Armeija vapaaehtoiseksi pojillekin!

Minun mielestäni palvelukseen astumisesta on pakko tulla vapaaehtoinen pojillekin- mieluiten heti! Varsinkin kun tuli todistettua viimevuoden tapahtumien perusteella että turvallisuus palveluksessakaan ei ole turvattua. Omankin mieheni pitäisi tässä jossain vaiheessa astua palvelukseen, jonka takia olen etukäteen jo huolesta kipeä ja muutaman kerran vain itkemällä saanut unta, sillä kokoajan pelkää että siellä tapahtuu jtn juuri minun omalle miehelleni ja hän ei ehkä tulisi sieltä enää takaisin. Eli olen suoraansanottuna jo täysin valmis toivottamaan koko hemmetin armeijan helvettiin kun siellä ei miesten turvallisuudestakaan osata huolehtia! Ja armeija tuntuu lähinnä turhalta touhulta (ilmeisesti siellä vain halutaan tapattaa mahdollisimman monta huvin vuoksi) kun ei sotaa näy eikä kuulu mailla halmeilla! Siinä on minun mielipiteeni, parempi olis jonkun vähänkin vaikuttavamman tahon lukea ja alkaa ajatella vähän enemmän niitä jotka jäävät kotiin odottamaan että oma kulta ehkä tulisi kotiin, ja alkaa tehdä asialle jo nyt jtn että asepalvelus saataisiin jo nyt vapaaehtoiseksi miehillekin! Ja voisi miehillä olla enemmän lomia sieltä kumminkin vaan jtn saatanan rääkkiä siellä niin enemmän lepoa siinä tarvitsee! Ja mikä oikeus upseereillä ja ties millä kusipäillä on komennella aikuisia miehiä?! SÄÄLITTÄVÄÄ! Aikuiset miehet saisivat tehdä jo mitä haluavat, eivät he tarvitse ketään mukamas ylempiarvoista nöyryyttämään saatikka lapsenvahdiksi! Siinä! Painukoon hornan alimpaan kattilaan koko armeija!
7605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mielipidekyselyissä suurempi osa naisia kuin miehiä kannattaa miesten yleistä asevelvollisuutta. Tietysti siksi, että heillä on oma lehmä ojassa. Onhan se niin kivaa, kun miehet huolehtivat ilmaiseksi maan puolustamisesta myös naisten hyväksi. Meillä on puolet naisministereitä ja yli puolet äänestäjistä on naisia. Jos naiset haluaisivat, varusmiespalvelu olisi yleinen velvollisuus molemmille sukupuolille. Ja siitä vuorenvarmasti seuraisi, että meillä olisi ammattiarmeija. Sen verran hyvin naisia tunnen. Lisää:
http://www.tasa-arvo.com

Äänestä

monelle pojalle se vaihe jossa irtaudutaan äidin rinnoista ja kehitytään itsenäiseksi omista asioista päättämään pystyväksi oikeaksi mieheksi.

Alokkaista muutamina ensimmäisinä viikkoina lähtee takasi äidin helmoihin mutta josko sitten vähän myöhemmin tultais takaisin kun rintamaidon tarve vähenee ja alkaa aikuistumisen vaihe.

Äänestä
  • Olin 19 vuotias yrittäjä, jo vuosia yksinäni toimeen tullut, kun menin inttiin ja pamautin paperit käteen että enpä tule.

    No, käräjille mentiin ja vankilassa 7kk istuttiin. Kymmenisen vuotta tästä jo aikaa.

    Tässä on aivan älytön tasa-arvoloukkaus miesten ja naisten välillä! Ei verotkaan kosketa pelkästään miehiä.

    Äänestä

talvisota, Venäjä, veteraanit, isänmaa, uskonto, pojista miehiä, perinne, miesten koulu, korpisissi, pullamössösukupolvi, pillu, kossua ja makkaraa, kaljamaha, jääkiekkoa, kaksinumeroinen ÄO, rasismi, naiset hellan ja nyrkin välissä, tyhmät kakarat, asuntovelka, konkurssipesä, avioero, sydän- ja verisuonisairaus, potkut, hautaan viimeistään kuuskymppisenä.

Että siinä niitä perusteluja sille, miksi yleinen asevelvollisuus on tarpeellinen. En minäkään noihin usko, mutta tarpeeksi on vielä tässä maassa tyhmiä jotka uskovat.

Äänestä
  • minkä ikäsenä armeijaa näin yleensä ny edes pitäis mennä? kyl mä ymmärrän ton itkevän huole ku oma mies loukkaantu onneksi lievästi sillo viimevuonna armeijas..paniikki oli kyl melkonen ku kuulin et siel on sattunu sellasta ja sellasta ja just mulle läheiselle ihmiselle.

    Äänestä

  • älärupeemulle kirjoitti:

    minkä ikäsenä armeijaa näin yleensä ny edes pitäis mennä? kyl mä ymmärrän ton itkevän huole ku oma mies loukkaantu onneksi lievästi sillo viimevuonna armeijas..paniikki oli kyl melkonen ku kuulin et siel on sattunu sellasta ja sellasta ja just mulle läheiselle ihmiselle.

    voi kertoo et sellanen ihminen joka tällasta ei oo kokenu ei voi sanoo asiast juuta eikä jaata, ei ainaka ilma et sattuu iha vaik vahingos loukkaamaa esim itkevää enkeliä. se on iha normaalia et nainen pelkää miehensä puolesta ku kuulee ihmisestä tyylii vaa viikonloppusin ja muilla armeijan lomilla.. että repikää siitä jätkät, jos teillä ei ole naista ni ette kyl ymmärrä meitä ja meidän huolia ku oma mies joutuu menee armeijaa.

    Äänestä

> Vai pitäisi asepalveluksen olla vapaa ehtoinen?
oma kannan otto on että palautetaan vanhat palvelusajat ja sivareita rankaistava kovimmalla mahdollisellä tavalla.
muistakaa mitä iso isät ja iso äidit teki meidän hyväksi sota vuosina....Menkää itseenne.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


itkevä enkeli kirjoitti:

Minun mielestäni palvelukseen astumisesta on pakko tulla vapaaehtoinen pojillekin- mieluiten heti! Varsinkin kun tuli todistettua viimevuoden tapahtumien perusteella että turvallisuus palveluksessakaan ei ole turvattua. Omankin mieheni pitäisi tässä jossain vaiheessa astua palvelukseen, jonka takia olen etukäteen jo huolesta kipeä ja muutaman kerran vain itkemällä saanut unta, sillä kokoajan pelkää että siellä tapahtuu jtn juuri minun omalle miehelleni ja hän ei ehkä tulisi sieltä enää takaisin. Eli olen suoraansanottuna jo täysin valmis toivottamaan koko hemmetin armeijan helvettiin kun siellä ei miesten turvallisuudestakaan osata huolehtia! Ja armeija tuntuu lähinnä turhalta touhulta (ilmeisesti siellä vain halutaan tapattaa mahdollisimman monta huvin vuoksi) kun ei sotaa näy eikä kuulu mailla halmeilla! Siinä on minun mielipiteeni, parempi olis jonkun vähänkin vaikuttavamman tahon lukea ja alkaa ajatella vähän enemmän niitä jotka jäävät kotiin odottamaan että oma kulta ehkä tulisi kotiin, ja alkaa tehdä asialle jo nyt jtn että asepalvelus saataisiin jo nyt vapaaehtoiseksi miehillekin! Ja voisi miehillä olla enemmän lomia sieltä kumminkin vaan jtn saatanan rääkkiä siellä niin enemmän lepoa siinä tarvitsee! Ja mikä oikeus upseereillä ja ties millä kusipäillä on komennella aikuisia miehiä?! SÄÄLITTÄVÄÄ! Aikuiset miehet saisivat tehdä jo mitä haluavat, eivät he tarvitse ketään mukamas ylempiarvoista nöyryyttämään saatikka lapsenvahdiksi! Siinä! Painukoon hornan alimpaan kattilaan koko armeija!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu