Me tehtiin

Lontoon pommi-iskun jälkeen on saatu jo kaksi tunnustusta itsensä Al-Qaidaksi väittäviltä ryhmiltä. Toinen itsensäpaljastajaryhmä on ennestään täysin tuntematon, toinen on ehtinyt tunnustaa jo useita terrori-iskuja, joista se ei silti ole saanut kunniaa.

On paljon helpompi puhua kuin tehdä. Voin hyvin kuvitella ryhmiä savuisissa kahviloissa, jotka loputtomiin kiihdyttävät itsensä uhoon "läntisten maiden rappiolla", "uskon puolustajien sortamisella", "globaalin talouden tuhon välttämättömyydellä" ja muilla juhlapuheaiheilla. Sitten, kun kahvilan nurkassa kokealla seinässä kolmikulmaisella hyllyllä oleva, rakeinen mustavalkotelevisio näyttää kuvaa terrori-iskusta, alkaa vimmattu syöksy puhelimeen. Me se tehtiin, me se tehtiin, tai ainakin meinattiin!

Kun palestiinalaiset tekevät itsemurhaiskuja, syyllisiksi ilmoittautuvat Hamas, Jihad, Musta Syyskuu ja Profeetan Parran Vihreät Ritarit puhumattakaan Arafatin Serkkujen Kummiseura. Kun ETA tai IRA iskevät, baareissa isketään myös tuopit pöytään ja huudetaan puhelinta. Ja kun jossakin maassa tapahtuu huomattava murha, poliisit joutuvat vetämään köyden aseman voelle: parijonoon järjesty, murhaajaksi ilmoittautuvat vasemmalle, ilmiantajat, jotka näkivät murhapaikan lähellä pitkän, lyhyen, mustan tai valkoisen hahmon, joka näytti epäilyttävältä, oikealle.

Tyytyisivät vain lukemaan keltaista lehdistöä ja katsomaan kolmossivun tyttöä.
079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


se..... kirjoitti:

Lontoon pommi-iskun jälkeen on saatu jo kaksi tunnustusta itsensä Al-Qaidaksi väittäviltä ryhmiltä. Toinen itsensäpaljastajaryhmä on ennestään täysin tuntematon, toinen on ehtinyt tunnustaa jo useita terrori-iskuja, joista se ei silti ole saanut kunniaa.

On paljon helpompi puhua kuin tehdä. Voin hyvin kuvitella ryhmiä savuisissa kahviloissa, jotka loputtomiin kiihdyttävät itsensä uhoon "läntisten maiden rappiolla", "uskon puolustajien sortamisella", "globaalin talouden tuhon välttämättömyydellä" ja muilla juhlapuheaiheilla. Sitten, kun kahvilan nurkassa kokealla seinässä kolmikulmaisella hyllyllä oleva, rakeinen mustavalkotelevisio näyttää kuvaa terrori-iskusta, alkaa vimmattu syöksy puhelimeen. Me se tehtiin, me se tehtiin, tai ainakin meinattiin!

Kun palestiinalaiset tekevät itsemurhaiskuja, syyllisiksi ilmoittautuvat Hamas, Jihad, Musta Syyskuu ja Profeetan Parran Vihreät Ritarit puhumattakaan Arafatin Serkkujen Kummiseura. Kun ETA tai IRA iskevät, baareissa isketään myös tuopit pöytään ja huudetaan puhelinta. Ja kun jossakin maassa tapahtuu huomattava murha, poliisit joutuvat vetämään köyden aseman voelle: parijonoon järjesty, murhaajaksi ilmoittautuvat vasemmalle, ilmiantajat, jotka näkivät murhapaikan lähellä pitkän, lyhyen, mustan tai valkoisen hahmon, joka näytti epäilyttävältä, oikealle.

Tyytyisivät vain lukemaan keltaista lehdistöä ja katsomaan kolmossivun tyttöä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu