kyllä loukkaantunut ja pahasti. Ootteko haukkujat nyt tyytyväisiä:(
http://www.meurman.com/fi/paivakirja.php?show=1200490495
http://www.meurman.com/fi/paivakirja.php?show=1200490495
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus Krideltä. En ole hänen faninsa, en pidä hänen musiikista vaan hieman raskaammasta. Mutta tuo kirjoitus oli todella hyvä!
toisaalta tulee mieleen vähän pisteiden ja säälinkerjuu ennen euroviisukarsintoja. Toisaalta taiteilijat ovat ehkä herkempiä kuin "tavalliset" ihmiset ja kohtuuton kritiikki saattaa tuntua epäoikeudenmukaiselta, varsinkin jos tuntee antaneensa yleisölleen ja faneilleen kaikkensa.
Kristiania on kuitenkin toistaiseksi käsitelty silkkihansikkain sekä keskustelupalstoilla, youtubessa ja varsinkin mediassa verrattuna Ari Koivuseen, mutta mahdollinen euroviisuedustus ja jo karsintoihin osallistuminen saattaa muuttaa tilanteen tasapuolisemmaksi. Ehkä ihmiset unohtaa vähäksi aikaa Ari Koivusen vihaamisen, vaikka en toki toivo Kristianillekaan pahaa.
Kristianhan on saanut vain erittäin vähän itselleen kritiikkiä osakseen sekä mediassa että näillä keskustelupalstoilla, varsinkin kun vertaa Ari Koivuseen.
Tuli ihan mieleen, kuinka aikoinaan Arin rattijuopomuksesta uutisoitiin isosti. Kriden törkeä sellainen oli pienellä seiskassa. Molemmat ovat väärin. Mutta toisessa oli itse ilmoitettu ja Kristianin osalta hän oli mm lähtenyt poliiseja pakoon.
Kyllähän Kristian tulee saamaan vielä paljon negatiivista niskaansa. Jo ajatus siitä, että lähtee promoamaan levyään Euroviisukarsintojen kautta, kun on niin hiljattain saanut runsaasti aikaa paistatella telkkarissa ja mediassa Idolsin osalta, tuntuu älyttömältä. Ei vissiin pärjää ilman mediaa ja TV näkyvyyttä, kuten monet muut.
Ylipromoaminen, jota tämäkin on, vie uskottavuutta. Kristianin lisäksi Anna Abreu on ylipromottu.
että Ari lähestulkoon julistettiin idolsin voittajaksi jo koelaulujen jälkeen. Voittajasuosikki ja myöhemmin voittaja saa luonnollisesti eniten sekä kielteistä että myönteistä huomiota. Kristian ei ollut ennakkosuosikki missään vaiheessa eikä kiinnostanut mediaa tai nettikeskustelijoita samassa määrin.
Ei Kride minusta erityisen loukkaantuneelta vaikuta tuossa kirjoituksessa. Nettikirjoitukset tuntuvat varmasti ikäviltä kenestä tahansa. Netissä haukutaan ihmisten henkilökohtaisia ominaisuuksia nimimerkin takaa tuntematta haukuttavaa ihmistä lainkaan. Parempi olisi kun jättäisi lukematta.
Älä ihmeessä ota näitä juttuja henkilökohtaisesti. Yleensä näillä haukkumisilla halutaan loukata toista kirjoittajaa eikä suinkaan henkilöä, jota haukutaan. Tää on fakta homma ja voin henk.koht. sen todistaa. Itse olen mm. joskus sinua, rakas Kride, joutunut haukkumaan lyödäkseni toista kirjoittajaa mutta siihen en ole kyllä sortunut todella pitkään aikaan. Olen myös tehnyt päätösen että en sinua, rakas Kride, tule koskaan enää netissä haukkumaan tai negatiivisesti muutenkaan arvostelemaan, koska minusta sinä olet todella miellyttävä henkilö ja lahjakas muusikko. Toivotan sinulle rohkeutta ja menestystä elämässä, oli se sitten minkä suuntaista tahansa.
Toivottavasti kävit tämänkin lukemassa.
ovat näissä "keskusteluissa" vaan pelinappuloita, joilla kolhitaan "vihollista". pelkkää typerää peliä. t: ari-fani.
Osoittaa Kriden lahjakkuuden myös kiinnostavan tekstin tuottajana; erityispisteet objektiivisesta lähestymistavasta.