aivan. Samaan tapaan minäkin olen asian käsittänyt. Astraalikehon tai tarkemmin chakrojen kautta energiaa välitetään, joita sitten aivoilla säädellään. Chakrojen toimintaan tai aukeamiseen taas vaaditaan vähän muutakin. Noista tumakkeista en tiedä, mutta käpyrauhanen liitetään ainakin puheentulkintaan. Eli vaikkapa humanoidin höpötykset muuttuisivat ymmärrettäväksi puheeksi telepaattisessa kommunikoinnissa.

      • markku.sa

        Maapallon magneettikentän tarkoitus:
        1.Luoda vakaus pallolle(navat)
        2.Haittasäteilyn estäminen
        3.Harmonisoida luonnon olosuhteet
        Tätä vakautta rikotaan mm.ydinkokeilla ja muilla vastaavilla mm.magneettikenttien keinotekoinen luominen joita parhaillaankin tehdään.Nämä kokeet ja vastaavat aiheuttavat ilmastonmuutosta enemmän kuin mitkään muut päästöt joskin suurin vaikutus tulee kosmisilta voimilta.

        Käpyrauhanen ei osallistu puheentulkintaan vaan isoaivojen keskinäinen kommunikointi telepaattisen koodin saatuaan.
        Sitten tietoa jota aiemmin ei ehkä ole tiedostettu.
        Alfa-Beeta tumakkeet tekee eräänlaisen fissiokemiallisen yhdisteen joka reagoi pimeään energiaan(jota kanavoidaan)aiheuttaen fission kaltaisen voiman joka kohdennetaan mm.telepaattiseen viestintään tai useimmin kaukoparannukseen.Tämä ehkä kuullostaa alkuun oudolta vaan kun aikaa menee tulee ymmärryskin.

      • yhdiste?
        markku.sa kirjoitti:

        Fissiohan on jakautumista. Miten ihmeessä siitä yhdiste tulee. Pääsääntöisesti siitä on vain haittaa jos aivojen välittäjäaineet pilkkoutuvat yksinkertaisemmiski yhdisteksi.
        Pimeä energia aiheuttaa erittäin pitkillä etäisyyksillä painovoiman kumoavan kiihtyvyyden.
        Sen kenttä on niin heikko paikallisella tasolla, että sen on täysin mahdoton vaikuttaa mihinkään.

      • yhdiste? kirjoitti:

        Kukas tässä nyt painovoiman ja pimeänaineen yhteyksistä puhui. Kyse oli pimeän aineen kanavoinnista. Nollapiste-energiaa suoraan aivoista ;). Ratkaisut on yleensä lähempänä kuin luullaankaan..

        Fissio on jakautumista. Se että jotain kutsutaan fissiokemialliseksi yhdisteeksi, ei välttämättä tarkoita että siellä mikään jakautuu. Markkuhan taisi sanoa että se yhdiste aiheuttaa fission tapaisen voiman. No, enhän minä tiedä miten asia oikeasti on, mutta eipä siitä telepatiastakaan kyllä vielä mitään tiedetä, joten kaikkia vaihtoehtoja on hyvä punnita.

        Telepatian selittäminen ja informaation siirtäminen nykyfysiikan tiedoin on hankalaa, jopa mahdotonta, joten fysiikka menisi joka tapauksessa näiltä osin uusiksi.

      • uudeleen!!!

        "painovoiman ja pimeänaineen yhteyksistä puhui"

        Ei puhunutkaan. En minäkään. Oli puhe pimeästä energiasta. Pimeä aine aiheuttaa gravitaatiota, pimeä energia lamdan. Se on eri asia kuin nollapisteenergia.
        "aiheuttaa fission tapaisen voiman."
        Radioaktiivista säteilyä ja runsaasti räjähdysenergiaa. Aivoissa? Ei kiitos.

      • uudeleen!!! kirjoitti:

        Nollapisteen heitin tähän väliin kevennyksenä. (Vitseissä piilee kuulemma aina totuus).

        Joo sori, sekoilin, vaihda sen aineen tilalle energia edellisessä tekstissäni niin ehkä sitten ymmärrät mitä tarkoitin (huom. ehkä).

        "Radioaktiivista säteilyä ja runsaasti räjähdysenergiaa. Aivoissa? Ei kiitos."

        Juu, noh tämä nyt ei varsinaisesti ole minun taisteluni. Jos nyt oikein ymmärsin mitä Markku tarkoitti, niin nyt on kyse sellaisesta voimasta joka saa pimeää energiaa käyttöön telepatiassa. Ilmeisesti nyt liikutaan muutenkin sellaisilla energiatasoilla mitä ei osata mitata. Esiintyykö mitään sellaista voimaa fissiossa, en tiedä.

        Tiedän että se on skepolle kova pala kun hörhö alkaa puhumaan fysiikasta, mutta ei se kiukkaminen pilkun nussinta tilannetta helpota yhtään. Jospa koittaisit ymmärtää mitä muut ihmiset tarkoittavat samalla tasolla kuin panostat fysiikan osaamiseen. Radioaktiivisesta säteilystä ja ytimien halkeamisesta tuskin edelleenkään on kyse, kuten varsin hyvin varmaan ymmärrät. Sen sijaan kyse voisi olla voimista joita ytimen halkeamisessa esiintyy. Markku varmaan osaa kertoa tarkemmin, mikäli enää vaivautuu.

      • Telapatian mekanismiin
        markku.sa kirjoitti:

        Maapallon magneettikentän tarkoitus:
        1.Luoda vakaus pallolle(navat)
        2.Haittasäteilyn estäminen
        3.Harmonisoida luonnon olosuhteet
        Tätä vakautta rikotaan mm.ydinkokeilla ja muilla vastaavilla mm.magneettikenttien keinotekoinen luominen joita parhaillaankin tehdään.Nämä kokeet ja vastaavat aiheuttavat ilmastonmuutosta enemmän kuin mitkään muut päästöt joskin suurin vaikutus tulee kosmisilta voimilta.

        Käpyrauhanen ei osallistu puheentulkintaan vaan isoaivojen keskinäinen kommunikointi telepaattisen koodin saatuaan.
        Sitten tietoa jota aiemmin ei ehkä ole tiedostettu.
        Alfa-Beeta tumakkeet tekee eräänlaisen fissiokemiallisen yhdisteen joka reagoi pimeään energiaan(jota kanavoidaan)aiheuttaen fission kaltaisen voiman joka kohdennetaan mm.telepaattiseen viestintään tai useimmin kaukoparannukseen.Tämä ehkä kuullostaa alkuun oudolta vaan kun aikaa menee tulee ymmärryskin.

        puuttumatta, täytyy huomauttaa ettei maapallon magneettikenttä häiriydy mistään meidän toimista.

        Sen aikaan saa se että rautaydin pyörii eri tahtiin kuin maapallo, ja saa aikaan sähkömagneettisen kentän.

        Magneettikentällä ei ole tietoisuutta eikä siten myös tarkoitusta. Se on muodostunut todennäköisesti maapallon synnyn alkuaikoina rautametorin törmättyä maahan. Meidän onneksi koska muuten meitä ei olisi.

        "Tietosi" haiskahtaa olevan hieman aikaansa edellä tumakkeineen. Luin ko. artikkelin Tieteen kuvalehdestä eikä siellä aivan tuollaista ollut.

    • Qadesha

      ...asia josta voisin laittaa vaikka pääni pantiksi. Monestakin rajatieteellisestä seikasta olen arka sanomaan absolut varmuudella mitään, mutta telepatiaa olen kokenut elämäni varrella niin moneen kertaan että siinä ei kertakaikkiaan ole kenelläkään enää mitään vastaan vänkyttämistä minulle. En pysty olemaan uskomatta siihen.

