Näky

Jukka Rokan näky lopun ajan seurakunnasta

"Näin edessäni patsaan. Se oli kuin Danielin näkemä kuvapatsas, mutta tämä näkemäni
kuvasi Kristusta ja seurakuntaa. Tämän patsaan pää säteili rakkautta. Ruumiskin näytti
vahvalta ja voimakkaalta. Sen rintakehässä luki sana 'Israel'. Pää katseli sitä ja huokasi
syvään. Sydämen kohdalle ilmestyi sana 'alkuseurakunta'. Se valtasi koko ruumiin, jopa
sana 'Israel' katosi. Ruumis näytti vahvalta ja elinvoimaiselta. Mutta sitten vatsan kohdalle
ilmestyi kirjoitus 'roomalaiskatolinen kirkko, yksi ja ainoa'. Mutta nyt koko vatsa joutui
kuin synnytyskipuihin ja se muuttui visvaa valuvaksi paiseeksi; ja totisesti, siitä syntyi
ulkopuolisen voiman vaikutuksesta eläviä lapsia.

Mutta sitten tapahtui kauheaa: nämä
syntyneet lapset jouituivat kidutettaviksi ja niitä tapettiin. Mutta jatkuvista vainoista
huolimatta synnytyskivut jatkuivat. Syntyi sanoja: luterilaiset, anglikaanit, presbyteerit,
episkopaalit, metodistit, babtistit, helluntalaiset ym. ym. Ja pää itki.

Kuulen jatkuvana huutona eri ryhmien taholta: 'Lähtekää siitä ulos, te minun kansani'. Mutta tuo huuto olikuin kuolleiden luiden kolinaa. Huuto ei ollut Pyhän Hengen vaikuttamaa, vaan kiihkeää
opinkiistojen ilmaisua.

Yhtäkkiä kävi kuin humahdus, ja se sai liikettä luihin. Käsivarret alkoivat liikkua huitoen
sinne tänne. Samoin jalatkin alkoivat käydä, mutta nekin vetivät eri suuntiin. Koko ruumis
näytti repeilevän kuin kappaleiksi, sillä nyt ruumiiseen ilmestyi sinne tänne kiskovia
jalkoja ja käsivarsia sadoittain. Ja ne kaikki olivat toinen toisensa tiellä, eikä matka
edistynyt. Päästä valuivat kyyneleet, kun koko ruumis oli kuin rikkirevittyä, runneltua
lihaa. Pää itki, sillä olivathan kristityt itse ristiin naulinneet Herransa ruumiin, repineet
pyhien seurakunnan. Se oli täynnä oppia, riitaa, kateutta, vihaa.

Nyt ilmestyivät sanat:
'Pyhä Henki ja karisma'. Liittykää toisiinne rakkauden sitein, sillä olettehan samaa
ruumista, kaikui pään vaativana huutona. Ihmeekseni näin, että yhä uudet ja uudet
jalkaparit alkoivat astua tasatahtia. Ja samalla nämä tasatahtiset, kuin näkymättömän
voiman vaikutuksesta, alkoivat irroittautua tästä lahoamaisillaan olevasta ruumiista, jonka
yhtäkkiä huomasinkin olevan ilman päätä. Se oli päätön ruumis (Kirjoittajan
välihuomautus: Siihen on sopiva paikka paaville). Samalla näin näiden tasatahtiin
päässeiden muodostaneenkin todellisen ruumiin, joka oli nyt kiinteästi liitettynä päähän.
Päästä lähtenyt rakkauden virta pesi pois kaiken lian ja saastan. Kaikki haavat ja vammat,
jotka nyt kuin kirouksena laskeutuivat tuon vanhan kirkkokuntaruumiin ylle, saaden
senkin käymistilaan. Todellinen Kristuksen ruumis seisoi ylväänä, päähän liitettynä, kuin
jotakin odottaen. Ja nyt sen ylle sidottiin leveä kultainen vyö, jossa luki: 'Rakkaus,
täydellisyyden side'. Tämä täydellisyyden side, rakkaus, liitti yhteen kaikki patsasruumiin
eri osat; lihaksiston, luuston, elimistön; uuudestisyntyneiden ruumiin. Ja niinpä tähän
elävään patsaaseen ilmestyivät sanat: 'Kristuksen ruumis, Jumalan seurakunta'. Ja sen
rinnalla seisoneeseen, eri uskontojen kuolleista luista koostuneeseen kyhäelmään, joka
ulkonaisesti näytti mahtavalta, mutta sisältä oli täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa,
kirjoitettiin sanat: 'Suuri Babylon'. Ja sitä katseli kauhistuneena synnytyskivuissaan
kiemurteleva vaimo, Israel.

Yhtäkkiä kävi kuin väkevä tuulispää, joka tempasi ylös tämän Hengestä syntyneen, Herransa tuloa odottavan Kristusruumiin, joka oli lopullisesti liittyvä päähän. Alhaalla maan kansat vaikeroivat, ja siellä kuului myös viimeinen uloskäsky,
koskien Israelia ja kaikkia vielä jäljellä olevia pyhiä: 'Tyhmät neitsyet! Lähtekää siitä ulos,
minun kansani, ettette tulisi osallisiksi hänen synteihinsä ja saisi tekin kärsiä hänen
vitsauksistansa (Ilm.18:4). Mutta Kristuksen ruumis, seurakunta-morsian, kohosi ylös. He
nousivat kuin kirkkaat tähdet kaikista kansoista, heimoista, kielistä ja sukukunnista,
kaikista uskovien piireistä yli seurakuntarajojen...'."
1299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

oli aika hyvä tv:ssä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jukka Rokan kuvaus kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu