Suomalaisia SS-miehiä oli Saksan armeijassa Toisen Maailmansodan aikana. Miksei heidän mahdollisia sotarikoksia ole tutkittu, vai tekivätkö he mukamas jotain muuta kuin saksalaiset SS-miehet.
Suomalaiset SS-miehet
37
5489
Vastaukset
- Panttipataljoona.
Sieltä löytyy muutakin kuin "mukamas" infoa.
- ResKers
Nyt on taas aamu ,menehän uudestaan nukkumaan.
- yhteyttä
lainkaan Saksaan. Mehän sodimme erillissotaa.
- Heinz Paulus
Ja mikäs yhteys Neuvostoliitolla oli Saksaan vuosina 1939-1941 Barbarossan alkamiseen asti?
- BocksCar
Suomalainen SS-osasto palveli 1941-43 Itärintamalla Nordland/Wiking -osastoissa. Osasto kotiutettiin Hangon kautta vuonna 1943 ja miehet hajautettiin Suomen armeijan eri joukko-osastoihin.
Pidettiin rintamataistelijoina suuressa arvossa saksalaisten komentajien taholta. Kiivaissa taiseluissa olivat mukana ja kärsivät tappioitakin sitten sen mukaan.
Mitään sotarikoksiin viittaavaa ei suomalaisista Waffen-SS :n riveissä ole näkynyt. Tutkia toki saa kunhan tehdään rehellisin mielin, asia joka on kaiken rehellisen historiankäsittelyn kulmakivi minun mielestäni. Jos olisivat johonkin hirmutekoihin syyllistyneet niin kyllä siitä olisi jo kuultu varmasti aikojen kuluessa moneen kertaan.
Miksi miehemme juuri ja nimenomaan SS-joukoissa?
Syynä se että Saksan lain mukaan maan armeijassa eli Wehrmachtissa ei voinut palvella kuin syntyperäinen Saksan kansalainen. Tämän takia kaikki ulkomaalaiset taistelijat sijoitettiin Waffen-SS -organisaatioon jota em rajoitus ei koskenut. - tässä sul
Miksi Adolf Hitler esitetään länsimaisessa mediassa paholaisena? Miksi Josef Stalin kamalista teoista ei mediassa ja muussa julkisessa keskustelussa kunnolla puhuta? Miksi KGB:n sotarikoksia ei avoimesti tuomita ja miksi niitä ei edes tutkita? Miksi kommunismi on laillista länsimaissakin ja kommunisteja ei syrjitä ja kommunismi hyväksytään, mutta natsismi on länsimaissa kielesttyä ja natseja katsotaan halveksuen ja natseihin kohdistetaan usein lainsäädännöllisiä toimenpiteitä? Miksi Vladimir Putinilla on oikeus kunnioittaa KGB:tä ja miksi Putinilla on oikeus kutsua Josef Stalinia sankariksi ja venäläisillä myös samaan aikaan kun saksalaiset ja Saksan johtajat joutuvat avoimesti häpeämään Adolf Hitlerin hirvittäviä rikoksia ihmiskuntaa kohtaan? Voittajat kirjoittavat historian!!!!!!!
- vetelistä
saksalais-sotilaista.
- communsit svoiet republik
vetelistä kirjoitti:
saksalais-sotilaista.
No nii just. Neuvostosotilaat ne niin sankareita vasta olivat. Eivät kellekkään mitään pahaa tehneet. "TYÖN ORJAT SORRON YÖSTÄ NOUSKAAA!!!"
- huhhoijjaa
communsit svoiet republik kirjoitti:
No nii just. Neuvostosotilaat ne niin sankareita vasta olivat. Eivät kellekkään mitään pahaa tehneet. "TYÖN ORJAT SORRON YÖSTÄ NOUSKAAA!!!"
tuhoamisleireistä puhuta samassa yhteydessä kuin saksalaisista. Ja saksalaisista Einsatzgruppeista suomessa - ainiin erillissotahansa ja erilliskeskitysleirit siis.
- Waffenss
huhhoijjaa kirjoitti:
tuhoamisleireistä puhuta samassa yhteydessä kuin saksalaisista. Ja saksalaisista Einsatzgruppeista suomessa - ainiin erillissotahansa ja erilliskeskitysleirit siis.
Johtuisikkohan siitä, että Einsatzgruppen ei toiminut Suomessa. Jos olisi toiminut niin luuletko sinä, että suomenjuutalaiset olisivat taistelleet saksalaisten aseveljinä?
- Misi
Suomalaiset sotilaat oli sijoitettu Waffen SS (ase ss) joukkoihin jotka kävivät aivan normaalia sotaa.
Tosin waffen SS oli sikäli erikoisyksikkö ja lopussa jopa armeija, että se testasi yleensä uudet aseet (mm. nykyisen rynnäkkökiväärin), mutta se myös taisteli aina kovimmissa paikoissa.
Waffen ss menetti kaatuneina noin kaksinkertaisen määrän miehistöään verrattuna Werhmactiin.
Silti sen huolto ym. oli normaalin maa-armeijan käsissä.
Eli on aivan turha syyllistää Suomalaista tai Saksalaista sotilasta joka on taistellut Waffen- SS riveissä.- Erika sävel
Suomen joukon SS kuvaa musaa:
http://www.youtube.com/watch?v=L31rf2kZtqE&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=pe-qooJGwfo&feature=related
ja
Erika
http://www.youtube.com/watch?v=kY3wCOBVpyk&feature=related - eturivin Suomalaisia
ne Suomalaiset SS-miehet olivat eturivin sotilaita ja eturivin miehiä rauhan töissä myös! Ei sinne Saksaan mitkään surkimukset ja luuserit menneet sen järkikin sanoo, vaan sellaiset miehet, jotka pärjäävät paikassa kuin paikassa! Kotikunnassani on muutamia SS- miehiä ollut ja kaikki ovat menestyneet yrittäjinä tai maanviljelijöinä suuressa mittakaavassa! Nyt tietysti jo edesmenneinä yhtä veteraania lukuunottamatta.
- tietää mikä
eturivin Suomalaisia kirjoitti:

mittakaava sinulla on käytössä? 1:100.000 vai 1:2?
- ers
eturivin Suomalaisia kirjoitti:
ne Suomalaiset SS-miehet olivat eturivin sotilaita ja eturivin miehiä rauhan töissä myös! Ei sinne Saksaan mitkään surkimukset ja luuserit menneet sen järkikin sanoo, vaan sellaiset miehet, jotka pärjäävät paikassa kuin paikassa! Kotikunnassani on muutamia SS- miehiä ollut ja kaikki ovat menestyneet yrittäjinä tai maanviljelijöinä suuressa mittakaavassa! Nyt tietysti jo edesmenneinä yhtä veteraania lukuunottamatta.
yrityksiä tuollaiset SS- miesten, siis Suomalaisten maineen pilaamis yritykset ovat. Eri sakkia ne olivat kuin Kommunistisen aatteen ihmiset, jotka odottavat yhteiskunnan tekevän kaikki mahdolliset päätökset.
- Sonderkommando NorD
"..on aivan turha syyllistää (?) ..Saksalaista sotilasta joka on taistellut Waffen- SS riveissä"
Hyökättyään Neuvostoliittoon kesällä 1941 Saksa lähetti miehittämilleen alueille itään SS-joukkojen komentajan Obergruppenführer Heydrichin Einsatzgruppe-joukkoja, joiden tehtävänä oli teloitukset ja siviiliväestön puhdistukset.
http://www.hs.fi/kuva/1135229083192?orientation=horizontal
Einsatzgruppe-joukkojen teot eivät olleet improvisoituja reaktioita sotatapahtumiin, vaan tarkasti ennalta suunniteltu suuroperaatio. Jokainen Einsatzgruppen jakautui operatiivisiin alayksiköihin, jotka olivat joko Einsatzkommandoja tai Sonderkommandoja. Keskistä armeegruppea (Mitten) seurasi Einsatzgruppe B, ja pohjoisen armeegruppe Nordin perässä Baltiaan, Viroon ja Leningradin alueelle tuli Einsatzgruppe A.
Baltian maissa Einsatzgruppea A johti SS-Brigadeführer Franz Walter Stahlecker aina 23. maaliskuuta 1942 saakka, jolloin Viron isänmaalliset partisaanit onnistuivat toimittamaan hänet päiviltä. Pihkovan, Vatjan Novoseljessa, Inkerin ja Gatshinan Krosnogvardeiskissa, Vepsän Kikerinossa, Tshudovossa, so. karjalaisten ja muiden itämerensuomalaisten sukulaistemme asuinalueilla ”toimea hoiteli” Einsatzgruppen A Sonderkommando 1a ja 1b sekä Einsatzkommandot 2, 3, 1C.
Einsatzgruppen A uhrien lukumäärä oli 363 337 sotavankia ja siviiliä, joista yli 3.000 juutalaista!
Näissä Wehrmachtin perässä tulleissa neljässä Einsatzgruppessa oli henkilökuntaa kkussakin lienee 600 – 1000 miestä ja naista. Baltian, Leningradin ja Novgorodin alueen Einsatzgruppen A koostui jotensakin seuraavasti:
- Waffen-SS: 340 jäsentä
- Gestapo (Geheime Staatspolizei): 89
- SD (Sicherheitsdienst, Turvallisuupalvelu): 35
- Ordnungspolizei (Järjestyspoliisi): 133
- Rikospoliisi (Kriminalpolizei): 41
Näistä Himmlerin, Kaltenbrunnerin, Rosenbergin teloitusjoukoista kirjoitti joskus myös Hesari!
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Ukrainan juutalaisten tuhoamisen jäljet paljastuvat hitaasti maaseudulla/1135229082807 - huu haasetä
Sonderkommando NorD kirjoitti:

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Ukrainan juutalaisten tuhoamisen jäljet paljastuvat hitaasti maaseudulla/1135229082807onko 360 000 venäläistä pienempi juttu kun YLI 3000 juutalaista?? Ja luultavasti Faffen-SS porukka oli rangaistusta kärsimässä, eli tapa tai oikeuteen, oma valinta. Kannattais hiukan perehtyä SS-organisaatioon ja keitä joutui palvelemaan Einsatzgruppeneissa. Eikä keskittyä vain nimiin ja lukuihin. Hyvä se on nyt 70 vuotta myöhemmin netissä olla tekopyhä kaksoismoralisti. Mikään muu valtiohan ei ikinä ole syyllistynyt mihinkään vastaavaan?? Tutkikaa historiaa hiukan laajemmin ja lukekaa myös Rooman ja WW 2 välistä aikaakin.
- kenties?
huu haasetä kirjoitti:
onko 360 000 venäläistä pienempi juttu kun YLI 3000 juutalaista?? Ja luultavasti Faffen-SS porukka oli rangaistusta kärsimässä, eli tapa tai oikeuteen, oma valinta. Kannattais hiukan perehtyä SS-organisaatioon ja keitä joutui palvelemaan Einsatzgruppeneissa. Eikä keskittyä vain nimiin ja lukuihin. Hyvä se on nyt 70 vuotta myöhemmin netissä olla tekopyhä kaksoismoralisti. Mikään muu valtiohan ei ikinä ole syyllistynyt mihinkään vastaavaan?? Tutkikaa historiaa hiukan laajemmin ja lukekaa myös Rooman ja WW 2 välistä aikaakin.
Onko mahdollisesti jotain lähdettä sen väitteen tueksi että komennus Einsatzgruppeen oli rangaistustoimi? Kaikkiaanhan niissä oli Steinin mukaan noin 1500 Waffen-SS:n sotilasta, joten ainakin kyseessä on täytynyt olla melkoisen lievästä asiasta tullut rangaistus?
- huu haasetä
kenties? kirjoitti:
Onko mahdollisesti jotain lähdettä sen väitteen tueksi että komennus Einsatzgruppeen oli rangaistustoimi? Kaikkiaanhan niissä oli Steinin mukaan noin 1500 Waffen-SS:n sotilasta, joten ainakin kyseessä on täytynyt olla melkoisen lievästä asiasta tullut rangaistus?
kirjassahan niitä syitä mainitaa. Uhattiin pikku rikoksista kovilla rangaistuksilla ja painostettiin valintaan ja sotilashan ei kyseenalaista esimiestään. Jos nyt esim. vartiossa nukahtamista sota-aikana voidaan kovin pikkujuttuna pitää. Sillä tavalla saatiin "vapaaehtoisia" hommiin joihin ei muuten haluttu.
- tiedosta.

Siis Steinin kirjassa? Okei, pitäneepä vilkasta.
- SS-Wikingin "sotaretke...
SS-Wiking ajoi ensin Kaukasukselle ja Korsun mottiin;
http://www.waffen-ss.no/wikingkaart.jpg
ja sitten kesällä 1944 Narvan kautta Kuurinmaan mottiin jossa puna-armeija tuhosi sen.
http://nuke.lapiccolaarmata.it/Portals/0/Norldand - Scenario 01 Ubicazione.jpg
Tähän puna-armeijan hyökkäykseen Narvan kautta Baltiaan osallistui 2. Iskuarmeija (2nd Shock Army) jonka ytimenä olivat myös kannaksella kesäkuussa 1944 läpimurron Valkeasaaressa ja Talissa tehnyt 30.KaAK sekä Itä-Karjalasta Ilomantsin suunnalla heinäkuun lopulla esiintynyt 37.KaAK.
Waffen SS-Wiking muodostetaan:
http://www.youtube.com/watch?v=Ba1MXe8mSq8- hmmkkkkkkkkk
Eikos toi norland ollut wiking prikaati mikä erotettiin wiking divisioonasta 1943. Siitä väsättiin sitten uusi divisiona. Wiking taisi olla muualla kuin narvassa oisko ollut puolassa.
- statistiks
Waffen-SS:n joukoissa oli operaatio Barbarossan alkaessa vuonna 1941 vain noin 150.000 saksalaista ja muita rotukriteerit täyttävää natsia.
Normaalit ja tavalliset nuoret miehet oli värvätty Saksan armeijaan Wehrmacht'iin, Kriesmarineen ja Luftwaffen'iin.
Himmlerille, Heinricsille ja Kaltenbrunnerille jäi värvättäväksi näihin omiin sotilaallisiin poliisijoukkoihinsa vain nuoremmista ikäpolvista, vanginvartioista, poliisista ja Saksan liittolaismaista.
Lopulta Waffen-SS:n joukoissa oli ranskalaisia, belgialaisia, hollantilaisia, norjalaisia, suomalaisia, tanskalaisia, eestiläisiä, latvialaisia, liettualaisia, ukrainalaisia, kroaatteja... seuraavasti:
WAFFEN-SS Service, 1939: 35,000
In Waffen-SS Service, 1940: 50,000
In Waffen-SS Service, 1941: 150,000
In Waffen-SS Service, 1942: 230,000
In Waffen-SS Service, 1943: 450,000
In Waffen-SS Service, 1944: 600,000
In Waffen-SS Service, 1945: 830,000
In Waffen-SS Service, Total: 1,000,000
http://www.feldgrau.com/stats.html- oikaisu
"Himmlerille, Heinricsille ja Kaltenbrunnerille jäi värvättäväksi näihin omiin sotilaallisiin poliisijoukkoihinsa vain nuoremmista ikäpolvista, vanginvartioista, poliisista ja Saksan liittolaismaista."
Korjataan tuo "Heinrics" R.Heydrichiksi, ettei tuo sattunut vahinko tee suomalaisesta kenraalista Erik Heinrichsistä SS-värvääjää.
- näin on
kannatta lukea myös George H. Steinin kirja Waffen-SS. Siinä käsitellään myös tuo sotarikospuoli. Kyllä ne tutkittu on.
- Lappi-Seppälä
Haudat Djneprin varrella - SS-miehen päiväkirjan lehtiä , Lappi-Seppälä
Tuosta kirjasta löytyy sotarikoskia vaikka muille jakaa. Alkaen juutalaisten teloituksista jne.
Tuossa on erikoinen muistelmakirja vuodelta 1945. Siinä on useita kohtia, joissa kuvataan intiimejä suhteita SS-miesten välillä. Samaten siinä on yksityiskohtaisia kuvauksia "neitimäisistä" SS-miehistä sotilaspalvelijoineen.
Toisaalta siinä on julmia kuvauksia kuinka samainen SS-osasto teki todellista "putsinkia" mm. juutalaisille ja siviileille...
Siinä kerrotaan kuinka liki 40 juutalaista piinattiin ja lopussaan murhattiin 5:n ryhmissä kasvoihin ampumalla. Vai ei ne suomalaiset SS-miehet olleet sellaisilla "reiteillä" missä juutalaispuhdistuksia tehtiin!
Tuo seuraava juttu on poimittu aikoja sitten netistä ja katsoin sen luettuani ko. kirjan. Kaikki kerrottu pitää täysin paikkansa.
Lappi-Seppälä, Sakari: Haudat Djneprin varrella - SS-miehen päiväkirjan lehtiä
Lappi-Seppälän kirja lienee pienoinen antikvaarinen harvinaisuus vuodelta 1945. Päiväkirjamaisena pidetty kirja ei sisällä juurikaan taistelukuvauksia. Useita erikoisia ja hauskoja tapauksia on mainittu, kuten Djnepropetrowskissa sattunut juopuneen norjalaisvapaaehtoisen hukkuminen vodkasammioon. Entinen pataljoonan Berliinin yhdystoimistoa hoitanut U. Parvilahti (ent. Boman) mainitsee Lappi-Seppälän kirjan olevan "valheellinen ja entisiä tovereitaan törkeästi häpäisevä". Lappi-Seppälä kuvaa Parvilahden "suomalaiseksi natsiksi" (Saksan kansallissosialistisen puolueen jäseniä ei suomalaisvapaaehtoisten 1200 päisestä joukosta ollut kuin 5-6 - lähde: Tyrkkö) ja kertoo, kuinka Parvilahti Zlozcowin kylässä Puolassa, vielä rintamapalveluksessa ollessaan, tuhosi "hyvin vanhan ja kauniin" rukoushuoneen "kallisarvoisine pyhimyksen kuvineen" päivineen käsikranaatein ja tuleen sytyttämällä. Kirjassa on omituista jatkuvat viittaukset homoseksuaalisuuteen, mikä ei SS-joukkojen luonteen huomioonottaen kuvatunlaisen mittavana liene ollut mahdollista. Kirjoittaja lienee itse kärsinyt erinomaisen voimakkaasta homofobiasta tai sitten hän vain mustamaalaa tahallaan. Kirjoittaja haukkuu ansiokkaasti kaikkia muita kansalaisuuksia. Esim. italialaiset olivat "kurjaa joukkoa, joiden aseistus oli nukkemainen ja miehet kaikkea muuta kuin taistelijoita". Erityisesti saksalaisia, joiden hän kertoo olleen "akkamaisia, hämmästyttävän sivistymättömiä ja varkaita". Ns. divisioonan miehenä Lappi-Seppälä on joutunut todistamaan monia mm. juutalaisiin kohdistuneita raakuuksia, joita hän kuvaileekin yksityiskohtaisesti. Kirjasta löytyy myös maininta tapauksesta, joka sattui kesällä 1941 Puolassa: sala-ampuja oli saanut saaliiksi Nordland-rykmentin komentajan SS-Standartenfuhrer Weckerlen. Saksalaisella tehokkuudella ja perinpohjaisuudella pantiin kosto täytäntöön: ensin hirtettiin sala-ampuja, jonka jälkeen kokonainen kylä asukkaineen pyyhkäistiin pois olevien kirjoista.
Kirjassa ei ole mitään mainintaa kustantajasta, vain painopaikka ja se on tuo Kirjapaino Aa-osakeyhtiö Helsinki.
Kirjan lopussa politikoidaan mm. pohjoismaiden poliittisesta tilanteesta jne. Samaten homoiluteema kasvaa loppukliimaksiinsa, eli iso porukka (8) hollantilaisia tavataan suoraan anaalihommista ilkosillaan. Heitä rääkätään kovin ja lopulta kaikki 8 tuomitaan teloitettavaksi. Saksalaiset ihmettelee, että eikö Suomessa tunneta homoutta ja arvelevat moisen tietämättömyyden johtuvan Suomen kylmästä ilmanalasta... Ai niin, samassa hötäkässä vessasta tavatut onanistit tuomitaan Dachaun keskitysleiriin.
Suomalaisilta SS-miehiltä vaaditaan kirjallinen sitoumus pidättyä homoilusta ja onanoinnista!
On melkoisen outo kirja tuolta osin.
Sakari Lappi-Seppälä
Haudar Dnjeprin varrella
SS-miehen päiväkirjan lehtiä
Kirjapaino Aa-osakeyhtiö Helsinki 1945
Motto:
s. 5 1/2 sivun siteeraus Camille Mauclair:a
Alkusanat.
s. 7-9 Sakari L-S
Johdanto.
s. 11-13
Olisikohan tämä johdanto se "kustantajan esipuhe"?
Siinähän sanotaan sivulla 12 mm. näin:
"Poliittisesti epäluotettavat eliminoitiin Suomessa pois, tai sitten myöhemmin Saksassa he joutuivat ankaran silmälläpidon alaisiksi."
Sivulta 86 alkaen kerrotaan hyvin seikkaperäisesti tuo 38 juutalaisen lahtaaminen, plus ne pari myöhemmin paikalle tullutta vielä lisäksi, siis 40 yhteensä.
"edellisenä iltana oli eräs juutalainen ampunut rykmentin komentajamme tämän ajaessa autolla tarkastuskierroksella. Laukaus oli tullut puusta ja suoraan SS-Standartenführer Weckerleä päähän. Syyllinen oli pidätetty ja hirtetty. Samalla oli annettu käsky, että kaikki kylän asukkaat oli kostoksi ammuttava, talot poltettava ja karja tapettava. Asianomainen kylä hävisi samana päivänä maan päältä SS-miesten toimesta."
Lappi-Seppälä sanoo kirjassaan divisioonan miesten ja pataljoona miesten olleen kovinkin erilaisia mielipiteiltään ja asenteiltaan.
Kyllä siinä kirjassa Unto Boman alias Parvilahti saa melkoista kritiikkiä.
SS-aihetta on ennenkin vatkattu palstalla:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000026389218#22000000026389218
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000013835834
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000026386092
Lappi-Seppälää ei vaan näy... Boman toki löytyy...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000015&conference=4500000000000461&posting=22000000026428624#22000000026428624- Tietäjä toinen
"...sala-ampuja oli saanut saaliiksi Nordland-rykmentin komentajan SS-Standartenfuhrer Weckerlen..." Sorry, ei ollut Nordlandin komentaja vaan Westlandin (rykmentti joka koostu pääosin hollantilaisista ja belgialaisista) komentaja... Ja nimenomaan Suomalaiset juuri näistä julmuuksista kerto mitä nämä toiset siellä rintamalla teki. Ei ole mitään näyttöä siitä että suomalaiset olis osallistuneet mihinkään julmuuksiin. Suomipataljoona oli vieläpä koulutuksessa kun noi julmuudet Barbarossan alussa tapahtui. SS Wikingissä oli kyllä joitain suomalaisia jo Barbarossan alussa jotka sitten kerto niistä julmuuksista mutta ei ole mitään näyttöä että he ois osallistuneet niihin.
Sakari Lappi-Seppälä puolustelee itseään kirjassa pelkää v.1945 että joutuu syytteeseen tekemisistään.
- Itsenäinen Suomi
Oletko Hertta Kuusisen jälkeläinen, vai Yrjö Leinon sukulainen...
- agsdgsd
juutalaiset kärkkyivät heti tilaisuutta nostattaa säälipisteitä:
"Jokin aika sitten kaasuputkea maahan kaivaneet työläiset löysivät Hvozdavkan kylän naapuriniityltä Etelä-Ukrainasta pääkalloja, hiuksia ja vaatteiden ja lelujen jäännöksiä. Odessan läänin juutalaisjärjestöt tiesivät heti, mistä oli kyse.
Natsimiehittäjät ajoivat syksyllä 1941 alueelle lähes 30 000 juutalaista lähiseuduilta sekä Odessasta ja nykyisestä Moldovasta. Noin 5 000 heistä kuoli joko teloituksissa tai nälkään ja tauteihin. "
että ainoastaan vain juutalaisia...
kyllä siellä kuoli vaikka mitä, mutta juutalaisten käytettävä heti tilaisuus hyväksi omia pyrkimyksiään ajatellen.
- SS-Obensdroffuhrer
nurnbergissa todettiin että viking divisioona jossa suomalaiset palvelivat(etupäässä) eivät tehneet sotarikoksia,ja se vapautettiin syytteistä.
- SS-mies an
Felix Steiner vapautettiin kaikista syytteistä.
- karvanoppa reino
SS-mies an kirjoitti:
Felix Steiner vapautettiin kaikista syytteistä.
tuskin ss-sotilaiden raakuuksista puhuttas näin paljoa jos saksa olis ollu voittaja valtio
esim neukkula oli voittaja valtio eikä niiden raakuuksista puhuta juuri ollenkaan
- Karjaa-Karis
...Afrikan sissisodissa?
Tekivätkö sotarikoksia??? - -öfiop
Isoisän työkavereita oli neljä ss-vapaaehtoisina SS-Vikingissä. Isoisä oli palomies. Palomiehet oli vaputettu sotilaspalvelusta.
- kaikkiaan 1 400.
Siinä se.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.348544- 434703
- 364664
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1903611- 132953
- 312716
- 392696
- 442393
- 1672082
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise652056