      Ensialkuun telepatiakokemukset liittyivät äitiini ja veljeeni, ja nykyisen elämänkumppanini löydyttyä reilu 10 v sitten aloin jakaa ajatuksia hänen kanssa. Tottakai se on helppo "päätyä samaan ajatukseen" jos on joku tietty tilanne ja "sattumalta" kumpikin ajattelee siitä samoin, mutta sellaiset asiat joihin ei ole mitään yhtäläisesti kumpaakin koskevaa virikettä ovatkin sitten eri juttu. Esmes juuri tänään ajattelin että voisin kirjoittaa yhdelle foorumille olevani vaikka marsilainen, ihan sama siis mitä kansallisuutta olen, niin juuri samaan aikaan mieheni alkoi puhua Marsista, kun oli juuri kuullut jostakin meteorista joka on syöksynyt sinne (minulle tuo tapahtuma on vielä tuntematon). Mikään, ei sitten niin _mikään_ siinä istuskellessamme saunassa ollut edellyttänyt sitä että me kumpikin saisimme saman planeetan nimen yhtäaikaa päihimme.

      Olen nähnyt unta tarinasta mitä mieheni luki samaan aikaan 50 km päässä omassa asunnossaan (sattumalta kyseessä oli Kingin "Unensieppaaja", jonka juoni oli minulle silloin tuntematon...) Olen nähnyt unta että mieheni myöntää valehdelleensa minulle yhden jutun, ja kun kerroin uneni hänelle, hän sanoi että näin todella on, hän oli siinä asiassa valehdellut.

      Olen myös nähnyt muutamia visioita jotka sopivat paremmin mieheni mielikuviin hänen omista edellisistä elämistään, ja hän on nähnyt "minun visioitani". Näitä ei tietenkään voisi telepatiaskeptikolle mennä paasaamaan kun reinkarnaatio olisi kahta kauheampi pala nieltäväksi, mutta... ;) Kunhan nyt edes sen telepatian suvaitsisivat jo ottaa vakavasti.

      Pai tö vei tiedemiehet ovat havainneet että samasta kohteesta irronneet ja eri suuntiin ampaisseet hiukkaset käyttäytyvät niin kuin ne olisivat toisistaan tietoisia. Jos jo hiukkastasolla kaikki vaikuttaa kaikkeen, niin onko se nyt niin ihmeellistä jos yhdet aivot tahi mieli vaikuttaa toiseen...

      • Kähmis

        "Pai tö vei tiedemiehet ovat havainneet että samasta kohteesta irronneet ja eri suuntiin ampaisseet hiukkaset käyttäytyvät niin kuin ne olisivat toisistaan tietoisia."

        Kylä näin on. Ilmiö tuntuisi jopa uhkaavan ison A:n yleistä suhteellisuusteoriaa. Ei kuitenkaan. Tältä osin kvanttifysiikka taitaa olla lähempänä filosofiaa kuin fysiikkaa??

        Itse en jaksa vieläkään uskoa telepatiaan. Läheisten ihmisten hyvin samankaltaiseen ajatteluun ja sattumiin, jotka tulkitaan telepatiaksi, uskon kyllä. Ainakaan tietoista telepaattista viestintää ei ole koskaan voitu todentaa. Olisihan se iso ja ainakin minulle mieluisa paukku, jos sellaista voisi olla todistettavsti olemassa.

        Olen itse nähnyt pari-kolme kertaa elämässäni tarkan enneunen. On seuraavana päivänä tai ainakin lähiaikoina tapahtunut juuri, kuten olen unessa nähnyt.
        Kymmeniä vuosia. Tuhansia unia. Hippusen verran alitajunnan muokkaamaa selitystä ja suurten lukujen matikkaa. Ja siinä se on. Enneuni.
        Näin skepo sen itselleen kertoo.

      • toisin,
        Kähmis kirjoitti:

        jos uni skenaarion seuraavan olisi jo näyttänyt :

        Olet vaihteeksi autolla liikenteessä.On syksyisen synkkä sää,
        ajovalot ei sakeaan sumun sekaan syvälle yltä,vaan ajonopeus
        on tiputettava lähes hölkkään verrattavaan taivaltamisen tahtiin.
        Erotat kuitenkin epämääräisen hahmon muutaman kymmenen
        metrin päästä,hahmo osoittautuu mieheksi joka keskellä tietä
        seisoo huitoen, jotta hänet huomaisit ja pysähdyisit.

