Varokaa ahdistelijaa!

Virkkalasta tänään lapset sai lähteä koulusta vain saattajan kera alueella liikkuneen ahdistelijan takia. Olkaa varuillanne ja keskutelkaa lastenne kanssa.
113643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ja perttilän pk:ssa poliisi käynnyt jututtamassa lapsia, tuosta ko ahdistelijasta. on kuulemma poliisin vanha tuttu.

Äänestä

TUNTEMATON VIERAILIJA ALA-ASTEEN KOULUILLA

Perjantaina 18.1.2008 ilmoitettiin poliisille tuntemattomasta liikkujasta
Lohjalaisilla ala-asteen kouluilla ja niiden lähistöllä. Ilmoituksen mukaan
kyseessä oli keski-ikäinen mieshenkilö, jonka oli nähty poistuvan erään koulun
lähistöltä tummalla henkilöautolla.

Syytä oleskeluunsa koulussa ei mies ollut osannut kertoa sitä häneltä
kysyttäessä.

Henkilön käyttämän ajoneuvon rekisteritunnus ja omistaja ovat poliisin tiedossa.
Poliisi pyrkii selvittämään vierailujen tarkoituksen.

Miehen käyttäytyminen on aiheuttanut runsaasti yhteydenottoja viranomaisiin,
sekä kouluihin. Tämänhetkisten tietojen mukaan mies ei ole vierailujen
yhteydessä kuitenkaan tehnyt mitään sellaista, jonka perusteella häntä
voitaisiin epäillä rikoksesta.

Äänestä
  • ajelee mustalla mesellä ja rekkari alkaa SIN - ***!!!

    Äänestä

  • tiedetään kirjoitti:

    ajelee mustalla mesellä ja rekkari alkaa SIN - ***!!!

    SAIRASTA!!!!
    TOMMOSET IHMISET PITÄIS HIRTTÄÄ MUNISTA KATTOON!!!

    Äänestä

  • tyttö86. kirjoitti:

    SAIRASTA!!!!
    TOMMOSET IHMISET PITÄIS HIRTTÄÄ MUNISTA KATTOON!!!

    ihmiset? Foliohattua tarvitsevat vai ne jotka eivät huuda koko ajan mitä ovat tekemässä?

    Äänestä

ole taas turhaa hysteriaa.
Tää on taas näitä, jossain ollut jotain, niin jokapuolella nähdään mitä vaan.

Äänestä

Haluaisitko sinä tietää, jos asuinalueellasi tai lapsesi koulun/päiväkodin alueella ovat AIKUISET nähneet tuon auton? Kuka sen kertoisi? Koulu? Päiväkoti? Poliisi?

Äänestä
  • Asia on niin vakava, että tiedon pitää kulkea. Me vanhemmat emme saa kulkea laput silmillä ja korvilla.
    Huoli ja hätä lapsesta pitäisi riittää jatkotoimenpiteisiin.
    Olkaa valppaina ja pitäkää huolta naapurinkin lapsesta, että saisimme lapsillemme sen mitä hartaimmin toivomme.. turvallisen lapsuuden.

    Äänestä

  • kunhan tieto kulkee kirjoitti:

    Asia on niin vakava, että tiedon pitää kulkea. Me vanhemmat emme saa kulkea laput silmillä ja korvilla.
    Huoli ja hätä lapsesta pitäisi riittää jatkotoimenpiteisiin.
    Olkaa valppaina ja pitäkää huolta naapurinkin lapsesta, että saisimme lapsillemme sen mitä hartaimmin toivomme.. turvallisen lapsuuden.

    Kouluista tietoa ei tahdo irrota, onpa jossain koulussa kielletty miehen ja mersun olemassaolo kokonaan, leimattu koko homma huhupuheeksi.
    Entä kuka tiedottaisi, kun auto nähty päiväsaikaan asuinalueella?

    Äänestä

  • Worried2 kirjoitti:

    Kouluista tietoa ei tahdo irrota, onpa jossain koulussa kielletty miehen ja mersun olemassaolo kokonaan, leimattu koko homma huhupuheeksi.
    Entä kuka tiedottaisi, kun auto nähty päiväsaikaan asuinalueella?

    En ymmärrä miksi siitä ei jossain koulussa ole tiedotettu, kun se ei vaikuta koulun maineeseen jos siitä puhutaan, päinvastoin.

    Puhumattomuus ja tiedottamattomuus tuntuu välinpitämättömyydeltä.
    Kyseessä on meidän kaikkien yhteinen asia, lastemme hyvinvointi vai eikö koulut ajakaan tuota samaa asiaa?

    Laki on kyllä pahasti aikaansa jäljensä.
    Siihen pitää saada muutos, ettei viattomien lasten tarvitse kärsiä.
    Mikä laki turvaisi lapsille sen turvallisen lapsuuden, kun aina vain pitää odottaa.

    Äänestä

  • samaa asiaahan me ajetaan kirjoitti:

    aivan sale.. vesi tekee tepposensa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nimimerkki kirjoitti:

Virkkalasta tänään lapset sai lähteä koulusta vain saattajan kera alueella liikkuneen ahdistelijan takia. Olkaa varuillanne ja keskutelkaa lastenne kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu