Haluaisin avautua eräästä nuoruuden tapahtumasta. Jos sallitte kerron sen plus omat päätelmäni.
Näin minusta tuli ateisti. Olkoonkin, että ennen tapahtumaa en ollut mitenkään uskonnollinenkaan.
Olin siis reilut parikymmentä vuotta vanha ja jostain syystä elämä "riistäytyi käsistä". Juopottelin paljon ja vietin muutenkin elostelevaa elämää. (nykyään nautin kaljaa, en juopottele!) Sorruin jopa suoranaisiin ilkeyksiin.
Sitten eräänä päivänä mitta tuli täyteen. Olin aamulla käynyt ostamassa muutaman keskiolutpullon aamiaiseksi ja puolenpäivän jälkeen sammuin ensimmäistä kertaa. Kun heräsin uudestaan päätin, että nyt loppuu juopottelu ja sätkiminen. Vedän narun kaulaan ja thats it.
Neljän promillen kännissä pyöräilin (poliisit olivat edellisviikolla takavarikoineet autosta kilvet) järvenrantaan ja etsin sopivan puun mihin ripustaa itsensä roikkumaan. Sieltä löytyikin sopiva koivu ja paksu alaoksa.
Vielä join muutaman kaljapullollisen ja sitten tuli aika. Virittelin matkalaukusta ottamani kantohihnan oksaan kiinni ja sain väsättyä siihen jonkinlaisen luistosolmun. Kalja oli loppu ja niin oli elämäkin. Kiipesin kivelle seisomaan ja tarkoitus oli vain hypätä sivuun siitä, että jäisin roikkumaan tyhjän päälle.
Kun olin laittamassa narua kaulaani tapahtui seuraavaa:
Jalkani lipesi kiveltä ja mätkähdin maahan puoliksi veteen selälleen. Vasen nilkka jäi puristuksiin kiven koloon ja luut murtuivat. Nilkka oli paskana.
Kirosin. Jumankauta ettei edes hirttohommat suju.
Yritin huutaa häpeissäni apua, mutta kukaan ei kuullut. Lopulta pääsin irti ja sain kömmittyä kuivalle maalle. Housuni kastuivat ja näytti siltä kuin olisin kussut housuuni.
Päätin siirtää itsemurhaamisen tuonnemmaksi. Olihan nillkakin murtunut. Ja kuka sitä nyt viimeistä hengenvetoa vetää sen näköisenä kuin olisi housuun kussut.
Ajatukset kirkastuivat tuona hetkenä jotenkin. Känniltäni en kuitenkaan enää löytänyt pyörääni ja jouduin konkkaamaan takaisn ihmisten ilmoille ja sairaalaan.
Mitä siis oikein tapahtui?
Uskovaiset sanovat, että se oli Jumalan johdatusta. Minä taas sanon, että kyse oli humalan aiheuttama horjuminen siinä kivellä ja kännikaatuminen. En kokenut tuolloin mitään suurta rakkaudenpuuskaa enkä korkeamman johdatusta. Päinvastoin. Tapahtumaa edelsi suuri tyhjyys ja tapahtuman jälkeen pikkuhiljaa sen tajuaminen, että tyhjyydestä se ihminen ponnistaa.
Näin minusta tuli ateisti. Olkoonkin, että ennen tapahtumaa en ollut mitenkään uskonnollinenkaan.
Olin siis reilut parikymmentä vuotta vanha ja jostain syystä elämä "riistäytyi käsistä". Juopottelin paljon ja vietin muutenkin elostelevaa elämää. (nykyään nautin kaljaa, en juopottele!) Sorruin jopa suoranaisiin ilkeyksiin.
Sitten eräänä päivänä mitta tuli täyteen. Olin aamulla käynyt ostamassa muutaman keskiolutpullon aamiaiseksi ja puolenpäivän jälkeen sammuin ensimmäistä kertaa. Kun heräsin uudestaan päätin, että nyt loppuu juopottelu ja sätkiminen. Vedän narun kaulaan ja thats it.
Neljän promillen kännissä pyöräilin (poliisit olivat edellisviikolla takavarikoineet autosta kilvet) järvenrantaan ja etsin sopivan puun mihin ripustaa itsensä roikkumaan. Sieltä löytyikin sopiva koivu ja paksu alaoksa.
Vielä join muutaman kaljapullollisen ja sitten tuli aika. Virittelin matkalaukusta ottamani kantohihnan oksaan kiinni ja sain väsättyä siihen jonkinlaisen luistosolmun. Kalja oli loppu ja niin oli elämäkin. Kiipesin kivelle seisomaan ja tarkoitus oli vain hypätä sivuun siitä, että jäisin roikkumaan tyhjän päälle.
Kun olin laittamassa narua kaulaani tapahtui seuraavaa:
Jalkani lipesi kiveltä ja mätkähdin maahan puoliksi veteen selälleen. Vasen nilkka jäi puristuksiin kiven koloon ja luut murtuivat. Nilkka oli paskana.
Kirosin. Jumankauta ettei edes hirttohommat suju.
Yritin huutaa häpeissäni apua, mutta kukaan ei kuullut. Lopulta pääsin irti ja sain kömmittyä kuivalle maalle. Housuni kastuivat ja näytti siltä kuin olisin kussut housuuni.
Päätin siirtää itsemurhaamisen tuonnemmaksi. Olihan nillkakin murtunut. Ja kuka sitä nyt viimeistä hengenvetoa vetää sen näköisenä kuin olisi housuun kussut.
Ajatukset kirkastuivat tuona hetkenä jotenkin. Känniltäni en kuitenkaan enää löytänyt pyörääni ja jouduin konkkaamaan takaisn ihmisten ilmoille ja sairaalaan.
Mitä siis oikein tapahtui?
Uskovaiset sanovat, että se oli Jumalan johdatusta. Minä taas sanon, että kyse oli humalan aiheuttama horjuminen siinä kivellä ja kännikaatuminen. En kokenut tuolloin mitään suurta rakkaudenpuuskaa enkä korkeamman johdatusta. Päinvastoin. Tapahtumaa edelsi suuri tyhjyys ja tapahtuman jälkeen pikkuhiljaa sen tajuaminen, että tyhjyydestä se ihminen ponnistaa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
innoittajana runo:
"Keinun keinun,
keinuni on karu.
Keinussani on vain
yksi naru".
Muuten, mitä opit tuosta hölmöilystäsi? Senkö, että kännissä ei kannata yrittää tappaa itseään?.
att höra, hur har det gått i livet efteråt? Blev det slut med brännvin? Har livet varit som le´ende? Hurudana kontakter har du med föräldrarna? med släktingar, med familjen nuligen?
Är du nöjd med ateism?
mvh Det snöar igen här
Itse olisin tuossa tilanteessa tehnyt tutkintapyynnön poliisille.
ihan pikaisesti että mistä asiasta olisit tehnyt tutkintapyynnön?
että ei kannata kiirehtiä kuolemaan? Sitä ehtii kuolla kyllä myöhemminkin ja vasten tahtoaakin.
Ja mitä kaikkee olisit jääny kokematta,jos olisitkin onnistunut.
Niin,kyllä mä tiedän.Ei sitä tarpeeksi pohjalla mieti mitä multa jää kokematta,vaan kokemukset tuntuu sillä hetkellä riittävän.
hyvä näin. jos olisit onnistunut olisi attepalstakin paljon köyhempi paikka. :D
turha sitä kiirettä pitää kuolemaan, sen ehtii sitten myöhemminkin testaamaan.
ota olutta ja nauti vaikka siitä jos et mistään muusta :) muista että liika viina on pahasta.
itse pyrin välttämään viinaa kuin ruttoa.
Kalja paljon parempi, viina on liian petollista =)
mietiskelin, että kun normaalisti juon vain kaljaa, niin sitten kun otan viinaa niin juon sitä samaa tahtia kuin kaljaa johon olen tottunut ja siitä ei hyvää seuraa...
pitää valtiontalouden pystyssä.
Siinä on muuten kirkon ohella toinen kaksinaismoralismin pesäke, eli Alko, vai mikä se nimeltään nykyään on. Puhutaan, että viinankulutusta pitää saada hillittyä ja sitten jos se vähenee, niin ihmetellään millä vähentyneet viinaverotuotot korvataan.
Jos ajatellaan tuota parkumista suurkuluttajista ja kuinka he tulevat kalliiksi yhteiskunnalle, niin sanon höpön höpön, täyttä potaskaa.
Alkoholiveroissa on käyttäjä jo satunnaiset sairaalapäivät maksanut, eikä tosi juoppo eläkkeelle asti yleensä edes elä. Joten säästyy eläkemaksutkin.
...kotimaisesta televisiosarjasta!
Oli kyllä niin tyypillinen juttu, että uskoisinkohan sen todella tapahtuneen?
No, joka tapauksessa tuossa tilanteessa olisi todella otollista luiskahtaa sinne uskovaisuuden puolelle.
Hatunnosto sille, joka pystyy tarpomaan elämän huonotkin hetket läpi ilman mielikuvitusystävää.
kuin eräälle vähemmistörodun edustajalle, että kun heitti narun oksan yli ja teki silmukan, asetti kaulaansa ja hyppäsi siihen. Mutta oksa katkesi, tipahti maahan ja alkoi noitumaan, että näitten huonojen vehkeiten takia vielä tappaa itsensä.
-leikki sikseen, ole vain iloinen, että vielä on maahdollisuus tehdä valintoja...
tehdään varmaan enemmän tai vähemmän kännissä.Itekin yrittelin.Siihen tulokseen tulin,että kun kaikki oli epäonnistunut siihen asti niin ei kai sitten sekään onnistunut.Jälkeenpäin olen todennut,että toimin jonkinasteisessa mielenhäiriössä.Siitä on jo kauan aikaa.Alkoholilla oli osuutta asiaan.Jos puhuttais luonnonvalinnasta kun ateismipalstalla ollaan,niin runsas alkoholinkäyttö kytkee samankaltaisten huuruiseen porukkaan ja siinä lätäkössä tapahtuu samoja asioita kuin muillekin alkoholin litkimisestä innostuneille.Itse otan joskus mutta aika varovainen sen aineen kanssa.
Tuota tapahtumaa seurasi, että usko on alkanut tympimään. Olen joskus kertonut asiasta jollekulle uskovaiselle ja noihin aikoihin "kaveripiiriini" kuului yksi helluntalainen. He kaikki ovat saaneet tapahtuman kuultuaan orgasmeja ja luetelleet sen litanian Jumala rakastaa sinua ja Jeesus kuoli ristillä sinunkin takiasi. Varsinkin se helluntalainen näki tapahtumassa niin paljon mitä milloinkin ennusmerkkejä ja muita sen sellaisia, että "kaveruus" meni poikki.
En yksinkertaisesti löydä sitten minkäänlaista yhteyttä Jeesuksen ristikuolemalla ja omalla elämälläni. Ristikuolema- myytti on yhtä utooppinen taru kuin kalevalan sammon taonnat tai muut sellaiset.
Lisäksi Jumala rakastaa- höpinä on yhtä hourupäistä puhetta ainakin minun päälle. Miksi joku väkisin haluaa rakastaa minua? Ahdistaahan sellainen liki ketä tahansa.
yritin aiemmin omaa teoriaani esiin: "IHMISEN ja JUMALAN kimppa", tai jotenkin sinnepäin.
Kokonaisuuteen kun peilaa, niin se Jeesuksen kohtalo mielestäni mahtuu kuvioon.