        Pysäytät auton ,veivaat ikkunaa hieman alas ja kysyt mieheltä
        -"mikäs hätänä?"..hän vastasi ,että tarvetta kyydille olisi,sillä
        kulkuneuvo hänen oli sanoutunut tehtävästään irti.Tarjoudut
        hänet kyytiisi noukkimaan,vaikka miehen olemus hieman
        epäilyttävältä vaikuttaa.Corsa nytkähtää kunnolla,kun mies
        lähes heittäytyy istuimelle.Viinan huuruiset henkäykset kasvoihisi
        iskeytyy ja päätöstäsi noukkia hänet kyytiin jo kadut,mutta tilanne
        muuttuu auttamatta jo muutamassa minuutissa tuskalliseksi,sillä
        mies osoittautuu varsinaiseksi vitsin viljelijäksi.Et saa estettyä
        naururyöppyjä jotka kunnon vatsahierontaa tarjoaa,mielessäsi
        "rukoilet jo armoa",sillä vatsa ei tätä menoa kestä..

      • Kähmis
        toisin, kirjoitti:

        naura. Olemme haudanvakavaa porukkaa. Jos joku kertoo vitsin, pyydän perusteluja, lähdetietoja ja matemaattista todistelua, että asia on niinkuin henkilö sen kertoi.
        Skenaariosi on kuolleena syntynyt.

      • Qad
        Kähmis kirjoitti:

        "Pai tö vei tiedemiehet ovat havainneet että samasta kohteesta irronneet ja eri suuntiin ampaisseet hiukkaset käyttäytyvät niin kuin ne olisivat toisistaan tietoisia."

        Kylä näin on. Ilmiö tuntuisi jopa uhkaavan ison A:n yleistä suhteellisuusteoriaa. Ei kuitenkaan. Tältä osin kvanttifysiikka taitaa olla lähempänä filosofiaa kuin fysiikkaa??

        Itse en jaksa vieläkään uskoa telepatiaan. Läheisten ihmisten hyvin samankaltaiseen ajatteluun ja sattumiin, jotka tulkitaan telepatiaksi, uskon kyllä. Ainakaan tietoista telepaattista viestintää ei ole koskaan voitu todentaa. Olisihan se iso ja ainakin minulle mieluisa paukku, jos sellaista voisi olla todistettavsti olemassa.

        Olen itse nähnyt pari-kolme kertaa elämässäni tarkan enneunen. On seuraavana päivänä tai ainakin lähiaikoina tapahtunut juuri, kuten olen unessa nähnyt.
        Kymmeniä vuosia. Tuhansia unia. Hippusen verran alitajunnan muokkaamaa selitystä ja suurten lukujen matikkaa. Ja siinä se on. Enneuni.
        Näin skepo sen itselleen kertoo.

        Tiedä sitten _tietoisen_ telepatian kanssa, jos ajattelen autossa että "mennään paikkaan X" kun olemme mieheni kanssa ajalulla, niin vaikeahan se on sanoa menimmekö paikkaan X koska telepaattisesti käskin niin, koska mieskin sattumalta halusi sinne vaiko koska kyseessä on paikka jonne molemmat muutenkin usein menisimme (näitä paikkoja on toki enemmän kuin vain yksi).

        Voisi ajatella että tietoisen telepatian tekee erittäin vaikeaksi se että jokainen ihminen "säteilee" omia ajatuksiaan joka suuntaan, ja sellaisessa ajatussotkussa ei mene viestit perille. Oikean taajuuden löytäminen olisi kuin hakuammuntaa, kuin räpläisi radiota josta kuuluu miljardi eri asemaa - olettaen siis että fyysisellä läheisyydellä ei olisi merkitystä. Olen joskus nukahtamista odotellessani ollut jonkinlaisessa horrostilassa ja yhtäkkiä olen kuullut useiden eri ihmisten äänten höpöttävän yhtäaikaa, yksikään äänistä ei ole kohdistettu minulle (ja hyvä niin, sillä muutoinhan kyseessä olisi ilmiö nimeltä "äänien kuuleminen" :P) Mutta kovasti tuntuu ihmisillä asiaa olevan, lievätkö sitten ajatuksia, puhetta vaiko vain omien aivojeni tallenteita.

        Enneunia en ole nähnyt kuin korkeintaan 2, tietääkseni.

        Kun en ole matemaatikko, en tiedä kuinka paljon sattuu sattumaksi ja kuinka paljon sitten ei tässä telepatiahommelissa.

      • se koirafani
        Qad kirjoitti:

        "niin vaikeahan se on sanoa menimmekö paikkaan X koska telepaattisesti käskin niin, koska mieskin sattumalta halusi sinne vaiko koska kyseessä on paikka jonne molemmat muutenkin usein menisimme (näitä paikkoja on toki enemmän kuin vain yksi). "

        Mielestäni kaikkea tuota.

        Kun kerroin ylempänä kokemuksistani koirieni kanssa, en oikeastaan tarkoittanut, että käskin niitä (vaikka teinkin niin). Hypnoosissakaan ei saada ihmistä tekemään mitään, mitä hän ei omana itsenään halua. Jos koirani saivat kiinni käskystäni, johtui se mielestäni siitä, että ne olivat ystäviäni ja tekivät mielellään kuten halusin. Jos taasen miehesi saa kiinni ajatuksestasi, kielii se vain siitä, että hän pitää sinusta ja ehkä te haluatte myös samaa asiaa.

        En väitä mitään. Kyselen vain. Joskus ehkä löytyy vastauskin näihin.

      • Qad
        se koirafani kirjoitti:

        Karmeaahan se olisi jos ihmisiä voisi käskyttää tekemään ihan mitä sattuu. ;) Eläimiä voisi ehkä jossain määrin olla vielä luvallista käskeä, jos ei niille tai niiden avulla mitään pahaa aio. Ainaskin tämä rajatieteen peruskirjailija Elisabeth Haich puhuu kirjassaan "Vihkimys" leijonien telepaattisesta ohjaamisesta.

      • Ääliönaama

        Koko telepatia on karmee juttu :( Se kuulosti hyvältä vielä sillon, kun luulin olevani ainut sen osaava...

        Likaiset tiedemiehet tonkivat ulos innolla kaiken tiedon ja etsivät läpimurtoa, jolloin he pystyisivät todistamaan yliluonnollisen olemassaolon. Ja lopulta: saksalainen tiedemies, jolla on vaikea sukunimi, saa Nobelin plööpalkinnon ja sadat miljoonat ihmiset eivät voi muuta kuin uskoa koko telepatiaan. Mitä sitten tapahtuu? He ajattelevat:

        "Telepatia on totta. Eli senkus vaan testaamaan."

        Ihmisten ajatukset yhdenmukaistuvat! Keskustelut käydään telepaattisesti! Ihmisistä tulee yksi ja sama! Meistä tulee muurahaisia! Mitä käy persoonalle? Tuleeko kaikista täydellisiä ihmisiä? Tietenkin on vielä fyysiset ominaisuudet ja yhteiskuntaluokka-erot, mutta tasoittuvatko nekin?
        Ihmiset tietävät kaiken sen minkä muutkin. Kouluja ei enää tarvita, keskitytään elämän ylläpitoon.

        Taustat tasoittuvat... Ajattelu yhdenmukaistuu... Jotenkin ihmeellisesti Petri keksii vitsin, kokoamalla kaiken yhteisen tiedon, ihme, ettei kukaan muu keksinyt sitä vielä. Hän kokoaa tiedosta siis huvittavan lausahduksen. Petrin tieto leviää kaikelle maailmalle... Kaikki nauravat? Sitten ei ole enää vitsejä keksittävänä. Koska kaikilla on sama tieto. Mitä ihmiset tekevät ajallaan? Töitä, jolla keräävät hyödykkeitä? Mitä sitten vapaa-ajalla? Kierrättävät telepaatiokentästä saatavaa tietoa ja tutkailevat sitä, ei mitään uutta. Pelaavat CS:ää? Jokainen tietää mitä kukin tekee... Yhtä hauskaa kuin, että kaikilla olis wallhack, enää kyseessä on vain hiirikäsi. Paitsi jos hiirikäden liikkeet opitaan muualta...

        Suurimpana ongelmana näen siis identiteetin... Onko se edistystä jos työ on yhtä tehokasta kuin muurahaisilla? Aatelkaa nyt: Näet KAIKKIEN ajatukset. KAIKKI näkevät ajatuksesi. Voitko silloin kehittyä persoonana? Onnistuuko mindblockkien tekeminen, ja vaatiiko se kokoaikaista uurtamista, että ajatukset saisi pidettyä sisällä? Tietenkin ajatusten karkaamisen voi estää sillä, ettei ajattele mitään. Tyhjentää mielensä niinkuin jossain buddhameditaatiossa... Ja se on varmaan hyödyllistä?

        Oikeestaan nyt taidan ymmärtää niitä elokuvien alienejä... Telepaattisesti kehittyneitä rumiluksia... Oma maailma on jo työskennelty loppuun ja sen salaisuudet ja informaatio on kaivettu esille... Mitä siis seuraavaksi? Rakennetaan avaruusalus ja lähdetään tutkimaan muita maailmoja, etsitään uutta informaatiota kaivettavaksi, juuri niinkuin tohtori Stwakcrengzzze kaivoi telepatian esiin.

        Mystiikka? Onko se pitänyt maailman tällaisena? Skeptikot, jotka saavat yliluonnollishörhöt näyttämään tyhmiltä? Raha, jonka puute pitää yliluonnollisuuden kurissa? Tarvitaanko me katolisia pappeja polttamaan noitia ja yliluonnollisuuteen suuntautuneita roviolla, että itseys säilyisi?

        Yhyhyhyhy maailma, miksi sinun täytyy edistyä niin kovasti? Emmekö vaan voisi kehittää ihmis- ja eläinoikeudet kohdilleen, palkata ihmisiä tuottamaan kaikille tarpeellisia hyödykkeitä ja tyytyä siihen? Pitääkö meidän lähettää materiaa avaruuteen? Pitääkö kaikki geeniasiat laittaa tuolille kirkkaaseen valaistukseen ja selvittää kaikki peräsuolia myöten, että kukaan ei kuolisi? Pitääkö meidän repiä ne DNA-ketjut yksitellen elävän oravan nahasta?

        Etsitäänkö me elämää avaruudesta? Miks me kehitetä elämää täällä? Eikö se tiede oo jo tehny tarpeeks?

      • ÄäliöNaama
        Ääliönaama kirjoitti:

        Joo, hupsistarallaa ja he-he-he. Taisin vähän innostua... Edellisen viestini ajankohdasta näette hieman syytä viestini sisältöön. Mulla on aina tällainen vaihe, että kun innostun, ajattelen uusia ajatuksia ja sekoittelen kaikkea, jolloin tulee vähän outoa tekstiä... Voitte nähdä ajatukseni kulun suoraan tekstistäni, sillä aivoissani on suora linkki näppäimistölle ilman uuvuttavaa visiittiä mielen kanssa.

        Nyt kun olen pohtinut asiaa, löysin "tiedon", että tuskimpa mun juttu toteutuu... Lopulta kun ajatukseni alkoivat selkiintyä ja pääsin lopputulokseen, sain sen jälkeen vielä yksinkertaisemman vastauksen: eihän niin ole tapahtunut näiden kymmenien tuhansien vuosien aikana.

        Tietenkin kaikki on mahdollista... Ehkä olemme niin kehittyneitä... Tai kymmentä tuhatta vuotta ei ole ollutkaan... Öö. Jatkakaa.

    • Ufo_X
    • Ufo_X

      "Viimeisin tutkimus selittää semmoisia asioita kuten selvänäkö, intuitio, kaukoparantaminen, säähän mielen voimalla vaikuttaminen jne."
      "Venäläiset tiedemiehet ovat keksineet että DNA:mme voi rakentaa itselleen reittejä tyhjiöön, muodostaen täten magnetisoituneita madonreikiä! Nämä madonreiät ovat mikroskooppinen vastine ns Einstein-Rosen silloille mustien aukkojen läheisyydessä."
      "Nämä ovat tunneliyhteyksiä joita pitkin informaatiota voidaan siirtää eri puolilla universumia sijaitsevien alueiden välillä ajan ja paikan ulkopuolella. DNA kerää puoleensa näitä informaation palasia ja lähettää ne edelleen tietoisuuteemme."

    • joku

      Olen itse kokenut pientä telepatiaa.

      Olin perheeni kanssa loma-asunnossa vuoktissa. Veljelläni ja minulla tuli riita ja vanhempi oli raivoissaan juuri "minulle". Käski minut alas ja oli siinä hermoromahduksen äärirajoilla. Kuten sanoin Vanhempani raivosi erityisesti minulle oikein huutamalla. Tulin alas ja sittn olin sanomassa jotain puolustukseksi huutavalle äidille. Sitten sanat jäivät aivan kuin tuppo suuhun ja sitten vain katsoin hetken hyvin tieukasti äitiäni päin. Häivyin huoneeseen. Sen jälkeen äiti oli aivan hämmentynyt ja ei enään huutanut. Puolusteli minua parilla sanalla veljelleni ja oli sitten hiljaa.

      Toinen oli sitten tapahtui taas siloin kun olin raivoissani. Riideltiin taas veljen kanssa ja vedin vaikka minkälaisiä haukkuma sanoja päin sen naamaa. Sitten sanat jäivät sanomatta ja mielessä oli vain se yksi sana jota ajattelin todela kovasti "ääliö!". Yhtä äkkiä veljeni säikähti ja sanoi kuuleensa päässään sanan "ääliö".

      Tästä lähtien on telepatia kiehtonut minua.

      • viltse

        Nyt kun luet tätä tekstiä.. Olet jo telepatiassa mukana :) Kirjotan tätä illalla kotona, sen jälkeen kun olen selaillut näitä telepatia sivuja.. Lueppa seuraava juttu tästä

        Ajattele valkoinen kani häkissä jolla on sinisellä musteella numero kahdeksan selässä. Ajattele sitä. Mielikuvituksessasi tee se mieleesi. Noin :D Valkoinen kani häkissä jolla on sinisellä musteella numero kahdeksan selässä.

        Ajattelet tätä samaa kuin minä 9.tammikuuta 2010. 3:42. Istun tässä omassa dataustuolissa ja ajattelen NYT. Niin säkin.. Sitä ajattelet mitä mun TEKSTISSÄ... näissä kirjaimissa.. näissä mustissa muodollisissa jutuissa on. telepatiaa

    • telepatia-asentaja

      pohjois koreassa kaikki kaukopuhelut ja ulkomaanmatkat on tehty jo vuosia telepatialla!
      -kustannukset ovat pienempia ja keveita..

    • Delusions

      Jokin ominaisuus ihmisellä kyllä on, jota ei oikein tiedosteta tai tunneta. Jokin vaisto tai kuudes aisti, tai mikä lienee. Telepaattisista kokemuksista on muutama ihminen minulle kertonut, ja toki yhden asian olen itsekin kokenut..

      Olimme pienen ryhmän kanssa yötä eräässä asunnossa ala-asteella ollessani. Oli varhainen aamu, ja heräsin koko porukasta ensimmäisenä. Myö tenavat nukuimme yläparvella, josta oli suora näköyhteys alakertaan jonka lattialla valvojamme nukkui kovaan ääneen kuorsaten. Hiivin parven kaiteen viereen, kurkistin sen yli, ja jäin hetkeksi aikaa tuijottamaan valvojaamme. Aikaa kului arviolta 5-10 sekuntia, ennenkuin kuorsaus loppui ja valvoja avasi silmänsä tuijottamaan takaisin. Minkäänlaista ääntä en esimerkiksi hiipiessäni aiheuttanut, joka olisi tämän voinut herättää.

      Klassinen esimerkki, josta monella muullakin on kokemusta. Myös itse olen herännyt samasta syystä. Mistä aivot tietävät, että joku tuijottaa? Mikä sen tiedon välittää, ja mikä anturi sen haistaa?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      202
      6923
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4592
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      35
      4045
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      70
      3179
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1935
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      27
      1666
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      17
      1660
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      40
      1563
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1429
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1207
    Aihe